Sihvonen unohtaa aktiivisesti että mm hän itse julisti profetiana että Suomen pelit MM-kisoissa päättyy kuolemanpeliin USA:ta tai Kanadaa vastaan. Ei päättynyt vaan voittoon Ruotsista pronssipelissä maailman kovinta pelikirjaa vastaan. Suomi siis joko ylitti itsensä selviämällä pronssille, tai sitten Sihvonen ei oikeasti ennustanutkaan mitään menestyksen suhteen vaan halusi luoda sitä samaa negatiivista ilmapiiriä Sheddenin joukkueiden ylle.
Ykkösmissio koko Sheddenin ajan oli vain kritisoida ja oikeastaan Summasen potkuista lähtien. Päämaalinaan Kummola. Ja pelihän sen kertoo, ettei yksinkertaisesti voida mennä kakkosvalmentajan pelikirjalla.
Kaikenkaikkiaan ainakin henk.koht. alkaa kyllästyttämään tämä pelikirjoista jauhaminen ja pelkästään niistä vedetty korkealentoinen analyysi. Nykyään luenkin Sihvosen jutut todella nopeasti, eikä ne provotkaan jaksa enää kiinnostaa kun ne on niin köykäisiksi havaittu. Esim. Ruotsi pelasi maailman parhaalla pelikirjalla todella vuoristoratamaiset MM-kisat ja pisteenä i:n päälle hävisi fiasko-Sheddenille. Aivan kuten teki pelikirja-Jalonen ja pelikirja-Aravirta. Missä kohtaa se pelikirja sulaa ja missä kohtaa joku muu asia ratkaisee? Mutta ainiin, pelaajathan oli niin paskoja. Mutta eikös jossain toisaalla juuri todisteltu, että heikoista pelaajista tulee pelikirjan takia loistavia vai miten se meni. Vai olisiko sittenkin niin, että pelikirjan merkitys jääkiekossa ei ole niin suuri mitä annetaan ymmärtää? Silloin kun Sihvosen mielestä hyvällä pelikirjalla peluuttava ja harjoituttava valmentaja häviää huonommalle, kyse on tuurista, pelaajamateriaalista ja tuomareista. Kärjistäen silloin kun Sheddenin joukkue tekee maalin, se on loistavan yksilön tekemä maali ja silloin kun Jalosen pelaaja onnistuu, iskee hän maalin takatolpalta pelikirjaa selaten. "Tärkeintähän on katsominen tulosten taakse ja pelin evoluution iso kuva." Hohhoijaa.
Ymmärrän kuitenkin sen erinomaisesti, että pitkän ajan tähtäimellä pelitapa-asiat ovat todella oleellisia ja selkeästi voidaan nähdä harjoittelun tuloksia ja avaus- ja karvauskuvioita, jotka tulevat selkäytimestä. Tästä ei ole kahta sanaa. Yksittäisen ottelun analyysissä nämä pelikirja-asiat voisi minusta kuitenkin kuitata parilla rivillä, varsinkin jos joukkueiden pelityylit on kauden aikana tulleet jo selviksi.
Mutta sitten kun aletaan hehkuttamaan, että Filppula on pelikirjan takia parempi kuin Crosby ollaan jossain aivan helvetin syvällä suossa, josta ei millään analyysillä pääse pois. Ja päteekö tämä edelleen, kun Pittsburgh voitti kolmannen ottelun Crosbyn johdolla? Vai suliko Babcockin pelikirja, niin kuin tärkeiden tappioiden hetkellä kuulemma sulivat Westerlundin, Aravirran jne. pelikirjat.
Sihvosen suurin ongelma on siinä, että tavallisen, vaikka olisi hommassaan kuinka erinomainen (mitä Sihvonen ei ainakaan omasta mielestäni ole), toimittajan homma on hänelle liian vaatimatonta. Hän ei kestä sitä, että toimittajan ruutu jääkiekkokentässä on varsin pieni. Jos Petteri jaksaisi kirjoittaa kiihkotonta analyysiä pelitavoista ja niiden eroista, ilman että korottaisi pelikirjan aseman jonnekin Jumalasta seuraavaksi, jaksaisi juttuja lukea varmaan aivan erilaisella mielenkiinnolla. Esim. sellainen juttu olisi kiinnostava, jossa analysoitaisiin millä tavalla Venäjän pitkiin, taidokkaisiin ja koviin syöttöihin perustuvaa peliä vastaan olisi optimaalisinta lähteä pelaamaan.