Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Cobol]

pelkästään tilastoja kun katsoo, niin Boudreaulla on varsin kovat statsit NHL:n runkosarjasta ja pisteprosentti on parempi kuin vaikkapa Bowmanilla tai Babcockilla. Joten tuskin se peruspelitapakaan nyt aivan susi on.

Totta kai Boudreaun joukot pärjäävät runkosarjassa koska niin Washingtonissa kuin Anaheimissa materiaalin taso on erinomainen ja hyökkäyskärjeltään aivan huippua NHL:ssä. Runkosarjassa pelataan paljon otteluita joilla ei ole niin väliä ja näissä otteluissa "vapaamman pelitavan" joukkueet kylvettävät välillä huolella vastustajiaan.

Mutta playoffit on eri asia. Toissa kautta edeltäneellä kaudella Washington putosi kiekkokontrollijoukkue Pittsburghille konferenssin välierissä. Toissa kaudella Washington putosi kättelyssä heikommalle, mutta pelitavallisesti paljon paremmin organisoidulle Montrealille. Viime kaudella Washington putosi hyvin organisoitua pystykiekkoa pelaavalle Tampalle rumasti 0-4.

Niin se vaan menee, että NHL:n runkosarjassa voi menestyä melkein millä pelitavalla tahansa, mutta kun playoffit alkavat, vain ns. "Meidän Pelin" joukkueet pelaavat finaaleissa (konferenssifinaalit ja Stanley Cupin finaali). Ne jotka muistavat Philadelphian taaperruksen samalla tavalla kuin Washington kaudella 2009-2010, muistavat varmasti senkin miten pelitapa muuttui uuden valmentajan myötä ja Flyers nousi konferenssin aivan pohjilta Stanley Cupin finaaliin.

Ainoa poikkeus viime kausina on Tampa joka erinomaisella pystykiekolla meinasi päästä finaaliin viime vuonna. Ja huomaa, Tampan silloinen pelitapa oli erinomaisen hyvin organisoitu, mutta ei vaan riittänyt.

Joku Boudreau ei ymmärrä pelitapamielessä riittävästi siitä mitä NHL:ssä on tapahtunut työsulkukauden jälkeen.

Pelitavalllinen wallankumous. Ja kannattaa huomata se mistä kirjoitin pari sivua aiemmin: menestyvät NHL-joukkueet osaavat pelata sekä kiekkokontrollia että pystykiekkoa ja varioida vielä niitä mm. karvauksen osalta.

 

[Kulmapeli]

Kaukorannan vierailuvideo oli mielenkiintoista katsottavaa. Lisää vierailijioita kiitos, kun keskustelun taso saadaan näin korkealle.

En osaa ottaa niinkään kantaa suoraan kummankaan karvauspelin puolesta, vaan sanoisin ennemmin, että karvauspeli on säädettävä vastustajan pelitavan ja tilanteen mukaan. Perusteluni alla:
1. Vastustajalla kiekko ja kuten aina, se jolla on vuoro, tekee ensimmäisen siirron.
2. 1-2-2 trap toimii parhaiten, kun vastustajan peli ei ole organistoitua ja etäisyydet kanssapelaajiin ovat liian pitkiä (esim. laituri yli siniviivan kun kiekko maalilinjan takana). Meidän pelissä ymmärtääkseni kaikkien pelaajien tulisi avaustilanteessa lähteä syvältä omalta puolustusalueelta ja hakea kiihtyvään liikkeeseen. Jos tätä noudatetaan, ei yksittäinen kärkikarvaaja pysty sulkemaan pois kaikkia helppoja (ja vieläpä) lyhyitä syöttöjä. Helpon syötön jälkeen päästään hyvällä jalalla usein jo nostamaan peliä ylös tai antamaan toinen lyhyt syöttö (ei enää niin helppo, kun ajoitus tärkeä). Jatko on sitten tapauskohtaista. Vastustaja joutuu reagoimaan ja avaamaan joko laitoja tai keskustaa (kyllä myös keskustaa, jos laituri tulossa laidasta hyvällä jalalla), minkä jälkeen tilanne johtaa suoraan laukaukseen tai kulmapeliin.
3. 0-5 toimii paremmin organisoitua hyökkäyspeliä vastaan tilanteessa, jossa vastustaja pääsee avaamaan organisoidusti, koska kärkikarvaaja jäisi muuten vain pujottelukepiksi. 0-5:tä vastaan pitäisi olla hyvin vaikeata saada maalintekosektorilta suoraa laukausta. Todellisuudessa 0-5:kään ei ole yksi linja, vaan pelaajien etäisyydet ovat vaan lyhyempiä eikä vastustajan alueelta haeta pikavoittoja.

Ja eikö tässä nyt unohdeta aika keskeinen asia, kun ymmärtääkseni karvauspelissä päätös siitä mennäänkö päälle vai ei, pitäisi yleensä olla kärkikarvaajan vastuulla ja riippuvainen siis hänen pelinluvustaan. Kärkikarvaajan päätös on sitten riippuvainen pelitilanteesta ja omasta "pelitavasta" (jota kulloinkin maustettu vastustajan mukaan).

Siitä olen Kaukorannan kanssa kyllä samaa mieltä, että pelin syke ja tunne pysyy paljon parempana, kun vastustajalle annetaan enemmän painetta ja otetaan myös riskiä enemmän, eikä vain peruuteta. Se, miten hyvin aktiivinen karvauspeli tuottaa tulosta on mielestäni enemmän kiinni vastustajan tekemisestä kuin omasta tekemisestä, jos painetta halutaan välttämättä paljon antaa. Sitten pelin jälkeen voidaan ainakin antaa niitä "Hyvin taisteltiin"-kommentteja, jos vastustaja voittaa aktiivisen karvauksen.

Ja sanon vielä, että mielestäni tässä on tehty nyt mustavalkoinen kysymys asiasta, joka on enemmänkin säätöasia ja riippuvainen pelin virtauksesta.

 

[TosiFani]

Aika kevyesti Sihvonen kohteli Kaukorantaa, mikä oli odotettavissakin. Kyllähän noissa tilanteissa oli muitakin vaihtoehtoja, mikäli kiekollinen pakki olisi pelannut rohkeasti.

Kalpan laita olisi voinut palauttaa kiekon takaisin maalin taakse, Jokereiden pakki olisi voinut kaartaa itse takaisin maalin taakse, Pelicansin sentteri olisi voinut palauttaa jne. Nämä olisivat olleet toimivia vastaväitteitä Kaukorannalle, mutta Sihvonen halusi nostaa Paden jalustalle, Johtava Apuvalmentaja.

Aika itsestään selvyyksiä karvauspelistä, kärkikarvaaja tekee ratkaisun (kiekko hallussa tai ei, kenellä kiekko, onko kenttä tasapainossa jne.), seuraava toimii tämän mukaisesti jne.

 

[Kulmapeli]

Ja jos vielä tähän karvauspeliasiaan ottaa toisen näkökulman mm-kisojen ja sm-liigapelien välille, niin muutama aika keskeinen tekijä mielestäni tukee aktiivista karvauspeliä liigassa (ainakin runkosarjassa).
1. MM-kisoissa pelaajien taitotaso on korkeampi kuin liigassa, jolloin virheet kovemmankin paineen alla vähenevät peliä avattaessa.
2. Liigassa pelataan vuodessa suuri määrä otteluita, joissa panokset eivät ole yhtä kovia kuin mm-kisoissa, minkä vuoksi nähdään välillä sitä "tiistai-iltojen virkamieskiekkoa", jossa halukkaampi joukkue voittaa ottelun. Kyseiseen peliin aktiivinen karvaus puree hyvin ja toisaalta myös herättää tai pitää paremmin hereillä karvaavan joukkueen. Tähän Kaukoranta varmaan vähän viittasikin sytyttämisellä. Uskon myös Kaukorannan tilastoa sen toimivuudesta sm-liigan runkosarjaotteluissa.

 

[Tarinankertoja]

Mitä hyvinvoivampi yhteiskunta, sitä paremmin sujuvat joukkuelajit.

no jaa.. Brasilia, argentiina… en laskisi sitä hyvinvoinnin piikiin.. Lätkä ylipäätään on rikkaiden maiden harrastus…

Tärkeämpänä Ruotsalaisten kautta linjan loistavaa joukkueurheilumenestystä (lätkä, futis, käsipallo you name it) pidän tätä:

Hyvinvoivat ruotsalaiset orientoituvat pienestä pitäen kollektiiviseen ajatteluun ja kuten kaikki ruotsalaisten kanssa duunia tekevät tietävätkin, ruotsalaiset tekevät mielellään asiat yhdessä.

Ruotsalaiset neuvottelee ja keskustelee meidän suomalaisten mielestä kyllästymiseen asti. Se keskustelevuus tekee päätöksenteosta hitaampaa ja vaikeampaa, mutta se tuottaa parempia lopputuloksia.

Se antaa jokaiselle ”äänen” ja sitä kautta jokainen kokee merkittävyyttä. Tämä merkittävyyden kokeminen tuo itseluottamusta. Tästä kansallisesta erosta johtuen Ruotsissa kannustetaan ”kyllä sää pystyt”, kun suomessa niin usein heitetään ”mikä sääkin luulet olevas”

Ja tiukoissa paikoissa, oletteluiden loppuhetkillä, itseluottamus ja usko omaan tekemiseensä näkyy. Ei paskota niin helposti housuun, vaan oma suorittaminen pysyy tasollaan (kuten mainitset).

Se oli se Curren juttu, jonka se toi, itseluottamusta. Mutta pitkä matka suomalaisella urheilijalla, yksilölläkin, on ruotsalaiseen kokoelämänalueelta kumpuavaan itseluottamukseen.

 

[JHag]

Tästä kansallisesta erosta johtuen Ruotsissa kannustetaan ”kyllä sää pystyt”, kun suomessa niin usein heitetään ”mikä sääkin luulet olevas”

Juuri näin ja sama pätee jenkkeihin. Kun naapurilla on uusi auto, käydään onnittelemassa ja sanomassa "hyvä meno, onneksi olkoon"! Suomessa kyräillään "mikä vittu toikin luulee olevansa ja millähän rahoilla se on hankittu". Olen asunut yhteensä jokusen vuoden sekä Ruotsissa että Pohjois-Amerikassa, enkä liioittele pätkääkään.

Mielenkiintoisella tavalla tämä Jalosen aika näkyy siinäkin, että joukkuetta ei enää koota yksittäisten nimien kautta läheskään niin paljon kuin ennen. Muutama vuosi sitten otsikot tässä vaiheessa olisivat olleet: "Ehtiikö Ville Leino kisoihin? Teemu ja Saku jo varmoja!" Ihan pelkkää nimien pudottelua. Nyt katsotaan Jalosen pakettia ja funtsitaan ketkä pystyvät pelaamaan hänen sabluunansa mukaisesti., Pidän tätä erittäin mainiona kehityksenä. Teemu Selänteestäkin spekuloidaan, pystyykö hän muuttamaan sitä pelitapaa, jolla hän vetää Anaheimissa. No, mun joukkueeseeni Selänne menisi heittämällä ja vielä pari vuotta sitten asiasta ei olisi tarvinnut edes keskustella valmennus ja pelitapa edellä.

 

[Swearengen]

En ymmärrä miksi maajoukkueen pelikirja pitää ottaa syväanalyysin kohteeksi niin usein. Maajoukkue ei treenaa yhdessä paljoakaan, sillä pelaajat vaihtuvat ringissä paljon EHT:ssä ja ylipäätään ennen kisoja.
Itse turnauskin on vain parin viikon rypistys, ja sinne pääsevät (huippu)pelaajat vetävät hyvinkin pitkälti selkärangasta tulevilla ratkaisuilla.

Maajoukkue kiinnostaa suurempaa lukijämäärää kuin yksikään seurajoukkue. Siksi Sihvonen käyttää maajoukkuetta agendansa (pelikirjan korostaminen) esilletuomiseen.

Vaikka Sihvonen ylikorostaakin pelikirjan merkitystä, niin on hän samalla onnistunut tavoitteessaan eli monipuolistanut suomalaista kiekkokeskustelua. Vähän luulen ettei Jatkoajassakaan ennen Sihvosta näkynyt pelitapa-analyyseja kovinkaan usein. Nyt lyhytsyöttöpelistä ja viivelähdöistä höpiseminen on lähes trendikästä valtavirtaa ketjussa kuin ketjussa. Ja eikä se pelikirjakeskustelu ole lopulta muusta kiekkokeskustelusta pois, vaikka aihe ei minua juuri kiinnostaisikaan.

 

[Swearengen]

Viime kevään finaalista, siinä oli vastakkain kahden joukkueen lisäksi melkein kaksi sukupolveakin. 90-luvulla syntyneet pelaajat Ruotsin hyväksi 8-2. Mikko Koivun johtaman aika kokeneen joukkueen pitkin voittaa nuori Ruotsi, niin paljon henkisellä puolella ei voida antaa tasoitusta länsinaapurille että homma olisi sulanut käsiin heidän junnuporukkaansa vastaan. Jalosen joukkue pelasi hienon turnauksen ja erittäin miehekkään finaalin, mutta niin sen pitkin tehdä siinä tilanteessa. Ei se ollut henkisesti erityisen huono peli Ruotsilta eikä erityisen hyvä Suomelta, vaan oikeastaan aika odotettu suoritus kun ottaa huomioon joukkueiden kokemuksen ja ikärakenteen.

Asia meni juuri näin. Melkein kuten 1995 finaalissa, Suomen pitikin voittaa tuo matsi tai anakin tuon finaalin voittaminen oli tällä kertaa todennäköisempää kuin "normaalisti". Joskin pakit oli Suomella tutun huonoja ja siihen nähden valmennukselle erityinen tunnustus, että viisikkopuolustus pysyi kasassa hyökkäyspelistä tinkimättä.

Mitään henkistä kasvua, ylivoimaisen pelikirjan voittokulkua ym. höpönlöpöä ei Suomen hienossa finaalivoitossa minusta ollut. Venäjän aseettomaksi tekeminen semeissä oli periaatteessa kovempi juttu, mutta samaan on pystyneet myös monet aikaisemmat maajoukkueet. Yleensä vain siellä finaaleissa odottaa vielä astetta kovempi vastus kuin semifinaalissa - tällä kertaa niin ei ollut.

 

[PJx]

Nyt lyhytsyöttöpelistä ja viivelähdöistä höpiseminen on lähes trendikästä valtavirtaa ketjussa kuin ketjussa. Ja eikä se pelikirjakeskustelu ole lopulta muusta kiekkokeskustelusta pois, vaikka aihe ei minua juuri kiinnostaisikaan.

Tästä täytyy olla hieman eri mieltä. Nykyään pelitapakeskustelun alle tuntuu jäävän pelaajien "laatu" ja kaikki muut ennen merkityksillisiksi nähdyt asiat. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, pelaajien taso asettaa viimekädessä raamit joukkueen potentiaalille.

Pelitapakeskustelu on myös kieroontunut yhden asian liikkeeksi. Hyviä pelitapoja on joukko, joten ainoan "oikean" rummuttaminen ei itse asiassa vie keskustelua eteenpäin.

Sanoohan sen järkikin, että jääräpäinen pitäytyminen yksipuolisessa pelitavassa on tuhon tie. Ajatellaan vaikka "puhtaaksi viljeltyä" kiekkokontrollia, jossa hidas haku on ehdoton vaatimus: Omista ei päästä ikinä ylös, jos kaveri karvaa riittävän hyvin ja rohkeasti. Tällaisessa tapauksessa viiden kaverin askelmerkkejä ei saa täyteen synkrooniin kun kaveri kiusaa... ja ei muuta kuin pelataan alas ja yritetään uudestaan...

Edit: Siitä tuli mieleen, että ETH:llä Ruotsi-pelissä näytti siltä, että nimenomaan suomalaisten pelatessa nopeasti pystyyn Ruotsin puolustus oli vaikeuksissa. Ottelun loppua kohden se näytti jopa avaavan lupaavia tilanteita...

 

[miklaa]

Aika kevyesti Sihvonen kohteli Kaukorantaa, mikä oli odotettavissakin. Kyllähän noissa tilanteissa oli muitakin vaihtoehtoja, mikäli kiekollinen pakki olisi pelannut rohkeasti.

Kalpan laita olisi voinut palauttaa kiekon takaisin maalin taakse, Jokereiden pakki olisi voinut kaartaa itse takaisin maalin taakse, Pelicansin sentteri olisi voinut palauttaa jne. Nämä olisivat olleet toimivia vastaväitteitä Kaukorannalle, mutta Sihvonen halusi nostaa Paden jalustalle, Johtava Apuvalmentaja.

Aika itsestään selvyyksiä karvauspelistä, kärkikarvaaja tekee ratkaisun (kiekko hallussa tai ei, kenellä kiekko, onko kenttä tasapainossa jne.), seuraava toimii tämän mukaisesti jne.

Videoanalyyseissä voidaan kevyesti harpata kvanttifysiikan puolelle sikäli, että kvanttifysiikassa lienee tällainen oliko se polkuintegraaliteoria tms, mikä tarkoittaa sitä, että esim. fotoni voi kulkea (eli kulkee) kahden paikan välillä kaikkia mahdollisia reittejä ja se, mitä me nähdään on se, mikä noista reiteistä toteutui (ja jonka todennäköisyyys toteutua on suurin).

Samoin videoita voidaan kelailla ja miettiä, mitä olisi voinut tapahtua, mutta yksi niistä vaihtoehdoista vaan aina toteutuu. Siihen ehkä vastustaja pystyy vaikuttamaan ja kasvattamaan toteutuman todennäköisyyttä. Kuitenkaan muutkaan vaihtoehdot eivät ole mahdottomia.

Kuka vielä väittää, että jääkiekko ei ole ydinfysiikkaa, ainakin se on näköjään lähellä kvanttifysiikkaa. :)

 

[TosiFani]

...Kuka vielä väittää, että jääkiekko ei ole ydinfysiikkaa, ainakin se on näköjään lähellä kvanttifysiikkaa. :)

En tiedä mitä ajat takaa kirjoituksellasi, mutta minusta Sihvonen teki itsestään tarkoituksella tyhmän eikä kumonnut tyypillisellä kiihkeydellään Kaukorannan väitteitä. Jokainen, joka on käynyt edes yhdellä Westerlundin luennolla, on nähnyt tämän tyylistä ohjauspelin jaottelua. Ja Sihvonen on käynyt kaikki mahdolliset kurssit läpi, joten Kaukorannan esitys ei tullut hänelle yllätyksenä. Halutessaan hän olisi voinut haastaa Meidän Pelin kautta kaikki Kaukorannan esimerkit.

 

[Keltainen Jaffa]

Eipä sitten näköjään tullut Sihvoselta analyysia Suomi-Ruotsi -ottelusta. Kun kerrankin Suomen pelitapa on suurissa vaikeuksissa eikä oikein pystytä edes sitä toteuttamaan, niin "Johtava" on hiljaa. Olisi hyvä saada Sihvoselta vaihteeksi kritiikkiäkin Jalosen suuntaan MM-kullan jälkeisessä maailmassa, mutta ilmeisesti "fanipoika" on valinnut hiljaisuuden.

 

[George Parros]

Sanoohan sen järkikin, että jääräpäinen pitäytyminen yksipuolisessa pelitavassa on tuhon tie. Ajatellaan vaikka "puhtaaksi viljeltyä" kiekkokontrollia, jossa hidas haku on ehdoton vaatimus

Ei hidas haku ole mikään ehdoton vaatimus edes "puhtaaksi viljellyssä". Kaikissa pelitavoissahan ENSIMMÄINEN vaihtoehto on lähteä AINA nopeasti ylöspäin, JOS se vain on mahdollista riippuen vastustajan puolustusvalmiudesta.

Erot näissä lähdöissä tulevat sitten lähinnä näissä fifty-fifty -tilanteissa, joissa jotkut joukkueet kontrolloivat/palauttelevat ja jotkut yrittävät silti nopeasti eteenpäin.

 

[siffa]

Tästä täytyy olla hieman eri mieltä. Nykyään pelitapakeskustelun alle tuntuu jäävän pelaajien "laatu" ja kaikki muut ennen merkityksillisiksi nähdyt asiat. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, pelaajien taso asettaa viimekädessä raamit joukkueen potentiaalille.

Jukka Jalosen Meidän Peli käy kaikille pelaajille, kunhan sitä vain harjoitellaan sitkeästi päivittäin syksyn jääkauden alusta viimeiseen kevään otteluun saakka. Pekka Virta vei KalPa:ssa kiekkokontrollin pitemmälle kuin Jukka Jalonen ja hänellä oli käytössään silloin ns. SM-liigan jämäpakit. Materiaaliltaan heikolla pakkikalustolla Virran KalPa nousi muutaman vuoden sitkeän työn jälkeen SM-liigassa korkeammalle. Nythän Virran työtä jatkaa Tuokkola ja menestys on mahdollistanut myös pelaajamateriaalin laadun parantamisen. Toinen esimerkki on HPK:n B-juniorit kaudella 2009-2010. Joukkue selvisi syyskaudella vasta ristiinkarsintojan jälkeen B-Nuorten SM-sarjan runkosarjaan nousten siinä jo viidenneksi. Valmentajat Petteri Sihvonen ja O-P Yrjänheikki harjoituttivat sitkeästi kiekkokontrolliin perustuvaa pelitapaansa ja nostivat HPK:n Jokerit-puolivälieräsarjan voiton ja Ässät välieräsarjan voiton jälkeen B-nuorten finaaleihin. Erityisesti välieräsarjan voitto Joel Armian Ässistä oli kova suoritus, kun asiantuntijat pitävät Ässien silloista B-juniorijoukkuetta viime vuosien parhaana Suomessa. Vahvalla kiekkokontrollilla pelaava joukkue voi pyrkiä pitämään kiekkoa itsellään mahdollisimman paljon ja pitää suuret tähdet, kuten Joel Armia, irti kiekosta. HPK:n B:n puolustajat eivät olleet aivan Suomen huippua, mutta hyvin pärjäsivät kiekkokontrollipelissä. Mieleeni jäi puolustaja Henri Allen, joka oli Suomen eliittiä kiekkokontrollipuolustajana.

Pelitapakeskustelu on myös kieroontunut yhden asian liikkeeksi. Hyviä pelitapoja on joukko, joten ainoan "oikean" rummuttaminen ei itse asiassa vie keskustelua eteenpäin.

Jääkiekkoliitto on valinnut Meidän Pelin suomalaisen jääkiekon malliksi ja vienyt "rummuttaen" sitä voimallisesti kentälle. On luonnollista, että nyt seurataan Meidän Pelin rantautumista maajoukkueisiin ja seuroihin. En näe mitään kieroitumista tässä Jääkiekkoliiton tavoitteessa. Yhdenkään seuran ei ole pakko harjoitella ja pelata Meidän Peliä, joten siinä mielessä kenttä on avoin.

Sanoohan sen järkikin, että jääräpäinen pitäytyminen yksipuolisessa pelitavassa on tuhon tie. Ajatellaan vaikka "puhtaaksi viljeltyä" kiekkokontrollia, jossa hidas haku on ehdoton vaatimus: Omista ei päästä ikinä ylös, jos kaveri karvaa riittävän hyvin ja rohkeasti. Tällaisessa tapauksessa viiden kaverin askelmerkkejä ei saa täyteen synkrooniin kun kaveri kiusaa... ja ei muuta kuin pelataan alas ja yritetään uudestaan...

Meidän Peli on monipuolinen pelitapa, jossa ensisijainen hyökkäystapa on lähteä nopeasti hyökkäyksiin. Ei ole olemassa mitään ehdotonta vaatimusta hyökkäyksiinlähdöille kiekkokontrollilla, vaan pyritään aina tuloksen kannalta tarkoituksenmukaiseen hyökkäyspeliin.

Edit: Siitä tuli mieleen, että ETH:llä Ruotsi-pelissä näytti siltä, että nimenomaan suomalaisten pelatessa nopeasti pystyyn Ruotsin puolustus oli vaikeuksissa. Ottelun loppua kohden se näytti jopa avaavan lupaavia tilanteita...

EHT-turnaus oli erinomainen joukkueiden pelitapojen tarkasteluun. Suomen joukkueen 1. erät osoittivat aina 1. erän pelisuunnitelman. Jokaisessa ottelussaan Suomi lähti omista suurilla HVP-lukemilla. Jukka Jalonen puheli ennen Ruotsi-ottelua, että Ruotsin pelityyliä vastaan ei ole järkevää palautella niin paljon kuin Venäjä- ja Tshekki-otteluissa palauteltiin. Peli kuitenkin näytti, että Ruotsi-ottelun 1. erässä Suomi palautteli täsmälleen yhtä monta kertaa (P=9) kuin aiemmissa otteluissaan. Ruotsi-ottelun viimeinen erä oli mielenkiintoinen näyte siitä, miten valmentajat olivat käskyttäneet joukkueitaan pelaamaan. Ruotsi siirtyi 3. erässä kiekkokontrollilähtöihin HVP-lukemin 3+5+7=15. Suomi pelasi 3. erän nopeasti ylöspäin ja sen HVP-lukemat olivat 1+1+0=2. Mårtsin Ruotsilta löytyy siis pelikirjasta kiekkokontrollilähdöt ja Jukka Jalosen Meidän Pelistä puhdas nopea, pystysuunnan jääkiekko.

 

[PJx]

Ei hidas haku ole mikään ehdoton vaatimus edes "puhtaaksi viljellyssä". Kaikissa pelitavoissahan ENSIMMÄINEN vaihtoehto on lähteä AINA nopeasti ylöspäin, JOS se vain on mahdollista riippuen vastustajan puolustusvalmiudesta.

Niin, eli kukaan ei pelaa "puhtaaksi viljeltyä" kiekkoa missään oloissa (paitsi hupi/harjoittelumielessä). Aivan samoin jokaisella joukkueella on hidas haku työkalupakissa, pelattiin millaista pystysuunnan kiekkoa hyvänsä.

Väitän myös, ettei sitten ohjauspelin ole kaukaloon tuotu juuri mitään perusteiltaan vallankumouksellista tapaa toimia. Kysymys on painotuseroista ja tavasta yhdistellä tunnettuja toimintatapoja. Tässäkin kokonaisuus on aivan jotain muuta kuin osiensa summa.

Sitäkään ei muuta mikään, että pallopeleissä vahva puolustus vie yleensä voiton vahvasta hyökkäyksestä, joten kaikki pelitavat rakentuvat viimekädessä puolustuksen päälle. Kiekkokontrollikin perustuu siihen, että kiekko voitetaan omalle joukkueelle. Hyvän hyökkäyspelisuunnitelman ydin on, miten siitä siirrytään puolustuspelaamiseen (ja toki myös päinvastoin). yms. yms. Koko keskustelu rakentuu pikälti ääneen lausumattomien itsestäänselvyyksien päälle. Joskus tuntuu vaan, ettei ns. ammattilaisetkaan puhu asioista samoista lähtökohdista, jolloin...

Edit:
Sen verran Siffalle, että juuri se, että liitto on yhden asian liike milloin minkäkin agendan perään, on lyhytnäköistä politiikka. Jopa JJ:n pelin kehittämisessä olisi eduksi, että sen rakennetta testattaisiin jatkuvasti muita pelitapoja vastaan. Jos Suomessa kaikki alkavat pelaamaan samalla sapluunalla, saadaan siitä ehkä lyhyen tähtäimen hyötyä, mutta samalla varmistetaan, että kyseisen pelitavan kehitys käytännössä lopetetaan palautteen puutteeseen.

 

[George Parros]

Niin, eli kukaan ei pelaa "puhtaaksi viljeltyä" kiekkoa missään oloissa (paitsi hupi/harjoittelumielessä). Aivan samoin jokaisella joukkueella on hidas haku työkalupakissa, pelattiin millaista pystysuunnan kiekkoa hyvänsä.

Kysymys on painotuseroista ja tavasta yhdistellä tunnettuja toimintatapoja. Tässäkin kokonaisuus on aivan jotain muuta kuin osiensa summa.

Sitäkään ei muuta mikään, että pallopeleissä vahva puolustus vie yleensä voiton vahvasta hyökkäyksestä, joten kaikki pelitavat rakentuvat viimekädessä puolustuksen päälle.

Niin, eihän termi "puhtaaksi viljelty" ole koskaan tarkoittanutkaan sitä, että pelattaisiin aina absoluuttisesti jollakin tietyllä tavalla. Lähinnä siinä haetaan sitä, että mikä joukkue on vienyt jonkun pelitavan äärimmilleen eli niin pitkälle kuin se on järkevää. Jostakin pelaajastakin voidaan hyvin sanoa, että se ja se ei kyllä "Ikinä" vain roiski tai joku ei "ikinä" onnistu maalinteossa, mutta tämähän on vain korostusta ja osittaista kärjistystä, joka kuitenkin sisältää ymmärrettävän totuuden siemenen jonkun pelaajan ominaisuudesta.

Se pitää täysin paikkaansa, että kyse on tosiaan painotuseroista pelitapojenkin osalta, eikä tästä kukaan oikeasti olekaan eri mieltä.

Hyökkäys vs. puolustus tärkeysjärjestys on kyllä ihan puhdas muna vai kana -tilanne. Kumpi on ensin? Yhtä oikeaa vastausta on mahdoton sanoa.

 

[Swearengen]

Hyökkäys vs. puolustus tärkeysjärjestys on kyllä ihan puhdas muna vai kana -tilanne. Kumpi on ensin? Yhtä oikeaa vastausta on mahdoton sanoa.

Puolustus käsittää myös maalivahtipelin. Joten jos olisi valintatilanne, missä pitäisi valita huippuhyökkkäyksen+keskinkertaisen puolustuksen tai huippupuolustuksen+keskinkertaisen hyökkäkyksen välillä, valitsisin silmiä räpyttämättä jälkimmäisen. Ja voittaisin todennäköisesti 80% tulosveikkauksista oman jengin hyväksi.

 

[steepler]

Joten jos olisi valintatilanne, missä pitäisi valita huippuhyökkkäyksen+keskinkertaisen puolustuksen tai huippupuolustuksen+keskinkertaisen hyökkäkyksen välillä, valitsisin silmiä räpyttämättä jälkimmäisen.

Niin mutta voidaanko edes, tai kannattaako, ajatella että hyökkäyspeli ja puolustuspeli ovat kaksi eri asiaa kun kuitenkin tiedetään myös se että hyvin organisoitu hyökkäyspeli synnyttää tai voi synnyttää hyvin organisoitua puolustusta ja hyvin organisoitu puolustaminen hyvin organisoitua hyökkäämistä.

Tässäkin tilanteessa jos valittaisiin huppuhyökkäys niin se voisi myös tarkoittaa että tämä huippuhyökkäys tavallaan väkisin synnyttäisi myös hyvää puolustuspeliä tai toisaalta voisi myös synnyttää niin voimakasta kiekkokontrollia että tästä syystä vastustajalla olisi kiekko hyvin vähän.

 

[Swearengen]

Niin mutta voidaanko edes, tai kannattaako, ajatella että hyökkäyspeli ja puolustuspeli ovat kaksi eri asiaa kun kuitenkin tiedetään myös se että hyvin organisoitu hyökkäyspeli synnyttää tai voi synnyttää hyvin organisoitua puolustusta ja hyvin organisoitu puolustaminen hyvin organisoitua hyökkäämistä.

Tarkoitin kysymystä pelaajamateriaalin kautta. Kaikkea ei voi yleensä saada.

 

[George Parros]

Tarkoitin kysymystä pelaajamateriaalin kautta. Kaikkea ei voi yleensä saada.

Ok, itse tarkoitin puolestaan pelitavan kautta.

Tähän liittyen on mielestäni lähes mahdotonta laittaa hyökkäystä ja puolustusta pelkästään yleisellä tasolla tärkeysjärjestykseen.

 

[douppi]

Maajoukkue kiinnostaa suurempaa lukijämäärää kuin yksikään seurajoukkue. Siksi Sihvonen käyttää maajoukkuetta agendansa (pelikirjan korostaminen) esilletuomiseen.

Kyllä varmasti, mutta siltikin pelikirjaan syventyminen liikaa maajoukkueen kautta on enemmän ajanhukkaa kun mitään muuta. Tottakai pelisuunnitelmia laaditaan maajoukkueessakin, mutta ison vaihtuvuuden ja vähäisen treenimäärän takia se on enemmänkin veteen piirrettyä viivaa. Sarjaa pelaavien joukkueiden kohdalla on ihan eri juttu, kun samoja asioita voi hinkata illasta/viikosta/kuukaudesta toiseen, silloin saa odottaakin säntillistä pelikirjan noudattamista.

Sihvonen puhuu paljon ja asiaa. Parempi että käyttää energiaa sellaiseen, mistä on eniten hyötyä, eli analysoida sm-liigan pelejä, ja jättää maajoukkue vähemmälle huomiolle.

 

[siffa]

Niin, eli kukaan ei pelaa "puhtaaksi viljeltyä" kiekkoa missään oloissa (paitsi hupi/harjoittelumielessä). Aivan samoin jokaisella joukkueella on hidas haku työkalupakissa, pelattiin millaista pystysuunnan kiekkoa hyvänsä.

Puhtaat nopean, pystysuunnan pelitavan joukkueet on helppo poimia seuraamalla niiden pelaamista. Olen niistä kirjoittanut jo muutamaan kertaan, mutta kerran vielä: Tamminen/Sport, Jokipojat/Pikkarainen, Törmänen/Sport, Jokipojat/Tikkanen, Tampa Bay viime kausi, Urama/Lukko kauden 2009-2010 syksy ja Hiitelä/Ilves ovat olleet selkeästi näitä puhtaaksi viljeltyjä nopean, pystysuunnan jääkiekon joukkueita, joilla tulee/on tullut pelissä silloin tällöin hidas hyökkäyksiinlähtö. Suomen juniorijoukkueista ainakin 80% pelaa nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa ja vasta korkeintaan 20% Meidän Peliä. Tämä johtuu siitä, että Meidän Peliä on viety kentälle vasta parisen vuotta. Työtä Jääkiekkoliitolla riittää Meidän Pelin projektissaan. Jukka Jalosen HPK ja maajoukkueet ovat olleet/ovat selkeästi puhtaaksi viljeltyjä hitailla hyökkäyksiinlähdöillä peliä rytmittäviä joukkueita. Seuraamalla pelejä erot pelitapojen välillä on helppo havaita.

Sen verran Siffalle, että juuri se, että liitto on yhden asian liike milloin minkäkin agendan perään, on lyhytnäköistä politiikka. Jopa JJ:n pelin kehittämisessä olisi eduksi, että sen rakennetta testattaisiin jatkuvasti muita pelitapoja vastaan. Jos Suomessa kaikki alkavat pelaamaan samalla sapluunalla, saadaan siitä ehkä lyhyen tähtäimen hyötyä, mutta samalla varmistetaan, että kyseisen pelitavan kehitys käytännössä lopetetaan palautteen puutteeseen.

Mallia on otettu muista maista, esim Ruotsista, ja lähdetty viemään omaa peli-identiteettia laajasti ajatellen koko kiekkokenttään. JJ:n pelitapa on testattu ja hyväksi havaittu, niinkuin siitäkin on tällä jo sivutolkulla kirjoitettu. Seuraava johtava suomalainen pelitapa on jo varmasti suunnitteluasteella. Jos seurasit Juhani Tammisen innostuneisuutta Mårtsin 60 minuutin pelitavan suhteen, niin siitä selvisi, että ammattimiehet ovat kehittelemässä omia pelitapojaan. Tami tekee vielä kerran toivottavasti vahvan tulemisen kehittyneemmällä 60 minuutin painepelillään.

 

[J.Grönvall]

Olen kuunnellut viimeiset 20v vittuilua siitä, että olen Italian catenaggio-systeemin fani ja pystyn iloitsemaan Italian 1-0 -voitosta siinä, missä muut vinkuvat peliä tylsäksi. Mun silmiini Italia on kuin viisas metsästäjä, joka odottaa rauhallisesti yhdessä paikassa, koska tietää saaliin kulkevan kerran siitä ohitse vuorenvarmasti. Muut metsästävät pikavoittoja, Italia kaataa yhdestä varmasta paikasta. .

Heh, on meillä sitten jotain yhteistä, sillä itse olen myös juuri italialaisen taktisen futiksen suuri ystävä. Eikä siitä Italiasta taida muut pitääkään, kuin juuri pelikirjanörtit, tai taktisesta ulottuvuudesta pitävät katsojat.

Italian peli perustuu juuri tehokkuuteen josta on karsittu kaikki turhat krumeluurit pois. Jos esimerkiksi katsotaan perinteistä italialaista kärkeä, niin jos ne kaverit yhden asian osaavat niin se on maalinteko. Ei tule hienoja kikkoja tai huikeita syöttöjä mutta pallo on kyllä repussa kun paikka tulee. Vuoden 2006 maailmanmestarijoukkuetta pidän edelleen yhtenä taktisesti hienoimpana jenginä koskaan.

 

[JHag]

Italian peli perustuu juuri tehokkuuteen josta on karsittu kaikki turhat krumeluurit pois. Jos esimerkiksi katsotaan perinteistä italialaista kärkeä, niin jos ne kaverit yhden asian osaavat niin se on maalinteko.

Tämän lisäksi Italia on aina erittäin fyysinen ja armoton joukkue. Aivan karmeita ihmistelojapakkeja ja muutenkaan joukkue ei väistele. Siihen päälle ripaus vitun ärsyttävää ylimielisyyttä, mm. Tottin nöyryyttävät pikkusneppirankkarit - hieno joukkue! Maailmantasolla olen kuitenkin eniten Argentiinan fani, Italia on ehdoton ykkönen eurooppalaisista jengeistä. Tanskat ja kumppanit vetävät välillä upeita 6-0 -voittoja, mutta lopussa "tylsä" Italia sijoittuu paremmin. Asiamenoa. Ja hieman offtopic, mutta vain hieman. Miksi pelikirjakeskustelu pitäisikään rajoittaa pelkästään lätkään? Jalkapallo, jossa on muuttujia aivan helvetin paljon enemmän, osoittaa että pelikirjalla on suuri merkitys ja ehjää ei kannata korjata. Eikä pelikirjan tarvitse olla kymmenellekään pelaajalle erityisen monimutkainen. Ja mistäs btw. lätkä on ottanut vaikutteita siinä, että myös taaksepäin pelaaminen on (nykyään) sallittua? Ihan täyttä fudisajattelua.

 

[Chiesa di Totti]

Puhtaat nopean, pystysuunnan pelitavan joukkueet on helppo poimia seuraamalla niiden pelaamista. Olen niistä kirjoittanut jo muutamaan kertaan, mutta kerran vielä: Tamminen/Sport, Jokipojat/Pikkarainen, Törmänen/Sport, Jokipojat/Tikkanen, Tampa Bay viime kausi, Urama/Lukko kauden 2009-2010 syksy ja Hiitelä/Ilves ovat olleet selkeästi näitä puhtaaksi viljeltyjä nopean, pystysuunnan jääkiekon joukkueita, joilla tulee/on tullut pelissä silloin tällöin hidas hyökkäyksiinlähtö. Suomen juniorijoukkueista ainakin 80% pelaa nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa ja vasta korkeintaan 20% Meidän Peliä. Tämä johtuu siitä, että Meidän Peliä on viety kentälle vasta parisen vuotta. Työtä Jääkiekkoliitolla riittää Meidän Pelin projektissaan. Jukka Jalosen HPK ja maajoukkueet ovat olleet/ovat selkeästi puhtaaksi viljeltyjä hitailla hyökkäyksiinlähdöillä peliä rytmittäviä joukkueita.

Nyt menee hieman ohi nämä jorinat kun juuri aiemmin sanoit näin:

Jukka Jalosen Meidän Pelistä puhdas nopea, pystysuunnan jääkiekko.

Eli havumetsän pystysuunnan nopea kiekko kuuluu osana Jukka Jalosen Meidän Peliin?

Sanoinkuvaamattoman typerää alkaa juurruttamaan jotain pelikirjaa koko kentän läpi, sillä kun se on mennyt kentän läpi, pelikirja on jo vanhanaikainen ja huippujoukkueet pelaavat taas uudella pelikirjalla.

Jukka Jalosen NHL:stä kopioima ja työstämä pelikirja ei tule olemaan jääkiekon lopullinen raamattu, eikä sitä voi sellaisena edes pitää. Ruotsihan osoitti jo sen vanhanaikaiseksi vajaan vuoden skouttauksella.