flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, L.Henttala, Johaug, Kadi, Käpä<3
Kärppä-mestaruuksia Nokalta ei voi ottaa pois, hän todellakin riepoi jäätä Jortikalla ja Sheddenillä finaaleissa. Sekään klausuuli ei käy, että kun joukkue on riittävän hyvä, "kuka tahansa" menestyy sen kanssa. Jälleen on jengillä kaniinin muisti, jos näin uskotaan. Jokerien vm. 05/06 olisi pitänyt olla tuolloin mestari. Kuin myös monen muunkin Jokeri-nipun.
En nyt muista millainen se oli, eikä mulla just nyt tässä ole Jokereiden tuota parin kauden takaista rosteria - hetkinen tuohan on se meidän katastrofikauden joukkue joka ei selvinnyt edes pudotuspeleihin. No se ei kyllä ollut mestaruusainesta, ei edes lähellä ja se joka niin väittää niin sillä on kyllä aikamoinen kaniinin muisti. Tuon kauden Jokerithan etsi lähes koko kauden ajan maaliinsa maalivahtia joka saisi edes niitä rantapalloja kiinni, lopulta naapuri tuli ja pelasti kun Tom Askey liittyi meille. Sen lisäksi se joukkue hajosi muiltakin osin juuri kauden kynnyksellä, Virmanen kyllä teki kovia hankintoja mutta valmennus ei ikinä saanut tuota hätäisesti kokoon parsittua ryhmää kuntoon, suurin syy oli katastrofaalisessa maalivahtipelissä sekä valmennuksen epäonnistumisessa.

Jokereilla on kyllä lähes aina kilpailukykyinen rosteri mestaruustaistoon, mutta on silti varsin yksisilmäistä väittää ettei sellainen olisi myös aina Oulussa kasassa. Siellä myös saadaan jostain syystä NHL:n osalta paljon rauhallisemmissa merkeissä pidettyä joukkueen avainmiehiä tyyliin Bäckström, Viuhkola ja Pesonen. En kiellä etteikö Jokerit silti vain yhdellä mestaruudella 2000-luvulla ole alisuorittanut resulsseihinsa nähden.

Nokka Jalonen mitataan todellakin ensi kaudella, jos ja kun Jalonen IFK:n peräsimeen liittyy. Jos Jalonen tekee HIFK:sta runkosarjan 1-2 sijoille sijoittuvan mestaruudesta realistisesti taistelevan nipun niin sitten Oulussa tullut glooria on täysin ansaittua. Se nähdään kuitenkin vasta ensi kaudella.
 
"Johaug on Norjan kansallisaarre. Olemme aina olleet hänestä hyvin ylpeitä. Kun hän kärsii tällä tavalla, kaikista hänestä tykkäävistä tuntuu pahalta."
- Joachim Baardsen -

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
No sitten luulisi olevan tiedossa, että Pesonen on ollut (näitä finaaleja lukuunottamatta siis) ratkaisumiehiä monissa kovissa peleissä. Esimerkiksi viime kevään finaaleissa. Tämä ottelusarja on ollut Pessiltä huono, samoin loisto on oikeastaan ollut kateissa koko playoff-kevään ajan. Repii ja raastaa, taklaa... puolustuspäässä. Kärppien tämänhetkinen kilpparitaktiikka ei ole Pesosta varten. Toivottavasti kuitenkin syttyy sarjan lopuissa peleissä "runkosarjamaiseen" vireeseen.
Kyllähän Pesosen ja muidenkin Kärppien taitopelaajien on vaikea pelata, jos tuomarien toiminnassa on tyystin unohdettu kauniit ajatukset "nollatoleranssista". Kentällä saa tehdä käytännössä mitä tahansa, milloin tahansa ja millä tahansa. Taitavampi joukkue kärsii totta kai.

Mutta en silti valita. Tällaista peliä, missä saa vääntää kunnolla ja pelata tosissaan mies miestä vastaan, katsoo paljon mieluummin kuin nollatoleranssineppailua.

Ja muistakaa: Jos (kun) Kärpät voittaa tänään, on sarja jo lauantaina Oulussa katkolla Kärpille.
 
Lunta munille!

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuvailemattomat linkit
Kyllähän Pesosen ja muidenkin Kärppien taitopelaajien on vaikea pelata, jos tuomarien toiminnassa on tyystin unohdettu kauniit ajatukset "nollatoleranssista". Kentällä saa tehdä käytännössä mitä tahansa, milloin tahansa ja millä tahansa. Taitavampi joukkue kärsii totta kai.
Aika jännä juttu, sillä tuosta tuomarilinjasta on kärsinyt päivänselvästi enemmän Blues.
 
"Pelaajien lähteminen seurasta loppui tähän päivään. Pari pelaajaa voisi lähteä, mutta hekään eivät lähde. Ja kaikki nuoret pelaajat pysyvät meillä." -9.12.2015

Kiitos Blegi 2015-2016.

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Ongelma vaan on siinä, että pelitapa ei ole muuttunut. Ainoastaan sen toteutus tai paremminkin sen puute. Ja siinä Jalosen tulee olla vaativa.
TAHTOA, TAHTOA, TAHTOA! ja perkeleesti PELIROHKEUTTA! Kun ne saa kohdalleen, niin tulee voitotkin.

Jännäkakkaa pukkaa... Tulis jo ilta että pääsee syömään kynsiä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Sihvoselta jälleen asiantunteva analyysi tulevaan otteluun ja koko menossa olevaan po-sarjaan:

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article150286-1.html

Mitä on tapahtunut - onko Rönkä lopettanut Sihvosena kirjoittamisen vai johtuuko Sihvosen selvä skarppaus teksteissään siitä, että nyt on pantu politikointi, johtajaviha, kateudet, henkilökohtaisuudet yms asiat sivuun ja analyysit kirjoitetaan itse pelistä kuten analyytikon kirjoittaa pitää?

Mielenkiintoinen ottelu tulossa ja erittäin tärkeä koko sarjan kannalta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Valmentajana Kari Jalosen arvo mitataan tässä ottelusarjassa. Jos hän onnistuu sen häviämään 2-0 johdosta huolimatta selkeästi omiin virheisiinsä (pelitapa), Jalosen glooria on mennyttä
Kyllä mä tästä olen samaa mieltä, toppuuttelin vain sitä ylimalkaista otetta, jolla mielestäni Sihvosen kirjoituksessa kuitattiin Jalonen koko pleijareissa. Finaalien häviäminen on aina valmentajalle tappio, mutta finaalissa kyllä kohtaavat nytkin kiistatta kaksi liigan kovinta valmentajaa. Eikä Jalonen siis voinut kai mennä finaaliin fiaskolätkällä voittamalla kahdeksan (8!) playoffottelua putkeen kevään -08 playoffeissa? Eli jotain rajaa siihen Nokan totaalidissaamiseenkin. Sillä aikaa, kun Nokka otti 8 voittoa peräkkäin, Matikainen kamppaili tosissaan fiasko-Sheddeniä vastaan. Mutta finaali on aina finaali.

Power: Jalonen meni omissa kirjoissani Jortikan ohitse nimenomaan keväällä -05 riepoessaan Jortsun totaalisesti kölin alta SM-liigan finaalissa. Eli herrat ovat siis kohdanneetkin 2000-luvulla finaalissa ja tasoero oli huima. Tuon finaalin jälkeenkin Nokka on jatkanut loistavasti, Jortikka mennyt alaspäin. Mielestäni on aika kohtuullista todeta Nokan ohittaneen Jortikan ja nimenomaan vuodesta 2008 tässä on kysymys. Ilman muuta Jortsu on ottanut enemmän kultamitaleja ja ansainnut jokaisen. Mutta koko valmentajapörssini (oma tapani ajatella) käsittelee nyt vielä kehissä olevien valmentajien iskukykyä tässä ja nyt ja Nokka on Jortsun edellä - taisit todeta tämän itsekin?
 
Scholl: Jokereiden floppaaminen ei samalla tavalla tunnu heillä, koska duunarit ovat tottuneet vastoinkäymisiin.

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mitä on tapahtunut - onko Rönkä lopettanut Sihvosena kirjoittamisen vai johtuuko Sihvosen selvä skarppaus teksteissään siitä, että nyt on pantu politikointi, johtajaviha, kateudet, henkilökohtaisuudet yms asiat sivuun ja analyysit kirjoitetaan itse pelistä kuten analyytikon kirjoittaa pitää?
Vai olisiko niin, että kun lukijalla ei olekaan ns. omaa lehmää ojassa, niin tekstin lukeminen onnistuu ilman mitään ylimääräisiä kiihkoja?

Kyllä neljäs peli pitää taas katsoa.
 

scholl

Jäsen
Jossain luki eilen, että nyt yli puoli Suomea on Kärppiä vastaan eli raja on hilattu pohjoisemmaksi. Pelikirjat ja muut on syytä unohtaa nyt kokonaan. Jos mietitään esim. Heiskasta ja Kuoppalaa, kavereita joita on pidetty korkeintaan jossain Lasse Korhosen tasolla olevina pelaajina ja kaiken lisäksi jäähdyttelijöinä niin he ovat yllättäneet kaikki niin totaalisesti, joten tulee mieleen, että Blues on todellakin JOUKKUE. Jokainen pelaaja uskoo espoolaiseen unelmaan, eikä edes salaa toivo HPK:lle tai Saipalle menestystä, vaan ovat henkeen ja vereen espoolaisia. Se on joukkueen vahvuus Kärppiä vastaan. Oulussa ollaan jo kylläisiä ja sitten vaikka joukkue on aika nimekäs niin siellä saattaa olla liian paljon palkkasotureita riveissä, jotka eivät pysty ylittämään itseään, kun se tunne puuttuu.

Jos yllättäjistä puhutaan niin Kuoppalan ja Heiskasen ohi menee kuitenkin Tarkki. Moni puhui aiemmin, ettei Tarkki olisi hyvä maalivahti, vaan hyvän joukkueen edessä on helppo pelata. No nyt on nähty, että Blues on ollut selkeästi parempi joukkue ja lähes yksinomaan Tarkin ansiota on se, ettei Blues johda sarjaa ja kirkkaasti. Toki ensimmäisessä matsissa bluesilaiset laittoivat tyhjistä paikoista ohi, mutta kaksi seuraavaa Tarkki on pitänyt yksin joukkuetta pystyssä ja varmaankin kaksinkertaistanut oman markkina-arvonsa.

Erkki Rajamäen hyvyys oli jo tiedossa, joten hänen hyvä pelinsä ei ole yllätys. Muista täytyy sanoa, että harmi, että Blues on joutunut tulemaan toimeen ilman Clarkea, Öhmania ja eilen myös Eavesia. Öhman oli muuten Voice-radiokanavalla haastattelussa, josta kävi ilmi ettei pelaa enää tällä kaudella ja että katsomossa jännittää kuulemma todella paljon.

En olisi etukäteen uskonut, että Bluesin puolesta voi ulkopuolisena jännittää niin pirusti. Tänään on pakko mennä katsomaan, kun poro saa lopullisen kuoliniskunsa.
 
Tiedote: scholl is back!

Härskiolof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät,Tolpanniemen pallopaijjat,Utran kaira
Epäilempä että Kärppä laivaa on vaikea tuossa myrskyssä enään kääntään jonka blues on tässä saamassaan mahdollisuudessa kehitellyt. Tulee mieleen se työsulku kauden aikainen ifk jossa oli huippumiehiä joka pelipaikalle. Aravirta peluutti ifk:ta puolustavasti ja turpaan tuli. Jopa surkeana analyytikkona pitämäni Esa Tikkanenkin sanoi että Play-offeissa ei voi voittaa pelkästään puolustamalla. Ja sen kyllä tiki varmaan tietää, muutamat play-offit pelanneena.
Jalosta on vaivannut minun mielestä varovaisuus ja vastustajan aliarvioiminen. Ei Kärpät ole finaali sarjan ainut taitava joukkue.
Onneksi Tarkki on yllättäny ainakin minut täysin antanut Kärpille mahdollisuuden voittoon.
Mielenkiintoiseksi asian tekeekin että miten Blues reagoi siihen jos Kärpät alkaa pelaamaan agressiivisemmin ja aktiivisesti ylöspäin kiekko kontrollia hävittämättä ? Kuitenkin selvästi paremmin Kärppien hyökkääjät ovat päässeet mahdollisuuden saadessaan Bluesin maalin edustalle, kun Kärppien päädyssä blues hyökkääjät ovat poikkeuksetta turvallaan siinä maalin edessä, lopun ajan sitten pyöritään kulmissa. Pelottavalta tuntuu jos Blues löytää jostain lääkkeen hallituilla hyökkäyksillä maalin edustalle nousemiseen. Sitten ei edes Tarkki riitä..
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän Pesosen ja muidenkin Kärppien taitopelaajien on vaikea pelata, jos tuomarien toiminnassa on tyystin unohdettu kauniit ajatukset "nollatoleranssista". Kentällä saa tehdä käytännössä mitä tahansa, milloin tahansa ja millä tahansa. Taitavampi joukkue kärsii totta kai.
Kyllähän se nykylinjasta hyötyjä on nimenomaan Kärpät. Kärpät on ollut paria erää vaille koko finaalisarjan puolustuskannalla ja vain rikkonut peliä. Erikoista väittää, että Kärpät kärsisi sallivammasta tuomarilinjasta, kun pelaavat ilman kiekkoa :-)
 
Maali on tässä.​

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Vai olisiko niin, että kun lukijalla ei olekaan ns. omaa lehmää ojassa, niin tekstin lukeminen onnistuu ilman mitään ylimääräisiä kiihkoja?
Tekisi mieli sanoa, että varmasti noin. Mutta kun muistelen Westerlundin vainoamista ja iskuja vyön alle Leijonien päästessä MM-finaaliin, niin ehdottomasti ei noin. Jokeri-merkkinen värikynä ei ole johtanut Sihvosen tekstien ymmärtämiseen väärin, kyllä ne analysoinnit olivat ihan perseellään oli sitten Sihvosen tai kuten nykyään uskon, pääosin Jukka Röngän kynästä Sihvosen nimellä.

Mutta se noista.

Nyt Sihvonen analysoi terävästi meneillään olevaa sarjaa ja itse peliä ja sen nyansseja ja siinä hän on hyvä. Mielellään noita lukee ja lukisin enemmänkin.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eternal Pyörälä
Tulee mieleen se työsulku kauden aikainen ifk jossa oli huippumiehiä joka pelipaikalle.
Hieman mieleen tulee myös vuoden 2006 Ässä-sarja. Tuntuu, että samoin kuin silloin, myös nyt hieman hävitään tahdossa ja fyysisyydessä.

Mutta varmaan hyvä ja viihdyttävä sarja saadaan, on lopputulos mikä tahansa.
 

scholl

Jäsen
Tekisi mieli sanoa, että varmasti noin. Mutta kun muistelen Westerlundin vainoamista ja iskuja vyön alle Leijonien päästessä MM-finaaliin, niin ehdottomasti ei noin.
Tilannehan on se, että nettisivut poikkeavat painetusta lehdestä. Se lehti, joka tulee ulos niin sinne pitää saada provosointia, fiaskoa jne. riittävästi, jotta se herättää huomiota. Lehtilaukset, irtonumeromyynti, mainostulot. Ne kiinnostavat Rönkää. En usko, että häntä paljon jaksaa kiinnostaa, mitä nettisivuilla lukee.

Ja mitä tulee Sihvoseen niin tuolla jutullaanhan hän vain valmistautuu ensi kauteen. IFK-vihamielinen kirjoittaja haluaa nyt vähän ikäänkuin pohjustaa sitä, että kynä terävänä pääsee syyskuussa jauhamaan fiasko-Jalosesta.
 
Tiedote: scholl is back!
Jännä on tosiaan ihmisen muisti. Nyt kaikki kirkuvat, kuinka Pesonen ei pärjää kuin Kalpoja, Ässiä ja Saipoja vastaan. Ja ihan sen takia, että viimeiset pelit ovat olleet häneltä heikkoja.

Kuitenkin esimerkiksi viime vuonna mies paiskoi finaaleissa tärkeitä kasseja ja järjesteli paikkoja. Eikö ne olleet kovia pelejä? Tälläkin kaudella kaveri on laittanut tuulemaan pisteiden valossa, vaikka runkosarjasta asti oli kaikenlaiset koiruudet sallittu kypärän värin takia.

Ja mikäli vertaa tuota finaalien ja playoffien tuomarilinjaan.. On Kärpät siitä hyötynyt, kuin on Blueskin. Molemmilla on puolustuksessa enemmän työkaluja kuin oli runkosarjassa. Voitteko kirkkain silmin sanoa, että se on Pesosen etu? Eihän tuossa aiemmassa mietinnässä voi verrata sitä, onko Pesonen hyötynyt vai Kärpät. Kyllä se voi mennä molempiin suuntiin.

Mutta Sihvosen kirjoitukset ovat parempia kuin koskaan. Ne osuvat ja niistä ei uhku antipatiaa kirjoituskohteista johtuen. Liekkö siitä johtuen, ettei Sheddeniä käsitellä niistä?

Seuraava peli on erittäin tärkeä sarjan kannalta. Mikäli Kärpät kykenee nostamaan alle vuorokaudessa pelin tasoa ylöspäin ja vie ottelun (tuuriin en usko, paremmin on pelattava) niin lauantaina on erittäin hyvät mahdollisuudet iskeä kotiyleisön edessä sarja poikki. Jos jotain positiivista hakemalla hakee, niin 3. peli oli jo parempaa kuin 2. peli, vaikka kuokkaan tulikin. Silti sieltä löytyi samoja fiaskon elkeitä.

Parempi vie tämän sarjan joka tapauksessa. Paras seitsemästä ei anna mitään selittelyn sijaa. Ei vaikka Kärpät voittaisi sarjan.
 
Maalivahdit usein sanovat, että tyhjään paikkaan pitää osua, jotta maali tulee. - Pasi Nurminen -

Morgoth

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Power: Jalonen meni omissa kirjoissani Jortikan ohitse nimenomaan keväällä -05 riepoessaan Jortsun totaalisesti kölin alta SM-liigan finaalissa.
Selvähän se on, että ei Jortsulla nykyisellään ole juuri mitään annettavaa. Viirit katossa ja teot viime vuosituhannalta, joten se siitä. Tuskin edes Turussa miestä enää nykylätkän guruna pidetään, puhumattakaan että haluttaisiin enää takaisin aitioon.

Jalosella on ehkä vähän sama ongelma kuin oppi-isällään tai kritiikkiä tulee samasta asiasta, että tulosta tulee vain huippujoukkueella ja kuka tahansa olisi valmentanut sillä miehistöllä joukkueen mestariksi. TPS vuodet ennen Kärppiin menoa eivät olleet niin vakuuttavia (mukana tietysti kaikkea muutakin), mutta jos mies on HIFK tulossa niin sehän kertoo, että onko miehestä johonkin vai seuraako ura sitten oppi-isänsä jalanjälkiä tai pelaaja aikaista visiittiään HIFKssa. Mutta ehkä loputon aihe.. Jukka Jalosen meritiit vain kerhossa. Tätä voi jatkaa loputtomiin.
 
Viimeksi muokattu:
We are sick - Fucked up and complicated - We are chaos- We can't be cured
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuitenkin esimerkiksi viime vuonna mies paiskoi finaaleissa tärkeitä kasseja ja järjesteli paikkoja. Eikö ne olleet kovia pelejä? Tälläkin kaudella kaveri on laittanut tuulemaan pisteiden valossa, vaikka runkosarjasta asti oli kaikenlaiset koiruudet sallittu kypärän värin takia. .
Kärppien puolustus ei ole viimevuotisella tasolla, joten Pesonen ei saa kiekkoa liikkeeseen. Tästä johtuu, että Pesoseen ehtii vastustaja kiinni, ja kun painiksi tai taklaamiseksi menee, menee Jannelta pelihuumori. Mies tuhraantuu, aivan kuten Leino aikanaan. Nyt Leino on päässyt tuon yli, Pesonen ei.

Keskittyminen oikeisiin asioihin peliessä, jossa kiekko onkin lavassa vain satunnaisesti on Pesosen puute.

loistava pelaaja, en mää sillä.



Parempi vie tämän sarjan joka tapauksessa. Paras seitsemästä ei anna mitään selittelyn sijaa. Ei vaikka Kärpät voittaisi sarjan.
Näin se on. Kärppien on oltava rohkeampi. Se voi kostaantua puolustajien virheinä, mutta jos peruuttelu jatkuu, niin noutaja tulee varmasti. Säkäpomput menee pitkässä sarjassa tasan, ja Kärpillä kävi jo munkki edellisessä jatkoaikamatsissa.

Kuten ennen sarjaa pohdiskelin, niin Kärppien puolustajiin iskemällä Kärppien peli saadaan tolaltaan. Nyt ei ole Bumen & kump. tapaisia kovaan peliin kykeneviä pakkeja, ja se näkyy hyökkäyspelin avaamisessa. tulee liian kiirus. Ne kerrat kun se onnistuu ja Kärpät tulee organisoidusti hyökkäykseen, on sitten joka kerta äärimmäisen vaarallista. Mutta pitäs uskaltaa paineenkin alla avata, eikä vaan roiskasta poijes.
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, L.Henttala, Johaug, Kadi, Käpä<3
Jos jossain niin tuomareille pillittämisen suhteen Nokka Jalonen on ollut ryhdikäs, niin kuin Petri Matikainenkin. Jalonen ei nostanut meteliä vaikka samassa pelissä Jokinen kuin Mikkolakin loukkaantui taklauksien seurauksena. Tästä Jaloselle propsit, sillä en ole pitänyt miestä tuon suhteen kovinkaan arkana kertomaan mielipidettään.

Petri Matikainen on kova jätkä, vaikka miestä kokemattomuuden varjolla märkäkorvaksi nimitinkin. Edellisessä pelissä Matikaisen 1.erätauon kommentti hymyilytti mutta kun se osoittautui loppujen lopuksi aivan täydeksi todeksi niin ei voi kuin nostaa hattua näissä liemissä kokemattomalle mutta ilmeisen kovalle jannulle.

Hieno sarja, vaikka Jokerit ei siellä mukana olekaan.
 
"Johaug on Norjan kansallisaarre. Olemme aina olleet hänestä hyvin ylpeitä. Kun hän kärsii tällä tavalla, kaikista hänestä tykkäävistä tuntuu pahalta."
- Joachim Baardsen -

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Power: Jalonen meni omissa kirjoissani Jortikan ohitse nimenomaan keväällä -05 riepoessaan Jortsun totaalisesti kölin alta SM-liigan finaalissa. [ - - ] Ilman muuta Jortsu on ottanut enemmän kultamitaleja ja ansainnut jokaisen. Mutta koko valmentajapörssini (oma tapani ajatella) käsittelee nyt vielä kehissä olevien valmentajien iskukykyä tässä ja nyt ja Nokka on Jortsun edellä - taisit todeta tämän itsekin?
Asia vilpitön. Ymmärsin viittauksesi "Jalonen on ohittanut urallaan Jortikan" tjsp. siten, että pitäisit Kojon koko uran saavutuksia jo Jortsun vastaavia kovempina. Sitä tuskin kukaan kiistää, etteikö Jalonen (kuten valitettavasti moni muukin valmentaja) olisi puhtaasti nykyhetkeen painottuvassa valmentajarankingissa kirkkaasti Jortikan edellä.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Täytyy kyllä sanoa, että huikea peli taas tulossa. On käyty läpi finaalisarjat Tapparaa, TPS:aa ja Jokereita vastaan, mutta nyt vasta on kysymyksessä The Finaalisarja. Verenmakuisin sarja koskaan, ainakin Kärppä-vinkkelistä katsottuna.

Pahoittelen, että Kärpät ei ole ollut maineensa väärti tässä sarjassa. Blues on viskellyt Kärppää kuin märkää rättiä eikä Kärpillä näytä olevan lääkkeitä Bluesin peliin. Hävettää. Bluesilla on henkinen yliote Kärpistä ja se on pistämässä Kärppää kanveesiin. Kärppien kannalta kaikista dramaattisinta on se, että edelleenkin Bluesin trendi on nousujohteinen. Kärpät ei kykene pelaamaan tasollaan (?) kuin erän, jonka jälkeen mennään taas. Blues on kääntänyt kelkkaa hitaasti mutta varmasti. Eka pelin eka erä oli Kärppien, mutta muuten avaus Bluesin => sarja 1-0 Kärpille. Toisen matsin alku oli tasaisempi, mutta mitä pidemmälle peli eteni, oli Blues hallitsevampi => sarja 2-0 Kärpille. Kolmannen pelin eka erä oli Kärppien, mutta muutan jatko täydellisesti Bluesin. Kun espoolaiset alkoivat vielä mättämään maaleja, oli lopputulos täysin ansaittu => Blues-kavennus 2-1.

Kolmannen pelin toiseen erään saakka näytti, että maalinteko on kohtalokkaasti Bluesille ongelma. Maalinteko näytti olevan Bluesille rimakauhua ja lautaskammoa vastaava ongelma eikä joukkue tuntunut pääsevän siitä millään eroon. Kova työ kuitenkin palkittiin ja varsinkin Santeri Heiskasen pommi oli upea.

On helppoa povata illan pelin menevän Bluesille. Kaikki merkit viittaavat tänään kotivoittoon. Yksikään merkki ei puolusta Kärppiä, sen verran aneemisia Kärpät ovat olleet. Bluesilla on henkinen yliote ja se kantaa tänään pitkälle. Ennustan 4-0 kotivoittoa ja 2-2 sarjatilannetta.
 
Viimeksi muokattu:
Hymyilevä Buddha​
Kärppien puolustus ei ole viimevuotisella tasolla, joten Pesonen ei saa kiekkoa liikkeeseen. Tästä johtuu, että Pesoseen ehtii vastustaja kiinni, ja kun painiksi tai taklaamiseksi menee, menee Jannelta pelihuumori. Mies tuhraantuu, aivan kuten Leino aikanaan. Nyt Leino on päässyt tuon yli, Pesonen ei.

Keskittyminen oikeisiin asioihin peliessä, jossa kiekko onkin lavassa vain satunnaisesti on Pesosen puute.

loistava pelaaja, en mää sillä.
Noh, oli syyt mitkä hyvänsä niin kyllähän Pesonen on tasonsa näyttänyt jo aiemmin. Tälläkin kaudella ollut hyvässä iskussa. Ei ole ensimmäinen kaveri, jolla joskus ei playoffit mene putkeen, eikä taatusti viimeinen. Kuitenkin mikäli väittää Pesosen olevan paska pelaaja, joka murtuu paineessa tai pelien kovetessa, on siinä väitteessä väärässä. Ei ole murtunut, vaikka ei olekaan onnistunut tänä keväänä liian hyvin. Aivan sama miten Leino on päässyt asioiden yli, vaan on Pesonenkin aikaisemmin. Nyt ei onnistu, enkä usko syynä olevan vain se, että otetaan kovemmin. Jos olette itse urheilleet (tai melkein mitä tahansa muuta tehneet) olette varmaan huomanneet, että epäonnistumisten tultua alkaa yrittämään enemmän. Siitä seuraa monesti lisää epäonnistumisia ja sitten puristetaan mailaa. Näin se vain on.

En usko hetkeäkään, että Pesonen olisi menettänyt lahjakkuutensa muutaman pelin takia. Itse asiassa hänellä on vieläkin aikaa heräillä tälle keväälle, vaikkakin se aika alkaa käymään vähiin. Toisaalta, kuten aiemminkin jo sanottua, Pesonen on puolustanut huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Se ei voi olla näkymättä hyökkäyssuuntaan, vaikkakaan se ei saa viedä kaikkia voimia. Tarkoittaen, että sillä ei selitetä vaisuutta, mutta puolustussuuntaan on ainakin onnistunut ja tehnyt paljon töitä.
 
Maalivahdit usein sanovat, että tyhjään paikkaan pitää osua, jotta maali tulee. - Pasi Nurminen -
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
. Kuitenkin mikäli väittää Pesosen olevan paska pelaaja, joka murtuu paineessa tai pelien kovetessa, on siinä väitteessä väärässä. Ei ole murtunut, vaikka ei olekaan onnistunut tänä keväänä liian hyvin. .
Näin en toki väittänyt, vaan kun Pesonen ei saa kiekkoa vauhtiin... Jos saisi olisi pitelemätön. Luisteluvauhdillansa tekee tilaa itselleen, mutta jos joutuu itse tappeleman kiekon laitakahinasta, jää Jannen peli oikeestaan siihen. Pesonen on laituri joka elää hyvästä sentteristä ja pakkien hyvistä avauksista. Jos nyt vertaa Bluesin Osalaan, joka taas on juurikin mies, joka itse kaivaa kiekon laitakahinasta, ei niinkään spurttaa pakki sentterisyötön jälkeen läpiajoon.


ai peli alko…
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-
Pesonen on laituri joka elää hyvästä sentteristä ja pakkien hyvistä avauksista. Jos nyt vertaa Bluesin Osalaan, joka taas on juurikin mies, joka itse kaivaa kiekon laitakahinasta, ei niinkään spurttaa pakki sentterisyötön jälkeen läpiajoon.
Tuo on kyllä totta, vaikka ei aivan mustavalkoisesti. Pesonen on tässä vuotena parina järjestänyt paljon paikkoja oman kiekonriistonsa jälkeen. Mutta eihän mies varsinainen rouhija ole, se on selvä.
 
Maalivahdit usein sanovat, että tyhjään paikkaan pitää osua, jotta maali tulee. - Pasi Nurminen -

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ja mitä tulee Sihvoseen niin tuolla jutullaanhan hän vain valmistautuu ensi kauteen. IFK-vihamielinen kirjoittaja haluaa nyt vähän ikäänkuin pohjustaa sitä, että kynä terävänä pääsee syyskuussa jauhamaan fiasko-Jalosesta.
Tämä on osa a-lehtien taktiikkaa, meidänhän pitää olla ylpeitä siitä, että HIFK-antipatia myy lehteä. Mielenkiintoinen ja kiitokset ansaitseva pointti oli se, että Shedden-kritiikki jatkui erittäin johdonmukaisesti myös miehen siirryttyä Jokereihin. Diggaan Sihvosta, vetelisin itse tilaustyönä samaan malliin, jos olisin vastaavassa duunissa. Lehdet ovat vain paperia / bittejä, ei niillä pelejä ratkota ja UL:n jutut on suunnattu nimenomaan Jatkoaika-jengille. Ei niitä valmentajat pahemmin lue. Veikkaan, että Hanlon olisi hampaissa, jos hän tulisi HIFKiin ja Nokka saisi olla rauhassa Jokerien koutsina. Lisäksihän PeeÄs on absoluuttisen hyvä kirjoittaja. Joskus häneltä hieman karkaa mopo. Muistan 05/06 -kauden, jolloin hän julisti kauden alussa Santalan liigan parhaaksi sentteriksi ja pohti hänen haastajiaan. Janne Hauhtonen, HIFK, ei mahtunut tuolle ehdokaslistalle, sen sijaan esim. Arsi Piispanen, Jyp, mainittiin. Se oli kyllä juhlaa :). ks. kevään -06 pistepörssi. Mutta arvostan, kun asiat sanotaan suoraan ja reaaliajassa, niin koetan itsekin tehdä. Tulkoon sitten isojakin huteja, ei voi mitään. Jälkiviisashan on aina oikeassa.

Niin, nuo valmentajapohdiskelut ovat mielenkiintoisia. Omalla tavallaan kyllä lasken Jalosen Jortikan edelle alltime -tilastossakin, tosin niukasti. Mullahan vaikuttaa toki se, että vihaan Jortikan pelityyliä. Mutta kaikkiaan mielestäni kilpailu on tällä hetkellä kovempaa kuin 90-luvulla. Ymmärrän täysin, jos joku ei näe asiaa noin. Mielipiteitä ja nyansseja.

edit: Janne Pesosesta sanoisin Kärppä-faneille, että oma kritiikkini johtuu nimenomaan siitä, että huikean hyvä pelaaja alisuorittaa. Tähdiltä pitääkin odottaa enemmän kuin rivimiehiltä, siitä heille maksetaan. Pesosella on selkeästi huonohko työmoraali tällä hetkellä, not good. Yhtä isolla kädellä vetelen omiakin, kuten Kuhtaa ja Guollaa pleijarien aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Scholl: Jokereiden floppaaminen ei samalla tavalla tunnu heillä, koska duunarit ovat tottuneet vastoinkäymisiin.

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Samantien täytyy tulla toteamaan, että Nokalta hieno kasvojenkohotus. Kärpät oli aktiivinen, karvasi ja taisteli. Jään odottelemaan kommentteja väärin voittamisesta - nyt tapahtui juuri se, mitä pidin epätodennäköisenä: entäpä jos Kärpät nousee ja Jalonen muuttaa pakitteluaan, onko paljon liikkeellä tämän myöntäjiä? Itse myönnän sen, mitä silmät näkevät. Eilen paskaa Jaloselta, tänään taas hienoa.

Blues ei ole vieläkään hävinnyt tätä sarjaa. Ei vittu missään tapauksessa. Pidän kiinni veikkauksestani, 4-3 Bluesille. Jalat eivät toimineet tänään, rankka reissu oli eilinen.
 
Scholl: Jokereiden floppaaminen ei samalla tavalla tunnu heillä, koska duunarit ovat tottuneet vastoinkäymisiin.
Jaaha, eiköhän tämä mestaruus ratkennut tässä; Hyvönen on alkanu pelaan. Samalla koko Kärppien ykkösen peli on noussut kolmanteen potenssiin verrattuna aiempiin peleihin. Kyllä Kärpät tekee niin jäätävällä prosentilla paikoista maaleja.

Mutta loistavaa taistelua ja asennetta on Blues esittänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy