Kiitos mielenkiintoisesta tilastoanalyysista
@Sekera !
Vedänkö mutkia suoraksi, jos teen viesteistäsi sen johtopäätöksen, että Tappara löi IFK:n sen omilla aseilla, eli heitti Meidän Pelin roskikseen ja alkoi pelata samanlaista luomu- tms. lätkää, jota IFK:kin, mutta tehokkaammin? Tätä olisi Urheilulehden Palomäen varmasti vaikea sulattaa, koska mies taisi loppuun asti olla sitä mieltä, että IFK:n pelityylillä ei voi pärjätä kiekkokontrollin kautta pelaavaa Tapparaa vastaan. Nyt sitten vaikuttaakin siltä, että Tappara voitti nimenomaan siksi, että se otti vaikutteita IFK:n pelityylistä. Korjaa toki, jos olen väärässä.
Ei Meidän Peliä roskikseen heitetty Tapparassa. Mutta siinä olet oikeassa, että tietyllä tapaa Tappara toi peliään lähemmäs HIFKin tyyliä, mitä tulee yksittäisissä tilanteissa reagointiin.
HIFKillä ei ollut pelin rytmityksen osalta suuria muutoksia sarjan edetessä oman pään pelissä:
- Palautuksia keskimäärin 10 %
- Viiveitä 1. finaalissa 19%, finaaleissa 2-5 10 % ja 6. finaalissa 15 %.
- Lähtörytmien prosentuaaliset vaihtelut F1-F3 ja F4-F6 välillä minimaalisia, vain 1/2/3 %-ykskköä per lähtörytmi
Tapparalla oli isompia muutoksia rytmityksessään:
- Palautuksia ensimmäisissä kolmessa finaalissa 19 %
- Palautuksia jälkimmäisissä kolmessa finaalissa 13 %
- Viiveitä ensimmäisessä kolmessa finaalissa 15 %
- Viiveitä jälkimmäisissä kolmessa finaalissa 11 %
- Yhden syötön nopeat hyökkäykseenlähdöt nousivat ensimmäisen kolmen finaalin keskiarvosta 49 % jälkimmäisiin kolmeen finaaliin keskiarvoon 59 %
Kuriositeettina mainittakoon, että HIFK pelasi rytmityksen osalta
käytännössä hitaimman eränsä ratkaisevan finaalin kolmannessa erässä. Silloin HIFK käytti paljon perinteisiä hitaita viivelähtöjä maalin takana. HIFKin nopearytmisten lähtöjen osuus oli 67 %, ja viiveitä oli peräti kahdeksan kappaletta. Yhtä hitaasti HIFK pelasi finaalien 3-5 ensimmäisissä erissä, muuten HIFKin rytmitys oli tyypillisesti 73-79 % nopeasti.
Eli kun HIFK oli tiukista tiukimmassa paikassa, alkoi se pelaamaan vastoin sitä miten se suurimman osan muusta ajasta pelasi. Mielenkiintoinen ilmiö, ja kertooko sitten pelaajien kaikkein pohjimmaisesta selkäydinpelaamisesta.
Mielestäni näin muutaman päivän sulattelun jälkeen voidaan päätellä niin, että kun Tappara ei enää F4-F6:ssa "antanut" itseään HIFKin käsiin pelaamalla ylihitaasti, pääsi Tappara iskemään tehokkaammin HIFKin suhteessa haavoittuvaisempaan viisikkoon kiinni. F1-F3 Tappara pelasi isossa kuvassa siten, että HIFKin vahvuudet mm. karvauspelin reagoinnissa pääsivät helpommin esiin. Kun Tappara ei enää ehdoin tahdoin hidastanut ja tehnyt tilaa omista lähdettäessä F4-F6:ssa, pääsi paremman pelin rakenteen omaava Tappara HIFKin niskan päälle.
Ei ole minulta kysytty mitään, mutta Sekera osoittaa jännästi, että finaalista 4 alkaen Tappara vähintääkin luopui joistakin koko pudotuspelien ajan jatkuneista ydinajatuksistaan. Yksi näistä ydinasioista on tilastoissa näkynyt siinä, että myös voitetuissa Lukko- ja Kärpät-sarjoissa Tappara aika systemaattisesti hävisi laukaukset. (Jossain vaiheessa totesin tilastoista, että Kuusela oli edelleen pelejä jatkavista pelaajista ylivoimaisesti pahiten laukaukset jäälläoloaikanaan hävinnyt pelaaja).
Kertoohan tuo Sekeran kuvio jostakin tosi valtavasta muutoksesta Tapparan pelaamisessa. On ruvettu pelaamaan aktiivisemmin ja laukomaan enemmän. Pelejä kuitenkin nähneenä en sanoisi että olisi suoranaisesti luovuttu kiekkokontrollista tai alettu pelata luomulätkää. Käsittääkseni alkuvaiheessa p-offeja hävittiin laukaukset, koska huonosta paikasta lauotun laukauksen tuottama riski vastahyökkäyksestä katsottiin niin suureksi että nämä oli suurin piirtein kokonaan kielletty. Tämä asia on arvioitu uusiksi finaalien aikana.
Viime vuonna puolivälierissä Törmänen monessa kohtaa vei Tapolaa. Nyt vei koutsien taiston Tapola kyllä selkeästi.
Tilastoin satunnaisia otteluita runkosarjasta, eikä niissä missään nähty Tapparalta noin korkeaa maalipaikkojen luomistehokkuutta. Kärpät-sarjassakin maksimi huiteli 23 %:ssa, kun HIFKiä vastaan se nousi tosiaan jopa 36 %:iin.
Siinä mielessä myös poikkeuksellinen kauden huipennus Tapparalta, että noin korkeita maalipaikkamääriä kolmeen peräkkäiseen otteluun (24, 17, 22) nähtiin vain alkukaudesta.
En menisi näin pitkälle johtopäätöksissä. Ns. "Meidän peliin" on aina kuulunut nopeat hyökkäykset ensisijaisena vaihtoehtona. Tappara kuitenkin selvästi joutui "kalibroimaan" pelaamistaan, ja viimeisissä peleissä viivelähtöjen osuus oli vain 25%. Pikemminkin ajattelisin, että HIFK:n agressiivinen ote (mm. pakkien nousut) antoi Tapparalle mahdollisuuden yrittää nopeita hyökkäyksiä järjestäytymätöntä puolustusta vastaan useammin...
Samansuuntaisia tulkintoja. Tapparan pelin rakenne tiedettiin ennalta vahvemmaksi, mutta ensimmäiset kolme finaalia aiheuttivat lähes epätodellisia tunteita, että miten Tappara voi pelata "noin" eli käytännössä altistaen itsensä HIFKin hallinnan alle myös hyökätessä. Tapparan reagointi sarjan edetessä oli kuitenkin oikea ja koska Tapparalla oli pohjalla vankempi pelin rakenne, loi se perustan pelin hallinnalle kun detaljit ensin säädettiin kuntoon (pelin nopeutus, hyökkäysten päättäminen).
Tappara pelasi koko kauden ajan pohjimmiltaan kiekkokontrollipelaamista ja kun hitaampi pelaaminen on sitä myöten kunnossa, sen nopeuttaminen on helpompaa kuin nopeamman pelaamisen hidastaminen. En kerennyt HIFKiä seurailemaan kauden aikana sen koommin, mutta vaikuttaa siltä, että HIFK ei osannut kuitenkaan tiukassa paikassa pelata riittävän monipuolisesti
suhteessa monipuoliseen & laadukkaaseen vastustajaan. Kun Tappara löysi tavat voittaa, HIFKiltä vaikutti loppuvan keinot kesken. Vaikka hyökkäyspäässä oli tilanteita, ei niitä ollut hallintaan nähden niin paljoa kuin olisi voinut olettaa, ja maalintekotehokkuus laski dramaattisesti samaan aikaan kun Tappara paransi.
