Onhan tuo huvittavaa, kun kumpikin valmentaja puhuu pompuista ja onnesta. Hävinnyt vetoaa pomppuihin, johtopäätös: oltiin oikeasti parempia tai ainakin yhtä hyviä, riittää kun tehdään sama uudestaan. Voittanut vetoaa onneen, johtopäätös: vastustaja on kova, pitää parantaa. Kumpikohan resepti tuonee lisää voittoja? Ihan pelkkää puhetta nämä eivät ole, kun kaikuja valmentajien asenteista kuullaan myös pelaajahaastatteluissa.
Tappara pelasi viimein "tosissaan", ja olisi tietysti voinut voittaa eilen. Kuten aiemmin kirjoitinkin ainakin rivien välissä, tätä kolmatta peliä pelkäsin kovasti, ja jännitys oli hirmuinen pelin alussa. Pelin edetessä jännitys väheni koko ajan, sillä niin vaaratonta Tapparan kulmissa pyöriminen oli. Toisen erän jälkeen olo oli jo luottavainen. Ihmetyttää missä on erityisesti tapparahyökkääjien taito ja uskallus? Eikö ole lupaa yrittää kärkiveiviä? Onko vaan kuuppa niin jumissa ja itseluottamus nollissa? Ei kai sen pitäisi olla mahdollista, niin hyvin Tappara kuitenkin vei edellisiä sarjoja, ja kokemusta tiukoista paikoista on rosterissa valtavasti.
Joku johtavampi pelitapa-analyytikko voisi ottaa kantaa pelitapojen suhteelliseen muutokseen, kun fanikatsomon hulinasta ei ihan jokaiseen nyanssiin pääse kiinni. Nythän Kärpät pudotti selvästi alemmas, ja keskialueen trap oli härski, varmaan kolme-kakkonen - ei siellä enää maalin takaa tai edes sen edustalta karvattu. Onko Kärpät väsymässä, vai tekikö Tappara jotain niin eri tavalla? Halusiko Manner yllättää Rautakorven peluuttamalla taas vähän eri peliä?