Petulle kenkää

  • 449 966
  • 1 323

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Siinä on annettava propsit Petulle, että lopulta ymmärsi antaa periksi. Osaltaan siihen vaikutti MiGin maajoukkuetehtävät sekä loukkaantumiset, mutta silloin Petu ja se toinen oivalsivat, että ei perkele, on vaan otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava pelata ihan peruslätkää. Nää jätkät on niin hyviä, että peruslätkä eli pitkä kiekko ja perään toimii. Kikkailut pois ja antaa poikien pelata. Lopun hoitaa Endras, ja Petu on aika monta tuoppia velkaa Dennikselle.

Jep, pidetään homma simppelinä ja pidetään kannu. Petu saa siirtyä Venäjälle.

No samaan hengen vetoon varmaan kerrot minkä nurkan takana on parempi vaihtoehto kuin Petri Matikainen. Meillä on täysin eri käsitykset Matikaisen tavasta peluuttaa/pelitavasta, jos se vaikka nyt kesti jonkun aikaan ennen kuin Matikainen sai oman filosofiansa iskostettua pelaajille?
Sairastelu kierre on antanut Petulle aihetta peluuttaa IFK:ta jo play-offien vaatimalla tasolla ja mulla ei ole ainakaan ole ollut siinä valittamista. En nyt muutenkaan ymmärrä missä on vika kun kumminkin taistellaan kolmen parhaan joukossa.

Olin ennen kautta täysin Petun takana ja olen edelleen.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tämä on tulosurheilua, ei henkilökohtaista tykkäämistä. Menee kevät miten menee, olen pettynyt, jos Petu ei jostain syystä jatkaisi ensi kaudella. Katsokaa menestysjoukkueita, kaikkien niiden takana on nykyään pidemmäntähtäimen projekti. Ja projekti ei katkea edes valmentajanvaihtoon välttämättä, kuten Kalpa nyt näyttää. Jatkuvuus on paras tapa taata menestys. En mäkään viihtynyt Nokan aikana kunnolla ennenkuin vasta edellisissä pleijareissa - mutta ziisus, että silloin olikin hauskaa!
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on tulosurheilua, ei henkilökohtaista tykkäämistä. Menee kevät miten menee, olen pettynyt, jos Petu ei jostain syystä jatkaisi ensi kaudella.

Word dawg! Itse en ole muutamiin kuukausiin edes miettinyt mahdollisuutta, että ensi kaudeksi vaihtuisi valmentaja. Jatkuvuus on erittäin tärkeätä nykyliigassa, jotta pysytään kärkikamppailussa mukana huippuunsa viritettyjä vastustajia vastaan. Kolmen viime kuukauden aikana on mulle jo avautunut osittain Matikaisen kiemurat ja olen luottavainen kyseistä paskanahmijaa kohtaan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olisi järjetöntä ulostaa Petu kesällä poffien jälkeen! Kävi miten kävi poffeissa niin Petu jatkaa ensi kaudella ja hyvä niin. Varmasti on Petulla vielä annettavaa ja uskon siihen, että Petun opeilla mennään vielä päätyyn asti, ehkä jo tänä vuonna!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En edelleenkään vedä "ilkeitä" sanojani takaisin Petun suhteen. Mutta: olen positiivisesti yllättynyt niin peli-ilmeen kuin -esitystenkin kehityksestä. Myös Petun mediaesiintyminen on parantunut eikä enää ole ollut suurta tarvetta kaarimaljalle.

Tällaisissa asioissa olen mielelläni väärässä. Tosin kausi on vielä pahasti kesken ja yllättävää kyllä, huomenna on todella tärkeä päivä. Myös Matikaiselle.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
En edelleenkään vedä "ilkeitä" sanojani takaisin Petun suhteen. Mutta: olen positiivisesti yllättynyt niin peli-ilmeen kuin -esitystenkin kehityksestä.

Tuossahan se on hienosti tiivistetty: kun on aihetta valittaa, valitetaan ja kun on aihetta kiittää, kiitetään. Ei ole mitään syytä vetää takaisin syksyistä kritiikkiä, pelihän oli täyttä sitä itseään. Analyyttisen ihmisen kirjoihin pääsee sillä, että elää ajassa ja yhtälailla tunnistaa ja tunnustaa kehujen paikan. Säälin oikeasti ihmisiä, joiden geenikoodistoon on kirjoitettu tapa jumittua yhteen totuuteen. Ei kukaan sitä välttämättä tahallaan tee. Mutta tälläkin hetkellä täällä on kovin hiljaa moni sellainen nimimerkki, jolla oli paljon asiaa, kun Petua pitikin mollata. Ei kai kukaan olen niin vitun uuno, että ilahtuu, jos HIFK dyykkaa, jotta pääsee taas esille toteamaan; "mitä mä sanoin!" ??

Bismarck: Juurikin näin. Olen äärimmäisen iloinen, että ihmeellinen tempoilu valmentaja-asioissa on jäänyt taakse. Penan myötä. HIFK seisoi Nokan takana ryhdikkäästi 3 kautta ja nyt on aika seisoa Petun takana hänen sopimuskautensa loppuun. Näin tästä tulee hyvä, uskokaa pois. Vaikka välillä tulee ihan joka ainoalle HIFK-valmentajalle ja -joukkueelle ne tuskastuttavan huonot hetkensäkin.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi järjetöntä ulostaa Petu kesällä poffien jälkeen! Kävi miten kävi poffeissa niin Petu jatkaa ensi kaudella ja hyvä niin.
Emmänyttiiä.

HIFK:n tilanne on nyt aika mielenkiintoinen. Tällä hetkellä kasassa on siis 100 pinnaa ja jäljellä kierroksia runkosarjassa 4. Melko vakuuttavalta näyttää, mutta mitkäs ovat ne tulevaisuuden mahdollisuuksien ääripäät:

Putkeen mennyt loppukausi:
- 4 jäljellä olevasta matsista n. 10 pinnaa --> runkosarjan kolmonen
- pleijareissa hyvät esitykset --> mahdollisuudet mihin vain, jopa mestaruuden uusimiseen

Reisille mennyt loppukausi:
- 4 jäljellä olevasta matsista 3 pinnaa --> putoaminen säälipleijareihin on mahdollista
- sääläreissä pataan SaiPalle 0-2

Petu (ja samalla koko HIFK) vetelee mun silmissäni nyt näiden viimeisten 4 runkosarjamatsin ja niitä seuraavien pleijareiden aikananyt koko kirjon edestä. Mahdollisuudet ovat välillä aivan tuubiin/päin persettä mennyt kausi.

Oma odotusarvo loppukaudelle on tällä hetkellä kuitenkin positiivinen. HIFK on parantanut kauden aikana kuin sika juoksuaan. Ei se peli aina kaunista ole, mutta voitot lasketaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Petu (ja samalla koko HIFK) vetelee mun silmissäni nyt näiden viimeisten 4 runkosarjamatsin ja niitä seuraavien pleijareiden aikananyt koko kirjon edestä. Mahdollisuudet ovat välillä aivan tuubiin/päin persettä mennyt kausi.

Oma odotusarvo loppukaudelle on tällä hetkellä kuitenkin positiivinen. HIFK on parantanut kauden aikana kuin sika juoksuaan. Ei se peli aina kaunista ole, mutta voitot lasketaan.

Näinhän se menee, ääripäät ovat massiivisen kaukana toisistaan. Mutta eikös tämä nyt riitä "valmentajan ensimmäinen kausi" -klausuulilla joka tapauksessa? Siis ilman mitään vittuilua, ihan aikuisten oikeasti. Kelaapa sitä, että HIFK konttaisi sääläreistä lauluun, kuten -09. Jos päätettäisiin, että nyt painetaan paniikkinappia ja valmentaja ulos, tapahtuu seuraavaa:

1) HIFK:lla ei ole minkäänlaista backup-plania uudeksi valmentajaksi, joten alkaa aivan järjetön nimien möyhiminen.

2) Hyvin todennäköisesti tehtäisiin Jypit/Jokerit/Bluesit ihan järkisyistä. Niinpä Pennanen & Sormunen olisi todennäköinen jatkokaksikko. Kannattaa oikeasti jo pikkuhiljaa unohtaa vanhat kunnon Pentin & Masan ajat, jolloin valmentajat vaihtuivat vauhdilla ja otsikoita revittiin. Homma on ammattimaistunut. Liekö sattumaa, että se on ammattimaistunut dinosaurusten häivyttyä? Tuleva koutsikin haluaa pitkän sopimuksen ja hän tietenkin latoo kunnon hinnan huomattuaan, että edeltäjän pitkä soppari purettiin. Kuinka uskottavalta työpaikalta HIFK ylipäätään vaikuttaisi uudelle koutsille? Tilaat pitkän tähtäimen miestä annettuasi juuri monoa edelliselle sellaiselle. Joka sattuu olemaan SM-hopeaa ja MM-kultaa voittanut tyyppi, ei rookie. HIFK vaikuttaisi täydelliseltä ompeluseuralta. Valmentajat ovat hyvin hyvin lojaaleja toisilleen. Käteen voisi jäädä Kiva-Harri.

3) Ensi kausi alkaisi uusien äijien kanssa ja samaan saumaan sattuu ikävä kyllä myös vähän isompi joukkueen vaihtuminen kuin täksi kaudeksi. Toisin sanoen keväisellä pikapäätöksellä HIFK vapaaehtoisesti veisi marjat takaisin metsään ja aloittaisi syksyllä tyhjien korien kanssa. Aika rankkaa.

4) Mestaruudesta on vain vuosi ja luulisi kaikkien HIFK:ssa (johto + fanit) muistavan, että mestaruus otettiin 3 vuoden projektina ja seistiin ryhdikkäästi ajoittain aivan luokattomasti suorittaneen valmennuksen takana. Kuinka lyhyt on ihmisen muisti, jos aloitetaan paniikki?

Sehän on selvää, että PS saa aivan karmeat shitit, jos hänen piikkiinsä menee putoaminen aikaisin. Mutta mehän olemme periaatteessa myös yhden Endrasin loukkaantumisen päässä fiaskosta ja olisi täysin epäreilua ulkoistaa valmentaja, jos hän joutuu Norja-Ylppö -kaksikon kanssa pleijareihin. Jos ei ja pudotaan muista syistä, vastuu menee mielestäni valmennukselle + joukkueelle. Kaiken kaikkiaan Petulle ja kaikille tuleville HIFK-koutseille kuuluu antaa samat edut kuin Nokalle: Luotetaan loppuun asti. Itketään sitten, jos meni ohi. Mutta tämä on kuitenkin ainoa oikea tie.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
1) HIFK:lla ei ole minkäänlaista backup-plania uudeksi valmentajaksi, joten alkaa aivan järjetön nimien möyhiminen.

Ai miten niin ei ole, muuan Fööni on ilmoittanut olevansa tällä hetkellä parempi valmentaja kuin ikinä, siitä osoituksena myös koutsin paikka proteesimaajoukkueessa... Ja nimikään ei tulisi muuttumaan erityisemmin. Paras asia tässä olisi se, ettei Pentti tarvitse edes apujoukkoja valmennukseen, hän hoitaa itse kaiken taktikoinnista peluutukseen. Ei tarvitsisi arvuutella näiden päävalmentajan perskärpästen toimenkuvaa joukkueessa, kun se näyttää olevan edelleenkin yhtä hämärän peitossa, päävalmentajasta riippumatta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ai miten niin ei ole, muuan Fööni on ilmoittanut olevansa tällä hetkellä parempi valmentaja kuin ikinä, siitä osoituksena myös koutsin paikka proteesimaajoukkueessa...

Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö The Pena saisi HIFK:ta pelaamaan Suomen proteesimaajoukkeen tasolla.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei kai kukaan olen niin vitun uuno, että ilahtuu, jos HIFK dyykkaa, jotta pääsee taas esille toteamaan; "mitä mä sanoin!" ??

En haluaisi mollata yksittäisi IFK-kannattajia, mutta jotenkin tästä juolahti mieleeni eräs nimimerkki, joka tuli ilmoittamaan KJ:n aikana, tasaisin väliajoin ja nimenomaan aina niinä heikoimpina hetkinä, kuinka IFK:ssa tehdään asiat päin persettä ja kuinka Kojo on kyvytön valmentamaan tätä seuraa. Jotenkin ironista, mutta viime kevään mestaruuden jälkeen kyseinen nimimerkki katosi kuin pieru Saharaan. Sanomani on, että myös pessimismille on tilaa, mutta itseäni se alkaa jurppia siinä vaiheessa kun se viedään äärimilleen, jolloin siitä tulee itseisarvo ja joka taas sulkee pois kaiken muun, eli esimerkiksi juuri ne positiiviset asiat. Eli kysymykseesi palatakseni, uskon todellakin, että ainakin ko. nimimerkki toivoi vain ja ainoastaan Kojon HIFK:n dyykkaamista.

Olen tainnut kirjoittaa tästä aiemminkin, mutta ymmärrän täysin sen, että osa faneista elää vain ja ainoastaan hetkessä, eli antaa kritiikkiä vaatien jopa valmentajille potkuja silloin kun peli ei kulje, mutta toisaalta taas antaa krediittiä silloin kun se on paikallaan. En näe tässä mitään väärää, sillä faneilla jos keillä on täysi oikeus antaa kritiikkiä, äänestää jaloillaan ja luoda sitä kautta painetta seuran suuntaan. Maksavina asiakkaina haluamme luonnollisestikin maksaa laadusta, joka tässä tapauksessa viittaa tukemamme seuran peliesityksiin ja eihän fanien tarkoitus ole välttämättä ajatella liian strategisesti näitä asioita. Tämä on kuitenkin täysin eri asia kuin edellä kuvaamani ääripessimismi, jollaista valitettavasti myös esiintyy, joskin onneksi harvakseltaan.

Yhtälailla ymmärrän myös heitä, jotka uskovat joukkueeseen myös silloin kun peli ei kulje ja mitä tulee valmentajien poispotkimiseen, luottavat enemmänkin siihen, että paras tulos syntyy kun näitä projekteja viedään eteenpäin pitkäjänteisesti ja rakentavasti. Viittaan edelleenkin Pentin aikaan; tuolloin johtoportaasta puuttui kyky ajatella pitkäjänteisesti, joka näkyi mm. aivan käsittämättömänä pelaaja-/valmentajarulettina ja tätä myötä myös menestyksen puutteena. Nyt tätä seuraa johtaa henkilöt, joilla on kyky strategiseen ajatteluun ja tämä konkretisoitui viime keväänä parhaalla mahdollisella tavalla. Itse näen case Matikaisen uutena projektina, jonka pohja on kuitenkin huomattavasti vakaampi kuin aikanaan Jalosella, ja tämä pohjahan luotiin juuri tuon Jalosen aikakauden kestäneen projektin aikana pitkäjänteisellä työllä. Itselläni on siis luottavainen fiilis ja usko ennenkaikkea siihen, että seura on äärimmäisen osaavissa käsissä, jolloin myös luotan siihen, että ne seuraavatkin mestaruudet voitetaan tätä hyväksi todettua sapluunaa noudattaen.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta eikös tämä nyt riitä "valmentajan ensimmäinen kausi" -klausuulilla joka tapauksessa? Siis ilman mitään vittuilua, ihan aikuisten oikeasti.
Siis kyllähän tarkasteluun tulee ottaa myös mukaan se mihin tilanteeseen valmentaja tulee. Petu tuli melkolailla katettuun pöytään, hänelle lyötiin eteen mestaruuden voittanut jengi jossa runko pysyi käytännössä lähes samana. Painaa kyllä jonkun verran vaa'assa kun loppuarviota tehdään. Enkä itse kyllä lämpene millekään "tää kausi nyt oli tällane rakennusjuttu, ens kaudella sit tullaan kuhan saadaan jengi oikeentyyppiseks". En tässä tilanteessa.

Siitä kyllä samaa mieltä että valmentajalle tulee antaa reilu tilaisuus näyttää kyntensä. Ja jos valmentaja haluaa tietyntyyppisen jengin, tulee hänen myös saada se tietyntyyppinen jenginsä. Eli, jos Petulla jatketaan niin sitten mennään täysin Petun haluamalla jengillä, mitä se sitten tullessaan tuokaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis kyllähän tarkasteluun tulee ottaa myös mukaan se mihin tilanteeseen valmentaja tulee. Petu tuli melkolailla katettuun pöytään, hänelle lyötiin eteen mestaruuden voittanut jengi jossa runko pysyi käytännössä lähes samana.

Kyllä se on rehellisesti myönnettävä, että vasta kolme hankintaa tekivät tästä joukkueesta edellisen kauden veroisen; 1) Pesonen, 2) Fernholm, 3) Endras Riksmanin loukkaannuttua. Ja itse asiassa juuri silloin, kun nämä palikat olivat kasassa, alkoi HIFK menestyä. En pidä sitä ihan sattumana. Ja olen kyllä tylsä ja aion pitää tästä edespäin aina siitä kiinni, että ensimmäinen kausi on ensimmäinen kausi. Valmentaja ja joukkue ovat uuden tilanteen edessä, kun valmentaja on vaihtunut ja jos tämä olisi niin helppoa, että mestaruusjengin vie uuteen mestaruuteen jäähallin vaksikin, Suomen jääkiekkohistoria tuntisi paljonkin sellaisia tarinoita, joissa uusi valmentaja tuo mestaruuden edelliselle mestarille. Mulle ei tule mieleen kuin yksi; Nokka Heikkilän jälkeen Kärpissä. Pidän sitä liiallisena yksinkertaistamisena, että oletetaan mestaruusjengin jatkavan suoraan siitä, mihin edellisellä kaudella jäi. Kyllä SM-liiga on pitkien projektien juhlaa ja kun mestaruus uusitaan, se tulee lähes aina samalla valmentajalla kuin se mestaruuskin. Pidän siis kiinni "ensimmäinen kausi" -klausuulista aina, kun valmentaja pelaa ensimmäisen kautensa. Siksi valmentajan diilin pitää olla vähintään 2, mielellään 3 kautta.
 

fakiiri

Jäsen
Mulle ei tule mieleen kuin yksi; Nokka Heikkilän jälkeen Kärpissä. Pidän sitä liiallisena yksinkertaistamisena, että oletetaan mestaruusjengin jatkavan suoraan siitä, mihin edellisellä kaudella jäi.

Naapurissa, valitettavasti, juhlat jatkuivat Arajuuren vaihduttua Lundmarkiin.

Matikaisen jatko IFK:ssa on nyt hyvä juttu, toimintatavat puolin ja toisin ovat tulleet tutuiksi eikä minkäänlaisia toimintahankauksia pitäisi olla. Jatkuvuus tuo menestystä, niin tylsää kuin se onkin.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se on rehellisesti myönnettävä, että vasta kolme hankintaa tekivät tästä joukkueesta edellisen kauden veroisen; 1) Pesonen, 2) Fernholm, 3) Endras Riksmanin loukkaannuttua. Ja itse asiassa juuri silloin, kun nämä palikat olivat kasassa, alkoi HIFK menestyä.
Tottahan toki. Mutta ei tuo poista sitä tosiasiaa että runko oli pysynyt käytännössä lähes samana, vai poistaako? Riksman - Endras vaihtokin tuli tarpeelliseksi vasta Juuson loukkaannuttua, eli tavallaan ainoat lisäelementit jotka tekkivät tästä nykyisen ovat Fernholm ja Pesonen. Mutta toisaalta, he ovatkin sitten tähän liigaan todella kovia kesken kauden tulleita hankintoja.

Asiasta yhdeksänteen, ei tullut viimeisistä neljästä pelistä kolmea pinnaa vaan toistaiseksi mennään lähemmäs kymmenen pinnan tahdilla. Merkit ovat siis hyvät tuubiin mennyttä kautta ajatellen.

Hyvä Petu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tottahan toki. Mutta ei tuo poista sitä tosiasiaa että runko oli pysynyt käytännössä lähes samana, vai poistaako?

Tää on aika veteenpiirretty viiva. Sanoisin, että runko pysyi riittävän hyvin kasassa, jotta meillä olikin oikeus odottaa syksystä parempaa. Tästä ei kahta sanaa. Mutta lähtijöiden joukossa oli kolme todella "isoa" pelaajaa: Haataja, Lennu ja Mara. Aivan A1 -korin staroja tähän maahan. Somervuori on hyvä hankinta, mutta alle Haatajan odotusarvojen. Tuomainen ja Rajamäki olivat täydellisiä huteja Lennun ja Wärnin tilalle. Fernholm on hieno pakki, mutta ei paikkaa Maran viime kauden hyökkäyspään ominaisuuksia. Joukkue heikkeni keskeiseltä osa-alueeltaan liikaa, mutta ei se silti niin huono ollut, että noin paskasti olisi pitänyt mennä. Mutta se oli syksyä ja viimeksi, kun vilkaisin ulos, siellä oli kevät.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Somervuori on hyvä hankinta, mutta alle Haatajan odotusarvojen.

Noh, Somervuori on tehnyt kuitenkin enemmän pisteitä tällä kaudella (yli odotusarvojen), mitä Haataja onnistui tekemään kumpanakaan kautena HIFK:ssa pelatessaan... kevät kertoo vasta, oliko Somervuori yks yhteen Haatajan kanssa. Tällä hetkellä, Somervuori on aavistuksen plussalla, tehopisteiden valossa. Maalien puolesta aika reippaasti.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Somervuori on hyvä hankinta, mutta alle Haatajan odotusarvojen. Tuomainen ja Rajamäki olivat täydellisiä huteja Lennun ja Wärnin tilalle. Fernholm on hieno pakki, mutta ei paikkaa Maran viime kauden hyökkäyspään ominaisuuksia. .

Somervuori on pelannut mielestäni paremmin kuin Haataja ikinä runkosarjassa Hifkissä pelatessaan. Rajamäki ja Tuomainen olivat kyllä täysiä huteja (Rajamäki voi vielä paikata tilanteen heittämäl puolivälieris narreivastaa 14+21) ja Fernholm on mielestäni parempi pakki kuin Järventie (Huom runkosarjoja jos verrataan).
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Somervuori on pelannut mielestäni paremmin kuin Haataja ikinä runkosarjassa Hifkissä pelatessaan. Rajamäki ja Tuomainen olivat kyllä täysiä huteja (Rajamäki voi vielä paikata tilanteen heittämäl puolivälieris narreivastaa 14+21) ja Fernholm on mielestäni parempi pakki kuin Järventie (Huom runkosarjoja jos verrataan).

Jep ja kaiken lisäksi täytyy muistaa, että Eero on pysynyt myös suhteellisen hyvin ehjänä, toisin kuin Hade, joka oli molempina kausi jossain vaiheessa rikki pahasti.

Ei sillä, Haataja on loistava pelaaja ja ottaisin anytime takaisin IFK:hon, mutta kyllä munkin mielestä Eero on täyttänyt hänen saappaansa paremmin kuin hyvin. Tulevat playoffit määrittelevät sitten sen kääntyykö Somervuori - Haataja taistelu kummalle. Jos Eero onnistuu, niin silloin Eero on lopullisesti täyttänyt Haatajan jättämän aukon.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Fernholm on hieno pakki, mutta ei paikkaa Maran viime kauden hyökkäyspään ominaisuuksia.

Toisaalta täytyy huomioda, että Kousa ja Söderholm ovat tällä kaudella nostaneet omaa kiekollista vastuutaan ja paikanneet Järventien jättämän aukon kiekolisessa pelissä. Siksi näkisin, että Järventie ulos, Fernholm sisään on ollut itse asiassa loistava vaihto. Hyvä liigajyrä vaihtui kuitenkin Ruotsin maajoukkueen vakiokasvoon.

Huono puoli tässä on se, että Fernholmia on luultavasti lähes mahdoton pitää ensi kauden joukkueessa.

Sori, meni ohi ketjun aiheesta oikein huolella. Kaikille kenkää!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ehkä Maran lähtö jättikin aimo loven IFK-pakkien hyökkäystehoihin, niin sen aukon tilkkimisestä ovat jäljellejääneet pakit huolehtineet vähintäänkin kelvollisesti. Kousa on saalistanut 12 ja Knockout-Kurvinenkin 2 tehopistettä viime kautta enemmän. Kanki pitkän saikkunsa johdosta on 7 pistettä viime vuotta jäljessä, mutta sitten on tämä ihmemies Söderholm, joka on lähes kaksinkertaistanut kauden 10-11 pisteensä! Vuosi sitten Söderillä oli runkosarjan jälkeen 25 pistettä, kun nyt ennen päätöskierrosta niitä on huikeat 46. On siinä äijän leukalihakset joutuneet koville, kun on pitänyt puhua noin paljon pisteitä itselleen. Maran lisäksi maisemaa vaihtoi Vallin ja syvyyttä leveydessä -erikoismies Kovanen, mutta Jokela ja Fernholm ovat nähdäkseni korvanneet tämän kaksikon erinomaisesti. Samalla puolustuksen keskikoko on noussut selvästi, mikä ei varmasti ole huono asia, kun play offeissa tulee tarve pitää vastustaja pois oman maalin edestä.

Turha näitä kuitenkaan on enempää märehtiä. Viime kaudella meillä oli kova puolustus, mutta niin on nytkin. Maaliero ei ole ihan yhtä hyvä kuin viime vuonna, kun alkusyksy perseiltiin niin pahasti, mutta sekään ei just nyt huolestuta kauhean paljon. Erona viime kauteen ei nyt nimittäin olla yhden maalivahtikortin varassa, vaan joukkueessa on kaksi kovaa veskaa, joista kumman vaan voi heittää maaliin tiukassakin paikassa ilman tarvetta pureksella sormet rystysiä myöten verille.

Harrikka eli joukkue on nyt viritetty kovaan iskuun. Enää on vain Solifer-kuskista kiinni saada prätkä pysymään baanalla.

Kappas, HJL on samoilla linjoilla tuossa yllä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei näitä sinänsä oikeastikaan kannata hirveästi märehtiä enää. Haatajasta siis jokainen muistaa hänen playoffien pistepörssin voittonsa, jonka rinnalla runkosarjapisteet ovat mitätön detalji. Totesin, että tuskinpa Eero vetää Haatajan tehoilla pleijarit, mutta viimeinen minä olen sitä häneltä kieltämään, päinvastoin ;).

Knockout-Kurvisen maalia odotellessa...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
HIFK pelasi runkosarjan nippa nappa tavoitteeseensa, ja edelleen olen sitä mieltä että Petusta ja siitä pelikirjastatistista huolimatta.

Se, mitä Petu on tehnyt oikein on, että ymmärsi yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa peliä kun alkuperäinen monsterikiekko ei toiminut. Silti pelottaa pleijarit. Jos puolustetaan narreja vastaan samalla tavalla kuin Tapparaa ja Kerhoa vastaan, 7 maalia omiin, niin Erkan jengi saa kyllä revanssinsa. Maaleja meidän porukka osaa tehdä, mutta puolustaminen on vähän sitä ja tätä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös