Yksi esimerkki mikä minua loputtomiin kiehtoo on se Leijonien Torinon turnaus. Siinähän näki miten joukkueen pelitapa tuki sen vahvuuksia ja peli-ilo suorastaan pursusi joukkueesta, pelaajat tekivät jatkuvasti oikeita asioita ja olivat todella "omalla" tasollaan. Kuitenkin mitä lähemmäs loppuottelua mentiin niin sen enemmän joukkue luopui kiekkokontrollista ja siirtyi vastaiskupelaamiseen. Miksi? Siinä on se suuri kysymys. Venäjä vielä tyrmättiin mutta sitten tuli iso ja paha Ruotsi. Hävittiinkö se kulta henkisellä tasolla, pelillisellä tasolla vai Sakun poikki menneen mailan tasolla? Tottakai Ruotsilla oli hurja joukkue mutta Suomi dominoi niissä kisoissa Kanadaakin ihan mielin määrin joten ei sekään ihan pelkältään riitä selitykseksi.
Sitten myös Vancouver on omalla tavallaan toisenlainen esimerkki. Suomi ei pelannut joukkueena ja lopulta se kumuloitui yhteen Leijonien kaikkien aikojen surullisimmista eristä. Nyt taas tullaan yhteen ydinkysymykseen, eli johtuiko pelaajien surkea pelaaminen haluttomuudesta, pelosta ja matalasta itseluottamuksesta vai pelasiko Suomi taktisesti tyhmästi? Ja mikä yhteys mahdollisella henkisellä lässähdyksellä oli aiempien otteluiden kauniisti sanottuna sekaviin esityksiin? Lopulta Suomi sai ihan uskomattoman mitalin pelkästään Olli Jokisen ansiosta, malliesimerkki siitä mitä tarkoitan sillä, että yksittäisessä ottelussa henkiset asiat voivat ratkaista, tässä tapauksessa Olli Jokisen voitontahto ja yksilötaito ratkaisivat.
Ainoa mitä televisiosta voi nähdä on se, että pelaajat tekevät virheitä ja USA tykittelee ykkössektorilta liukuhihnalta maaleja. Henkistä tilaa ei voi kuin arvailla.
Nämä ovat mielenkiintoisia esimerkkejä molemmat ja aika lailla samoin näin nämä kaksi olympiaturnausta. Torino oli finaalia lukuunottamatta loistava, tosin mielestäni tuo Venäjä-välierä oli jopa kisojen paras peli Suomelta ja Vancouver sitten kunnon sekametelisoppa alusta loppuun. Torinossa pelaajat sanoivat, että virta yksinkertaisesti loppui finaalissa. Sihvonen perinteiseen tapaansa huuteli, että Suomen pelitapa suli. Vancouverin välierässähän näin ei missään nimessä päässyt käymään, vaan syyt oli sitten Kummolassa ja Sheddenissä:)
Selvää minusta on, että paras tapa valmistaa joukkue henkisesti on saada joukkueen pelitapa selkärankaan ja mieluiten toki niin, että voittoja sillä napsuu sillä ne kasvattavat itseluottamusta. Itseluottamus on kuitenkin huikean tärkeä asia monissa pallopeleissä ja kun se on hyvällä tasolla, pelaajat tekevät oikeita ja hyviä ratkaisuja tiukoissa paikoissa ja uskaltavat pelata taitojensa äärirajoilla. Asia on kuitenkin monisyinen ja pelitapa tässä vain yksi osa-alue, vaikkakin se tärkein.
Tiukoissa sarjoissa ei kannata minusta lähteä liikaa yksinkertaistamaan lopputulosten syitä, koska marginaalit ovat niin pienet. Blues-sarjassa Jyp jostain syytä sortui muutaman kerran pahoihin virheisiin, jotka pikku hiljaa alkoivat kääntää otteluita, kun samaan aikaan Tarkki oli kuin muuri. Ja toisaalta Jypin pelin taso laski reilusti runkosarjasta, eikä se pystynyt enää vastaavaan dominointiin. Blues onnistui siten hyvin eliminoimaan Jypin vahvuuksia.
Joka tapauksessa Sihvonen analyysien turhuus kristallisoitui jälleen Bluesin pelissä. Kuukausitolkulla Sihvonen haukkui lukuisissa artikkeleissa Petri Matikaista ja hänen pelitapaansa idioottimaiseksi. Sitten yhtäkkiä sormen napsautuksella pelitapa muuttuukin briljantiksi kiekkokontrolliksi ja Blues onkin finaalissa. Samalla taisi mennä Sihvosen uskottavuuden viimeisetkin rippeet, jos ei kuukausien Bluesin ammattimainen analysointi kertonut edes oraalla olevasta kiekkokontrollista. Eihän Sihvosen aiempien juttujen perusteella pitäisi edes teoriassa olla mahdollista tuoda uutta pelitapaa muutamassa päivässä, kun yleensä kokonainen kausikin on siinä ja siinä, että se on mahdollista. Etenkin kun Suomi on maailman johtava pelikirjamaa:)
Joku näissä yhtälöissä nyt joka tapauksessa mättää ja pahasti. Joko se on ns. johtava analyyseineen tai "totuus" Suomesta johtavana pelikirjamaana ja joukkueen mahdollisuus muuttaa ja luoda uusi pelitapa muutamassa päivässä ja päästä sillä finaaleihin SM-liigassa.
Itse sanoisin, että tällä hetkellä mättää sekä Sihvonen sekä SM-liiga johtavana pelikirjasarjana. Omasta mielestäni tällä hetkellä mikään joukkueista ei pelaa mitenkään erinomaista kiekkoa. Jokerit oli lähellä lyödä muutaman kuukauden harjoittelulla kolme vuotta samalla valmentajalla kuvoita hioneen HIFK:n, Lukko oli suorastaan surkea ja Blues löi puolivillaisella pelitavalla Jypin. Siinä mielessä puolivillaisella, että mielestäni Bluesin hyökkäykset eivät ole mitenkään hirveän hyvin organisoitu vaikka kovasti tunnutaankin kehuttavan Bluesin uutta kiekkokontrollia. Enemmän se on semmoista soheltamista ja pomputtelua keskiviivan jälkeen ja päädyssä sitten sitten taistellaan se mikä irtoaa. Ihan viihdyttäviä ja jänniä otteluita näilläkin otteilla saadaan aikaiseksi, mutta mistään huikeasta pelikirjakeväästä, tai SM-liigasta sarjana, on minusta turha puhua.