Tässä on muutama juttu mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi. Ensinnäkin koulutuspaikoista määrää opetusministeriö, ei lääkäriliitto. Lobbausta on varmasti ollut, mutta aloituspaikkojen määrä ei ole tuulesta temmattu. Edes Li Andersson ei nähnyt tarpeelliseksi nostaa lääkäreiden aloituspaikkoja ollessaan opetusministeri. Toisekseen lääkäreiden koulutus maksaa maltaita, mutta samalla yliopistojen rahoitusta leikataan. Tämä on hankala yhtälö toteuttaa. Ja tästä päästään kolmanteen huomioon, eli jos ryhmäkoot kasvaisivat entisestään, niin kliinisen työn määrä per opiskelija tippuisi. Tämä vaikuttaa tietysti osaamiseen, sillä harjoituskerrat jakaituisivat isommalle määrälle tekijöitä.
Jokainen voi myös miettiä, että haluaisiko olla opetustilanteessa potilaana, jos huoneessa on mahdollisesti 50 silmäparia tuijottamassa kun työnnetään jotain letkua sisään.
Itse sanoisin, että suuri ongelma on työn johtamisessa, prosesseissa ja suunnittelussa. Työn luonne on myös muuttunut. Jos päivystät esim. lastenlääkärinä, niin jonot ovat täynnä kuumeilevia potilaita, joille vanhemmat eivät ole edes antaneet lääkettä. Voit olla työvuorossa, jossa et pääse puhumaan vanhemmille ollenkaan suomea, vaan kaikki keskustelu hoituu tulkin kautta. Voin vain kuvitella miten raskasta on yrittää saada kalasteltua perustietoja henkilöiltä, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä. Kyseessä voi pahimmillaan olla potilaan henki. Voisit vaihtoehtoisesti tehdä yksityistä vastaanottoa, jossa on pelkästään suomea puhuvia asiakkaita/potilaita. Helppoa ja kivaa.
Menee jo kauas aiheesta, pahoittelut siitä.