Itseäni ei todellakaan haittaa, jos pääministeri tai valtiovarainministeri twiittaa jostain asiasta. Lähinnä naurattaa nämä hassut jutut, että luulisi olevan kiirettä tai tärkeimpiä asioita. Tämä valitus on heikkoa poliittista retoriikkaa.
Olisin odottanut enemmän. Kuten sen nostamista esille, että Purra käyttää kuvaa rasistisella tai lähes rasistisella tavalla osana laitaoikeiston näkemystä. Suomeksi: ei tarvitse ulkomaalaisten Suomeen hakeutua. Purra on huolissaan - kuten muutkin puoluejohtajat - puolueensa kannatuksesta.
Mutta pitäisi avoimesti keskustella, onko nyt vuosi 2024 sellainen aika, jolloin ainakin osin rasistisia ulostuloja hallituksen ministeriltä odotetaan. Ja kun niitä saadaan, onko se jotain sellaista, mitä mm. EK ja Kokoomus hallitukselta odottavat.
Omasta mielestäni kevät 2023 oli sellainen, että silloin sovittiin ko. ulostulojen tai niitä lähellä olevien jättäminen kokonaan taakse. Purra eikä vain Purra, on palannut hieman peitellysti samaan likasankoon. Ja kun tämä on PK OK niin Kok kuin RKP, se vituttaa ihan oikeasti niin paljon, että koko hallitus alkaa ärsyttämään.