Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 630 067
  • 18 850
4

444

Mä olen aina kuvitellut että ministereillä, etenkin esim VM on aina ihan vitunmoinen kiire koko ajan, mutta nähtävästi aikaa on ihan riittämiin jakaa tällaista turhanaikaista paskaa faneille. Ota nyt Riikka sakset käteen ja saksi vaikka turhaa somettamista pois, leikattavaa riittää.
Oikeilla ministereillä onkin. Sitten on näitä riikkoja, jotka tekevät päätökset fiilispohjalta. Ei siinä paljon ehdi työtunteja kertyä. Toisaalta ihan hyvä, koska eihän riikka ole tottunut töitä tekemään.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on juuri sitä, mistä varoitellaan. Olosuhteen pakosta luovutetaan valtaa laita/äärioikeistolle. Ei ollenkaan hyvä juttu. Orpo on antanut pahalle pikkusormen ja ainakin kohta kyynärpäätä myöten alkaa olemaan käsi jo menossa…
Alkaa olemaan jo oikeasti jopa pelottavaa se tosiasia, että vaaleissa tullee eurooppaan hyvin vahva tuki putte possun maailmankuvaa tukemaan, kun jostakin hiton syystä ihmiset ovat alkaneet intoilemaan noiden ääriryhmien perään. Osin siksikin varmaan myös Purra intoutuu takaisin sinne ihmisvihansa syövereihin, jossa tuntuu pääosan elämästään viettänyt, sillä alkaa olemaan voimainsa tunnossa, kun aistii että henkiset ystävät ottavat eurooppa haltuunsa. Jotenkin oikeastikin pelottavaa on kyllä se suunta johon demokratioissa ollaan ajautumassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on juuri sitä, mistä varoitellaan. Olosuhteen pakosta luovutetaan valtaa laita/äärioikeistolle. Ei ollenkaan hyvä juttu. Orpo on antanut pahalle pikkusormen ja ainakin kohta kyynärpäätä myöten alkaa olemaan käsi jo menossa…

Pitäisi löytää tie - tai pikemminkin palata sille - jossa Euroopassa ja Suomessa laitaoikeiston ja -vasemmiston sijaan keskiryhmät kantavat vastuun. Suomessa vaalitulos ja blokkiutumiset eivät antaneet Kokoomukselle muuta vaihtoehtoa kuin PS:n. Keskusta jäi sivuun eikä SDP halunnut ennen vaaleja ja heti vaalien jälkeen käytännössä leikata julkisia menoja.

Näin jälkikäteen laitaoikeiston kanssa kihlautumisen ongelma on myös siinä, että koska Kokoomuksella ei PS:lle vaihtoehtoja ole, hallitus pysyy pystyssä PS:n rasismin nuoleskelusta huolimatta. Vaikka tätä miten lakaisisi maton alle - mitä osa mediaa vaikuttaisi tekevän - nollatoleranssi on ylitetty niin monta kertaa, että tilanne ei ole hyvä Suomelle. PS:n mahdollisuus nykyisessä Suomen poliittisessa tilanteessa heittää "herjaa" on liian suuri.

Kyse on myös eurooppalaisesta ilmiöstä. Laitaoikeisto on vallassa/tulossa valtaan/tukee nykyisiä valtapuolueita useassa EU-valtiossa. Vaikuttaa hieman siltä, että rasistiseen herjailuun ellei jopa politiikkaan päädytään aina. Ja kuten toteat, tämä ei ole hyvä juttu.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Eniten odottaisin Rkp:n ottavan kantaa vihaisen rasistin viimeaikaisiin ulostuloihin. Ja uskon näin tulevan käymään, jos tämän suuntaisia julkaisuja alkaa tulemaan säännöllisesti.

Alkaa olemaan sitä luokkaa jutut taas haittapuolueella, että tässä on mahdollista jopa hallitus kaataa Rkp:n toimesta, jos malli ei muutu.

Sekös Riikka-tätiä ärsyttää, kun tekisi mieli käyttää useammin kannattajiin uppoavaa rasismilla höystettyä kieltä, mutta kun on pakko myös hillitä kielenkantoja hallituksen toimintakykyisyyden varmistamiseksi

Orpo antaa säälittävän kuvan itsestään, kun on täysin vihaisen rasistin pihdeissä. Täysi sukka koko mies.

"Rasismille ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa tilaa". T: Petteri

Edit: Yhdyssanan korjaus
 
Viimeksi muokattu:

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Se oli kohtuu kallis haastattelu.

SIVIILIPALVELUKSEEN hakeneiden määrän kasvun takia hallitus ehdottaa eduskunnalle, että siviilipalveluksen määrärahoja lisätään 883 000 euroa. Siviilipalveluksen rahoitus kasvaa noin 6,1 miljoonasta eurosta yli 7 miljoonaan euroon.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hallituksen osalta kritiikkiä tulee vähän sieltä ja täältä. Usein enemmän Kokoomuksen kuin minkään muun puolueen lähelle sijoitettava Veronmaksajien operatiivinen johto ruttaa hallituksen viimeisimpiä ratkaisuja. Ja asiaperustein. Otan niistä vain yhden osuuden.

Pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola toteaa, että oikeistohallitus kiristää verotusta nyt enemmän kuin Rinne/Marinin vasemmistohallitus. Rakenteellisiin julkista velkaa lisääviin tekijöihin Orpon hallitus ei juuri puutu. Aiemmin samoin toimi Sixpack ja tämä johti velkataakan kasvuun.

Palveluiden kehitys USA:ssa ja Ruotsissa on avaintekijä maiden työn tuottavuuden kasvussa. Meillä kasvu 15 vuodessa on luokkaa nolla. USA:ssa 20 ja Ruotsissa 10 prosenttia. Kirkko-Jaakkola nostaa esille sen, että kun Suomessa panostetaan koneisiin, laitteisiin ja rakennuksiin, USA:ssa ja Ruotsissa panostetaan palveluiden kehittämiseen sekä kiinteään pääomaan perustumattomaan arvonlisään. Tekijänoikeuksiin, brändeihin. Spotifyt kasvavat näistä.

Suomessa Orpon hallitus heikensi tiettyjen palveluiden kehittämistä supistamalla kotitalousvähennystä. Aineettoman pääoman - työnteon ja ansiotulojen - ei tulisi verotuksella erityisesti rangaista. Päinvastoin kuin mm. Ruotsissa, Suomessa marginaaliverotus on ankaraa. Hallitus myös kiristää suurituloisten ansiotuloverotusta vuodesta 2025 alkaen, vaikka jo nyt se on kovimpien verotusten sarjaa Euroopassa.

Tulee mieleen, onko meillä oikeistohallitus vai sittenkin talouden ja verotuksen osalta vasemmistokonservatiivinen hallitus. Kun vielä hallituksen sisältä poliittinen retoriikka menee kerta toisensa jälkeen laitaoikeistolaisen piilorasismin ja rasismin nippuun, kauas on tultu kesästä 2023. Ja vain vuodessa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Pitäisi löytää tie - tai pikemminkin palata sille - jossa Euroopassa ja Suomessa laitaoikeiston ja -vasemmiston sijaan keskiryhmät kantavat vastuun. Suomessa vaalitulos ja blokkiutumiset eivät antaneet Kokoomukselle muuta vaihtoehtoa kuin PS:n. Keskusta jäi sivuun eikä SDP halunnut ennen vaaleja ja heti vaalien jälkeen käytännössä leikata julkisia menoja.

Juuri näin. En tiedä onko se mahdollista, mutta itse toivoisin, että Kokoomus, SDP ja Keskusta muodostaisivat seuraavan hallituksen esimerkiksi RKP:een tai Vihreiden kanssa. Taitaa olla aika mahdoton tehtävä saada nämä kolme suurta puoluetta samaan hallitukseen.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Hallitus esittää siviilipalvelukseen liki miljoonan euron lisämäärärahaa tälle vuodelle. Tässä taustalla on hyvin pitkälti puolustusministeri Antti Häkkäsen helmikuinen tulostulo, jonka seurauksena reservistä eroajien määrä on merkittävästi kasvanut. Kertakaikkiaan heikkoa suorittamista puolustusministeriltä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kovin vähän on julkisuudessa keskustelua hallituksen päätöksestä käytännössä poistaa monien kansalaisjärjestöjen valtionapu. Joku rauhanpuolustajat ja vastaavat olisi tullut aikaa sitten poistaa tukilistalta.

Mutta nyt viedään tuet esimerkiksi USA:n ja Suomen suhteita sekä NATO-jäsenyyttä rakentaneelta Atlantti-seuralta. Samoin muutaman mainitakseni nuorten Allianssin ja vuonna 1945 perustetun YK-liiton. Kyse ei siis ole pienestä leikkauksesta vaan avustusten yhteissumman 1 063 000 euroa pudottamisesta 63 000 euroon. Ulkoministeriö | ”Varmasti tästä nousee keskustelua Naton piirissä” – Järjestöt järkyttyivät hallituksen uusimmasta leikkauksesta

Sanotaan nyt suoraan, että tällainen kaikki pois on totaalisen väärä tie. Mitä lie Purran hallitus on mietinyt? Ainakaan Orpon Kokoomuksessa tämä ei ole ollut tavoitteena kun hallitusohjelmaa tehtiin.

"Kehitetään vastuullista ja kaikille avointa kansalaisjärjestötoimintaa. Hallitus valmistelee kansalaisjärjestöstrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman. Strategian puitteissa kevennetään järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevaa ylimääräistä säätelyä, selvitetään mahdollisuuksia kehittää kansalaisjärjestöjen omaa varainhankintaa ja parannetaan hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta. Erityisesti väkivallan ja rikollisuuden ennaltaehkäisytyötä tekevien kansalaisjärjestöjen EU-rahoitusmahdollisuuksia laajennetaan".
Aiemmin lähti STEA-rahoitusta reippaasti ja tämä syö mm. mielenterveys- ja ns. nuorison syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa. Ei pitänyt näin mennä. Hallitusohjelma - Valtioneuvosto

"Vahva ja välittävä Suomi huolehtii kansalaistensa turvallisuudesta kotona, kaduilla ja rajoilla. Torjumme syrjäytymistä... Mielenterveyspalveluiden saatavuutta parannetaan pikaisesti. Kehitetään perustason mielenterveyspalveluja esimerkiksi terapiat etulinjaan -toimintamallin kokemuksia hyödyntäen ja ottamalla käyttöön porrasteinen hoitomalli. Lisätään matalan kynnyksen palveluiden ja mielenterveysavun saatavuutta yhteistyössä muun muassa järjestöjen ja seurakuntien kanssa, esimerkiksi walk in -palvelut ja chat-palvelut."
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kovin vähän on julkisuudessa keskustelua hallituksen päätöksestä käytännössä poistaa monien kansalaisjärjestöjen valtionapu. Joku rauhanpuolustajat ja vastaavat olisi tullut aikaa sitten poistaa tukilistalta.

Mutta nyt viedään tuet esimerkiksi USA:n ja Suomen suhteita sekä NATO-jäsenyyttä rakentaneelta Atlantti-seuralta. Samoin muutaman mainitakseni nuorten Allianssin ja vuonna 1945 perustetun YK-liiton. Kyse ei siis ole pienestä leikkauksesta vaan avustusten yhteissumman 1 063 000 euroa pudottamisesta 63 000 euroon. Ulkoministeriö | ”Varmasti tästä nousee keskustelua Naton piirissä” – Järjestöt järkyttyivät hallituksen uusimmasta leikkauksesta

Sanotaan nyt suoraan, että tällainen kaikki pois on totaalisen väärä tie. Mitä lie Purran hallitus on mietinyt? Ainakaan Orpon Kokoomuksessa tämä ei ole ollut tavoitteena kun hallitusohjelmaa tehtiin.

"Kehitetään vastuullista ja kaikille avointa kansalaisjärjestötoimintaa. Hallitus valmistelee kansalaisjärjestöstrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman. Strategian puitteissa kevennetään järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevaa ylimääräistä säätelyä, selvitetään mahdollisuuksia kehittää kansalaisjärjestöjen omaa varainhankintaa ja parannetaan hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta. Erityisesti väkivallan ja rikollisuuden ennaltaehkäisytyötä tekevien kansalaisjärjestöjen EU-rahoitusmahdollisuuksia laajennetaan".
Periaatteessa jos aiotaan leikata nyt valtionavustuksia, ilman että laajennetaan mahdollisuutta kerätä varoja muuta kautta kyse on suorasta leikkauksesta ja melko varmasti kuoliniskusta suurelle osaa järjestöistä. Aina voidaan pohtia sitä tarvitaanko niin paljon apuja järjestöille, mutta kun käytännössä niiden varainhankinta on tehty, jos ei mahdottomaksi niin äärimmäisen vaikeaksi ei järjestöillä ole muita apuvälineitä.
 
Totta. Osa järjestöistä täydentää julkisia palveluita monilla osa-alueilla. Hallitusohjelmassa on varsin korskeasti todettu, miten terapiat viedään etulinjaan ja hyödynnetään yhteistyötä järjestöjen kanssa. Ymmärrän erinomaisesti taloustilanteen, mutta valitettavasti muistan hyvin 1990-luvun ratkaisut. Ne olivat osin vääriä ja hieman samoja virheitä toistetaan. Uusiakin virheitä tehden.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Joku rauhanpuolustajat ja vastaavat olisi tullut aikaa sitten poistaa tukilistalta.

Mutta nyt viedään tuet esimerkiksi USA:n ja Suomen suhteita sekä NATO-jäsenyyttä rakentaneelta Atlantti-seuralta.

Sanotaan nyt suoraan, että tällainen kaikki pois on totaalisen väärä tie.

Hiukan pistää tämä kokonaisuus silmään? Globaalissa tilanteessa jossa konfliktit ja eskalaatiot kasvaa vähän joka puolella on mielestäni jopa hiukan irvokasta.

Tarvitsemme toki liittolaisia ja yhteistyötä, mutta kyllä sen diplomaattisen tien edelleen pitää olla Suomen politiikan keskiössä jatkossakin.

Siitä samaa mieltä että kansalaisjärjestöt ei ole se fiksuin leikkauskohde, siellä on niin paljon liitännäisvaikutuksia ihan tavan ihmisten arkeenkin että näinköhän on edes yritetty arvioida vaikutuksia. Epäilen että yksi juustohöylälistan asioita jonne esityksiä on saanut tuoda monista suunnista.
 
rpeez

Jäsen
Se oli kohtuu kallis haastattelu.

SIVIILIPALVELUKSEEN hakeneiden määrän kasvun takia hallitus ehdottaa eduskunnalle, että siviilipalveluksen määrärahoja lisätään 883 000 euroa. Siviilipalveluksen rahoitus kasvaa noin 6,1 miljoonasta eurosta yli 7 miljoonaan euroon.

Hallitus esittää siviilipalvelukseen liki miljoonan euron lisämäärärahaa tälle vuodelle. Tässä taustalla on hyvin pitkälti puolustusministeri Antti Häkkäsen helmikuinen tulostulo, jonka seurauksena reservistä eroajien määrä on merkittävästi kasvanut. Kertakaikkiaan heikkoa suorittamista puolustusministeriltä.
No jos tuon perusteella lähtee reservistä, niin olisi ollut lähdössä muutenkin jos tilanne kuumenee ja jos ei olisi ehtinyt, tuskin olisi ollut mitään käyttöä asepalveluksessa. Häkkäsen ukaasista sai vain triggerin tehdä asialle jotain kun vielä ehtii. Saivat sentään siviilipalveluksen koulutuksen, eli asian voi myös nähdä positiivisesti.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
No jos tuon perusteella lähtee reservistä, niin olisi ollut lähdössä muutenkin jos tilanne kuumenee ja jos ei olisi ehtinyt, tuskin olisi ollut mitään käyttöä asepalveluksessa. Häkkäsen ukaasista sai vain triggerin tehdä asialle jotain kun vielä ehtii. Saivat sentään siviilipalveluksen koulutuksen, eli asian voi myös nähdä positiivisesti.

Vaikka Häkkäsen kommentti olikin äärimmäisen varomaton ja huolimaton, on minustakin täysin ok, että semmoiset henkilöt poistuvat reservistä, joilla ei ole minkäänlaista motivaatiota aseelliseen maanpuolustukseen. Puolustusvoimille semmoiset henkilöt ovat käytännössä käyttökelvottomia. Lisäksi maata voi - ja myös pitää - puolustaa monilla muillakin tavoin, ja moneen tämmöiseen tehtävään siviilipalvelus antaa valmiudet.

Sotilaallisesta reservistä poistuneita voidaan kriisitilanteessa käyttää vaikkapa pelastustoimen ja väestönsuojelun tehtävissä tai sitten sosiaali- ja terveydenhoidon tehtävissä (esim. vanhustenhuolto ja lastenhoito). Kriisitilanteissa näissä ja muissa yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömissä tehtävissä olisi huutava työvoimapula, kun iso osa vakituisesta henkilöstöstä on kutsuttu palvelukseen.

Tympäisevää, kuinka kapea-alaisesti maanpuolustuksesta keskustellaan.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Ei pitänyt näin mennä.
Itse äänestin aikanaan Kokoomusta pääasiassa, mutta sitten tuli juuri tämä fiilis lainauksessa toistuvasti, kun kerta toisensa jälkeen Kokoomus osoitti, etteivät he aja Suomen ja koko yhteiskunnan etua, eivätkä edes piilottele sitä. Silti Kokoomuksen vaalipuheet hyvinvoivasta Suomesta ja muista korulauseista uppoaa osaan kansasta kuin kuuma veitsi voihin. En vieläkään käsitä esim. miten verottajan tarkastusryhmän leikkaukset ovat tämän ”järkipuolueen” toimesta hyväksyttäviä, kun saadaan rikollisia kiinni ja yksikkö tuottaa heittämällä enemmän takaisin kuin kuluttaa. Kaikkien kyllä pitäisi ymmärtää, että mikä viesti ja mille kohderyhmälle tuossa on.

Oma selkäranka katkesi hallintarekisteriin ja Stubbin 90/10-”erehdykseen”. Taisin olla jo päättänyt, että enää en Kokoomusta äänestä, kun Stubb sanoi kirsikkana kakun päälle ”sori siitä”.
 
Kokoomukselle en oikein löydä vaihtoehtoa kun oikeistoliberaalinen nurkka on niin tyhjä. Yksi puolue, Liberaalipuolue, hyvin pienellä kannatuksella vailla edustajia. Muut puolueet ovat erilaisia keskustavasemmistolaisia tai vasemmistolaisia ns. tukipuolueita ja tähän sisältyy myös kähmijä RKP.

Valitettavasti Kok + PS pohja pettää PS:n osalta poliittisesti ja erilaisina ulostuloina. Kokoomus kulkee siinä mukana ja jää kuva, että pääministeripuolue ei ole ruorissa kaikin osin.

Ihan viime aikoina ainakin minut on yllättänyt ulkoministeriön toiminta Vilenin häirintä- ja ahdistelusyytöksiin liittyen. Kyse ei ollut ministeriössä ensimmäinen tai toinenkaan kerta viime vuosina, mutta reagointi on ala-arvoista. Tapauksia ei ulkoministeriössä selvitetä asiallisesti.

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Näinhän se on, mutta jotain on pakko kuitenkin äänestää näissäkin vaaleissa.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri

OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alv:n korotuksesta on näköjään tullut tämän päivän aikana uutisia.
Näin pienyrittäjänä (vsta -33, isoisä tän homman alotti) en kyllä ymmärrä miksi ensinkin veroa pitää nostaa johonkin muuhun kuin tasaprosenttiin, ja toisekseen kesken vuoden?
Tuntuu että näillä päättäjillä ei ole minkäänlaista käsitystä millaista lisätyötä tuo teettää, varsinkin näin lyhyellä varoajalla jos se korotus tosissaan tulee voimaan jo 1.9.
Paljon järkevämpi olisi joko 25 tai 26%, ja alkamaan 1.1.25 jos sitä nyt keran nostaa pitää.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Näin pienyrittäjänä (vsta -33, isoisä tän homman alotti) en kyllä ymmärrä miksi ensinkin veroa pitää nostaa johonkin muuhun kuin tasaprosenttiin, ja toisekseen kesken vuoden?

Tuntuu että näillä päättäjillä ei ole minkäänlaista käsitystä millaista lisätyötä tuo teettää, varsinkin näin lyhyellä varoajalla jos se korotus tosissaan tulee voimaan jo 1.9.

Jep, tämä oli varsin käsittämätön päätös. Lienee poliittisen kompromissin tulos ja mitä mainioin esimerkki että se mikä näyttää helpolta paperilla ei koko yhteiskuntaan vietynä sitä todellakaan ole.

Läheskään kaikki järjestelmät ei tuohon laskukaavaan taivu suoraan ja lisätyö mitä yksi puolikas tuottaa voidaan laskea varmasti aika suurissa luvuissa. Jonkun integraatioketjun palasen laskuvirhettä korjaillaan vielä pitkälle pitkälle tulevaisuuteen.

Yrittäjille (ja muillekin) aivan turha lisämurhe. Jos menee sukkana läpi niin hyvä, mut ei tällaisia asioita pitäisi tällaisella ajoituksella tuoda pöytään. Vielä kun tuo tuodaan lakiteitse se asettaa suht kiveenhakatun deadlinen ja sehän sitten vaan tarkoittaa että joku maksaa asiasta vieläkin enemmän.

Toki jokuhan nämä muutostyöt tekee ja laskuttaa joten heille tuottoisa bisnes. Työllistävä vaikutus tällä on minullekin. Olisin jättänyt siltikin tekemättä.

Mut otetaan positiiviset irti ja tää pakottaa osia vanhentuneista palasista integraatioissa myös uudistumaan.
 
Itse äänestin aikanaan Kokoomusta pääasiassa, mutta sitten tuli juuri tämä fiilis lainauksessa toistuvasti, kun kerta toisensa jälkeen Kokoomus osoitti, etteivät he aja Suomen ja koko yhteiskunnan etua, eivätkä edes piilottele sitä. Silti Kokoomuksen vaalipuheet hyvinvoivasta Suomesta ja muista korulauseista uppoaa osaan kansasta kuin kuuma veitsi voihin.
Tämähän nyt koskee ihan kaikkia puolueita, valitettavasti. Ei siellä kokonaisuutena koko kansan etua ajeta vaan omien sidosryhmien.

Muuten kyllä ihan samaa mieltä noista verottajaan kohdistuvista leikkauksista yms.
 
Jep, tämä oli varsin käsittämätön päätös. Lienee poliittisen kompromissin tulos ja mitä mainioin esimerkki että se mikä näyttää helpolta paperilla ei koko yhteiskuntaan vietynä sitä todellakaan ole.

Läheskään kaikki järjestelmät ei tuohon laskukaavaan taivu suoraan ja lisätyö mitä yksi puolikas tuottaa voidaan laskea varmasti aika suurissa luvuissa. Jonkun integraatioketjun palasen laskuvirhettä korjaillaan vielä pitkälle pitkälle tulevaisuuteen.

Yrittäjille (ja muillekin) aivan turha lisämurhe. Jos menee sukkana läpi niin hyvä, mut ei tällaisia asioita pitäisi tällaisella ajoituksella tuoda pöytään. Vielä kun tuo tuodaan lakiteitse se asettaa suht kiveenhakatun deadlinen ja sehän sitten vaan tarkoittaa että joku maksaa asiasta vieläkin enemmän.

Toki jokuhan nämä muutostyöt tekee ja laskuttaa joten heille tuottoisa bisnes. Työllistävä vaikutus tällä on minullekin. Olisin jättänyt siltikin tekemättä.

Mut otetaan positiiviset irti ja tää pakottaa osia vanhentuneista palasista integraatioissa myös uudistumaan.
On kyllä toisaalta hämmentävää, että järjestelmien suunnittelussa ei ole huomioitu desimaaliluvun mahdollisuutta.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
On kyllä toisaalta hämmentävää, että järjestelmien suunnittelussa ei ole huomioitu desimaaliluvun mahdollisuutta.

Onhan se hämmentävävää kun mm. niinkin pieni pulju kuin Paypal joutuu rukkaamaan rajapintojaan alvin ollessa muuta kuin kokonaisluku.

Omaa mutua mut uskoisin että mm. joissain kirjanpito- / kassa- ja pankkijärjestelmissä joudutaan nostamaan desimaalitasoa / muuttamaan liukuluvuksi lukujen käsittelyssä. Se on jännä miten paljon vielä erilaisia vanhoja legacy järjestelmiä modernisoituneen digipalveluiden syövereissä pyöriikään. Osalla ei myöskään ole enää ylläpitäjiä.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Se on jännä miten paljon vielä erilaisia vanhoja legacy järjestelmiä modernisoituneen digipalveluiden syövereissä pyöriikään. Osalla ei myöskään ole enää ylläpitäjiä.
Muuhun en tässä asiayhteydessä ota kantaa, mutta niiltä tahoilta, jotka luottavat rahansiirroissa niin vanhoihin järjestelmiin, ettei niille ole enää edes ylläpitoa haluan esittää kysymyksen, että tajuatteko tee saatanan tunarit mistään muustakaan mitään.
 
Onhan se hämmentävävää kun mm. niinkin pieni pulju kuin Paypal joutuu rukkaamaan rajapintojaan alvin ollessa muuta kuin kokonaisluku.

Omaa mutua mut uskoisin että mm. joissain kirjanpito- / kassa- ja pankkijärjestelmissä joudutaan nostamaan desimaalitasoa / muuttamaan liukuluvuksi lukujen käsittelyssä. Se on jännä miten paljon vielä erilaisia vanhoja legacy järjestelmiä modernisoituneen digipalveluiden syövereissä pyöriikään. Osalla ei myöskään ole enää ylläpitäjiä.
Muutoksia tosiaan varmasti joudutaan tekemään isoillakin toimijoilla ja osittain juuri siksi ettei noinkaan yksinkertaista asiaa ole osattu ottaa huomioon etukäteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös