Kummasti Blues on pelannut kiekkokontrollilätkää siitä asti, kun Lauri Marjamäki ja Petri Matikainen sen ottivat käyttöön. Ja Bluesin hienous on ymmärrettävä juuri siinä, että se on ollut varmaan paras seura Suomessa ajamaan pelitapaansa läpi koko organisaation. Näin ollen on voitu nostaa mielestäni jopa poikkeuksellisen paljon hyviä junioreita liigaan.
Sihvonen artikkelissaan kirjoitti:
Vastaavasti Blues-identiteettiin on kuulunut enemmän sellainen Meidän Pelin tyyppinen jääkiekko junioreista senioreihin
Blues on pelannut kiekkokontrollilätkäksi luokiteltavaa peliä keväästä 2011, jolloin pelitapaa muutettin kaksi ottelua ennen pudotuspelien alkua. Peli oli sillä hetkellä melkoista puuroa ja periaatteessa hävittävää ei ollut. Tuona kautenahan Blues tosiaan eteni hienosti finaaleihin asti. Tämä tapaus on hyvä todiste siitä, että pelitavan sisäänajo voi onnistua nopeallakin aikavälillä eikä sitä toimivaa pelitapaa tarvitse ajaa sisään vuosia tai aloittaa aikaisintaan jo harjoituskaudella. Tähän viittaavia lausuntoja Sihvonen on Urheilulehdessä kirjoitellut.
Kun Blues on tätä "kiekkokontrollilätkää" pelannut ainoastaan pari kautta, niin miksi nyt juuri se edustaa tätä Blues-identiteettiä? Sitä ennenhän Espoossa pelattiin eri koutsien alaisuudessa enemmänkin pystysuunnan kiekkoa. Mielestäni Blues on vuosien aikana tullut tunnetuksi ennemminkin periksiantamattomuudesta ja poikkeuksellisesta sitkeydestä. On ollut Matikaisen sotaviittauksia ja mediassakin puhuttu ajokoirakiekosta. Näistä Blues on tullut tunnetuksi, eikä siitä, että se olisi KalPan tyyliin joku kiekottelun lippulaiva. Sitkeydet yms. eivät tietenkään korvaa hyvää pelitapaa, mutta nyt kyse oli siitä mistä Blues on tullut tunnetuksi.
Blues on toki tullut tunnetuksi myös nuorista pelaajista ja heidän rohkeasta sisäänajosta. Tässä J.Grönvall ja Petteri Sihvonen menevät mielestäni vähän metsään tuon kanssa, että nuorten vahvojen sisääntulojen taustalla olennaista olisi yhtenäinen pelitapa edustusjoukkueen ja juniorijoukkueiden osalta. Bluesin nuorissa on ollut päävalmentajana hyvin erityyppisiä valmentajia: Antti Törmänen, Lauri Marjamäki, Jussi Ahokas, Saku Martikainen, Timo Hirvonen, Janne Tuunanen näin muutamia mainitakseni viime vuosilta. He ovat peluuttaneet hyvinkin erityylistä jääkiekkoa ja saaneet valmentaa vahvuuksillaan. Näitä valmentajia ei yhdistä pelitapa, vaan se, että jokainen heistä on hyvä valmentaja. Hyvää työtä on tehty myös nuoremmissa junioreissa. Bluesin nuorten kotikaukalo Matinkylässähän on todella pienikokoinen ja se valmistaa pelaajia hyvin pelaamaan kovankin paineen alla rohkeasti ja keskialueen kiekottelua niissä peleissä on vähän.
Hyvän juniorimenestyksen taustalla onkin mielestäni enemmän valmennuksen laatu yhdistettynä hyvään pelaajamateriaaliin, mikä todistaa sen, että ns. kasvattajaseuroissa tehdään hyvää työtä. Pelaajamassaa Espoossa riittää myös ja sieltä on hyvä ammentaa. Liigaläpilyöntejä ajatellenkaan se isoin juttu ei ole ollut se, että yhteneväisen pelitavan ansiosta hyppäys liigaan olisi huomattavasti helpompi. Pääpointti on ollut siinä, että Blues on luottanut näihin nuoriin. On uskallettu rohkeasti antaa mahdollisuuksia ja valmennus on pystynyt henkisellä tasolla luomaan itseluottamusta pelaajiin. Vaikka kuinka selitettäisiin, että halut ja asenteet tjsp menevät aina tasan, niin kyllähän jokainen jääkiekkoa aktiivisesti seuraava näkee selkeitäkin eroja pelaajien pelirohkeudessa. Bluesissa on onnistuttu ruokkimaan sitä pelirohkeutta. Se voisi tulla tutun pelitavan kautta, mutta kuten sanoin, mielestäni se ei Bluesin tapauksessa ole avainasemassa. Ennemminkin homman nimi on se, että Bluesissa nuoret ovat aidosti pystyneet uskomaan näytönpaikkaan otteiden ollessa riittävän hyviä ja uskaltavat pelata eivätkä joudu liikaa pelkäämään virheitä. Miro Aaltonen on tästä huikaiseva esimerkki. Hän nosti tasoaan tälle kaudelle todella paljon vaikka joutui loukkaantumisesta johtuen olemaan treenaamatta todella pitkän pätkän viime kauden lopussa ja käytännössä löi nyt vahvasti läpi liigatasolle. Sen sijaan esim. Nico Nybergillä ja Ville Ahlgrenilla oli harjoituskaudella havaittavissa liikaa sitä, että pelirohkeus ei ihan riittänyt. Ahlgren jatkoikin ensi kaudeksi muualle, mutta Nyberg tulee ansaitusti saamaan uuden mahdollisuuden.
Bluesin edustusjoukkueen pelitapa ei siis ole määrittänyt koko junioriputken pelitapaa aikaisemminkaan, joten miksi sellainen riski olisi nyt? Edustusjoukkueessa juniorit tulevat saamaan rehellisen mahdollisuuden ensi kaudellakin, joten siinäkään määrin Blues ei ole mihinkään tuuliajolle joutumassa ajatellen nuorten pelaamista välillä Liiga-ASM. Esim. tulevan kauden A-nuorten päävalmentaja Tero Lehterä saa varmasti peluuttaa omannäköistä kiekkoaan riippumatta siitä, mikä Ahon pelikirja on. Espoossa tullaan satavarmasti jatkossakin panostamaan juniorityöhön vahvasti, mutta ykköskriteeri valmentajia valittaessa lienee tulevaisuudessakin valmentajan yleinen taso ja motivaatio eikä se, mikä on hänen "pelikirjansa". Jonkinlaista painoarvoa pelitavallekin annetaan ja ymmärrys pelistä täytyy olla, mutta ei kaikkien juniorikoutsien tarvitse missään nimessä olla samasta muotista.
Jyrki Aho on koutsina, tai ainakin filosofialtaan, kaukana Lauri Marjamäestä ja siten bluesilaisesta jääkiekosta. Syystäkin pitää ihmetellä tätä ratkaisua, ellei Espoossa olla kääntämässä kelkkaa Jyväskylän suuntaan.
Jyrki Aho on monellakin tavalla kaukana Lauri Marjamäestä eikä sitä varmasti kiistä kukaan. Edelleenkin vaan on käsittämätöntä väittää, että juuri Marjamäen kiekko olisi sitä bluesilaista kiekkoa. Late on erinomainen valmentaja ja ammattimies, mutta hänen komennossaan Blues oli vain vajaat pari vuotta. Ei siinä ajassa luoda vielä seurakulttuuria ja määritellä bluesilaista kiekkoa.
Sihvonen artikkelissaan kirjoitti:
Niin, Ahon palkkaaminen on päätepiste sille jatkumolle espoolaisessa jääkiekkoilussa, jota voi kutsua summaslais-holtarilais-matikaislais-marjamäkeläiselle linjaksi.
Petteri kun tännekin kirjoittelee, niin tätä voisit avata vähän. Mikä tuo summaslais-holtarilais-matikaislais-marjamäkeläinen linja oikein on? Tuossa nipussa on neljä nimeä, joista jokainen ajattelee jääkiekosta omalla tavallaan. Summanen ja Holtari palkkasivat Bluesin valmentajiksi Kari Heikkilän ja Petri Matikaisen. Heidän edustama "havumetsien kiekko" on kaukana Marjamäen pelitavasta. Nyt Holtari puolestaan vaikuttaa JYPissä, missä valmentajina hänen aikanaan ovat olleet Dufva, Aho ja Virtanen. Mikä tämä neljän timantinkovan kiekkomiehen yhdessäluoma linja oikein on, jos Jyrki Aho valmentajana päättää tuon jatkumon?
Ei Sihvosen tai J.Grönvallin tarvitse olla huolissaan espoolaisesta jääkiekosta vain siksi, että Aho nimitettiin päävalmentajaksi. Jykä on varmasti hyvä mies viemään Espoon edustusjääkiekkoa eteenpäin.