Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 863 702
  • 13 131

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Voi olla, että teoriasi on oikeassa, mutta voi olla myös että vedät mutkia suoraksi.

Verrokeista Jääkiekkolehden suosio on ollut aika tasainen. 2012 tuloksia tosin vielä ei ole julkaistu, mutta 2011 oli kuitenkin linjassa neljän edellisen vuoden kanssa.

Veikkaajalla syöksy on ollut myös suuri, kun levikistä on kadonnut 5 vuodessa 15%. Veikkaajassahan painettiin jo paniikkinappulaa, ja lehti muuttunee totaalisesti, kun jopa sen nimi taitaa vaihtua.

Ja kyllähän tuo UL:n lisääntynyt näytenumeroiden määrä kertoo siitä, että sielläkin on herätty tilanteeseen. Pari vuotta sitten UL:n levikistä vain 4% tuli ilmaisista näytenumeroista, mutta nyt jo 7%. Jos näytenumeroiden määrä olisi pidetty vakiona, olisi levikkikäyrä entistä jyrkemmin alaspäin.

UL:n kohdalla poikkeuksellista oli siis se, että lehti tuossa 2005/2006 jälkeen sai levikkipiikin, joka johtui varmasti Sihvosen ja Röngän mediastrategiasta, jolla UL sai niin paljon näkyvyyttä, että lehden olemassaolo tuli selväksi sellaisillekin ihmisille, ketkä eivät ennen koko julkaisua olleet lukeneet. Mutta tuo piikki näyttää siis nyt sulaneen pois.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Itse ainakin olen lopettanut Veikkaajan ostamisen lähes kokonaan sen takia että pitäisi ostaa se IS numero mukaan. Aiemmin ostin veikkaajan usein esim. junaan/bussiin pidemmälle matkalle. Taso myös laski muutenkin siinä vaiheessa kun tuo vaihtui nykyiseen muotoon ja useat lajit putosivat pois.
 
Itse lopetin aikoinaan Urheilulehden kesken tilauskauden, kun Petteri Sihvonen "hyökkäsi" Markku Erholzin kimppuun.
En tunne Erholzia eikä sinnepäin ole muitakaan perhesiteitä, mutta journalistinen ote oli silloin perin kaukana.
Ja ainakaan julkista anteeksipyyntöä en ole nähnyt.

Nykyään luen Urheilulehden toisinaan kirjastossa, mutta silloinkin huomio kiinnittyy "synkkiin yksinpuheluihin", joita aviisin journalistit ovat saaneet aikaan.
Pitkiä itsestäänselvyyksiä toistavia juttuja ilman todellisia haastatteluja, erilaisia näkökulmia tai totuuksia.
Esim. Petteri Sihvosen ihmettely siitä, miksi Blues-johto päätti ulkoistaa Lauri Marjamäen palvelut. Hän olisi varmasti (lätkäjätkä kun on) saanut halutessaan selville todellisen syyn/syyt.

Veikkaajan ostan joskus, mikäli kassaneiti unohtaa tyrkyttää IS:n mukaan.
Jos vaatii IS:n ostamista, jätän molemmat telineeseen.
Sekin tuli joskus kotiin, mutta pesis-, ravi-, ja formula-analyysit ja -jutut riittivät minulle syyksi tilauksen lopettamiseen.
Ja mielestäni on yhä huikeaa ammattitaitoa ennustella lauantain vakioriviä maanantaina tai tiistaina ;)
 
Viimeksi muokattu:
Ja ainakaan julkista anteeksipyyntöä en ole nähnyt.

Mulla on muistikuva että olisi näin tehnyt samassa yhteydessä kun kysyttiin jotain tyyliin kadutko mitään toimittajan urallasi. Mutta painotan, muistikuva.

Sihvonen on kyllä mielenkiintoinen persoona, mitä nyt ukosta tiedän. Yhtäältä kulturelli hedonisti mutta toisaalta räksyttävä lätkäjätkä. Ei tule toista samanlaista yhtälöä mieleen.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos näytenumeroiden määrä olisi pidetty vakiona, olisi levikkikäyrä entistä jyrkemmin alaspäin.
En tiedä onko näytenumeroiden määrää mahdollista pitää vakiona. Urheilulehti on osa A-lehtiä, jolla on usein erilaisia kampanjoita tai kyselyjä, joiden perusteella saa valita useammasta lehdestä lyhyen ilmaisen jakson. Itse olen lähes aina valinnut juuri Urheilulehden (ellei sitten se ole jo tullut, jolloin olen saattanut ottaa esim. Tuulilasin).

Lisääntynyt näytenumeroiden määrä voi siis kertoa myös Urheilulehden lisääntuneestä "suosiosta" suhteessa kustantajan muihin lehtiin...
 

Ouninpohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse lopetin aikoinaan Urheilulehden kesken tilauskauden, kun Petteri Sihvonen "hyökkäsi" Markku Erholzin kimppuun.
En tunne Erholzia eikä sinnepäin ole muitakaan perhesiteitä, mutta journalistinen ote oli silloin perin kaukana.
Ja ainakaan julkista anteeksipyyntöä en ole nähnyt.

Sihvonen pyysi anteeksi Erholzilta ja hänen perheeltään Veikkaus-TV:ssä Ari Mennanderin haastattelussa.
 

Ouninpohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuinkas Erkka Westerlund ja perheensä? Jokos heiltä on pyydetty anteeksi?

Siitä en ole kuullut.

Huvittavaa, että Sihvoselta on tullut näitä henkilöön - jopa perheeseen (siis myös lapsiin) - meneviä solvauksia, mutta kuitenkin hän oli täällä moralisoimassa - oliko sinun kirjoittamaasi - juttua HPK:n junioreista.
 

Andrew

Jäsen
Itse ainakin olen lopettanut Veikkaajan ostamisen lähes kokonaan sen takia että pitäisi ostaa se IS numero mukaan. Aiemmin ostin veikkaajan usein esim. junaan/bussiin pidemmälle matkalle. Taso myös laski muutenkin siinä vaiheessa kun tuo vaihtui nykyiseen muotoon ja useat lajit putosivat pois.

Ainakin S-ryhmän kaupoista Veikkaajan voi ostaa ilman, että pitäisi ostaa IS mukaan. Veikkaajasta ja Urheilulehdestä on kyllä minusta molemmista tullut aika pohjanoteerauksia. Ne eivät oikeastaan tarjoa mitään sellaista mitä ei voisi netistä lukea ilmaiseksi. Ne sopivatkin juna- tai lentomatkoille ajan kuluttamiseen, muuten saavat jäädä kaupan hyllyyn.
 

lennu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Ne sinun mussukkasi

Olin eilen Rinkulalla katsomassa HPK-Jyp peliä. Kerho vei ja naapuri vikisi.
Ei siihen olisi tarvittu pikku-Villeä, ei Leinon Roopea, eikä vaikka Vainion Juusoa.

Kovaa työtä on tehty täällä Hämppälinnassakin.

T. Lennu
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sihvosen ja Seppäsen U-studio on muuttunut paljon katsottavammaksi. Ehkä myös Urheilulehden tilauksen päättyminen on tuonut pientä etäisyyttä, joten piiloprovoihin ei ehdi enää kyllästyä niin totaalisesti.

Pelin evoluution uutisoinnissa on tapahtunut niin, että Meidän Peli ei ole enää se ainoa oikea pelitapa. Aiemmin koko Suomen Hangosta Utsjoelle olisi kaikissa ikäluokissa aina 5-vuotiaista ikämieskiekkoon pelata Meitin Peliä.

Nyt on siirrytty siihen vaiheeseen, että jotain muutakin sallitaan, kunhan on selkeä pelitapa olemassa. Rohkaisen jatkamaan tällä tiellä eteenpäin!
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kovasti odotan tämän päivän U-studio-lähetystä, mielestäni Seppänen mainitsi Twitterissä, että sellainen olisi tulossa.

Johtavan analyysit KalPan pelistä nimittäin kiinnostavat kovasti, sillä Sihvonen on osoittanut olevansa täysin kujalla joukkueen pelistä ja/tai puolivälieräsarjasta Ässät-KalPa.

Tehdään yksi asia selväksi: mielestäni on erittäin hyvä ja suorastaan mahtava homma, että toimittajat jaksavat jauhaa ja spekuleerata sarjojen ympärillä. Ei ole mikään häpeä tehdä väärää ennustusta ja esim. K.Kunnas vitsailee itsekin kääntävänsä takkia niin monta kertaa, kuin suinkin ehtii.

On kuitenkin täysin eri asia sihvosmaisesti nimittää itseään "johtavaksi" jääkiekkoanalyytikoksi ja esittää omia mutujaan totuuksina, jos ei ole itse pelistä kuitenkaan tarpeeksi kartalla. Tämä ei ole johtamista, vaan harhaanjohtamista.

Sen sanon silti Sihvosen kunniaksi, että yleisesti ottaen hän on ottanut hieman takapakkia jutuissaan ja videoissaan, eikä enää väittele kaikesta juupas-eipäs-tyylillään.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kerro tarkemmin?

Sihvonen oli ennen sarjaa sitä mieltä, että KalPan kiekottelu tulee murtamaan Ässien "jalat", eli syöttäminen vie voiton luistelusta. En tosin ole ihan varma*, ottiko Petteri tarkoituksella/tahallaan tämän kannan, jotta studiossa syntyisi keskustelua Ässiä - mielestäni ehkä hitusen lapsellisesti (?) - tätä nykyä fanittavan Seppäsen kanssa. Joka tapauksessa se tapa ja ne pointit, joilla Sihvonen perusteli KalPan jatkopaikkaa olivat harhaanjohtavia.

Tästä voisi kirjoittaa pitempääkin analyysia, mutta jos tartutaan tämän perusoletuksen pariin suurimpaan virheeseen:

1. Ässät on pelannut varsin aktiivisesti myös kiekollisena. Toisin kuin Sihvonen antoi ymmärtää, Ässät ei suinkaan ole suin päin luovuttanut kiekkoa KalPalle, vaan pyrkinyt pääsääntöisesti pelaamaan kiekkoa ylöspäin rauhassa, erityisesti pakki-pakki- syöttöjen ja palautustenkin kautta. Itse en ole tilastoija, joten tietysti tässä kohtaa esim siffan tekemä analyysi lähdöistä olisi paikallaan.

2. KalPan pelikirja/pelinavaus on täysin luettu, tämän myöntävät KalPa-fanit itsekin. Pelin virtaus on hyvin Ässien hallussa ja hyökkäykset saadaan lähes sataprosenttisesti ajettua kulmiin.

Yksi asia, mikä pitää Sihvosen analyysissa antaa hänelle ainakin toistaiseksi anteeksi, on se, että Petteri - ainakin epäsuorasti - puhuu siitä, miten Ässät väsyy parin ottelun jälkeen ja KalPa hurauttaa tämän jälkeen ohi. Tämä on yhä täysin mahdollista ja silloinhan Sihvonen on ollut oikeassa ja myönnän virheeni.

Tämä vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä sen takia, että KalPa on itse ollut se, joka on väsyttänyt itseään ja juossut kiekon perässä. Tämä viimeinen asia siis täysin oma, subjektiivinen näkemykseni.

Joka tapauksessa, odotan innolla Sihvosen&Seppäsen lähetystä, sillä sellaista on eilen Eskon toimesta tälle päivälle lupailtu.

* myönnän täten kärjistäneeni liikaa, kun kuvailin johtavan olevan "täysin kujalla". Pahoittelut.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
1. Ässät on pelannut varsin aktiivisesti myös kiekollisena. Toisin kuin Sihvonen antoi ymmärtää, Ässät ei suinkaan ole suin päin luovuttanut kiekkoa KalPalle, vaan pyrkinyt pääsääntöisesti pelaamaan kiekkoa ylöspäin rauhassa, erityisesti pakki-pakki- syöttöjen ja palautustenkin kautta. Itse en ole tilastoija, joten tietysti tässä kohtaa esim siffan tekemä analyysi lähdöistä olisi paikallaan.

Joo tämä kiinnosti, koska olen viimeksi katellut Ässien pelin kokonaan kun Joensuu oli vielä mukana. Eli siitä on jo pari kuukautta.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Sihvonen oli ennen sarjaa sitä mieltä, että KalPan kiekottelu tulee murtamaan Ässien "jalat", eli syöttäminen vie voiton luistelusta....

Tästä voisi kirjoittaa pitempääkin analyysia, mutta jos tartutaan tämän perusoletuksen pariin suurimpaan virheeseen:

1. Ässät on pelannut varsin aktiivisesti myös kiekollisena. Toisin kuin Sihvonen antoi ymmärtää, Ässät ei suinkaan ole suin päin luovuttanut kiekkoa KalPalle, vaan pyrkinyt pääsääntöisesti pelaamaan kiekkoa ylöspäin rauhassa, erityisesti pakki-pakki- syöttöjen ja palautustenkin kautta. Itse en ole tilastoija, joten tietysti tässä kohtaa esim siffan tekemä analyysi lähdöistä olisi paikallaan.

Lainasin nämä kohdat viestistäsi. Sihvonen on siis viestisi mukaan ennen Ässät-KalPa sarjaa tehnyt ennakkoanalyysin ja kahden toteutuneen pelin jälkeen toteat ennakkoanalyysin olleen virheellinen. En ole nähnyt Sihvosen analysoineen toteutuneita pelejä. Itse katson aina vain Urhotv:n päälähetysten pelit (tähän mennessä Jokerit-Lukko ja HPK-JYP pelit), joten odotan mielenkiinnolla Ässien ja KalPan oman puolustusalueen avauspelaamista. Katsoin tilastojani Ässät-peleistä ennen puolivälieräsarjaa. Sen huomion voin tehdä, että Ässät on kevättä kohti vähentänyt viivelähtöpelaamistaan. Ässien palauttelu on pysynyt ennallaan ja pakki-pakki-pakki..-hidasteluja on ollut jonkin verran koko kauden aikana. Pakki-pakki syöttelyllä lähdetään puolinopeasti ylöspäin, joten niitä en ole tilastoinut ollenkaan. Toivottavasti Urhotv näyttää Ässät-KalPa sarjan pelin, niin teen siitä sitten HVPA-tilastoinnin.

Siitä, miten vaikeaa on ennakoida joukkueiden pelitapoja jo toteutuneiden pelien perusteella, on hyvänä esimerkkinä Jokerit-Lukko peli 20.3.2013. Todennäköisesti kaikki jääkiekkoasiantuntijat ennakoivat Jokereiden pelaavan oman pään lähdöissä enemmän kiekkokontrollilähtöjä kuin Lukko, jonka odotettiin pelaavan nopeaa, pystysuunnan ristodufvakiekkoa. Toisin kuitenkin kävi. Jokereiden 1. erän HVP-luvut olivat 5+1+9=15 ja Lukon vastaavat 2+6+8=16. Lukko lähtikin yllättäen viiveellä 6 kertaa ja Jokerit vain kerran. Tämä osoittaa, että päävalmentajat valitsevat yllättäviä pelitapoja yksittäisiin otteluihin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Sihvonen on siis viestisi mukaan ennen Ässät-KalPa sarjaa tehnyt ennakkoanalyysin ja kahden toteutuneen pelin jälkeen toteat ennakkoanalyysin olleen virheellinen. En ole nähnyt Sihvosen analysoineen toteutuneita pelejä...

Analyysi löytyy Urheilulehden nettisivuilta, U-studio-ohjelmana.

Mutta kuten sanoin, niin Sihvonen saattaa hyvinkin ottaa tietyn kannan (tässä tapauksessa KalPan) ikään kuin "muodon vuoksi", jotta keskustelua syntyisi Seppäsen kanssa.

Näin Sihvonen on tehnyt ennenkin, mm. viime vuoden JYP-Ässät-sarjassa Sihvonen asettui puoltamaan Ässien jatkoonmenoa, vaikka tuskin kukaan muu järjissään oleva kiekkoanalyytikko olisi tällaista esittänyt.

edit. olen kanssa - tällaisena vasta aloittelevana ja puolivillaisena "pelitapa- entusiastikkona" - pohtinut, onko itse asiassa Porin Ässät onnistunut Meidän Pelin toteuttamisessa viime aikojen peleissään paremmin, kuin tämän pelitavan "lippulaivat"..?

On nimittäin niin, että Meidän Pelistä puhutaan teoreettisella tasolla pelitapana, jossa hyökätään pääsääntöisesti aina nopeasti ylös, kun se on kannattavaa ja hidastetaan silloin kun se vuorostaan kannattaa.

Käytännössä tämä ei ole näkynyt kuin aniharvoin, sillä moni ylikiekollinen joukkue on todellisuudessa sortunut liikaan neppailuun ja nopeasti ei ole lähdetty juuri lainkaan.

Yllä mainitsemani asioiden takia moni palstan pelitapa-tietäjistä (mm. siffa) on mielestäni joutunut - erityisesti tässä ketjussa - korjaamaan harhakäsityksiä siitä, ettei Meidän Peli sisältäisi ollenkaan nopeaa pelaamista: käytäntö ja teoria eivät useinkaan ole kohdanneet.

Ässien runkosarjan lopussa peli on näyttänyt hyvältä juuri siinä mielessä, että hitaita lähtöjä on vähennetty ja ylöspäin on tilaisuuden tullen lähdetty hyvinkin nopeasti. Konkreettisena esimerkkinä Ässät on mielestäni lähtenyt ja viljellyt "ikivihreää" heittoa ristikulmaan ja laituria perään, vieläpä hyvillä ajoituksilla.

No, en nyt kirjoita tässä vaiheessa tämän enempää, etten nolaa itseäni. En tosiaan ole vielä tarpeeksi kehittynyt näiden asioiden analysoimisessa.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
On nimittäin niin, että Meidän Pelistä puhutaan teoreettisella tasolla pelitapana, jossa hyökätään pääsääntöisesti aina nopeasti ylös, kun se on kannattavaa ja hidastetaan silloin kun se vuorostaan kannattaa.

Käytännössä tämä ei ole näkynyt kuin aniharvoin, sillä moni ylikiekollinen joukkue on todellisuudessa sortunut liikaan neppailuun ja nopeasti ei ole lähdetty juuri lainkaan.

Tämä kuulostaa nyt vähän erikoiselta. Voisitko kertoa ne ylikiekolliset joukkueet, jotka eivät juuri lainkaan ole lähteneet nopeasti hyökkäyksiin? Esimerkiksi viime kevään MM-kisoissa Suomea kritisoitiin hyvin paljon siitä, että Suomi pelaa vain hitaasti. Kuitenkin fakta taisi olla se, että puolet Leijonien hyökkäyksistä oli nopeita lähtöjä, 15% puolinopeita ja vain 35% kiekkokontrollilähtöjä. Eli ihan ei pitänyt paikkaansa Tamin hokema siitä, että Leijonilla on käytössään vain "slow break". Ja jotenkin itse ajattelisin niin, että vaikkapa SM-liigassa ei ole sellaisia joukkueita, jotka ainakaan oleellisesti pelaisivat vielä enemmän kiekkokontrollijääkiekkoa kuin Jukka Jalosen Leijonat.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
On nimittäin niin, että Meidän Pelistä puhutaan teoreettisella tasolla pelitapana, jossa hyökätään pääsääntöisesti aina nopeasti ylös, kun se on kannattavaa ja hidastetaan silloin kun se vuorostaan kannattaa.

Käytännössä tämä ei ole näkynyt kuin aniharvoin, sillä moni ylikiekollinen joukkue on todellisuudessa sortunut liikaan neppailuun ja nopeasti ei ole lähdetty juuri lainkaan.

Yllä mainitsemani asioiden takia moni palstan pelitapa-tietäjistä (mm. siffa) on mielestäni joutunut - erityisesti tässä ketjussa - korjaamaan harhakäsityksiä siitä, ettei Meidän Peli sisältäisi ollenkaan nopeaa pelaamista: käytäntö ja teoria eivät useinkaan ole kohdanneet.

Kaikki joukkueet, myös ns. ylikiekolliset joukkueet, ovat lähteneet aina enemmän nopeasti ja puolinopeasti (pakki-pakki) kuin kiekkokontrollilla (HVP) ylöspäin omista. Niitä en vain ole nähnyt kenenkään tilastoineen. Minun ei ole tarvinnut muuttaa käsityksiäni Meidän Pelin suhteen missään vaiheessa. Olen mm. kirjoittanut Jukka Jalosen Meidän Pelin pelikirjan kokonaisuudessaan tänne jo pariin kertaan. Omalta puolustusalueelta lähteneet hyökkäykset ovat pieni osa koko Meidän Pelin pelikirjasta. Kuitenkin se on se osa, mikä merkittävimmin erottaa joukkueiden pelitavat toisistaan, jolloin HVP-luvut kertovat sen asian pelistä, mihin niillä hyökkäyksillä pelissä pyritään. Tästä on keskusteltu täällä aiemmin paljon, joten en lähde kertaamaan HVP-lähtöjen merkitystä pelille. Tällä kaudella tv-lähetysten asiantuntijat ja kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiotansa aiempaa enemmän juuri HVP-lähtöihin eli asiantuntijatkin ovat tulleet kykeneviksi erottamaan ne pelistä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tämä kuulostaa nyt vähän erikoiselta. Voisitko kertoa ne ylikiekolliset joukkueet, jotka eivät juuri lainkaan ole lähteneet nopeasti hyökkäyksiin?...

Ehkä sanavalintani "ylikiekollinen" oli liian vahva kärjistys.

Jotkut joukkueet ovat joka tapauksessa jääneet liikaa "moodi" päälle pelitavallisissa asioissaan. Olen nähnyt tällä kaudella kuusi kappaletta KalPa-Ässät- otteluita, joista kaikissa paitsi yhdessä Ässät on onnistunut ajamaan KalPan avauksiin kiinni ja hyvätkin hyökkäykset kulmiin.

Tämä ei mielestäni ole Ässien erinomaisuutta, vaan osin myös KalPan omaa vikaa.

Looginen jatkumo tästä - jota siis ihan hyvässä hengessä tässä yritän selittää - on se, että tavallinen kiekkoa seuraava yleisö ottaa pelitavan hampaisiinsa.

Siffa ja muutama muu palstalainen on varmasti oikeassa todetessaan myös nopean variaation kuuluvan osaksi "Meidän Peliä". Toisaalta tätä on välillä vaikea selittää ja avata peruskatsojalle.

Ässien peli ei ole millään lailla puhdasta pystysuunnan kiekkoa, vaan kevään aikana valmiiseen kiekolliseen pakettiin on tuotu mukaan suoraviivaisia elementtejä. Peli on siis varsin hyvässä tasapainossa tällä hetkellä ja varioi paljon ottelun sisällä. Tässä yhteydessä on toki syytä muistaa, että varmasti ihan hyvä joukkuehenkin jne edesauttaa pelitavallisten asioiden toteutumista.

edit.

Kaikki joukkueet, myös ns. ylikiekolliset joukkueet, ovat lähteneet aina enemmän nopeasti ja puolinopeasti (pakki-pakki) kuin kiekkokontrollilla (HVP) ylöspäin omista...

En ole eri mieltä kanssasi, pikemminkin päin vastoin. Yritin vain nöyrästi pohtia, olisiko mahdollista, että Ässät on kevään kynnyksellä löytänyt varsin optimaalisen suhteen pelitavan ja siis sen eri hyökkäysvariaatioiden toteutumiselle.. saamme toki jatkossa nähdä, mitä kevät tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä kaikki näyttää Ässien pelin osalta hyvältä.
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Katselin tänään puolitoista erää HPK-JYP peliä, jossa kommentaattorina toimi P.Sihvonen. Petterin esitys oli kaikinpuolin positiivinen yllätys. Stay-at-home tyylisestä meidän pelin sanansaattajasta oli kuoritunut hyvän luokan all-round kommentaattori. Monipuolisesti kävi läpi taktisia asioista, eikä vain laskenut hitaita lähtöjä. Esim. JYPin päätylautakarvaus sai kehuja, vaikka Petteri ei sitä ole ainakaan aiemmin kannattanut. Ottipa esille myös yksittäisen pelaajien suorituksia. Sanoisin, että Petterin äänessä oli havaittavissa jopa jonkinasteista innostusta (fanittamista), vaikka kiivaasti onkin kieltänyt itsessään kaiken sen suuntaisten ilmiöiden olemassaolon. Kyllä tuota voisi kuunnella uudelleenkin.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Analyysi löytyy Urheilulehden nettisivuilta, U-studio-ohjelmana.

Mutta kuten sanoin, niin Sihvonen saattaa hyvinkin ottaa tietyn kannan (tässä tapauksessa KalPan) ikään kuin "muodon vuoksi", jotta keskustelua syntyisi Seppäsen kanssa.

Näin Sihvonen on tehnyt ennenkin, mm. viime vuoden JYP-Ässät-sarjassa Sihvonen asettui puoltamaan Ässien jatkoonmenoa, vaikka tuskin kukaan muu järjissään oleva kiekkoanalyytikko olisi tällaista esittänyt.

Ässien runkosarjan lopussa peli on näyttänyt hyvältä juuri siinä mielessä, että hitaita lähtöjä on vähennetty ja ylöspäin on tilaisuuden tullen lähdetty hyvinkin nopeasti. Konkreettisena esimerkkinä Ässät on mielestäni lähtenyt ja viljellyt "ikivihreää" heittoa ristikulmaan ja laituria perään, vieläpä hyvillä ajoituksilla.

Lyhensin viestiäsi, koska olen vastannut pariin muuhun kohtaan jo aiemmin. Katsoin U-studion lähetyksen ja eilen oli tilaisuus seurata Urhotv:n päälähetyksestä tv:stä KalPa-Ässät 4. ottelua.

Sihvonen U-studiossa:"Ässät luistelee ja piiputtaa parin, kolmen ottelun päästä"
- eilen Ässät oli väsynyt joukkue; seurasin erityisesti Savinaisen, Armian ja Elon pelaamista ja totesin jo heti 1. erässä, että luistin ei liikkunut heillä niinkuin kevään runkosarjan peleissä.
- vertasin em. Ässä-pelaajia KalPan levänneisiin ja hyvin liikkuviin junioripelaajiin Lehkoseen, Kasperi Kapaseen sekä KalPan "savinaiseen" Sakari Salmiseen; ero energisyydessä ja tätä kautta kiekkovarmuudessa ja syöttöpelissä oli KalPa-trion hyväksi merkittävä.

Sihvonen U-studiossa:"Ässät pelasi kauden mittaan hyvää kiekkokontrollijääkiekkoa, se rytmitti hyökkäyksiä aika optimaalisesti. Voittoputkessa Ässien peli nopeutui ja näen, että tämä on pelillinen harha. Karri Kivi teki saman virheen viime vuonna JYP:iä vastaan peluuttamalla liiallista pystysuunnan jääkiekkoa. Karri Kiven tulisi peluuttaa omaa versiotaan Meidän Pelistä. Kiven tulisi peluuttaa jääkiekkoa syöttelemällä eikä porilaisella hulluudella."
- eilen Ässät pelasi muuten lähes puhdasta nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa, mutta palautukset (P=13 koko ottelussa) olivat valitussa pelitavassa mukana. Hidastuksia (H=pakki-pakki-pakki..) oli koko ottelussa vain kolme ja viivelähtöjä V=2 koko ottelussa; Ässät oli siis nopeuttanut peliään merkittävästi aiemmin kauden aikana näkemiini otteluihin verrattuna.

Esko Seppänen kyseli samaisessa U-studiossa, että onko 17-vuotiaalla ja "20"-kiloisella pojalla Artturi Lehkosella sijaa näissä peleissä. Sihvonen totesi, että pelit voitetaan ja hävitään viisikkoina, maalivahdit ovat yksilöinä merkittävässä roolissa.
- Artturi Lehkonen oli eilen viisikkopelin yhteistyössä merkittävässä roolissa tehden hyökkäyspään pitkän pyörityksen jälkeen Hentusen ja Kukkosen syötöistä pelin ratkaisseen 3-0 maalin 5vs5 pelissä. Lehkonen sai vastuuta yv-pelissä ja kunnostautui yv-pelin viisikkopelissä tehoin 1+1.

Sihvonen U-studiossa:"KalPa voittaa sarjan 4-3 otteluvoitoin"
- tämä jää nähtäväksi, Esko Seppänen veikkasi Ässien voittoa otteluvoitoin 4-2.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Sihvonen U-studiossa:"Ässät luistelee ja piiputtaa parin, kolmen ottelun päästä"
- eilen Ässät oli väsynyt joukkue; seurasin erityisesti Savinaisen, Armian ja Elon pelaamista ja totesin jo heti 1. erässä, että luistin ei liikkunut heillä niinkuin kevään runkosarjan peleissä...

Mistä luistelu heikkous johtui? Sinusta kysymys on tietenkin kuntopohjasta, koska Sihvonen näin sanoo, minusta ei. Mikäli Ässien kuntopohja ei riitä nykyiseen pelitapaan, miksi tappioton putki kesti kaksi kuukautta? Eikö runkosarjassa olisi tapahtunut vastaava ilmiö viikon kolmannessa tai neljännessä pelissä?

Tähän Tammisen fraasi valmistautumisen tärkeydestä.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hehee, mä muuten osasin ennakoida eilen peliä katsellessani, että nyt kun siffa näkee tämän yksittäisen matsin (taisi kertoa katsovansa vain URHOn päälähetykset), niin johtopäätökset ovat karuja ja antavat tukea Sihvosen olettamuksille..

Kaukalossahan tosiaan oli varsin hitaan oloinen Ässät, mutta tämä on vain osatotuus,mihin TosiFani tuossa yllä jo viittasi. Ässien valmistautuminen oli mennyt pahasti vihkoon.

Huomionarvoista Ässien pelissä oli eilen se, että jopa niissä tilanteissa, joissa KalPan pelaajia ei ollut mailla halmeilla, pomppivat syötöt jalkoihin ja/tai ohi oman pelaajan lavasta. Pelitaktisesti ottelu oli taputeltu omasta mielestäni jo 2-0- maalin jälkeen, mutta ihan viimeistään 3-0- maaliin, jossa Ässien ykkönen löysäili heppoisen oloisesti omassa päässä. Loppu ottelusta oli pelkkää kosmetiikkaa.

En silti voi todeta, että Sihvosen analyysi olisi toistaiseksi osoittautunut täysin vääräksi, hän tosiaan (kuten siffa yllä muistutti) arveli Ässien jalan alkavan painaa muutaman ottelun jälkeen. En kuitenkaan usko, että Sihvonen viime viikolla studiossa uskoi ottelusarjan olevan kolmen matsin jälkeen jo 0-3 Ässille, joten tuskin näihin heittoihin mitään suurempia profetioita sisältyy.

Keskiviikon ottelu game5 muodostuukin vedenjakajaksi ottelusarjassa, tuossa pitäisi kyllä näkyä, mihin Ässien luisteluvoima on hävinnyt vai onko sittenkään. Entä taklaukset? Ässät taklasi paljon ensimmäisissä kolmessa ottelussa, nyt niitä ei paljoa näkynyt. Myös Porin kaukalon pienempi koko tulee ottaa huomioon.

Yhtenä KalPaa puoltavana asiana näen sen, että he tuntuvat nyt löytäneen erittäin hyvät ketjukoostumukset, jotka kaiken lisäksi vielä saivat onnistumisia edellisessä pelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös