Go, Siffa, go!
Jankuttaminen pelkistä luvuista ja kiekkokontrollista/viivelähdöistä on T O D E L L A tylsää ja kapeakatseisuutta. Noiden lukujen jankuttaminen ei ainakaan osoita pätevyyttäsi. Pätevyyden pystyt osoittamaan kun tuot hiukan sisältöä, esim analysoimalla nuo luvut - eli miksi joku luku oli 4 ja miksei se ollut enemmän tai vähemmän.
Mitkä olivat vastustajan toimet ottelun aikana, vaihteliko vastustaja karvauspeli kesken ottelun pakottaen seurattavan joukkueen avauspelin erilaisiin ratkaisuihin, oliko avainpelaajia poissa, missä pelitilanteessa käytettiin mitäkin avausta jne. jne.
Ilman syvällisempää tutkimusta tuollaiset numeroketjujen viljelyt ovat ihan turhaa - tai ainakin pelkästään lukujen pohjalta tehdyt "analyysit" ovat turhia.
Yritän tässä hieman hahmotella, miksi nimimerkin Siffa tilastointityö oman alueen hyökkäyksiinlähtötapojen osalta on ensiarvoisen tärkeää. Siffan määrällinen tilastointi kertoo pelin virtauksen kannalta tärkeitä asioita.
Pelin virtauksen voi saada haltuun leimallisesti kiekkokontrolliin perustuvalla pelitavalla tai leimallisesti pystysuunnan jääkiekolla edellyttäen, että nämä ovat organisoitu oikein. Suomen Jääkiekkoliitto on linjaamassa suomalaisen pelin identiteettiä eli ”Meidän peliä”. Siinä annetaan teoreettisesti sija sekä tilan tekemiselle (eli kiekkokontrolli) että tilan voittamiselle (pystysuunnan pelaaminen). Eli tavoite on pelata kumpaakin yhtä aikaa eri pelitilanteisiin reagoimalla. Ensimmäinen prioriteetti on voittaa tilaa ja jos ei voida voittaa tilaa, tehdään tilaa.
Suomalainen jääkiekkoilu elää sellaista vaihetta, että näillä Siffan tilastoinneilla voi päätellä jo paljon kunkin päävalmentajan pelikirjasta. Kiekkokontrollitekojen määrä (viiveet, palauttamiset, hidastamiset, kiekottelut) kielii selkeästi siitä, missä kohtaa jatkumolla kiekkokontrollijääkiekko kontra pystysuunnanjääkiekko kukin valmentaja sijaitsee.
Valistunut arvaukseni on, että jatkossa tilastointi tulee etenemään sillä tavalla analyysiksi, että tutkitaan ne keskimääräiset seuraukset, minkä laatuisia hyökkäyksiä seuraa viiveestä, palauttamisesta, hidastamisesta, kiekottelusta, puolinopeasta ja nopeasta hyökkäämisestä. Yksinkertainen välivaihe tässä on se, että tilastoidaan, syntyykö eri lähtötavoista keskimäärin ali- vai tasa- vai ylivoimaisia hyökkäyksiä vastustajan siniviivan kohdalla. Tähän tarvitaan tosin erilaista kuvaa kuin normaali televisioitu ottelukuva on, jossa kameramiehet zoomaavat usein liian lähelle.
Myös sitä kannattaa tutkia, että seuraako lähdöistä suoria hyökkäyksiä maalipaikkoineen vai kulmapelejä (pitkiä tai lyhyitä). Sekin tulee tilastoida jatkossa, että minkälaisista lähdöistä kiekko useimmiten menetetään vastustajalle ja ennen muuta se, että minkälaisia hyökkäyksiä vastustaja saa minkäkin oman joukkueen lähtötavan seurauksena.
Ja kun tilastoihin pohjaava analyysi viedään oikein huippuunsa, päästään siihen ymmärrykseen, että mikä oma lähtötapa johtaa vastustajan tiettyyn hyökkäystapaan ja se taas sitten omaan seuraavaan hyökkäykseen. Eli kaava: OMA HYÖKKÄYS 1 – vastustajan hyökkäys 2 – OMA HYÖKKÄYS 3.
Omat alustavat analyysini ovat kertomassa seuraavaa: oma kiekkokontrollilähtö (1) johtaa vastustajan nopeaan tai puolinopeaan hyökkäykseen (2) ja siitä taas seuraa itselle nopean hyökkäyksen (3) sauma, koska oman kontrolloidun lähdön jäljiltä ollaan viisikko tiiviinä hyvillä etäisyyksillä puolustamassa vastustajan hieman organisoitumatonta hyökkäystä vastaan.
Se, miksi Siffan huomio kiinnittyy oikeaan asiaan, johtuu tästä: Kiekkokontrolli pitkälti synnytetään omalla puolustusalueella. Toki kiekkokontrollia voi olla kulmapelissäkin, mutta tämä tässä peräänkuuluttamani kiekkokontrolli (joka sisältää kylkiäisenä vastustajalle houkutuksen hyökätä epäorganisoitu nopea tai puolinopea lähtö) toteutetaan pitkälti omalla alueella.
Mutta siis Siffan hurja ansio on siinä, että pystyn hänen tilastojensa perusteella näkemään, kuka koutsi peluuttaa mitäkin jääkiekkoa SM-liigassa ja NHL:ssä. Sikäli Siffa on poikkeus varmaan koko maailman mittakaavassa nettikeskustelijana, että hänen tilastoinnistaan voi hyödyntää jopa kaltaiseni ammattianalyytikko. Iso käsi siis Siffalle. Go Siffa!
Siffa on niin tärkeän asian ytimessä, että moni ei sitä tajuakaan. Sitkeä tilastointi paljastaa SM-liigan ja Mestiksen päävalmentajien suhteen hahmotteilla olevaan uuteen suomalaiseen peli-identiteettiin. Peli-identiteettiin, jossa keskiössä on valmentajan kanta siitä, missä määrin hänen joukkueensa voittaa tilaa (pystysuunnanjääkiekko) ja tekee tilaa (kiekkokontrolli).
Se, että jos sitten joku muu palstaveli tai -sisko haluaa viedä Siffan tilastointia eteenpäin, niin ei muuta kuin tuumasta toimeen. Tämä vaan kommenttina siihen, kun hänen tilastointiaan täällä välillä tunnutaan väheksyttävän. Olen sillä kannalla, että väheksyä voi, mutta siinä kohdassa pitää lyödä omaa näyttöä pöytään.
Ole hyvä pelille, niin peli on hyvä sinulle!
Olen ymmärtänyt, että Siffa on ollut mukana eri rooleissa suomalaisessa jääkiekkoilussa vuodesta 1975. Se on yhdelle miehelle rapsakka rupeama. Ja vanha herra jaksaa yhä katsoa pelejä ruutuvihkonsa kanssa. Tämä on sitä, kun kunnioittaa ja rakastaa peliä. Jos on peli antanut paljon Siffalle, on Siffakin antanut osansa takaisin pelille.
Johtava
Post Scriptum. Ymmärrän Siffaa myös siltä osin, että välillä hänen täytyy käydä hakemassa happea ja ideoita sieltä halkopinolta. Jos itse olen luonut käsitteistöä kuten "rintamahyökkäys" ja "peliväline on vallanväline", niin Siffa taas on luonut sellaisen huikean diskurssin tänne, jota luonnehtisin halkopino-retoriikaksi. Halkopino-retoriikka on symbolisesti hieman samaa kuin kiekkokontrollijääkiekon kiekottelu. Sillä otetaan vastustajilta pelihuumori pois.