Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[J.Grönvall]

Onko tämän kauden Blues kiekkokontrollijoukkue? Hallitsiko se kiekkoa enemmän kuin Jyp?

Puolustustuksessa Blues pelasi rohkeasti kiekon kanssa, mutta tämän jälkeen se luopui aika usein kiekosta heittämällä sen keskialueelta päätyyn (toimitetaan kiekko maalille), kontroloituja rintamahyökkäyksiä oli vähän. Tämä toimintatapa korostui johtoasemassa. Tämä on tietysti oma käsitykseni kahden sarjan perusteella (Ässät ja Jyp), tilastoa en tehnyt. Minusta Bluesin peli oli ensi sijaisesti prosenttikiekkoa, jossa tehdään erittäin vähän virheitä, tehdään niitä oikeita ratkaisuja.

Itse en nähnyt kaikkia Blues-JYP-sarjan matseja mutta näkemissäni peleissä Blues sai myös rintamahyökkäyksiä juuri siksi, että JYP karvasi tyhmästi syvälle silloin, kun Bluesilla selkeästi oli kiekkokontrolli. Bluesin sentterit hakivat toistuvasti keskikaistalta kiekkoa mikä ainakin minulle kielii siitä, että joukkueella on selkeä pyrkimys kiekkokontrollipelaamiseen.

Toki otteluissa on aina myös vastustaja ja oli myös hetkiä jolloin JYP sai Bluesin heittelemään ronkkuja keskialueelle, eli pelaamaan juuri sitä peliä mitä JYP haluaa. Ihan niin syvällisesti en sitten katsellut, että johtuiko tuo roiskiminen JYPin hyvyydestä vai pakkien vääristä ratkaisuista (eli hätäilystä).

Prosenttikiekko tarkoittaa 2000-luvun alun Jokereiden ja Tapparan pelaamista eli alueiden voittamista ilman kiekkoa. Tilan tekeminen taas vaatii kiekon ja sen, että sitä liikutellaan. Se, että Blues tekee vähän virheitä on eri asia kuin prosenttikiekko.

Oikeita ratkaisujahan vaaditaan aina, mutta sen pelitavan puitteissa! Kyllä JYP:kin teki oikeita ratkaisuja oman pelitapansa mukaan mutta nyt se vain hävisi paremmalleen.

Yksinkertaisesti siis Bluesin pyrkii pitämään kiekkoa ja sen päälle pelaa erittäin korkealla tasolla jolloin virheitä ei tule juurikaan. Oman pään lähtöjen seuraaminen on edelleen erittäin hyvä indikaattori siihen mikä on koutsin ohje. Toiset lyövät pleksin kautta pois ja toiset "kiekottelevat" karvaajat pihalle.

Keskialueen lähtöjen seurannassa pienen ongelman muodostaa se, että miten se lähtö tapahtuu, eli tuleeko se riiston seurauksena vai kuinka? Riiston jälkeen viisikko ei välttämättä ole heti täydessä valmiudessa, joten on pakko soveltaa ja välillä heittää päätyyn. Siinä mielessä pelkästään siitä on vaikea päätellä mihin joukkue pyrkii.

Eikä kiekkokontrolli suinkaan tarkoita sitä, että kiekkoa on pidettävä väkisin hallussa vaan välillä tosiaan pitää vain heittää päätyyn. Tyhmä ei tarvitse olla.

Tässä ketjussa on vaarallista puhua joukkueen henkisentilan merkityksestä, koska Johtavan mielestä sillä ei ole merkitystä jääkiekkojoukkueen menestykseen, mutta uskallan kuitenkin. Matikainen puhui haastattelussa joukkueen tarvitsemasta tarinasta, mikä kasvaa matkan aikana ja Blues on todella kasvanut voittojen kautta. Joukkue on hyvässä flow:ssa, sen pelaajien henkinentila mahdollistaa maksimaalisen suorituksen, mikä näkyy esimerkiksi Bluesin puolustajien avauspelissä, uskalletaan pelata syöttelemällä pois paineenalta. Joukkue pelaa yksinkertaista peliä, jossa yksilöt tekevät hyvällä prosentilla oikeita asioita, ovat sitoutuneita joukkueeseen. Blues on voittanut sarjansa henkisentilan avulla.

Tottakai henkinen tila vaikuttaa mutta sekin tulee vain ja ainoastaan voittojen kautta. Henkistä tilaa ei voi synnyttää tyhjästä kuten usein virheellisesti luullaan. Pelitapa ja peliajatus ovat ihan keskeisessä asemassa siinä mielessä, että joukkue luottaa siihen. Lisäksi pelaajan kannalta on aina mukavampi pelata peliä jossa saa pitää paljon kiekkoa ja jolla vielä voittaakin sen päälle.

Pelin taso tietenkin nousee, kun itseluottamus on pelaajilla kunnossa ja monesti on niin, että kun kulkee niin silloin kulkee, eli kaikki pienetkin asiat kääntyvät omalle jengille. Paljon on ihan onnestakin kiinni, hyvillä joukkueilla sitä vain on, tai ne "ansaitsevat" sen.

Kiekkokontrollihan on todella yksinkertaista jos sen homman haltsaa, pitää vain osata "pelata". Kaikki eivät osaa ja roiskivat kiekkoa ja luulevat, että se edistää peliä jollain tavalla. Pelitilanteiden tunnistaminen on kaikista tärkeintä ja erottaa parhaat pelaajat keskinkertaisista ja huonoista pelaajista. Teemu Selänne ja Antti Pihlström ovat varmasti fysiikaltaan samaa tasoa ja Pihlström voi olla kovempiki mutta juuri pelitilanteiden tunnistamisessa ja peliälyssä Selänne vie Pihlströmiä aivan miljoona-nolla. Ja näitä "pihlströmejä" meillä on edelleen liikaa.

 

[TosiFani]

...Tottakai henkinen tila vaikuttaa mutta sekin tulee vain ja ainoastaan voittojen kautta. Henkistä tilaa ei voi synnyttää tyhjästä kuten usein virheellisesti luullaan. Pelitapa ja peliajatus ovat ihan keskeisessä asemassa siinä mielessä, että joukkue luottaa siihen. Lisäksi pelaajan kannalta on aina mukavampi pelata peliä jossa saa pitää paljon kiekkoa ja jolla vielä voittaakin sen päälle.

Pelin taso tietenkin nousee, kun itseluottamus on pelaajilla kunnossa ja monesti on niin, että kun kulkee niin silloin kulkee, eli kaikki pienetkin asiat kääntyvät omalle jengille. Paljon on ihan onnestakin kiinni, hyvillä joukkueilla sitä vain on, tai ne "ansaitsevat" sen...

Tämän allekirjoitan täysin, flow-tila ei synnyt väkisin tyhjästä, sen syntyminen on jonkin näköinen mysteeri, mutta voittaminen siihen liittyy. Blues on vuoden -06 Ässät, onni suosii ja voittoja tulee.

Itselle kiekkokontrollipelaaminen on Kalpa tyyppistä kiekottelua, tätä Blues ei harjoita. Blues pelaa erittäin paljon prosenttikiekkoa, jossa vastustajalta viedään tila ja aika pois, mutta hyökkäyksiin lähdössä pelaa taas kiekollista peliä. Siffan ansiokkaat tilastoinnit ovat huomioineet tämän, mutta Bluesin pelitapa on hyvä esimerkki lisäanalyysin tarpeesta.

 

[tant gredulin]

Tottakai henkinen tila vaikuttaa mutta sekin tulee vain ja ainoastaan voittojen kautta. Henkistä tilaa ei voi synnyttää tyhjästä kuten usein virheellisesti luullaan.

Tämän allekirjoitan täysin, flow-tila ei synnyt väkisin tyhjästä, sen syntyminen on jonkin näköinen mysteeri, mutta voittaminen siihen liittyy. Blues on vuoden -06 Ässät, onni suosii ja voittoja tulee.

Kysyisin vielä sitä (jos nyt vaikka Bluesista puhutaan) miten flow syntyi mielestänne Bluesin tapauksessa. Lähtötilanteena 'säälipleijarit', eikä runkosarjakaan suoranaista voittoputkea ollut. Jostainhan se ensimmäinen voitto tuli? Tai sitten HIFK, joka tuli tappioputkesta runkosarjan lopussa ja aloitti play-offit kahdella tappiolla Jokerisarjassa. Miten voitosta voi ammentaa tappioasemassa?

 

[wundermann]

Kysyisin vielä sitä (jos nyt vaikka Bluesista puhutaan) miten flow syntyi mielestänne Bluesin tapauksessa. Lähtötilanteena 'säälipleijarit', eikä runkosarjakaan suoranaista voittoputkea ollut. Jostainhan se ensimmäinen voitto tuli? Tai sitten HIFK, joka tuli tappioputkesta runkosarjan lopussa ja aloitti play-offit kahdella tappiolla Jokerisarjassa. Miten voitosta voi ammentaa tappioasemassa?

Eiköhän se flow lähtenyt siitä, että voitettiin se viime vuosien pahin peikko, Kärpät. Blues on vuosia kompastunut aina samaan vastustajaan ja nyt se kaatui. Koska runko on suurin piirtein sama, oli tuolla varmasti suuri merkitys. Tämän on kyllä todennut Matikainenkin. Kärppien kaatumisen myötä tuli tunne, että "Me voidaan voittaa kenet vaan!" Veikkaisin, että osa Bluesin liitoa johtuu myös taktiikan muokkaamisesta. Paskansyöjä muistaakseni mainitsi jotain "uusista jutuista" pari kuukautta sitten.

 

[TosiFani]

... Miten voitosta voi ammentaa tappioasemassa?

Vanhat sanonnat, voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen tai tappioputken katkaisee voitto kertovat sen olennaisen, onnistumisesta itseluottamus kasvaa.

Blues nousi säälipleijareissa huonon toisen pelin jälkeen Oulussa jatkoaikavoittoon, Porissa sarjan ensimmäisessä pelin kolmannen erän 3 - 1 tappiotilanteesta 3 - 4 jatkoaikavoittoon ja katkaisi sarjan huonon pelin (5. peli Porissa) jälkeen Espoossa. Tämän tyyppisistä nousuista Blues on saanut itseluottamusta ja uskoa tekemiseensä, mutta tämä ilmiön selittäminen on mahdotonta. Jos joku pystyisi hallitsemaan tätä, hän olisi rikas ja menestyvä.

 

[P.Sihvonen]

Kaikkien aikojen pelikirjakevät

Kannattaisikohan Sihvolan harkita jotain muuta tapaa analysoida pelejä kuin katsella kahta ottelua televisiosta yhtäaikaa ja samaan aikaan kirjoittaa lopputuloksesta riippuvia analyysejä?
Johtava analyytikko Sihvola on kyllä tänä keväänä mennyt ei vain siitä mistä aita on matalin vaan ryöminyt aidan ali.

Se, että Sihvola on joutunut kääntämään rotsiaan näissä pleijareissa enemmän kuin kerholaiset Rautakorven tulon aikaan, paljastaa vain sen kuinka amatöörimäisiä ovat Sihvolan yllä kuvatut "telkkarianalyysit"

Tämä on kaikkien aikojen pelkirjakevät! Yhä voimallisemmin eri tahojen (valmentajat, pelaajat, analyytikot, kommentaattorit, lehtimiehet ja -naiset, keskustelupalstalaiset, osa faneista) puheet ovat ammattimaistuneet ja sanoisinko pelikirjamaistuneet.

Kaikkien huulilla on "kiekkokontrolli". Ja niin pitääkin olla. Eletään suomalaisen jääkiekkoilun uuden tulemisen aikaa: eri tekijät ottavat kantaa ja puolensa tähän kiekkokontrollikysymykseen. Valtaosa merkkittävimmistä alan ihmisistä on jo lähtenyt tälle kiekkokontrollin voittavan jääkiekon tielle. Suomalaisen jääkiekkoilun tulevaisuuden identiteetin tulee kutoutua tilan tekemisen (kiekkokontrolli) ja tilan voittamisen (pystysuunnan pelaaminen) jääkiekon ulottuvuuksien yhdistämiseen. Tästä käy viimeisimpänä laatuesimerkkinä kaikkien aikojen välieräsarja HIFK:n ja Jokereiden kesken. Kari Jalonen ja Erkka Westerlund olivat aivan ytimessä ja säätivät joukkueiden pelisuunnitelmaa otteluden välillä ja aikana juuri tällä tilan tekemisen ja tilan voittamisen -mekanismilla.

Ja sekin on vain huippua, että yhä jotkut valmentajat ja studiot elävät kiekkokontrollin suhteen eräänlaista jumalhämärää. Osilla se on vielä "ateismia" kiekkokontrollin suhteen, mutta suurimmalla osalla se on enää puhtaaksi viljeltyä "jumalhämärää" asian tiimoilta, eli suhde ja käsitys ja tietoisuus on jo syntynyt, mutta eri syistä (pelko, osaamattomuus, politikointi, vanhoilisuus, ja vielä kerran politikointi) estävät uskoon tulemisen.

Oli Johtavan korville musiikkia, kun Bluesin nuori hyökkääjä Tomi Sallinen korosti televisiossa JYP-sarjan jälkeen sitä, miten Blues oli onnistunut pitämään ja kontrolloimaan kiekkoa jyväskyläläisiä vastaan, että se oli ollut avainasia kaikkeen. - Oi aikoja, oi tapoja, ei enää tarvinnut kuunnella pelaajan suusta, että "oli parempi liike", "haluttiin voittoa enemmän" ja muuta tyhmää.

Samoin Johtava aivan liikuttui, kun Petri Matikainen viittasi pelirohkeuden käsitteellä juuri siihen pelirohkeuteen, mikä liittyi Blueisin pelaajien uskallukseen pitää kiekkoa JYPiä vastaan. Aiemmin vallalla olleessa suomalaisen jääkiekkoilun paradigmassahan pelirohkeus oli lähinnä kiekottomien pelaajien pelirohkeutta mennä "väleihin ja taklausten alle" kiekottomana.

On tämä elämäni kevät!

Johtava

 

[Fordél]

Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan. Pelitavalliset asiat ovat tottakai tärkeitä, mutta niin on moni muukin asia. Kokonaisuus, kokonaisuus Petteri! Voit hyvinkin olla johtava, mutta vain yhden pelin osa-alueen asiantuntija, that´s it. J

Jos siis haluat kehittää ja laajentaa analyysejasi, ota niihin mukaan myös muita pelin elementtejä. Silloin analyysiesi arvo kasvaa huomattavasti. Nyt olet yhden asian äänitorvi, mutta tietysti sekin on jo paljon. Uskon kuitenkin, että sinussa on potentiaalia paljon parempaan. Niin kuin peli kehittyy, myös sinulla on siihen mahdollisuudet. Jos jätät henkilökohtaisuudet ja paskajournalismin pois, voit olla aidosti kunnioitettava Johtava, joka näkee pelin laaja-alaisemmin. Sulla on jo hyvä ymmärrys pelistä ja tätä kautta olisi mahdollista saada vielä enemmän etumatkaa muihin.

 

[Johannes]

The Johtava osuu asian ytimeen, sillä osa-alueella jota jääkiekosta analysoi. Elämme Suomen jääkiekon uuden nousun alkua, kun esim. Bluesin pelaaja tulee TV-haastatteluun ja puhuu kiekkokontrollista ja voittamisesta. En ole katsellut Blues-JYP ottelusarjaa ollenakaan, kun podin muutaman päivän kiekkoähky-tautia, kiitos mielipuolisen otteluohjelman HIFK-Lukko ottelusarjassa (terveisiä Jii-Pee Vuorinen, Jukka Valtanen ja Harry Bogomoloff ja ne tahot, joiden nimiä en tiedä ja ovat syyllisiä HIFK-Lukko otteluohjelman raiskaamiseen välierissä 31.3.-5.4.2011). En siis analysoi Bluesin pelitavan kehitystä eteenpäin kevään 2011 muutosvalmentamisen avulla, siitä Bluesista, jonka viimeksi olen nähnyt sm-liigapelissä jäällä kauden 2010-11 aikana.

Saattaa tulla tiukka, tasainen ja mielenkiintoinen finaalisarja HIFK-Blues sittenkin ja oikeille analyytikoille, harrastelija-analyytikoille, halkopinon taakse, seurojen kannattajille ja kaikille muillekin paljon hyvätasoista lätkää seurattavaksi ja analysoitavaksi saakka. Syynä on osittain se, että Blues lienee nyt kehittänyt pelitapaansa ja HIFK on jo nyt pelannut paljon osaavaa jääkiekkoa kevään 2011 playoffeissa ja tuskin menettää otettaan finaaleissa osaavaan pelaamiseen. Riittääkö se mestaruuteen saakka on kysymys, jota en käsittele tässä ketjussa.

 

[Johannes]

Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan. Pelitavalliset asiat ovat tottakai tärkeitä, mutta niin on moni muukin asia. Kokonaisuus, kokonaisuus Petteri! Voit hyvinkin olla johtava, mutta vain yhden pelin osa-alueen asiantuntija, that´s it. J

Juu ja sitten, kun kaikki joukkueet osaavat pelata oikein ja pelaavat oikeasti loistavaa pelitapa-jääkiekkoa, kukin omaa versiotaan, niin sitten taas ottelut ratkeavat yksittäisiin virheisiin, tunnetilaan, yksilön oivallukseen ja pelaamiseen hetkellisesti vastoin valmentajan ohjeita (takatukka-pelitapa), yv-, av- ja mv-peliin jne.

 

[J.Grönvall]

Itselle kiekkokontrollipelaaminen on Kalpa tyyppistä kiekottelua, tätä Blues ei harjoita. Blues pelaa erittäin paljon prosenttikiekkoa, jossa vastustajalta viedään tila ja aika pois, mutta hyökkäyksiin lähdössä pelaa taas kiekollista peliä. Siffan ansiokkaat tilastoinnit ovat huomioineet tämän, mutta Bluesin pelitapa on hyvä esimerkki lisäanalyysin tarpeesta.

KalPan pelaaminen on yksi tapa pelata kiekkokontrollia ja se on jopa aika ääripää. Blues pelaa ihan yhtä "oikeaa" kiekkokontrollia mutta vain eri maustein ja painotuksin. Tuo hyökkäysalueen pelaaminen, tai päätyyn lyönti, voikin olla sitten juuri yhdistettyä kiekkokontrollia ja tilan ja ajan jääkiekkoa, mutta minulla ei ainakaan vielä ole kompetenssia tarkempaan syyniin.

Kiekkokontrolli on kuitenkin enemmänkin ajattelutapa ja tietoinen valinta pyrkiä hallitsemaan kiekkoa ja sillä tavalla viemään peliä. Kun usein puhutaan, että omissa pitää pelata riskittömästi niin kiekkokontrollipelaamisessa oikeastaan uhmataan tätä ihan tietoisesti, sillä siihen liittyy aina pieni riski esimerkiksi huonosta syötöstä.

Jos hypätään lätkästä hetkeksi sählyn puolelle niin siellähän koko käsite on paljon edellä. Salibandyyn on alkanut tulla myös lätkän piirteitä rintamahyökkäyksineen mutta ennen kaikkea tuo pallokontrolli näyttelee siinäkin isoa roolia. Jos otetaan tilanne jossa keskialue on kiinni eikä puolustaja pääse avaamaan nopealla niin tässä kohtaa minusta näkyy pelaajien erot ajattelussa. Toiset ikäänkuin tuskastuvat tähän ja avaavat joko pitkän syötön tai yrittävät puoliväkisin syöttää jonnekin väliin, he kokevat, että pelin pitää olla koko ajan nopeaa ja suuntautua ylöspäin. Lisäksi usein on kyse siitä, että he eivät osaa luottaa itseensä vaan hätäilevät pallon pois. Sitten on pelaajia jotka näkevät pelin siten, ettei palloa kannata luovuttaa väkisin pois vaan on parempi hieroa tila auki.

Yksi ulottuvuus ovat nämä pelaajat ja toinen on sitten se joukkueen peliajatus. Jos johtoajatus on pallokontrolli/kiekkokontrolli niin samassa tilanteessa oleva pallollinen pelaaja uskaltaa odottaa, koska tietää, että oma viisikko tulee auttamaan lähelle mahdollistaakseen pallon pitämisen omilla. Tämä juuri on se asia josta puhutaan, kun sanotaan, että: "Pelikirja tekee keskinkertaisesta pelaajasta paremman ja huonosta keskinkertaisen". Parastahan on jos saat pelaajan oppimaan jotain uutta pelistä, koska oppimistahan riittää aina. Itseluottamus lisääntyy koska oikeita ratkaisuja tulee enemmän ja toisaalta sillä pelivälineen hallinnalla on vain kummallinen voima myös henkisellä puolella.

Jääkiekkokin voi ottaa oppia salibandysta ja jalkapallosta tai miksei vaikka jääpallosta (ehkä, en tiedä itse siitä lajista mitään). Jalkapallossa pallokontrolli on aina avainasemassa ja kentän keskusta on aina tärkein alue, samahan koskee omalla tavallaan myös jääkiekkoa ja salibandya, eli kuka hallitsee keskialuetta hallitsee samalla koko kenttää. Keskialue voidaan tukkia tai hyvällä pelivälineen hallinnalla (pallo-/kiekkokontrolli) mennä sen yli vauhdilla ja kontrolloidusti!

Ihan pelitapoja ajatellen minusta on ihan typerää pelata jotain ronkkuja jos vastustaja tukkii keskialueen. Futiksessa, lätkässä ja sählyssä se on ihan yhtä tyhmää, koska käytännössä aina luovutat pelivälineen suoraan vastustajalle. Olisi ajateltava niin, että kiekko omassa päässä omassa lavassa on aina parempi vaihtoehto vaikka siitä ei maalia saataisikaan aikaiseksi. Siksi esimerkiksi Peltomaan kritiikki HIFK:n ja Lukon ensimmäisessä ottelussa meni mielestäni ohi.

Tässä kohdin pitää tietysti muistaa, että pelitapoja paljon ja kaikilla voi periaatteessa voittaa, kunhan joukkue toteuttaa sitä tarpeeksi hyvin. Tämäkin on asia jossa jalkapallosta voi ottaa oppia, ei siellä edes vallalla oleva moderni suuntaus ole aina voittava, vaan pelitapoja ja ryhmityksiä on valtavasti. Jääkiekossa ryhmitykset ovat aika rajalliset eikä ainakaan vielä ole tullut yhtään oikein radikaalia koutsia joka vaikka karvaisi 4-1-systeemillä! Se olisi todellista ultrapystysuunnan tilan ja ajan lätkää :D Pelattaisiin kahdella syötöllä kiekko päätyyn ja neljä ajokoiraa täysillä prässäämään.

Jääkiekossakin pitäisi ymmärtää tuota monimuotoisuutta vielä enemmän, kuin pelkästään aina modernin suuntauksen seuraamisena. Eli juuri tuohon suuntaan, että pelataankin samaan aikaan sekä tilaa tekevää, että tilaa voittavaa peliä, eikä niin kuten tähän asti, että ne sulkisivat toisensa jollain tavalla pois. Jokaisella, ja tarkoitan ihan jokaikistä, joukkueella tulisi olla tulevaisuudessa pelikirjassaan myös kiekkokontrolli ja hitaat lähdöt yhtenä osana joka voidaan ottaa käyttöön tilanteen niin vaatiessa. On jo nyt vanhanaikaista vetää sillä samalla sapluunalla loppuun asti jos se ei toimi, on valmistauduttava kaikkeen.

Taktisuus voi myös ottaa uusia askeleita pelaajien ominaisuuksien hyödyntämisessä ja pelipaikkojen vaihtelussa. Jos esimerkiksi tulisi tilanne, että joukkue ottaisi kesken pelin käyttöön kiekkonkontrollin ja pidemmät hyökkäykset niin sillä olisi mahdollisuus vaihtaa vaikka sentterin paikkaa jos sillä olisi laituri joka osaa taas sen pelin paremmin. Eli peliälykkäät pelaajat voisivat olla vaikka LW/C sen sijaan, että olisivat tiukasti vain laitureita. Miksei jopa niin, että esimerkiksi Juha Leimun kaltaiset pakit voisivat tarvittaessa siirtyä laituriksi.

No, ehkä olen ihan kuutamolla näiden hommien kanssa mutta sietäähän näitä pohtia kunkin omassa pienessä kupolissa. Siinä tiedän olevani oikeassa, että lajirajojen yli pitäisi tehdä paljon enemmän yhteistyötä valmennuksen tasolla. Fyysinen valmennus, henkinen valmennus, itse "pelin" oppiminen jne., Suomessahan on osattu tehdä hiihtäjiä ja yleisurheilijoita, löytyy painijoita ja henkisen kantin jättiläisiä eli nyrkkeilijöitä tai alppihiihtäjiä. On jääkiekko, jalkapallo, koripallo, lentopallo, pesäpallo ja salibandy joissa on tullut kansainvälistä menestystä ja osassa operoidaan aivan maailman huipulla. Pieni maa voisi tällä tavalla tehostaa toimintaansa ja luoda sellaista me-henkeäkin. Tähän on kuiten varmasti vielä matkaa, kun eri lajien täytyy keskenään tapella jonninjoutavuuksista.

 

[J.Grönvall]

Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan.

Jos olet itse pelannut jotain lajia niin tiedät, että tunnetilat menevät tasan. Ei niillä loppujen lopuksi mitään mestaruuksia ratkota vaan kyse on todellakin siitä pelistä ja pelaamisen tasosta. Finaalissakin on jo kaksi tunnetasoltaan korkealla olevaa joukkuetta. Runkosarjassa yksittäinen matsi voi mennä haluamisen piikkiin mutta playoffeissa mikään sarja ei ratkea haluun.

Meinaatko etteivät Ilves, Ässät, Jokerit tai KalPa halunneet voittaa? Tai, että JYP, Blues, HIFK ja Lukko jotenkin halusivat enemmän? Ei, kyllä kyse on siitä, että ne peittosivat vastustajansa jäällä fair and square, pelaamalla paremmin.

 

[Fordél]

Jos olet itse pelannut jotain lajia niin tiedät, että tunnetilat menevät tasan. Ei niillä loppujen lopuksi mitään mestaruuksia ratkota vaan kyse on todellakin siitä pelistä ja pelaamisen tasosta. Finaalissakin on jo kaksi tunnetasoltaan korkealla olevaa joukkuetta. Runkosarjassa yksittäinen matsi voi mennä haluamisen piikkiin mutta playoffeissa mikään sarja ei ratkea haluun.

Meinaatko etteivät Ilves, Ässät, Jokerit tai KalPa halunneet voittaa? Tai, että JYP, Blues, HIFK ja Lukko jotenkin halusivat enemmän? Ei, kyllä kyse on siitä, että ne peittosivat vastustajansa jäällä fair and square, pelaamalla paremmin.

Olen pelannut ja kokemuksesta sanon, että tunnetilat eivät mene tasan. Ei tunteella mestaruuksia voiteta eikä kukaan ole niin sanonutkaan. Kyse on kokonaisuudesta, jossa tunne näyttelee yhtä osaa: niin hyvässä kuin pahassa. Jos nyt otetaan vaikka Ilves, jota olen noista mainitsemistasi joukkuesta seurannut eniten niin voin sanoa, että sen tunnetilassa ei ollut moittimista. Joukkue todellakin halusi voittaa ja uskalsi myös pelata omalla rohkealla tavallaan, johon kaikki olivat sitoutuneita. Ilves kaatui ihan muuhun asiaan kuin tunnetilaan. Jos kuitenkaan tuo puoli ei olisi ollut pelaajilla kunnossa niin onko automaattista, että jokainen pelaaja sitoutuu 100 % joukkueen pelitapaan, on aina täysin motivoitunut ja uskaltaa pelata vaikka joutuisi menemään pelaamisessaan "turvattomalle" alueelle?

Oletko ajatellut, että miksi Blues, HIFK, JYP ja Lukko pelasivat jäällä vastustajaansa paremmin? Onko kyse vain ja ainoastaan siitä, että niiden pelitapa oli paras? Eikö pelitavan toteuttaminenkin ole aika ratkaisevaa? Entä pystyvätkö kaikki pelaajat toteutamaan pelitapaa yhtä hyvin vai voisiko siihen vaikuttaa esimerkiksi pelaajan fysiikka, henkinen tila, joukkueen johtaminen jne.?

Mielestäni näissä tunnejutuissa on kyse paljon muustakin kuin vain halusta. Tottakai kaikki haluavat voittaa, mutta kaikki vaan ei lopulta pysty voittamaan vaikka niillä olisi kuinka hyvin vedetty kesätreeni alla ja valmentajan pelitapa olisi kuinka hyvin sopiva joukkueelle. Luulisi, että pelkästään Suomen maajoukkueen pelejä seuraamalla ymmärtäisi, että henkinen kantti ja tunnepuoli eivät mene aina tasan. Jos pelitapa ja sen toteuttaminen olisivat niin ratkaisevassa roolissa niin miksi ihmeessä olemme ottaneet esim. arvokisojen finaaleissa vain yhden voiton? Niin tässä kohdin vastaat kenties, että vastustajalla on ollut parempi materiaali, mutta sitten voidaan taas kysyä, että millä tavalla perempi? Vain taitotasoltaan vai kenties myös henkinen kantti on ollut parempi?

 

[Johannes]

Lukko pelasi niin kehnoa lätkää HIFK-Lukko välierissä, että en ihmetellyt Lukossa kuin sitä, että miten olivat välierissä, kun pelasivat koko sarjassa vain yksittäisiä eriä kelvollista lätkää ja nyt toivon, etteivät raumalaiset jääkiekon ystävät suutu analyysistäni, kiitos jo etukäteen. Lukko on hieno ja perinteinen jääkiekkoseura.

Tosin, pääsihän Suomikin Vancouverissa 2010 välieriin, pelaten paljon surkeampaa kiekkoa toteutuksen osalta Olympiakisoissa kuin esim. Ruotsi tai Venäjä. Rauli Urama valmentajana sm-liigassa lieneekin samaa tasoa kuin Jukka Jalonen MM-, Olympia- ja WC-tasolla, molemmat lähellä potkuja keväällä 2011. Urama Lukosta lienee potku-uhan alla sm-liigan pronssipelin jälkeen, erityisesti, jos ei saa Lukkoa siihenkään peliin pelaamaan tasollaan koko ottelua ja Jalonen MM-kisojen jälkeen, jos Suomi ei voita mitalia MM-kisoista Slovakiasta.

 

[J.Grönvall]

Oletko ajatellut, että miksi Blues, HIFK, JYP ja Lukko pelasivat jäällä vastustajaansa paremmin? Onko kyse vain ja ainoastaan siitä, että niiden pelitapa oli paras? Eikö pelitavan toteuttaminenkin ole aika ratkaisevaa? Entä pystyvätkö kaikki pelaajat toteutamaan pelitapaa yhtä hyvin vai voisiko siihen vaikuttaa esimerkiksi pelaajan fysiikka, henkinen tila, joukkueen johtaminen jne.?

No periaatteessa näen, että pelitapa oli kaikissa tapauksissa asia numero yksi. Tottakai voitontahto on osa kokonaisuutta mutta kysymys onkin tässä asiassa ollut siitä, että sitä on pidetty Suomessakin jotenkin ratkaisevana asiana. Ei se tunne itsessään ratkaise, se on väärä johtopäätös. Peli on kaikista tärkein asia ja vasta sen jälkeen tulevat tunnepuolen asiat.

Pelitavan toteuttaminen on tottakai ratkaisevaa mutta sekään ei riipu tunteesta, varsinkaan playoffeissa jossa jokainen pelaaja haluaa voittaa. Ja jos löytyykin joku pelaaja joka ei uskalla voittaa, niin kyllähän nämä jampat ovat alta aikayksikön penkin päässä palelemassa.

Tämä on kyllä monimutkainen asia, sillä tunteella on ja ei ole merkitystä. En minäkään missään nimessä sen vaikutusta kokonaan sulje pois. Tunne ei kuitenkaan tule ensimmäisenä vaan vasta onnistumisten seurauksena. Itsekin pelaajana tiedät sen tunteen kun lähdet matsiin "rutiinilla" mutta, kun peli lähteekin kulkemaan niin itseluottamus kasvaa ja peli paranee. Näen asian niin, että peliin on mentävä aina tyhjällä päällä ja antaen pelin viedä. Tässä mielessä se tunnetilojen painoarvo on aina vähän kolikonheittoa. Yksi maali, taklaus tai mikä vaan voi sytyttää tunteen tai sammuttaa sen. Siksi koen, että myös SM-Liigassa jokaisen ottelun alussa tunnetila on tasan ja huolimatta ottelun lopputuloksesta sama tilanne on taas seuraavan matsin alussa. Se on sitä kun "katsellaan" mihin suuntaan peli rupeaa kehittymään.

Suomen maajoukkuekin on aina halunnut sitä voittoa, jopa liiankin kanssa, koska se on kääntynyt jo pelkäämiseksi liian usein. Minusta avainasiat ovat rentous ja rohkeus, eli hyväksyy sen faktan, että koska kyseessä on peli niin tässä saattaa tulla pannuun mutta juuri sen takia osaa pelata rennosti ja rohkeasti omaa peliä. Niin se vain on, että rentouden kautta syntyvät parhaat tulokset eikä rentous tule muuten kuin sillä, että hyväksyy tappionkin mahdollisuuden ja sen, että aurinko nousee huomennakin aivan saletisti.

 

[Fordél]

Ei se tunne itsessään ratkaise, se on väärä johtopäätös. Peli on kaikista tärkein asia ja vasta sen jälkeen tulevat tunnepuolen asiat.

Tämä on kyllä monimutkainen asia, sillä tunteella on ja ei ole merkitystä. En minäkään missään nimessä sen vaikutusta kokonaan sulje pois.

Ensinä väität, että tunnetilat menevät tasan, mutta sitten niillä onkin merkitystä?

Edelleen, eihän täällä kukaan ole sanonut, että tunnetilat yksin ratkaisee, mutta ne ovat osa kokonaisuutta. Pelitapa ei ole asia numero yksi vaan pelaajat. Pelaajia varten on sitten pelitapa ja muut asiat, jotka auttavat pelaajia pääsemään yhteiseen päämäärään. Kaikki alkaa pelaajista ja päättyy pelaajiin. Ja koska kyse on pelaajien pelistä, myös tunnetilalla ja henkisen puolen asioilla on vaikutusta. Ilmeisesti itsekin olet lopulta sitä mieltä, että tunteilla on vaiktutusta ja tällöinhän ne eivät mene aina tasan.

 

[J.Grönvall]

Ensinä väität, että tunnetilat menevät tasan, mutta sitten niillä onkin merkitystä?

Edelleen, eihän täällä kukaan ole sanonut, että tunnetilat yksin ratkaisee, mutta ne ovat osa kokonaisuutta. Pelitapa ei ole asia numero yksi vaan pelaajat. Pelaajia varten on sitten pelitapa ja muut asiat, jotka auttavat pelaajia pääsemään yhteiseen päämäärään. Kaikki alkaa pelaajista ja päättyy pelaajiin. Ja koska kyse on pelaajien pelistä, myös tunnetilalla ja henkisen puolen asioilla on vaikutusta. Ilmeisesti itsekin olet lopulta sitä mieltä, että tunteilla on vaiktutusta ja tällöinhän ne eivät mene aina tasan.

Huoh, TUNNE EI RATKAISE VOITTAJAA PITKISSÄ PUDOTUSPELISARJOISSA TAI RUNKOSARJASSA. Tunteella on oma merkityksensä pelin sisällä mutta on väärä johtopäätös sanoa, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa voittoa enemmän. Tunteen merkitystä en ole koskaan kieltänyt kokonaan, sen olet itse ymmärtänyt väärin tunkemalla sanoja suuhuni.

Pelit voitetaan pelaamalla eikä tahdolla. Pelaaja ei ole mitään ilman pelitapaa jne. Kyllä sinä nämä tiedät.

 

[Fordél]

Huoh, TUNNE EI RATKAISE VOITTAJAA PITKISSÄ PUDOTUSPELISARJOISSA TAI RUNKOSARJASSA. Tunteella on oma merkityksensä pelin sisällä mutta on väärä johtopäätös sanoa, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa voittoa enemmän. Tunteen merkitystä en ole koskaan kieltänyt kokonaan, sen olet itse ymmärtänyt väärin tunkemalla sanoja suuhuni.

Pelit voitetaan pelaamalla eikä tahdolla. Pelaaja ei ole mitään ilman pelitapaa jne. Kyllä sinä nämä tiedät.

Niin mielestäsi siis tunne ei ratkaise edes kokonaisuudessa, mutta mielestäni se ratkaisee yhtenä osana kokonaksuutta. Jos myönnetään, että tunteella on oma merkitys pelin sisällä, voi se siis hyvin olla ratkaisevassa roolissa yhdessä ottelussa. Yksi ottelu voi taas antaa merkittävää suuntaa koko sarjalle. Runkosarjassa asialla ei ole niin suurta merkitystä kun katsotaan asiaa koko runkosarjan osalta. Jääkiekon mestaruus ratkaistaan kuitenkin pudotuspelisarjoissa, jotka koostuvat yksittäisistä peleistä, joten tunteella on mielestäni oma roolinsa sarjojen ratkaisuissa. On lähes mahdontonta sanoa kuin suuri sen merkitys on, mutta on mielestäni käsittämätöntä väittää, ettei sillä olisi vaikutusta.

Ja edelleen, henkiset asiat ovat muutakin kuin vain halua voittaa. Se on esimerkiksi uskallusta pelata.

 

[TosiFani]

Huoh, TUNNE EI RATKAISE VOITTAJAA PITKISSÄ PUDOTUSPELISARJOISSA TAI RUNKOSARJASSA. Tunteella on oma merkityksensä pelin sisällä mutta on väärä johtopäätös sanoa, että joku sarja ratkeaa siihen, että toinen haluaa voittoa enemmän. Tunteen merkitystä en ole koskaan kieltänyt kokonaan, sen olet itse ymmärtänyt väärin tunkemalla sanoja suuhuni.

Pelit voitetaan pelaamalla eikä tahdolla. Pelaaja ei ole mitään ilman pelitapaa jne. Kyllä sinä nämä tiedät.

Mitä tunne on?

Jos tässä ketjussa puhutaan tunteessa, se käsitetään usein "luolamies" -tyyppiseksi riehumiseksi vaikka esimerkiksi Bluesin tapauksessa on kyse ihan jostain muusta. Puhuin jo aikaisemmin flow-tilasta, jossa pelaajien itseluottamus nostaa heidän suoritusvarmuutta. Kyse ei ole mistään riehumisesta vaan henkisentilan nostamasta suoritusvarmuudesta. Pelaajat pystyvät toteuttamaan paremmin valmentajan laatimaa pelitapaa, voittavat kaksinkamppailuja, pystyvät ratkaisemaan tiukoissa paikoissa, suoritustaso ei laske takaiskujen jälkeen jne.

Tasainen sarja, kuten Ässät - Blues puolivälierä, voi ratketa tunteeseen, kuten mielestäni kävikin. Blues pystyi suorittamaan varmemmin, pelitavoissa ei mielestäni ollut ratkaisevaa eroa.

 

[Johannes]

Tasainen sarja, kuten Ässät - Blues puolivälierä, voi ratketa tunteeseen, kuten mielestäni kävikin. Blues pystyi suorittamaan varmemmin, pelitavoissa ei mielestäni ollut ratkaisevaa eroa.

Minusta tästä erosta hyötyy usein myös paikallispeleissä se joukkue, jonka pelaajamateriaali on kehnompi kuin vastustajalla. Olen nähnyt 150-200 HIFK-Jokerit tai Jokerit-HIFK peliä ja usein etukäteen altavastaaja ainakin niissä peleissä on käytännön tilanteessa niskan päällä, kun pelaa ilman yhtä suuria voittamispaineita kuin vastustaja. Totta vai luuloa, en tiedä.

 

[J.Grönvall]

Niin mielestäsi siis tunne ei ratkaise edes kokonaisuudessa, mutta mielestäni se ratkaisee yhtenä osana kokonaksuutta. Jos myönnetään, että tunteella on oma merkitys pelin sisällä, voi se siis hyvin olla ratkaisevassa roolissa yhdessä ottelussa. Yksi ottelu voi taas antaa merkittävää suuntaa koko sarjalle. Runkosarjassa asialla ei ole niin suurta merkitystä kun katsotaan asiaa koko runkosarjan osalta. Jääkiekon mestaruus ratkaistaan kuitenkin pudotuspelisarjoissa, jotka koostuvat yksittäisistä peleistä, joten tunteella on mielestäni oma roolinsa sarjojen ratkaisuissa. On lähes mahdontonta sanoa kuin suuri sen merkitys on, mutta on mielestäni käsittämätöntä väittää, ettei sillä olisi vaikutusta.

Ja edelleen, henkiset asiat ovat muutakin kuin vain halua voittaa. Se on esimerkiksi uskallusta pelata.

Heh, no samalla logiikalla voitaneen sitten sanoa myös onnen olevan ratkaiseva asia playoffeissa. Tai ihan minkä vaan joka voi ratkaista yhden ottelun joka voi antaa suuntaa koko sarjalle.

Suomessa ylikorostetaan kaiken maailman henkisiä asioita. Se henkinen kovuus syntyy nuorella iällä, kilpailun kautta. Sen PITÄISI olla automaatio jokaisella ammattilaisurheilijalla.

Yksittäinen peli on aina vain yksittäinen peli, jopa playoff-sarjoissa. Koskaan ei voi sanoa sarjan ratkenneen yhteen peliin, koska se jossittelu on silloin loputonta. Playoffeissa nimenomaan jokainen ottelu on uusi matsi joka alkaa puhtaalta pöydältä. Isossa kuvassa neljä voittoa ottanut joukkue on tehnyt enemmän oikeita asioita ja yksinkertaisesti ollut parempi.

Bluesin ja Ässien sarja ei ratkennut tunteeseen vaan siihen, että Blues riisui Ässät aseista eli pelasi sen vahvuudet pois. Ei sillä ole tunteen kanssa mitään tekemistä vaan kyse oli taktisesta voitosta. Blues teki saman jälleen JYPille joka muuten sekin halusi niin perkeleesti voittaa (jos vaikka katselitte Pihlströmiä) mutta Bluesin pelitapa oli taas parempi ja JYP pelasi sitä vastaan väärin.

Se tunne on ihan luonnollinen jatkumo sille, että joukkue löytää oman pelitapansa jolla se kokee pärjäävänsä. Sitä kautta se pelirohkeus, voitontahto ja muut syntyvät pikkuhiljaa ja parhaimmillaan tuloksena voi olla hiihtotermein "pöljä päivä" jolloin kulkee aivan kaikki. Jos taktinen puoli on kunnossa niin joukkue voi voittaa myös vähemmällä tunteella, etenkin runkosarjassa, sitä kutsutaan Suomessa rutiiniksi. Pudotuspeleissä lähtökohtaisesti jokaisella joukkueella pelilliset asiat ovat kuosissa ja sitä kautta sitä tunnettakin on kaikilla. HIFK voitti Lukon koska se oli parempi ihan jääkiekossa ja saman teki Blues JYPille. Edes HIFK-Jokerit-sarja ei ratkennut mihinkään tunteeseen vaan siihen, että Jokerit päätti olla passiivinen ja antoi HIFK:n viedä peliä ja samalla siis pelata sen omaa peliä.

 

[P.Sihvonen]

Tunteettomasti

Kumma muuten, että kun kuuntelee pelaajien ja valmentajien haastatteluja, korostavat kaikki tunnetilan merkitystä. Pelistä toiseen ja kaudesta toiseen näin tapahtuu, mutta kuitenkin P.Sihvosenkin mielestä tunnetilat menevät pitkässä juoksussa tasan eivätkä ne ratkaise. Urheilu kuitenkin koostuu yksittäisistä peleistä ja suorituksista, jossa tunnetilat eivät todellakaan mene tasan. Pelitavalliset asiat ovat tottakai tärkeitä, mutta niin on moni muukin asia. Kokonaisuus, kokonaisuus Petteri! Voit hyvinkin olla johtava, mutta vain yhden pelin osa-alueen asiantuntija, that´s it. J

Jos siis haluat kehittää ja laajentaa analyysejasi, ota niihin mukaan myös muita pelin elementtejä. Silloin analyysiesi arvo kasvaa huomattavasti. Nyt olet yhden asian äänitorvi, mutta tietysti sekin on jo paljon. Uskon kuitenkin, että sinussa on potentiaalia paljon parempaan. Niin kuin peli kehittyy, myös sinulla on siihen mahdollisuudet. Jos jätät henkilökohtaisuudet ja paskajournalismin pois, voit olla aidosti kunnioitettava Johtava, joka näkee pelin laaja-alaisemmin. Sulla on jo hyvä ymmärrys pelistä ja tätä kautta olisi mahdollista saada vielä enemmän etumatkaa muihin.

Toki minäkin voin tunnetta analysoida. Tämän kerran. Mutta se on lyhyestä virsi kaunis. Muutamalla lauseella tulen analysoineeksi koko maailmanhistorian pallopelit, kun luet minua oikein (ja hieman vastakarvaan) ja laajennat näkemystäni. Eli asiaan:

Bluesilla oli parempi tunne, kun se löi JYPin. HIFK:ll oli parempi joukkuehenki ja tunne, kun se löi Lukon. Silloin 1997 Ruotsi halusi Suomea enemmän voittoa, kun se tuli takaa rinnalle ja ohi (se ei tainnut sittenkään vaikuttaa, ettei Leijonat pelannut johtoasemassa ollenkaan kiekkokontrollia vaan luovutti kiekon kaiken aikaa Ruotsille). Venäjän maajoukkueella ei ollut kymmeneen vuoteen tunnetta, kun se hävisi pelinsä ennen Bykovin aikakautta. - On erikoista, ettei koskaan ole sanottu, että hävijällä olisi ollut enemmän tunnetta.

Sitä, miksi pelaajat puhuvat tunteesta voitetun pelin jälkeen, sinun pitää miettiä itse. Tai voin entisenä pelaajana ja valmentajana auttaa sinua, Fordel. Ennen ratkaisevaa ottelua molemmissa pukukopeissa psyykataan ja nostatetaan henkeä rajusti. Ottelun ratkettua nämä puhuvat papukaijat sitten toistavat monesti liki sanasta sanaan tai ainakin asiatasolla sitä, mitä valmentaja on tehnyt ja puhunut. Voittavan joukkueen pelaaja sanoo: Meidän tunnetaso ratkaisi tämän. Ja sehän on mahdottomuus, että hävinneen joukkueen pelaaja sanoisi, että meillä oli parempi joukkuehenki ja parempi tunnetila, mutta hävisimme ottelun.

Tunne on tärkeä osa kokonaisuutta, se on selvä. Mutta siitä kirjoittaminen ja puhuminen mediassa on nollapuhetta. Ei ole millään todennettavissa, että onko joukkueella tunnetta vai ei. Se on puhdasta spekulaatiota. Voi spekuloida, mutta minä en tee sitä. Spekuloikoot muut. Toki voin vaihtaa osaa. Minä lausun nuo tunneasiat ja ottakoot muut journalistit ja analyytikot puheekseen pelikirjat. Olisi se helppoa. Ei tarvitsisi nähdä pelejä ollenkaan. Olisin voinut Mallorcalta käsin kirjoittaa, että Bluesilla oli parempi tunne ja HIFK:lla parempi joukkuehenki.

Sen vielä sanon tunteesta, että JYPin tunne laski sarjan alussa sen takia, että Blues pelasi kiekkokontrollia, hallitsi pelin virtausta ja voitti ottelut. Mutta jääkiekkoanalyysin tulee keskittyä syihin, ei seurauksiin.
Johtava

 

[TosiFani]

...Yksittäinen peli on aina vain yksittäinen peli, jopa playoff-sarjoissa. Koskaan ei voi sanoa sarjan ratkenneen yhteen peliin, koska se jossittelu on silloin loputonta. Playoffeissa nimenomaan jokainen ottelu on uusi matsi joka alkaa puhtaalta pöydältä. Isossa kuvassa neljä voittoa ottanut joukkue on tehnyt enemmän oikeita asioita ja yksinkertaisesti ollut parempi.

Bluesin ja Ässien sarja ei ratkennut tunteeseen vaan siihen, että Blues riisui Ässät aseista eli pelasi sen vahvuudet pois. Ei sillä ole tunteen kanssa mitään tekemistä vaan kyse oli taktisesta voitosta. Blues teki saman jälleen JYPille joka muuten sekin halusi niin perkeleesti voittaa (jos vaikka katselitte Pihlströmiä) mutta Bluesin pelitapa oli taas parempi ja JYP pelasi sitä vastaan väärin...

Tässä kohtaa täytyy käyttää Tammisen kysymystä: Oletko ollut play offeja pelaavassa joukkueessa? Seuraava peli ei todellakaan ala tyhjältä pöydältä. Lausuntosi on aivan uskomaton, pelkkä taktinen osaaminen tai pelitapa ei tee huippujoukkuetta. Mikäli näin olisi, niin Sihvonen olisi vuoden valmentaja vuodesta toiseen.

Miksi Blues oli täysin vastaantulija kaksi erää ensimmäisessä pelissä? Muuttiko Matikainen pelitapaansa erätauolla?

U

 

[Johannes]

Ihan ohi henkimaailman juttujen.

Olen joskus seurannut peleissä maalipaikkojen syntymisen suorista hyökkäksistä heikkona signaalina sitä kuinka paljon 3-2, 3-3, 2-3 hyökkäyksiä joukkueet saavat aikaan entisen punaviivan ja sinisen välissä, kun hyökätään, edes hetkittäin. Tämä on analyysiä ilman, että on seurattu lähtötapaa omasta päädystä saakka.

En harrasta ruutuvihkoon asioiden kirjaamista, mutta huomasin oman seurantani lievästi korreloivan maalipaikkojen syntymisen kanssa. Maalintekoon vaaditaan enemmän kuin maalipaikka, käsiä, joten oma seurantatapani ei kertonut aina sitä kumpi joukkue voittaa ottelun. Lisäksi tuo seurantani näytti vain sen paljonko suorista hyökkäyksistä syntyy maalipaikkoja. Jos tilanne jatkuu lisää, niin siitä seurantani ei kertonut mitään. Esim. Suomen nuorten maajoukkueet ovat usein hyviä luomaan maalipaikkoja, koska saivat paljon hetkittäisiä 3-2 tilanteita aikaan ennen siniviivan ylitystä, mutta kehnoja tekemään maaleja. Jos tälle itsestäänselvyydelle tarvitaan vahvistusta, niin tuen näkemystä oman seurantani perusteella.

 

[msg]

Nythän olisi P. Sihvolalla oikein mainio tilaisuus tässä ja nyt kertoa miksi HPK:n modernin kiekkokontrollin perään vannoneet junnujoukkueet yksi toisensa jälkeen lähtivät viettämään kesälomaa muiden jatkaessa pelejään.
Mihin ratkesi esimerkiksi Sihvolan itse valmentaman B-junnujoukkueen pelaama pudotuspelisarja?

 

[Dieppe]

Tunne on tärkeä osa kokonaisuutta, se on selvä. Mutta siitä kirjoittaminen ja puhuminen mediassa on nollapuhetta.

Se muuten ei ole lainkaan nollapuhetta, vaikkei tunnetilan vaikutusta voi konkreettisesti osoittaakaan. Sinä ihan varmasti jääkiekkoa pelanneena olet kokenut miten tunnetila vaikuttaa pelaamiseen ja sitä kautta pelin lopputulokseen. Ja nyt en puhu tuosta iänikuisesta tahtotilasta. Se usein on nollapuhetta. En ole tähän ikään tavannut urheilijaa, joka ei olisi ollut täynnä tahtoa onnistua mennessään kaukaloon tai esim. ykköstiille.

Urheilupsykologia on aihe, joka kiehtoo minua suuresti, vaikka itse työskentelen ihan toisenlaisella alalla. Itse urheilua harrastaneena ja paljon seuranneena uskallan väittää että tunnetilan merkitys on yhtä suuri ja joissain tilanteissa jopa suurempi kuin taitotason tai taktiikan, jotka toki ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita urheilussa. On asioita kuten, piilotajunta sekä jännitys, jotka tottavie vaikuttaa suoritukseen. Odotusarvot(omat sekä ympäristön) tekevät kilpailusta tai ottelusta/ottelusarjasta urheilijalle merkityksellisen ja nämä yhdessä luo painetilan, joka vaikuttaa eri tavalla eri urheilijoihin ja sitä kautta suorittamiseen. On päivänselvää että vapautuneessa tilassa oleva urheilija suorittaa paremmin kuin painetilassa oleva urheilija.

Minä väitän että JYP:in ja Bluesin ottelusarja ratkesi nimenomaan tunnepuolella. Taitavampi ja tasokkaampi joukkue joka oli perussarjassa pyyhkinyt vastassa olevalla joukkueella jäätä, ei pystynyt käsittelemään tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla. Enkä minä heitä silti pidä "luusereina", koska tuo tilanne on oikeasti pirun vaikea. Piilotajunnasta tulevat asia eivät ole katkaisijasta pois käännettäviä juttuja. Kun alitajunta ei anna lupaa ymmärtää että taitavampi joukkue, joka on taitonsa osoittanut, voi hävitä neljä kertaa "heikommalleen", on tilanne joukkueelle todella hankala.

Näitä esimerkkejä jossa tunnetila on ollut se iso tekijä, voitaisiin luetella vaikka miljoona. Mainitaan kuitenkin liigahistoriasta pari. 1999 SaiPan voitto Jokereista sekä 2009 karsintasarja Ässät-Sport. Ensin mainitussa heikompi joukkue voitti ja jälkimmäisessä hävisi, mutta laittoi vastustajansa paljon tiukemmalle, mitä tasoero edellyttäisi. En väitä ettei pelitavalla olisi ollut noissa ottelusarjoissa merkitystä, mutta ihan varmasti pelitapaeron takia me emme olisi voittaneet Jokereita, eikä Sport olisi pelannut seitsemää ottelua Ässiä vastaan.

Urheilussa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on absurdia väittää että jokin yksittäinen tekijä olisi se joka ratkaisee lopputuloksen aina tai edes useimmiten. Jääkiekossa joskus lopputuloksen kannalta suurin tekijä on pelitapa, joskus tunne ja joskus ja jopa aika usein varsinkin perussarjassa taitotaso.