Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 792 804
  • 13 042

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Joo, oli huono vitsi, pyydän anteeksi. Korjaa toki jos olen väärässä mutta käsittääkseni harjoittelukin tapahtuu jonkun ennalta suunnitellun sapluunan mukaan, varsinkin jäällä?

Tottakai harjoitukset (ja koko kauden pläni) suunnitellaan tarkasti etukäteen :D
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Viitaten tummennettuun, mutta kukaan ei ole väittänyt näin paitsi sinä.

Ei tietenkään, itsekseni tässä kirjoittelen.

Ovatko he siis niin hyviä, että pelaavat jatkuvasti tilanteesta ja pelikirjasta riippumatta hyvällä itseluottamukselle voittavaa jääkiekkoa?
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tottakai harjoitukset (ja koko kauden pläni) suunnitellaan tarkasti etukäteen :D

Hienoa!

Suunnitellaanko myös se missä vaiheessa harjoitellaan ryhmädynamiikka ja itseluottamus siihen kuntoon, että voidaan alkaa voittamaan?
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ovatko he siis niin hyviä, että pelaavat jatkuvasti tilanteesta ja pelikirjasta riippumatta hyvällä itseluottamukselle voittavaa jääkiekkoa?

Ei tietenkään sillä hekin ovat ihmisiä.

Tuskin kukaan olettaa Selänteen syttyvän samanlailla lokakuun vieraspeliin St Louisia vastaan versus Stanley Cup finaalien Game Seveniin Montrealia vastaan...
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Suunnitellaanko myös se missä vaiheessa harjoitellaan ryhmädynamiikka ja itseluottamus siihen kuntoon, että voidaan alkaa voittamaan?

Suunnitellaan siten, että kaikki harjoitukset ja tapahtumat pyrkivät tukemaan ja kehittämään myös joukkueen ryhmädynamiikkaa ja pelaajien itseluottamusta...
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Osalla kyllä mutta tässä puhutaan isosta joukosta ihmisiä jotka pitää saada toimimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa ja vielä korkealla tasolla. Vaikka siellä olisi Selänne-Kariya, niin se ei sano, että he taas toimisivat vaistonvaraisesti upeasti Teemu Aallon ja Pekka Saravon kanssa.

Luotatko ryhmädynamiikan luonnissa sitten siihen, että on paljon keskenään hyvin toimivia parivaljakoita, vai siihen että on neljä hyvin toimivaa viisikkoa? Ja miten luot "voittavan" ilmapiirin jos valintasi on ensimmäinen?

Parhaimmillaan nimenomaan se joukkue on enemmän kuin yksilöidensä summa ja siihen taas tarvitaan hyvää johtamista, joka minun näkemykseni mukaan perustuu ensinnäkin johtajan omaan visioon mutta myös siihen, että hän osaa siirtää sen käytäntöön ja pystyy vielä sitouttamaan joukkueensa.

Miten sitten sitoutat ketään, jos ei ole osoittaa mitään selvää tavoitetta ja selkeää metodia sen saavuttamiseksi? Mistä syntyy se kollektiivinen tunne joka saa sen ryhmän voittamaan ihan millä ohjeilla tahansa?

Sanoisin, että joukkue tarvitsee aina tietyn yhteisen pelitavan, jolle aletaan rakentaa. Mutta edes silloin, kun pelitapa on periaatteessa hyvä, ei lopputulos ole välttämättä hyvä. Sitä mieltä toki olen minäkin, että jos pelitapa on ihmeellinen sillisalaatti, niin ei siellä hyvätkään kemiat kovin pitkälle riitä.

Menestykseen tarvitaan siis muutakin kuin pelkästään se pelitapa, ennenkaikkea johtajuutta sekä sitten sitä tiettyä mystisyyttä, joka liittyy pelaajien välisiin kemioihin ja itseluottamukseen. Tämä mystisyys on samalla mielestäni urheilun suola. Esim. USA:n opiskelijapojat saattoivat voittaa Punakoneen ratkaisevassa ottelussa olympialaisissa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Suunnitellaanko myös se missä vaiheessa harjoitellaan ryhmädynamiikka ja itseluottamus siihen kuntoon, että voidaan alkaa voittamaan?


Ei, siihen tarvitaan mm. sellainen teorialeikkien ulkopuolella oleva pikkujuttu kuin valmentaja, jonka systeemit ovat reaalimaailmassa toimivia ja uskottavia ja jota pelaajat kunnioittavat (eivätkä esimerkiksi naura heti kättelyssä ulos kopista.)

Tämä erittäin suurena ot:na, koska ketjun otsikon kanssa ylläolevalla on vielä vähemmän tekoa kuin 90 prosentilla viesteistä. Mikä on sinänsä laillaan saavutus.

Vai niin. Hommahan on sitten hallussa kaikin puolin.

No juu, aloimme taas kiertää kehää, joten lienee aika pakata kimpsut ja kampsut. Antakaamme estradi jälleen P.Sihvoselle ja uskolliselle fanijoukolleen.

Älä suotta poistu takavasemmalle, kun idolisi "keskustelu"- ja muutkin ns. opit ovat nykyään noin hyvin hallussa. Nimimerkkisi voisit kyllä vaihtaa eikä suosikkiseurankaan parissa olla yleensä tämän sortin pelleilyä pahemmin harrastettu - mutta whatever, vapaassa maassa.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Heh, missä ihmeen prosessissa? Tässä puhutaan nyt ryhmän johtamisesta. Ja pelitapa ei ole pelikirja.

Se on näkemykseni kyllä. Ja edelleen haluaisin kuulla mistä tuotatte sen kollektiivisen tunteen ja voittavan ilmapiirin, jos se kerran syntyy jostain "prosessista" ennen kuin on edes päästy jäälle?

Kyllä, pelitapa voi olla vain osa pelikirjaa.

Olen sanonut tämän jo monta kertaa. Se syntyy prosessissa, niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Eli siinä kaikessa toiminnassa, jota joukkue tekee. Onko se sitten kauden mittainen vai pidempi, lienee tässä kohdin sivuseikka.

Joka tapauksessa tämä prosessi pitää sisällään paljon erilaista toimintaa ja vuorovaikutusta niin pelaajien välillä, pelaajien ja valmentajien välillä kuin muiden toimijoiden välillä (esim. taustaorganisaatio, media jne.). Kaikki tämä tuottaa erilaista tunnetta, joka voi esimerkiksi sitouttaa pelaajaa pelitapaan tai olla sitouttamatta. Välttämättä ei ole edes kyse pelitapaan liittyvistä asioista, mutta se voi lopulta näkyä siinä miten pelaaja toteuttaa pelitapaa. Kanavoituuko tunne yhteiseen tekemiseen vai omaan tekemiseen.

Ja kun tällä prosessilla on yleensä yksi selkeä johtaja eli valmentaja (nykyisin monesti myös valmennusryhmä), korostuu hänen/heidän osaaminen ja ammattitaito. Jos heillä on prosessi hyvin hallussa (niin hyvin kun se nyt vain voi olla), syntyy yksilössä positiivista tunnetta ja energiaa, joka näkyyy kentällä mm. yhdensuuntaisina tekoina.

Mitään kollektiivista tunnetta ei ole olemassa. Ihan samalla tavalla kun ei ole joukkuetta. On vain ryhmä yksilöitä ja heidän tunteensa, joita valmentajan pitäisi ohjata kohti yhteistä päämäärää.

Oliko niissä Suomi-USA-otteluissa sitten huono ja hyvä joukkuehenki, vai mitenkä tämä logiikka nyt toimii?

En tiedä, koska en ollut katsomassa tota prosessia riittävän läheltä. Jotain virheitä tehtiin kun pelaaminen suli, mutta olivatko ne pelitapaan liittyviä, johtamiseen, ryhmädynamiikkaan vai mihin liittyviä niin en nyt tässä sanoa.

EDIT. Ja tottakai on hyviä ja huonoja pelikirjoja, niin kuin on hyviä ja huonoja strategioita.

Mielestäni ei ole itsessään, sillä ne pitää aina suhteuttaa johonkin.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ei, siihen tarvitaan mm. sellainen teorialeikkien ulkopuolella oleva pikkujuttu kuin valmentaja, jonka systeemit ovat reaalimaailmassa toimivia ja uskottavia ja jota pelaajat kunnioittavat (eivätkä esimerkiksi naura heti kättelyssä ulos kopista.)

Tämä erittäin suurena ot:na, koska ketjun otsikon kanssa ylläolevalla on vielä vähemmän tekoa kuin 90 prosentilla viesteistä. Mikä on sinänsä laillaan saavutus.

Ai niin, valmentajakin piti olla vielä. Joo, tosiaan.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Suunnitellaan siten, että kaikki harjoitukset ja tapahtumat pyrkivät tukemaan ja kehittämään myös joukkueen ryhmädynamiikkaa ja pelaajien itseluottamusta...

Vai niin. Hommahan on sitten hallussa kaikin puolin.

No juu, aloimme taas kiertää kehää, joten lienee aika pakata kimpsut ja kampsut. Antakaamme estradi jälleen P.Sihvoselle ja uskolliselle fanijoukolleen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Antakaamme estradi jälleen P.Sihvoselle ja uskolliselle fanijoukolleen.

Täällä sinä päivystät.

Sinä väität, että halu menee aina pitkässä juoksussa tasan, eikä psyykkaamista tarvita ammattiurheilijoiden kohdalla. Tämä väite ei vaan pidä paikkaansa, valmentajan johtamistyylillä ja joukkueen rakenteella on suuri merkitys siihen minkälainen työskentelyilmapiiri joukkueessa on. Mikäli joukkueessa on huono fiilis, niin se näkyy kentällä.

Pelikirja, pelitapa tms. on tärkeä osa jääkiekkoa, mutta niin on henkinenkin johtaminen. Mielestäni näitä kahta ei pidä asettaa vastakkain, molempia tarvitaan.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelikirja, pelitapa tms. on tärkeä osa jääkiekkoa, mutta niin on henkinenkin johtaminen. Mielestäni näitä kahta ei pidä asettaa vastakkain, molempia tarvitaan.

Tämä on erittäin hienosti kiteytetty! Vastakkainasettelu on turhaa, sillä menestyäkseen molempien asioiden pitää olla kunnossa.

Pelitaktisista asioista voidaan puhua erikseen, esim. olisiko valmentajan kannattanut muuttaa taktiikkaa jossain tietyssä tilanteessa. Kun taas vertaillaan valmentajia, ja käytettään termejä kuten hyvä tai huono valmentaja, niin silloin pitää huomioida kokonaisuus, eikä oikaista väittämällä että tämän pelikirja on parempi kuin tuon.
 
Täällä sinä päivystät.

Sinä väität, että halu menee aina pitkässä juoksussa tasan, eikä psyykkaamista tarvita ammattiurheilijoiden kohdalla. Tämä väite ei vaan pidä paikkaansa, valmentajan johtamistyylillä ja joukkueen rakenteella on suuri merkitys siihen minkälainen työskentelyilmapiiri joukkueessa on. Mikäli joukkueessa on huono fiilis, niin se näkyy kentällä.

Pelikirja, pelitapa tms. on tärkeä osa jääkiekkoa, mutta niin on henkinenkin johtaminen. Mielestäni näitä kahta ei pidä asettaa vastakkain, molempia tarvitaan.

Jännä juttu, kun omasta mielestäni (kauan ketjua seuranneena, pari kertaa kommentoineenakin, muistaakseni) nimimerkki J.Grönvallin anti on ketjun parhaiten jäsenneltyä ja perusteltua. Enkä ole koskaan mieltänyt häntä mihinkään leiriin tms, kuuluvaksi.
Käsittääkseni nimim. J.Grönvall totesi jo aikoja sitten, että psyykkaamista EI PITÄISI tarvita ammattiurheilijoiden ollessa kyseessä.
Ja koska on mukavampi seurata tätä ikiliikuja-ketjua sivusta, totean vain, että kyllä: kaikkia kaikkien mainitsemia elementtejä tarvitaan menestyvän joukkueen/urheilijan halutessa olla paras.
Haluan kuitenkin huomauttaa, että kuuden mestaruuden mies, Hannu Jortikka, ei ole kaikkein kuuluisin ihmisjohtaja. Kyseessä on äärimmäisen kovan vaatimustason vaatiminen ammattilaispelaajilta. Parhaimmillaan. Mutta reisille voi mennä sekin.
 

Fordél

Jäsen
En ymmärrä tätä selitystä, jota Sihvonenkin tarjoaa, että tunnetila ja henkinen puoli menee aina pitkässä juoksussa tasan. Mihin se perustuu?

Vaikka jostain käsittämättömästä syystä tunnetila menisi 20 jätkällä ja vaikka 12 joukkueella tasan 60 pelatun ottelun jälkeen, tulee niitä yksittäisiä pelajä, joissa ratkotaan jatkoonmenijöitä, mitalleja ja mestaruuksia. Jos yksittäisessä pelissä toisen jengin pelaajat esimerkiksi kanavoivat tunnettaan vääriin asioihin ja toisessa taas ei, syntyy yksi erottava tekijä, joka voi ratkaista pelin. Otat tyhmän jäähyn kun käyt ylikierroksilla ja vastustaja rankaisee. Maalivahdin hermot ei kestä ja tulee yksi hörppy. Pieniä juttuja, jotka voivat lopulta ratkaista voittoja. Ja siitä voittamisestahan tässä kaikessa on kyse.

Osaava ja ammattitaitoinen valmentajaryhmä pystyy käsittelemään pelaajia niin että veskan hermot pitää, jokainen suuntaa energiansa vain yhteisesti sovittuihin ja joukkuetta hyödyttäviin tekoihin eivätkä käy ylikierroksilla, pelaajien välillä on hyvä ilmapiiri ja jengissä uskalletaan pelata eikä pelätä virheitä jne. On vaikea kuvitella, että kaikki tämä pystyttäisiin tekemään jokaisessa jengissä tismalleen yhtä hyvin eikä eroja syntyisi.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
En ymmärrä tätä selitystä, jota Sihvonenkin tarjoaa, että tunnetila ja henkinen puoli menee aina pitkässä juoksussa tasan. Mihin se perustuu?

Unohtamatta sitä, että vaikka ne menisikin "tasan", niin joskus toisen joukkueen tunnetilalla ja henkisen puolen vahvuudella on enemmän merkitystä, varsinkin kun pelataan kuolemanottelua.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Haluan kuitenkin huomauttaa, että kuuden mestaruuden mies, Hannu Jortikka, ei ole kaikkein kuuluisin ihmisjohtaja. Kyseessä on äärimmäisen kovan vaatimustason vaatiminen ammattilaispelaajilta. Parhaimmillaan. Mutta reisille voi mennä sekin.

J. Grönvall tuntuu tässä ketjussa päivystävän ja tässä kohtaa hän puolustaa P. Sihvosen mielipidettä, halu menee aina pitkässä juoksussa tasan.

H. Jortikka on hyvä projektivalmentaja, joka voi toimia yhden pelaajan kanssa korkeintaan kolme kautta, tämän jälkeen hänen keinonsa ovat käytetty. Toisaalta hänen johtamistyylinsä sopii hyvälle joukkueelle, sellaisille joilla hän on mestaruutensa hankkinut, pelaajien kehittäjäksi hänestä ei ole. Toinen saman koulukunnan valmentaja, Summanen, on taas erittäin arvostettu valmentaja pelaajien keskuudessa pelaajien kehittäjänä. Valitettavasti hänen paineensietokykynsä ei ole kaikkein paras ja tämä aiheuttaa ylilyöntejä.

Huippupelaajat ovat ihmisiä, heitä on hyvin erilaisia. Pelaaja saattaa olla murtunut, kun joukkue on voittanut kärkikamppailun 1 - 0, koska hän ei tehnyt maalia. Toisaalta sama pelaaja voi kulkea linja-auton käytävällä iloisena 9 - 4 tappion jälkeen, koska on tehnyt hattutempun. Ja tämä esimerkki on oikeasta elämästä.

Eräs valmentaja puhui jääkiekkojoukkueesta BB-talona, jossa nuoret ihmiset toimivat. Tämä pitää varmasti paikkansa, jopa alle kaksikymppiset kaverit saavat kovaa palkkaa, saavat pelata jääkiekko työkseen ja istuskella päivät kaupungin kahvikuppilassa. Tämä on monen pojan kohdalla totuus, mikä sitten näkyy usein uran notkahtamisena.

Väite, että kaikilla pelaajia olisi sisäsyntyinen halu harjoitella ja voittaa, on väärä. Valmennuksen ja määrättyjen pelaajien tehtävä on muistuttaa tästä asiasta jatkuvasti. Joukkue tarvitsee hyvän pelikirjan, mutta hyvä pelikirja ei auta mikäli sitä ei noudateta. Mikäli pakin tehtävä on nousta kiekon kanssa maalin eteen ja antaa siitä nopea syöttö, hänen tulee näin toimia, eikä lähteä soveltamaan. Tämäkin esimerkki on todellisesta elämästä, valmentaja joutui nuorelle pakille neuvomaan uudestaan ja uudestaan samasta asiasta. Pakki oli tehnyt tulokaskaudella hyvät pisteet ja ryhtyi soveltamaan pelikirjaa, oli sitä mieltä että hänen ratkaisunsa on parempi. Tämän tyyppisiä pelaajia löytyy jokaisesta joukkueesta ja valmentajan tehtävä on ratkaista näitä ongelmia.
 
Satuin vilkaisemaan U-lehden sähköversiota ja siellä eräs analyytikko toteaa JYP:n valmentajavaihdosta ruotivassa jutussa, että henkilökohtaisia asioita on turha jääkiekkobisneksessä ottaa mukaan tiedottamiseen, oli/on niissä perää tai ei.
Hmm...näinköhän ketjun päähenkilö muistaa tuota lausettaan kovinkaan pitkään? Vai tarkoittaakohan hän vain tätä nimenomaista casea vai sitä, että henkilökohtaistaminen on sallittu vain harvoille ja valituille?
 
Satuin vilkaisemaan U-lehden sähköversiota ja siellä eräs analyytikko toteaa JYP:n valmentajavaihdosta ruotivassa jutussa, että henkilökohtaisia asioita on turha jääkiekkobisneksessä ottaa mukaan tiedottamiseen, oli/on niissä perää tai ei.
Hmm...näinköhän ketjun päähenkilö muistaa tuota lausettaan kovinkaan pitkään? Vai tarkoittaakohan hän vain tätä nimenomaista casea vai sitä, että henkilökohtaistaminen on sallittu vain harvoille ja valituille?

Onko sillä väliä kuinka pitkään muistaa? Mun on ainakin todella vaikea nähdä Sihvosta tulevaisuudessa minkään jääkiekkojoukkueen tiedottajana. Tai eihän sitä koskaan tiedä mutta tuskin siihen hommaan palkataan tai lähtee.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hmm...näinköhän ketjun päähenkilö muistaa tuota lausettaan kovinkaan pitkään? Vai tarkoittaakohan hän vain tätä nimenomaista casea vai sitä, että henkilökohtaistaminen on sallittu vain harvoille ja valituille?

Tarkoittaisiko vaikka omista henkilökohtaisista asioista tiedottamista eikä henkilökohtaisuuksia toista kohtaan.
 
Petteri Sihvonen onnistuu taas jäätävän hyvin pilaamaan lukijan toivoman mallikkaan lukukokemuksen UL:ssa, väittäen olevansa viivelähtöjen organisoinnin paras asiantuntija koko kiekkoilevassa maalimassa. Itse olen luullut, että ko. hlö on nimimerkki siffa? Kiitos tarkennuksesta.

Ja toinen lause, jonka itse asiassa olen oikeasti toivonut Petteri Sihvosen näppäimistön edes kerran suoltavan, on se, että jäällä on toden totta usein myös se toinen joukkue. Huh, onneksi peli näyttää kaiken.

Kiitos myös siitä, että toit esiin väärät etäisyydet jopa metrin tarkkuudella. Nyt peliä on helpompi seurata. eikä mennä Jukka Jalosen miinaan, että heikon suorituksen takana olikin vain peli-ilme.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Petteri Sihvosen paras oivallus on ollut se, että jääkiekkoilijat tarvitsevat pelikirjan. Täytyy vain toivoa, että he oppivat myös lukemaan. Jääkiekko on todellakin yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli, jossa tekemällä enemmän maaleja, kuin vastustaja, voittaa ottelun.

Perustuuko pelaaminen viivelähtöihin vai nopeisiin lähtöihin, on joukkueen voiton kannalta yhdentekevää, suurin osa valmentajista ja joukkueista haluaa kuitenkin voittaa. Ja tämä osa pelikirjaa on pelkästään se pelitapa. Itse pelikirja sisältää paljon enemmän. Pelikirja sisältää joukkueen identiteetin, jos olisin HIFK-fani, voisin sanoa sen sisältävän brändin.

Pelikirjalla voidaan kuitenkin saada se voiton henki päälle (edellyttäen, että joukkue osaa lukea). Se kirja sisältää muutakin kuin pelitavan, se sisältää joukkueen identiteetin. Ilkka Kaarna piti hyvän luennon muutama vuosi sitten aiheesta koskien Pelicansia. Siis mitä se Pelicans-identiteetti on. Olen sitä jossain aikaisemmassa viestissäni referoinut. Mutta lyhyesti: se pelikirja koski koko Lahden kaupunkia, ja kuinka Pelicans siihen vaikuttaa.

Ja luultavasti tämä sama asia toimii kaikilla muilla pienemmillä liigapaikkakunnilla, tosin en tiedä, toimiiko yhtä hyvin. Kuin myös Mestis-paikoilla. Kouvolassa on nyt päästy hyvään alkuun, sen tiedän. Toivottavasti jatkoakin seuraa.

Näissä pelikirja-asioissa jääkiekon pienet paikkakunnat ovat mielestäni ajaneet suurten ohi (paitsi Rauma, joka ei tunnu saavan identiteettiään millään kasaan). Nähtäväksi jää, kuinka suuri merkitys tällä loppujen lopuksi on.
 

Fordél

Jäsen
Ja luultavasti tämä sama asia toimii kaikilla muilla pienemmillä liigapaikkakunnilla, tosin en tiedä, toimiiko yhtä hyvin. Kuin myös Mestis-paikoilla. Kouvolassa on nyt päästy hyvään alkuun, sen tiedän. Toivottavasti jatkoakin seuraa.

Millä tavalla tai missä asioissa Kouvolassa on päästy hyvään alkuun?
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Millä tavalla tai missä asioissa Kouvolassa on päästy hyvään alkuun?

Ainakin minun näkemykseni mukaan KooKoo on kaupungin suurin seura. Vaikka Kouvolassa on MyPa, KPL ja Kouvot ihan mestaruussarjatasolla, on KooKoo ohi näiden. Eli seura on onnistunut sitouttamaan kaupungin väestön mukaan toimintaansa. Tämä on iso osa sitä pelikirjaa.

Näkyvyys ja junioritoiminta on ainakin tällä hetkellä hyvässä mallissa. Taas osa seuran pelikirjaa.

Imago on pääosin myönteinen. Osa pelikirjaa sekin.

Ja kun ajatellaan, että Kouvolassa on loistava hiihtoseura, niin sen seuran pelikirja ei ole lyönyt läheskään yhtä hyvin läpi, kuin kiekkoseuran. Toki kyseessä on yksilöurheilulaji, mutta eivät hiihtäjät ole onnistuneet myymään pelikirjaansa siten, että saisivat junioreita innostumaan lajista.

Itse asiassa pesäpalloseura on ainoa, joka on samalla tasolla. Eikä sekään olisi, jos pelaisi KooKoon kanssa vastaavantasoisessa sarjassa.

Heikoin puoli KooKoon pelikirjassa on ollut tuo edustusjoukkueen ja koko organisaation pelitapa. Siitä en ole oikein vieläkään päässyt jyvälle, mutta toivottavasti se on nyt mietitty. Viime kaudella Lehkonen yritti puuduttavasti peluuttaa kiekkokontrollia, tämän kauden sapluunasta en ole oikein varma. Alkukausi oli surkeaa, se täytyy myöntää.

Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin, pelikirjaan kuuluu paljon muutakin, kuin varsinainen pelaaminen. Tai näin ainakin viisaampien puheesta ymmärsin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös