Itselle kiekkokontrollipelaaminen on Kalpa tyyppistä kiekottelua, tätä Blues ei harjoita. Blues pelaa erittäin paljon prosenttikiekkoa, jossa vastustajalta viedään tila ja aika pois, mutta hyökkäyksiin lähdössä pelaa taas kiekollista peliä. Siffan ansiokkaat tilastoinnit ovat huomioineet tämän, mutta Bluesin pelitapa on hyvä esimerkki lisäanalyysin tarpeesta.
KalPan pelaaminen on yksi tapa pelata kiekkokontrollia ja se on jopa aika ääripää. Blues pelaa ihan yhtä "oikeaa" kiekkokontrollia mutta vain eri maustein ja painotuksin. Tuo hyökkäysalueen pelaaminen, tai päätyyn lyönti, voikin olla sitten juuri yhdistettyä kiekkokontrollia ja tilan ja ajan jääkiekkoa, mutta minulla ei ainakaan vielä ole kompetenssia tarkempaan syyniin.
Kiekkokontrolli on kuitenkin enemmänkin ajattelutapa ja tietoinen valinta pyrkiä hallitsemaan kiekkoa ja sillä tavalla viemään peliä. Kun usein puhutaan, että omissa pitää pelata riskittömästi niin kiekkokontrollipelaamisessa oikeastaan uhmataan tätä ihan tietoisesti, sillä siihen liittyy aina pieni riski esimerkiksi huonosta syötöstä.
Jos hypätään lätkästä hetkeksi sählyn puolelle niin siellähän koko käsite on paljon edellä. Salibandyyn on alkanut tulla myös lätkän piirteitä rintamahyökkäyksineen mutta ennen kaikkea tuo pallokontrolli näyttelee siinäkin isoa roolia. Jos otetaan tilanne jossa keskialue on kiinni eikä puolustaja pääse avaamaan nopealla niin tässä kohtaa minusta näkyy pelaajien erot ajattelussa. Toiset ikäänkuin tuskastuvat tähän ja avaavat joko pitkän syötön tai yrittävät puoliväkisin syöttää jonnekin väliin, he kokevat, että pelin pitää olla koko ajan nopeaa ja suuntautua ylöspäin. Lisäksi usein on kyse siitä, että he eivät osaa luottaa itseensä vaan hätäilevät pallon pois. Sitten on pelaajia jotka näkevät pelin siten, ettei palloa kannata luovuttaa väkisin pois vaan on parempi hieroa tila auki.
Yksi ulottuvuus ovat nämä pelaajat ja toinen on sitten se joukkueen peliajatus. Jos johtoajatus on pallokontrolli/kiekkokontrolli niin samassa tilanteessa oleva pallollinen pelaaja uskaltaa odottaa, koska tietää, että oma viisikko tulee auttamaan lähelle mahdollistaakseen pallon pitämisen omilla. Tämä juuri on se asia josta puhutaan, kun sanotaan, että: "Pelikirja tekee keskinkertaisesta pelaajasta paremman ja huonosta keskinkertaisen". Parastahan on jos saat pelaajan oppimaan jotain uutta pelistä, koska oppimistahan riittää aina. Itseluottamus lisääntyy koska oikeita ratkaisuja tulee enemmän ja toisaalta sillä pelivälineen hallinnalla on vain kummallinen voima myös henkisellä puolella.
Jääkiekkokin voi ottaa oppia salibandysta ja jalkapallosta tai miksei vaikka jääpallosta (ehkä, en tiedä itse siitä lajista mitään). Jalkapallossa pallokontrolli on aina avainasemassa ja kentän keskusta on aina tärkein alue, samahan koskee omalla tavallaan myös jääkiekkoa ja salibandya, eli kuka hallitsee keskialuetta hallitsee samalla koko kenttää. Keskialue voidaan tukkia tai hyvällä pelivälineen hallinnalla (pallo-/kiekkokontrolli) mennä sen yli vauhdilla ja kontrolloidusti!
Ihan pelitapoja ajatellen minusta on ihan typerää pelata jotain ronkkuja jos vastustaja tukkii keskialueen. Futiksessa, lätkässä ja sählyssä se on ihan yhtä tyhmää, koska käytännössä aina luovutat pelivälineen suoraan vastustajalle. Olisi ajateltava niin, että kiekko omassa päässä omassa lavassa on aina parempi vaihtoehto vaikka siitä ei maalia saataisikaan aikaiseksi. Siksi esimerkiksi Peltomaan kritiikki HIFK:n ja Lukon ensimmäisessä ottelussa meni mielestäni ohi.
Tässä kohdin pitää tietysti muistaa, että pelitapoja paljon ja kaikilla voi periaatteessa voittaa, kunhan joukkue toteuttaa sitä tarpeeksi hyvin. Tämäkin on asia jossa jalkapallosta voi ottaa oppia, ei siellä edes vallalla oleva moderni suuntaus ole aina voittava, vaan pelitapoja ja ryhmityksiä on valtavasti. Jääkiekossa ryhmitykset ovat aika rajalliset eikä ainakaan vielä ole tullut yhtään oikein radikaalia koutsia joka vaikka karvaisi 4-1-systeemillä! Se olisi todellista ultrapystysuunnan tilan ja ajan lätkää :D Pelattaisiin kahdella syötöllä kiekko päätyyn ja neljä ajokoiraa täysillä prässäämään.
Jääkiekossakin pitäisi ymmärtää tuota monimuotoisuutta vielä enemmän, kuin pelkästään aina modernin suuntauksen seuraamisena. Eli juuri tuohon suuntaan, että pelataankin samaan aikaan sekä tilaa tekevää, että tilaa voittavaa peliä, eikä niin kuten tähän asti, että ne sulkisivat toisensa jollain tavalla pois. Jokaisella, ja tarkoitan ihan jokaikistä, joukkueella tulisi olla tulevaisuudessa pelikirjassaan myös kiekkokontrolli ja hitaat lähdöt yhtenä osana joka voidaan ottaa käyttöön tilanteen niin vaatiessa. On jo nyt vanhanaikaista vetää sillä samalla sapluunalla loppuun asti jos se ei toimi, on valmistauduttava kaikkeen.
Taktisuus voi myös ottaa uusia askeleita pelaajien ominaisuuksien hyödyntämisessä ja pelipaikkojen vaihtelussa. Jos esimerkiksi tulisi tilanne, että joukkue ottaisi kesken pelin käyttöön kiekkonkontrollin ja pidemmät hyökkäykset niin sillä olisi mahdollisuus vaihtaa vaikka sentterin paikkaa jos sillä olisi laituri joka osaa taas sen pelin paremmin. Eli peliälykkäät pelaajat voisivat olla vaikka LW/C sen sijaan, että olisivat tiukasti vain laitureita. Miksei jopa niin, että esimerkiksi Juha Leimun kaltaiset pakit voisivat tarvittaessa siirtyä laituriksi.
No, ehkä olen ihan kuutamolla näiden hommien kanssa mutta sietäähän näitä pohtia kunkin omassa pienessä kupolissa. Siinä tiedän olevani oikeassa, että lajirajojen yli pitäisi tehdä paljon enemmän yhteistyötä valmennuksen tasolla. Fyysinen valmennus, henkinen valmennus, itse "pelin" oppiminen jne., Suomessahan on osattu tehdä hiihtäjiä ja yleisurheilijoita, löytyy painijoita ja henkisen kantin jättiläisiä eli nyrkkeilijöitä tai alppihiihtäjiä. On jääkiekko, jalkapallo, koripallo, lentopallo, pesäpallo ja salibandy joissa on tullut kansainvälistä menestystä ja osassa operoidaan aivan maailman huipulla. Pieni maa voisi tällä tavalla tehostaa toimintaansa ja luoda sellaista me-henkeäkin. Tähän on kuiten varmasti vielä matkaa, kun eri lajien täytyy keskenään tapella jonninjoutavuuksista.
