Ihannoidun toimittajan taso romahtanut - "kirjoittelut ovat aikamoista kuraa"
Pilke silmäkulmassa referoiden ilmaisen oman henkilökohtaisen mielipiteeni tästä "kiekkomedian virallisesta totuudesta". Käytin pohjana
tätä Sihvosen tekstiä NHL-kiekon nykytilasta. Pahoittelen jo alkuun jos jollekin "kukkahattutädille" tulee huono mieli näin huonosta huumorista.
Jatkoajan keskustelupalstan nimimerkki Banjo analysoi kiekkotoimittaja Petteri Sihvosen kirjoituksien laatua. Banjon mukaan se ei ole häävi.
Banjo, toimituksen tietojen mukaan olet tänä syksynä panostanut myös Sihvosen seuraamiseen, mille kirjoittelut näyttävät?
Kyllä minä tietyllä tapaa olen järkyttynyt siitä kirjoituksien yleisestä tasosta. Sihvonen on aivan ylimainostettu analyytikko. Suomessa on vihdoin aika katsoa totuutta silmiin. Meillähän on elänyt sellainen väärä luulo sitkeässä, että Sihvonen olisi suorastaan jääkiekkoilun johtava analyytikko.
Eikö näin ole?
Ei todellakaan. Se on selvää. Kiekkotoimittajat ovat keskimäärin erittäin heikkolahjaista porukkaa, mitä tulee pelin ymmärtämiseen ja sen valmentamiseen. Nyt ymmärrän, miksi edes Doug Shedden ei tilannut Urheilulehteä Suomessa valmentaessaan. Hän ei kuulu likikään pohjoisamerikkalaisten valmentajien eliittiin ja tuo eliittikään ei sitä tee.
Mitkä asiat sitten mättävät?
Ihan perusjutut. Kaksi kolmasosaa teksteistä viljelee pitkää aiheen vieressä menevää jargonia omalta mukavuusalueelta turhine sivistyssanoineen. Siihen se luovuus sitten tyrehtyykin, kun tekstin lukijat ovat heti kuutamolla ja sisältö vailla vastaanottajaa. Yhtä kaikki, taso on menetetty pysyvästi. Aivan kuin suurimmalle osalle lukijoista Sihvonen olisi kuin rutto, josta on päästävä mahdollisimman nopeasti eroon. Sihvoselle löytyy pistämätön vertauskohta. Hän on kuin suomalainen jalkapallo, jossa kyllä intoa ja tyhjää sanailua riittää, mutta fakta on se että taso ei riitä edes pienimpiin merkittäviin karkeloihin.
Mitä muita puutteita näet?
Kaksi kolmasosaa kirjoituksista hyökkää jatkuvasti alivoimaisia hyökkäyksiä joko muita toimittajia, urheilijoita tai vakituisia silmätikkuja vastaan. Ei ole mitään väliä, miten oma teksti on organisoitu hyökkäystä varten. Silmät vain kiinni ja solvaamaan, ja alleviivaan, että hyvin usein todella provosoituneesti vailla huolen häivää solvaamaan. Se on sellaista pelkkää liki tarkoituksetonta pikkupoikamaista naljailua. Ainoa seuraus on, että asian ydin menetetään – taas – lukijalta.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Ei ole muuta johtopäätöstä kuin se, että Petteri Sihvonen on kirjoittelunsa suhteen aivan lapsenkengissä. Ei siellä yhtään tunnuta mietittävän, että mitä tilanteita millaisestakin omasta hyökkäyksestä seuraa. Puhumattakaan, että miettisi niin pitkälle, että millainen puolustus kyseisestä päättyneestä hyökkäyksestä seuraa ja katsoisi päätteeksi, että millainen on oma seuraava hyökkäys. Tohdin väittää, ettei neljälle viidestä Sihvosen lukujoista olisi mitään tolkullista vastausta, jos niiltä lähtisi kysymään mielipidettä, että miten se Sihvosen ajatus virtaa hyökkää-puolusta-hyökkää (-ja ymmärrä) tai puolusta-hyökkää-puolusta (ja ymmärrä) -katsannossa. Kiekkotoimittajien valtaosa ei ymmärrä juuri mitään muun kuin oluen virtauksien päälle.
Miten Sihvosen kirjoitteluun on vaikuttanut se, että egoa on suurennettu ja journalismin asiasisältöä pienennetty?
Se on vaikuttanut negatiivisesti, kuten jo aikaisemmin aprikoin. Esilläoloa se helpottaa, mutta peruspuurtamista palkkatyössä se on hankaloittanut.
Miksi?
Siksi, että aina, kun kirjoitetaan hyökkäävästi, lukijat kehittävät puolustuskonseptiaan. Nythän suurin osa Sihvosen teksteistä makaa jääkiekkotermein siinä oman maalin edessä. Puolustukset ovat ottaneet niskalenkin hyökkäyksistä. Mutta ymmärrän, ettei näin syvällistä ajattelua ole koko kiekkoilevassa maailmassa kuin kourallisella ihmisiä.