Petteri Orpon hallitus

  • 1 244 325
  • 15 583

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Orpo lupasi tänään, että 65.000 tulee ensi vuonna. Kuka tuohon uskoo?
Tuskin kukaan. Tavoitteita pitää olla, mutta realistisena en tuohon usko. Firmoja menee konkkaan ja lomautuksia tulee jatkuvasti lisää. Toivotaan, että vihreä siirtymä on jonkinlainen pelastusrengas tulevaisuudessa Suomessa. Kuitenkin jonkinlainen taantuma on tälläkin hetkellä Suomessa. Se jatkuu vielä pitkään Suomessa.

Mistä me uusia osaajia saadaan teollisuuteen ja muualle työmarkkinoilla?
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Orpo lupasi tänään, että 65.000 tulee ensi vuonna. Kuka tuohon uskoo?
65 000 uutta tulee, mutta he ovat niitä, jotka joutuvat käymään hakemassa ruokakasseja jonottamalla. Kermaksi kakun päälle, ne työpaikat, joiden täyttämisestä olen eniten huolissani, jäävät entistä useammin täyttämättä.

Tähän kun lisätään aivan älyvapaa lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku (ennenkuin mitään tutkimusta oli käytössä edellisen ikärajan noston tuloksista), niin kunnon soppa on valmis. Tästä jälkimmäisestä voisin kirjoittaa paljonkin, mutta tyydyn nyt vain tuohon. Hoitajan työn ohella olen tekemisissä myös lastensuojelun kanssa toisen työni kautta.
 
Pökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

LASTENsuojelun ikäraja 25 vuotta.
Miksi 25? Miksei 35?
Tai voisihan valtio suojella ja hoitaa meidän asioita hautaan asti.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
LASTENsuojelun ikäraja 25 vuotta.
Miksi 25? Miksei 35?
Tai voisihan valtio suojella ja hoitaa meidän asioita hautaan asti.
Lasten suojelun jälkihuolto on todella tarpeellinen ja se on ollut myös paljon parempi, toimivampi kuin se, että siirtyvät suoraan aikuispuolen sosiaalipuolen hoitoon. Viestisi kertoo sen, kuinka pihalla ihmiset ovat siitä, mikä lastensuojelun jälkihuollon tehtävä on ja minkälaisia nuoria sinne siirtyy. Voin avata tilannetta rajusti enemmän myöhemmin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikös hallitus luvannut 100 000 uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella.???? Toki se taisi olla vain tavoite.
Samalla köyhiä kyykytetään jälleen kerran.

Kyse oli työllisistä. Löytyy hallitusohjelmasta. Suurin vaikutus tulee KHI/KEL-sidonnaisten etuuksien indeksitoimista, sitten ansiosidonnaisen porrastamisesta, sitten lapsikorotuksen lakkauttamisesta. Arviot vvm.

Mitä tulee Orpon 60-65k uusia työpaikkoja, siinä kyse on koko hallituskaudesta. Tiivistäen, työpaikkojen määrän kasvu ja työllisyyden vahvistuminen ovat välttämättömiä julkisen talouden kestävyyden parantamiseksi.

Ei ole lainkaan mahdoton arvio, jos työperäinen maahanmuutto kasvaa edelleen. Maahanmuuton kautta syntyy maahanmuuttajien luomia uusia työpaikkoja aiempaa enemmän ja tässä on avain ko. lukuun, jos se ylipäätään toteutuu.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Täysin mahdoton arvio tässä maailmantilanteessa. Eihän Orpo ja kumppanit koskaan myönnä että on vähän utopistisia arvioita.

Satonen kyllä puhuu uusista työpaikoista. No ehkä firmat syntyy tässä maailmantilanteessa tyhjästä, kuten EK armeija luulee.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Täysin mahdoton arvio tässä maailmantilanteessa. Eihän Orpo ja kumppanit koskaan myönnä että on vähän utopistisia arvioita.

Voihan tuo toteutua, mutta toistaiseksi ekonomistit ovat ainakin vielä eri mieltä. Suomen Pankki ennustaa ensi vuodelle 0,2 %:n, Etla 0,9 %:n, PTT 0,4 %:n, Kuntarahoitus 0,5 %:n, Labore 1,1 %:n, Danske Bank 0,8 %:n ja Nordea sekä OP Ryhmä kumpikin 0,0 %:n kasvua.

Sodat ja muut tekijät voivat vaikuttaa vielä paljon, mutta tuhdimpi nousu 2025 on sekin mahdollinen.

Työperäinen maahanmuutto lyö koko ajan ennätyksiä ja ulkomaalaistaustaisten yritykset ovat kasvava työllistäjä myös kantasuomalaisille. Miten tämä kehittyy, on mielenkiintoista seurata.

Haastavassa tilanteessa Suomen talous on kokonaisuudessaan. Valtiovarainministeriöin virkamiehiä lainaten, valtiolle, kuntiin ja hyvinvointialueille on ”piinallisen vaikea” rakentaa puskuria pahojen päivien varalle. Väestön ikääntyminen jarruttaa talouden tulonmuodostusta, kasvattaa palvelutarpeita ja myös palveluiden yksikkötyökustannukset kasvavat. Julkisen velan korkoihin uppoaa yhä enemmän rajaa ja talouden rakennemuutos nakertaa verotusta.
 
Iso ongelma onkin miten luodaan uusia työpaikkoja, kun raksa-alan yt-aallon ja teknologiateollisuuden taantuman takia kaatuu monia firmoja. Ei ne tyhjästä synny.

Joo itse ennustan jonkunmoista kasvua vuodelle 2025. Toki ennen koronlaskuja on turha haaveilla mistään suuresta kasvusta. Ennustetaan että EKP:n ohjauskorko laskisi ensi syksynä 3,25; näin Danske Bank ennustaa. Luultavasti tarvitaan kunnollisempi lasku, että saadaan yrityksiä investoimaan.

Toinen kysymys on myös, että panostaako suuret talousmaat ennemmin omiin talouksien kasvattamiseen, kuin maailmalle investointiin. Monessa maassa kun nyt on talous kuralla.

Aika vakiona ulkomaalaisten uusien yritysten tulo tänne on. Ei hirveitä nousuja. Luulisi että kasvua on enemmän, mutta ei näköjään.
2020 296. 2021 330. 2022 300. 2017 huippuvuona 336.

Pökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lasten suojelun jälkihuolto on todella tarpeellinen ja se on ollut myös paljon parempi, toimivampi kuin se, että siirtyvät suoraan aikuispuolen sosiaalipuolen hoitoon. Viestisi kertoo sen, kuinka pihalla ihmiset ovat siitä, mikä lastensuojelun jälkihuollon tehtävä on ja minkälaisia nuoria sinne siirtyy. Voin avata tilannetta rajusti enemmän myöhemmin.
Ymmärrän, että tarvetta on ja joillakin tarve ei pääty varmaan 25 vuoteen.
Pitäisin kuitenkin tärkeämpänä alkupään kunnolla hoitamista rajallisilla resursseilla.
En ole alan miehiä, tuo 25 tuntui vain aika paljolta.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kyse oli työllisistä. Löytyy hallitusohjelmasta. Suurin vaikutus tulee KHI/KEL-sidonnaisten etuuksien indeksitoimista, sitten ansiosidonnaisen porrastamisesta, sitten lapsikorotuksen lakkauttamisesta. Arviot vvm.

Mitä tulee Orpon 60-65k uusia työpaikkoja, siinä kyse on koko hallituskaudesta. Tiivistäen, työpaikkojen määrän kasvu ja työllisyyden vahvistuminen ovat välttämättömiä julkisen talouden kestävyyden parantamiseksi.

Ei ole lainkaan mahdoton arvio, jos työperäinen maahanmuutto kasvaa edelleen. Maahanmuuton kautta syntyy maahanmuuttajien luomia uusia työpaikkoja aiempaa enemmän ja tässä on avain ko. lukuun, jos se ylipäätään toteutuu.
Jos tulee uusia työllisiä hallitusohjelman mukaisesti, mutta jos vanhoja työllisiä samaan aikaan joutuu yhtä paljon tai enemmän työttömäksi niin onko hallitus silti saavuttanut tavoitteensa?
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Varsin mitätön leikkaus rahallisesti, mutta että jos 10% ihmisistä Suomessa tarvitsee selkokieltä, niin aikamoista. Lisäksi vielä tämä kummallinen viestinnän vaikeus.

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Varsin mitätön leikkaus rahallisesti, mutta että jos 10% ihmisistä Suomessa tarvitsee selkokieltä, niin aikamoista. Lisäksi vielä tämä kummallinen viestinnän vaikeus.

Ei se paikallinen kulttuuri ja suomen kieli sitten kuitenkaan näytä persuja paljon kiinostavan. Kokoomusta ei mitkään rahvaan kirjastot tietenkään nappaa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Jos tulee uusia työllisiä hallitusohjelman mukaisesti, mutta jos vanhoja työllisiä samaan aikaan joutuu yhtä paljon tai enemmän työttömäksi niin onko hallitus silti saavuttanut tavoitteensa?
Täytyy myös muistaa, että osa työväestöstä siirtyy ulkomaille (aivovienti), eläkkeelle ja luonnollinen poistuma. Eli tämän seurauksena uusia avoimia "työpaikkoja" tulee työmarkkinoilla luonnollisesti lisää. Eli poistuva työntekijä korvataan uudella osaajalla.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ei se paikallinen kulttuuri ja suomen kieli sitten kuitenkaan näytä persuja paljon kiinostavan. Kokoomusta ei mitkään rahvaan kirjastot tietenkään nappaa.
Kyllähän se Saulikin aikoinaan ehdotti kirjastoa maksulliseksi.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Orpo lupasi äsken hallituksen kyselytunnilla, että sosiaaliturvan leikkaukset tuovat ensi vuonna 65.000 uutta työpaikkaa. On mielenkiintoista nähdä, miten tuo lupaus toteutuu.
Avaisiko joku ystävällinen, että miten ne uudet työpaikat ilmestyvät tukia leikkaamalla. Siis kun useimmiten on kohdaanto-ongelma, tai sitten vaatimukset niin pitkästä työhistoriasta haettuun paikkaan, että useimmiten ei ehtoja täytetä, eikä näin mahdollisuuksia saada.
Ja nimenomaan tässä muodossa, että tukien leikkaaminen TUO 65K uutta työpaikkaa. Mistä se tuo ne?
 
Byvajet

Jäsen
Hallituksen leikkaukset näyttävät kohdistuvan vähän kaikkeen kulttuurista pelastustoimeen. Taustalla on kaiketi ajatus, että pienistä puroista syntyy suuri virta. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, koska pienten leikkausten vaikutus valtion velkaantumiseen on olematon.

Sen sijaan leikkauksilla nakerretaan olemassa olevien palveluiden toimivuutta, tulevaisuuden kilpailukykyä eli osaamista, kasvatetaan kallista syrjäytymistä ja sosiaalisia ongelmia ja rapautetaan suomalaista kulttuuria, jota eivät puolusta ketkään muut kuin suomalaiset itse.

Miljoonien, kymmenien miljoonien tai edes satojen miljoonien säästöillä ei käännetä Suomi-laivan kurssia, mutta sen sijaan sillä tuhotaan edellytykset kääntää se myöhemmin, kun väestörakenteemme on terveempi.

Toivottavasti seuraaviin vaaleihin mennessä uskalletaan ottaa esiin veronkorotukset, koska tällä hetkellä tehdään Suomen tulevaisuuden tuhoavaa politiikkaa. Mitättömillä säästöillä saadaan aikaan suuri haitta tulevaisuuteen.

Jos jotain tehdään, se kannattaisi tehdä kunnolla. Kaikkein järjettömintä on tuottaa kallis palvelu niin, että raha kuluu, mutta palvelun hyödyt jäävät saamatta. Kun esimerkiksi koulutukseen kaadetaan suuri summa rahaa, olisi toivottavaa, että koulutuspolun päästä tulee osaavia ihmisiä. Vähällä rahalla voi ehkä järjestää koulutuksen näennäisesti, mutta sillä ei voi tuottaa osaajia. Ammattikoulutuksen alasajon vaikutuksista valittavat jatkuvasti työnantajatkin.

Rahaa käytettäessä pitäisi kysellä tuloksellisuuden perään. Jos terapiat muutetaan pikaterapioiksi, jotta rahaa säästyisi, mutta ne eivät auta ihmisiä kuntoutumaan, kysymyksessä on vain lain täyttämiseksi järjestettävä kallis näytelmä, joka käy vielä kalliimmaksi, kun kuntoutumattomille syrjäytyneille työnnetään myöhemmin tukieuroja.

Minusta hallitus harrastaa ideologista puuhastelua, jossa kokonaiskuva ja puuhastelun seurannaisvaikutukset ovat pahasti hämärtyneet.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hallituksen leikkaukset näyttävät kohdistuvan vähän kaikkeen kulttuurista pelastustoimeen. Taustalla on kaiketi ajatus, että pienistä puroista syntyy suuri virta. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, koska pienten leikkausten vaikutus valtion velkaantumiseen on olematon.

Hallitus etenee teettämiensä selvitysten mukaan niin, että alkuvaiheessa leikataan kaikesta mistä hallitus leikattavaa löytyy. Poliittisista ja muista syistä tämäkään hallitus ei koske eläkkeisiin tai yritystukiin. Kun leikkausmahdollisuuksia näin tiukasti rajataan isojen tukien osalta, sen jälkeen on käytävä käsiksi pienempiin.

Seuraavaksi tulevat todennäköisesti veroratkaisut tai jotain muuta. Tuloja on alustavasti käytössä vähemmän ja menoja enemmän kuin kesällä arvioitiin. Lisää leikkauksia siis, tavalla tai toisella.

Samaan aikaan hallituksen ainakin pitäisi valmistella Suomea talouskasvuun 2024 tai 2025. Riippuu paljon isoista Suomen ulkopuolisista asioista, mutta täälläkin voidaan vaikuttaa paljon.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Hallitus etenee teettämiensä selvitysten mukaan niin, että alkuvaiheessa leikataan kaikesta mistä hallitus leikattavaa löytyy. Poliittisista ja muista syistä tämäkään hallitus ei koske eläkkeisiin tai yritystukiin. Kun leikkausmahdollisuuksia näin tiukasti rajataan isojen tukien osalta, sen jälkeen on käytävä käsiksi pienempiin.
Karrikoiden voisi sanoa, että luovutaan kaikista leikkauksista, koska ensi vuonna meille tulee juoksevasti 10mrd€ lisää kuluja vuodessa eli lainatarve on 20mrd€. Tämä vain kasvaa meille saapuvien pakolaisten kautta vuosittain. Mitä väliä sillä kohta on, minä vuonna EU asettaa Suomen saattohoitoon. Nyt nämä pienet leikkaukset ovat todella mitättömiä verrattuna siihen, mitä on tulossa ja mistä ei uskalleta edes vielä puhua.
 
Kun valtiontaloutta on hoidettu pitkään jakamalla rahaa ja ottamalla lisää velkaa, joillekin on syntynyt käsitys, että tämä on oikea tie. He vertaavat Suomea mm. Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana ymmärtämättä, että mainitut kolme maata eivät perusta hyvinvointiaan velkarahan jatkuvaan lisäämiseen.

Jos työelämässä ei saada sopua merkittävistä toimista samaan suuntaan kuin kilpailijamaissa, kovin vaikea on Suomen hyvään tulevaisuuteen enää uskoa. Ei syy tietenkään ole yksin Marinin hallituksessa ja työntekijäjärjestöissä vaan myös aiemmissa Kokoomus-vetoisissa hallituksissa ja työantajajärjestöissä.

Kuten toteat, maksamme lähitulevaisuudessa kovaa hintaa siitä, että Suomi ei ole riittävästi uudistunut.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Tänne tarvitaan myös runsaasti uusia sijoittajia ulkomailta, jotka uskovat Suomen olevan hyvä sijoituskohde tulevaisuudessa ( vihreä siirtymä, kemian- ja teknologiateollisuus ). Suomi tarvitsee lisää osaajia ja pääomaa, jotta suomalainen teollisuuden kilpailukyky saadaan kuntoon sekä pitkällä että lyhyellä tähtäimellä. Ulkomaisia yrittäjiä tarvitaan runsaasti lisää Suomeen.

Innovointi, robotisaatio, automatisoinnista saatavana hyöty ja tekoäly voivat olla hyödyllistä asioista yritystoiminnan kehittämisen kannalta tulevaisuudessa Suomessa. Tekoälyn kaikkia ominaisuuksia ei vielä osata hyödyntää tehokkaasti eri sektoreilla teollisuudessa ja yhteiskunnassa.

Suomen pitää olla kilpailukykyinen vientiyrityksiä hyödyntävä valtio.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Työttömyystilastot kaunistuisi paljon, kun ensialkuun karsittaisiin pois työhön kykenemättömät. Siihenkin löytyy keinot, jos vaan on aitoa halua. Sen jälkeen kohdennettuja toimia työhön kykeneville
Toimia voi olla, mutta kun edelleenkään kaikki sielläkään eivät ole yhtä saaklein entiteettiä, ja jokaisella oma tarinansa, mutta kohdellaan kelassa ja työkkärissä saman kaavan mukaan vittuilleen, niin sekään ei oikein toimi. Ja kaiken maailman "sisäisen voimaeläimen etsintäkurssit" on hevon perseestä.

Kannattaisi nopeammin kartoittaa kiinnostus, ja miettiä spesifiä ihan oikeaa ja tuettua koulutusta, jolla ihan varmasti päästään jo eteenpäin. Tokihan liike-elämältäkin voisi sitten odottaa vastaan tuloa sen työllistymisen suhteen, ettei vaan vinguta pelkästään sielläkään. Jos niihin töihin oikeiasti kaivataan, niin sitten pitää olla rekrytoitni valmiuttakin. Myös työssä oppimista PALKALLA voisi lisätä, eikä itkeä vaan kun kukaan ei muka tule töihin, ja vaikka tulisi niin ei rekrytä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Jos työelämässä ei saada sopua merkittävistä toimista samaan suuntaan kuin kilpailijamaissa, kovin vaikea on Suomen hyvään tulevaisuuteen enää uskoa. Ei syy tietenkään ole yksin Marinin hallituksessa ja työntekijäjärjestöissä vaan myös aiemmissa Kokoomus-vetoisissa hallituksissa ja työantajajärjestöissä.
Kuten hyvin tiesitkin, niin en ole leikkauksia vastaan tai työelämää koskevia muutoksia vastaan, osaa voisi harkita ehkä uudelleen ja samoin tehdä vielä osin lisää muutoksia. Suunta on ehdottomasti oikea. Ja syy löytyy kaikista edellisistä hallituksista sekä työmarkkinajärjestöistä yhtälailla.

Meidän lottokupongissa on vain se iso virhe, sinne on valmiiksi ruksittuna väärät merkit pitkälti ja niissä laatikoissa lukee V. Oikeasti pelkään ja toivon todellakin, että olisin väärässä, Suomen taloudellisen tilanteen ajavan karille, koska meille tuo V pystyy tuottamaan niin paljon suoria sekä välillisiä kuluja, ettei mitkään lisätoimet pysty ratkaisemaan tulevaa ongelmaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin kauan, kun Suomeen lappaa lisää elätettäviä rajan yli, näitä hallituksen kaavailemia leikkauksia suomalaisiin ei voi mitenkään perustella.
Päinvastoin. Mitä enemmän elätettäviä tulee, niin sitä enemmän pitää säästää. Nää on arvovalintoja kantaa vastuu näistä kansainvälisistä sopimuksista ja lasku pitäisi laittaa kansalle. Ei tuleville sukupolville.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös