Vaikket minulta kysynytkään, enkä luonnollisesti voi varmuudella tietää mitä PB tarkoitti, niin kyllä kuvatunlaisessa tilanteessa (takaa-ajoasema) voisi kuvitella viivelähtöjen palvelevan huonosti siinä mielessä, että johtoasemassa pelaavalle joukkueelle jää enemmän aikaa keskialueen sumputtamiseksi.
Kaikki tietysti riippuu tilanteesta.
Vaikket minulta kysynytkään, enkä luonnollisesti voi varmuudella tietää mitä PB tarkoitti, niin kyllä kuvatunlaisessa tilanteessa (takaa-ajoasema) voisi kuvitella viivelähtöjen palvelevan huonosti siinä mielessä, että johtoasemassa pelaavalle joukkueelle jää enemmän aikaa keskialueen sumputtamiseksi.
Siis oletko sinä sitten sitä mieltä että kommentaattorin tehtävä on jotain omaa agendaansa rummuttaa eikä suhteuttaa puheitaan vallitseviin olosuhteisiin?
Puhtaasti vain omia mieltymyksiään tuoda esiin. Edelleen ongelma on se että Koivu ei kunnolla tuo esiin sitä että pystysuuntalaisuus on hänen agendaansa ja että Jalosella ei tähän ole välttämättä samaa haluaa, jälleen katsoja jää yksin tekemään johtopäätöksiä näistä vaatimuksista ja esimerkiksi siitä miksi mahdollisesti Jalonen ei tätä neuvoa noudata. Onko tämä sitten hyvää palvelua katsoille?
. Yksi esimerkki oli SM-finaalien aikana Petri Matikaisen Blues. Ensimmäisessä finaaliottelussa Blues oli 3. erään lähdettäessä 1-2 tappiolla ja HIFK lisäsi johdon 3-1, jolloin Blues vain lisäsi HVP-lähtöjä omalta puolustusalueelta poikkeuksellisen suuriin lukemiin 5+5+5=15 koko erän aikana.
Kerrotko minulle montako finaalia se Blues voittikaan? Pelaamalla nopeammin ei ainakaan olisi voittanut yhtään matsia vähemmän?
Niin siinähän se päättelyn heikko kohta juuri onkin...
Aika liikkistä tuo siffan päättely. Pääsyy siihen, miksi tappioasemassa joudutaan pelaamaan kolmannessa erässä hitaita lähtöjä on se, että johdolla oleva joukkue luopuu kiekosta varmasti, elikkä ylin mies laittaa päätyyn. Sen jälkeen sumppu keskialuueelle suoraan, ja sen jälkeen ei nopeita lähtöjä paljoa tehdäkään. Toki voihan aina kuvitella että valmentaja ohjaa kaikkea kaikkitietävällä viisaudellaan ja pelaajat pelitilanteesta riippumatta noudattavat käskyä.
Aika liikkistä tuo siffan päättely. Pääsyy siihen, miksi tappioasemassa joudutaan pelaamaan kolmannessa erässä hitaita lähtöjä on se, että johdolla oleva joukkue luopuu kiekosta varmasti, elikkä ylin mies laittaa päätyyn. Sen jälkeen sumppu keskialuueelle suoraan, ja sen jälkeen ei nopeita lähtöjä paljoa tehdäkään. Toki voihan aina kuvitella että valmentaja ohjaa kaikkea kaikkitietävällä viisaudellaan ja pelaajat pelitilanteesta riippumatta noudattavat käskyä.
Niin, yksi noista siffan ajatusmaailman ongelmista on juuri se, että kaikki toiminta lähtee omasta valinnasta. Ikinä ei oteta huomioon sitä, että kaverin toimintakin vaikuttaa jotenkin omaan pelaamiseen.
Tuo valinta lähti Petri Matikaisen valmennustiimin päätöksenä ja pelaajat toteuttivat sitä tunnollisesti.
Tuossahan tuo yksi isoimmista "ongelmista" onkin. Monesti puhutaan vain noista aikaan saaduista maaleista ja joskus vieläpä vain suorista hyökkäyksistä aikaan saaduista maaleista. Hitaampien lähtöjen plussat nopeampiin verrattuna ovat juurikin siinä, ettei kiekkoa menetetä, ettei omiin tule yhtä paljoa tai yhtä vaarallisia maalipaikkoja ja että saadaan todennäköisemmin paine vastustajan päätyyn. Toki helposti saatetaan vain noteerata suorista hyökkäyksistä saadut maalit/maalipaikat, joita tulee useammin nopeilla tai puolinopeilla hyökkäyksillä, mutta nämä ovat vain yksi pieni pelin osa-alue.Pitäisi saada tietoa siitä kuinka näin on saatu aikaan maaleja, mutta siitähän ei ole tietoa, joten siffan heitto jää vain heitoksi.
Ja sehän oli malliesimerkki siitä kuinka mielummin uhrataan tulos kuin luovutaan omasta pelitavasta. Joku hätäisempi valmentaja olisi esimerkiksi kahden tappion jälkeen miettinyt pitäisikö kokeilla jotain muuta, mutta seuraava maajoukkuevalmentaja päätti vielä toiset kaksi kertaa hakata päätään Jalosen tiiliseinään. Oikeastaan Matikainen on päässyt yhdeksän kertaa kokeilemaan Jalosen kaatamista ja tuloksena yksi onnekas jatkoaikavoitto.
Mutta peli-identiteetistä on ainakin pidetty kiinni ja sehän ainakin tuntuu olevan tälle käräjäoikeudenkin ojentamalle analyytikolla se tärkein asia.
Major Julli kirjoitti:Pääsyy siihen, miksi tappioasemassa joudutaan pelaamaan kolmannessa erässä hitaita lähtöjä on se, että johdolla oleva joukkue luopuu kiekosta varmasti, elikkä ylin mies laittaa päätyyn. Sen jälkeen sumppu keskialuueelle suoraan, ja sen jälkeen ei nopeita lähtöjä paljoa tehdäkään. Toki voihan aina kuvitella että valmentaja ohjaa kaikkea kaikkitietävällä viisaudellaan ja pelaajat pelitilanteesta riippumatta noudattavat käskyä.
Toki helposti saatetaan vain noteerata suorista hyökkäyksistä saadut maalit/maalipaikat, joita tulee useammin nopeilla tai puolinopeilla hyökkäyksillä, mutta nämä ovat vain yksi pieni pelin osa-alue.
Lue tämä vastaukseni Delterille kyseisestä aiheesta. En ymmärrä, mistä tuo käsitys johtuu, että oltaisiin jotenkin VAIN viivelähtöjä vaalimassa ja nopeita vastaan. Kyse on yksinkertaisesti siitä, milloin on järkevää hyökätä milläkin rytmillä. Tuo maalipaikka-argumentti (vielä, kun yleensä tuijotetaan vain suoria hyökkäyksiä) on vain yksinkertaisesti liian yksipuolinen pelin kannalta kokonaisuutena ja kuvastaa tietynlaista "sokeutta".No, vaikka maalit on vain yksi pieni pelin osa-alue, niin ne ovat aika tärkeä osa sitä.
Hitailla hyökkäyksillä on paikkansa ja niitä ehdottomasti tarvitaan useastakin eri syystä, mutta koska 5vs.5 pelissä suurin osa maalitilanteista syntyy kuitenkin nopeista hyökkäyksistä on välillä vaikea nähdä miksi tämän hitaan pelamiisen autuutta hehkutetaan niin voimakkaasti tiettyjen nimimerkkien toimesta.
Tuo on juuri se "kangastus", mikä tulee siitä, kun nopea lähtö tuottaa maalintekopaikan. Ajattele sitä näin: mitä, jos Suomi olisi hyökännyt kaikkien noiden hitaampien lähtöjen tilalla kiekon saatuaan suoraan nopeasti. Nopeisiin lähtöihin pyritään, kun se on järkevää. Siinä ei ole mitään järkeä, jos tuloksena on alivoimahyökkäys tai jopa kiekon menettäminen ennen hyökkäysaluetta.1. Erä: 8 hidasta lähtöä, yksi maalitekopaikkaa. 5 nopeaa, kaksi maalitekopaikkaa. Pari karvausta /kiekon riistoa, josta ei maalintekopaikkaa.
2. Erä: 3 hidasta lähtöä, ei yhtään maalitekopaikkaa. 4 nopeaa, kolme maalitekopaikkaa. Neljä karvausta /kiekon riistoa, josta jokaisesta maalintekopaikka.
3. Erä: 7 hidasta lähtöä, ei yhtään maalitekopaikkaa. 4 nopeaa yksi maalitekopaikkaa. Pari karvausta /kiekon riistoa, josta ei maalintekopaikkaa. (Venäjä nosti karvaustaan, mutta nyt tuosta kiekonhallinnasta oli hyötyä ja Suomi kiekotteli kärkikarvaajat väsyksiin. )
Oliko tämä Suomen pelitaktiikkaa vai reagoiko Suomi Venäjän peliin? Vastaus ei tietenkään ole koskaan pelkästään toinen, vaan peli pelaa aina kaksi joukkuetta, jotka kummatkin yrittävät viedä peliä.
1. Erä: 8 hidasta lähtöä,
2. Erä: 3 hidasta lähtöä,
3. Erä: 7 hidasta lähtöä,
No, vaikka maalit on vain yksi pieni pelin osa-alue, niin ne ovat aika tärkeä osa sitä.
Hitailla hyökkäyksillä on paikkansa ja niitä ehdottomasti tarvitaan useastakin eri syystä, mutta koska 5vs.5 pelissä suurin osa maalitilanteista syntyy kuitenkin nopeista hyökkäyksistä on välillä vaikea nähdä miksi tämän hitaan pelamiisen autuutta hehkutetaan niin voimakkaasti tiettyjen nimimerkkien toimesta.
Ei se väite ole virheellistä siinä mielessä, että "pehmeät kädet" ainakin minun käsittääkseni liittyvät myös syöttötaitoon, mikä on A ja O kiekkokontrollissa. Ihan tavallista syöttöjen laatua on Suikkanenkin korostanut. Toki sekin liittyy paljon pelin lukemiseen ja oikean tyyppiseen ajoitukseen, eikä kiekkokontrollipelaaminen varsinaisesti "vaadi" mitään muuta, kuin pelitavan absoluuttista noudattamista, mutta kyllä syöttötaito on aika iso juttu.Tämä huomio vain sen takia, että virheellisesti väitetään kiekkokontrollipelaamisen vaativan pehmeitä käsiä.
Huvittavinta tässä on se, että esimerkiksi NHL-kulttuuria palvoville on änärilähetysten yhteydessä syötetty tätä samaa saissea aivot täyteen "nopeasti ylös, laukauksia". Nimekkäätkin asiantuntijat ex-pelaajista valmentajiin tuntuvat monesti erittäin tyhmiltä, ainakin studioissa, Atlantin tuolla puolen. Välillä ihmettelen, miten jotkut valmentajat ovat edes olleet NHL:ssä valmentamassa, kun kuuntelee heidän näkemyksiään pelistä. Tuntuu myös siltä, että tuossa maagisessa liigassa valmentamaan pääsee helpoiten kunhan on P-Amerikkalainen ja ex-pelaaja (tai hyvä ex-pelaaja), itse valmennustaidoilla ei niin väliä.Sitten telkkarissa kaikki näyttää hitaalta ja "miks vittu toikaan ei avaa nyt sitä kiekkoo kun on enää 4.57 jäljellä". Sitten jos se pakki avaa jonkun epätoivoisen sinne ylös niin kirotaan, että "mitä helvettiä sää sinne sitä koitat syöttää". Ja jos se näyttää hitaalta niin sanotaan, että ylöspäin ja nopeammin ylöspäin ja vetoja maalille ja äijää perään.
Et esimerkiksi tilastoinut ollenkaan sitä, kuinka usein nopealla ja kuinka usein hitaalla hyökkäyksellä saatiin vastustajan päätyyn kulmapeli aikaseksi. Tai kuinka usein siitä kulmapelistä syntyi maalipaikka tai jäähy vastustajalle. Et myöskään tilastoinut sitä, kuinka monen nopean ja kuinka monen hitaan hyökkäyksen seurauksena vastustaja sai maalin, maalipaikan, kulmapelin tai ylivoiman.
Hyökkäykseen lähdöt vaikuttavat paljon enemmän kuin vain siihen, kuinka monesta suorasta hyökkäyksestä syntyy maalipaikka tahi maali. En vittuile, koitan vain avata tätä peliä muillekin.
Erot johtunevat erilaisesta tilastoinnista. Oma tilastointini kertoo Suomen pelin hyvästä rytmittämisestä nopeiden ja hitaiden hyökkäysten suhteen. Ossi Väänäsestä on tullut erinomainen kiekollisen hyökkäyspelin käynnistäjä. Tämä huomio vain sen takia, että virheellisesti väitetään kiekkokontrollipelaamisen vaativan pehmeitä käsiä.
Eniten kiinnostaisi tilasto josta näkisi mikä osa maaleista yleensäkin tulee suorista hyökkäyksistä ja mikä sitten vaikkapa kulmapelin/pyörityksen kautta. Hitaat hyökkäyksiinlähdöt tähtäävät usein kiekon hallintaan mikä taas antaa paremmat saumat pidempiin hyökkäyksiin ja sitä kautta maaleihin tai vastustajan jäähyihin. Mutulla sanoisin, että suorista hyökkäyksistä tulevat maalit ovat aika pieni osa kaikista maaleista. Siksi on ihan oikein sanoa, että tässä tapauksessa on nähtävä muutakin kuin pelkät maalit tai ainakin se mikä sen maalin kulloinkin tuottaa.
Joo, olet oikeassa tämä kiinnostaisi myös minua ja olisi oiva pohja keskustelulle. Hassua on, että minun mutuni sanoo täysin päin vastaista. Tässä turnauksessa Suomi on tehnyt eniten maaleja erikoistilanteista, ylivoimalla ja suoraan aloituksen jälkeen, toiseksi eniten nopeilla hyökkäyksillä ja vähiten hitailla lähdöillä. Yksikään maali ei ole muistaakseni syntynyt Suomen pyörityksen päätteeksi. Sen sijaan rangaistuksia hankitaan pitkillä hyökkäyksillä ja pyörityksillä, joten niitä seuraavat ylivoimamaalit voidaan laskea ainakin osaksi hitaiden hyökkäyksiin lähtöjen hyväksi.
Kyllähän se siinä mielessä voidaan, että Ruudulla oli kuitenkin vapaa linja ihan maalille asti. Se oli ylivoimatilanne - ainakin puolittain - ja Ruudun ratkaisu oli laukaus, vaikkakin se tuli sektorin ulkopuolelta.Onhan nämä aina vähän tämmösiä, kun Tuomo Ruudun 2-1-maali Slovakiaa vastaan oli suora hyökkäys tilastossa mutta ihan kauheasti ei varmaan voida sen hyökkäyksen rytmin ansioksi laittaa :D
Kyllähän se siinä mielessä voidaan, että Ruudulla oli kuitenkin vapaa linja ihan maalille asti. Se oli ylivoimatilanne - ainakin puolittain - ja Ruudun ratkaisu oli laukaus, vaikkakin se tuli sektorin ulkopuolelta.