Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensinnäkin, yhtään kahden miehen alivoimaa ei ole tässä sarjassa virheellisesti annettu. Toiseksi Kärpät on pistänyt omistaan sisään paremmin kuin TPS. Tottakai se sielläpäin tuntuu siltä että just ratkaisuhetkillä tulee helppoja jäähyjä kun toinen pelaa paljon parempaa ylivoimaa kuin oma joukkue. Ei se silti ole niin.
No, mun mielestä ei ole liikaa vaadittu yleisellä tasolla antaa viiskolmosta palloseuralle siinä tapauksessa että on paikka antaa viiskolmonen Tepsille tilanteessa jossa peli ei ole ratkennut. Yhtään tällaista ei ole nähty. Paikkoja on ollut. Kärpille kyllä annetaan ihan mielellään, Tepsi saa osansa ja jäähytasapainoa korjaillaan siinä tapauksessa kun Kärpät jo parin maalin johdossa ovat. Nimenomaan pelin kuvaan, pelisuunnitelmien toteuttamiseen ja tasapuolisuuteen on hirveän hankala näköjään oululaisten päästä sisälle. Jos kaikki olisi ihan vitun mustavalkoista niin joo, kyllä niitä bokseja pitkässä juoksussa yhtä monta on tullut ja viheltämättä jättämisiä osuu kummankin jengin kohdalle. Mutta en mäkään tästä vääntää enää jaksam, menee sen verran jäätäväksi vanhan toistoksi näköjään. Se on helvetin nättiä kuitenkin että tällaisessa sarjassa toisen jengin kannattajat ovat helvetin tyytyväisiä tuomaritoimintaan, ja toisen taas ei lähimainkaan.

Joku porilainen kuvasi mielestäni objektiivisesti ja puolueettomasti matsiketjussa tämän sarjan tilannetta. Kannattaa käydä tsekkaamassa.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tyylikästä tekstin tuottoa, näin sliipattua kirjoitusasua on aina hieno lukea. +1. Tässä muutenkin nimimerkki joka nähdäkseni on ylivoimaisesti eniten ns. kassalla näiden tähän sarjaan liittyvien ketjujen perusteella. Kirjoitustapa myös ehkä junttimaisin mitä Jatkoajasta löytää.
Sitä saa mitä tilaa, myös sitä tasoa.
Toka matsin jälkipuinneista asti täällä ei ole saanut kuin harvan TPS kannattajan kanssa kunnon keskustelua aikaiseksi.
Ok, ehkä ei pitäisi ruokkia, mutta toisaalta miksipä ei?
 
Been there, done that: St. Petersburg; Super Six 2005, 2006, 2008. Berlin; CHL 2008.
"Seppis; EtäKärpät: Oulusta karkuun muuttaneita pitkätukka-it-työttömiä."

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sitä saa mitä tilaa, myös sitä tasoa.
Toka matsin jälkipuinneista asti täällä ei ole saanut kuin harvan TPS kannattajan kanssa kunnon keskustelua aikaiseksi.
Ok, ehkä ei pitäisi ruokkia, mutta toisaalta miksipä ei?
Sinä et kyllä ole se joka pääsee sanomaan "kunnon" keskusteluista yhtään mitään. Vilkaisu viestihistoriaasi osoittaa että tuo meno on pelkkää flamettamista ja sanojen tavaamista miten sattuu. Nauruhymiöitä unohtamatta. Sä joutaisit suomikaksneloselle tai vauva.fi:lle tuolla ulosannillasi. Nimenomaan teikäläistä ei saisi ruokkia joten jääköön tämäkin tähän.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sinä et kyllä ole se joka pääsee sanomaan "kunnon" keskusteluista yhtään mitään. Vilkaisu viestihistoriaasi osoittaa että tuo meno on pelkkää flamettamista ja sanojen tavaamista miten sattuu. Nauruhymiöitä unohtamatta. Sä joutaisit suomikaksneloselle tai vauva.fi:lle tuolla ulosannillasi. Nimenomaan teikäläistä ei saisi ruokkia joten jääköön tämäkin tähän.
Noh, siinäpä kaivelet sitä viestihistoriaa. Mä en jaksa sun vastaavaa edes katsoa, arvaan jo.
Nauruhymiöitä unohtamatta? Wtf?! Mitä tuo nyt tarkoitti? Eikö teini ymmärrä hymiöitä vaiko mitä?

Mutta ei siinä, pistä ignoreen jos ei kiinnosta :)
Kukaan ei pakota lukemaan.
 
Been there, done that: St. Petersburg; Super Six 2005, 2006, 2008. Berlin; CHL 2008.
"Seppis; EtäKärpät: Oulusta karkuun muuttaneita pitkätukka-it-työttömiä."

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noh, siinäpä kaivelet sitä viestihistoriaa. Mä en jaksa sun vastaavaa edes katsoa, arvaan jo.
Nauruhymiöitä unohtamatta? Wtf?! Mitä tuo nyt tarkoitti? Eikö teini ymmärrä hymiöitä vaiko mitä?

Mutta ei siinä, pistä ignoreen jos ei kiinnosta :)
Kukaan ei pakota lukemaan.
Hyvä ehdotus tämä jälkimmäinen, oikeastaan ensimmäinen järkevä asia mitä olet kirjoittanut tässä parin viikon aikana näihin ketjuihin. Itsestäänselvä toki, mutta silti aivan hyvä että ymmärsit tätäkin vaihtoehtoa tarjota. Pomminvarmasti laitan etenkin huomisen jälkeen jos TPS:n kausi päättyy mutta siihen asti pidän kyllä teikäläisen linjoilla ihan vaan jotta voin tulla oikaisemaan vaikka pelkästään sinun umpisurkean ilmaisusi taakse piilotettuja, todennäköisesti väärin ymmärrettyjä ja kuvattuja asioita koskien tämän ottelusarjan tapahtumia.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Pointtina tuossa Perrinin tilanteen mainitsemisessa oli lähinnä se, että tuntui kynnys korkealta antaa Palloseuralle heti alkuun yv:tä. Samaa mieltä siitä että molemmilta jäi viheltämättä jäähyjä ja siitä, että Malmivaaralle vihelletty poikkari Kukkoseen oli ihan oikein. Minua hiersi Parén jäähyn lisäksi erityisesti se siirretty rangaistus, josta tuli 2-0. Erittäin ratkaiseva maali kuitenkin tuo.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura
Joku porilainen kuvasi mielestäni objektiivisesti ja puolueettomasti matsiketjussa tämän sarjan tilannetta. Kannattaa käydä tsekkaamassa.
Milloin se on objektiivista ja puolueetonta? Silloin kun se tukee omia ja Selinin itkuja siitä miten tuomarit suosii Kärppiä ja kaikki on muutenkin pikku-Tepsiä vastaan? Voimia ja nessuja sinne suuntaan.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Joku porilainen kuvasi mielestäni objektiivisesti ja puolueettomasti matsiketjussa tämän sarjan tilannetta. Kannattaa käydä tsekkaamassa.
Hauskaa. Tässä viestiketjussa on käynyt mm. Lukko-, Ilves, Ässät-, Sport- ja Pelicans fani näin ulkomuistista kertomassa aivan toisenlaisia näkemyksiä? Mistä tämä sitten kertoo? Niinpä. Herää jo.
 
Pärko!

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Milloin se on objektiivista ja puolueetonta? Silloin kun se tukee omia ja Selinin itkuja siitä miten tuomarit suosii Kärppiä ja kaikki on muutenkin pikku-Tepsiä vastaan? Voimia ja nessuja sinne suuntaan.
Hauskaa. Tässä viestiketjussa on käynyt mm. Lukko-, Ilves, Ässät-, Sport- ja Pelicans fani näin ulkomuistista kertomassa aivan toisenlaisia näkemyksiä? Mistä tämä sitten kertoo? Niinpä. Herää jo.
Hyvin perustellut viestit ovat tällaisia, aivan sama mitä itkuja tukevat, mutta ei tietenkään automaattisesti jonkun tietyn paikkakunnan kirjoittajan näkemys itsessään. Uskomatonta että tämäkin piti kirjoittaa auki.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Itseäni on aina vituttanut tuomareista itkeminen, nyt on kyllä tällä kaudella tuomarit päässyt omankin ihon alle niin hyvin, että olen syyllistynyt tähän itsekin. Liigan tuomaritoiminta ja kurinpito on ollu koko kauden aivan vitsi. Kiinnostus koko sarjaa kohtaan valuu kyllä alaspäin matsi matsilta.

Tässäkin sarjassa olisi ollu mukavaa katsoa TPS:n ja Kärppien välisiä jääkiekkopelejä. Mutta näissä otteluissa on nykyään myös tuomareista koostuva kolmas joukkue. En yhtään ihmettele pelaajien turhautumista, mikä sitten pahimmassa tapauksessa saattaa näkyä tärkeinä rikosilmoituksina poliisin tilastoissa.

Viisi matsia nyt pelattu, tietääkö joku täällä minkälainen on linja, mitä saa ja mitä ei saa tehdä kentällä? Itselläni ei ole hajuakaan. Välillä boksin ovi aukeaa kun menet tarpeeksi lähelle vastustajaa, tämän jälkeen saattaa jäädä kaksi päivän selvää kampitusta viheltämättä. Välillä saat vetää poikkarilla maalinedessä niin että ranteet paukkuu ja kymmenen minuutin kuluttua samanlaisesta teosta istutaan kakkosta. Aivan saatanan linjatonta viheltelyä, jossa ei ole mitään johtoajatusta edes yhden ottelun sisällä, puhumattakaan koko sarjasta. Enkä nyt sano, että tämä kaikki tapahtuisi vain TPS:aa vastaan, kyllä Tepsi enemmän rikkoo, se nyt on aika selvää johtuen joukkueiden paremmuudesta.

Katsoisin mielelläni näitä matseja siten ettei koko ajan tarvitsisi jännittää ja tuijottaa sitä päätuomaria, että nousiko se lentopallomaila nyt pystyyn vai ei. Toivottavasti TPS ja tuomarit nostavat huomenna tasoaan ja ottelun päättyessä voitaisiin keskittyä puhumaan game sevenistä pelin kautta, ei tuomareiden farsseista.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Hyvin perustellut viestit ovat tällaisia, aivan sama mitä itkuja tukevat, mutta ei tietenkään automaattisesti jonkun tietyn paikkakunnan kirjoittajan näkemys itsessään. Uskomatonta että tämäkin piti kirjoittaa auki.
Kait ymmärrät sen, että sen minkä sinä koet hyvänä perusteluna on ainakin osittain sinun subjektiivinen kokemus siitä minkä haluat olevan oikein, ei ehdoton fakta. Ainoa fakta mitä on olemassa on se että Kärppiä ei suosita, koska ei ole mitään oikeata näyttöä olemassa muuta kuin fanipoikien kokemukset. Etkö oikeasti ymmärrä?
 
Pärko!

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
TPS:n touhu vaikuttaa kaikkinensa hyvin ala-arvoiselta. Yhtäältä on otettu jo alusta asti käyttöön ns. desperate hockey, jossa tökitään ja harrastetaan pientä sikaa koko ajan hiillostusmielessä, mutta toisaalta sitten kitistään kuin ämmät siitä, kun saadaan jäähyjä ja tuomarit mukamas sorsivat.

En ole kaikkia sarjan pelejä nähnyt, mutta noin puolet kyllä. Ja en kertakaikkiaan kykene käsittämään tätä Tepsi-fanien itkua tuomareista. Kärpät on liikkuvampi, yhtenäisempi ja leveydeltään parempi joukkue. Tästä johtuen on pääosin se tilanne, että Kärpät hallitsee pelin virtausta ja Tepsin heikosti liikkuva pakisto joutuu vähän koko ajan vetämään sääntöjen rajamailla. Toisinaan mennään rajan toiselle puolelle ja näistä väkisinkin vihelletään jäähyjä. Minusta jäähyjen tasapaino on ollut hyvinkin oikeudenmukainen suhteessa kenttätapahtumiin. Toki yksittäisiä tilanteita on suuntaan jos toiseen mennyt väärin, mutta iso kuva on mielestäni se, että tuomareilla ei ole ollut vaikutusta parin voimasuhteisiin.

Ja tämä näin puolueettomasta näkökulmasta.
 
"Suomella ja Turkilla on samat perustavanlaatuiset demokraattiset arvot." - ulkoministeri Timo Soini

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kait ymmärrät sen, että sen minkä sinä koet hyvänä perusteluna on ainakin osittain sinun subjektiivinen kokemus siitä minkä haluat olevan oikein, ei ehdoton fakta. Ainoa fakta mitä on olemassa on se että Kärppiä ei suosita, koska ei ole mitään oikeata näyttöä olemassa muuta kuin fanipoikien kokemukset. Etkö oikeasti ymmärrä?
Sinäkin varmasti ymmärrät sen että hyvät perustelut koetaan hyviksi varmaankin myös sen vuoksi että ne parhaimmillaan ovat melko vähän latautuneita ja hyvin selkeitä kirkastuksia asioista. Todella harva oululaiskirjoittaja kykenee moiseen suoritukseen, ehkä jopa Turkuun asti huokuvasta arroganssistaan huolimatta @McTorso on esimerkki tällaisesta kirjoittajasta. Tuollainen "ainoa fakta mikä on olemassa"-aloitus ja siihen perään värilasikommentti on malliesimerkki heikosta argumentointikyvystä. Fanipoikien kokemukset ovat myös mielenkiintoinen asia, sillä on ihan luonnollista että ne risteyvät toisistaan ja jokainen tunne tietysti on aina kokijalleen tosi.

Itse kuitenkin näen ihan selkeästi näiden matsien sisällä piirteitä joista olen kirjoittanut, joihin en olisi tyytyväinen missään tapauksessa, oli kentällä mitkä joukkueet tahansa. Kiteytyy ehkä parhaiden siinä että tosiaan pelin ollessa 0-0 ei tuomarit toimeenpane oululaisittain kipeitä jäähyjä ollenkaan samoissa määrin kuin mitä TPS:n kohdalla. Oli teko miten karmaiseva tahansa, tai miten kevyt tahansa linjaan nähden. Eli jäähymäärät, viheltämättä jättämiset jne. ovat tuon jälkeen sen verran toissijaisia etteivät ne kerro itse ottelun kuvasta, sen kulminaatiopisteistä ollenkaan mitään. Ne ovatkin menneet ihan hyvin tasan tässä sarjassa ja on selvää että TPS rikkoo enemmän ollessaan heikompi jengi kaikilla mittareilla. Se, että Palloseura pääsi esim. game 2:ssa lopulta 0-3:ssa ja 0-4:ssä useaan otteeseen ylivoimalle ja kahden miehen ylivoimalle oli ihan perseestä, tuolloin Kärppien rikkeet joita poimittiin olivat kevyempiä kuin mitä suorittivat tuon ottelun avauserässä jolloin jäähyaition ovi ei luonnollisestikään käynyt yhtä tiheään. Eli tuon perusteella esimerkiksi kynnys oikeasti viheltää Palloseuralle ylivoimaa on tarpeeksi matala vasta sitten kun peli on paketissa. Tämä ei ollut mikään poikkeustilanne tässä sarjassa.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Pointtina tuossa Perrinin tilanteen mainitsemisessa oli lähinnä se, että tuntui kynnys korkealta antaa Palloseuralle heti alkuun yv:tä. Samaa mieltä siitä että molemmilta jäi viheltämättä jäähyjä ja siitä, että Malmivaaralle vihelletty poikkari Kukkoseen oli ihan oikein. Minua hiersi Parén jäähyn lisäksi erityisesti se siirretty rangaistus, josta tuli 2-0. Erittäin ratkaiseva maali kuitenkin tuo.
I see. No TPS kuitenkin sai ottelun ensimmäisen yv:n eilenkin, ja hyvin heppoisesti. Sama homma torstaina ja viime lauantaina, eli kolmessa viidestä ottelusta. Kerro toki lisää siitä kuinka korkea kynnys on päästää TPS alussa yv:lle?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ole kaikkia sarjan pelejä nähnyt, mutta noin puolet kyllä. Ja en kertakaikkiaan kykene käsittämään tätä Tepsi-fanien itkua tuomareista. Kärpät on liikkuvampi, yhtenäisempi ja leveydeltään parempi joukkue. Tästä johtuen on pääosin se tilanne, että Kärpät hallitsee pelin virtausta ja Tepsin heikosti liikkuva pakisto joutuu vähän koko ajan vetämään sääntöjen rajamailla. Toisinaan mennään rajan toiselle puolelle ja näistä väkisinkin vihelletään jäähyjä. Minusta jäähyjen tasapaino on ollut hyvinkin oikeudenmukainen suhteessa kenttätapahtumiin. Toki yksittäisiä tilanteita on suuntaan jos toiseen mennyt väärin, mutta iso kuva on mielestäni se, että tuomareilla ei ole ollut vaikutusta parin voimasuhteisiin.

Ja tämä näin puolueettomasta näkökulmasta.
Ihan mukava lukea näitä nimenomaan puolueettomasta vinkkelistä mutta et säkään oikein ota kantaa kuin samoihin asioihin oululaisten kanssa. Esimerkiksi jäähyjen tasapaino on ihan turha käsite mielestäni kuvaamaan ylipäätään kenttätapahtumia. Miksi tuota Tamin lanseeraamaa väsynyttä termiä edes käytetään, saatika mitataan? Kyllä mun mielestä Tepsille voi enemmän viheltää kuin Kärpille koska ovatkin heikompi nippu, mutta tilanteissa joissa pitäisi olla munaa antaa TPS:lle ylivoimaa (esim. Bergeriin kohdistunut päätaklaus eilen) tai samoissa määrin reilusti ylivoimaa (peräkkäiset rikkeet ja rikkeet alivoimalla) kuin toiseen suuntaan ei näin ole kertaakaan tehty. Paitsi jos ottelu on jo ratkennut.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Vaikka on ainakin yksi peli jäljellä tällä kaudella niin kyllä jostain syystä mulla kuitenkin on sellainen tyhjä ja luovuttanut olo. Jotenki en vaan usko että huomenna olis paljon jakoa. Näkisin että ainoa mahdollisuus on siinä että Kärpät lähtee siihen otteluun takki auki ja ajatellen että tää sarja on valmis. Mutta en usko tuohonkaa
 

Kettu Vitonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS vuodesta 1985
Kyllä täytyy olla tekeminen vähissä kun ei enää muuta ole kun tehdä rikosilmoituksia jääkiekkopelistä,tälle tekijälle iso BUUUUUU

Hyvä puoli tässä on että tulos onneksi on tiedossa,ei mene läpi...
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Joka pelin on mielestäni oikea joukkue lopulta voittanut, mutta tuomaritoiminta yksinään saa veren kuohumaan täälläkin. Eilinen oli jälleen aivan hirveää vitun paskaa raitapaidoilta, vaikka tosiaan loppujen lopuksi parempi voitti. Matsin jälkeen tuli kytättyä muiden pelien maaleja, ja yhtä paskalta vaikutti esim. Tappara-Lukko -pelin tuomarointi. Vaikka Lukon konttaamisesta nautin, niin olipa tuo Gagnonin jäähy myös helvetin huvittava. Tämän pelin jälkeen kun vaihtoi Avalanche-Wild -peliin NHL:n puolelle, niin kyllä huomasi taas, kuinka tuomareiden kuuluisi oikeasti vetää. Aamulla vielä kun katsoi Flames-Blackhawksin, niin kyllä siinä taas sai konkreettisen käsityksen siitä, miten vitullinen ero Liigan ja NHL:n tuomaritouhuilussa on.

Eli omasta mielestäni on typerää alkaa perustelemaan tappioita siten, että tuomarit ovat paskoja. Pikemminkin niin, että koko vitun sarja on kiinnostavuudeltaan menossa kohti pohjaa myös tämän dumariongelman takia. Pari vuotta sitten tuli vielä katsottua enemmän Liiga-pelejä kuin Änäriä, mutta kyllä on osat vaihtuneet...
 

Fremont

Jäsen
Ja tämä näin puolueettomasta näkökulmasta.
Sinä nyt et pysty käsittelemään puolueettomasti edes sukkaparia, joku saatanan ideologia siihenkin kaivetaan mukaan.

Joo Kärpät on liikkuvampi ja edellä erikoistilanteissa, ansaitsee johtonsa ja edelleen todennäköinen jatkaja vaikka Tepsi nokittaisi Junnon setelitukon päälle. Paskaa tuomarointia tässä on silti nähty, ehkä pitäisi tehdä tutkintapyyntö työsyrjinnästä, lahjonnasta ja pahalla silmällä mulkoilusta, ettei ainakaan siinä jäädä oululaisia itkupillejä huonommaksi.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
I see. No TPS kuitenkin sai ottelun ensimmäisen yv:n eilenkin, ja hyvin heppoisesti. Sama homma torstaina ja viime lauantaina, eli kolmessa viidestä ottelusta. Kerro toki lisää siitä kuinka korkea kynnys on päästää TPS alussa yv:lle?
Sarjan toisessa ottelussa TPS sai toki ensimmäisen ylivoiman, mutta ensimmäiseen erään olisi pitänyt viheltää pari muutakin tilannetta Kärpiltä pois. TPS:ltähän kyllä selkeät tilanteet otettiin pois kuten kuuluikin (Frimanin estäminen ja Pikkaraisen korkea maila). Ensimmäisessä ottelussa Perrinin naamaan osui maila kahdesti ekassa erässä ilman vihellystä, ja Kallio pääsi jäähylle korkeasta mailasta vaikka maila osui Kärppä-pelaajan rintakehän korkeudelle. Friman jalkakampattiin maalipaikassa tilanteen ollessa 0-0, mutta ei siitäkään mitään jäähyä tullut. Toisessa ottelussa kuusi vihellystä TPS:lle, Kärpille yksi (korkea maila). Pelin ensimmäisen puoliskon aikana (Kärpät johtoon ajassa 27.21) kyllä Palloseurankin kavereita rikottiin. TPS pelasi Oulussa yhteensä 96 minuuttia ilman ensimmäistäkään ylivoimaa.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Sinä nyt et pysty käsittelemään puolueettomasti edes sukkaparia, joku saatanan ideologia siihenkin kaivetaan mukaan.

Joo Kärpät on liikkuvampi ja edellä erikoistilanteissa, ansaitsee johtonsa ja edelleen todennäköinen jatkaja vaikka Tepsi nokittaisi Junnon setelitukon päälle. Paskaa tuomarointia tässä on silti nähty, ehkä pitäisi tehdä tutkintapyyntö työsyrjinnästä, lahjonnasta ja pahalla silmällä mulkoilusta, ettei ainakaan siinä jäädä oululaisia itkupillejä huonommaksi.
Nimenomaan näin. Ja sitten vielä kehtaavat jotkut väittää meitä itkupilleiksi.. Päivän paras vitsi :D
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Kyllä täytyy olla tekeminen vähissä kun ei enää muuta ole kun tehdä rikosilmoituksia jääkiekkopelistä,tälle tekijälle iso BUUUUUU

Hyvä puoli tässä on että tulos onneksi on tiedossa,ei mene läpi...
En usko että ilmoituksen tekijällä on mitään kosketuspintaa koko lajiin. Pari vuotta varmasti käynyt keväisin Oulun torilla juhlimassa, ja nyt taas vuoden tauon jälkeen avannut vastaanottimen, josko taas pääsisi voittamaan.

Tällä ei saada mitään hyötyä mihinkään, ainoastaan tehdään haittaa koko lajille, joten eiköhän ilmoituksen tekijä ole joku Futisforumin LUTUURIhassuttelija.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy