Mainos

Play-off Tappara - Blues

  • 57 119
  • 390

kepardi

Jäsen
King kirjoitti:
Tuskin. Olen aina Nikoa kyllä sympannut, mutta ei kaverista näyttäisi olevan nousemaan duunarista korkeammalle. Kykyjä kyllä olisi jonkin verran parempaan, mutta ei näyttäisi natsaavan. Miten muuten Nikon kausi meni kokonaisuudessaan, teillä kun on siitä paremmat tiedot? Tehollisesti ei ainakaan eteenpäin ole mennyt.
Vastataan nyt vaikka Krobbekin jo ehti.

Harjoituspeleissähän Niemistä peluutettiin ylivoimalla viivassa hyvän vetonsa ansiosta, mutta kun muutenkaan tuo 4 hyökkääjän ylivoima ei tuntunut toimivan, niin Nieminen vajosi pikku hiljaa 4. ketjuun. Väläyttelee ajoittain taitojaan, pääasiassa kuitenkin tehotonta puurtamista ja näkymätöntä työtä, kuten nyt nelosketjussa usein onkin. Loppukaudesta Tapparalla piristyi huomattavasti koko 4. ketju ja varsinkin juuri Nieminen lisäsi fyysistä peliään ja taklasi usein, kovaa ja puhtaasti. Toivottavasti samaa on nähtävissä myös tulevassa sarjassa.
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
krobbe kirjoitti:
Jatkoa ajatellen olen aivan varma, että Nieminen pystyy nostamaan tasoaan selkeästi, varsinkin pisteiden valossa, mikäli hänelle annetaan kunnon mahdollisuus näyttää todellinen tasonsa ylemmissä ketjuissa kuin nelonen.


Kyllähän tuota meilläkin yritettiin monena kautena, tosin ei ehkä enää niin paljoa parina viimeisenä kautena. Kyllä Niko Bluesissakin sai näyttöpaikkoja ylemmissä ketjuissa, muttei niitä pystynyt käyttämään ikinä hyväkseen. Kapasen kaudella Nieminen pääsi pelaamaan pidemmän tovin kakkosketjussa, mutta taisi jäädä visiitissään maaleitta. Siitähän seurasi sitten aivan normaalisti kutsu kolmosnelosketjuihin, missä Nieminen pelasikin ihan väkevästi.

Ominaisuuksia löytyy, mutta ratkaisutaidot puuttuu. Toivottavasti Nieminen onnistuu kuitenkin murtautumaan Tapparassa isompaan rooliin tulevaisuudessa! Tosin ei vielä näissä pleijareissa.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Itse ainakin odotan nelosketjulle edes jonkun verran peliaikaa ja heiltä vahvaa panosta. Viimeisin Tappara -ottelu, jonka olen nähnyt on Jokerit-peli, ja siinä neloskenttä oli kenties Tapparan paras kenttä. Ei ainoastaan Nieminen, joka taklasi kerran hienosti ja oli oivalla luistelupäällä jälleen kerran, loistanut vaan myös Kiilholma ja Virkkunen, jotka järkkäsivät erittäin hienon maalin. Virkkunen oli viimeisissä peleissä Tapparan parhaita pelaajia, ja kun muistetaan, miten tärkeä pelaaja Juha Kiilholma oli Ässille viime kauden playoffeissa, on mielestäni tältä kentältä lupa odotaakin jotakin. Mielestäni tässä neloskentässä, jos jossain, on potentiaalia yhtä suureksi yllättäjäkentälliseksi, kuin viime vuoden Ässien neloskentässä, jossa Kiilholma myös pelasi yhdessä Forsbackan ja olisiko ollut sitten Kaipaisen kanssa.

Bluesista sen verran, että pidän erittäin vahvana joukkueena, mutta kyllä silti uskon Tapparan menevän tästä jatkoon. Niin kuin joku tuossa jo mainitsikin, puuttuu Bluesilta ne persereiät (Caloun, Myllys, Ylönen), siis ne, joita muiden joukkueiden fanit vihasivat, joiden avulla he olivat mennä jatkoon kaudella 2002-2003.

Uskon, että Tappara jäädyttää tulikuuman ykkösketjun, eikä muista Bluesin muista kentistä ole ratkaisijoiksi tiukassa paikassa.
 
Viimeksi muokattu:

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Kirveellä töitä kirjoitti:
Tässä hieman sykettä tähän ketjuun...

http://www.youtube.com/watch?v=OJEpy_M7m4Y

Jos espoolaiset yltävät samaan runkosarjan viidenneltä sijalta, niin lupaan nostaa Tapparapipoani korkealle. Kyseisenä kautena sijoituksemme olivat siis peilikuvat tämän kautisiin, mutta hei Matinkylän tallaajat, ei sen silti tarvitse olla enne! Tuohon suoritukseen tarvitaan perkeleen kovaa työntekoa ja hurmosta!

Ps. Siinä on Bluesia aluksi ja Kakea lopuksi, mutta hauis ei vaan riitä;)

No siitä Niemisen pojasta vielä senverran,että varmaan nykyisessä roolissaan nelosessa käyttökelpoinen kaveri,mutta katsokaahan tämä klippi.
Siinä aika alussa näkyy selvästi syy siihen,miksi Niko on nelosNiko ja tulee ainakin toistaiseksi olemaankin:Siinä heiluu se numero 85 joka hosuu kiekon kahdesti tyhjästä rysästä ohi tai Lehdon syliin ja kyllä,Niemisen Nikohan se.
No onhan siinä huonoa tuuria ja onhan siinä hyvin pelannut Lehto (muistaakseni) maalissa,mutta silti jos kyseessä olisi ykkösketjukamaa oleva kaveri niin olisihan se tuosta maalin tehnyt ja ehkä kääntänyt koko sarjan tai sitten ei.Pointti on kuitenkin se, että kyllä tässä tapauksessa nelosketjun jyrä on nelosketjun jyrä ainakin toistaiseksi.

Omassa roolissaan hyvä pelaaja,joka sai Espoossakin kokeilla ylemmissä ketjuissa ihan riittävästi jotta olisi voinut näyttää mutta kun ei vaan riitä....
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Ilta-Sanomien nettisivuilla on SM-liigan puolivälierien ennakkopaketti, josta löytyy tälläinen väite:
"Blues oli Tapparaa vastaan runkosarjassa niskan päällä kolmella voitolla. Tappara oli kerran parempi, silloinkin vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen."

Mistäköhän näitä toimittajia sikiää, jotka eivät edes vaivaudu katsomaan tuloksia oikein. Tietenkin hän saattoi viitata jonkun edellisen kauden runkosarjaan.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Ei Bluesilla tosiaan ole Myllystä eikä Calounia mukana, mutta astetta paremmat Brückler ja Kariya löytyy.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
- Tommi Nikkilä ja Mika Lehto pelasivat runkosarjassa paljon vuoronperään. Samalla kaavalla on tarkoitus mennä puolivälierissä, Urama sanoi.

Mitä ihmettä? Eiköhän viimeistään pudotuspeleihin kannattaisi löytää se ykkönen näistä kahdesta? Toki jos Nikkilä floppaa, niin Lehto maalille, mutta että oikein vuoronperään pelaisivat pelejä, vaikea uskoa.

Mikäli Urama tosissaan tällaista harrastaa, niin sopiihan se erittäin hyvin meille, sillä puolustajat joutuvat samalla muuttamaan hieman peliään maalivahdin vaihtumisen myötä, mikä sotkee pakkaa.
 

Ultra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pyynikki bollklubbar, TBK & vadelmavenepakolaiset
jani73 kirjoitti:
Mistäköhän näitä toimittajia sikiää, jotka eivät edes vaivaudu katsomaan tuloksia oikein.
Taitaa olla espoolaista asiantuntemusta. Samaisessa lööpissä lisää virheellistä tietoa: "Alku oli tulokkaalle vaikea, sillä Tappara hävisi syksyn neljä ensimmäistä liigapeliään".
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
jani73 kirjoitti:
Ilta-Sanomien nettisivuilla on SM-liigan puolivälierien ennakkopaketti, josta löytyy tälläinen väite:
"Blues oli Tapparaa vastaan runkosarjassa niskan päällä kolmella voitolla. Tappara oli kerran parempi, silloinkin vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen."

Mistäköhän näitä toimittajia sikiää, jotka eivät edes vaivaudu katsomaan tuloksia oikein. Tietenkin hän saattoi viitata jonkun edellisen kauden runkosarjaan.

Käsittämätöntä ammattitaidottomuutta. Yritin katsoa löytyisikö toimittajan nimeä, mutta löytyi vain STT. Ihan sama mistä noi jutut lehteen kaavitaan, mutta kyllähän joku roti pitää olla mitä painoon pistää.

Uraman ja Henryn haastattelut löytyvät tämän sivuston etulehdykältä. Hiitelä kyselee miesten mielipiteitä tulevasta ja vähän menneestäkin, kannattaa espoolaistenkin uhrata pari minuuttia niiden lukemiseen. Tärkein uutinen siellä on se, että Tapparasta on joka ukko pelikunnossa ja valmiina huomiseen koitokseen.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
jani73 kirjoitti:
Ilta-Sanomien nettisivuilla on SM-liigan puolivälierien ennakkopaketti, josta löytyy tälläinen väite:

"Bluesin vakaan ilmeen takuumiehet ovat olleet runkosarjan parhaaksi pelaajaksi viime viikolla valittu kanadalaishyökkääjä Martin Kariya ja"

Kumman iltapäivälehden toimittaja se olikaan, joka lupasi syksyllä 1987 syödä hatullisen paskaa, jos Tappara voittaa kolmannen mestaruuden putkeen? Ettei olisi sittenkin ollut Ilta-Sanomien kilpailijan Pekka Jalonen? No, samalla tasolla on molempien iltapäivälehtien kiekkotoimitus vuodesta toiseen...
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kertoimet

Vedonlyönti on tunnetusti ennustamisen lajeista osuvimpia, koska äänestäessään lompakollaan ihminen on rehellisimmillään. PAF tarjoaa otteluparin jatkajasta kertoimia seuraavasti:

Tappara 1,55
Blues 2,30

Itse pidän kertoimia aika oikeaan osuvina. Luultavasti jää vedot lyömättä, koska niin pitkään kuin jääkiekko on urheilua, on altavastaajallakin mahdollisuus yllätykseen - minkä kertoimenlaskijakin on jo ottanut huomioon.

Sen sijaan jokainen, joka ajattelee joukkueiden lähtevän samalta viivalta "50-50" mahdollisuuksista, laittaa tietenkin rahansa Bluesin ylikertoimelle. Ja jos joku espoolainen Nokian optioilla rikastunut haluaa saada kunnon tuoton lyhytaikaselle investoinnille Kari Heikkilän pelisilmän avulla, niin muutama miltsi Bluesille ja eikun uutta Swania tilaukseen...
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
jani#31 kirjoitti:
No siitä Niemisen pojasta vielä senverran,että varmaan nykyisessä roolissaan nelosessa käyttökelpoinen kaveri,mutta katsokaahan tämä klippi.
Siinä aika alussa näkyy selvästi syy siihen,miksi Niko on nelosNiko ja tulee ainakin toistaiseksi olemaankin:Siinä heiluu se numero 85 joka hosuu kiekon kahdesti tyhjästä rysästä ohi tai Lehdon syliin ja kyllä,Niemisen Nikohan se.
No onhan siinä huonoa tuuria ja onhan siinä hyvin pelannut Lehto (muistaakseni) maalissa,mutta silti jos kyseessä olisi ykkösketjukamaa oleva kaveri niin olisihan se tuosta maalin tehnyt ja ehkä kääntänyt koko sarjan tai sitten ei.Pointti on kuitenkin se, että kyllä tässä tapauksessa nelosketjun jyrä on nelosketjun jyrä ainakin toistaiseksi.

Omassa roolissaan hyvä pelaaja,joka sai Espoossakin kokeilla ylemmissä ketjuissa ihan riittävästi jotta olisi voinut näyttää mutta kun ei vaan riitä....

Noh, noista paikan tuhrimisista on nyt neljä vuotta aikaa. Kummasti nuo pelaajat tuntuvat kehittyvän iän myötä. Oletko koskaan huomannut? Silloin 20-vuotias Niko Nieminen on todennäköisesti ihan eri mies, kuin tämä Tapparan sopimusvuodet 24-26 vuotiana pelaava Niko Nieminen.

http://www.tapparafancenter.com/2007/061205_Tappara-HIFK/20061205_3_0.mpg

Tuommoiseenkin mies pystyy nykyään.

Ennen kaikkea Nieminen on hyvä fyysinen lisä Tapparalle, jotta Espoolaiset eivät pääse turhaan pullistelemaan. Kestää taklauksia, eikä varmasti säästele niiden antamisessa. Taklausherkkyys on ollut todella suurta nimenomaan pääkaupunkiseudun jengejä vastaan. Ja veikkaan että sieltä tulee ne pari Virkkusen järjestämää räkämaaliakin.

Ensi kaudelle Niemisen rooli tulee kasvamaan ja varmasti Niko sen tiesi Tapparaan siirtyessään. Pitkän sopimuksen ensimmäisenä kautena oli tiedossa, että rooli on todennäköisesti pieni, mutta sen jälkeen pukukopissa käy ovet ja roolin kasvu 2-3 ketjuihin tulee olemaan erittäin todennäköinen.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Kyllä tuolla kertoimella sopii laittaa Bluesille.
Joukkueiden erot ovat minimaaliset, katsotaan nyt myöhemmin onko kotiedusta mitään apua. Hakametsähän on tunnelmaltaan kuollut (ei toki niin kuollut Tapparan kuin Ilveksen kotimatseissa) ja kännisiä Blues-nuoria on halli täys. Rumpu tottakai mukana. TUM TUM TUM.

Maalivahtipeliin tämä oikeasti ratkeaa. Mieltä lämmitti ehdottomasti Uraman tekstit että vaihtaisivat vielä pudotuspeleissäkin pelaavaa maalivahtia. No hyvä niin. Toisaalta taisi olla ainoastaan provo, ei kai kukaan oikeasti niin tee.

Pakko vatkaa, mennään jo!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tommy kirjoitti:
Maalivahtipeliin tämä oikeasti ratkeaa. Mieltä lämmitti ehdottomasti Uraman tekstit että vaihtaisivat vielä pudotuspeleissäkin pelaavaa maalivahtia. No hyvä niin. Toisaalta taisi olla ainoastaan provo, ei kai kukaan oikeasti niin tee.


Onhan tommosta tehty. Ja teidän kannalta juuri siinä surullisen kuuluisassa 2003-04 sarjassa.

Paffa Kuivalainen pelasi ekan matsin ja takkiin tuli 5-1, Paffa jatkoi toistakin 8 minuuttia ja taululla komeili 3-0 Bluesille. Sen jälkeen Lehto maaliin ja loppu on historiaa.

Ps.

Niin Lehdon siirryttyä maaliin tässä tokassa pelissä Tappara teki 2 maalia, mutta hävisi vielä tuon toisenkin ottelun 3-2. Eli kitetytettynä Lehto voitti tuossa pudotuspelisarjassa viisi omaa suoritustaan ja hävisi yhden.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Henkka kirjoitti:
Paffa Kuivalainen pelasi ekan matsin ja takkiin tuli 5-1, Paffa jatkoi toistakin 8 minuuttia ja taululla komeili 3-0 Bluesille. Sen jälkeen Lehto maaliin ja loppu on historiaa.

Niin mutta tässä kaiketi oletuksena oli mennä Kuivalaisella alusta loppuun?
Harmi kyllä kun sattui imuroimaan.

Niin mutta tässä kaiketi oletuksena oli mennä Kuivalaisella alusta loppuun?
Harmi kyllä kun sattui imuroimaan.
 

Kaivanto

Jäsen
Tommyn allekirjoitus kirjoitti:

Ojasen hatussa on asiavirhe: 2002 ei ole Tapparan mestaruusvuosi vaan Jannen selän takaa -syöttöjen määrä SM-liigassa. Vaikka sama se, nauroin silti ääneen sille, että joku luulee keksineensä hauskan jutun ja äheltämisen tulos on sitten tuollainen, joten animaation tarkoitus kai täyttyi.
 

Nailhead

Jäsen
Henkka kirjoitti:
Ennen kaikkea Nieminen on hyvä fyysinen lisä Tapparalle, jotta Espoolaiset eivät pääse turhaan pullistelemaan. Kestää taklauksia, eikä varmasti säästele niiden antamisessa. Taklausherkkyys on ollut todella suurta nimenomaan pääkaupunkiseudun jengejä vastaan.
Mitäs sille Niemiselle oikeen on siellä tampereella syötetty, jos siitä kerran on niin armoton taklaaja tullut?
Espoossa ehkä tulokaskaudella jakeli hyviä taklauksia, mutta sen jälkeen oli hiljasempaa.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Ottamatta kantaa siihen kuinka vakavalla naamalla muut ovat kirjoitelleet, itse teen parhaani pysyäkseni asialinjalla. Arvostelkoot sitten jälkipolvet menikö tämäkin teksti huumoriosastolle. Pakkohan tästä nyt jotain on spekuloida, onhan kyseessä yksi 2000-luvun pleijarien klassikoita, sen verran usein nämä kaksi bändiä ovat löytäneet toisensa nokitusten pudotuspeleissä tällä vuosituhannella.

Kirjoitan kummankin joukkueen näkökulmasta. Yritän jättää "henkiset yliotteet" ym. tulkinnanvaraisuudet pois. Tai no onhan tuossa allaolevassakin tietysti aika paljon näkemystä mukana.

Tappara
Uuden ykkösvalmentajan ensimmäinen vuosi suurelta osin Rautakorvelta perityllä pelaajarungolla. Vei runkosarjakohtaamiset nimiinsä, joskaan ei mitenkään kovin selvästi. Mistään ennakkosuosikin asemasta ei voi puhua.
Vahvuudet:
+ Neljä vahvaa kentällistä, joista mikä tahansa pystyy hyvänä päivänä ratkaisuihin. Myös maalivahdeista kumman tahansa voi (hyvänä päivänä) heittää tolppien väliin ja pelata realistisesti voitosta. Puolustajista löytyy ainakin kaksi pakkiparillista pelaajia, jotka mahtuisivat käytännössä minkä tahansa liigajoukkueen permanenttiin.
+ Parempi pelihuumori kuin vuosiin, kiitos ilmeisesti valmentajan, joka antaa pelaajille vapauksia. Näkyy myös aiempaa näyttävämpänä ja usein tuloksellisena hyökkäyspelinä.
Uhkat:
- Terävin kärki puuttuu. Hyökkäyspeli voi mennä tehottomaksi pyörimiseksi, ja ratkaisijoita ei ehkä löydykään tosipeleissä.
- Noviisiykkösvalmentaja. Vastassa erittäin kokenut valmentaja. Joskushan se ensimmäinen playoff-sarjavoittokin otetaan, mutta usein kuitenkin vasta kokemuksen kautta kun ensin hävitty muutama sarja.
- Ylivoimapelin ailahtelevuus. Ylivoimista täytyy pystyä iskemään niitä tärkeitä maaleja, muuten tulee vaikeaa.
- Pelityyli erityisen haavoittuvainen rikkovaa pelitapaa vastaan. Pleijareissa linja on yleensä sallivampi, joten...
Ratkaisupelaajat(?):
Ojanen? Yksi tiukemmasta tuomarilinjasta eniten hyötyneistä pelaajista. Muhkea pistepotti ja liigahistorian uusi syöttöennätys osoittavat, että taidot ovat yhä tallella.
Kontiola? Ikäluokkansa suurimpia suomalaisia taitopelaajia - vaan kuinka riittävät rahkeet tosipeleissä?
Öhman? Uraman pelityyliin loistavasti istunut taitava ja tehokas pelaaja - ilmeisesti viimeistä kauttaan Tapparassa.
Laine? Pelannut vahvan runkosarjan ja osoitti jo viime keväänä pystyvänsä nostamaan tasoa pudotuspeleihin.
Clarke? Puolustuksen yleistaituri. Parhaimmillaan Murphyynkin verrattu, huonona päivänä löysä p*ska.
Nikkilä? Haastanut ja jopa syrjäyttänytkin mestaruuden 2003 takuumiehen runkosarjassa - mutta entä pudotuspeleissä?

Näin Tappara voittaa Bluesin: Bluesin murhaavan ykkösketjun pelin hyydyttäminen on kaiken A & O. Tapparalla on ottelusarjaan kotietu ja viimeinen vaihto neljässä pelissä - näissä täytyy Bluesin ykköstä vastaan pistää rikkova ketju. Viimeisissä keskinäisissä runkosarjapeleissä tämä onnistuikin hyvin.

Blues

Parempi joukkue kuin pistesaaliista tai runkosarjasijoituksesta voisi luulla. Muutamat heikommat jaksot voivat hyvinkin mennä rankempien treenijaksojen piikkiin, kun tietää kuinka kokenut valmentaja on puikoissa. Sitä paitsi joutunut pelaamaan suuren osan kaudesta aika raihnaisella miehistöllä. Tärkeimpiin peleihin pääsee miltei täysin terveellä joukkueella.
Vahvuudet:
+ Liioittelematta liigan todennäköisesti paras ykkösketju. Vauhtia, taitoa, - ja tehoja, tehoja, tehoja.
+ Ykkösketjun takaakin löytyy kokeneita pelaajia. Löytyypä pari Tapparan mestarijoukkueessakin pelannut pelimannia. "Omilla koirilla" on tunnetusti erityismieltymys purra entisiä seurojaan.
+ Monessa liemessä keitetty kokenut kehäkettu valmentamassa.
Uhkat:
- Huonona päivänä kouluesimerkki ns. yhden ketjun joukkueesta. Jos ykkösketju pelataan pois, ratkaisijasektorilla voi olla hiljaista.
- Heikkilän sitoutuminen joukkueeseen tietäen mitä ensi kaudella on tulossa? (Tapparan viimekeväisen tippumisen Ässille ainakin jotkut pistivät sen piikkiin, että Rautakorven ajatukset olivat jo muualla.)
Ratkaisupelaajat(?):
Kariya? Liigan säkenöivimpiä tähtiä. Tekee kentällä mitä tahtoo. Nopea, taitava, ilmiömäinen pelikäsitys. Pistepörssin voitto puhuu omaa kieltään.
Manderville? Taidon ja voiman balanssi, kallistuen mielestäni hieman taidon puolelle. Pitää kuitenkin puolensa jos tulee tönityksi.
Kohn? Kokenut ja hyvin maalivainuinen pelaaja. Tärkeä palanen ylivoimalla, ei tosin enää parhaassa peli-iässä.
Viitaluoma? Rajamäki? Kaksi potentiaalista tehopelaaja joilta löytyy myös fyysistä voimaa - kumpikaan ei ole ollut vielä lähelläkään omaa parasta tasoaan tällä kaudella.
Heiskanen? Valmentajalle hyödyllinen roolipelaaja. Kiekolliset taidot rajoittuneita.
Brückler? Hyvänä päivänä parempi kuin kumpikaan Tapparan vahdeista. Paljon vartijana.

Näin Blues voittaa Tapparan: Kaiken avain on vierasvoiton ottaminen ensimmäisestä pelistä. Näin saadaan kotietu itselle + yksi voitto pesämunaksi. Pari nopeaa maalia alkuun ja Tapparan pelinrakentelun rikkominen häirinnällä, niin Tapparan peli-ilo muuttuu tuskaiseksi vääntämiseksi; aika kuluu eikä tarvittavia Tapparan maaleja synny.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
En ole ikinä aiemmin jatkoaikaan mitään kirjoittanut kun en viime vuoden play-offeihin kerennyt kirjoitusoikeutta saamaan, mutta nyt tästä on hyvä aloittaa.
Itse näen tänä vuonna Bluesilla kaikkien aikojen sauman mennä tosiaan sinne 4 joukkoon, vaikka Tapparaa ennakkosuosikkina pidänkin.

Asia johon tässä ketjussa on pakko tarttua on tuo aimmien esitetty kanta että Blues olisi selkeästi huonoin kuuden joukkoon päässeistä joukkueista, koska sille en osaa löytää mitään pohjaa. Vaikka tilastot eivät kaikkea toki kerro niin laskeskelin tuossa piruuttani Bluesin tilastot kaikkia muita 6 joukossa olevia joukkueita vastaan tänä vuonna runkosarjassa ja tässä ne ovat:

Taulukoissa siis pelimäärä, suorat voitot, ja./rl voitot, ja./rl häviöt, suorat häviöt, maaliero, Bluesin pisteet vs. vastustajan pisteet ja kuinka monta % maksimi pisteistä on saatu. Ensin kaikki pelit sitten kotipelit ja viimeisenä vieraspelit. Jos taulukoihin ottaisi mukaan pelit Ilvestä ja Pelicansseja vastaan niin tilastot paranisivat vielä jonkun verran.

Vastaan 6 joukossa olevat:
Yht V JV JT T ME PB/PV %
20 8 2 5 5 55-48 33/27 55

Kot V JV JT T ME PB/PV %
10 4 0 2 4 27-24 14/16 46.7

Vie V JV JT T ME PB/PV %
10 4 2 3 1 28-24 19/11 63.3

Eli ei mitään huikeaa dominointia (paitsi vieraissa), mutta ei noiden perusteella Bluesia ainakaan selkeästi huonoimmaksikaan kuuden joukkoon päässeistä saa millään.

Mielenkiintoista sarjaa odotan ja siitä olen samaa mieltä muutaman aiemman kirjoittajan kanssa, että jos Blues ei Tapparaa pysty tänä vuonna tiputtamaan niin sitten Espoo on vain huonompi eikä paikkaa neljän joukkoon ansaitse. Paikan kuuden joukkoon Espoo runkosarjassa tänä vuonna ehdottomasti ansaitsi, katsotaan nyt sitten ansaitseeko vielä jotain enemmän.

Tulevassa sarjassa tulen kiinnittämään huomiota Tapparan puolelta erityisesti Niko Niemiseen. Jotenkin pidin kaverista varsinkin viime kaudella ja itseäni hieman harmitti että kaveri päästettiin pois. Viime vuoden joukkueessa oli helvetin paljon huonompiakin pelaajia joista osan paitakin on nyt jo keretty kattoonkin hinaamaan.
 

Eepi

Jäsen
sladdi#17 kirjoitti:
Tulevassa sarjassa tulen kiinnittämään huomiota Tapparan puolelta erityisesti Niko Niemiseen. Jotenkin pidin kaverista varsinkin viime kaudella ja itseäni hieman harmitti että kaveri päästettiin pois. Viime vuoden joukkueessa oli helvetin paljon huonompiakin pelaajia joista osan paitakin on nyt jo keretty kattoonkin hinaamaan.

http://www.youtube.com/watch?v=8FxsBSrn4ok

Tuossa siis Henkan laittama video joka ei muuten toiminut tuosta linkistä. Vaikka Niemisen osa tuossa alivoimatilanteessa ei ehkä ole niin iso, mutta minun mielestäni Niko on kyllä Laineen kanssa Tapparan paras alivoimapelaaja. Pätkä kyllä antaa oivan esimerkin tuosta Niemisen parhaasta puolesta, huikeasta luistelunopeudesta. Vaikka kaksi HIFK-pakkia lähtevätkin seisaaltaan, mutta kyllä se Nikokin nopeaa meni.

Videossa myös mukana SM-liigan paras pelaaja, jota ei kyllä meinaisi uskoa. Kultainen hattu paljastaa kyseisen hemmon.

EDIT: Siis video varmaan olisikin toiminut, mutta linkki ei ainakaan minulla pelannut.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eepi kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=8FxsBSrn4ok

Tuossa siis Henkan laittama video joka ei muuten toiminut tuosta linkistä.

Kodekit kuntoon, niin toimii. Tällainen ohje on tuolla Tapparan sivulla, josta tämä kyseinen video löytyy.

Videot mpg-muodossa, koot muutamia megatavuja. Esim. K-Lite Codec Pack -dekooderi auttaa, mikäli kuva ei näy.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eepi kirjoitti:
Kodekit onkin kunnossa, mutta linkkisi ei toiminut. Ainakaan minulla. No enivei, kai sen yksinkertaisemmin Youtubesta katsoo...

Outo homma, toimii yhdellä hiirenklikkauksella niin IE:llä, Mozillalla kuin Operallakin.

Mutta se siitä. Jatketaan itse aiheessa.
 

jh1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere Saints
Henkka kirjoitti:
Kodekit kuntoon, niin toimii. Tällainen ohje on tuolla Tapparan sivulla, josta tämä kyseinen video löytyy.

Videot mpg-muodossa, koot muutamia megatavuja. Esim. K-Lite Codec Pack -dekooderi auttaa, mikäli kuva ei näy.

Linkkisi toimimattomuus ei ole kodekeista kiinni, sillä nuo Tapparan nettisivuilla olevat videot on suojattu niin että muualle linkitetyt videot eivät lataudu ja kuluta seuran kotisivujen siirtokaistaa.

Anteeksi offtopic
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Henkka kirjoitti:
Onhan tommosta tehty. Ja teidän kannalta juuri siinä surullisen kuuluisassa 2003-04 sarjassa.

Paffa Kuivalainen pelasi ekan matsin ja takkiin tuli 5-1...

Niin, siis se kausi oli 02-03 tietysti ja eka peli päättyi Espoossa 4-1. Mittaa playoff-kuumeesi, taitaa olla jo reilusti 40:n tuolla puolen. Niin on tosin täälläkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös