Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 838 207
  • 13 106

K.Pylkkänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
. Minua surettaa, että tämän keskustelun taso täällä vaihtelee niin kovasti. No, jokainen pistää varmasti parastaan pöytään, en sitä epäile.

Kommentoidaampa kommentointia kommentoinutta.
Sinua surettaa keskustelun taso kaikkialla muualla kuin Urheilulehdessä, jossa kompentenssia kyllä löytyy asiaan kuin asiaan. Jaoit ensin Törmäselle ehdot mestismestaruudesta ja nyt tylytät häntä televisiokommentoinnista.? Onko vitsit noin vähissä? Ruvetaan vaan kaikki puhumaan vain kiekkokontrollista, niin kyllä menee suomalaisen jääkiekkkokeskustelun evoluutio harppauksin eteenpäin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Parempi joukkue hallitsee kiekkoa, ei kai tästä ole kiistaa? Mitä se kiekkokontrolli sitten on, onko se kiekottelua omissa vai onko se oikeiden ratkaisuiden tekemistä kentällä? Minusta se on jälkimmäistä.

Siffan tilastot korreloivat varmasti menestykseen, menestyvä joukkue pystyy pelaamaan kiekon kanssa kontroloidusti myös omissa. Mutta tämä on kuitenkin vain osa pelistä. Mielestäni tärkeämpää olisi tilastoida joukkueen puolustus- ja keskialueen oikeat ratkaisut tai käytännössä näillä alueilla tapahtuvat virheet. Esimerkiksi antaako pakki nopea avauksen oikeassa tilanteessa eli kenttätasapaino on kohdallaan ja oma joukkue pääsee kontroloituun hyökkäykseen tai heittääkö kiekollinen keskialueelta ristikulmaan oikeaan aikaan, jotta vastustajan puolustukselle pystytään antamaan tarpeellinen paine/ oma pelaaja ehtii kiekkoon ensin. Tämän tyyppinen tilastointi (tarpeettomien virheiden tilastointi) antaisi pelistä mielestäni paremman kuvan, peli on kuitenkin kokonaisuus.

Kun puhutaan esimerkiksi Bluesin kiekkokontrollipelaamisesta, niin väittäisin, että se keskittyy pääosin ainoastaan puolustuspäänpelaamiseen, hyökkäyspäässä pelataan pääosin "ajokoirakiekkoa" eli kiekko heitetään vastusajan päätyyn, luovutaan kiekosta. Tässä ratkaisevaa on tietysti ajotus eli mikäli karvaajat ovat hyvässä tasapainossa, Blues pystyy paineistamaan vastustajan puolustusta oikein ja näin hakemaan maalintekopaikkaa. Mutta mikäli painetta ei pystytä luomaan, pelaajat siirtyvät ohjauspeliin. Bluesin keskialueen ylitykset rintamassa ovat aika vähissä eli tässä voidaan kyseenalaistaa se kiekkokontrolli. Mutta kun tehdään niitä oikeita ratkasuja oikeissa kohdissa, kontroloidaan peliä myös ilman kiekkoa.
 

Stigu

Jäsen
Katselin tuossa huvikseni IFK-Lukko-välieräsarjan kaikki maalit, ja tsekkasin miten+mistä ne syntyivät , ja "tilastot" näyttävät seuraavaa:

- oman alueen kiekonriistot: 9 maalia
- keskialueen kiekonriistot: 2 maalia
- hyökkäysalueen kiekonriistot: 9 maalia
- ylivoima: 7 maalia

Mitä tästä voidaan päätellä? Ei välttämättä mitään, otanta on sen verran pieni. Kuitenkin, tuon perusteella, tasakentällisin maalit jakautuivat 45%(oma alue) -10% (keskialue) -45% (hyökkäysalue) . Jos vertaa tuota tuohon sivuja aiemmin linkittämääni Summasen ajan maajoukkueen maalipaikkojen (huom maalipaikkojen, ei maalien) syntymiseen tasakentällisin, joka on 33%(oma alue) -20% (keskialue) -47% (hyökkäysalue) , niin voi todeta, että pientä muutosta on tapahtunut siihen suuntaan, että oman alueen kiekonlähdöstä ainakin IFK-Lukko-sarjassa muodostui enemmän maaleja.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Parempi joukkue hallitsee kiekkoa, ei kai tästä ole kiistaa? Mitä se kiekkokontrolli sitten on, onko se kiekottelua omissa vai onko se oikeiden ratkaisuiden tekemistä kentällä? Minusta se on jälkimmäistä.

Kiekkokontrolli on viime kädessä pelin virtauksen hallintaa. Pitkässä juoksussa se virtauksen hallinta on menestyksen avain. Myös vastaiskupelaamisella ja/tai pystysuunnan kiekolla voi hallita virtausta mutta kiekkokontrollipelaaminen antaa etenkin heikommille joukkueille sauman pärjätä, koska se perustuu ihan joukkuepalloilun lainalaisuuksiin. Niin kauan kuin joukkueellasi on kiekko tai pallo, niin tasan niin kauan vastustaja ei tee maalia tai määrää pelin tahtia (=virtaus).

Tietenkin on osattava pelattava viisikkona ja hyvällä rakenteella, eli laiturit paikoillaan, sentteri keskellä jne. Muuten käy juuri niin, että vastaiskujoukkuekin voi hallita virtausta vaikka sillä olisi kiekko määrällisesti vähemmän aikaa.

Minä näen termin "kiekkokontrolli" enemmänkin ideologiana tai ohjaavana ajatuksena joukkueen pelaamisessa. Se ei siis ole asia joka voitaisiin pelkistää oman pään lähtöihin tai syöttöketjuihin vaan siihen liittyvät kaikki nuo asiat. On olemassa ihan selkeät koulukunnat joista toinen haluaa välttää virheitä ja toinen pitää paljon pelivälinettä ("Peliväline on vallan väline").

Ideologia se on siksi, että onnistuakseen on koko joukkueen osattava ajatella peliä tietyllä tavalla. Se menee jotenkin niin, että pelaaja miettii miten rakennan tästä tilannetta eteenpäin sen sijaan, että mietitään miten rikon peliä. Kaikki pelaajat eivät edes ymmärrä kiekkokontrolliajatusta vaan heille kiekon pois heitto on hyväksyttävä ratkaisu sellaisessa tilanteessa jossa toinen pelaaja pitäisi kiekkoa ja hieroisi sen tilan auki. Tämä sama asia istuu yhtä hyvin myös jalkapalloon tai vaikka salibandyyn. Ja aivan yhtä usein joukkueen paras pelaaja tuskastuu tuollaiseen ratkaisuun, koska heillä peliäly on niin hyvä, että he osaavat "pelata".

Jääkiekossa minä koen, että sitä pelataan nimenomaan pitämällä ja syöttelemällä kiekkoa. Siinä mielessä Petteri Sihvonen on mielestäni aivan ytimessä puhuessaan "epäjääkiekosta" jota minun mielestäni edustaa roiskiminen ja tilan voittaminen, eli prosenttikiekko. Petteri ei välttämättä tarkoita tällä termillä samaa asiaa mutta pidän sitä hyvänä terminä joka tapauksessa.

Jotenkin on kummallista, että runkosarjaa mielin määrin hallinnut JYP on kaksi kertaa putkeen karahtanut ihan täysin kiekkokontrollijoukkueeseen. Näen asian vieläpä niin, että TPS ja Blues ovat pelanneet jopa korostetun "ideologisesti" johtuen altavastaajan asemastaan, eli ovat pyrkineet pitämään JYPin pois kiekosta. JYP on kahtena vuonna näyttänyt jopa heikolta näissä peleissä, kun se ei itse rakenna alhaalta niin sen pelistä tulee typerän näköistä perässä juoksemista ja perinteistä suomalaista veren maku suussa karvaamista. Sitten kun Bluesillakin on Jere Karalahden tasoisia pakkeja, niin he pitävät täysin pilkkanaan JYPin karvaajia 90% ajasta.

JYPin on muutettava ajattelutapaansa vieläkin enemmän kiekkokontrolliajatteluun. Nyt sen valtavasta luistelupotentiaalista jää paljon pois, kun se luovuttaa kiekon liian usein liian helposti. Pystysuunnan lätkä on tietyllä tavalla koko ajan "puskemista" ja se ohjaa myös pelaajien ajattelua alitajuisesti. Joka tilanne pusketaan ja yritetään mennä sen harmaan kiven läpi. Kiekkokontrollijoukkue onkin velmu, ja jarruttaa, lyö pakin päälle ja kiertää sen saman kiven.

JYPin pelistä näkyi tuska, koska se hävisi taistelun virtauksesta suurimmilta osin. Tuolla pelitavalla (ja ajattelutavalla) ei voi tehdä muuta kuin yrittää liikuttaa jalkoja enemmän ja enemmän. Ja kun aina vastustaja syöttelee alta pois, niin se vaikuttaa pääkoppaan. Ihan viimeinen mitä tuossa sitten pitää tehdä onkin passivoitua jolloin peli on jo menetetty.

Kaikissa pallopeleissä kyse on aloitteesta ja reagoinnista. Pelivälineen hallitsija on aina aloitteellinen ja vahvemmilla. Ei ole väliä puhutaanko lätkästä, futiksesta tai jopa tenniksestä. Jos pelivälineen hallitsija ei pysty hyödyntämään sitä niin se on huono tai huonosti valmistautunut. JYP hukkaa edelleen liikaa potentiaalia juuri tuohon pelkkään reagointiin, kun sen pitäisi päinvastoin pakottaa vastustaja siihen. JYPin ongelma onkin ehkä siinä, että sillä on käytännössä pelkästään näitä raatajatyyppejä á la Antti Pihlström. JYPin paras jätkä hyökkäyspäässä oli nytkin Antti Virtanen joka on ainoa kunnon "velmu" ja pelaaja joka ajattelee tyystin erilailla jääkiekosta. Virtanen on Asterix, kun Pihlström on Obelix. Tähtipelaajastatus on duunareilla ja silloin joukkuekin on se neljän kentän mankeli jolta ei löydy yksilötaitoa ratkaista silloin, kun paikat on tehtävä itse. Sami Vatasen poissaolo oli tässä mielessä aivan valtava menetys.

Playoffeissa mestarit tehdään viime kädessä loistavien yksilöiden vuoksi. Ilari Filppulan jatkoaikamaali HPK:ta vastaan on loistava esimerkki. JYPillä ei ole Virtasta lukuunottamatta yhtään tällaista pelaajaa joka pystyy yhtäkkiä pelin kulun vastaisesti nousemaan ja iskemään maalin.

Finaaleista on tulossa huippumielenkiintoiset. HIFK on ollut mielestäni kevään paras joukkue ja on Bluesiin nähden paremmassa asemassa kuin JYP, koska HIFK pelaa nimenomaan pelirohkeuden ja hyökkäämisen kautta. Se asettaa Bluesillekin taas ihan erilaiset haasteet, koska nyt pitää osata olla älykäs myös omassa päässä. HIFK:lla on myös profiililtaan sellaisia ratkaisijoita, jotka "taikovat" niitä paikkoja, kuten Granlund ja Peltonen. Minä näen tässä parissa isoveli vs. pikkuveli-asetelmaa ja pidän HIFK:ta suurena ennakkosuosikkina, mutta Bluesilla on paikka osoittaa tämä arvio vääräksi.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kannattaisikohan Sihvolan harkita jotain muuta tapaa analysoida pelejä kuin katsella kahta ottelua televisiosta yhtäaikaa ja samaan aikaan kirjoittaa lopputuloksesta riippuvia analyysejä?
Johtava analyytikko Sihvola on kyllä tänä keväänä mennyt ei vain siitä mistä aita on matalin vaan ryöminyt aidan ali.

Se, että Sihvola on joutunut kääntämään rotsiaan näissä pleijareissa enemmän kuin kerholaiset Rautakorven tulon aikaan, paljastaa vain sen kuinka amatöörimäisiä ovat Sihvolan yllä kuvatut "telkkarianalyysit"
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Jotenkin on kummallista, että runkosarjaa mielin määrin hallinnut JYP on kaksi kertaa putkeen karahtanut ihan täysin kiekkokontrollijoukkueeseen. Näen asian vieläpä niin, että TPS ja Blues ovat pelanneet jopa korostetun "ideologisesti" johtuen altavastaajan asemastaan, eli ovat pyrkineet pitämään JYPin pois kiekosta. JYP on kahtena vuonna näyttänyt jopa heikolta näissä peleissä, kun se ei itse rakenna alhaalta niin sen pelistä tulee typerän näköistä perässä juoksemista ja perinteistä suomalaista veren maku suussa karvaamista. Sitten kun Bluesillakin on Jere Karalahden tasoisia pakkeja, niin he pitävät täysin pilkkanaan JYPin karvaajia 90% ajasta...

Onko tämän kauden Blues kiekkokontrollijoukkue? Hallitsiko se kiekkoa enemmän kuin Jyp?

Puolustustuksessa Blues pelasi rohkeasti kiekon kanssa, mutta tämän jälkeen se luopui aika usein kiekosta heittämällä sen keskialueelta päätyyn (toimitetaan kiekko maalille), kontroloituja rintamahyökkäyksiä oli vähän. Tämä toimintatapa korostui johtoasemassa. Tämä on tietysti oma käsitykseni kahden sarjan perusteella (Ässät ja Jyp), tilastoa en tehnyt. Minusta Bluesin peli oli ensi sijaisesti prosenttikiekkoa, jossa tehdään erittäin vähän virheitä, tehdään niitä oikeita ratkaisuja.

Tässä ketjussa on vaarallista puhua joukkueen henkisentilan merkityksestä, koska Johtavan mielestä sillä ei ole merkitystä jääkiekkojoukkueen menestykseen, mutta uskallan kuitenkin. Matikainen puhui haastattelussa joukkueen tarvitsemasta tarinasta, mikä kasvaa matkan aikana ja Blues on todella kasvanut voittojen kautta. Joukkue on hyvässä flow:ssa, sen pelaajien henkinentila mahdollistaa maksimaalisen suorituksen, mikä näkyy esimerkiksi Bluesin puolustajien avauspelissä, uskalletaan pelata syöttelemällä pois paineenalta. Joukkue pelaa yksinkertaista peliä, jossa yksilöt tekevät hyvällä prosentilla oikeita asioita, ovat sitoutuneita joukkueeseen. Blues on voittanut sarjansa henkisentilan avulla.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kiekkokontrolli on viime kädessä pelin virtauksen hallintaa. Pitkässä juoksussa se virtauksen hallinta on menestyksen avain. Myös vastaiskupelaamisella ja/tai pystysuunnan kiekolla voi hallita virtausta mutta kiekkokontrollipelaaminen antaa etenkin heikommille joukkueille sauman pärjätä, koska se perustuu ihan joukkuepalloilun lainalaisuuksiin. Niin kauan kuin joukkueellasi on kiekko tai pallo, niin tasan niin kauan vastustaja ei tee maalia tai määrää pelin tahtia (=virtaus).

Lainaan J.Grönvallin ansiokkaasta kirjoituksesta vain tämän ensimmäisen kappaleen. Kiitos viestistäsi, jota varten olet paneutunut huolellisesti kiekkokontrollijääkiekon koko laajuuteen. Itse olen pelejä katsellessani tilastoinut viime aikoina vain oman puolustusalueen kiekkokontrollihyökkäyksiinlähdöt. On ollut mielenkiintoista nähdä heti joukkueiden ensimmäisistä oman pään lähdöistä se, mitä valmentajat ovat erätauolla painottaneet tämän suhteen.

Seuraava mielenkiintoni kohde on ensi yön Carolina-Tampa Bay peli. Mikäli NYR ottaa tämän illan ottelussaan New Jerseyltä yhdenkään pisteen, joutuu Carolina yöllä kovaan paikkaan. Sen on saavutettava saman verran pisteitä kuin, mitä NYR mahdollisesti ottaa omassa ottelussaan. Kiekkokontrollin kannalta ottelu on mielenkiintoinen, koska Tampa Bay on ollut seuraamissani otteluissa puhdas nopean pystysuunnan jääkiekkojoukkue ja menestynyt tällä kaudella NHL:ssä hyvin. Katsoin, kun Carolina voitti 7-0 Atlantan, Joni Pitkäsen pelaamista. Pitkäsen on kirjoitettu olevan pelaaja, joka ei sovellu Jukka Jalosen kiekkontrollipeliin. Täytyy sanoa, että nykyinen Joni Pitkänen kuuluu NHL:n johtaviin kiekkontrollipelaajiin. Vertaisin häntä omassa päädyssä rauhallisuudessa ja kiekkovarmuudessa Bluesin Jere Karalahteen. Pitkänen on innokkaampi kuin Karalahti hyökkäämään syvällekin vastustajan alueelle, mutta palaa puolustukseen kuin varkain hyvän liikkuvuutensa turvin. Seuraavat H+V+P luvut ovat tänne tulossa ensi yön NHL-ottelusta, mikäli Carolinan pääsy pudotuspeleihin vaatii siltä tasapeliä tai voittoa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Onko tämän kauden Blues kiekkokontrollijoukkue? Hallitsiko se kiekkoa enemmän kuin Jyp?

Puolustustuksessa Blues pelasi rohkeasti kiekon kanssa, mutta tämän jälkeen se luopui aika usein kiekosta heittämällä sen keskialueelta päätyyn (toimitetaan kiekko maalille), kontroloituja rintamahyökkäyksiä oli vähän. Tämä toimintatapa korostui johtoasemassa. Tämä on tietysti oma käsitykseni kahden sarjan perusteella (Ässät ja Jyp), tilastoa en tehnyt. Minusta Bluesin peli oli ensi sijaisesti prosenttikiekkoa, jossa tehdään erittäin vähän virheitä, tehdään niitä oikeita ratkaisuja.

Itse en nähnyt kaikkia Blues-JYP-sarjan matseja mutta näkemissäni peleissä Blues sai myös rintamahyökkäyksiä juuri siksi, että JYP karvasi tyhmästi syvälle silloin, kun Bluesilla selkeästi oli kiekkokontrolli. Bluesin sentterit hakivat toistuvasti keskikaistalta kiekkoa mikä ainakin minulle kielii siitä, että joukkueella on selkeä pyrkimys kiekkokontrollipelaamiseen.

Toki otteluissa on aina myös vastustaja ja oli myös hetkiä jolloin JYP sai Bluesin heittelemään ronkkuja keskialueelle, eli pelaamaan juuri sitä peliä mitä JYP haluaa. Ihan niin syvällisesti en sitten katsellut, että johtuiko tuo roiskiminen JYPin hyvyydestä vai pakkien vääristä ratkaisuista (eli hätäilystä).

Prosenttikiekko tarkoittaa 2000-luvun alun Jokereiden ja Tapparan pelaamista eli alueiden voittamista ilman kiekkoa. Tilan tekeminen taas vaatii kiekon ja sen, että sitä liikutellaan. Se, että Blues tekee vähän virheitä on eri asia kuin prosenttikiekko.

Oikeita ratkaisujahan vaaditaan aina, mutta sen pelitavan puitteissa! Kyllä JYP:kin teki oikeita ratkaisuja oman pelitapansa mukaan mutta nyt se vain hävisi paremmalleen.

Yksinkertaisesti siis Bluesin pyrkii pitämään kiekkoa ja sen päälle pelaa erittäin korkealla tasolla jolloin virheitä ei tule juurikaan. Oman pään lähtöjen seuraaminen on edelleen erittäin hyvä indikaattori siihen mikä on koutsin ohje. Toiset lyövät pleksin kautta pois ja toiset "kiekottelevat" karvaajat pihalle.

Keskialueen lähtöjen seurannassa pienen ongelman muodostaa se, että miten se lähtö tapahtuu, eli tuleeko se riiston seurauksena vai kuinka? Riiston jälkeen viisikko ei välttämättä ole heti täydessä valmiudessa, joten on pakko soveltaa ja välillä heittää päätyyn. Siinä mielessä pelkästään siitä on vaikea päätellä mihin joukkue pyrkii.

Eikä kiekkokontrolli suinkaan tarkoita sitä, että kiekkoa on pidettävä väkisin hallussa vaan välillä tosiaan pitää vain heittää päätyyn. Tyhmä ei tarvitse olla.

Tässä ketjussa on vaarallista puhua joukkueen henkisentilan merkityksestä, koska Johtavan mielestä sillä ei ole merkitystä jääkiekkojoukkueen menestykseen, mutta uskallan kuitenkin. Matikainen puhui haastattelussa joukkueen tarvitsemasta tarinasta, mikä kasvaa matkan aikana ja Blues on todella kasvanut voittojen kautta. Joukkue on hyvässä flow:ssa, sen pelaajien henkinentila mahdollistaa maksimaalisen suorituksen, mikä näkyy esimerkiksi Bluesin puolustajien avauspelissä, uskalletaan pelata syöttelemällä pois paineenalta. Joukkue pelaa yksinkertaista peliä, jossa yksilöt tekevät hyvällä prosentilla oikeita asioita, ovat sitoutuneita joukkueeseen. Blues on voittanut sarjansa henkisentilan avulla.

Tottakai henkinen tila vaikuttaa mutta sekin tulee vain ja ainoastaan voittojen kautta. Henkistä tilaa ei voi synnyttää tyhjästä kuten usein virheellisesti luullaan. Pelitapa ja peliajatus ovat ihan keskeisessä asemassa siinä mielessä, että joukkue luottaa siihen. Lisäksi pelaajan kannalta on aina mukavampi pelata peliä jossa saa pitää paljon kiekkoa ja jolla vielä voittaakin sen päälle.

Pelin taso tietenkin nousee, kun itseluottamus on pelaajilla kunnossa ja monesti on niin, että kun kulkee niin silloin kulkee, eli kaikki pienetkin asiat kääntyvät omalle jengille. Paljon on ihan onnestakin kiinni, hyvillä joukkueilla sitä vain on, tai ne "ansaitsevat" sen.

Kiekkokontrollihan on todella yksinkertaista jos sen homman haltsaa, pitää vain osata "pelata". Kaikki eivät osaa ja roiskivat kiekkoa ja luulevat, että se edistää peliä jollain tavalla. Pelitilanteiden tunnistaminen on kaikista tärkeintä ja erottaa parhaat pelaajat keskinkertaisista ja huonoista pelaajista. Teemu Selänne ja Antti Pihlström ovat varmasti fysiikaltaan samaa tasoa ja Pihlström voi olla kovempiki mutta juuri pelitilanteiden tunnistamisessa ja peliälyssä Selänne vie Pihlströmiä aivan miljoona-nolla. Ja näitä "pihlströmejä" meillä on edelleen liikaa.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tottakai henkinen tila vaikuttaa mutta sekin tulee vain ja ainoastaan voittojen kautta. Henkistä tilaa ei voi synnyttää tyhjästä kuten usein virheellisesti luullaan. Pelitapa ja peliajatus ovat ihan keskeisessä asemassa siinä mielessä, että joukkue luottaa siihen. Lisäksi pelaajan kannalta on aina mukavampi pelata peliä jossa saa pitää paljon kiekkoa ja jolla vielä voittaakin sen päälle.

Pelin taso tietenkin nousee, kun itseluottamus on pelaajilla kunnossa ja monesti on niin, että kun kulkee niin silloin kulkee, eli kaikki pienetkin asiat kääntyvät omalle jengille. Paljon on ihan onnestakin kiinni, hyvillä joukkueilla sitä vain on, tai ne "ansaitsevat" sen...

Tämän allekirjoitan täysin, flow-tila ei synnyt väkisin tyhjästä, sen syntyminen on jonkin näköinen mysteeri, mutta voittaminen siihen liittyy. Blues on vuoden -06 Ässät, onni suosii ja voittoja tulee.

Itselle kiekkokontrollipelaaminen on Kalpa tyyppistä kiekottelua, tätä Blues ei harjoita. Blues pelaa erittäin paljon prosenttikiekkoa, jossa vastustajalta viedään tila ja aika pois, mutta hyökkäyksiin lähdössä pelaa taas kiekollista peliä. Siffan ansiokkaat tilastoinnit ovat huomioineet tämän, mutta Bluesin pelitapa on hyvä esimerkki lisäanalyysin tarpeesta.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai henkinen tila vaikuttaa mutta sekin tulee vain ja ainoastaan voittojen kautta. Henkistä tilaa ei voi synnyttää tyhjästä kuten usein virheellisesti luullaan.

Tämän allekirjoitan täysin, flow-tila ei synnyt väkisin tyhjästä, sen syntyminen on jonkin näköinen mysteeri, mutta voittaminen siihen liittyy. Blues on vuoden -06 Ässät, onni suosii ja voittoja tulee.

Kysyisin vielä sitä (jos nyt vaikka Bluesista puhutaan) miten flow syntyi mielestänne Bluesin tapauksessa. Lähtötilanteena 'säälipleijarit', eikä runkosarjakaan suoranaista voittoputkea ollut. Jostainhan se ensimmäinen voitto tuli? Tai sitten HIFK, joka tuli tappioputkesta runkosarjan lopussa ja aloitti play-offit kahdella tappiolla Jokerisarjassa. Miten voitosta voi ammentaa tappioasemassa?
 

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
Kysyisin vielä sitä (jos nyt vaikka Bluesista puhutaan) miten flow syntyi mielestänne Bluesin tapauksessa. Lähtötilanteena 'säälipleijarit', eikä runkosarjakaan suoranaista voittoputkea ollut. Jostainhan se ensimmäinen voitto tuli? Tai sitten HIFK, joka tuli tappioputkesta runkosarjan lopussa ja aloitti play-offit kahdella tappiolla Jokerisarjassa. Miten voitosta voi ammentaa tappioasemassa?

Eiköhän se flow lähtenyt siitä, että voitettiin se viime vuosien pahin peikko, Kärpät. Blues on vuosia kompastunut aina samaan vastustajaan ja nyt se kaatui. Koska runko on suurin piirtein sama, oli tuolla varmasti suuri merkitys. Tämän on kyllä todennut Matikainenkin. Kärppien kaatumisen myötä tuli tunne, että "Me voidaan voittaa kenet vaan!" Veikkaisin, että osa Bluesin liitoa johtuu myös taktiikan muokkaamisesta. Paskansyöjä muistaakseni mainitsi jotain "uusista jutuista" pari kuukautta sitten.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Miten voitosta voi ammentaa tappioasemassa?

Vanhat sanonnat, voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen tai tappioputken katkaisee voitto kertovat sen olennaisen, onnistumisesta itseluottamus kasvaa.

Blues nousi säälipleijareissa huonon toisen pelin jälkeen Oulussa jatkoaikavoittoon, Porissa sarjan ensimmäisessä pelin kolmannen erän 3 - 1 tappiotilanteesta 3 - 4 jatkoaikavoittoon ja katkaisi sarjan huonon pelin (5. peli Porissa) jälkeen Espoossa. Tämän tyyppisistä nousuista Blues on saanut itseluottamusta ja uskoa tekemiseensä, mutta tämä ilmiön selittäminen on mahdotonta. Jos joku pystyisi hallitsemaan tätä, hän olisi rikas ja menestyvä.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Kaikkien aikojen pelikirjakevät

Kannattaisikohan Sihvolan harkita jotain muuta tapaa analysoida pelejä kuin katsella kahta ottelua televisiosta yhtäaikaa ja samaan aikaan kirjoittaa lopputuloksesta riippuvia analyysejä?
Johtava analyytikko Sihvola on kyllä tänä keväänä mennyt ei vain siitä mistä aita on matalin vaan ryöminyt aidan ali.

Se, että Sihvola on joutunut kääntämään rotsiaan näissä pleijareissa enemmän kuin kerholaiset Rautakorven tulon aikaan, paljastaa vain sen kuinka amatöörimäisiä ovat Sihvolan yllä kuvatut "telkkarianalyysit"

Tämä on kaikkien aikojen pelkirjakevät! Yhä voimallisemmin eri tahojen (valmentajat, pelaajat, analyytikot, kommentaattorit, lehtimiehet ja -naiset, keskustelupalstalaiset, osa faneista) puheet ovat ammattimaistuneet ja sanoisinko pelikirjamaistuneet.

Kaikkien huulilla on "kiekkokontrolli". Ja niin pitääkin olla. Eletään suomalaisen jääkiekkoilun uuden tulemisen aikaa: eri tekijät ottavat kantaa ja puolensa tähän kiekkokontrollikysymykseen. Valtaosa merkkittävimmistä alan ihmisistä on jo lähtenyt tälle kiekkokontrollin voittavan jääkiekon tielle. Suomalaisen jääkiekkoilun tulevaisuuden identiteetin tulee kutoutua tilan tekemisen (kiekkokontrolli) ja tilan voittamisen (pystysuunnan pelaaminen) jääkiekon ulottuvuuksien yhdistämiseen. Tästä käy viimeisimpänä laatuesimerkkinä kaikkien aikojen välieräsarja HIFK:n ja Jokereiden kesken. Kari Jalonen ja Erkka Westerlund olivat aivan ytimessä ja säätivät joukkueiden pelisuunnitelmaa otteluden välillä ja aikana juuri tällä tilan tekemisen ja tilan voittamisen -mekanismilla.

Ja sekin on vain huippua, että yhä jotkut valmentajat ja studiot elävät kiekkokontrollin suhteen eräänlaista jumalhämärää. Osilla se on vielä "ateismia" kiekkokontrollin suhteen, mutta suurimmalla osalla se on enää puhtaaksi viljeltyä "jumalhämärää" asian tiimoilta, eli suhde ja käsitys ja tietoisuus on jo syntynyt, mutta eri syistä (pelko, osaamattomuus, politikointi, vanhoilisuus, ja vielä kerran politikointi) estävät uskoon tulemisen.

Oli Johtavan korville musiikkia, kun Bluesin nuori hyökkääjä Tomi Sallinen korosti televisiossa JYP-sarjan jälkeen sitä, miten Blues oli onnistunut pitämään ja kontrolloimaan kiekkoa jyväskyläläisiä vastaan, että se oli ollut avainasia kaikkeen. - Oi aikoja, oi tapoja, ei enää tarvinnut kuunnella pelaajan suusta, että "oli parempi liike", "haluttiin voittoa enemmän" ja muuta tyhmää.

Samoin Johtava aivan liikuttui, kun Petri Matikainen viittasi pelirohkeuden käsitteellä juuri siihen pelirohkeuteen, mikä liittyi Blueisin pelaajien uskallukseen pitää kiekkoa JYPiä vastaan. Aiemmin vallalla olleessa suomalaisen jääkiekkoilun paradigmassahan pelirohkeus oli lähinnä kiekottomien pelaajien pelirohkeutta mennä "väleihin ja taklausten alle" kiekottomana.

On tämä elämäni kevät!

Johtava
 

Fordél

Jäsen
Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan. Pelitavalliset asiat ovat tottakai tärkeitä, mutta niin on moni muukin asia. Kokonaisuus, kokonaisuus Petteri! Voit hyvinkin olla johtava, mutta vain yhden pelin osa-alueen asiantuntija, that´s it. J

Jos siis haluat kehittää ja laajentaa analyysejasi, ota niihin mukaan myös muita pelin elementtejä. Silloin analyysiesi arvo kasvaa huomattavasti. Nyt olet yhden asian äänitorvi, mutta tietysti sekin on jo paljon. Uskon kuitenkin, että sinussa on potentiaalia paljon parempaan. Niin kuin peli kehittyy, myös sinulla on siihen mahdollisuudet. Jos jätät henkilökohtaisuudet ja paskajournalismin pois, voit olla aidosti kunnioitettava Johtava, joka näkee pelin laaja-alaisemmin. Sulla on jo hyvä ymmärrys pelistä ja tätä kautta olisi mahdollista saada vielä enemmän etumatkaa muihin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
The Johtava osuu asian ytimeen, sillä osa-alueella jota jääkiekosta analysoi. Elämme Suomen jääkiekon uuden nousun alkua, kun esim. Bluesin pelaaja tulee TV-haastatteluun ja puhuu kiekkokontrollista ja voittamisesta. En ole katsellut Blues-JYP ottelusarjaa ollenakaan, kun podin muutaman päivän kiekkoähky-tautia, kiitos mielipuolisen otteluohjelman HIFK-Lukko ottelusarjassa (terveisiä Jii-Pee Vuorinen, Jukka Valtanen ja Harry Bogomoloff ja ne tahot, joiden nimiä en tiedä ja ovat syyllisiä HIFK-Lukko otteluohjelman raiskaamiseen välierissä 31.3.-5.4.2011). En siis analysoi Bluesin pelitavan kehitystä eteenpäin kevään 2011 muutosvalmentamisen avulla, siitä Bluesista, jonka viimeksi olen nähnyt sm-liigapelissä jäällä kauden 2010-11 aikana.

Saattaa tulla tiukka, tasainen ja mielenkiintoinen finaalisarja HIFK-Blues sittenkin ja oikeille analyytikoille, harrastelija-analyytikoille, halkopinon taakse, seurojen kannattajille ja kaikille muillekin paljon hyvätasoista lätkää seurattavaksi ja analysoitavaksi saakka. Syynä on osittain se, että Blues lienee nyt kehittänyt pelitapaansa ja HIFK on jo nyt pelannut paljon osaavaa jääkiekkoa kevään 2011 playoffeissa ja tuskin menettää otettaan finaaleissa osaavaan pelaamiseen. Riittääkö se mestaruuteen saakka on kysymys, jota en käsittele tässä ketjussa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan. Pelitavalliset asiat ovat tottakai tärkeitä, mutta niin on moni muukin asia. Kokonaisuus, kokonaisuus Petteri! Voit hyvinkin olla johtava, mutta vain yhden pelin osa-alueen asiantuntija, that´s it. J

Juu ja sitten, kun kaikki joukkueet osaavat pelata oikein ja pelaavat oikeasti loistavaa pelitapa-jääkiekkoa, kukin omaa versiotaan, niin sitten taas ottelut ratkeavat yksittäisiin virheisiin, tunnetilaan, yksilön oivallukseen ja pelaamiseen hetkellisesti vastoin valmentajan ohjeita (takatukka-pelitapa), yv-, av- ja mv-peliin jne.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Itselle kiekkokontrollipelaaminen on Kalpa tyyppistä kiekottelua, tätä Blues ei harjoita. Blues pelaa erittäin paljon prosenttikiekkoa, jossa vastustajalta viedään tila ja aika pois, mutta hyökkäyksiin lähdössä pelaa taas kiekollista peliä. Siffan ansiokkaat tilastoinnit ovat huomioineet tämän, mutta Bluesin pelitapa on hyvä esimerkki lisäanalyysin tarpeesta.

KalPan pelaaminen on yksi tapa pelata kiekkokontrollia ja se on jopa aika ääripää. Blues pelaa ihan yhtä "oikeaa" kiekkokontrollia mutta vain eri maustein ja painotuksin. Tuo hyökkäysalueen pelaaminen, tai päätyyn lyönti, voikin olla sitten juuri yhdistettyä kiekkokontrollia ja tilan ja ajan jääkiekkoa, mutta minulla ei ainakaan vielä ole kompetenssia tarkempaan syyniin.

Kiekkokontrolli on kuitenkin enemmänkin ajattelutapa ja tietoinen valinta pyrkiä hallitsemaan kiekkoa ja sillä tavalla viemään peliä. Kun usein puhutaan, että omissa pitää pelata riskittömästi niin kiekkokontrollipelaamisessa oikeastaan uhmataan tätä ihan tietoisesti, sillä siihen liittyy aina pieni riski esimerkiksi huonosta syötöstä.

Jos hypätään lätkästä hetkeksi sählyn puolelle niin siellähän koko käsite on paljon edellä. Salibandyyn on alkanut tulla myös lätkän piirteitä rintamahyökkäyksineen mutta ennen kaikkea tuo pallokontrolli näyttelee siinäkin isoa roolia. Jos otetaan tilanne jossa keskialue on kiinni eikä puolustaja pääse avaamaan nopealla niin tässä kohtaa minusta näkyy pelaajien erot ajattelussa. Toiset ikäänkuin tuskastuvat tähän ja avaavat joko pitkän syötön tai yrittävät puoliväkisin syöttää jonnekin väliin, he kokevat, että pelin pitää olla koko ajan nopeaa ja suuntautua ylöspäin. Lisäksi usein on kyse siitä, että he eivät osaa luottaa itseensä vaan hätäilevät pallon pois. Sitten on pelaajia jotka näkevät pelin siten, ettei palloa kannata luovuttaa väkisin pois vaan on parempi hieroa tila auki.

Yksi ulottuvuus ovat nämä pelaajat ja toinen on sitten se joukkueen peliajatus. Jos johtoajatus on pallokontrolli/kiekkokontrolli niin samassa tilanteessa oleva pallollinen pelaaja uskaltaa odottaa, koska tietää, että oma viisikko tulee auttamaan lähelle mahdollistaakseen pallon pitämisen omilla. Tämä juuri on se asia josta puhutaan, kun sanotaan, että: "Pelikirja tekee keskinkertaisesta pelaajasta paremman ja huonosta keskinkertaisen". Parastahan on jos saat pelaajan oppimaan jotain uutta pelistä, koska oppimistahan riittää aina. Itseluottamus lisääntyy koska oikeita ratkaisuja tulee enemmän ja toisaalta sillä pelivälineen hallinnalla on vain kummallinen voima myös henkisellä puolella.

Jääkiekkokin voi ottaa oppia salibandysta ja jalkapallosta tai miksei vaikka jääpallosta (ehkä, en tiedä itse siitä lajista mitään). Jalkapallossa pallokontrolli on aina avainasemassa ja kentän keskusta on aina tärkein alue, samahan koskee omalla tavallaan myös jääkiekkoa ja salibandya, eli kuka hallitsee keskialuetta hallitsee samalla koko kenttää. Keskialue voidaan tukkia tai hyvällä pelivälineen hallinnalla (pallo-/kiekkokontrolli) mennä sen yli vauhdilla ja kontrolloidusti!

Ihan pelitapoja ajatellen minusta on ihan typerää pelata jotain ronkkuja jos vastustaja tukkii keskialueen. Futiksessa, lätkässä ja sählyssä se on ihan yhtä tyhmää, koska käytännössä aina luovutat pelivälineen suoraan vastustajalle. Olisi ajateltava niin, että kiekko omassa päässä omassa lavassa on aina parempi vaihtoehto vaikka siitä ei maalia saataisikaan aikaiseksi. Siksi esimerkiksi Peltomaan kritiikki HIFK:n ja Lukon ensimmäisessä ottelussa meni mielestäni ohi.

Tässä kohdin pitää tietysti muistaa, että pelitapoja paljon ja kaikilla voi periaatteessa voittaa, kunhan joukkue toteuttaa sitä tarpeeksi hyvin. Tämäkin on asia jossa jalkapallosta voi ottaa oppia, ei siellä edes vallalla oleva moderni suuntaus ole aina voittava, vaan pelitapoja ja ryhmityksiä on valtavasti. Jääkiekossa ryhmitykset ovat aika rajalliset eikä ainakaan vielä ole tullut yhtään oikein radikaalia koutsia joka vaikka karvaisi 4-1-systeemillä! Se olisi todellista ultrapystysuunnan tilan ja ajan lätkää :D Pelattaisiin kahdella syötöllä kiekko päätyyn ja neljä ajokoiraa täysillä prässäämään.

Jääkiekossakin pitäisi ymmärtää tuota monimuotoisuutta vielä enemmän, kuin pelkästään aina modernin suuntauksen seuraamisena. Eli juuri tuohon suuntaan, että pelataankin samaan aikaan sekä tilaa tekevää, että tilaa voittavaa peliä, eikä niin kuten tähän asti, että ne sulkisivat toisensa jollain tavalla pois. Jokaisella, ja tarkoitan ihan jokaikistä, joukkueella tulisi olla tulevaisuudessa pelikirjassaan myös kiekkokontrolli ja hitaat lähdöt yhtenä osana joka voidaan ottaa käyttöön tilanteen niin vaatiessa. On jo nyt vanhanaikaista vetää sillä samalla sapluunalla loppuun asti jos se ei toimi, on valmistauduttava kaikkeen.

Taktisuus voi myös ottaa uusia askeleita pelaajien ominaisuuksien hyödyntämisessä ja pelipaikkojen vaihtelussa. Jos esimerkiksi tulisi tilanne, että joukkue ottaisi kesken pelin käyttöön kiekkonkontrollin ja pidemmät hyökkäykset niin sillä olisi mahdollisuus vaihtaa vaikka sentterin paikkaa jos sillä olisi laituri joka osaa taas sen pelin paremmin. Eli peliälykkäät pelaajat voisivat olla vaikka LW/C sen sijaan, että olisivat tiukasti vain laitureita. Miksei jopa niin, että esimerkiksi Juha Leimun kaltaiset pakit voisivat tarvittaessa siirtyä laituriksi.

No, ehkä olen ihan kuutamolla näiden hommien kanssa mutta sietäähän näitä pohtia kunkin omassa pienessä kupolissa. Siinä tiedän olevani oikeassa, että lajirajojen yli pitäisi tehdä paljon enemmän yhteistyötä valmennuksen tasolla. Fyysinen valmennus, henkinen valmennus, itse "pelin" oppiminen jne., Suomessahan on osattu tehdä hiihtäjiä ja yleisurheilijoita, löytyy painijoita ja henkisen kantin jättiläisiä eli nyrkkeilijöitä tai alppihiihtäjiä. On jääkiekko, jalkapallo, koripallo, lentopallo, pesäpallo ja salibandy joissa on tullut kansainvälistä menestystä ja osassa operoidaan aivan maailman huipulla. Pieni maa voisi tällä tavalla tehostaa toimintaansa ja luoda sellaista me-henkeäkin. Tähän on kuiten varmasti vielä matkaa, kun eri lajien täytyy keskenään tapella jonninjoutavuuksista.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan.

Jos olet itse pelannut jotain lajia niin tiedät, että tunnetilat menevät tasan. Ei niillä loppujen lopuksi mitään mestaruuksia ratkota vaan kyse on todellakin siitä pelistä ja pelaamisen tasosta. Finaalissakin on jo kaksi tunnetasoltaan korkealla olevaa joukkuetta. Runkosarjassa yksittäinen matsi voi mennä haluamisen piikkiin mutta playoffeissa mikään sarja ei ratkea haluun.

Meinaatko etteivät Ilves, Ässät, Jokerit tai KalPa halunneet voittaa? Tai, että JYP, Blues, HIFK ja Lukko jotenkin halusivat enemmän? Ei, kyllä kyse on siitä, että ne peittosivat vastustajansa jäällä fair and square, pelaamalla paremmin.
 

Fordél

Jäsen
Jos olet itse pelannut jotain lajia niin tiedät, että tunnetilat menevät tasan. Ei niillä loppujen lopuksi mitään mestaruuksia ratkota vaan kyse on todellakin siitä pelistä ja pelaamisen tasosta. Finaalissakin on jo kaksi tunnetasoltaan korkealla olevaa joukkuetta. Runkosarjassa yksittäinen matsi voi mennä haluamisen piikkiin mutta playoffeissa mikään sarja ei ratkea haluun.

Meinaatko etteivät Ilves, Ässät, Jokerit tai KalPa halunneet voittaa? Tai, että JYP, Blues, HIFK ja Lukko jotenkin halusivat enemmän? Ei, kyllä kyse on siitä, että ne peittosivat vastustajansa jäällä fair and square, pelaamalla paremmin.

Olen pelannut ja kokemuksesta sanon, että tunnetilat eivät mene tasan. Ei tunteella mestaruuksia voiteta eikä kukaan ole niin sanonutkaan. Kyse on kokonaisuudesta, jossa tunne näyttelee yhtä osaa: niin hyvässä kuin pahassa. Jos nyt otetaan vaikka Ilves, jota olen noista mainitsemistasi joukkuesta seurannut eniten niin voin sanoa, että sen tunnetilassa ei ollut moittimista. Joukkue todellakin halusi voittaa ja uskalsi myös pelata omalla rohkealla tavallaan, johon kaikki olivat sitoutuneita. Ilves kaatui ihan muuhun asiaan kuin tunnetilaan. Jos kuitenkaan tuo puoli ei olisi ollut pelaajilla kunnossa niin onko automaattista, että jokainen pelaaja sitoutuu 100 % joukkueen pelitapaan, on aina täysin motivoitunut ja uskaltaa pelata vaikka joutuisi menemään pelaamisessaan "turvattomalle" alueelle?

Oletko ajatellut, että miksi Blues, HIFK, JYP ja Lukko pelasivat jäällä vastustajaansa paremmin? Onko kyse vain ja ainoastaan siitä, että niiden pelitapa oli paras? Eikö pelitavan toteuttaminenkin ole aika ratkaisevaa? Entä pystyvätkö kaikki pelaajat toteutamaan pelitapaa yhtä hyvin vai voisiko siihen vaikuttaa esimerkiksi pelaajan fysiikka, henkinen tila, joukkueen johtaminen jne.?

Mielestäni näissä tunnejutuissa on kyse paljon muustakin kuin vain halusta. Tottakai kaikki haluavat voittaa, mutta kaikki vaan ei lopulta pysty voittamaan vaikka niillä olisi kuinka hyvin vedetty kesätreeni alla ja valmentajan pelitapa olisi kuinka hyvin sopiva joukkueelle. Luulisi, että pelkästään Suomen maajoukkueen pelejä seuraamalla ymmärtäisi, että henkinen kantti ja tunnepuoli eivät mene aina tasan. Jos pelitapa ja sen toteuttaminen olisivat niin ratkaisevassa roolissa niin miksi ihmeessä olemme ottaneet esim. arvokisojen finaaleissa vain yhden voiton? Niin tässä kohdin vastaat kenties, että vastustajalla on ollut parempi materiaali, mutta sitten voidaan taas kysyä, että millä tavalla perempi? Vain taitotasoltaan vai kenties myös henkinen kantti on ollut parempi?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Lukko pelasi niin kehnoa lätkää HIFK-Lukko välierissä, että en ihmetellyt Lukossa kuin sitä, että miten olivat välierissä, kun pelasivat koko sarjassa vain yksittäisiä eriä kelvollista lätkää ja nyt toivon, etteivät raumalaiset jääkiekon ystävät suutu analyysistäni, kiitos jo etukäteen. Lukko on hieno ja perinteinen jääkiekkoseura.

Tosin, pääsihän Suomikin Vancouverissa 2010 välieriin, pelaten paljon surkeampaa kiekkoa toteutuksen osalta Olympiakisoissa kuin esim. Ruotsi tai Venäjä. Rauli Urama valmentajana sm-liigassa lieneekin samaa tasoa kuin Jukka Jalonen MM-, Olympia- ja WC-tasolla, molemmat lähellä potkuja keväällä 2011. Urama Lukosta lienee potku-uhan alla sm-liigan pronssipelin jälkeen, erityisesti, jos ei saa Lukkoa siihenkään peliin pelaamaan tasollaan koko ottelua ja Jalonen MM-kisojen jälkeen, jos Suomi ei voita mitalia MM-kisoista Slovakiasta.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Oletko ajatellut, että miksi Blues, HIFK, JYP ja Lukko pelasivat jäällä vastustajaansa paremmin? Onko kyse vain ja ainoastaan siitä, että niiden pelitapa oli paras? Eikö pelitavan toteuttaminenkin ole aika ratkaisevaa? Entä pystyvätkö kaikki pelaajat toteutamaan pelitapaa yhtä hyvin vai voisiko siihen vaikuttaa esimerkiksi pelaajan fysiikka, henkinen tila, joukkueen johtaminen jne.?

No periaatteessa näen, että pelitapa oli kaikissa tapauksissa asia numero yksi. Tottakai voitontahto on osa kokonaisuutta mutta kysymys onkin tässä asiassa ollut siitä, että sitä on pidetty Suomessakin jotenkin ratkaisevana asiana. Ei se tunne itsessään ratkaise, se on väärä johtopäätös. Peli on kaikista tärkein asia ja vasta sen jälkeen tulevat tunnepuolen asiat.

Pelitavan toteuttaminen on tottakai ratkaisevaa mutta sekään ei riipu tunteesta, varsinkaan playoffeissa jossa jokainen pelaaja haluaa voittaa. Ja jos löytyykin joku pelaaja joka ei uskalla voittaa, niin kyllähän nämä jampat ovat alta aikayksikön penkin päässä palelemassa.

Tämä on kyllä monimutkainen asia, sillä tunteella on ja ei ole merkitystä. En minäkään missään nimessä sen vaikutusta kokonaan sulje pois. Tunne ei kuitenkaan tule ensimmäisenä vaan vasta onnistumisten seurauksena. Itsekin pelaajana tiedät sen tunteen kun lähdet matsiin "rutiinilla" mutta, kun peli lähteekin kulkemaan niin itseluottamus kasvaa ja peli paranee. Näen asian niin, että peliin on mentävä aina tyhjällä päällä ja antaen pelin viedä. Tässä mielessä se tunnetilojen painoarvo on aina vähän kolikonheittoa. Yksi maali, taklaus tai mikä vaan voi sytyttää tunteen tai sammuttaa sen. Siksi koen, että myös SM-Liigassa jokaisen ottelun alussa tunnetila on tasan ja huolimatta ottelun lopputuloksesta sama tilanne on taas seuraavan matsin alussa. Se on sitä kun "katsellaan" mihin suuntaan peli rupeaa kehittymään.

Suomen maajoukkuekin on aina halunnut sitä voittoa, jopa liiankin kanssa, koska se on kääntynyt jo pelkäämiseksi liian usein. Minusta avainasiat ovat rentous ja rohkeus, eli hyväksyy sen faktan, että koska kyseessä on peli niin tässä saattaa tulla pannuun mutta juuri sen takia osaa pelata rennosti ja rohkeasti omaa peliä. Niin se vain on, että rentouden kautta syntyvät parhaat tulokset eikä rentous tule muuten kuin sillä, että hyväksyy tappionkin mahdollisuuden ja sen, että aurinko nousee huomennakin aivan saletisti.
 

Fordél

Jäsen
Ei se tunne itsessään ratkaise, se on väärä johtopäätös. Peli on kaikista tärkein asia ja vasta sen jälkeen tulevat tunnepuolen asiat.

Tämä on kyllä monimutkainen asia, sillä tunteella on ja ei ole merkitystä. En minäkään missään nimessä sen vaikutusta kokonaan sulje pois.

Ensinä väität, että tunnetilat menevät tasan, mutta sitten niillä onkin merkitystä?

Edelleen, eihän täällä kukaan ole sanonut, että tunnetilat yksin ratkaisee, mutta ne ovat osa kokonaisuutta. Pelitapa ei ole asia numero yksi vaan pelaajat. Pelaajia varten on sitten pelitapa ja muut asiat, jotka auttavat pelaajia pääsemään yhteiseen päämäärään. Kaikki alkaa pelaajista ja päättyy pelaajiin. Ja koska kyse on pelaajien pelistä, myös tunnetilalla ja henkisen puolen asioilla on vaikutusta. Ilmeisesti itsekin olet lopulta sitä mieltä, että tunteilla on vaiktutusta ja tällöinhän ne eivät mene aina tasan.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ensinä väität, että tunnetilat menevät tasan, mutta sitten niillä onkin merkitystä?

Edelleen, eihän täällä kukaan ole sanonut, että tunnetilat yksin ratkaisee, mutta ne ovat osa kokonaisuutta. Pelitapa ei ole asia numero yksi vaan pelaajat. Pelaajia varten on sitten pelitapa ja muut asiat, jotka auttavat pelaajia pääsemään yhteiseen päämäärään. Kaikki alkaa pelaajista ja päättyy pelaajiin. Ja koska kyse on pelaajien pelistä, myös tunnetilalla ja henkisen puolen asioilla on vaikutusta. Ilmeisesti itsekin olet lopulta sitä mieltä, että tunteilla on vaiktutusta ja tällöinhän ne eivät mene aina tasan.

Huoh, TUNNE EI RATKAISE VOITTAJAA PITKISSÄ PUDOTUSPELISARJOISSA TAI RUNKOSARJASSA. Tunteella on oma merkityksensä pelin sisällä mutta on väärä johtopäätös sanoa, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa voittoa enemmän. Tunteen merkitystä en ole koskaan kieltänyt kokonaan, sen olet itse ymmärtänyt väärin tunkemalla sanoja suuhuni.

Pelit voitetaan pelaamalla eikä tahdolla. Pelaaja ei ole mitään ilman pelitapaa jne. Kyllä sinä nämä tiedät.
 

Fordél

Jäsen
Huoh, TUNNE EI RATKAISE VOITTAJAA PITKISSÄ PUDOTUSPELISARJOISSA TAI RUNKOSARJASSA. Tunteella on oma merkityksensä pelin sisällä mutta on väärä johtopäätös sanoa, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa voittoa enemmän. Tunteen merkitystä en ole koskaan kieltänyt kokonaan, sen olet itse ymmärtänyt väärin tunkemalla sanoja suuhuni.

Pelit voitetaan pelaamalla eikä tahdolla. Pelaaja ei ole mitään ilman pelitapaa jne. Kyllä sinä nämä tiedät.

Niin mielestäsi siis tunne ei ratkaise edes kokonaisuudessa, mutta mielestäni se ratkaisee yhtenä osana kokonaksuutta. Jos myönnetään, että tunteella on oma merkitys pelin sisällä, voi se siis hyvin olla ratkaisevassa roolissa yhdessä ottelussa. Yksi ottelu voi taas antaa merkittävää suuntaa koko sarjalle. Runkosarjassa asialla ei ole niin suurta merkitystä kun katsotaan asiaa koko runkosarjan osalta. Jääkiekon mestaruus ratkaistaan kuitenkin pudotuspelisarjoissa, jotka koostuvat yksittäisistä peleistä, joten tunteella on mielestäni oma roolinsa sarjojen ratkaisuissa. On lähes mahdontonta sanoa kuin suuri sen merkitys on, mutta on mielestäni käsittämätöntä väittää, ettei sillä olisi vaikutusta.

Ja edelleen, henkiset asiat ovat muutakin kuin vain halua voittaa. Se on esimerkiksi uskallusta pelata.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huoh, TUNNE EI RATKAISE VOITTAJAA PITKISSÄ PUDOTUSPELISARJOISSA TAI RUNKOSARJASSA. Tunteella on oma merkityksensä pelin sisällä mutta on väärä johtopäätös sanoa, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa voittoa enemmän. Tunteen merkitystä en ole koskaan kieltänyt kokonaan, sen olet itse ymmärtänyt väärin tunkemalla sanoja suuhuni.

Pelit voitetaan pelaamalla eikä tahdolla. Pelaaja ei ole mitään ilman pelitapaa jne. Kyllä sinä nämä tiedät.

Mitä tunne on?

Jos tässä ketjussa puhutaan tunteessa, se käsitetään usein "luolamies" -tyyppiseksi riehumiseksi vaikka esimerkiksi Bluesin tapauksessa on kyse ihan jostain muusta. Puhuin jo aikaisemmin flow-tilasta, jossa pelaajien itseluottamus nostaa heidän suoritusvarmuutta. Kyse ei ole mistään riehumisesta vaan henkisentilan nostamasta suoritusvarmuudesta. Pelaajat pystyvät toteuttamaan paremmin valmentajan laatimaa pelitapaa, voittavat kaksinkamppailuja, pystyvät ratkaisemaan tiukoissa paikoissa, suoritustaso ei laske takaiskujen jälkeen jne.

Tasainen sarja, kuten Ässät - Blues puolivälierä, voi ratketa tunteeseen, kuten mielestäni kävikin. Blues pystyi suorittamaan varmemmin, pelitavoissa ei mielestäni ollut ratkaisevaa eroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös