Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 630 831
  • 18 851

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lieneeköhän tehtyjä työtunteja lääkäriä kohden muuten tilastoitu? Tuskinpa, voisi olla lääkäriliitolle vaikea selittää miksi lääkärien tekemät työtunnit laskevat samalla kun pula lääkäreistä kasvaa.

Vastapainoksi ja julkisuuteen levitettäväksi löytyy aina niitä toisenlaisia, jotka uurastavat ja mieltävät itsensä kutsumuksellisiksi yhteisön palvelijoiksi. Omassa organisaatiossani on etupäässä näitä viimeksi mainittuja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lieneeköhän tehtyjä työtunteja lääkäriä kohden muuten tilastoitu? Tuskinpa, voisi olla lääkäriliitolle vaikea selittää miksi lääkärien tekemät työtunnit laskevat samalla kun pula lääkäreistä kasvaa.

Tuttava- ja lähipiiriin kuuluu muutamia lääkäreitä. Osa tekee yksityisellä, osa julkisella, mutta enemmän kuin puolet tekee työtä molemmissa. Heillä yhteistuntimäärät ovat suomalaisten keskimäärää merkittävästi suuremmat. Lääkäriliiton mukaan kansainvälisiäkään tutkimuksia tehdyistä työtunneista ei ole, mutta sairaalalääkärien keskimääräinen viikkotyötuntimäärä oli 2014-2018 yli 43 tuntia. Neljäsosalla kokonaistyöaika vuodessa oli yli 2 000 tuntia.

Pidemmän ajan tutkimusta löytyy myös. Mukana oli yli 14 000 lääkäriä. Päähavaintona tuloksissa oli se, että kokoaikaisilla lääkäreillä on varsin pitkät viikkotyöajat. Keskimääräinen työaika kaikilla sairaalalääkäreillä oli noin 35 tuntia viikossa, kun huomioidaan myös osa-aikaisesti päivystystä tekevät lääkärit. Kokoaikaisilla lääkäreillä toteutunut viikkotyöaika oli 43 tuntia. Sairaalalääkäreillä pitkät työajat ja tiivis tahti

Kaikki eivät ole sairaalalääkäreitä. Mutta monet tekevät työtä yksityisellä ja julkisella puolella.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eräässä maakuntasairaalassa kesäkandeille joita on velvollisuus ottaa ja kouluttaa, on maksettu lähes kymppitonnin palkkaa. Sairaala on täysin puun ja kuoren välissä.

Marinin katastrofisote-ratkaisun jälkeen tämä ongelma vain paheni ellei ole siltä ajalta. Ylikalliin ostotyövoiman käyttö rasittaa hyvinvointialueiden taloutta entisestään. Keikkalääkäreitä on jouduttu palkkaamaan joskus hyvinkin hurjilla summilla. Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialue osti kolmen silmälääkärin palvelut Mehiläiseltä peräti 315 000 euron kuukausihintaan.

Miksi tällaiseen päädyttiin? Koska aatesiskot Kiuru & Marin eivät halunneet tehdä yksityisten kanssa runkosopimusta. He linjasivat - tuntematta Suomen terveydenhoidon tilaa - että ostetaan yksityiseltä pakon edessä se mitä tarvitaan, ja se on siinä.

Todellisuudessa julkisen puolen on ostettava erittäin suuria määriä palveluita yksityiseltä. Kuten ennenkin. Nyt yksityinen voi laittaa haluamansa hintalapun ja ahneina toki laittavat kun Kiuru & Marin laittoivat syötön lapaan. En sanoisi, että vastuuntonta Kiuru & Marinilta. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa poliitikkojen tällainen menettely tulee rangaistavaksi.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi yksityinen puoli on iso osasyyllinen, miksi palkkataso on esim. lääkäreillä noussut joissain kohdin jo kohtuuttomaksi.
Julkiset sote-palvelut ovat olleet halpoja siksi, että aiemmin julkisella puolella oli käytännössä työnantajamonopoli. Helppo oli tehdä/teettää halvalla, kun työpaikkaa vaihtamalla liksaan ei voinut saada korotusta. Hoitajat olivat alipalkattuja ja väki väheni (kielitaitoiset ovat lähteneet ulkomaille, osa on vaihtanut alaa vähemmän kuormittaviin hommiin jne). Hoitajapula yhdistettynä a) julkisen puolen palkkojen joustamattomuuteen (kaikille sama liksa, kun yhden liksaa korotetaan, pitäisi muidenkin...) ja b) hoitovelvoitteeseen käytännössä johti alan yksityistämisen vauhdittumiseen. Ulkopuolelta saattoi palkata hoitajan markkinahinnalla, jotta lakisääteiset velvoitteet tuli täytettyä, eikä samalla tarvinnut nostaa kymmenen tai sadan muunkin hoitajan palkkaa.

Mikä sitten on kohtuutonta? Se, että työnantajamonopolin turvin töitä teetätetään alihintaan, vai se, että palkansaajalle maksetaan duunista markkinahinta? On se saatana, kun joku erityisosaaja, jolla on 10 vuoden koulutus ja usein siihen päälle työn tuoma kokemus (vuosia) vaatii ja saa liksaa, joka on markkinahintainen. Luuleeko joku, että yksityiset sote-puolen firmat maksavat senttiäkään enempää kuin on tarve, jotta hyviä ihmisiä saadaan töihin?

Perkeleen lääkärit, miksi eivät tee töitä niillä hinnoilla, jotka valtion virallinen palkkakomitea katsoo sopiviksi? Ihmeellisiä kapitalisteja tämäkin maa elättää.

Yksityinen puoli kykenee tuottamaan palvelut halvemmalla kuin julkinen puoli, näin se on käytännössä joka alalla. Tämä toki sillä varauksella, ettei julkinen puoli työnantajamonopolinsa turvin vääristä palkkamarkkinoita. Ja toki myös sillä edellytyksellä, että yksityisellä puolella on kilpailua. Monopoli ei yksityiselläkään puolella johda halpuuteen.

Toinen asia on sitten se, että koulutettu väki ei ylipäätään välttämättä halua maaseudulle. Tämä pätee tietysti lääkäreihin: kuka haluaisi lähteä 7 000 € palkalta pääkaupunkiseudulta johonkin yli 300 kilometrin päähän samalla liksalla tai edes 8 000* eurolla, jos puolison työ, lasten koulut, omat ja perheen harrastukset sekä kaikki sosiaaliset kontaktit jne. ovat pääkaupunkiseudulla?

*Verotus tekee nettopalkan erosta huomattavasti pienemmän, ja nettopalkka on se, millä perusteella näitä pitäisi vertailla. 7k€ palkka tekee (*12,5) = 87 500/vuosi, verojen jälkeen käteen jää 53 k€, 8k€ palkka tekee 100 000/vuosi, verojen jälkeen käteen jää 59 000. Ero 500 €/kk nettoliksaan on aika pieni korvaus siitä, että muutto jonnekin vie (tai sen oletetaan vievän) aika paljon elämän laatua. Lisätulona 500 euroa/kk on jollekin iso raha ja se voi vaikuttaa merkittävästi elämän laatuun. Toisaalta taas: jos tulot ovat jo valmiiksi hyvät, lisätulona tuo ei kompensoi muita (oletettuja) menetyksiä. Lisäksi pk-seudun kunnilla on pienemmät kuntaveroprosentit kuin muualla maassa, joten tämäkin vielä pienentää tuota nettotulon kasvua.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Lääkärit koulutetaan verovaroin, ja koulutus on todella kallista. Valitettavasti kovin monet lääkärit pyrkivät maksimoimaan tulonsa menemällä yksityisiin ulkomaalaisomisteisiin yrityksiin. Nämä pyrkivät lobbaamaan vakuutuspohjaista, eriarvoistavaa ja tunnetusti tehotonta mallia, jossa tehdään turhia tutkimuksia, diagnooseja ja lääkityksiä.

Suomen tulisi välittömästi kasvattaa lääkärien aloituspaikkoja yliopistoissa. Lisäksi tulisi määrätä samaan tapaan karenssi kuten hävittäjälentäjillä. Eli olisi oltava julkisella puolella esim. 10 vuotta ennen kuin voi lähteä rahastamaan verovaroin maksettua koulutustaan.

En tosin ole vakuuttunut, että tämä hallitus saa näitä välttämättömiä uudistuksia tehtyä. No, aloituspaikkoja ollaan kai sentään vähän kasvattamassa.

Itse sotekolut saavuttavat pian maksimi tason, koska suuret ikäluokat ovat nyt 80 ikävuoden molemmin puolin. Kulut lähtevät laskuun väistämättä n. 10 vuoden sisällä luonnollisen poistuman myötä. Toki siihen on vielä matkaa, mutta valo siintää jo tunnelin päässä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Alkaa olla taas usko koetuksella mihinkään puolueeseen ja puoluepolitiikkaan. Maa on aivan suossa, en näe keneltäkään järkevää ja kestävää suunnitelmaa pois tästä tilanteesta - olettaen (syystä) ettei talouskasvu tässä sattumalta asiaa oikaise.

Kaikki sen näkee, että edelleen on leikattava miljardeittain. Keinot toki eroavat - se, ettei tilannekuvaa saada edes riittävän samanlaiseksi on hälyttävää.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen tulisi välittömästi kasvattaa lääkärien aloituspaikkoja yliopistoissa. Lisäksi tulisi määrätä samaan tapaan karenssi kuten hävittäjälentäjillä. Eli olisi oltava julkisella puolella esim. 10 vuotta ennen kuin voi lähteä rahastamaan verovaroin maksettua koulutustaan.
Oletko miettinyt tämän ihan loppuun asti?
Julkinen puoli olisi täynnä vähäisen kokemuksen lääkäreitä. Ja miksi rajoittaa vain lääkäreihin? Kai mallia voi soveltaa muihinkin ammatteihin? Ehkäpä yleisesti, alkaen toista astetta (lukio, ammattikoulut) korkeammasta koulutuksesta?
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Ok on leikata heikompien (laiskojen ja ”muka sairaiden”) sosiaalitukia ja palveluita, koska verot ja kulut ja velkaantuminen. Samaan aikaan on ok maksaa verovaroista ylihintaisia palveluita yksityiselle sektorille ja vielä subventoida verovaroilla ”kannattamatonta” liiketoimintaa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Alkaa olla taas usko koetuksella mihinkään puolueeseen ja puoluepolitiikkaan. Maa on aivan suossa, en näe keneltäkään järkevää ja kestävää suunnitelmaa pois tästä tilanteesta - olettaen (syystä) ettei talouskasvu tässä sattumalta asiaa oikaise.

Kaikki sen näkee, että edelleen on leikattava miljardeittain. Keinot toki eroavat - se, ettei tilannekuvaa saada edes riittävän samanlaiseksi on hälyttävää.

Tältähän tämä voi tuntua mutta kaikki länsimaat ovat enemmän tai vähemmän suossa tulevaisuudessa, Suomi toki enemmän kuin muut. Maapallon resurssit ovat rajalliset mutta kakunjakajia on tullut ja tulee koko ajan lisää. Länsimaat eivät enää saa lisäarvoa resurrseille mikä onnistui vielä 1990-2000-luvuilla. Talouskasvu ei millään prosenteilla tuota vajetta kuro umpeen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Alkaa olla taas usko koetuksella mihinkään puolueeseen ja puoluepolitiikkaan. Maa on aivan suossa, en näe keneltäkään järkevää ja kestävää suunnitelmaa pois tästä tilanteesta - olettaen (syystä) ettei talouskasvu tässä sattumalta asiaa oikaise.

Kaikki sen näkee, että edelleen on leikattava miljardeittain. Keinot toki eroavat - se, ettei tilannekuvaa saada edes riittävän samanlaiseksi on hälyttävää.

Mikään ei oikaise Suomen tilannetta ellei tehdä rakenteellisia muutoksia.

Nyt mennään nationalistisella nostalgialla (termi Vesa Vihriälä), joka ei palvele Suomen taloudellista vahvistamista. Orpojen suunta on väärä tältä(kin) osin. Lisäksi emme tiedä, kasvattavatko hallituksen tekemät sosiaaliturvan leikkaukset työllisyyttä. Nehän olivat keskeinen osa hallituksen strategiaa julkisen talouden vahvistamiseksi. Kun työpaikkojen määrä supistuu, tuskin kasvattavat. Tällöin niiden vaikutus on ostoivoiman kautta on lamaa pitkittävä.

Aiempi hallitus eli Marinistit ohjasivat miljardeja lisärahaa mm. julkisen puolen palkkauksiin. Ei ihme, että edellisen hallituskauden aikana kertynyt rahoitusvaje nousi 38 miljardiin euroon. Jakopolitiikan tienristeyksessä – Rinteen-Marinin hallitusten kokeilu on törmäämässä ylivelkaantumiseen

Suomen ongelma on siis rakenteellinen. Menojen ja tulojen välillä on epäsuhta suhdannetilanteesta riippumatta. Ainoa keino on saada tulot lähemmäksi menoja ja mielellään niiden yli. Keinoista ei sitten ollakaan samaa mieltä.

Talouden suhteen yksi huippuasiantuntijoista Roope Uusitalo muistuttaa, että iso ongelma on se, että Suomen talous kärsii asioista, joille Suomen hallitus pystyy tekemään varsin vähän. Niihin on vain sopeuduttava.

Tällaisia ovat väestön ikääntymisen aiheuttama hoivapalvelujen tarpeen kasvu, syntyvyyden lasku, puolustusmenojen kasvu ja korkojen nousu. Nämä ovat kasvattaneet menoja ja kasvattavat niitä jatkossakin.Talouden sopeuttaminen on Uusitalon mielestä tämän takia järkevää. Siitä taloustieteilijät ovat varsin yhtä mieltä, hän huomauttaa.

Siitä, miten leikkaukset ja veronkorotukset kohdennetaan, näkemykset eroavat paljon enemmän. Valtiontalous | Uhkaako Suomen taloutta kurjuuden kierre? Kysyimme kahdelta taloustieteilijältä
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei Suomessa ole terveystaloilla mitään kilpailua. Kolmen suuren kauppa. Jos joku pienempi toimija kasvaa tarpeeksi suureksi niin ostetaan pois.
Kun tossa kattelin heidän palvelunsa hintoja omalla alueellani, niin ei niissä hinnoissa ollut kuin parin euron heitto. En nyt sano että noilla kartelli, mutta en kyllä sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta että Terveystalolla, Mehiläisellä ja Pihlajalinnalla olisi joku yhteisymmärrys hintatasosta. Jos noista yksikään ei lähde kilpailemaan hinnalla, niin ei siihen ole tarvetta kahdella muullakaan.

Mutta voin luvata että tähän keskittymiseen ei puututa mitenkään tämän hallituksen aikana.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta voin luvata että tähän keskittymiseen ei puututa mitenkään tämän hallituksen aikana.

EI puututa. Mielenkiintoista sinänsä, että kartelleista teetätettiin parikin tutkimusta sen jälkeen kun Ahon hallitus 1992 poisti ne rikoslaista. Jyrki Kataisen hallituksen työ- ja elinkeinoministeriö sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto tilasivat kumpikin selvitykset kartellien kriminalisoinnista. Selvitysten johtopäätökset olivat selvät: kartellit pitäisi palauttaa takaisin rikokseksi.

Kataisen hallituksen jälkeen ovat istuneet Stubbin, Sipilän, Rinteen ja Marinin hallitus. Orpotkaan tuskin kartelleihin puuttuvat. EU tutkituttaa Suomen kartelleja aina silloin tällöin ja rangaistuksia tulee. Kotimaisia päättäjiä ne eivät kiinnosta, koska...
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
HUS:in tulevista YT:stä siellä totesi entinen HUS:in pomo, että saattaa johtaa kuolemiin...

Vakavalla asialla ei saisi naljailla, mutta ei, YT:t tuolla eivät saata johtaa kuolemiin, vaan johtavat niihin aivan varmasti. Meno on nyt jo syöpäosastoilla sellaista, että tuskin kestää päivänvaloa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Alkaa olla taas usko koetuksella mihinkään puolueeseen ja puoluepolitiikkaan. Maa on aivan suossa, en näe keneltäkään järkevää ja kestävää suunnitelmaa pois tästä tilanteesta - olettaen (syystä) ettei talouskasvu tässä sattumalta asiaa oikaise.

Kaikki sen näkee, että edelleen on leikattava miljardeittain. Keinot toki eroavat - se, ettei tilannekuvaa saada edes riittävän samanlaiseksi on hälyttävää.

Epä-Demari Dimitri Qvintusilta tulee viisainta settiä, jota yhdeltäkään demarilta on ikinä tullut.
Mm. yhteisöveron kevennys 15 prosenttiin, lupaprosessien vauhdittaminen, ja maahanmuuton lisääminen. Ja tämä vielä uutisoidaan Demokraatti-lehdessä. Ei kaikki toivo ole mennyttä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Vakavalla asialla ei saisi naljailla, mutta ei, YT:t tuolla eivät saata johtaa kuolemiin, vaan johtavat niihin aivan varmasti.
Varmasti näin mutta totuuden nimessä, ei meillä ole koskaan ollut sellaista tilannetta jossa kaikille on tarjolla parasta mahdollista hoitoa. Väestön vanhentuessa ja valtion köyhtyessä, hoidon taso väistämättä laskee. Tunnen useamman syöpää sairastavan, jotka ovat hakeneet hoitoa ulkomailta kun Suomesta sitä ei saa. Raskas hallinto ja aluevaltuustot ovat arvovalintoja Ja vievät resursseja olennaisesta.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki

Epä-Demari Dimitri Qvintusilta tulee viisainta settiä, jota yhdeltäkään demarilta on ikinä tullut.
Mm. yhteisöveron kevennys 15 prosenttiin, lupaprosessien vauhdittaminen, ja maahanmuuton lisääminen. Ja tämä vielä uutisoidaan Demokraatti-lehdessä. Ei kaikki toivo ole mennyttä.
Onneksi lähes joka puolueessa on myös fiksuja tyyppejä. Parlamentaarinen pitkän aikavälin suunnitelma tarvitaan. Sitä on monet viisaat toivoneet.

Ikävä kyllä Orpo sen jo torppasi kertaalleen, mutta toivottavasti jossain kohtaa mieli muuttuu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se demaripuheenjohtaja joka ajaa yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin tuskinpa saa puolueen kannatusta lentoon, saatikka muitakaan kiitoksia demareiden keskuudess. Mutta tottahan tuo Qvintus puhelee.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Alkaa olla taas usko koetuksella mihinkään puolueeseen ja puoluepolitiikkaan. Maa on aivan suossa, en näe keneltäkään järkevää ja kestävää suunnitelmaa pois tästä tilanteesta - olettaen (syystä) ettei talouskasvu tässä sattumalta asiaa oikaise.

Kaikki sen näkee, että edelleen on leikattava miljardeittain. Keinot toki eroavat - se, ettei tilannekuvaa saada edes riittävän samanlaiseksi on hälyttävää.
Sulla sentään uskoa vielä on. Minulla ei uskoa ole ollut pitkään aikaan. Ei täällä mikään muutu koskaan ennenkuin lävähtää tuulettimeen oikein kunnolla. Sitten kyllä muuttuu ja silloin Suomelta ei juuri kysellä
Ok on leikata heikompien (laiskojen ja ”muka sairaiden”) sosiaalitukia ja palveluita, koska verot ja kulut ja velkaantuminen. Samaan aikaan on ok maksaa verovaroista ylihintaisia palveluita yksityiselle sektorille ja vielä subventoida verovaroilla ”kannattamatonta” liiketoimintaa.
Juuri näin! Ahon hallituksen jälkeen joka ikinen hallitus on keskittynyt lappamaan rahaa omilleen (Ahokin olisi varmaan niin tehnyt, mutta heillä ei ollut vaihtoehtoja). Tarkoittaa karrikoidusti sitä, että laitetaan rahaa vasemmasta taskusta oikeaan taskuun ja sitten neljän vuoden päästä laitetaan rahaa oikeasta taskusta vasempaan taskuun. Rahamäärälle ei tehdä yhtikäs mitään. Paitsi kun huomataan, että se vähenee niin otetaan velkaa lisää. Ja toivotaan uutta Nokiaa, vähän samalla lailla kun minä odotan lottovoittoa.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Varmasti näin mutta totuuden nimessä, ei meillä ole koskaan ollut sellaista tilannetta jossa kaikille on tarjolla parasta mahdollista hoitoa. Väestön vanhentuessa ja valtion köyhtyessä, hoidon taso väistämättä laskee. Tunnen useamman syöpää sairastavan, jotka ovat hakeneet hoitoa ulkomailta kun Suomesta sitä ei saa. Raskas hallinto ja aluevaltuustot ovat arvovalintoja Ja vievät resursseja olennaisesta.
Tällä hetkellä on faktaa, että paljon muutkin kärsivät, kuin vain vanhukset. Kyllä tilanne on olennaisesti muuttunut. Voisi käyttää ilmausta radikaalisti. Paras mahdollinen hoito, siitä on iso porras hoitamatta jättämiseen.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Se demaripuheenjohtaja joka ajaa yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin tuskinpa saa puolueen kannatusta lentoon, saatikka muitakaan kiitoksia demareiden keskuudess. Mutta tottahan tuo Qvintus puhelee.
Voi olla, mutta ainakin itselle jotain toivoa tuo se, että koitetaan löytää myös lähtöjä, joita kannatetaan yli puoluerajojen. Niiden päälle ja vain niiden päälle. Pystytään rakentamaan pidemmän aikavälin ratkaisuja.

Kun ensin on saadaan sovittua jostain, on helpompaa myös käsitellä vaikeampia kysymyksiä. Jos valmiiksi päättää muiden mielipiteet ja lukitsee omansa, on kovin vaikeaa rakentaa mitään yhteistä.

Näitä avauksia tarvitaan vähän joka suunnalta.
 
Avaus oli kyllä yllättävän hyvä ja tosiaan tuo, että julkaistu Demokraatissa, on myös positiivista.

Kuten kirjoitin toiseen ketjuun, niin demarit ovat mielellään oppositiossa tämän kauden ja antaa muiden tehdä pahimmat leikkaukset. Sitten ensi vaalikaudella sinipuna tekee maltillisempia uudistuksia ja ainakin näennäisesti helpottaa työperäistä maahanmuuttoa. Yhteisöveron laskun 15 prosenttiin tosin uskon vasta kun näen.

Edit: Harmillisesti toki seuraava kok+sdp+kesk hallitus leikkaa pääasiassa nuorilta vielä enemmän kuin nykyinen.
 
Viimeksi muokattu:

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Yhteisöveron laskun 15 prosenttiin tosin uskon vasta kun näen.
Näihin kädenojennuuksiin kannattaa tarttua. Helposti käsi vedetään pois muuten.

Luottamuksen rakentaminen on kuin korttitalo. Yksi yskäisy ja homma alkaa alusta. Toivoin jo jotain alkua kun demarit hyväksyi rajalain tuskasta huolimatta. Orpon ja Lindmanin viimeaikaiset ulostulot ovat vähän yskäisyltä tuntuneet.

Orpolla olisi ollut muutama momentum paikka nousta valtiomieheksi hallituskaudellaan, mutta maila pyörähti ratkaisevilla hetkillä. Täydeksi lapaseksi on ikävä kyllä paljastunut.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Marinin katastrofisote-ratkaisun jälkeen tämä ongelma vain paheni ellei ole siltä ajalta. Ylikalliin ostotyövoiman käyttö rasittaa hyvinvointialueiden taloutta entisestään. Keikkalääkäreitä on jouduttu palkkaamaan joskus hyvinkin hurjilla summilla. Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialue osti kolmen silmälääkärin palvelut Mehiläiseltä peräti 315 000 euron kuukausihintaan.

Miksi tällaiseen päädyttiin? Koska aatesiskot Kiuru & Marin eivät halunneet tehdä yksityisten kanssa runkosopimusta. He linjasivat - tuntematta Suomen terveydenhoidon tilaa - että ostetaan yksityiseltä pakon edessä se mitä tarvitaan, ja se on siinä.

Todellisuudessa julkisen puolen on ostettava erittäin suuria määriä palveluita yksityiseltä. Kuten ennenkin. Nyt yksityinen voi laittaa haluamansa hintalapun ja ahneina toki laittavat kun Kiuru & Marin laittoivat syötön lapaan. En sanoisi, että vastuuntonta Kiuru & Marinilta. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa poliitikkojen tällainen menettely tulee rangaistavaksi.
Kyllä tästä saadaan kiitellä myös sitä lääkäriliittoa, joka on vuosia vastustellut lääkärien lisäkoulutuspaikkoja. Kilpailu alall on aivan liian pientä. Voisi tehdä kiristyksiä erilaisiin vakuutusratkaisuihin sekä siihen työterveyshuoltoonkin, sekä erilaisiin veroteknisiin perseilyihin, joilla pidetään sitäkin paremmin huolta siitä, että ei julkiselle puolelle riitä lekureita, niin näillähän jo saataisiin sitä liikettä palkkatasoihin.

Suin surminkaan en syöttäisi mitään sinne yksityisten lapaan, ja kaikki pelimerkit pitäisikin olla vain siellä julkisessa. Se sitten taas on hallintomme asioita se, että miten sen rahan hoitavat.

Yksi juttu olisi se, että valtio olisi maksajana ja vain yksi sotealue, eli Suomi, jolloin vastuussa olevat henkilöt olisivat siellä hallituksessa, eikä pakoon pääsisi, vaan joutuisi oikeasti tekemään todellisia päätöksiä mm sen rahoituksen suhteen. Nyt on helppoa pakoilla kaikkien siellä lakien takana, kun vastuu on ihan sen itsen (hallituksen) ulkopuolella. Siellä on sitten kiva huudella kun ei homma sujukaan.

Muutenkin kaikki saatanalliset maakuntahimmelitkin jäisivät pois samassa syssyssä, sillä yhtään hemmetin himmeliä ja rahareikää ei tässä maassa enää kaivata, ja entisiäkin voisi vähän karsia .mm sen eduskunnan kokoa, sekä avustajien määriä.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lapanen lomailee kun töitä pitäisi tehdä. Kuvitelkaapa huutoa, jos kyseessä olisi eräs Sanna...

Näin meidän kesken, kai siinä jotain eroa on, jos kyseessä on perhesyyt (Orpo) verrattuna ryyppäämiseen työaikana (Marin)? Ihan vaan tuli mieleen. Viestit olisi hyvä julkistaa enkä käsitä, miksi kanslia sen estää. Marinin ajan salailuun ei tulisi palata, josta oikeuskansleri antoi useamman huomautuksen. Tuli mieleen, että Orpon kohdalla viesteissä mainitaan perhesyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös