Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 966
  • 15 581

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä jaksetaan toitottaa samaa mantraa, että on pakko sitä pakko tätä. Suoraan Orpo-Purran hallituksen suusta. Mikä pakko se just nyt on, Suomi on parasta A-ryhmää luottoluokittajienkin mielestä. Kas kummaa, aina on pakko leikata köyhimmiltä ja duunareilta kun oikeisto on vallassa. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaankin.

Niin kauan kun on vara olla leikkaamatta suurimmista eläkkeistä tai varakkaimmille maksetaan velkarahalla lapsilisiä sijoittetavaksi lastensa osakesäästötileille, ei pidä puhua mistään pakosta tai Kreikan tiestä.

Hallitus näpertelee sairaussakkojen ja muiden höpöhöpö asioiden parissa, mutta ei tee mitään todella konkreettista mikä toisi niitä työpaikkoja.

Esim. lapsilisät voisi nykymuodossa lakkauttaa ja kompensoida tietyn tulotason alle jääville perheille vaikkapa verotuksellisesti tai muun nimisenä tulonsiirtona. Näin toimien ei tarvitsisi kenenkään kokea niin voimakkaasti että lapset ovat eriarvoisessa asemassa.
Juuri näin. Voisi laittaa vaikka osaksi perustuloa, jota sitten verotetaan töihin mennessä pois sen verran mitä tarvitsee, että jää normaalielämiseen rahaa, kun kerran töitäkin tekee.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Juuri A-studiossa Essayah ja Henriksson syyttivät AY-liikettä, SAK marssii ulos keskusteluista eivätkä suostu neuvotteluihin hallituksen kanssa.
Toisaalta Urpo ja Satonen hokee mantraa, ettei hallituksen valmistelemia työelämä uudistuksia missään vaiheessa peruta.
Niin että tota, mistä siellä sitten pitäisi keskustella neuvotella ???
Syyttävät edellistä hallitusta velan otosta. Marin hallituksen aikana ensin tuli korona, Ukrainan sota, sähkökriisi.
Nykyinen hallitus oli mukana ottamassa velkaa näiden hoitoon.
Urpon hallituksen aikana velka on kasvanut, työllisyys sakkaa, firmoja menee konkkaan, köyhiltä leikataan, rikkaat saa verohelpotuksia. Uusia leikkauslistoja hiotaan.
Välit Ay-liikkeeseen täysin tukossa. Pakkolakien tullessa voimaan on tulevat työehtosopimus neuvottelut olemaan vaikeita.
Lakot ja sekasorto työmarkkinoilla tulee jatkumaan.
Voi Suomi parkaa
 
Juu järjellä varustetut ihmiset, joiden motiivi on aidosti se mitä tänäänkin taas kerran väittivät, osaisivat kyllä ymmärtää, että nyt täytyy tehdä yhteistyötä vähän laajemmalla rintamalla.
Aikaakin oli, mutta ensin meni aika siihen, että saatiin turvattua Orpo historian kirjoihin, joten sinne kuuluisaan kakkoseen otettiin ihan huolella, että pääsi sinne huipulle vihdoinkin. Sittenkään ei ollut aikaa lähestyä yhteisymmärryksessä mitään osapuolia, sillä olisi tullut luvattua EK:lle kissan päivät.

Nyt sitten on oman tyhmyytensä vuoksi maa sekaisin, ja jälleen menee aikaa sekä nyt jo sitä rahaakin, ja edelleen jauhaa samaa skeidaa.

Ymmärrän toki minäkin, että asioita pitää tehdä, mutta niitä pitää nyt tehdä laajasti. Ei siis vain leikkaamalla, tai sotkemalla työmarkkinoita entisestään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Orpo on kyllä sanonut, että hallitus ei taivu tavoitteistaan. Työmarkkinaosapuolia kyllä kuullaan niistä keinoista miten tavoitteisiin päästään, ja ammattiliitotkin voivat esittää omat keinonsa. Tavoite korjata Suomen taloutta ei vaan maistu ammattiliitoille vaan ammattiliitot luulevat johtavansa maata.

Hyvä Orpo ja hallitus. Teillä on kansan mandaatti jatkaa eteenpäin. Älkää antako äänekkään vähemmistön estää.

Jännä miten vielä vuosi sitten vasemmiston mielestä ei ollut mitään hätää Suomessa. Talous oli kunnossa eikä ollut tarve säästää mistään. Nyt sitten ollaan niin huolissaan ja talouden sakkaaminen on Orpon vikaa. Tämä talouden kehityskulku tuli ihan puskan takaa eikä missään nimessä ole ideologisesti värittynyttä.
 
MaxM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri A-studiossa Essayah ja Henriksson syyttivät AY-liikettä, SAK marssii ulos keskusteluista eivätkä suostu neuvotteluihin hallituksen kanssa.
Toisaalta Urpo ja Satonen hokee mantraa, ettei hallituksen valmistelemia työelämä uudistuksia missään vaiheessa peruta.
Niin että tota, mistä siellä sitten pitäisi keskustella neuvotella ???
Syyttävät edellistä hallitusta velan otosta. Marin hallituksen aikana ensin tuli korona, Ukrainan sota, sähkökriisi.
Nykyinen hallitus oli mukana ottamassa velkaa näiden hoitoon.
Urpon hallituksen aikana velka on kasvanut, työllisyys sakkaa, firmoja menee konkkaan, köyhiltä leikataan, rikkaat saa verohelpotuksia. Uusia leikkauslistoja hiotaan.
Välit Ay-liikkeeseen täysin tukossa. Pakkolakien tullessa voimaan on tulevat työehtosopimus neuvottelut olemaan vaikeita.
Lakot ja sekasorto työmarkkinoilla tulee jatkumaan.
Voi Suomi parkaa
Vaikea nähdä miten nyky hallitus on vastuussa aiempien hallitusten toimista varsinkaan kun nyt vähemmistö kokee ettei enemmistöllä ole päätäntä valtaa. Ymmärrän että on henkilöitä joita ei vaalitulos miellytä mutta tämä on osa demokratiaa johon olettaisi kaikkien sitoutuvan.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Pari vuotta sitten etsittiin kuvista viivoja ja nyt pojat on poikia, öriöriöri ja rehrehreh.

Katainenkin oli ottanut sihijuomaa sen verran, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka alkoi sihistä siellä sanoissa, Karvala sanoo Kataisen juhlista antamaan haastatteluun viitaten.

Studiossa muistellaan vaalivalvojaisten veteraaneihin lukeutuvaa Kataista, joka kaatui kotipihallaan ja löi päänsä pihan ainoaan kukkaruukkuun palatessaan Sauli Niinistön vaalivalvojaisista vuonna 2012.

Karvalan mukaan mustan verhon takaa kömpi myöhemmin myös Orpo, jolla oli kravatti pääministerin mittapuulla aika löysällä.

– Orpokin oli ihan selkeästi rentoutunut.

Viimeisen haastattelunsa jälkeen Stubb saatettiin tila-autoon, mutta kotimatka jouduttiin keskeyttämään alkutekijöihin, koska vastavalitulla presidentillä ei ollut puhelinta mukana. Se löytyi juhlatilasta.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikea nähdä miten nyky hallitus on vastuussa aiempien hallitusten toimista varsinkaan kun nyt vähemmistö kokee ettei enemmistöllä ole päätäntä valtaa. Ymmärrän että on henkilöitä joita ei vaalitulos miellytä mutta tämä on osa demokratiaa johon olettaisi kaikkien sitoutuvan.

Tyypillistä on aina se, että vanha hallitus ja nykyinen oppositio syyttää omista virheistään uutta hallitusta. Ja uusi hallitus syyttää omista virheistään aiempaa hallitusta. Syytä toki lähes aina onkin, molempiin suuntiin, mutta kun katsotaan tilannetta tässä ja nyt, ehkäpä taantumaan lähdettiin Orpon hallituksen toimesta hyvien päätösten lisäksi joillakin väärillä päätöksillä.

Kansan tuesta ei tarvitse huolestua. Kaksi pääpuoluetta saavat yli 40 prosentin kannatuksen ja siinä on vielä jopa nousua aiemmista mittauksista. Tämä myös takaa sen, että Orpon hallitus ei lähde peruuttelemaan kuin ääritilanteessa. Sellaista ei ainakaan vielä ole.

Tärkein syy tiukkaan linjaan on muualla. Suomessa on jätetty tekemättä tarpeelliset uudistukset oikeastaan kaikissa oleellisissa asioissa koulutuspolitiikasta työperäisen maahanmuuton kautta työmarkkinakysymyksiin. Aiemmat hallitukset ovat näperrelleet ja tämän Orpot aikovat välttää. Uudistukset työmarkkinoilla viedään läpi.

Seuraava hallitus, kenties Orpon toinen, saa pöydälleen mittavan koulutusuudistuksen ja työperäisen maahanmuuton uudistamisen.
 
Jeffrey

Jäsen
Syyttävät edellistä hallitusta velan otosta. Marin hallituksen aikana ensin tuli korona, Ukrainan sota, sähkökriisi.
Nykyinen hallitus oli mukana ottamassa velkaa näiden hoitoon.
Urpon hallituksen aikana velka on kasvanut, työllisyys sakkaa, firmoja menee konkkaan, köyhiltä leikataan, rikkaat saa verohelpotuksia. Uusia leikkauslistoja hiotaan.
Välit Ay-liikkeeseen täysin tukossa. Pakkolakien tullessa voimaan on tulevat työehtosopimus neuvottelut olemaan vaikeita.
Lakot ja sekasorto työmarkkinoilla tulee jatkumaan.
Voi Suomi parkaa

Hyvin on uponnut vasemmiston levittämä propaganda. Ja sitten me täällä toisessa ketjussa ihmetellään miksi idässä kansa ei nouse hallitsijaansa vastaan.
 
1313

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juuri A-studiossa Essayah ja Henriksson syyttivät AY-liikettä, SAK marssii ulos keskusteluista eivätkä suostu neuvotteluihin hallituksen kanssa.
Toisaalta Urpo ja Satonen hokee mantraa, ettei hallituksen valmistelemia työelämä uudistuksia missään vaiheessa peruta.
Niin että tota, mistä siellä sitten pitäisi keskustella neuvotella ???
Syyttävät edellistä hallitusta velan otosta. Marin hallituksen aikana ensin tuli korona, Ukrainan sota, sähkökriisi.
Nykyinen hallitus oli mukana ottamassa velkaa näiden hoitoon.
Urpon hallituksen aikana velka on kasvanut, työllisyys sakkaa, firmoja menee konkkaan, köyhiltä leikataan, rikkaat saa verohelpotuksia. Uusia leikkauslistoja hiotaan.
Välit Ay-liikkeeseen täysin tukossa. Pakkolakien tullessa voimaan on tulevat työehtosopimus neuvottelut olemaan vaikeita.
Lakot ja sekasorto työmarkkinoilla tulee jatkumaan.
Voi Suomi parkaa
Taisi olla jo kevään 2019 hallitusneuvottelujen aikana, kun oli aika unelmoida ja unohtaa talouden realiteetit. Koronahoitokustannusten jälkiarviointia ei ole myöskään ollut näköpiirissä. Tyydyttiin julistamaan, että kaikki oli välttämätöntä ja hyvin selvittiin.

"Köyhiltä leikataan, rikkaat saa verohelpotuksia", on tyypillistä vasemmistolaista mantraa, minkä valitettavan iso osa väestöstä kritiikittä uskoo.
Maksettujen nettoverojen suuruus kertoo, kuinka paljon keneltäkin leikataan. Tukien keventäminen kertoo, paljonko muilta siirretään varoja tukien saajille. Suomeen on synnytetty sellainen kulttuuri, missä asuminen valtakunnan kalleimmilla alueilla muiden piikkiin on ihmisoikeuskysymys.

Voi Suomi parkaa-toteamukseen, on helppo yhtyä.
Tänne tarvittaisiin sellaista asennemuutosta, minkä juurtuminen vie ainakin yhden sukupolven.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Juu järjellä varustetut ihmiset, joiden motiivi on aidosti se mitä tänäänkin taas kerran väittivät, osaisivat kyllä ymmärtää, että nyt täytyy tehdä yhteistyötä vähän laajemmalla rintamalla.

En allekirjoita viestiäsi muilta osin, mutta ehkä tämän yhteistyön voisi nostaa esille. Asiallisella ja tiukalla linjalla pääsee varmasti tuloksiin. Valitettavasti toinen hallituspuolue on täynnä näitä someräkyttäjiä, jotka hiekoittavat hommaa omalla alatyylisellä räkytyksellään. Valitettavasti myös Kokoomuksella on muutama tällainen esimerkki. Todellista pahan olon kamaa lukea tuotakin twitter-feediä, kun se on lähes 100% kaikkien muiden haukkumista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Asiallisella ja tiukalla linjalla pääsee varmasti tuloksiin. Valitettavasti toinen hallituspuolue on täynnä näitä someräkyttäjiä, jotka hiekoittavat hommaa omalla alatyylisellä räkytyksellään. Valitettavasti myös Kokoomuksella on muutama tällainen esimerkki. Todellista pahan olon kamaa lukea tuotakin twitter-feediä, kun se on lähes 100% kaikkien muiden haukkumista.

Minusta voisi jättää eri puolueiden yksittäiset henkilöt sivuun, koska edes ongelma ei löydy sitä kautta - saati sitten ratkaisu.

Työmarkkinoiden osalta vastakkain on hallituksen linja, joka osin seuraa EK:n linjaa ja erityisesti SAK:n ja sen liittojen linja. Myös Akava on useista yksityiskohdista eri mieltä, mutta hyväksyy paremmin isot muutokset.

Kun Teollisuusliiton Aalto ilmoitti jo ennen vaaleja 2023, että uusi hallitus tehköön mitä tahansa, mutta ansiosidonnaiseen se ei tule koskemaan. Jos hallitus sitä yrittää, seuraukset ovat hirveät.

Jos oikeistohallitus suhtautui syystäkin epäilevästi ay-liikkeeseen, tämä ansiosidonnaisen, eduskunnan ja hallituksen päätösvaltaan kuuluvan oleellisen muutoksen, poistaminen pelistä vaikeutti neuvotteluja huomattavasti. Kun SAK liittoineen marssi vuoden 2023 lopulla sitten ulos neuvotteluissa, hallitus katsoi ettei SAK halua neuvotella vaan estää muutokset samalla tapaan kuin se on tehnyt 30 vuotta.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Minusta voisi jättää eri puolueiden yksittäiset henkilöt sivuun, koska edes ongelma ei löydy sitä kautta - saati sitten ratkaisu.

Kieltämättä yksittäisten henkilöiden ruotiminen ei ole hedelmällistä, mutta isommassakin mittakaavassa käytös ja räkyttäminen on sitä luokkaa, että se vaikuttaa jo yhteistyöhön ja kykyyn hakea kompromisseja. Naurettavaa, että valtiovarainministeri käyttää tällaista kieltä toisesta neuvotteluosapuolesta ja otin nyt ensimmäisen esimerkin, joka tuli vastaan. Vastustaa ja melskata kuvaa hyvin Purran omaa puoluetta, mutta nyt on aika rakentaa jotain parempaa ja tulokset sen näyttävät - niitä ei vielä ole. Sipilä sai läpi Kikyn, olkoon sitten hyvä tai huono. Palkat jäädytettiin, julkkarin lomarahoja leikattiin ja sivukuluja siirrettiin enemmän työntekijän vastuulle + kiky-tunnit. Ei se silloin vaatinut huonoa käytöstä ja toisen osapuolen agitointia, vaan kovaa neuvottelua. Toki annan aikaa hallitukselle ensi kesään asti.

Ja kaikki tämä siltä kantilta, että on isojen uudistusten aika. Kaipaan ennen kaikkea hallitukselta järkeviä mittareita onnistumisten osalta. Onko työperäinen maahanmuutto vauhdittunut? Ilmeisesti kyllä, mutta ei kai tällaista viestintää saada aidosti ulos, kun persut älähtävät. Toki tässäkin avainasemassa on yritysten työvoimapula, joka saa nämä etsimään työntekijöitä ulkomailta ja valtio on tukevassa asemassa - poikkeuksena tietyt toimialat kuten hoiva-ala. Onko ulkomaankauppa vauhdittunut ja saadaanko krooninen vaihtotaseen alijäämä korjattua? Työllisyyslukemat ovat jokaisen hallituksen viestintälistalla kärkipäässä, mutta enemmän on kyse suhdanteista näissä muutoksissa. Koulutuspoliittiset ratkaisut ja rakenteelliset muutokset ovat avainasemassa ja nämä taas näkyvät niin pitkän ajan päästä, että yksittäinen hallituskausi on auttamattoman lyhyt.

Oikeasti eniten huolestuttava asia on se, että esimerkiksi peruskoulutus tarvitsee tyyliin kymmeniä prosentteja lisää rahaa, tai muuten lasku on valtava tulevaisuudessa. Poliittinen päätöksenteko on niin lyhytjänteistä, että tähän ei pystytä. Hankalaa se on, kun pitää säästää ja investoida samaan aikaan. Tällä hetkellä usko ei ole vahva hallitukseen osaamiseen muutoksen tekijänä, sillä leikata osaavat kaikki. Edellinen hallitus oli toki kädettömin pitkään aikaan, joten tilanne voisi olla huonompikin.
 
Perusopetusta voidaan uudistaa paljon ilman suuria lisärahojakin. Kirjoitukseesi liittyen professorien Vihriälä ja Hetemäki näkemys suomalaisen koulutuksen välttämättömästä uudistamisesta Vieraskynä | Suomalaista koulutusta on uudistettava perusteellisesti

Pitäisi olla vapaasti luettavissa. Tilanne on haastava, mutta riittävillä uudistuksilla selviämme. Kuten välttämättömillä leikkauksilla, talouskasvun vahvistamisella, työperäisellä maahanmuutolla ja korkeakoulutuksen lisäämisellä. Erityisen tärkeää on varmistaa, että kognitiivisilta taidoiltaan heikompien ja kotoa vähän tukea saavien lasten opetus on laadukasta.

Samoilla linjoilla näiden professorien kanssa, kuten usein ennenkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Hyvin on uponnut vasemmiston levittämä propaganda. Ja sitten me täällä toisessa ketjussa ihmetellään miksi idässä kansa ei nouse hallitsijaansa vastaan.
Hallitus on perustellut työelämän uudistuksia sekä leikkauksia sosiaaliturvaan työllisyyden lisäämisellä.
Kuitenkin on käynyt seuraavasti, työttömyys on lisääntynyt, firmoja menee konkkaan. Leikkaukset vähentävät ostovoimaa. Tulevat mahdolliset uudet leikkaukset vievät lisää ihmisten ostovoimaa. Hallituksen budjetilta on pohja pois. Ei tule tuloja, valtion menot kasvaa. Sote kulut, joita piti kattaa paranevalla työllisyydellä ei pystytä rahoittamaan. Sote jota alettiin rakentamaan 2006 Vanhasen hallituksen aikana, jonka lopulta Marinin hallitus ajoi loppuun. Olihan siinä Orpokin välissä rakentamassa Sotea, mutta valmista ei tullut. Hallitus joutuu ottamaan lisää velkaa, toisin kun vaalipuheissa lupasi. Velanotto loppuu.
Kaiken lisäksi hallitus on ajamassa Suomen työmarkkinoita omalla politiikalla sekasortoon.

Voihan olla, että minun mielipide nähdään vastakkaisessa leirissä propagandana, se on kuitenkin minun mielipide. Se kai on vapaassa demokratiassa mahdollista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Perusopetusta voidaan uudistaa paljon ilman suuria lisärahojakin. Kirjoitukseesi liittyen professorien Vihriälä ja Hetemäki näkemys suomalaisen koulutuksen välttämättömästä uudistamisesta Vieraskynä | Suomalaista koulutusta on uudistettava perusteellisesti

Pitäisi olla vapaasti luettavissa. Tilanne on haastava, mutta riittävillä uudistuksilla selviämme. Kuten välttämättömillä leikkauksilla, talouskasvun vahvistamisella, työperäisellä maahanmuutolla ja korkeakoulutuksen lisäämisellä. Erityisen tärkeää on varmistaa, että kognitiivisilta taidoiltaan heikompien ja kotoa vähän tukea saavien lasten opetus on laadukasta.

Samoilla linjoilla näiden professorien kanssa, kuten usein ennenkin.
Paljoa suoremmin ei voi sanoa, että peruskoulutuksen osalta on menty ihan väärään suuntaan 2000-luvulla inkluusion, opettajien vallan sekä arvosanojen unohtamisen myötä. Peruskoulua on kehitetty höttöideologia edellä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Hallitus on perustellut työelämän uudistuksia sekä leikkauksia sosiaaliturvaan työllisyyden lisäämisellä.
Kuitenkin on käynyt seuraavasti, työttömyys on lisääntynyt, firmoja menee konkkaan.

Eli hallituksen leikkaukset näkyvät jo ennen kuin niitä on tehty! Pitäisikö nyt vaan ottaa järki käteen ja ymmärtää, että tällaisten muutosten vaikutukset näkyvät pidemmällä aikajanalla. Nyt on mennyt reilu puoli vuotta ja edelleen työllisyyslukuja ajavat eniten maailmantalouden suhdanteet.
 
1,5 kuukautta on ollut voimassa Orpon hallituksen budjetti, mutta Orpo on sinä aikana tuhonnut Suomen. Näin ne asiat koetaan kato.

Jos SDP olisi jatkanut pääministeripuolueena olisi varmasti tänä vuonna budjetti ollut ylijäämäinen ja valtionvelkaa olisi päästy lyhentämään. Selvä se.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Paljoa suoremmin ei voi sanoa, että peruskoulutuksen osalta on menty ihan väärään suuntaan 2000-luvulla inkluusion, opettajien vallan sekä arvosanojen unohtamisen myötä. Peruskoulua on kehitetty höttöideologia edellä.

Näillä herroilla on hyvät pointit esim. korkeakoulutettujen määristä. Käytännön toimet esim. perusopetuksessa taas ovat mutuilua, kun ovat talouden asiantuntijoita, joten en poimisi näitä avainkohdiksi kirjoituksesta.
 
Eiköhän heilläkin ole jotain näkemystä ja taustatietoa, kun uskaltavat kirjoittaa omalla nimellään ja asemallaan. Tähän tilanteeseen on päästä kun on kuunneltu 2000-luvulla jotain muita ”asiantuntijoita”. Ihan tutkitusti peruskoulutuksen taso on heikentynyt.

Toki peruskoulua varmaan pitää uudistaa, mutta peruskoulun uudistaminen näkyisi joka tapauksessa taloudessa vasta kymmenien vuosien päästä.

Itse olen skeptinen siitä professorien pointista, että koulutuksen painopisteen muuttaminen ammattikoulutuksesta korkeakoulutukseen olisi jotenkin maaginen ratkaisu.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Paljoa suoremmin ei voi sanoa, että peruskoulutuksen osalta on menty ihan väärään suuntaan 2000-luvulla inkluusion, opettajien vallan sekä arvosanojen unohtamisen myötä. Peruskoulua on kehitetty höttöideologia edellä.
Ideologia on lähtöisin jossain määrin siitäkin syystä, että saataisiin säästöjä ja tasa-arvoa samalla päätöksellä aikaiseksi. Nyt koulut toteuttavat näitä siten, että esim. erityisen tuen tarvitsevien oppilaiden tuet ovat määrärahojen käydessä vähiin, nipistetty pois ja uusia ei oteta huomioon. Sitten käy kuten nyt, että integroinnin nimissä tehdyt hienot ajatukset jäävät paperille ja lapset kärsivät kautta linjan, jos heidän luokallaan on sellaisia oppilaita, jotka tarvitsivat ohjaajan apua tai vaikkapa pienryhmäpaikan.

Siinä on sitä savottaa taas perattavaksi. Käy samalla tavalla kuin sote-uudistuksen kanssa. Joskus se sitten naulataan läpi ja menee vuosia kunnes asiat omalla painollaan tasaantuvat.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Paljoa suoremmin ei voi sanoa, että peruskoulutuksen osalta on menty ihan väärään suuntaan 2000-luvulla inkluusion, opettajien vallan sekä arvosanojen unohtamisen myötä. Peruskoulua on kehitetty höttöideologia edellä.

Juuri näin ja opettaja-/vararehtoritutut ovat sitä mieltä, että opettajia ei ole oikeastaan missään asiassa kuunneltu vuosikymmeneen. Uudistuksia on heidän mukaansa tehty jopa tietäen, että ne heikentävät opetuksen tasoa.

Outoa aikaa elämme.
 
444

Jäsen
1,5 kuukautta on ollut voimassa Orpon hallituksen budjetti, mutta Orpo on sinä aikana tuhonnut Suomen. Näin ne asiat koetaan kato.

Jos SDP olisi jatkanut pääministeripuolueena olisi varmasti tänä vuonna budjetti ollut ylijäämäinen ja valtionvelkaa olisi päästy lyhentämään. Selvä se.
Toisaalta jaksetaan muistuttaa jokaisen julkaistun gallupin jälkeen, kuinka valtaosa kansasta seisoo leikkausten takana, kun hallituspuolueiden kannatus ei ole laskenut. En sitten tiedä, voiko tämä mainitsemasi vaikuttaa, eli kun mikään kierrepallo ei ole vielä äänestäjiin osunut, niin ei myöskään ole ollut tarvetta muuttaa mieltään.
 
Se voi tottakai olla noinkin, mutta epäilen. Eiköhän hallituksen kannattajatkin lue lehtiä, katso uutisia tai jopa AY-liiton viestintää hallituksen ajamista muutoksista. Todennäköisemmin leikkaukset eivät vaan osu hallituksen kannattajiin.

Tämä tosin vain omaa mutuani. Voin olla väärässäkin.

Hallituksen kannatukselle näen suurimpana riskinä itärajan. Jos itäraja alkaa vuotamaan kesää kohti kunnolla, eikä maahanmuutto-puolueen sisäministeri saa "rajaa kiinni", niin se iskee varmasti persujen kannatukseen. Valtaosa persujen äänestäjistä äänestää puoluetta maahanmuuttoasioiden takia.
 
Jeffrey

Jäsen
Perusopetusta voidaan uudistaa paljon ilman suuria lisärahojakin. Kirjoitukseesi liittyen professorien Vihriälä ja Hetemäki näkemys suomalaisen koulutuksen välttämättömästä uudistamisesta Vieraskynä | Suomalaista koulutusta on uudistettava perusteellisesti

Pitäisi olla vapaasti luettavissa. Tilanne on haastava, mutta riittävillä uudistuksilla selviämme. Kuten välttämättömillä leikkauksilla, talouskasvun vahvistamisella, työperäisellä maahanmuutolla ja korkeakoulutuksen lisäämisellä. Erityisen tärkeää on varmistaa, että kognitiivisilta taidoiltaan heikompien ja kotoa vähän tukea saavien lasten opetus on laadukasta.

Samoilla linjoilla näiden professorien kanssa, kuten usein ennenkin.

Yhtäältä meillä on tapana sanoa ettei raha tuo onnea ja toisaalla aina sanotaan ettei meillä ole onnea koska ei ole rahaa.

Rakenteet ja kulttuuri kuntoon niin päästäisi pitkälle. Valitettavasti varsinkin kulttuurin muuttaminen on hankalaa jos se on jo ehtinyt uinahtaa. Oma opettajatuttu on sellainen joka soittelee vaikka sunnuntaisin oppilaiden perään jos tarpeellista. Toisaalta hän on harmissaan niistä opettajista jotka tulevat töihin suorittamaan sen 24 viikkotunnin työaikavelvoitteensa sen 9 kuukautta vuodesta ja valittaa kun palkalla ei tule toimeen.

Huolissaan saa suomalaisesta työnteonkulttuurista olla. Meidät on jo opetettu siihen ettei meidän itse tarvitse vaan valtio tulee aina jossain kohtaan apuun kunhan vaan tarpeeksi lakkoillaan. En ole sitäkään mieltä, että absoluuttinen tulospalkkio sopisi suomalaiseen kulttuuriin, mutta iso työmaa meillä on varsinkin kulttuurin saralla saada se työtelijäs suomalainen kaivettua takaisin naftaliinista. Siinä mielessä tämä on onnellinen ongelma, että me jokainen voidaan vaikuttaa tähän varsin suoraan omalla työpaikalla.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Hallitus aikoo sitten ilmeisesti pitää päänsä tuon sekopäisen ohjelmakirjauksen suhteen, ja alkaa eritellä alkoholijuomien saatavuutta sen mukaan onko se valmistettu käymisteitse vai sekoittamalla. Ei auta vaikka EU-komissiokin on asiasta huomauttanut.
Toki heillä omat selityksensä ovat asioille, mutta eivät ne kovin uskottavilta kuulosta. Kaikki tietävät sen että käymisteitse valmistettujen juomien käyttäjissä on enemmän iäkkäitä miehiä, kun juomasekoituksia käyttävät hieman enemmän nuoremmat, vaikkakin täysi-ikäiset naiset. Vaikka alkoholin haitat kasautuvat selkeästi enemmän miehille, niin tietyissä arvokonservatiivipiireissä ollaan silti huomattavasti enemmän huolissaan naisten alkoholin käytöstä, koska se esimerkiksi altistaa haureudelle ja on muutenkin (perhe)arvokysymys.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös