1) Uhkapelaamisessa on koukkuunjäämisriski sekä riski menettää koko omaisuutensa. Käytännössä se on yksi tapa pilata elämänsä. Tästä ei liene erimielisyyttä?
2) Koska uhkapelaamisessa on em. riskit, lapsia on syytä suojella niiltä, ennen kuin alkaa olla vähän järkeä päässä. Tästä ei liene erimielisyyttä?
3) Koska lapsia on suojeltava em. riskeiltä, suojelu tulee toteuttaa jollakin tavalla. Tästä ei liene erimielisyyttä?
4) Vanhemman ihmisen seurassa pelaaminen on yhtä lainvastaista kuin lapsen yksinkin pelaaminen. Tästä joku voi olla väärääkin mieltä, koska ei ymmärrä, että valtio on ottanut hoidettavakseen uhkapelaamisen vähentämisen. Arviointi siitä, onko tämä aktiviteetti riski pienelle pullerolle, on siis otettu vanhempien käsistä valtion hoteisiin. Tämä on luonnollista valtiossa, joka antaa turvaa riskien realisoituessa. Silloin se vähän niin kuin on valtion asia, kuinka moni jää pelikoukkuun lapsena.
4) Yksittäistapauksen arvosteleminen on yleensä tyhmää mielestäni. On ihan lillukanvarsi, miten alaikäisten uhkapelaamisen estämisen käytäntöön siirtäminen tehdään kussakin yksittäistapauksessa. Minulla on ainakin (mielestäni) aika vahvat hermot kestämään tätä Suomen sääntelyä, koska vastattuani kysymyksiin "miksi tämä kielletään?" ja "millä oikeudella valtio kieltää tämän?", olen nähnyt valon. Joskus toki valittu keino haluttuihin vaikutuksiin pääsemiseksi vaikuttaa tehottomalle tai huonosti harkitulle. Ei nyt silti viitsi pelihousuja polttaa, koska sattuuhan sitä virhearviointeja joskus itse kullekin.