Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Anonymous]

Jääkiekko on viisaiden miesten yksinkertainen peli

Yksikään joukkue ei ole voittanut mitään, ilman että pelikirja on kunnossa.

Mutta se, että pelikirja on kunnossa, ei tuo mitään takeita siihen, että joukkueeseen alkaa virrata jotain hyvää henkeä joka johtaa siihen että kaikki luottaa toisiinsa etc. (Sihvosen puheet)

Minun filosofiassa jääkiekkojoukkueen täytyy olla oikeasti Joukkue isolla J:llä ennen kuin edes kannattaa ryhtyä puhumaan mistään pelikirjasta. Jos joukkuehenki rakoilee, kavereihin ei luoteta tai joukkueessa on muuten vain jotain kummallista, pahoja henkiä, niin mikään pelikirja ei joukkuetta silloin pelasta. Joukkue ei voi menestyä.

Taas kun joukkueen ilmapiiri on kunnossa, sen jälkeen vain ja ainoastaan pelikirja ratkaisee sen, mitä tulemaan pitää.

 

[LaTe_Show]

Jos seurasit Ässien taivalta 2006 niin siihen liittyen onkin hyvä kysyä itseltään mistä uskoo sen hurmoksen syntyneen..

Kolmesta asiasta: onnistumisista, uskosta ja toivosta.

 

[Street Clinton]

Ennen kuin yritän vastata tuohon varsinaiseen kysymykseesi, niin haluaisin kysyä tarkentavan kysymyksen: Minkälaista johtopäätöstä olet kaivannut?

Itse kiteytän sen vuonna 2006 ilmestyneeseen artikkeliin Ässien menestyksen syistä legendaarisen playoff-kevään aikana. Jutussa todettiin, että ns. porilainen hulluus ei ole syy vaan se on seuraus, ja perään Sihvonen melkoisen tyhjentävästi osoitti miksi Ässät sai aikaan itseään ruokkivan hurmostilan.

Lähtöjen määrää on tärkeä tarkastella silloin, jos halutaan tietää A) miten joukkue pelaa kiekollisena, ja B) miten joukkue reagoi erilaisiin tilanteisiin (johtoasema, tappioasema, erän loput jne.).

Ensiksi kiitos asiallisesta ja asiaa sisältävästä vastauksesta.

Minkälaisia johtopäätöksiä kaipasin? Esim. tuottaako suuri HVP-lähtöjen määrä tilastollisesti merkittävän muutoksen voittoprosentteihin? Tylsän ja tunteettoman pelin se ainakin tuottaa ;) Tai jos joukkue pelaa kahdessa pelissä identtiset HVP-lähdöt, mutta voittaa toisen 5-0 ja häviää toisen samoin lukemin, niin mitä siitä voidaan päätellä? Vai voiko mitään? HVP-lähdöistä voi nähdä joukkueen pelitavan, mutta voiko siitä päätellä mitään muuta?

En ole lukenut Sihvosen juttua Porilaisten marssista finaaleihin 2006, joten en tiedä mitä Petteri on kirjoittanut. Syntyikö Porilainen hulluus tietyllä määrällä HVP-lähtöjä? Silloin asia olisi helposti toistettavissa.

Tuo viimeinen lause jäi mietityttämään. Voiko HVP-lähdöistä nähdä miten joukkue reagoi erien loppuun? En ole huomannut kuin eräkohtaisia HVP-tilastointeja. Onko olemassa tilastoa miten HVP-lähtöjen määrän nostaminen tappioasemassa tuottaa tulosta?

Esimerkiksi kaltaiselleni harrastelijalle ne ovat helpoin tapa selvittää kunkin valmentajan peli-identiteetti sekä taktiset painoitukset kutakin vastustajaa vastaan.

Tämän tekstin jälkeen ymmärrän ehkä paremmin mitä HVP-lähdöillä haetaan takaa. Taktisien muutoksien huomaamista. Aiemmin olin ehkä siinä luulossa, että niitä käytetään vain hitaiden lähtöjen paremmuuden korostamiseen.

Sihvosen tärkein ansio näin kuluttajalle on mielestäni tietoisuuden lisääntyminen ja keskustelun ohjaaminen itse peliin. On tavallaan semantiikkaa tapella siitä onko joku viivelähtö tai pitääkö mennä pystysuuntaan tai kiekkokontrolliin, koska koko ajan kirjoitamme pelistä ja vain pelistä. Me sivistämme toisiamme ihan huomaamatta jatkuvasti.

Petterille voi kyllä antaa pisteitä tästä, mutta kovan hinnan hän on maksanut provosoinnistaan. Itse en olisi tuommoiseksi sylkykupiksi lähtenyt. Olisiko saman voinut saavuttaa hieman asiallisemmalla linjalla? Noh, se ei ehkä ollut Petterin päätettävissä. Ongelmaa Petterin maine tulee kuitenkin aiheuttamaan vielä pitkään, koska mediapersoonan muuttaminen toiseksi ei tapahdu hetkessä. Minäkin otan kaikki Petterin tuotokset automaattisesti provosointina vaikkeivat enää olisikaan semmoisia. Tämä aiheuttaa ongelman siinä, että on vaikea tietää milloin Petteri kertoo rehellisen mielipiteensä ja milloin provosoi. Siksi en edes tiedä mitä mieltä hän oikeasti on asioista.

Au contraire! Futiksessa pelataan joka vuosi vielä raaempia playoffeja kuin jääkiekossa. Mestarien liigan pudotuspelit ovat tästä kirkkain esimerkki. Engannissa pelataan nousukarsintoja ja sikäläistä futista tuskin voi syyttää asenteen puuttumisesta tai henkisten ominaisuuksien laiminlyönnistä.

Tässä olen eri mieltä, mutta nämä ovat vain mielipiteitä. Jääkiekon ja jalkapallon pudotuspeleissä on merkittävä ero. Jalkapallossa on paras kahdesta sarja jossa edellisen pelin tulos vaikuttaa myös seuraavaan peliin. On eri asia pelata seitsemän ottelun sarja samaa vastustajaa vastaan. NHL:ssä tämä voi toistua neljän kierroksen ajan. Tosin mikään joukkue ei kestä neljää seitsemän ottelun sarjaa putoamatta. Fyysinen rasitus ja sitä kautta henkinen väsymys nousee aivan eri tasolle kun Jalkapallossa. Enkä ole mitenkään jalkapalloa vastaan.

 

[J.Grönvall]

Pelikirjoista

Tämä on erinomainen tieto, sillä näytämme käyvän tavallaan kahta eri keskustelua. Sinä keskityt puhtaasti pelikirjojen vertaamiseen, ja minä taas katson peliä kokonaisuutena, jossa pelikirjat vain yksi osa sitä kokonaisuutta jolla valmentaja voi pelin tulokseen vaikuttaa. Minulla valmentajan työkalupakissa yhtä isoa osaa näyttelee henkinen johtaminen ja peluutus.

Kun vertaillaan pelikirjoja niin vertailen pelikirjoja, en sotke siihen mukaan mitään tunnetta tai johtamisominaisuuksia. Kuten jo sanoin, ne ovat minulle itsestäänselviä asioita ja tällöin minun on helppo keskittyä vain pelikirjan ja sen taktisen toteuttamisen seuraamiseen. Se on se juttu mikä Jatkoajassa useimmin menee sekaisin. Edelleen hämmästyttävän moni rakentaa päässään jonkun vastakkainasettelun tai kuvittelee, että pelikirja jotenkin vähättelee ihmisjohtamista. Se on väärin.

Mitä tulee valmentajien pelikirjaraamattuihin, niin niitähän todella pitäisi olla, varsinkin huipputasolla. Jokaisen ammattivalmentajan pitäisi periaatteessa tuntea jokainen pelikirja jollain tasolla, ihan vain siksi, että osaa pelata sitä vastaan. Tämä taas ei tarkoita sitä, etteikö koutsilla pidä olla myös omaa peli-identiteettiä ja ideologiaa. Se pitää olla aina.

Jääkiekko tuntuu etenkin Suomessa olevan se yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli. Minä näen asian toisin ja pidän jääkiekkoa ihan yhtä hienona pallopelinä kuin futista, korista tai jefua. Kun riittävän syvälle tonkii niin huomaa, että näissä kaikissa on valtavasti yhtäläisyyksiä ja jokaisesta lajista voisi oppia myös jääkiekko.

Tunne

Kolmesta asiasta: onnistumisista, uskosta ja toivosta.

Tämä liittyy siis mainittuun Ässien kevään 2006 hurmokseen. Ja sanoisin, että, jes, juuri näin. Erotuksena minulla on, että onnistumisia ei voi tulla ilman hyvää pelikirjaa -> näin ollen on oltava toimiva pelikirja jotta tunnetaso nousee -> pelikirja tuottaa tunteen.

Usko, toivo ja rakkaus (lajiin) ovat varmasti hienoja juttuja mutta uskokin kumpuaa jostain. Huonosti pelaavat joukkueet tuskin uskovat enää itsekään menestymiseensä, vaikka toki teoriassa ammattipelaajan etiikan pitäisi lähteä siitä, että aina pelataan parhaalla tasolla. Ihmiset kuitenkin ovat vain ihmisiä.

Minun filosofiassa jääkiekkojoukkueen täytyy olla oikeasti Joukkue isolla J:llä ennen kuin edes kannattaa ryhtyä puhumaan mistään pelikirjasta. Jos joukkuehenki rakoilee, kavereihin ei luoteta tai joukkueessa on muuten vain jotain kummallista, pahoja henkiä, niin mikään pelikirja ei joukkuetta silloin pelasta. Joukkue ei voi menestyä.

Minun filosofiassani pelikirja myös hitsaa joukkuetta huomattavalla tavalla. Tässä toki pitää muistaa myös valmentajan johtamistaidon ja roolituksen suuri merkitys.

Jos nyt puhutaan tilanteesta, jossa rakennetaan uusi joukkue, niin hyvä pelikirja on aivan keskeinen työkalu yhtenäisyyden parantamiseen ja myös joukkuehengen paranemiseen.

Mädät omenat pitää sitten vain potkia yksinkertaisesti pihalle, niihin eivät pelikirjatkaan auta. Ja selvennettäköön nyt vielä, että tietenkin ihmisillä pitää olla jonkinasteinen halu tehdä hommia keskenään, mutta tämä nyt varmaan on aika selvää kaikille.

Teoria

Tuo viimeinen lause jäi mietityttämään. Voiko HVP-lähdöistä nähdä miten joukkue reagoi erien loppuun? En ole huomannut kuin eräkohtaisia HVP-tilastointeja. Onko olemassa tilastoa miten HVP-lähtöjen määrän nostaminen tappioasemassa tuottaa tulosta?

Ei tietenkään pelkistä luvuista voi nähdä missä ja miten on pelattu. Siksihän se vaatii sen analyysin. Jos teet itse tuota HVP-tilastointia, niin huomaat nämä muutokset helposti ja mikäli seuraat jotain joukkuetta pidempään niin alat nähdä myös pidemmän ajan mahdolliset muutokset pelitavassa tai taktiikassa.

Jälkimmäinen kysymys ei ole sikäli oikein relevantti, että todellakin aina pitää huomioida myös vastustaja, oman joukkueen tilanne ja oma taktiikka/pelikirja. Ei voida siis yleispätevästi sanoa, että hitaiden lähtöjen lisääminen aina tuottaa tulosta. Joillakin joukkueilla ja joissakin tilanteissa se on oikea ratkaisu, joskus se voi olla myös väärä. Tämähän on pitkälti valmentajan ammattitaidosta kiinni.

Jos sen sijaan mietitään ihan puhtaasti peliteoreettisesti ja unohdetaan hetkeksi kaikki muut asiat paitsi pelin virtaus, niin kontrollilähdöt ovat hyvä keino ottaa peli haltuun. Se ei kuitenkaan tarkoita, että näin tulisi tehdä muista tekijöistä riippumatta.

HVP-myytti

Tämän tekstin jälkeen ymmärrän ehkä paremmin mitä HVP-lähdöillä haetaan takaa. Taktisien muutoksien huomaamista. Aiemmin olin ehkä siinä luulossa, että niitä käytetään vain hitaiden lähtöjen paremmuuden korostamiseen.

Tämä on tosiaan hyvä huomio. Ainakaan minulla kysymys ei ole ollut siitä, että hitaat lähdöt ovat automaattisesti parempia. Eikä se ole ollut siffankaan idea, hänhän laskee puhtaasti lähtöjen määrän, eikä käsittääkseni pyri todistamaan sillä mitään muuta kuin, että tässä ottelussa joukkue A teki tämän määrän kontrollilähtöjä ja joukkue B taas tämän määrän.

Tuohan on mitä mainioin lähtökohta alkaa tutkia vaikka sen oman suosikkijoukkueen pelaamista. Näistä oman pään kiekollisista teoista selviää erittäin nopeasti valmentajan peli-ideologia (tai vähintään pelisuunnitelma). Kun tunnet valmentajan pelikirjan tarkemmin (olet seurannut esim. HVP:tä pidempään) alat huomata myös hänen taktisia painotuksiaan eri tilanteissa.

Tämän lisäksi seuraat sitten joukkueen pelitavan toteuttamista. Onnistuvatko ne lähdöt, ovatko pelaajat oikeassa rytmissä, näkyykö siitä pelaamisesta ylipäätään se, että sitä on harjoiteltu. Harjaantuneempi silmä alkaa huomata myös vastustajan roolin mahdollisissa ongelmissa. Sitten pääset jo tekemään pohdintaa siitä, että onko ongelma omassa pelikirjassa vai oliko vastustaja taktisesti parempi.

Lähtöjen seuranta on vain yksi apukeino. Toki on sitten hyökkäysalueen pelaaminen, mennäänkö kulmiin vai maalille, tehdäänkö päädyn kautta vai viivasta maalipaikkoja jne. Kolmas asia on puolustusfilosofia. Pelataanko miestä, aluetta, yhdistettyä, ollaanko passiivisia, annetaanko painetta. Ja tästä taas edelleen mitä joukkue tekee saadessaan kiekon.

Näitä kun pyörittelee niin alkavat valmentajien aivoitukset aueta. Jääkiekko on pelinä jatkuvaa flowta, jossa yksi asia johtaa toiseen joka taas johtaa kolmanteen ja neljänteen.

Nyt kuitenkin J.Grönvall lähtee Jatkoaika-lomalle, mahdollisimman pitkäksi aikaa, eiköhän tämä yhden miehen ristiretki nyt saa hetkeksi riittää :)

 

[LaTe_Show]

Tämä liittyy siis mainittuun Ässien kevään 2006 hurmokseen. Ja sanoisin, että, jes, juuri näin. Erotuksena minulla on, että onnistumisia ei voi tulla ilman hyvää pelikirjaa -> näin ollen on oltava toimiva pelikirja jotta tunnetaso nousee -> pelikirja tuottaa tunteen.

Edelleenkin, en kiellä sitä etteikö a) pelifilosofiaa tarvittaisi ja b) ettei sillä ole merkitystä joukkueen onnistumisiin ja menestykseen.

Sen sijaan otan kantaa se, että kirjoitat (kärjistäen) että "pelikirja tuottaa tunteen" antaen ymmärtää sen olevan ainoa asia mikä luo tunteen tai edes sen olevan merkittävä osa tämän tunteen luomisessa.

Pelaajien motivaatio ja halu voittaa lähtee lähtökohtaisesti aivan muualta.

 

[J.Grönvall]

Pelaajien motivaatio ja halu voittaa lähtee lähtökohtaisesti aivan muualta.

Niin, aina vaan, on itsestäänselvyyksiä joita ei liene tarpeen jatkuvasti toistella. Tämä on yksi niistä. Motivaatio ja halu lähtevät siitä rakkaudesta lajiin ja peliin. Molemmat kuitenkin kuolevat erittäin nopeasti jos peli ei anna sitä tyydytystä mitä haetaan -> itsensä toteuttaminen kentällä -> voittaminen -> hauskanpito.

Joukkue jonka peli on pitkään takalukossa on myös henkisesti täysin loppu. Tällöin se pelaaminen on enemmän suorittamista, eikä silloin myöskään saada parasta tulosta irti koskaan. Tämä on toki vain minun mielipiteeni eikä tämä kestä tieteellistä tarkastelua, koska tutkimustuloksia minulla ei ole esittää. Uskoo ken tahtoo.

 

[Wäinö#16]

Niin, aina vaan, on itsestäänselvyyksiä joita ei liene tarpeen jatkuvasti toistella. Tämä on yksi niistä. Motivaatio ja halu lähtevät siitä rakkaudesta lajiin ja peliin. Molemmat kuitenkin kuolevat erittäin nopeasti jos peli ei anna sitä tyydytystä mitä haetaan -> itsensä toteuttaminen kentällä -> voittaminen -> hauskanpito.

Joukkue jonka peli on pitkään takalukossa on myös henkisesti täysin loppu. Tällöin se pelaaminen on enemmän suorittamista, eikä silloin myöskään saada parasta tulosta irti koskaan. Tämä on toki vain minun mielipiteeni eikä tämä kestä tieteellistä tarkastelua, koska tutkimustuloksia minulla ei ole esittää. Uskoo ken tahtoo.

Edelleenkin "pelikirja->tunne" on turha kärjistys. Sheddenin lisäksi toinen hyvä esimerkki tästä on Pekka Virta ja TPS. Tuskin se Virran pelikirja yhtään huononi matkalla Kuopiosta Turkuun, mutta kovin iloista ja tunnepitoista peliä ei TPS:ltä nähty missään vaiheessa.

Jos pitkäjänteistä tulosta halutaan saada on mielestäni edelleen ensiarvoisen tärkeää, että niin seuran kuin valmennuksen johtajuus on kunnossa. Toki näitä ei voi koskaan täysin erottaa seuran pelifilosofiasta ja tärkeää myös on, että seuralla on oma peli-identiteetti, jonka perusteella tehdään mm. pelaajahankinnat.

Mutta silti aina löytyy näitä yhden kauden ihmeitä, jolloin kaikki vain natsaa, eikä se minusta aina ole vain pelikirjasta kiinni. Jostain syystä jonain kautena voi vain natsata, vaikka pelitapa ei kovin kummoinen olisi ja seurajohto sekaisin, jos vaan joukkueeseen syntyy hyvä ryhmädynamiikka, pelaajat saavat paljon onnistumisia ja itseluottamus on kaikilla tapissa. Mielestäni myös vuoden 2006 Ässät menee pitkälti tähän kategoriaan, kuten myös Suikkasen TPS 2010 sekä Sheddenin HIFK 2006 ja Jokerit 2007.

Toki sieltä peliä analysoimalla voidaan löytää "pelikirjamaisia" asioita jotka toimii, mutta välttämättä kovin toisteisia ne eivät ole edes samalla valmentajalla eri kausilla. Joukkueen ja pelaajien itseluottamus on vähän mystinenkin asia ja sitä on vaikea analysoida, miksi jonain kautena kaikki natsaa ja toisena mikään ei onnistu, vaikka muutoksia olisi varsin vähänkin.

 

[J.Grönvall]

Edelleenkin "pelikirja->tunne" on turha kärjistys. Sheddenin lisäksi toinen hyvä esimerkki tästä on Pekka Virta ja TPS. Tuskin se Virran pelikirja yhtään huononi matkalla Kuopiosta Turkuun, mutta kovin iloista ja tunnepitoista peliä ei TPS:ltä nähty missään vaiheessa.

Missään vaiheessa ei ole väitetty, että kaikki pelikirjat sopisivat kaikille joukkueille. Esimerkkisi TPS:stä lähinnä tukee esittämääni teoriaa, ellei kyse ole siitä, etteivät TPS:n pelaajat omanneet halua ja motivaatiota. KalPalle se sopi, TPS:lle ei.

En suoraan sanoen käsitä miten saat hyvän ryhmädynamiikan syntymään pelkästään sillä, että kokoat joukkueen "oikein". Kokosiko TPS joukkueen väärin, vai valitsiko väärän valmentajan? Ja mistä sinä saat joukkueelle niitä onnistumisia, itseluottamusta ja muita halailutavoitteita, kaupastako?

Ja tätä ei nyt pidä alkaa sotkea siihen ikuisuuskysymykseen, että tuleeko pelikirja ennen materiaalia vai toisinpäin. Se on oikeastaan ihan typerä kysymys, koska seuran pitää itse tajuta millainen joukkue sillä on ja vastaavasti minkälaista lätkää uusi valmentaja peluuttaa.

Jos olisi olemassa vahva identiteetti, niin seuran pelaajarakenne olisi koko ajan pitkälle samankaltainen ja siihen hankittaisiin koutseja jotka sopivat niihin arvoihin. Muutosta tehdessä uusitaan taas kaikki. Kun ei ole mitään punaista lankaa, niin palkataan pelkkiä nimiä vailla mitään havaintoa siitä missä he oikeasti ovat hyviä.

 

[Fordél]

Edelleenkin "pelikirja->tunne" on turha kärjistys. Sheddenin lisäksi toinen hyvä esimerkki tästä on Pekka Virta ja TPS. Tuskin se Virran pelikirja yhtään huononi matkalla Kuopiosta Turkuun, mutta kovin iloista ja tunnepitoista peliä ei TPS:ltä nähty missään vaiheessa.

Jos pitkäjänteistä tulosta halutaan saada on mielestäni edelleen ensiarvoisen tärkeää, että niin seuran kuin valmennuksen johtajuus on kunnossa. Toki näitä ei voi koskaan täysin erottaa seuran pelifilosofiasta ja tärkeää myös on, että seuralla on oma peli-identiteetti, jonka perusteella tehdään mm. pelaajahankinnat.

Juuri näin. Munkin mielestä pelikirja -> tunne sekä se, että motivaatio ja halu lähtevät yksilön rakkaudesta lajiin ja peliin, ovat liiallisia yksinkertaistamisia. Tottakai tuossa on osa totuutta. Toimiva pelitapa lisää itseluottamusta ja tunnetta. Ulkopuolelta ei voida istuttaa pelaajaan tunnetta vaan sen täytyy myös kummuta pelaajan rakkaudesta ja intohimosta lajiin. Lähtökohtaisesti kaikilla liigaa pelaavilla on riittävä rakkaus ja intohimo, koska muuten tolle tasolle on vaikea päästä.

Silti kyse on paljon monimutkaisemmasta prosessista ja kokonaisuudesta, jonka aikana jossain organisaatioissa saadaan kasvatettua tunnetta ja kohdistettua se oikeisiin asioihin. Jossain ei lisätunnetta synny ja se valmiina ollutkin tunne kohdistuu vääriin asioihin. Miten käy, riippuu organisaation osaamisesta ja johtamisesta. Hyvin johdetussa lätkäorganisaatiossa valitaan oikea valmennusryhmä pelitapoineen ja kasataan oikeanlainen materiaali, jonka kanssa valmennusryhmä lähtee työstämään kokonaisuutta. Mikään ei ala toimimaan itsessään vaan tarvitaan toimintaa, kuten vuorovaikutusta, mikä tuottaa yksilöissä aina erilaisia tunteita. Parhaimmillaan tunne sitouttaa yksilöä koko ajan vain enemmän niin organisaatioon, muihin pelaajiin kuin pelitapaan. Huonoimmillaan syntyy joukko yksilöitä, jotka menevät eri suuntiin ja pelaavat itselleen.

Esimerkiksi Kuopiossa Virta onnistui paremmin tuon kokonaisuuden ja prosessin johtamisessa kun taas Turussa homma ei toiminut vaikka taustalla oli koko ajan suht sama pelitapa.

 

[Wäinö#16]

En suoraan sanoen käsitä miten saat hyvän ryhmädynamiikan syntymään pelkästään sillä, että kokoat joukkueen "oikein". Kokosiko TPS joukkueen väärin, vai valitsiko väärän valmentajan? Ja mistä sinä saat joukkueelle niitä onnistumisia, itseluottamusta ja muita halailutavoitteita, kaupastako?

Jos puhutaan näistä yhden kauden suonenvedoista, niin vaikea niitä on mitenkään suunnitelmallisesti tehdä. Yleensä näistä joukkueista kuitenkin löytyy paljon näitä ns. yllättäviä tasonnostajia ja ketjuja, joilla vain kaikki natsaa. Kauden alla löydetty yhteinen sävel ja korkea itseluottamus voi kantaa yllättävän pitkälle. Mutta kuten sanottua näiden kemioiden natsaamista on hyvin vaikea tehdä mitenkään järjestelmällisesti. Toki valmentajan pelitavalla on oma osuutensa, mutta en itse ainakaan päätyisi sellaiseen analyysiin, että yhteistä näille kaikille olisi valmentajan loistava pelikirja.

 

[J.Grönvall]

Jos puhutaan näistä yhden kauden suonenvedoista, niin vaikea niitä on mitenkään suunnitelmallisesti tehdä. Yleensä näistä joukkueista kuitenkin löytyy paljon näitä ns. yllättäviä tasonnostajia ja ketjuja, joilla vain kaikki natsaa. Kauden alla löydetty yhteinen sävel ja korkea itseluottamus voi kantaa yllättävän pitkälle. Mutta kuten sanottua näiden kemioiden natsaamista on hyvin vaikea tehdä mitenkään järjestelmällisesti. Toki valmentajan pelitavalla on oma osuutensa, mutta en itse ainakaan päätyisi sellaiseen analyysiin, että yhteistä näille kaikille olisi valmentajan loistava pelikirja.

No onhan se yhteistä!

Sehän nimenomaan on se juttu siinä. Pelikirja sopii joukkueelle loistavasti ja kun itseluottamus onnistumisten myös kasvaa, niin syntyy hienoja asioita.

Mistä se yhteinen sävel ja korkea itseluottamus on "löydetty"? Tuleeko se punttisalilta, lenkkipolulta, baarista vai pukukopista?

Pidän kyllä ihan absurdina sitä ajatusta, että jos laitetaan 20 ihmistä yhteen, eri taustoista ja eri luonteilla, ja sitten heitetään kiekko jäähän ja odotellaan, että alkaa muodostua korkeaa itseluottamusta ja yhteistä säveltä.

Voihan se koutsi laittaa ne jätkät vaikka pussailemaan toisiaan ja siten opettaa välittämään mutta jos sillä kentän tasolla ei tapahdu mitään, niin ei se pussailukaan kauaa kiinnosta. Päinvastoin se koutsi todennäköisesti menettää koko kopin, kun pelaajat eivät pidä häntä enää minään.

EDIT. Voidaan puhua vaikka mistä samettihousumiesten jutuista mutta kyllä se tärkein asia on edelleen substanssi ja valmentajalla se tarkoittaa hyvää pelikirjaa. Ilman substanssia sinut nauretaan pihalle kuukaudessa. Jos sitä taas on ja saat aikaan tuloksia, niin saat myös luottamusta ja parhaimmillaan ne jätkät tekevät melkein mitä vaan eivätkä ole jatkuvasti kyseenalaistamassa.

 

[JHag]

Esimerkiksi Kuopiossa Virta onnistui paremmin tuon kokonaisuuden ja prosessin johtamisessa kun taas Turussa homma ei toiminut vaikka taustalla oli koko ajan suht sama pelitapa.

Samaa mieltä koko kirjoituksesta. Tähän kommentti; Turussa taustalla oli myös sisäsiittoinen, juonitteleva organisaatio, joka ei missään vaiheessa seisonut oikeasti Virran takana. Kuopiossa kaikki puhalsivat yhteen hiileen. On ihme, että Suikkanen onnistui TPS:ssä. Virta on erinomainen valmentaja, ottaisin mielelläni hänet HIFK:n peräsimeen.

 

[Fordél]

Pidän kyllä ihan absurdina sitä ajatusta, että jos laitetaan 20 ihmistä yhteen, eri taustoista ja eri luonteilla, ja sitten heitetään kiekko jäähän ja odotellaan, että alkaa muodostua korkeaa itseluottamusta ja yhteistä säveltä.

Lähes yhtä absurdi ajatus on, että heitetään 20 pelaajan sekaan vielä hyvä pelikirja ja aletaan odottaa, että automaattisesti syntyy tulosta.

 

[J.Grönvall]

Lähes yhtä absurdi ajatus on, että heitetään 20 pelaajan sekaan vielä hyvä pelikirja ja aletaan odottaa, että automaattisesti syntyy tulosta.

Ei ole, koska tämä "hyvä pelikirja" on hyvä pelikirja -> tuottaa tulosta. Se on sille joukkueelle sopiva. Tuntuu siltä, että edelleen tässä on taustalla, että minä markkinoin jotain tiettyä pelikirjaa (Meidän peliä) mutta ei tässä siitä ole kysymys.

Odottelen edelleen sitä vastausta siihen mistä ne mainitut ryhmädynamiikat ja muut syntyvät, jos tunne tulee ennen pelikirjaa. Ja siihen liittyen mielipidettä TPS:n (tai ihan minkä tahansa vastaavan) joukkueen esityksiin, koska motivaatio ja halu, sekä "tunne" on ilmeisesti ollut jokaisessa joukkueessa sellainen, että menestystä pitäisi tulla.

Eikös se nyt meinaa sitä, että pelinkin pitäisi kulkea?

Ai niin, mutta johtamisominasuudet, organisaatio, Kauriin kääntöpiiri ja viikon vanha maito.

 

[Wäinö#16]

No onhan se yhteistä!

Sehän nimenomaan on se juttu siinä. Pelikirja sopii joukkueelle loistavasti ja kun itseluottamus onnistumisten myös kasvaa, niin syntyy hienoja asioita.

Mistä se yhteinen sävel ja korkea itseluottamus on "löydetty"? Tuleeko se punttisalilta, lenkkipolulta, baarista vai pukukopista?

Pidän kyllä ihan absurdina sitä ajatusta, että jos laitetaan 20 ihmistä yhteen, eri taustoista ja eri luonteilla, ja sitten heitetään kiekko jäähän ja odotellaan, että alkaa muodostua korkeaa itseluottamusta ja yhteistä säveltä.

Mitäs absurdia siinä on? Näinhän mielestäni jokaisessa jokaisessa joukkueessa oikeastaan toimitaan. Joukkueissa joissa on organisaatio kunnossa todennäköisyydet onnistumiselle on kuitenkin paremmat. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Pelicans, jossa on ollut viime vuosina hyviä ja meritoituneita valmentajia, mm. Aravirta, Toivola ja Suikkanen. Kuitenkin käytännössä aina on ollut todella vaikea ennustaa ennen kauden alkua miten homma menee, ja ollaan menty todellista vuoristorataa. Jokaisen noista valmentajista pelikirjoilla on tullut todistettavasti myös tulosta. Pelicansissa heistä jokainen on myös epäonnistunut, jos Suikkasen alkukausi nyt lasketaan epäonnistumiseksi.

Pelaajien kemioden syntymiselle ei ole mitään tiettyä kaavaa, mutta mielestäni se ei synny ainakaan pelikirjasta, vaan se on ikään kuin vaistonvaraista toimintaa joka vaan sanattomasti natsaa, vaikkei kaverit olisi koskaan pelanneet toistensa kanssa tai edes kuulleet puolta sanaa valmentajan pelikirjasta, esim. Kurri-Gretzky, Selänne-Kariya, Ramstedt-Rinkinen, Lahti-Pulkkinen jne.

Tietyn valmentajan, tietyn pelitavan ja tiettyjen pelaajien kemiat eivät vain aina sovi yhteen. Pelicansin ja Ässien esimerkit ovat minusta hyviä kuvaamaan juuri sitä prosessin epämääräisyyttä ja vaikeaa ennustettavuutta sekä pelaajien itseluottamuksen kasvun tiettyä mystisyyttä. Tärkeää on kuitenkin osata tukea sitä itseluottamusta, kun se on kerran löytynyt ja tässä toki on pelitavalla myös oma tärkeä osansa.

 

[Fordél]

Ei ole, koska tämä "hyvä pelikirja" on hyvä pelikirja -> tuottaa tulosta. Se on sille joukkueelle sopiva. Tuntuu siltä, että edelleen tässä on taustalla, että minä markkinoin jotain tiettyä pelikirjaa (Meidän peliä) mutta ei tässä siitä ole kysymys.

Ehkä tässä puhutaan samasta asiasta ja ollaan samaa mieltä, muttta tuon kuitenkin tähänkin kohtaan oman näkemykseni.

Ei ole olemassa itsessään hyvää pelikirjaa, sillä muutenhan pelikirjoja voitaisiin arvottaa. Voitaisiin jakaa aina vuosittain Finlandia-palkinnon tyylisesti vuoden Sihvoslandia-palkinto vuoden parhaalle pelikirjalle. Valitsijana olisi tottakai vuodesta toiseen tämän ketjun päähenkilö.

Mutta takaisin asiaan eli pelikirjan hyvyys määrittyy siinä prosessissa ja koko prosessin ajankin pelikirjaa joudutaan hiomaan. Kaikki tämä vaatii hyvää johtamista ja osaamista eli toimintaa. KalPassa Virran pelitapa toimi kun prosessi saatiin vietyä laadukkaasti läpi. TPS:ssä sama pelikirja ei enää toiminutkaan, koska prosessissa oli ongelmia.

Eikä tässä ole todellakaan kyse mistään yksittäisestä pelitavasta vaan siitä millaisena näkee pelitavan merkityksen. Sun näkemyksessä se näyttää olevan aikalailla kaiken lähtökohta tuottaen pitkälti mm. tunteen. Kun peli alkaa sujua pelitavan mukaisesti, syntyy positiivisia tunteita. Mutta mun mielestä se on vain yksi työväline monimutkaisessa prosessissa.

Odottelen edelleen sitä vastausta siihen mistä ne mainitut ryhmädynamiikat ja muut syntyvät, jos tunne tulee ennen pelikirjaa.

Mun näkemyksen olet ainakin saanut useaan kertaan. Tunne syntyy siinä prosessissa. Toiminta, kuten vuorovaikutussuhteet, synnyttää tunteita, ei pelitapa itsessään. Tottakai jos pelitapa alkaa toimimaan, syntyy lisää positiivisia tunteita, mutta sekin koostuu aina inhimillisestä toiminnasta. Ennalta raamitettua toimintaa.

 

[J.Grönvall]

Pelaajien kemioden syntymiselle ei ole mitään tiettyä kaavaa, mutta mielestäni se ei synny ainakaan pelikirjasta, vaan se on ikään kuin vaistonvaraista toimintaa joka vaan sanattomasti natsaa, vaikkei kaverit olisi koskaan pelanneet toistensa kanssa tai edes kuulleet puolta sanaa valmentajan pelikirjasta, esim. Kurri-Gretzky, Selänne-Kariya, Ramstedt-Rinkinen, Lahti-Pulkkinen jne.

Osalla kyllä mutta tässä puhutaan isosta joukosta ihmisiä jotka pitää saada toimimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa ja vielä korkealla tasolla. Vaikka siellä olisi Selänne-Kariya, niin se ei sano, että he taas toimisivat vaistonvaraisesti upeasti Teemu Aallon ja Pekka Saravon kanssa.

Luotatko ryhmädynamiikan luonnissa sitten siihen, että on paljon keskenään hyvin toimivia parivaljakoita, vai siihen että on neljä hyvin toimivaa viisikkoa? Ja miten luot "voittavan" ilmapiirin jos valintasi on ensimmäinen?

Parhaimmillaan nimenomaan se joukkue on enemmän kuin yksilöidensä summa ja siihen taas tarvitaan hyvää johtamista, joka minun näkemykseni mukaan perustuu ensinnäkin johtajan omaan visioon mutta myös siihen, että hän osaa siirtää sen käytäntöön ja pystyy vielä sitouttamaan joukkueensa.

Miten sitten sitoutat ketään, jos ei ole osoittaa mitään selvää tavoitetta ja selkeää metodia sen saavuttamiseksi? Mistä syntyy se kollektiivinen tunne joka saa sen ryhmän voittamaan ihan millä ohjeilla tahansa?

 

[J.Grönvall]

Mun näkemyksen olet ainakin saanut useaan kertaan. Tunne syntyy siinä prosessissa. Toiminta, kuten vuorovaikutussuhteet, synnyttää tunteita, ei pelitapa itsessään. Tottakai jos pelitapa alkaa toimimaan, syntyy lisää positiivisia tunteita, mutta sekin koostuu aina inhimillisestä toiminnasta. Ennalta raamitettua toimintaa.

Heh, missä ihmeen prosessissa? Tässä puhutaan nyt ryhmän johtamisesta. Ja pelitapa ei ole pelikirja.

Eikä tässä ole todellakaan kyse mistään yksittäisestä pelitavasta vaan siitä millaisena näkee pelitavan merkityksen. Sun näkemyksessä se näyttää olevan aikalailla kaiken lähtökohta tuottaen pitkälti mm. tunteen. Kun peli alkaa sujua pelitavan mukaisesti, syntyy positiivisia tunteita. Mutta mun mielestä se on vain yksi työväline monimutkaisessa prosessissa.

Se on näkemykseni kyllä. Ja edelleen haluaisin kuulla mistä tuotatte sen kollektiivisen tunteen ja voittavan ilmapiirin, jos se kerran syntyy jostain "prosessista" ennen kuin on edes päästy jäälle?

Oliko niissä Suomi-USA-otteluissa sitten huono ja hyvä joukkuehenki, vai mitenkä tämä logiikka nyt toimii?

EDIT. Ja tottakai on hyviä ja huonoja pelikirjoja, niin kuin on hyviä ja huonoja strategioita.

 

[LaTe_Show]

Se on näkemykseni kyllä. Ja edelleen haluaisin kuulla mistä tuotatte sen kollektiivisen tunteen ja voittavan ilmapiirin, jos se kerran syntyy jostain "prosessista" ennen kuin on edes päästy jäälle?

Tämä onkin se miljoonan taalan kysymys mikä erottaa hyvät, menestytyvät valmentajat "huonoista".

Ja todellakin, se prosessi alkaa siellä ensimmäisten ohjattujen harjoitusten aikana, sinä kuumana heinäkuun päivänä pururadalla ja päättyy kauden viimeiseen peliin. Alkaakseen taas uudelleen seuraavana heinäkuussa.

 

[LaTe_Show]

Oliko niissä Suomi-USA-otteluissa sitten huono ja hyvä joukkuehenki, vai mitenkä tämä logiikka nyt toimii?

Jalosen itsensä mukaan, suurimmat syyt tappioon olivat heikko maalivahtipeli ja luokaton alivoima. Yleisesti turnauksesta hän puhui näin, "Vancouverin suhteen Jalonen sanoi turnauksen olleen "vuoristorata", koska joukkueessa oli mukana monia hänelle "uusi pelaajia" ja siten ei ole syntynyt molemminpuolista luottamussuhdetta* heiltä-Jaloseen ja päinvastoin."

*) kun Jalonen puhuu "luottamuksesta" - mikä on avaintekijä hänen valmennusfilosofiassa - niin se tarkoittaa sitä kokonaisuutta, että luotetaan konsepttiin, toisiin pelaajiin, omaan tekemiseen jne jne

 

[J.Grönvall]

Tämä onkin se miljoonan taalan kysymys mikä erottaa hyvät, menestytyvät valmentajat "huonoista".

Ja todellakin, se prosessi alkaa siellä ensimmäisten ohjattujen harjoitusten aikana, sinä kuumana heinäkuun päivänä pururadalla ja päättyy kauden viimeiseen peliin. Alkaakseen taas uudelleen seuraavana heinäkuussa.

Leikitäänkö siellä harjoituksissa sitten hiekkalaatikolla vai mitä siellä tehdään? Ja kun on saatu hyvä tunne aikaiseksi, niin aletaan syyskuussa voittaa pelejä sillä pelikirjalla, joka voi olla ilmeisesti mitä vaan?

Kuinkas tämä menee sitten siinä tapauksessa, kun ei ole ohjattuja harjoituksia kuin vasta training campilla? Vai ovatko NHL-pelaajat tässäkin niin loistavia, että eivät tarvitse minkäänlaista hyvää pelikirjaa, kunhan heittelevät vähän lättyjä toisilleen ja kaikki sujuu kuin tanssi vain? Fiilis pysyy korkealla, vaikka tulee pataan ja koutsi käskee vain laittamaan kiekkoa maalille. Tai tietenkin he laittavat tosi hyvin sitä kiekkoa maalille, koska joukkuehenki on loistava ja itseluottamus kohdillaan. Ei vain ole pomppinut.

 

[LaTe_Show]

Leikitäänkö siellä harjoituksissa sitten hiekkalaatikolla vai mitä siellä tehdään?

En tiedä miten paljon olet itse valmentanut tai pelannut joukkueessa kun tämmöistä kysyt.

Mitä siellä tehdään, on luodaan pohjaa kaudelle niin fyysisesti kuin henkisesti = rakentamalla sitä yhteistä ryhmähenkeä, ja luottamusta niin omaan tekemiseen, kuin siihen ketjukaveriin kuin myös valmennusjohdon teeseihin, unohtamatta organisaation omia tavoitteita.

Kuinkas tämä menee sitten siinä tapauksessa, kun ei ole ohjattuja harjoituksia kuin vasta training campilla? Vai ovatko NHL-pelaajat tässäkin niin loistavia, että eivät tarvitse minkäänlaista hyvää pelikirjaa, kunhan heittelevät vähän lättyjä toisilleen ja kaikki sujuu kuin tanssi vain?

Viitaten tummennettuun, mutta kukaan ei ole väittänyt näin paitsi sinä.

 

[J.Grönvall]

Jalosen itsensä mukaan, suurimmat syyt tappioon olivat heikko maalivahtipeli ja luokaton alivoima. Yleisesti turnauksesta hän puhui näin, "Vancouverin suhteen Jalonen sanoi turnauksen olleen "vuoristorata", koska joukkueessa oli mukana monia hänelle "uusi pelaajia" ja siten ei ole syntynyt molemminpuolista luottamussuhdetta* heiltä-Jaloseen ja päinvastoin."

*) kun Jalonen puhuu "luottamuksesta" - mikä on avaintekijä hänen valmennusfilosofiassa - niin se tarkoittaa sitä kokonaisuutta, että luotetaan konsepttiin, toisiin pelaajiin, omaan tekemiseen jne jne

Mites Helsingissä, vaikka toki arvokas oli tämä analyysisi myös Vancouverista. Se tulikin pyytämättä ja yllätyksenä :)

Minäkin ehdin jo puhua luottamuksesta. Jalonen ei tosiaan saanut pelikirjaansa myytyä Vancouverissa mutta peliesitykset ovat sikäli ihme, että varmaan itseluottamus ja ryhmädynamiikka ovat olleet kunnossa jo ihan "prosessin" ansiosta.

 

[LaTe_Show]

Minäkin ehdin jo puhua luottamuksesta. Jalonen ei tosiaan saanut pelikirjaansa myytyä Vancouverissa mutta peliesitykset ovat sikäli ihme, että varmaan itseluottamus ja ryhmädynamiikka ovat olleet kunnossa jo ihan "prosessin" ansiosta.

Vancouverin suhteen Jalonen kiitti "johtajapelaajiensa" panosta.

 

[J.Grönvall]

En tiedä miten paljon olet itse valmentanut tai pelannut joukkueessa kun tämmöistä kysyt.

Mitä siellä tehdään, on luodaan pohjaa kaudelle niin fyysisesti kuin henkisesti = rakentamalla sitä yhteistä ryhmähenkeä, ja luottamusta niin omaan tekemiseen, kuin siihen ketjukaveriin kuin myös valmennusjohdon teeseihin, unohtamatta organisaation omia tavoitteita.

Joo, oli huono vitsi, pyydän anteeksi. Korjaa toki jos olen väärässä mutta käsittääkseni harjoittelukin tapahtuu jonkun ennalta suunnitellun sapluunan mukaan, varsinkin jäällä?

On varmasti ollut mielenkiintoinen prosessi nähdä miten porilainen hulluus synnytti Ässien rintamahyökkäykset Tapparaa vastaan. Ei se ole ihme, ettei Toivolakaan ole pärjännyt missään muualla.