Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[peruspata]

JYP - se vähiten paska kaudella 2011-2012.

Dosentti tason ana lyy siä.

Ei tuota juttua kannata ottaa kovin vakavasti sydämelleen. Kyllä JYP vain yksinkertaisesti oli SM-liigan paras tällä kaudella. Loistava maalivahtipeli, loistavaa yhteistyön jääkiekkoa, kyllä sillä vielä voittaa. Esim. puolivälierävastustaja yritti tukeutua samoihin teeseihin ainakin osittain, mutta teki sen vain laaduttomammin.

Provosointi on provosointia, kunpa joskus johtavat johtajat arvostaisivat myös realismia. Aletaan olla niillä taajuuksilla, joiden takia vuosikausien tilaukseni päättyy tämän laskutusjakson loppuun. Suikkanen teki hyvää jälkeä, ei vain riittänyt tällä kertaa. Hopea maistuu Lahdessakin hyvältä vähän myöhemmin.

 

[Wäinö#16]

Kokonaisuus ratkaisi ja tuloksena paras eurooppalainen joukkue sekä pronssimitalit. Nyt on jatkettava Ottawa-NYR seurantaa, mutta Vancouverin tapahtumiin voin tarvittaessa palata jatkossakin vaikkapa tarkastelemalla joukkueiden rostereita.

Eli olet ainakin Jukka Jalosen kohdalla sitä mieltä, että tulos ratkaisee, sillä ei ole sitten niin väliä kuinka tulokseen päästiin? Tässä olet tosiaan Petteri Sihvosen jäljillä, sillä Jukka Jalosen kohdalla Sihvonenkin unohtaa komeasti muiden valmentajien kohdalla käyttämänsä tiukat kriteerit ja "peli näyttää kaiken"-mantransa. Jalosen kohdalla kelpaa niin tappio Tanskalle MM-kisoissa, kunhan siellä oli edes vähän meidän pelin aihioita kuin sitten sinänsä hieno pronssimitali Vancouverista sekavien otteiden jälkeen. Muiden kohdalla tämä ei sitten pädekään enää alkuunkaan. Torinoa kritisoidaan siitä, että pelikirja "suli" finaalissa, joka oli kuitenkin erittäin pienien marginaalien peli. Vancouverin välierän romahdus sitten ohitetaan olan kohautuksella ja esitys riittää kevyesti kaikikien aikojen suomalaiseen jääkiekkosaavutukseen.

Ainoa logiikka mikä sekä sinulla ja Petteri Sihvosella on Jukka Jalosen suorituksia arvioitaessa on, että Jukka Jalonen ja "meidän peli" on niin loistava konsepti, että tapahtuu kentällä mitä tahansa, niin homma ei kertakaikkiaan voi olla pielessä kun puikoissa on Jukka Jalonen. Muiden kohdalla pelikirjaa sulaa jo ensimmäisestä harhasyötöstä, näin etenkin siis P.Sihvosella. Pekka Virta tosin jo viime kaudella pääsi lähelle tätä "aina oikeassa"-kategoriaa.

 

[siffa]

Eli olet ainakin Jukka Jalosen kohdalla sitä mieltä, että tulos ratkaisee, sillä ei ole sitten niin väliä kuinka tulokseen päästiin? Tässä olet tosiaan Petteri Sihvosen jäljillä, sillä Jukka Jalosen kohdalla Sihvonenkin unohtaa komeasti muiden valmentajien kohdalla käyttämänsä tiukat kriteerit ja "peli näyttää kaiken"-mantransa. Jalosen kohdalla kelpaa niin tappio Tanskalle MM-kisoissa, kunhan siellä oli edes vähän meidän pelin aihioita kuin sitten sinänsä hieno pronssimitali Vancouverista sekavien otteiden jälkeen. Muiden kohdalla tämä ei sitten pädekään enää alkuunkaan. Torinoa kritisoidaan siitä, että pelikirja "suli" finaalissa, joka oli kuitenkin erittäin pienien marginaalien peli. Vancouverin välierän romahdus sitten ohitetaan olan kohautuksella ja esitys riittää kevyesti kaikikien aikojen suomalaiseen jääkiekkosaavutukseen.

Turnauksissa, kuten olympiakisoissa, tulos ratkaisee sen, miten turnaus on sujunut. Vaikka Kanada jäi omassa alkulohkossaan viidellä pisteellä toiseksi, kun Suomi oli kuudella pisteellä myös toinen, nousi Kanada kultaan ja Suomi pronssille. En ole nähnyt vielä yhdenkään arvostelleen Kanadan alkulohkotappiota USA:lle ja RL-voitto-ottelua Sveitsistä. Ei ole syytäkään, koska turnauksen kokonaisuus näkyy loppusijoituksissa. Kanada oli paras ja Suomi oli kolmanneksi paras. Oletko siitä samaa mieltä kanssani, että jääkiekko pelinä kehittyy jatkuvasti ja Vancouverin olympiakisat ovat tasoltaan kaikkien aikojen kovimmat jääkiekkokisat toistaiseksi? Sotshissa Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän nuori, nouseva pelaajisto tulee esittämän vielä Vancouveriakin parempitasoista kiekkoa. Siitä olen varma, kun olen päässyt seuraamaan enemmän NHL-jääkiekkoa ja tutkittuani tarkkaan jokaisen NHL-joukkueen pelaajalistat. Palaan paremmalla ajalla tuohon Tanska-otteluun, jota olet pitänyt esillä jo vuosikausia mallina Jukka Jalosen epäonnistumisista.

 

[msg]

Tiedän, ettet enää vastaa minulle, mutta pakkoha tässä on tuoda esiin ketjun aiheen esittämiä omistasi poikkeavia näkemyksiä

Turnauksissa, kuten olympiakisoissa, tulos ratkaisee sen, miten turnaus on sujunut.

Johtavaksi itseään kutsuva on tässäkin eri mieltä kanssasi:

Leijonien MM-kulta ylihehkutettu – â€Suomi voitti finaalinsa väärin†| Jääkiekko | Urheilulehti.fi

En tuota juttua ole lukenut, mutta ydinsanoma tulee selväksi: Väärin voitettu.

Kyllähän tässä rationaalinen lukija menee sekaisin kun miettii on jääkiekossa tarkoitus voittaa vai pelata oikein.

 

[Wäinö#16]

Turnauksissa, kuten olympiakisoissa, tulos ratkaisee sen, miten turnaus on sujunut. Vaikka Kanada jäi omassa alkulohkossaan viidellä pisteellä toiseksi, kun Suomi oli kuudella pisteellä myös toinen, nousi Kanada kultaan ja Suomi pronssille. En ole nähnyt vielä yhdenkään arvostelleen Kanadan alkulohkotappiota USA:lle ja RL-voitto-ottelua Sveitsistä. Ei ole syytäkään, koska turnauksen kokonaisuus näkyy loppusijoituksissa. Kanada oli paras ja Suomi oli kolmanneksi paras. Oletko siitä samaa mieltä kanssani, että jääkiekko pelinä kehittyy jatkuvasti ja Vancouverin olympiakisat ovat tasoltaan kaikkien aikojen kovimmat jääkiekkokisat toistaiseksi? Sotshissa Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän nuori, nouseva pelaajisto tulee esittämän vielä Vancouveriakin parempitasoista kiekkoa. Siitä olen varma, kun olen päässyt seuraamaan enemmän NHL-jääkiekkoa ja tutkittuani tarkkaan jokaisen NHL-joukkueen pelaajalistat. Palaan paremmalla ajalla tuohon Tanska-otteluun, jota olet pitänyt esillä jo vuosikausia mallina Jukka Jalosen epäonnistumisista.

Jollain tasolla olen siitä samaa mieltä, että lajina jääkiekko kehittyy ja paikoin myös laajenee ja taso siten levenee, joten toistaiseksi on perusteltua puhua, että uudet olympialaiset ovat aina siihen astisista kovatasoisimmat. Trendi voi toki jossain vaiheessa kääntyäkin, jos jääkiekon suosio alkaa hiipumaan. Toisaalta 6-7 parhaan maan välillä ei ole ollut suuria muutoksia Naganon ja Vancouverin välillä, joten siinä mielessä nämä parhaiden turnaukset ovat aika lailla samalla viivalla, vaikka pelityylit ja säännöt ovatkin muuttuneet ja saaneet uusia vivahteita. Pelkästään se, että pelityylit muuttuvat ja kehittyvät, ei riitä mielestäni perusteeksi nimetä aina uusimpia kisoja kovatasoisimmiksi.

Suomella on näissä parhaiden turnauksissa yleensä ollut aivan maksimissaankin kolmanneksi paras pelaajamateriaali. Kanada ja Venäjä ovat yleensä omassa kategoriassaan ja usein USA ja Ruotsi myös hivenen Suomea edellä, nykyään reilustikin. Tsekki samoin hyvin lähellä. Suomen vahvuus on ollut niin Aravirran, Summasen kuin Westerlundin aikana joukkuepelissä ja nimenomaan sillä Suomi on ottanut suurimmat saavutuksensa. Menestykset ovat yleensä tulleet varsin vähäisellä tason heittelyllä ja nousevalla trendillä pelin kehityksessä, Torino, WC04, ja viime MM-kisat hyvänä esimerkkinä. Kanadan tavaramerkkinä on puolestaan lähes aina ollut suuret tason heittelyt etenkin alkusarjassa, mutta sitten tärkeimmillä hetkillä joukkue repii itsestään parhaan irti. Kulttuuri poikkeaa paljon suomalaisesta ja siksi niitä ei pidäkään suoraviivaisesti asettaa samalle viivalle. Se on Kanadan "ongelma" ja toisaalta hienoa, että muut huippumaat antavat Suomelle sen verran tasoitusta, että paremmalla valmennuksella Suomella on ainakin toistaiseksi omat mahdollisuutensa.

Suomen saama pronssi Vancouverista oli kuitenkin jollain lailla kanadalainen, sekavien esitysten jälkeen lopulta voittoon, tosin ainoastaan pronssipelissä. Jos olet sitä mieltä, että loistavan joukkuepelin ja alati nousevan trendin ja pelin kehittymisen jälkeen Suomi juhli ansaittua pronssimitalia, niin onnittelut vaan sinne faktojen onnistuneesta kääntämisestä omalle mielelle sopiviksi.

Tuota Tanska-peliä olen pitänyt hyvänä esimerkkinä epäloogisuudesta ja kaksoisstandardeista, joita Petteri Sihvonen analyysissään harrastaa mitä tulee Jukka Jaloseen vrt. melkein kaikki muut valmentajat. Toki pelissä oli nähtävissä meidän pelin -elementtejä, mutta samoin myös paljon niitä tilanteita jotka voittamisen kannalta jätettiin käyttämättä. Lyhyessä MM-turnauksessa Tanska-häviöt ovat poikkeuksetta aina katastrofi ja noissakin kisoissa oli suhteellisen lähellä ettei Suomi jäänyt alkulohkoon. Sen verran pitää olla sheddenmäisyyttä MM-kisoissa, että sen hetkisellä pelin tasolla pyritään raapimaan voitto vaikka väkisin, eikä olla tyytyväisiä tappioon Sihvosen malliin.

 

[J.Grönvall]

Ei tuota juttua kannata ottaa kovin vakavasti sydämelleen. Kyllä JYP vain yksinkertaisesti oli SM-liigan paras tällä kaudella. Loistava maalivahtipeli, loistavaa yhteistyön jääkiekkoa, kyllä sillä vielä voittaa. Esim. puolivälierävastustaja yritti tukeutua samoihin teeseihin ainakin osittain, mutta teki sen vain laaduttomammin.

Provosointi on provosointia, kunpa joskus johtavat johtajat arvostaisivat myös realismia. Aletaan olla niillä taajuuksilla, joiden takia vuosikausien tilaukseni päättyy tämän laskutusjakson loppuun. Suikkanen teki hyvää jälkeä, ei vain riittänyt tällä kertaa. Hopea maistuu Lahdessakin hyvältä vähän myöhemmin.

JYP oli paras mutta on Sihvosellakin ihan hyvä pointti. Olen hieman samaa mieltä, että kovin laadukasta jääkiekkoa näissä finaaleissa ei nähty, vaan enemmänkin silmät kiinni kouhotusta päästä päähän.

Kysymyshän on lähinnä siitä, että Risto Dufvan JYP pudotettiin kahtena keväänä peräkkäin tyylipuhtaasti ulos finaaleista. Vaikka aina näihin liittyy, tai ainakin voimme spekuloida, leipiintyminen ja henkilökemiat, niin yhtälailla ne pelilliset seikat vaikuttavat. Jyrki Ahon JYP ei pelannut mitenkään mullistavan erilailla, eikä välttämättä edes sen paremmin kuin Dufvan joukkueet.

Kai Suikkanen oli itsellenikin pieni yllätys finaaleissa, sillä odotin hieman taktisempaa lähestymistä Pelicansilta. Nyt se turhaan lähti mukaan JYPin vauhtiralliin ja yritti vastata samoilla aseilla. Mielestäni se oli perustelematon veto sillä Pelicans ei menestynyt niillä aseilla runkosarjassa.

Toinen tosiasia on se, että JYPin johtavat pelaajat suorastaan jyräsivät lahtelaisten vastaavien yli. Eric Perrin, Jani Tuppurainen, Harri Pesonen, J-P Hytönen ja puolustuksessa Mikko Viitanen ja Olli Malmivaara olivat suvereeneja. Pelicansin paras kokonaisuus olikin lopulta joukkueen nelosketju, jonka ei missään olosuhteissa pitäisi vastata joukkueen isoista maaleista, sitä varten maksetaan palkkaa kärkihyökkääjille.

Jollain tavalla koko finaalisarja oli kuin muisto takavuosien Leijonien otteluista. Kovaa taistelua, työntekoa ja maalivahtien nostamista sankareiksi. Noissahan ei ole mitään vikaa mutta myös sitä järkeä pitäisi olla mukana. Mielestäni Pelicans pelasi liikaa "laput silmillä", JYP käytti enemmän järkeä, koska se osaa tuon pelin edelleen paremmin kuin kukaan Suomessa.

Väitän, että välieräsarja Jokereita vastaan oli kovempi haaste ja laadullisesti korkeatasoisempi kuin tämä finaalisarja. Näkemissäni otteluissa Jokerit piti JYPin pitkät pätkät tyystin pois järjellisestä hyökkäyspelaamisesta. JYP kuitenkin voitti jääkiekon lainalaisuuksilla, eli tekemällä enemmän maaleja kuin vastustaja. Se on kiistaton fakta ja sitä pitää kunnioittaa myös.

Odotin kovaa pelikirjakevättä mutta aika lässähdys kävi. HIFK oli lähinnä huono vitsi, KalPa hyytyi kun piti alkaa voittamaan eikä Ässätkään pystynyt esittämään mitään uutta viime keväästä. Kärpät oli lähellä pistää Pelicansin lauluun heti kärkeen mutta jäi 20 minuutin päähän eikä toipunut siitä koskaan.

Kevään onnistujaksi nostan ehdottomasti Lauri Marjamäen Bluesin, joka jälleen nousi lähes kuolleista pronssiotteluun. Marjamäki on tehnyt aivan loistavaa työtä Espoossa, on tietyllä tavalla suuri harmi, että hän on Espoossa jossa (huippu)jääkiekkoa ei osata arvostaa kuten monella muulla suomalaisella paikkakunnalla. Blues on ollut jopa edelläkävijä nuorten pelaajien kehittämisessä ja yhtenäisen pelikirjan luomisessa. Seuraava nousija lienee Jokerit, joka haastoi jo nyt JYPin ja vahvistuu resurssiensa vuoksi tulevaisuudessa huomattavasti. Mikäli Jarmo Kekäläisen rautakoura pitää organisaatiota samanlaisessa otteessa jatkossakin, niin Jokerit on nousemassa Suomi-kiekon johtotähdeksi.

Kiekkokontrollijoukkueet eivät saaneet menestystä, vaan ne taantuivat. Runkosarjassa vielä myllytettiin menemään mutta playoffeissa kehitystä ei enää tullut. Pienenä vertailuna sanoisin, että viime kauden HIFK olisi piessyt tämän vuoden JYPin edelleen pahanpäiväisesti, jopa sillä viime vuotisella pelikirjallaan. Samoin viime vuoden Blues olisi vienyt tuota ryntäilevää pelikaanilaumaa kuin pässiä narussa Jere Karalahden ja kumppaneiden johdolla.

JYP oli paras joukkue vuonna 2012 mutta kokonaisuutena laatu putosi edelliskeväästä, se on ikävä todeta. Ensi kausi taas näyttää mikä on suomalaisen huippujääkiekon iso kuva vuonna 2013.

 

[Corkscrew]

Liian pelikirjakeskeisen lähestymistavan ongelma on ettei siinä oteta tarpeeksi huomioon joukkueiden henkistä tilannetta ja kokemuksen tuomaa etua joka JYPillä oli tämän kevään finaalisarjassa. Sihvonen on kirjoittanut usein että pudotuspelitilanteessa joukkueiden henkiset puolet menevät tasan jolloin pelikirjan merkitys korostuu. Väite on käsittämätön ja vaikea uskoa entisen liigapelaajan ajattelevan oikeasti niin. JYP jyräsi tänä keväänä pitkälti henkisellä puolella ja Jokerit-sarjan myötä sen itseluottamus nousi erittäin korkealle tasolle. Se oli konemainen fyysisesti ja hyvässä mielessä myös henkisesti, myllytti omaa peliään ja uskoi että jossain vaiheessa vastustaja putoaa pelistä. Tyypillinen mestarijoukkue.

Hieno nähdä että SM-liigassa voitetaan yhä mestaruuksia erilaisilla pelitavoilla kuten on aina ollut. Siitähän myös talven aikana tässä ketjussa keskusteltiin, kun JYPin tapa pelata tuomittiin joidenkin osalta auttamatta vanhentuneeksi koska sillä oli voitettu viimeksi 2009. Nyt on voitettu taas eikä tule jäämään viimeiseksi kerraksi kun suoraviivainen, nopeasti peliä kääntävä ja huippumaalivahtiin nojaava äärimmäisen työteliäs joukkue voittaa keväällä SM-kultaa. Siitäkin huolimatta ettei pelikirjasta välttämättä löydy optimaalista määrää viivelähtöjä ja palautuksia jokaiseen pelattuun erään.

 

[J.Grönvall]

Liian pelikirjakeskeisen lähestymistavan ongelma on ettei siinä oteta tarpeeksi huomioon joukkueiden henkistä tilannetta ja kokemuksen tuomaa etua joka JYPillä oli tämän kevään finaalisarjassa. Sihvonen on kirjoittanut usein että pudotuspelitilanteessa joukkueiden henkiset puolet menevät tasan jolloin pelikirjan merkitys korostuu. Väite on käsittämätön ja vaikea uskoa entisen liigapelaajan ajattelevan oikeasti niin. JYP jyräsi tänä keväänä pitkälti henkisellä puolella ja Jokerit-sarjan myötä sen itseluottamus nousi erittäin korkealle tasolle. Se oli konemainen fyysisesti ja hyvässä mielessä myös henkisesti, myllytti omaa peliään ja uskoi että jossain vaiheessa vastustaja putoaa pelistä. Tyypillinen mestarijoukkue.

Jos mietin tätä siitä näkökulmasta mitä itse haluaisin lukea jääkiekkokirjoituksissa, niin pidän lähes raivostuttavina niitä analyyseja joissa johtopäätös on se, että voitto ratkesi henkisellä tasolla.

Tietenkin aina oletus on, että voittaja oli henkisesti vahvempi ja toki se yleensä pitää paikkansakin mutta vähän se on sellaista turhaa lätinää, koska sen tietävät kaikki. Mietitään, että jos JYP voitti tässäkin sarjassa kaksi ottelua jatkoajalla, niin voidaanko sanoa, että se oli henkisesti vahvempi, vai, että se oli vain onnekkaampi? Ehkä se oli molempia.

Itsekin pidän typeränä sitä, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa enemmän. Tämäkään sarja ei ratkennut siihen, Pelicans halusi myös voittaa ja oman näkemykseni mukaan juuri sen vuoksi se pelasi taktisesti tyhmästi. Jos sanot, että JYP sai kovasti itseluottamusta Jokerit-sarjasta niin se pitää varmasti paikkansa mutta millä se näytetään toteen, että sitä tuli enemmän kuin Pelicansille Blues- tai Kärpät-sarjan voitosta?

Omista kokemuksistani joukkuelajeissa sanoisin, että vaikka usein voidaan sanoa toisen halunneen enemmän, niin aina se kuitenkin näkyy myös pelikirjatasolla, lähinnä siinä miten taktiikkaa kulloinkin toteutetaan. Joten tappio on aina myös taktinen asia mitä suurimmassa määrin. Tämä on myös osoitettavissa mm. television ruudulta mutta jonkun pelaajan haluaminen tai haluamatta jättäminen on mahdotonta näyttää televisiosta, se on aina subjektiivinen mielipide.

Se henkinen kovuus mistä voidaan kirjoittaa näkyy suoritusvarmuutena ja varsinkin paineenalaisissa tilanteissa. Pelin taso ei heilu, vaan jälleen kerran joukkue pystyy noudattamaan ottelusuunnitelmaa ja taktiikkaa viimeisen päälle. Toisekseen se näkyy sitten isoissa maaleissa ja lähinnä siinä miten ne maalit tehdään, esimerkiksi Harri Pesosen maali neljännen finaalin jatkoajalla oli mielestäni osoitus kyvystä toimia kylmän viileästi paineen alla. Tähdätty ja laadukas laukaus ja pelin jälkeen pystyi heti vielä analysoimaan tilanteen, eikä sanonut vain että silmät kiinni ja sinne. Voittajan merkki.

 

[TosiFani]

...Kiekkokontrollijoukkueet eivät saaneet menestystä, vaan ne taantuivat. Runkosarjassa vielä myllytettiin menemään mutta playoffeissa kehitystä ei enää tullut...

Olin Kiven kanssa samassa tilausuudessa ennen pleijareiden alkua ja hän kertoi, että Ässien on pakko pelata riskillä kiekkokontrollia Jyppiä vastaan mikäli meinaavat voittaa. Eli Ässien suunnitelma oli pelata kiekkokontrollia, mutta joukkueen kantti ei riittänyt tähän.

Mikä oli syy tähän epäonnistumiseen? Harjoitusten puute, valmentajan auktoriteetti, pelaajamateriaali, joukkueen henkinen tila, onni jne. Mielestäni taktiikalla on suuri merkitys joukkueiden menestykseen, mutta esimerkiksi joukkueen henkisellä tilalla on myös merkitystä, kuten esimerkiksi Jyp - Jokerit sarjassa nähtiin.

 

[Corkscrew]

Ihan samaa mieltä että "se voittaa tän matsin kumpi haluaa enemmän" on väsyttävä klisee jota kuulee liikaa ottelun kuin ottelun erätauolla. Sehän on sen häviävän osapuolen aliarvioimista koska välierissä tai finaaleissa molemmat haluavat varmasti voittaa yhtä paljon. Mutta se henkinen puoli mitä ajattelen ratkaisevana osa-alueena on paljon muuta kuin halua voittaa, se tulee mm. kokemuksesta mitä joukkueen pelaajilla on playoffien painetilanteista.

Kun joukkue ei järkähdä mistään takaiskuista, jatkaa omaa jauhamistaan jatkoajalla vaikka vastustaja tulee lopussa ilman maalivahtia tasoihin, kääntää kerta kerran jälkeen tasaisia matseja itselleen, roikkuu mukana vaikka vastustaja veisi välillä peliä pitkiäkin aikoja... tällaisia mm. pidän henkisesti vahvan joukkueen merkkeinä. Voi kuulostaa pelikirjojen nyansseihin keskittyvän mielestä turhalta lätinältä mutta noita piirteitä vaan löytyy aina pitkälle menevistä joukkueista. Niistä huokuu sellaista rauhallista luottavaisuutta vaikka joukkue olisi peleissä ja sarjoissa tappiolla, kuten HIFK viime keväänä tai JYP nyt.

Kun henkisesti vahvalla joukkueella on vielä yhtenäinen pelitapa jota kaikki pelaajat osaavat toteuttaa, ei ole väliä pelataanko täyttä kiekkontrollia, pystysuunnan jääkiekkoa tai jotain variaatiota näistä. Tietysti pelaamisen rakenteen täytyy olla kunnossa, mutta pelikirjojen arvottaminen toistaan paremmiksi mm. syöttöjen määrien ja pituuksien perusteella ja sen nostaminen keskiöön kun puhutaan mikä joukkue voittaa mestaruuden menee Sihvoselta yleensä yli. Tätä olen kritisoinut enkä missään tapauksessa pelikirja-analyysia yleensä.

 

[Vanhapuuma]

Jos mietin tätä siitä näkökulmasta mitä itse haluaisin lukea jääkiekkokirjoituksissa, niin pidän lähes raivostuttavina niitä analyyseja joissa johtopäätös on se, että voitto ratkesi henkisellä tasolla.

Minä en ymmärrä varmastikaan niin paljoa pelikirjoista kuin Sihvonen tai nimimerkki J. Grönvall, mutta tähän logiikkaan haluaisin silti puuttua. On tosiaan totta, että henkisistä asioista on erittäin vaikea kirjoittaa, koska niistä ei voida tekstin tasolla kummoisia todeta, mutta tarkoittaako tämä silti, että nämä henkiset (kuten pelirohkeus, kaksinkamppailuhalukkuus, kiekonriistot jne.) voimat eivät vaikuta peliin?

Sihvonen on lätkäkeskustelun angloamerikkalaisen analyyttisen koulukunnan edustaja, joka kuvittelee, että pelistä voidaan sulkeistaa kaikki tällaiset "metafyysiset" vivahteet - ja peli on ratkaistavissa pelikirjatasolla. Sihvonen on kehittänyt retoriikkansa vahvaksi, ja tähän antaa vastaväitteensä, että "näistä ei voida puhua" (tietänette kehen viittaan), koska niihin analyytikko ei voi lopulta antaa vastaustaan - mutta tällöin väistämättä pelin lainalaisuuksista jää aina jotakin puuttumaan. Tai tarkemmin ottaen, pelin välttämättömistä lainalaisuuksien poissaoloista. Pomppu sinne, pomppu tänne on rasittava klishee varmasti, ja vaikka näistä on mahdotonta esittää analyysiä, ei se tarkoita sitä, etteikö jopa vitummoisella tuurillakin voisi joskus olla merkitystä.

Ja myös Sihvonen joutuu lopulta myöntämään, että niillä on merkitystä, mutta "hänhän ei sellaisia ota huomioon koska on analyytikko". Johtava, haha.

 

[J.Grönvall]

Mikä oli syy tähän epäonnistumiseen? Harjoitusten puute, valmentajan auktoriteetti, pelaajamateriaali, joukkueen henkinen tila, onni jne. Mielestäni taktiikalla on suuri merkitys joukkueiden menestykseen, mutta esimerkiksi joukkueen henkisellä tilalla on myös merkitystä, kuten esimerkiksi Jyp - Jokerit sarjassa nähtiin.

Jos Kivi on noin sanonut, niin hän on tehnyt oikean johtopäätöksen. En osaa kuitenkaan vastata tyhjentävästi siihen miksi Ässät putosi. Sen sijaan tuosta JYP-Jokerit-sarjasta haluaisin nyt kuulla miten henkinen tila erityisesti näkyi ja millä tavalla se sinun mielestäsi oli ratkaisemassa finaalipaikkaa? Mielestäni myös Jokerit oli erittäin hyvin valmistautunut ja pelasi kovalla itseluottamuksella.

Kun joukkue ei järkähdä mistään takaiskuista, jatkaa omaa jauhamistaan jatkoajalla vaikka vastustaja tulee lopussa ilman maalivahtia tasoihin, kääntää kerta kerran jälkeen tasaisia matseja itselleen, roikkuu mukana vaikka vastustaja veisi välillä peliä pitkiäkin aikoja... tällaisia mm. pidän henkisesti vahvan joukkueen merkkeinä. Voi kuulostaa pelikirjojen nyansseihin keskittyvän mielestä turhalta lätinältä mutta noita piirteitä vaan löytyy aina pitkälle menevistä joukkueista. Niistä huokuu sellaista rauhallista luottavaisuutta vaikka joukkue olisi peleissä ja sarjoissa tappiolla, kuten HIFK viime keväänä tai JYP nyt.

Tämä on henkistä vahvuutta, olen samaa mieltä. Yleensäkin henkisesti vahva ja se "enemmän haluava" joukkue tekee ne pienetkin asiat tarkasti, niitä on vähän vaikea selittää paperille mutta uskoisin jokaisen itse tavoitteellisesti pelanneen ymmärtävän mitä niillä tarkoitan. Tokihan sillä on merkitystä myös.

Se, että keskittyy pelikirjojen nyansseihin ei tietenkään tarkoita, etteikö ymmärtäisi henkisen puolen merkitystä. Suomessa sitä on ylikorostettu mediassa ja siksi on ihan hyväkin, vaikka jättää se kokonaan pois välillä.

Kirjoitan vielä kerran tämän, että jos kirjoitetaan pelikirjoista ja taktiikasta niin silloin sisältö koostuu niistä, ei henkisen puolen spekulaatioista. Se tulee myös lukijan ymmärtää eikä vain hillua ympäriinsä, että tässä on hukattu koko jutun juoni.

Kun henkisesti vahvalla joukkueella on vielä yhtenäinen pelitapa jota kaikki pelaajat osaavat toteuttaa, ei ole väliä pelataanko täyttä kiekkontrollia, pystysuunnan jääkiekkoa tai jotain variaatiota näistä. Tietysti pelaamisen rakenteen täytyy olla kunnossa, mutta pelikirjojen arvottaminen toistaan paremmiksi mm. syöttöjen määrien ja pituuksien perusteella ja sen nostaminen keskiöön kun puhutaan mikä joukkue voittaa mestaruuden menee Sihvoselta yleensä yli. Tätä olen kritisoinut enkä missään tapauksessa pelikirja-analyysia yleensä.

Minusta pelikirjoilla on tietynlainen "hierarkia" mutta se ei tietenkään tarkoita, että automaattisesti voitetaan jollain yhdellä pelikirjalla. Pidän esimerkiksi Jukka Jalosen pelikirjaa paljon monipuolisempana kuin Jyrki Ahon tai Kai Suikkasen vastaavaa, syy on yksinkertaisesti se, että siinä on niin paljon variaatioita olemassa. Jalosen pelikirja on siis "parempi" mutta eihän se estä sitäkään joukkuetta häviämästä. Silloin mennään taas siihen, että on yksi asia tarkastella pelikirjaa paperilla ja toinen sen toteutumista jäällä, nurmella tai parketilla.

Olen myös vankasti sillä kannalla, että henkinen vahvuus syntyy pitkälti juuri hyvän ja voittavan pelikirjan avulla. Etenkin otteluun lähdettäessä sillä on itseluottamukseen erittäin suuri merkitys ja kun pelikirja on hyvä niin se antaa tavallaan mahdollisuuden keskittyä "pelaamiseen". Tietenkin voi olla henkisesti vahva pelaaja, ns. kova luonne, mutta vaikka näitä kavereita oli 22 niin jos joukkue ottaa turpaansa koko ajan, niin se henkinen vahvuus karisee uskomattoman nopeasti ja kääntyy jopa itseään vastaan, kun aletaan syyttämään muita virheistä.

Minä en ymmärrä varmastikaan niin paljoa pelikirjoista kuin Sihvonen tai nimimerkki J. Grönvall, mutta tähän logiikkaan haluaisin silti puuttua. On tosiaan totta, että henkisistä asioista on erittäin vaikea kirjoittaa, koska niistä ei voida tekstin tasolla kummoisia todeta, mutta tarkoittaako tämä silti, että nämä henkiset (kuten pelirohkeus, kaksinkamppailuhalukkuus, kiekonriistot jne.) voimat eivät vaikuta peliin?

Ei tietenkään tarkoita, eikä koskaan sellaista ole väitettykään. On tehty vain hätiköityjä ja vääriä johtopäätöksiä siitä, että esimerkiksi Sihvonen keskittyy paljon pelkästään pelikirjoihin.

Mainitsemasi asiat ovat tärkein osa jääkiekkoa, koska yksilötasolta se voittaminenkin aina lähtee. Nimenomaan yksilön halua olla parempi, voittaa kaksinkamppailutilanteet ja niin edelleen. Esimerkiksi Jukka Jalonen ja Mixu Paatelainen korostavat jatkuvasti nimenomaan pelirohkeutta, joka sekin on tärkeä osa voittamista.

Toisaalta jutun juoni on se, että pelkästään olemalla pelirohkea ei voi voittaa. Tämä on hyvin kärjistetty esimerkki, koska ainahan joku taktiikka on, enemmän tai vähemmän organisoitu. Mutta kun se pelirohkeus yhdistetään hyvään pelikirjaan niin silloin se tulos alkaa näkyä. Ihan sama asia koskee myös kaksinkamppailuja, kysymys on se missä niitä voitetaan ja ehkä vielä tärkeämpänä miten peliä pystyy jatkamaan esim. voitetun kulmapelin jälkeen, taas kerran tullaan siihen pelikirjaan.

Se kolikon toinen puoli on siinä, että miten osaa lukea esimerkiksi Sihvosen tekstejä. Niitä pitää lukea vain se teoreettinen puoli mielessä. Jos Sihvonen kirjoittaa, että Jokerit hävisi puutteellisen pelikirjan tai Erkka Westerlundin vuoksi niin aika usein se pitää myös paikkansa. Esimerkkinä vaikka tämän vuoden JYP-sarjasta se, että Jokerit pystyi kontrolloimaan pelin virtausta mutta ei päässyt laadukkaille maalipaikoille kuin ajoittain. Tämä on myös pelikirjan puutteellisuutta, vaikka siihen liittyy tietysti myös vastustaja ja sen pelikirja.

Entä jos Sihvonen olisi kirjoittanut, että Jokerit hävisi, koska se halusi vähemmän voittoa? Ok, ehkä, mutta mitä hyötyä tuollaisesta on kenellekään ja miten se on osoitettavissa? Johtuivatko Josef Boumediennen tai Ross Lupaschukin ongelmat halusta vai siitä etteivät he ehtineet harjoitella kiekkokontrolliin perustuvaa pelitapaa tarpeeksi? Ja jos Lupaschuk teki virheen, niin pystytkö tv-kuvasta osoittamaan, että kyse oli henkisestä heikkoudesta? Eihän sitä tietenkään voi. Sen sijaan on mahdollista näyttää, että pelitavallisesti tämä virhe aiheutti tilanteen A joka taas aiheutti tilanteen B.

Aina voimme sitten spekuloida miksi se virhe tuli alunperin mutta se on enemmän sitä fanien keskustelua, eikä välttämättä median tehtävä roikkua tuollaisissa. Voinhan minäkin aina sanoa, että Lupaschuk jännittää mutta mistä minä sen muka oikeasti voin tietää?

 

[TosiFani]

Jos Kivi on noin sanonut, niin hän on tehnyt oikean johtopäätöksen. En osaa kuitenkaan vastata tyhjentävästi siihen miksi Ässät putosi. Sen sijaan tuosta JYP-Jokerit-sarjasta haluaisin nyt kuulla miten henkinen tila erityisesti näkyi ja millä tavalla se sinun mielestäsi oli ratkaisemassa finaalipaikkaa? Mielestäni myös Jokerit oli erittäin hyvin valmistautunut ja pelasi kovalla itseluottamuksella...

Minusta Jyp - Jokerit sarjan suurin ratkaisija on onni/ sattuma, tolppa sisään, tolppa ulos jne. Molempien joukkueiden pelitavat toimivat hyvin, antaen mahdollisuuden voittoon. Olen käsitellyt asiaa tässä ketjussa viestissä #9621.

 

[J.Grönvall]

Minusta Jyp - Jokerit sarjan suurin ratkaisija on onni/ sattuma, tolppa sisään, tolppa ulos jne. Molempien joukkueiden pelitavat toimivat hyvin, antaen mahdollisuuden voittoon. Olen käsitellyt asiaa tässä ketjussa viestissä #9621.

Niin mutta miten se henkinen tila erityisesti näkyi tuossa sarjassa? Kirjoitit, että henkisellä tilalla on myös merkitystä, kuten tuossa sarjassa nähtiin. Onni ei ole henkinen tila.

EDIT. Esität muutenkin melkoisen rajuja väitteitä sarjan ratkaisuvaiheista. Ongelma tässä on se, että et voi perustella noita väitteitä mitenkään joten jäljelle jää sinun subjektiivinen näkemyksesi vastaan Petteri Sihvosen vastaava. Olette siis kuin kaksi marjaa :) Ja Sihvosellakin todennäköisesti on valmiudet osoittaa tv-kuvasta niitä pelitavallisia ja valmennuksellisia virheitä joihin Jokerit HÄNEN MIELESTÄÄN kaatui.

 

[Wäinö#16]

Niin mutta miten se henkinen tila erityisesti näkyi tuossa sarjassa? Kirjoitit, että henkisellä tilalla on myös merkitystä, kuten tuossa sarjassa nähtiin. Onni ei ole henkinen tila.

Tuossa välieräsarjassa kahdessa ensimmäisessä pelissä Jokerit oli ajoittain todella suvereeni, mutta ei onnistunut hyödyntämään momenttumiaan. Jyp teki noissa peleissä kaksi alivoimamaalia, yhden Lupan junnuvirheen jälkeen sekä ensimmäisessä pelissä jatkoaikamaalin sen jälkeen kun jokeripakit tulkitsivat tuomaria väärin ja luulivat tilanteesta tulevan pitkän. Jyp voitti molemmat pelit siis maalilla. Kahden ensimmäisen pelin jälkeen sarja oli huomattavasti tasaisempi myös pelillisesti ja varmasti Jyp sai noista kahdesta voitosta vahvistusta myös henkiseen tilaan ja uskoa mestaruuteen, kun oltiin enää kahden voiton päässä finaalista, vaikka pelillisesti jossain mielessä Jokerit olikin ollut edellä. Jokereilla puolestaan päin vastoin ja varmasti helpot virheet myös rassasivat.

Joka tapauksessa kahden tasaisen joukkueen välillä lätkäjargoniin kuuluva slogan "parempi joukkue vie aina paras seitsemästä sarjan" ei pidä mielestäni aina todellakaan paikkansa. Pitkäkin sarja voi ratketa todella pieniin asioihin, oman momenttumin oikea-aikaiseen hyödyntämiseen jne.

 

[TosiFani]

Niin mutta miten se henkinen tila erityisesti näkyi tuossa sarjassa? Kirjoitit, että henkisellä tilalla on myös merkitystä, kuten tuossa sarjassa nähtiin. Onni ei ole henkinen tila.

Luo tuo aikaisempi viestini, siitä löytyy perusteluni tuolle henkiselle tilalle.

 

[Tarinankertoja]

Olen myös vankasti sillä kannalla, että henkinen vahvuus syntyy pitkälti juuri hyvän ja voittavan pelikirjan avulla. Etenkin otteluun lähdettäessä sillä on itseluottamukseen erittäin suuri merkitys ja kun pelikirja on hyvä niin se antaa tavallaan mahdollisuuden keskittyä "pelaamiseen".

Jääkiekko on joukkuepeli ja joukkue tarkoittaa siis tässä tapauksessa 22+ pelaaja, eli ihmistä. Valmentajan pelikirja on tärkeä, mutta tärkeää on myös Valmentajan kyky olla henkilöjohtaja, joka saa kaikki ryhmän jäsenet uskomaan ja luottamaan Valmentajan pelikirjaan. Se että Valmentaja on hyvä henkilöjohtaja, on iso rooli niin harjoitteiden omaksumisessa (hyvä opettaja) kuin itseluottamuksen rakentamisessa. Totta kai onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, mutta se hetki kun tulee turpaan tai vastustaja pyörittää.. Jos uskot aukottomasti valmentajan oppiin ja taktiikkaan, olet se ”henkisesti vahvempi” koska et hätäile etkä hötkyile. Sinulla on itseluottamusta.

Tämä näkyi JYPin pelaamisessa, ja tämän vuoksi JYP voitti jatkoajat (ei kai sattumalta voita kaikkia pelaamiaan jatkoeräotteluita?).


Ja toisaalta, tässä Suikkanen on maan eliittiä. Mies astuu joukkueeseen ja saa myytyä pelifilosofiansa kerta istumalta joukkueelle. Näin kävi TPS:sä ja näin kävi Pelicanseissa. Poikkeuksellisen lahjakasta henkilöjohtamista.

 

[siffa]

Jollain tasolla olen siitä samaa mieltä, että lajina jääkiekko kehittyy ja paikoin myös laajenee ja taso siten levenee, joten toistaiseksi on perusteltua puhua, että uudet olympialaiset ovat aina siihen astisista kovatasoisimmat. Trendi voi toki jossain vaiheessa kääntyäkin, jos jääkiekon suosio alkaa hiipumaan. Toisaalta 6-7 parhaan maan välillä ei ole ollut suuria muutoksia Naganon ja Vancouverin välillä, joten siinä mielessä nämä parhaiden turnaukset ovat aika lailla samalla viivalla, vaikka pelityylit ja säännöt ovatkin muuttuneet ja saaneet uusia vivahteita. Pelkästään se, että pelityylit muuttuvat ja kehittyvät, ei riitä mielestäni perusteeksi nimetä aina uusimpia kisoja kovatasoisimmiksi.

Lue viestini #9675 edelliseltä sivulta. Kenttäpelaajat kehittyvät ja myös maalivahdeista tulee yhä parempia. Siinä on pääsyy pelin tason kehittymiselle. Sen lisäksi jääkiekon pelikirjoja kehitellään jatkuvasti kaikissa merkittävissä jääkiekkomaissa.

Pelaajien tason nousu on kuitenkin se pääsyy pelin tason nousulle. Tällä kaudella on pelannut NHL:ssä 1986-1992 syntyneitä jääkiekkoilijoita seuraavasti: ainakin 140 kanadalaista, 62 amerikkalaista, 30 ruotsalaista, 17 tshekkiä, 14 venäläistä, 5 tanskalaista, 5 suomalaista, 2 pelaajaa Itävallasta ja Sloveniasta sekä yksi pelaaja Saksasta, Latviasta, V-Venäjältä, Italiasta ja Puolasta. Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän jatkuvasti kehittyneet/kehittyvät juniorijärjestelmät tuottavat jatkossa pääosan huippupelaajista, jotka ovat parempia kuin aiempien ikäluokkien pelaajat. Pelin taso Sotshissa on taas korkeampi kuin, mitä se oli Vancouverissa. Vancouverissa olivat jo isoissa rooleissa uuden ikäluokan pelaajista mm. Sidney Crosby, Jonathan Toews, Corey Perry, Drew Doughty, Patrick Kane, Eric Johnson, Jack Johnson, Phil Kessel, Nicklas Bäckström, Loui Eriksson, Patric Hörnqvist, Jevgeni Malkin ja David Krejci. Sotshissa Kanada, USA, Ruotsi ja Venäjä tuovat lisää uutta huippusukupolvea joukkueisiinsa ja pelin taso nousee.

Suomen saama pronssi Vancouverista oli kuitenkin jollain lailla kanadalainen, sekavien esitysten jälkeen lopulta voittoon, tosin ainoastaan pronssipelissä. Jos olet sitä mieltä, että loistavan joukkuepelin ja alati nousevan trendin ja pelin kehittymisen jälkeen Suomi juhli ansaittua pronssimitalia, niin onnittelut vaan sinne faktojen onnistuneesta kääntämisestä omalle mielelle sopiviksi.

Suomi hävisi Ruotsille alkulohko-ottelun, mikä merkitsi Ruotsille helpompaa vastustajaa Slovakiaa puolivälieriin ja Suomelle kovempaa vastustajaa Tshekkiä. Ruotsi hävisi Slovakialle ja Suomi voitti Tshekin. USA-tappion jälkeen Suomi voitti pronssiottelussa Slovakian, joka koostui NHL:n aivan huippupelaajista, jotka sijoittuivat myös Vancouverissa heti Kanadan jälkeen parhaiten pistepörssissä, jonka kaksi parasta olivat slovakit Pavol Demitra ja Marian Hossa. Minusta Suomen pronssi oli erittäin kova suoritus (91/2) Vancouverissa.

 

[Fordél]

Jääkiekko on joukkuepeli ja joukkue tarkoittaa siis tässä tapauksessa 22+ pelaaja, eli ihmistä. Valmentajan pelikirja on tärkeä, mutta tärkeää on myös Valmentajan kyky olla henkilöjohtaja, joka saa kaikki ryhmän jäsenet uskomaan ja luottamaan Valmentajan pelikirjaan.

Juuri näin. Vaikka pelitavan voi pukea sanoiksi ja tehdä siitä vaikka pelikirjan, se ei ole kuitenkaan mikään esine, joka siirretään tosta noin vaan fyysisesti paikasta toiseen (valmentajalta pelaajille). Siirtoon tarvitaan paljon vuorovaikutusta, dialogia ja oppimista. Se, miten tässä siirtoprosessissa onnistutaan (miten hyvää dialogia pystytään käymään jne.), on aivan keistä keskeistä joukkueen menestymisen kannalta. Jos koko jengi "ostaa" valmentajan myyntitavan (esim. johtamistavan) ja sen mitä valmentaja yrittää myydä, on lopputulos esim. Pelicansin ja JYP:n kaltainen.

Eli, kyse on tässäkin laajemmasta asiasta kuin vain pelitavasta vaikka toki silläkin on paljon merkitystä. Pointti on kuitenkin se, että ratkaisevaa ei ole vain mitä myydään vaan myös esimerkiksi miten myydään ja keille myydään (oikeat pelaajat toteuttamaan pelitapaa).

 

[Wäinö#16]

Suomi hävisi Ruotsille alkulohko-ottelun, mikä merkitsi Ruotsille helpompaa vastustajaa Slovakiaa puolivälieriin ja Suomelle kovempaa vastustajaa Tshekkiä. Ruotsi hävisi Slovakialle ja Suomi voitti Tshekin. USA-tappion jälkeen Suomi voitti pronssiottelussa Slovakian, joka koostui NHL:n aivan huippupelaajista, jotka sijoittuivat myös Vancouverissa heti Kanadan jälkeen parhaiten pistepörssissä, jonka kaksi parasta olivat slovakit Pavol Demitra ja Marian Hossa. Minusta Suomen pronssi oli erittäin kova suoritus (91/2) Vancouverissa.

Pronssi oli ehdottomasti hyvä suoritus, mutta kyse olikin ja on koko ajan ollut tavasta jolla se tuli. Petteri Sihvosenkin analyysin ydin on yleensä itse pelissä, ei pelkästään tuloksessa. Jos loppupäätös Vancouverista on se, kuten itse näytät arvioivan, että loistavasti meni, paljon paremmin ei voisi edes mennä, joten jatketaan prikulleen samalla linjalla ja pyritään toistamaan temppu jatkossakin, niin metsään mennään ja pahasti.

Suurimmassa osassa otteluita Suomi oli pahasti altavastaaja ja jo se kertoo, että "meidän peli" ei onnistunut, sillä sen tarkoitus on kontrolloida pelin virtausta. Nyt Suomi oli jatkuvasti ottavana osapuolena ja tällöin voittoja tulee pitkässä juoksussa vähemmän kuin tappioita. Kuten Sihvonenkin on hyvin sanonut, valmennuksen tehtävä on pienentää sattuman mahdollisuutta. Välillä sattuma on onnekaskin ja juuri näin kävi 2010. Tosin Vancouverin suhteen Sihvonenkin ajautui poliitikoksi ja ei ollut loppuanalyyseissään rehellinen pelin suhteen, vaan kestämättömillä argumenteilla puolusti omaa hevostaan Jukka Jalosta. Kisojen aikana sentään Sihvonenkin hyvin analysoi Suomen pelin ongelmia. Omassa arvoasteikossani isojen turnausten suhteen Vancouver tulee vasta neljäntenä Torinon, WC04:n ja Naganon jälkeen.

Eiköhän tämä aihe ole nyt loppuun kulutettu. Jalonen onneksi on osannut ottaa oppia virheistään ja valmistaa joukkueen sellaiseen iskuun, jossa lopputulos on vähemmän kiinni maalivahdin onnistumisista ja yksittäisistä pompuista. Iso haaste Jalosellekin olisi jatkossa saada peli toimimaan myös pienessä kaukalossa, mutta voi olla ettei sellaista tilanetta tulee enää valmennusuralla vastaan.

 

[TosiFani]

...Suomi hävisi Ruotsille alkulohko-ottelun, mikä merkitsi Ruotsille helpompaa vastustajaa Slovakiaa puolivälieriin ja Suomelle kovempaa vastustajaa Tshekkiä. Ruotsi hävisi Slovakialle ja Suomi voitti Tshekin. USA-tappion jälkeen Suomi voitti pronssiottelussa Slovakian, joka koostui NHL:n aivan huippupelaajista, jotka sijoittuivat myös Vancouverissa heti Kanadan jälkeen parhaiten pistepörssissä, jonka kaksi parasta olivat slovakit Pavol Demitra ja Marian Hossa. Minusta Suomen pronssi oli erittäin kova suoritus (91/2) Vancouverissa.

Mikä tässä ei natsaa?? Sen ymmärrän, että siffa unohtaa katastrofaalisen USA ottelun, mutta miten Slovakia muuttuu parissa lauseessa helpommasta vastustajasta NHL:n huippupelaajista koostuvaksi joukkueeksi?? Tsekki on kovempi kuin Slovakia, mutta Slovakian pelaajat ovat toiseksi parhaita pistepörssissä...

Todellista P. Sihvosjournalismia.

 

[siffa]

Eiköhän tämä aihe ole nyt loppuun kulutettu. Jalonen onneksi on osannut ottaa oppia virheistään ja valmistaa joukkueen sellaiseen iskuun, jossa lopputulos on vähemmän kiinni maalivahdin onnistumisista ja yksittäisistä pompuista. Iso haaste Jalosellekin olisi jatkossa saada peli toimimaan myös pienessä kaukalossa, mutta voi olla ettei sellaista tilanetta tulee enää valmennusuralla vastaan.

Jalonen on ottanut oppia virheistään koko valmentajauransa ajan ja kehittänyt (päivittänyt) pelikirjaansa harkitusti pienin askelin. Vancouverin yhtenä oppina on ollut, että valitsee joukkueeseen pelaajia, jotka eivät ole kertomassa joukkueen sisälle kuuluvista asioista kesken kisan median edustajille. Vancouverin kisojen aikana hän ei kertomansa (IS Veikkaaja lähteenä) lukenut itse noita määrättyjen lehtien juttuja, mutta joukkueen johtoon kuuluvat henkilöt pitivät hänet kyllä ajan tasalla, mitä noissa määrätyissä lehdissä ja nettikirjoituksissa oli joukkueesta kirjoitettu. Tältä osin Jalonen on nyt rauhoittanut tilanteen ja hyvä niin.

 

[Vanhapuuma]

Entä jos Sihvonen olisi kirjoittanut, että Jokerit hävisi, koska se halusi vähemmän voittoa? Ok, ehkä, mutta mitä hyötyä tuollaisesta on kenellekään ja miten se on osoitettavissa?

Aina voimme sitten spekuloida miksi se virhe tuli alunperin mutta se on enemmän sitä fanien keskustelua, eikä välttämättä median tehtävä roikkua tuollaisissa. Voinhan minäkin aina sanoa, että Lupaschuk jännittää mutta mistä minä sen muka oikeasti voin tietää?

Kyllä vain, olemme tästä samaa mieltä.

Paitsi että: Sihvonen vetää näistä hyvin, hyvin erikoisia ja lopulta aika suoraviivaisia johtopäätöksiä - vaikka myöntääkin, että näistä "henkisen puolen" asioista hän ei erityisemmin kirjoittele. Retoriikassaan hän aina tuo esille tämän analyyttisen puolen ymmärrettävistäkin syistä johtuen, mutta ei painota sitä puolta, että hän on väistämättä analyyseissään rajoittunut pelitaktisiin asioihin. Hän joskus jopa vihjailee (muistaakseni jossakin on ainakin enemmän kuin vihjannut), että vain pelikirjalla on merkitystä. Jos hän olisi todellinen analyytikko, mitä hän ei ole, hän ei provosoisi eli vetelisi johtopäätöksiä ilman tiukempaa itsekritiikkiä (näennäiset myönnytykset ovat pelkkää retoriikkaa), vaan keskittyisi pelkästään itse pelin kommentoimiseen sellaisena kuin sen näkee.

Jos hän olisi todellinen analyytikko, hän ei suitsuttaisi "Meidän peliä", ei vetäisi pitkällisiä johtopäätöksiä (so. spekuloisi, kuten me "vain" fanit) vaan keskittyisi "pelkkään" pelin analysoimiseen eikä provosoisi keskustelua saadakseen Urheilulehdelle laajempaa levikkiä ja enemmän klikkauksia.

Sihvonen ei ole analyytikko, koska hän on toimittaja.

 

[Wäinö#16]

Vancouverin yhtenä oppina on ollut, että valitsee joukkueeseen pelaajia, jotka eivät ole kertomassa joukkueen sisälle kuuluvista asioista kesken kisan median edustajille. Vancouverin kisojen aikana hän ei kertomansa (IS Veikkaaja lähteenä) lukenut itse noita määrättyjen lehtien juttuja, mutta joukkueen johtoon kuuluvat henkilöt pitivät hänet kyllä ajan tasalla, mitä noissa määrätyissä lehdissä ja nettikirjoituksissa oli joukkueesta kirjoitettu. Tältä osin Jalonen on nyt rauhoittanut tilanteen ja hyvä niin.

Tämä on ihan täyttä tuubaa. Sano yksikin olympialaisissa pelannut pelaaja, jota Jukka Jalonen ei olisi enää valinnut mukaan? Sekin, että pelaajilta ylipäänsä udellaan, että missä mättää on vain seuraus siitä, että homma ei ollut hanskassa. Tosin hyvin harvassa turnauksessa koko palapeli on harmoninen alusta loppuun. Esim. Veikkaajan MM-liitteessä oli mielenkiintoista tietoa Mikko Koivusta, joka oli etenkin viime MM-kisojen alkupuolella erittäin kriittinen Jalosen pelitapaa kohtaan ja tilanne oli ajoittain jopa kärjistynytkin. Tilanne on kieltämättä haastava, sillä Jalosen pelifilosofia on erityisesti senttereille vaikea ja aikaa yhteisille harjoituksille on vähän. Olympialaisissa homma oli selvästi vielä aivan keskeneräistä ja etenkin NHL-senttereille pelitapa oli outo. Ehkä pelaajavalinnoissa olisi pitänyt oli huomattavasti tiukempi ja jättää ne puolustajat ja sentterit valitsematta, joille kiekkokontrollipelityyli oli aivan outo. Nyt tulevissa kisoissa tilanne on siinä mielessä hyvä, että aikaa yhteisille harjoituksille ja harkkapeleillekin on paljon. Veikkaan, että jos Jalosen itse pitäisi antaa arviot pelkästään pelitavan onnistumisesta hänen arvoturnauksissaan, niin Vancouverista tulisi n. 6-7 ja viime MM-kisoista ehkä 9/9+, muissa ehkä n. 7-8. Varaa parantaa siis olisi ja toivottavasti tänä keväänä sitä vielä tulee.

Jos hän olisi todellinen analyytikko, mitä hän ei ole, hän ei provosoisi eli vetelisi johtopäätöksiä ilman tiukempaa itsekritiikkiä (näennäiset myönnytykset ovat pelkkää retoriikkaa), vaan keskittyisi pelkästään itse pelin kommentoimiseen sellaisena kuin sen näkee.

Jos hän olisi todellinen analyytikko, hän ei suitsuttaisi "Meidän peliä", ei vetäisi pitkällisiä johtopäätöksiä (so. spekuloisi, kuten me "vain" fanit) vaan keskittyisi "pelkkään" pelin analysoimiseen eikä provosoisi keskustelua saadakseen Urheilulehdelle laajempaa levikkiä ja enemmän klikkauksia.

Sihvonen ei ole analyytikko, koska hän on toimittaja.

Itselleni tämä on ollut myös pitkään selviö, että Sihvonen ei ole ainakaan puolueeton analyytikko, vaan oikeastaan lähinnä poliitiikko, jonka tavoitteena on keinoilla millä hyvänsä tukea "meidän pelin" läpilyöntiä suomalaisessa jääkiekossa. Sen takia kaikki "analyysit" tuleekin lukea tämä mielessä. Tavoite on sinänsä minusta ihan hyvä, mutta voisi sitä pelata avoimin korteinkin, eikä naamioida juttuja välillä muka-analyysin varjon alle. Meidän pelissä sinänsä ei ole mitään vikaa, ainakaan niin kuin Jukka Jalonen sen määrittelee. Sehän on oikeastaan vain varsin laaja viitekehys älykkäälle pelaamiselle, jossa kannustetaan joka tilanteessa optimaalisen ratkaisun tekemiseen.

 

[Fordél]

Vancouverin yhtenä oppina on ollut, että valitsee joukkueeseen pelaajia, jotka eivät ole kertomassa joukkueen sisälle kuuluvista asioista kesken kisan median edustajille.

Jos näin on niin Jalosen ja hänen johtoryhmänsä toiminnasta päätellen mm. Teemu Selänne, Saku Koivu, Olli Jokinen ja moni muu ei ole ollut kertomassa joukkueen sisäisiä asioita medialle kesken kisan. Muutenhan kyseisiä pelaajia ei olisi oltu valitsemassa maajoukkueeseen. Tai sitten Jalonen ei ole nähnyt tarpeelliseksi ottaa tällaista oppia ollenkaan.