Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 631 067
  • 18 851

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Iltalehti uutisoi, että hallitus suunnittelee eläkkeiden verottamista kaikissa tuloluokissa. Ainoastaan alle 1100 euron eläkkeet säästyisivät verolta ja nämä saisivat kompensaatiota jotain muuta kautta.

Tuosta pisti silmään terveysvero. Siinä onkin sitten selvittämistä, mikä tuote on terveellinen ja mikä ei. Toivottavasti tuo ei mene niin, että esimerkiksi puhdasta rasvaa olevat öljyt menevät maksimiverolle ja prosessoitu tyhjää ja nopeaa hiilarienergiaa sisältävä höttövalmisruoka saisi kaikki mahdolliset vapautukset.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Vasemmistoliitto ehdottaa solidaarisuusveron jatkeeksi miljonääriveroa ja luonnollisestikin paikkaisi taloutta ainoastaan viemällä rikkailta enemmän. Montakohan miljardia oli ajatuksena saada kasaan kaikilta Suomessa asuvilta miljonääreiltä?
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Juuri näin. Miksi demareiden on tuettava eripuraista hallitusta.
Suomen turvallisuuden kannalta, vaikka yhdessä hallituspuolueessa joku Biaudet ideologisesti vastustaakin kaikkea järkevää. Eiköhän Demarit ole rintamassa mukana, vaikka Lindtman nyt vähän näköjään tykkää hämmentää. Tuskin haluavat ottaa myöskään iskua kannatukseensa, kun enemmistö suomalaisista haluaa kuitenkin pitää huolta kotimaan turvallisuudesta, Nato-kannat tästä hyvänä esimerkkinä.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tuosta pisti silmään terveysvero. Siinä onkin sitten selvittämistä, mikä tuote on terveellinen ja mikä ei. Toivottavasti tuo ei mene niin, että esimerkiksi puhdasta rasvaa olevat öljyt menevät maksimiverolle ja prosessoitu tyhjää ja nopeaa hiilarienergiaa sisältävä höttövalmisruoka saisi kaikki mahdolliset vapautukset.
Kallistuisi oma syöminen ainakin. Olen huomannut että mitä prosessoidumpaa ruokaa ja mitä enemmän keinotekoisia makeutusaineita niin sitä enemmän on migreeniä. Mikäs siinä sitten. Onneksi tuon hoitajamitoituksen kevennyksen myötä varmaan pian kuolen sinne töihin muutenkin.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kallistuisi oma syöminen ainakin. Olen huomannut että mitä prosessoidumpaa ruokaa ja mitä enemmän keinotekoisia makeutusaineita niin sitä enemmän on migreeniä.
Niinpä. Kun katsoo esimerkiksi jenkkilän mallia missä mennään isojen elintarvikejättien talutusnuorassa, en pidä asiaa yhtään iloisena asiana. Kaikki on tyhjää höttöä ja ruoka täynnä puhdistettuja halpoja hiilareita. Se näkyy sitten katukuvassa.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuosta pisti silmään terveysvero. Siinä onkin sitten selvittämistä, mikä tuote on terveellinen ja mikä ei. Toivottavasti tuo ei mene niin, että esimerkiksi puhdasta rasvaa olevat öljyt menevät maksimiverolle ja prosessoitu tyhjää ja nopeaa hiilarienergiaa sisältävä höttövalmisruoka saisi kaikki mahdolliset vapautukset.
Hyvä valmisruoka ei sinänsä ole mitään huonoa ruokaa. Aika moni tekee huonompaa ja epäterveellisempää. Se joka osaa tehdä itse ja monipuolisesti säästää rahaa ja pitää nälkänsä parhaiten loitolla. Jos nyt on liikaa työttömiä ja eläkeläisiä (jotka vielä kykenevät hoitamaan asiansa) niin laittakaa ruokaa. Aikaa on ainakin.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Luultavasti seuraavaksi ehdottamani idea on jo käsitelty tässä ketjussa, mutta koska en todellakaan jaksa kahlata läpi yli puolta tuhatta sivua, niin rohkenen heittää oman ehdotukseni kehiin: kansanedustajien ja ministerien soisi myös osallistuvan talkoisiin. Ainakin pari kolme tonnia voisi hyvinkin kunkin palkasta ottaa pois eivätkä nuo ihmiset silti tulisi kärsimään nälkäkuolemasta.

Pahoitteluni, jos tämä radikaali ehdotus saa jotkut teistä näkemään punaista. Kyseessä oli kuitenkin my two cents tähän aihepiiriin.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyvä valmisruoka ei sinänsä ole mitään huonoa ruokaa. Aika moni tekee huonompaa ja epäterveellisempää. Se joka osaa tehdä itse ja monipuolisesti säästää rahaa ja pitää nälkänsä parhaiten loitolla. Jos nyt on liikaa työttömiä ja eläkeläisiä (jotka vielä kykenevät hoitamaan asiansa) niin laittakaa ruokaa. Aikaa on ainakin.
Hyvää valmisruokaa on oikeasti vaikea löytää, ainakaan edullisesti. Teen itse niin paljon ruokaa kuin pystyn ja eron hinnassa ja laadussa huomaa selkeästi. Parin annoksen sijaan saan tehtyä helposti viikon ruoat esimerkiksi sesonkikasviksia hyödyntämällä. Tässä on oikeasti hyvä säästövinkki pienituloiselle, jos aikaa on tarpeeksi käytettävissä. Ei kannata ostaa valmisruokaa tai edes puolivalmisteita. Terveellisen perusruoan tekeminen on helppoa ja aikansa opeteltua myös nopeaa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hauskasti kysytty eläkeläisiltä. Kuinka moni sanoisi omista tuloistaan, että viekää vaan.
Talous-Mäkynen ei ole eläkeläinen, mutta häntä ei ainakaan ole haitannut, vaikka ei ole kokonaan kansanedustajanpalkkiotaan saanut. IL sitten ystävällisesti kertoi hänelle, paljonko se liksansa on. Sitä vaan, ettei tarvitse ihmetellä ulostulojaan maan taloudesta, kun ei tiedä edes omaa palkkiotaan. Selvää valtiomiesainesta...

– Tässä on paljon tahatonta komiikkaa, joka on yksi komiikan komeimpia lajeja. Miten voi olla, että tämä tapahtuu juuri demareiden talousosaajalle? Koskinen ihmettelee.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvää valmisruokaa on oikeasti vaikea löytää, ainakaan edullisesti. Teen itse niin paljon ruokaa kuin pystyn ja eron hinnassa ja laadussa huomaa selkeästi. Parin annoksen sijaan saan tehtyä helposti viikon ruoat esimerkiksi sesonkikasviksia hyödyntämällä. Tässä on oikeasti hyvä säästövinkki pienituloiselle, jos aikaa on tarpeeksi käytettävissä. Ei kannata ostaa valmisruokaa tai edes puolivalmisteita. Terveellisen perusruoan tekeminen on helppoa ja aikansa opeteltua myös nopeaa.
Joo, se valmis onkin kallista, mutta joku ei osaa eikä edes viitsi opetella.
 

msg

Jäsen
Eihän riikka voi jatkaa hallituksessa, joka ei pysty persuille näin olennaisen tärkeässä toimimaan yhtenäisenä?

Tässä rajalakiasiassa osa yrittää olla se porukka, joka näennäisesti seisoo sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen puolella, mutta ei kuitenkaan halua kaataa lakia ja RKP:ssä lienee tätä halua olemassa.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Niinhän Lindtman sanoo.


Miksi ei, jos laki on heistä oikea asia jota voi puoltaa?
Monelle kansanedustajalle tämä asiakokonaisuus on todella vaikea asia ratkaista. Toivottavasti laki saadaan vietyä maaliin saakka nopeasti. Uskoisin että Kepu ja SDP seisovat hallituksen kanssa rinta rinnan. RKP:lle tämä on todella ongelmallista heidän mielipiteiden vuoksi.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo, se valmis onkin kallista, mutta joku ei osaa eikä edes viitsi opetella.
Muistan esimerkiksi omasta lapsuudestani, miten vähällä silloin tultiin toimeen, sekä oma perhe että naapurusto. Äidit olivat kotona lapsia hoitamassa, tekivät suunnilleen kaiken itse ja isät raatoivat töissä maksaen samalla törkeäkorkoisia asuntolainoja. Ei ollut rikkauksia, mutta silloin osattiin olla tehokkaita ja hyödyntää kaikki mahdollinen ja silti lapsuus oli ihan onnellinen. Nykyään tuntuu, että tämä on ollut katoava luonnonvara jo pitkään.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ilta-Sanomat uutisoi, että hallitus valmistelee soten säästöpommia. Marinin hallituksen sote-velvoitteita perutaan ja haetaan kahden miljardin euron säästöjä. Ainakin hoitotakuussa oltaisiin palaamassa nykyisestä 14 vuorokaudesta kahden vuoden takaiseen 30 vuorokauteen.

IS:n tiedot: Hallitus valmistelee soten säästöpommia
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tuosta pisti silmään terveysvero. Siinä onkin sitten selvittämistä, mikä tuote on terveellinen ja mikä ei. Toivottavasti tuo ei mene niin, että esimerkiksi puhdasta rasvaa olevat öljyt menevät maksimiverolle ja prosessoitu tyhjää ja nopeaa hiilarienergiaa sisältävä höttövalmisruoka saisi kaikki mahdolliset vapautukset.
Puhdas öljy on myös hirvittävän prosessoitua.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Mitäs pikku veronkorotuksia ja leikkauksista, kun hallituksen toimilla tulee samalla hurrjasti uusia työllisiä! Montakohan niitä lienee jo tullutkaan?
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on ajatusleikkinä mielenkiintoinen. Luodaan olosuhteet verohelvettinä tms, jolla min 200k tienaavat lähtevät Suomesta. Kuten Wahlroos osuvasti totesi, Suomi ei elä umpiossa. Tällainen muutos käytännössä lopettaisi asiantuntijoiden tulon Suomeen ja karkottaisi ulkomaiset investoinnit. Suomalaiset investoinnit siirrettäisiin nekin pitkälti ulkomaille.

Mutta ei tuosta enempää ja toisaalla esimerkiksi Lanan puheissa on järkeäkin. Listaamattomien yritysten verohelpotuksia kannattaa pohtia. Säätiöiden ja ay-liikkeiden verotukseen tulee puuttua. Markkinataloutta tulee lisätä vaikkapa nyt apteekkarien luvat alkuun kilpailuttaen jne.

Keskustavasemmistolainen konservatiivihallitus (aiempi) ja oikeistokonservatiivinen hallitus (nykyinen) eivät ole aina valmiita ratkaisemaan tärkeitä haasteita ja toimimaan tienavaajina. NATO:n osalta kansan piti raivata tie ja toimia päättäjille esimerkkinä. Niin se taitaa olla nytkin.
Epäilen hyvin hyvin vahvasti tällaista skenaarioita tässä maailmantilanteessa, jossa sen sijaan on hyvinkin alettava palauttamaan tuotantoa takaisin sieltä aasian maista. Kiitos venäjän ei euroopalla ole enää mahdollista jäädä istumaan koko nykki perseessä, vaan on tosiaankin ihan pakollista tehdä tuotantoketjuissa muutoksia.
Näillä onkivaa spekuloida, että kaikki täällä pelästyisivät maailman romahtavan ympäriltään. Ei romahda, sillä siihen ei juuri nyt ole varaa, tai koko aurooppa on seuraavaksi kiinan vasallina, ja se tuskin oikein maistuu kuitenkaan.
Ja jos nyt sitten kokee oikeasti merkittävänä päästä niitä veroja pakoon, niin ei kai sille mitään mahda. Sitten täytyy mennä. Toimeliaisuus harvemmin siihen loppuu kuitenkaan. Ja kannattaa muistaa, että ihan viimeisellä viiavalla niitä asioita on hyvin vaikeaa hallita enää sieltä muualta käsin.
Kyllä se Ranskan tauti tännekin iskee, kun ja jos jokin raja ylitetään. Sitten kun ne kitisevät natisevat tienaajat ovat maasta poistuneet, voidaan alkaa vihdoin -ainakin toivottavasti- löytämään kyvykkäämpää väkeä tekemään sitä Suomi-tietoutta maailmalle levittämään ja paremmin tuotteistaa niitä asioita, joita ihmiset pelkän rahan lisäksi kyllä osaavat arvostaa. Niitä ovat se luonto, monelle toiminnallisesti laadukas ympäristö, todella laadukas infra, hyvä koulutus, päivähoito ym ym.
Ehkä onkin siis ihan hyvä saada se kaikesta tästä epäkiitollinne porukka ulos maasta, niin se antanee tilaa sitten uudelaiselle ajattelulle jo ihan pakonkin edesssä. Ehkä se tarkoittaa jopa irtautumista EU:stakin, jos se käy siinä vaiheessa liiaan kalliiksi tälle kansalle, tai kenties tässä venäjän myötävaikutuksella tulee entistäkin yhtenäisemi eurooppa, joka ymmärtää, että keskinäinen kilpailu euroopassa ei johda mihinkään hyvää, kun ne oikeat kilpailijat ovat jossakin ihaan muualla.
Tai ehkä huomataankin, että ei sille Sakalle kannata myydä edullista sähköä, jotta voivat viedä sitten kaikki viherinvestoinnit sinne omilla tuillaan. Antaa sitten makssa kalliimman kautta omasta energiapoliitikastaan, niin kyllä se siitä sitten taas Suomenkin kilpailukysy paranee, kun on tarjota kohta euroopan halvinta sähköä, ja nimenomaan jos ei sitä saksalle enää myydä.
Vaihtoehtoisia skenaarioita on paljon.
Mutta ahdistuneille voin suositella tosiaankin maasta muuttoa, sillä niillä joilla nyt menee huonosti, ei kai kauheasti huonommin enää mene, jos täytyy alkaa alusta kaikki rakentamaan. enneknin on noustu, niin ehkä se uudelleenkin onnistuu, mutta sitten uusien ihmisten toimesta. ei tässä oikein jaksa tällaista pelätä, kun suurempi ongelma on ihan siinä Euroopan, ja nyt jo kohta sen Suomenkin yhtenäisyydessä, joka kyllä ajaa kaikki itäisen maan tietäjän laariin, mutta ei kai se sitten enää huimaa. Se kai sitten puolustaa siinä kohtaa, jolla puolustettavaa on. NIillä 200K:n porukoilla ei vissiinkään ole, kun kerran pitää maasta poistua. Toivotan siis hyvää matkaa omalta osaltani. Toivottavasti eivät sitten kuitenkaan koskaan palaa takaisin, kun esim eläkeiässä alkaakin ahdistamaan, tahi siinä kohtaa kun se koulutus alkaakin maksamaan mansikkaa. Se on kumma että jossakin kohtaa ei ole mitään väliä mitä jokin maksaa, kun on milllä mällätä, mutta ajatuskin siitä, että joku muu mällää on niin ahdistava, että ennemin maksaa itsensä kipeäksi jossakin muualla.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tämä väite Suomen "köyhyydestä" ammuttiin alas jo pian julkaisunsa jälkeen. Mutta kuten usein virheellisen tiedon kohdalla. Korjauksia ei kukaan noteeraa...

Vertailusta - käsittääkseni (jos kyse on samasta vertailusta, josta olen lukenut) - puuttuu Suomen eläkerahastot, joiden arvo on n. 200 mrd €. Esim. niin Ruotsin kuin Viron eläkejärjestelmä on erilainen, ja niiden kohdalla eläkesäästöt on huomioita. Suomen osalta vain vapaaehtoiset eläkesäästöt - ei lakisääteistä rahastointia eläkeyhtiöihin. Jos ne huomioitaisiin, niin Suomi hyppäsi omalle paikalleen läntisten maiden joukkoon: köyhempänä kuin kaikkein rikkaimmat, mutta selvästi vauraampana kuin Itä- tai Etelä-Eurooppa.
Kyseinen tieto on löydettävissä tästä eikä sitä ole ammuttu alas, julkaistu siis tämän vuoden alussa: EKP julkaisee uutta kokeellista tilastotietoa kotitalouksien varallisuudesta – Euro ja talous

Suomen vapaaehtoiset eläkesäästöt ovat tämän Euroopan alakastia, tutuista syistä: Suomalaiset kyseenalaisella kärkipaikalla - eläkesäästäminen alhaisinta Euroopassa

Kun tarkastellaan kotitalouksien varallisuutta, puhutaan varallisuudesta joka on käytössä ja muutettavissa rahaksi. Sen sijaan eläkerahastot eivät sitä ole: suomalaiset eivät omista eläkkeitään eivätkä voi päättää siitä, miten eläketulo voisi jakautua eri vuosien välille. On myös huomattava, että kokonaan vapaaehtoinen eläkejärjestelmä merkitsisi sitä, että ihmiset voisivat sijoittaa tulonsa tuottaviin kohteisin ja nämä sijoitukset olisivat heidän omaa omaisuuttaan. Jonka voisivat myös jättää perinnöksi halutessaan.

Suomalaiset saavat eläkettä EU:n tasolla keskimääräistä enemmän, mutta tämä tulo menee kuitenkin suoraan kulutukseen. Eläkkeistä ei enää voida säästää mitään, eli lisätä omaa varallisuuttaan. Varmaankin tämä on suomalaisten mielestä viisasta: juuri kukaan ei pääse rikastumaan eikä jälkeläisille, jos niitä on, ei tarvitse jättää suurta perintöä murheeksi ja riideltäväksi. Eläketulo loppuu heti kun henkilö kuolee ja kun useimmiten se tapahtuu ennen kuin on saatu täysi tuotto omille maksuilleen.

Tämän kaverin kirjoituksia asiasta kannattaa lukea: Eläkejärjestelmä uusiksi – miksi se on niin vaikeaa?
Sen takia ne täytyykin ottaa tiukempaan tarkasteluun, kun ymmärtääkseni seula ollut sen verran lavea, että niistä on muodostunut tavallaan eritasoisia hyötysuhteeltaan. En nyt muista kuka sen heitti HS:ssa joskus, mutta jäi kommentti mieleen ja meni jotenkin niin, että jos yritys ei mitenkään selviä ilman yritystukea tietyn ajan jälkeen, niin mitkä ovat silloin sen toimintaedellytykset ylipäätään.

Noh, ei nämä nyt niin yksinkertaisia ole ja tuilla kannustetaan lähtemään yrittäjäksi, tai voidaan kannustaa tiettyyn suuntaan esim. ekologisesti ja vaikkapa maataloudessa eläinten hyvinvointiin. Mitä vaan, mutta pointti oli selkeä.
Tässäkin on olemassa kiperiä valintoja, jonka johdosta yksikään hallitus ei riemumielin leikkaa yritystukia. Kun puhutaan hyvin suurista työllistäjistä, silloin paitsi terve järki, myös ay-liike ja elinkeinoelämä ärähtäisivät, jos näiden yritysten tukia leikattaisiin merkittävästi. Työttömiä ei yksikään maa halua lisää kontolleen.

Ja on olemassa kokonaisia teollisuuden aloja, jossa on pitkään odotettu menestystä, mutta aika vähän olla saatu panostuksiin nähden. Bioteknologia tästä esimerkkinä. Lähinnä voisi leikata sellaisilta yrityksiltä, joiden työllistävyys on vähäinen ja kannattavuus heikkoa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Suomalaiset saavat eläkettä EU:n tasolla keskimääräistä enemmän, mutta tämä tulo menee kuitenkin suoraan kulutukseen. Eläkkeistä ei enää voida säästää mitään, eli lisätä omaa varallisuuttaan. Varmaankin tämä on suomalaisten mielestä viisasta: juuri kukaan ei pääse rikastumaan eikä jälkeläisille, jos niitä on, ei tarvitse jättää suurta perintöä murheeksi ja riideltäväksi. Eläketulo loppuu heti kun henkilö kuolee ja kun useimmiten se tapahtuu ennen kuin on saatu täysi tuotto omille maksuilleen.
Miksei sitä eläkettä voi sijoittaa? Tai säästää itse? Ei Suomessa ole mitään lakia joka tuon estäisi ja joku yleinen tapa ei käy perustelusta. Kyllähän mummollanikin oli sijoitusrahasto johon meni kuukausittain rahaa, oikeasti suhteellisen pienestä eläkkeestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös