Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Fordél]

Turha meidän tästä on kinata, niiden tietojen pohjalta mitä minulla on, pidän World Cup 2004:ä kesäturnauksena ja Suomen menestystä siinä MM 95 tasoisena.

Voisitko kertoa myös meille muille niitä tietoja vai olivatko ne tuossa äsken jo esillä? Tätä ei kutsuta kinaamiseksi vaan keskusteluksi, jossa toivoisin sun esittävän perusteita sun väitteille niin minä ja muut voidaan ne ostaa mahdollisesti.

 

[cottonmouth]

Turnauksessa oli kolme hyvin valmistautunutta joukkuetta, Suomi, USA ja Kanada, muut tulivat enemmän tai vähemmän suoraan golfkentältä.

Noh, jos Suomi kuitenkin voittaa "edes" A-miehistöllä mukanaolevan ja hyvin valmistautuneen USA:n pudotuspelivaiheessa ja häviää (ainoan ottelun turnauksessa) finaalin maalilla, kuten sanottua, A-miehistöllä mukanaolevalle ja hyvin valmistautuneelle Kanadalle, niin kyllä itse ainakin tuon lasken hieman 1995 välikisojen voittoa korkeammalle. Mielipidekysymyksiä tietty, ei siinä mitään, mutta ihailtavan taitava väistö..

Turha meidän tästä on kinata, niiden tietojen pohjalta mitä minulla on, pidän World Cup 2004:ä kesäturnauksena

..silti jatkokysymyksiin. Kudos.

 

[Wristlock]

Tässä on kyllä virhe. World Cup ei ole kovin turnaus, sillä sen ajoitus ennen varsinaista kautta teki siitä harjoitusturnauksen ja tämä näkyi pelaajien otteissa. Mielestäni World Cup saavutus on verrattavissa vuoden 1995 maailmanmestaruuteen eli molemmissa Suomi pääsi iskemään muiden joukkueiden heikkouteen.

Kautta aikojen kovin saavutus on Torinon olympialaisten hopea, jopa Naganon pronssikin on mielestäni kovempi saavutus kuin World Cup hopea.

Tasan samaa mieltä. En ole koskaan ymmärtänyt ko. World Cup saavutuksen ylihehkuttamista. Hieman kärjistetysti voisi puhua treenikaudella vedetystä all-star höntsästä, jossa krapulaiset kiekkoilijat juhlistivat golfkauden loppusuoraa. Summas-uskovaisten on tietysti hehkutettava tätä saavutusta hamaan loppuun asti maailmankaikkeuden kovimpana kiekkosaavutuksena.

 

[Fordél]

Tasan samaa mieltä. En ole koskaan ymmärtänyt ko. World Cup saavutuksen ylihehkuttamista. Hieman kärjistetysti voisi puhua treenikaudella vedetystä all-star höntsästä, jossa krapulaiset kiekkoilijat juhlistivat golfkauden loppusuoraa. Summas-uskovaisten on tietysti hehkutettava tätä saavutusta hamaan loppuun asti maailmankaikkeuden kovimpana kiekkosaavutuksena.

Hieman kärjistettynä? Jos kyse olisi ollut edes jollain tasolla höntsästä, olisi se taatusti näkynyt pelin intensiteetissä, mutta itse en ainakaan tällaista havaintoa tehnyt enkä muista kenenkään kisojen aikana asiasta valittaneen.

 

[Bismarck]

Tasan samaa mieltä. En ole koskaan ymmärtänyt ko. World Cup saavutuksen ylihehkuttamista. Hieman kärjistetysti voisi puhua treenikaudella vedetystä all-star höntsästä, jossa krapulaiset kiekkoilijat juhlistivat golfkauden loppusuoraa.

Tai MM-95 oli lukuisten joukkueiden kevätlomaa Tukholmassa, jonne edes ei saatu kavereita ylikansallisesta ja yliarvostetusta NHL:stä. Suurin osa joukkueista relas ja veti bissee, mutta koulupoika Sakun johdolla team Curre katsoi saumansa koittaneen vuosisadan saavutukselle. Yhtä kärjistettyä tämä, kuin heitot WC saavutuksen yliarvostamisesta. Itse arvostan ehdottomasti eniten WC 2004 2. sijaa.

 

[Bast]

Juttuhan on niin, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti voi menestyä ilman, että olosuhteissa on jotain vialla.
Calgaryn hopea 1986 - Neukut hävisi tahallaan
MM-95 - höntsykisat, parhaat NHL-miehet poissa
Naganon pronssi - Kanadaa ei kiinnostanut pronssi
WC2004 hopea - huonokuntoisten kesägolffarien höntsäilyt
Salibandyn MM2009 - opiskelijoiden laji, jota pelataan vakavissaan kahdessa maassa
jne.

edit.
Olisi mielenkiintoista funtsia, millaiset kisat pitäisi järjestää, joissa menestyminen ei aiheuttaisi suomalaisissa oman suorituksensa vähättelyä. Olen varma, että se on yksinkertaisesti mahdotonta.

 

[Wristlock]

World Cupin kakkossija Torinon hopeaa kovempi saavutus? Eräs WC valmentajakin olisi varmasti samaa mieltä unohdetun aamulääkkeen jälkeen ;-)

MM95 nyt oli mitä oli, mutta se on kuitenkin edelleen ainoa voitto minkään tasoisista arvoturnauksista.

 

[siffa]

Jonkinlaisena valmennuksen ammattilaisena haluaisin tästä henkisen valmennuksen merkityksestä todeta, että onhan se nyt päivän selvä juttu, että sillä henkisellä puolella on valtava merkitys. Yksin pelikirja ei tarjoa riittävästi tukea pelaajalle, tietenkään. Ei se Sihvonenkaan oikeasti ole sitä mieltä, että yksin pelikirja vie autuaaseen tilaan.

Siitä kai ollaan kaikki samaa mieltä, että henkisellä puolella on valtava merkitys. Sen merkitys on aivan ratkaisevaa pelaajalle. Ilman raudankovaa itseluottamusta ei jääkiekon tapaista taito- ja kontaktipeliä pysty pelaamaan menestyksellisesti.

Nyt on keskusteltu siitä, että mistä syntyy jääkiekkoilijan itseluottamus. Lisäisin siihen vielä, että mistä syntyy itseluottamuksen lisäksi rohkeus pelata jääkiekkoa. Minun mielestäni tuo henkisen puolen vahvuus on sitä, että pelaaja osaa ja uskaltaa pelata hyvin. Eli, että pelaaja on hankkinut lapsesta lähtien riittävän hyvän pelitaidon. Hyvä pelitaito ja siihen lisättynä valmentajan pelitapa antavat pelaajalle ne itseluottamuksen tukipilarit, joille hyvä pelisuoritus pääosin rakennetaan.

En vähättele jääkiekkovalmentajien osuutta. Päinvastoin, hehän opettavat lapset ja nuoret pelaamaan. Tarvitaan ennen kaikkea lajitaitoja kehittäviä harjoitteita. Lisäksi tarvitaan paljon yleistaitoja, joita lajiharjoitteluissa ei voida oppia, lisääviä harjoitteita. Sitä mukaa, kun lajitaidot kehittyvät, kehittyy myös itseluottamus.

Fordélille. Juri Hanin oli Raimo Summasen sparraaja. Hanin oli loppuun asti Summasen takana ja turvana, joten epäilyni Haninin kelkan käännöstä Summasta kohtaan Westerlundin ja muiden tapaan oli turha. Hanin toi Summasen ryhmädynamiikka-ajatteluun uusia filosofisia näkökulmia. Tärkeimpiä oli se, että lähdetään kehittämään pelaajien vahvuuksia sen sijaan, että lähdettäisiin kehittämään heikkouksia. Hanin tuki Summasta henkilökohtaisesti jo kevään 2004 Prahan MM-kisojen aikana ja jälkeen. Hanin oli näin ollen merkittävä henkinen tuki Summaselle.
Suora vastaukseni suoraan kysymykseesi on, että World Cup-hopeaan Haninin merkitys ei ollut merkittävä. Merkittäviä olivat pelaajien henkilökohtaiset pelitaidot ja Summasen kehittämä pelitapa, jota ehdittiin harjoitella Vierumäen leirillä ja harjoitusotteluissa riittävästi ja jota huippupelaajat toteuttivat nöyrästi vaihto vaihdolta.

 

[Johannes]

Hanin oli loppuun asti Summasen takana ja turvana, joten epäilyni Haninin kelkan käännöstä Summasta kohtaan Westerlundin ja muiden tapaan oli turha.

Ei Westerlund kääntynyt Summasta vastaan, kun Summanen oli päävalmentaja. Sen jälkeen, kun Summanen oli saanut potkut päävalmentajan tehtävästä, niin Westerlund otti päävalmentajan tehtävät vastaan, vaikka miehet olivat sopineet, että jos toinen saa potkut, molemmat lähtevät maajoukkueesta. Saman jutun teki tunnetusti Petteri Sihvonen Pelicansissa. Hänellä oli sopimus Petteri Hirvosen kanssa, etä molemmat lähtevät, jos toinen saa potkut. Hirvonen sai potkut, mutta Sihvonen päättikin ryhtyä päävalmentajaksi vastoin Hirvosen ja Sihvosen sopimusta. Tämän on tunnustanut Sihvonen itsekin urheilulehdessä ja on minusta ihan inhmillistä käytöstä. Olen muuten nähnyt paikanpäällä Lahdessa, kun Sihvosen Pelicans hävisi HIFK:lle, mutta siitä on jo aikaa.

 

[Gags]

Saman jutun teki tunnetusti Petteri Sihvonen Pelicansissa. Hänellä oli sopimus Petteri Hirvosen kanssa, etä molemmat lähtevät, jos toinen saa potkut. Hirvonen sai potkut, mutta Sihvonen päättikin ryhtyä päävalmentajaksi vastoin Hirvosen ja Sihvosen sopimusta.

Tämä olikin mielenkiintoinen tiedonjyvänen, jonka avulla helpompi asettaa tässäkin ketjussa kirjoitettuja asioita perspektiiviin. Itse en oikein tuollaisia tehtyjen sopimusten rikkomisia oikein hyväksy, ehkä sitten kyse on vain kotikasvatuksesta.

 

[tant gredulin]

. Hanin toi Summasen ryhmädynamiikka-ajatteluun uusia filosofisia näkökulmia. Tärkeimpiä oli se, että lähdetään kehittämään pelaajien vahvuuksia sen sijaan, että lähdettäisiin kehittämään heikkouksia.

Se on sääli, ettei Summanen pystynyt sitten yksin noudattamaan tätä tapaa. Saattaisi suomalainen jääkiekko olla toisenlaisessa tilassa juuri nyt. Jospa vain Summanen olisi kohdannut mentorinsa aikaisemmnin, ollessaan vielä 'kehitysvaiheessa'...

Mutta kypsän ja itseensä luottavan ihmisen yksi piirre on sekin, ettei loppumattomiin vatvo kohtaamiansa 'vääryyksiä' - joko tosia tai kuvittelemiaan sellaisia.

 

[mjr]

Saatan olla täysin hakoteillä ja siksi toivoisinkin Röngän laittavan toimituskuntansa selvittämään tämän asian. Petteri ei taida tänne saada kommentoida enään kun se ei nykyään taida olla Urheilulehden markkinointistrategian mukaista.

Oli kyllä eräissä keskusteluissa myös niin pahasti ottavana osapuolena, että olen ajatellut, että tämä ripeä strateginen perääntyminen palstalta on johtunut myös, hmm, egon suojelusyistä... Ehkäpä siffa osaa valaista Mestarin mielentiloja tältä osin? Mikä on johtanut Kaikkivaltiaan pois JA:sta, miksi Jääkiekon Aurinko ei enää luo Säteitään tälle kurjalle sivustolle?

 

[siffa]

Kovasti lähti keskustelu jälleen rönsyilemään. Aloitettiin pelikirjahöpinöistä, joista päädyttiin pohtimaan pelaajan itsetunnon perusteita. Nyt on siirrytty sitten käyttäytymistieteilijöiden kautta kaiken alkulähteille eli Raimo Summasen potkuihin ja Erkka Westerlundin siirtymiseen notkeasti Summasen paikalle maajoukkueen päävalmentajaksi. Sekä Summanen että Westerlund ovat siirtyneet pienen tauon jälkeen sorvien äärelle eli töihin, joissa he ovat parhaimmillaan. Tervetuloa vaan molemmille, lyökää kättä päälle ja nostakaa Suomi-kiekko jälleen sille kuuluvaan asemaan.

Keskusteluihin tulee taas uutta virtaa ja jännitettä, kun Erkka Westerlund ja Raimo Summanen kohtaavat suomalaisen juniorijärjestelmän kriisi-/kehittämisseminaarissa Vierumäellä ensi viikolla. Onhan sinne hyväksytty mukaan myös HPK:n B-junioreiden valmentaja; näin hän ainakin ilmoitti viimeisessä Urheilukanavan ohjelmassaan. Elämme taas mielenkiintoisia aikoja. Keskustellaanko laatujuniorituotannon välttämättömästä tason nostosta täällä vai sitten Nuori Suomi-ketjussa vai molemmissa, jää nähtäväksi.

 

[Mänizeri]

Kovasti lähti keskustelu jälleen rönsyilemään. Aloitettiin pelikirjahöpinöistä, joista päädyttiin pohtimaan pelaajan itsetunnon perusteita. Nyt on siirrytty sitten käyttäytymistieteilijöiden kautta kaiken alkulähteille eli Raimo Summasen potkuihin ja Erkka Westerlundin siirtymiseen notkeasti Summasen paikalle maajoukkueen päävalmentajaksi.

Näinhän siinä kävi, mutta toistan vielä aiemmin esittämäni kysymykset, koska sanoit että lajitaitoa rakennettaessa kasvatustieteilijät on pidettävä kaukana. Jotta voisin edes välttävästi olla kanssasi samaa mieltä niin kuulisin mieluusti perusteluja seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitä lajia tuntematon kasvatustieteilijä voi saada aikaiseksi? Mitä tiedät kasvatustieteistä? Oletko käynyt yliopistotason kursseja kasvatustieteistä?

2. Mitä tapahtuisi jos kasvatustieteilijä tuntisi lajia?

Osaan sitten varoittaa kaikkia oppivelvollisuuttaan suorittavia...

edit: Jos en ihan väärin muista, niin Juhani Tamminenkin on toiminut liikunnanopettajana Turussa. Miehen koulutuksesta en tiedä...
edit2: Nopea googletus toi tittelin "liikunnanopettaja"...

 

[LaTe_Show]

edit: Jos en ihan väärin muista, niin Juhani Tamminenkin on toiminut liikunnanopettajana Turussa. Miehen koulutuksesta en tiedä...

Täällä ainakin todetaan seuraavaa:

”Pitää hankkia koulutus ja pätevyys seuraavaan ammattiin jo nuorena. Itse opiskelin voimistelunopettajaksi, ja vaikka elämä vei yritysvalmentajaksi niin minullakin oli vaikeuteni kentän jättämisessä.”

 

[dana77]

edit: Jos en ihan väärin muista, niin Juhani Tamminenkin on toiminut liikunnanopettajana Turussa. Miehen koulutuksesta en tiedä...
edit2: Nopea googletus toi tittelin "liikunnanopettaja"...

Myös eräällä Jukka Jalosella on opettajankoulutus. edit: ja oliko Matti Alatalolla samaten? googlen mukaan herra on ainakin liikuntatieteiden maisteri.

 

[TosiFani]

Liigassa on useampia opettajia:

Rautakorpi, Aravirta, Jalonen, Toivola ja Alatalo nyt ainakin.

 

[siffa]

Näinhän siinä kävi, mutta toistan vielä aiemmin esittämäni kysymykset, koska sanoit että lajitaitoa rakennettaessa kasvatustieteilijät on pidettävä kaukana. Jotta voisin edes välttävästi olla kanssasi samaa mieltä niin kuulisin mieluusti perusteluja seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitä lajia tuntematon kasvatustieteilijä voi saada aikaiseksi? Mitä tiedät kasvatustieteistä? Oletko käynyt yliopistotason kursseja kasvatustieteistä?

2. Mitä tapahtuisi jos kasvatustieteilijä tuntisi lajia?

1. Tottakai, jos juniorin isä on opettaja koulutukseltaan, on hän siellä toivottavasti joukkueen mukana tehtävissä, joita riittää kyllä. Juniorijääkiekossa keskitytään jääkiekon pelitaitojen kehittämiseen ja pelaamiseen. Juniorijääkiekon tehtävä ei ole nuoriso- ja kasvatustyö, mitkä kuuluvat ensisijaisesti kodille ja sen jälkeen koululle. Ihmisen itsetunnon rakentumisen kannalta kodin merkitys on aina ensisijainen. Koulun ja opettajien tärkeää tehtävää en tällä saralla väheksy.
Varsinaisesti kasvatustietä en ole lukenut. Olen kuitenkin tehnyt paljonkin opetukseen liittyvää työtä oman ammattikoulutukseni (DI) alalla. Valmennuskursseja olen käynyt judon ja pienimuotoisesti yleisurheilun ja jääkiekon parissa.

2. Tapahtuu esim. niinkuin Vaasan Sportille tapahtui, kun kasvatustieteilijä Juhani Tamminen vei Sportin sen ensimmäiseen Mestis-mestaruuteen ja hyvin lähelle SM-liigaa. Muita tunnettuja opettajakoulutuksen hankkineita jääkiekkovalmentajia on täällä jo mainittukin, heitähän on melkoinen liuta. Pesäpallon parissa toimii opettajia aktiivipelaajina ja valmentajina. Mm. KPL:n entinen pelaaja ja nykyinen valmentaja Eero Pitkänen on opettaja.

Entisiä jääkiekon pelaajia on opiskellut myös psykologeiksi. Mieleen tulevat J-P Annala ja Tuomas Grönman. Heidän toivoisin jatkavan juniorijääkiekon parissa valmentajina, koska lajituntemus on korkeaa tasoa.

 

[TosiFani]

... Tapahtuu esim. niinkuin Vaasan Sportille tapahtui, kun kasvatustieteilijä Juhani Tamminen vei Sportin sen ensimmäiseen Mestis-mestaruuteen ja hyvin lähelle SM-liigaa...

Sen verran korjaan, että Tamminen on liikuntatieteilijä, ei kasvatustieteilijä.

Jotenkin arvasin, että olet insinööri...

 

[Jyrla]

Sen verran korjaan, että Tamminen on liikuntatieteilijä, ei kasvatustieteilijä.

Jotenkin arvasin, että olet insinööri...

Voimistelunopettajan pätevöityminen aikana, jolloin Juhani Tamminen opiskeli oli sisällöltään huomattavasti lähempänä kasvatustieteen kuin liikuntatieteen problematiikkaa. Siinä mielessä pelkkä ala ei tee Tammisesta liikuntatieteilijää, vaan opettajan. Toki hän on uransa aikana varmasti perehtynyt myös liikuntatieteiden metodeihin sekä tuloksiin.

 

[Mänizeri]

Uusinta Sihvosta

Uusimman urheilulehden anti. Ilmeisesti Jalonen kuunteli liikaa Risto Reipasta.

Muistaakseni Suomella Sihvosen mukaan oli kisojen paras valmennustiimi. Silti Dufva pitäisi sittenkin heivata sivuun ja katsella sitten uudestaan, kun Jalosen pesti päättyy, olisiko silloin Riston vuoro. Suomi pelasi kuulemma liikaa "epärytmillä". Tässäkin oli kyllä jokin tasapaino olemassa kisojen aikana, mutta viikossa on mieli sittenkin muuttuunut...

Siitä pitää olla tällä kertaa samaa mieltä miehen kanssa, että Suomen materiaalilla kolmen rytmin peli ei onnistunut. Vaatii paljon enemmän harjoittelua ja ripauksen lisää kiekollista taitoa. Sihvosen mukaan suurin osa ei ollut tottunut pelaamaan näin.

Sinänsä kisoista jäi itselleni sellainen maku, että Suomi pelasi pelillisesti parhaat ottelunsa kahdella rytmillä vahvoja vastaan. Ja jotenkin tällainen altavastaaja-asetelma on sopii suomalaisille. Huonoja eivät muutkaan pelit olleet, mutta niissä kyllä kaaduttiin enemmän maalintekoon kuin pelitapaan. Kun YV tökki, ei saatu maaleja ja rentous katosi ties minne.

Omasta mielestäni kaksi rytmiä toimii (hyvin harjoiteltuna joukkueen pelitapana) parhaiten, kun vastustaja on etukäteisarvioissa se, joka pitää enemmän kiekkoa. Tällainen on asetelma myös Vancouverissa muita kovia maita vastaan.

Jos Sihvosen tulkinnat pitävät paikkaansa, niin Suomi tulee olemaan todella pulassa Vancouverissa. Suomen NHL pelaajat eivät seurajoukkueissaan juurikaan pelaa kolmea vaan kahta rytmiä. Valmistautumisaika tulee olemaan niin minimaalinen, että jännä nähdä kuinka käy...

 

[Mänizeri]

Juniorijääkiekossa keskitytään jääkiekon pelitaitojen kehittämiseen ja pelaamiseen. Juniorijääkiekon tehtävä ei ole nuoriso- ja kasvatustyö, mitkä kuuluvat ensisijaisesti kodille ja sen jälkeen koululle. Ihmisen itsetunnon rakentumisen kannalta kodin merkitys on aina ensisijainen. Koulun ja opettajien tärkeää tehtävää en tällä saralla väheksy.

Tässä se ydin on ja asia joista olemme eri mieltä: jääkiekkoseurat eivät voi pestä käsiään lasten kasvatustyöstä.

Jääkiekon pelitaitojen kehittäminen ja pelaaminen tapahtuu yleensä aikuinen --> alaikäinen lapsi -kontaktilla. Tässä kohtaa aikuisen vastuu on todella kova. Jos joukkueessa esiintyy kiusaamista, joihin valmentaja tai muut aikuiset eivät puutu, mitäs sitten? Kärsiikö taitojen opettelu vai kestääkö lapsi kuin robotti?

Vastaus on että "totta kai pitää puuttua". No mitäs se sitten on ellei nuorten kasvattamista siihen, miten ryhmässä toimitaan? Tämä on monta kertaa myös se osasyy siellä taustalla, miksi lapsia kuskataan treeneihin. Esimerkkejä löytynee lisää. Teoriasi mukaan nämä ovat toisarvoisia asioita. Okei, ehkä isossa kuvassa puhtaan tuloksen näkökulmasta, mutta entäs tämä kiusattu nuori?

Kun lapsi tuodaan mihin tahansa harrastukseen, on seurojen ymmärrettävä että he ovat tahtomattaan osallisena nuoren maailmankuvan kehittymisessä. Lapsikatras on niin monisyinen vyyhti, että sen vetäjän on osattava suhteuttaa asioita. Ei riitä rautainen kokemus jääkiekosta, vaan on ymmärrettävä että se mikä sopii kenties aikuisille ei välttämättä sovi lapselle.

Kuriositeettina voisi heittää, että kuinka moni tämän palstan lukija on itse tai kaverin nähnyt tekevän seuraavaa: alaikäisenä alkoholin nauttimista ja nuuskan käyttöä ja tupakan polttoa? Enkä nyt ala saarnaamaan mistään terveellisistä elämäntavoista, mutta kuinkahan monella ensikokeilut ovat tapahtuneet joukkuetovereiden kanssa? (Tässä kohtaa oma käteni nousi pystyyn, nimenomaan kaikkien kolmen kokeilijana, alaikäisenä ja vanhempani eivät näistä asioista tienneet mitään...)

Entisiä jääkiekon pelaajia on opiskellut myös psykologeiksi. Mieleen tulevat J-P Annala ja Tuomas Grönman. Heidän toivoisin jatkavan juniorijääkiekon parissa valmentajina, koska lajituntemus on korkeaa tasoa.

Ehkä näin, mutta miksi me Suomessa aina (joka ikisessä lajissa) ajattelemme, että lajin ulkopuoliset pysykööt poissa? Eikö meillä ole mitään opittavaa niiltä, jotka eivät suhtaudu lajiin intohimoisesti vaan kylmän viileästi? Itseäni mietityttää varsin usein, että mitä kaikkea suomalaisessa urheilussa menetetään, kun lajien sisältä samat naamat pyörivät vuodesta toiseen "uudistamassa". Esimerkiksi herra Sihvonen tekisi varmasti omasta mielestään tarvittavia "muutoksia", mutta mitään uutta hänenkään ei voi olettaa keksivän, koska hän katsoo lajia niin tiukasti sisältä.

Voi tietysti olla, ettei jääkiekossa tarvitsekaan keksiä mitään uutta... Kiekko häkkiin ja sillä selvä.

 

[Fordél]

Tässä se ydin on ja asia joista olemme eri mieltä: jääkiekkoseurat eivät voi pestä käsiään lasten kasvatustyöstä.

Jääkiekon pelitaitojen kehittäminen ja pelaaminen tapahtuu yleensä aikuinen --> alaikäinen lapsi -kontaktilla. Tässä kohtaa aikuisen vastuu on todella kova. Jos joukkueessa esiintyy kiusaamista, joihin valmentaja tai muut aikuiset eivät puutu, mitäs sitten? Kärsiikö taitojen opettelu vai kestääkö lapsi kuin robotti?

Vastaus on että "totta kai pitää puuttua". No mitäs se sitten on ellei nuorten kasvattamista siihen, miten ryhmässä toimitaan? Tämä on monta kertaa myös se osasyy siellä taustalla, miksi lapsia kuskataan treeneihin. Esimerkkejä löytynee lisää. Teoriasi mukaan nämä ovat toisarvoisia asioita. Okei, ehkä isossa kuvassa puhtaan tuloksen näkökulmasta, mutta entäs tämä kiusattu nuori?

Kun lapsi tuodaan mihin tahansa harrastukseen, on seurojen ymmärrettävä että he ovat tahtomattaan osallisena nuoren maailmankuvan kehittymisessä. Lapsikatras on niin monisyinen vyyhti, että sen vetäjän on osattava suhteuttaa asioita. Ei riitä rautainen kokemus jääkiekosta, vaan on ymmärrettävä että se mikä sopii kenties aikuisille ei välttämättä sovi lapselle.

Olen samoilla linjoilla siffan kanssa tässä asiassa. Vastuu kasvattamisesta tulee olla kodilla ja sitä roolia on nykyään vieritty aivan liikaa kodin ulkopuolelle ja varsinkin koulut kärsivät nyt tästä. Vapaa-ajantoiminta on toinen joka kärsii myös "heikoista kodeista". Vanhempien täytyy vetää ne rajat lapsille ja opettaa peruskäyttäytymissäännöt ettei niitä tarvitse enää esimerkiksi koulussa opettaa, saatika sitten vaikka lätkäkaukalossa kesken treenien.

Tottakai kun kyseessä on lasten ja nuorten kanssa tehtävää toimintaa, on hommassa aina kyse myös kasvatuksesta. Harvasta pelaajasta tulee ammattijääkiekkoilijaa ja monelle harrastustoiminta toimiikin lähinnä vain kasvatuksellisena alustana. Siellä opitaan esim. ryhmässä toimimista, toisen kunnioittamista, tutustutaan omiin rajoihin, opitaan voittamaan ja häviämään, käsittelemään erilaisia tunteita jne. Nämä ovat ihan luontaisia juttuja joita harrastamiseenkin kuuluu. Ja esimerkkisi kiusaamisesta tai päihteiden käytöstä on ihan arkipäivää harrastustoiminnassakin ja tottakai niihin pitää puuttua.

Kyse on kuitenkin siitä, että se ensisijainen vastuu siitä, että tällaisia ei edes kävisi, on vanhemmilla. Nyt tuntuu, että monet ja varsinkin nuoret vanhemmat siirtävät sen vastuun opettajille ja valmentajille. Heidän tehtävä on tottakai puuttua itse tilanteessa siihen, mutta muuten itse kasvatustyö ja perusasioiden opettaminen on paljon pitkäjänteisempää touhua ja vanhempien on kannettava siitä nykyistä suurempi vastuu ja lyötävä selvempiä rajoja lapsille sekä nuorille. Kiekkotreenien ensisijainen tehtävä on opettaa pelaajat pelaamaan kiekkoa ja siinä samalla huomaamatta toteutuu myös kasvatuksellinen tehtävä. Nyt tuo kasvatuksellinen tehtävä on monesti ottanut liian suurta roolia.

 

[Puolikaspakki]

Tässä se ydin on ja asia joista olemme eri mieltä: jääkiekkoseurat eivät voi pestä käsiään lasten kasvatustyöstä.

Tämä on valloilla oleva tulkinta, mikä tulee varsin hyvin selväksi vaikka lukemalla Nuoren Suomen tavoitteista seuraaville kausille. Oli monta suoraan tavoitetta, joilla lapsia kasvatetaan hyviksi kansalaisiksi, mutta huippu-urheilijoiden tekemisestä ei puhuttu mitään. Rahallinen tuki annetaan sitten näiden tavoitteiden toteuttamisen/toteutumisen perusteella.

Onglmaksi tässä muodostuu onnistumisten mittaristo. Nykyisellään juniorivalmennuksen tulosta mitataan NHL-varauksilla sekä ikäkausimaajoukkueiden kilpailullisella menestyksellä - siis varsin perinteisillä huippu-urheilun mittareilla.

Kun rahallinen panostus laitetaan nöyrien veronmaksajien kasvattamiseen ja tulosta mitataan urheilullisin mittarein, on järjestelmässä vika. Tämän asian kanssa joudumme vain elämään.

Muutenkin nykypäivän trendi tuntuu olevan kasvatusvastuun siirtäminen vanhemmilta päiväkodeille, kouluille ja harrastusten vetäjille. Näin se ei mielestäni saisi olla. Päiväkotien, koulujen ja harrastusten pitää toki luoda ympäristö, jossa kotona annetulta kasvatukselta ei vedetä mattoa alta ja näiden tahojen tuleekin olla kotiin jatkuvassa yhteydessä. Mutta kasvatusvastuuta ei saa - eikä voi - siirtää pois vanhemmilta. Oli se sitten kuinka 2000-lukua tahansa.

 

[Mänizeri]

Kyse on kuitenkin siitä, että se ensisijainen vastuu siitä, että tällaisia ei edes kävisi, on vanhemmilla. Nyt tuntuu, että monet ja varsinkin nuoret vanhemmat siirtävät sen vastuun opettajille ja valmentajille. Heidän tehtävä on tottakai puuttua itse tilanteessa siihen, mutta muuten itse kasvatustyö ja perusasioiden opettaminen on paljon pitkäjänteisempää touhua ja vanhempien on kannettava siitä nykyistä suurempi vastuu ja lyötävä selvempiä rajoja lapsille sekä nuorille. Kiekkotreenien ensisijainen tehtävä on opettaa pelaajat pelaamaan kiekkoa ja siinä samalla huomaamatta toteutuu myös kasvatuksellinen tehtävä. Nyt tuo kasvatuksellinen tehtävä on monesti ottanut liian suurta roolia.

Totta kai ensisijainen kasvatustehtävä on vanhemmilla. En tiedä sanoinko jotain epäselvästi. En mielestäni väittänyt, etteikö kiekkotreenien tehtävä ole ensisijaisesti opettaa lajitaitoja. Jos ei olisi, kiekkoa voisi opettaa videoita katselemalla psykologin sohvalla.

Voisiko nykymenon syynä silti olla se, että juniorivalmentajina toimivat eivät ymmärrä nykylasten maailmaa vaan soveltavat vanhoja oppeja "koska näin on ennenkin tehty"? Onko tätä lasten henkimaailmaa riittävästi tutkittu vai onko se kuitattu ajatuksella, että "Se kuuluu vanhemmille ja that's it. Jätkät viivoille ja luistellaan nyt näitä välejä. Se jos mikä kasvattaa teistä miehiä..." Ostavatko lapset enää tällaista toimintaa ja vaikka se "ostamattomuus" olisikin vanhempien vika, niin kannattaako sitä väkisin tyrkyttää, jos arvomaailmat ovat kerran viime vuosina muuttuneet? Vanhojen hyvien aikojen perään haikailu on ihan turhaa, kyllä jääkiekonkin on sopeuduttava siihen, mitä on tarjolla ja tehtävä siitä se maksimitulos.

On totta, että seuratoimintaan on saattanut pesiytyä liikaa tätä kasvatuksellista puolta, mene ja tiedä. Kuka ja mikä sen mittaa? Joku valmentaja, joka avautuu siitä, että häntä on arvosteltu treenien vetäjänä? Tai se, että viime vuosina meille ei ole siunaantunut jokaisesta ikäluokasta huipputaitavia pelaajia? Ovatko syy-seuraus suhteet todellakin näin yksinkertaisia?

Itse olen sitä mieltä, että paljon pahempi ongelma on se mitä Suomessa on katsottu lajitaidoksi. Se kaikki kulminoituu kiekottoman pelaamisen ylikorostumiseen, joka tähän mennessä näkynyt kaikessa tekemisessä.

Nyt pitäisi kuitenkin muistaa, että seuratoiminta ei pääse irti lahjattomista, laiskoista ym. urheilijan kuvasta poikkeavista tapauksista. Näitä tyyppejä tulee todennäköisesti vielä lisää, kun nuorison liikuntatottumukset on mitä on. Maksukykyisiä isiä ja äitejä ei kukaan estä maksamasta lastensa harrastuksia. Nykymeno vaatii valmentajalta paljon enemmän, kuin pelkät tiedot lajitaidoista. Lajitaitojenkin opettaminen vaatii nykyään paljon kärsivällisempää otetta kuin ennen, koska lasten liikkumattomuus on ongelma joka on olemassa. Nyt valmentajat joutuvat kasamaan lasten fysiikankin lähes nollalukemista.

Kyllä nuo opettajatkin käyvät koulunsa juuri siksi, että a) osaavat opettaa oikeita asioista b) tietävät miten lasten kanssa toimitaan. Niin se vain on, että jääkiekko on tässä maailmassa yksi tärkeä turha asia ja sen varjolla ei voida uhrata lapsia vain sen perusteella, että laji-ihmisten mielestä näin on toimittava. Jos tämä tarkoittaa sitten sitä, että Suomesta ei enää ikinä tule tähtipelaajia niin mielummin niin, kuin kouluttamattomia urheilijan alkuja jotka päätyvät työttömiksi ja syrjäytyvät työelämästä.

Mutta näin ei tule käymään vaan aina löytyy niitä lapsia, jotka haluavat itse huipulle ja tekevät kaikkensa sen eteen ja katsovat mihin se riittää. Yleensä nämä nuoret ovat motivoituneita ja heille on kerrottu, että pelkät jäätreenit eivät riitä. Tämä yhdistettynä kannustavan ympäristöön (uskalla epäonnistua jotta voit onnistua) tuottaa pitkällä tähtäimellä paremman tuloksen. (Lähes kaikki 80-luvulla syntyneet ikäluokat on tuomittu epäonnistujiksi ja itse näen osasyyksi sen, että apinoitiin liikaa riskitöntä, äärikurinalaista pelaamista, jolla Suomi kahmi aikuisten tasolla 90-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa mitaleita. Haettiin voittoja vaikka olisi pitänyt kehittää yksilöitä.)