Makrotasolla on mielestäni aika epärealistista odottaa, että työttömät jollain järjellisesti toteuttavissa olevalla keinolla saataisiin laajasti työllistymään korkeasti palkattuihin työtehtäviin.
Vastaan sinulle nyt kärkevästi, mutta haluan sanoa, etten kohdista tätä millään lailla sinuun, koska ajatuksissasi on joillekin varmasti myös totuutta. On todellakin epärealistista odottaa, että voisimme luoda järjestelmän, jossa saadaan ihmisiä korkeasti palkattuihin tehtäviin, mutta on silti realistista asettaa se pitkän aikavälin tavoitteeksi. Kysymys on siitä, että sekä minä että sinä määrittelemme työttömän päässämme, muttemme todellisuudessa pysty tekemään kovin aukotonta määritelmää vaan jokainen määritelmä sisältää yksilöllisen kasan "mutta kun mutta kun" jne.
Kyllähän edelleen urapolut saattavat olla sen kaltaisia, että joku menee nuorena ruokakauppaan matalan palkkauksen työhön, hoitaa hommansa hyvin, etenee jonkin sortin pikkupomoksi ja jossain vaiheessa voi tulla sauma ryhtyä K-kauppiaaksi ja sitä kautta väylä kuusinumeroisiin vuosituloihin. Tai että menee tehtaaseen suorittavaan työhön, sitten ylenee tiiminvastaavaksi ja jossain kohtaa mahdollisesti työnjohtajaksi.
Omani vastaa tätä ja mielestäni se on optimaalinen tilanne, mutta käytännössä työelämä ei kuitenkaan enää juurikaan toimi näin. Ongelma on siinä, että ihmisellä on lineaarinen elämänkulku, jossa aika isoa roolia tässä kaikessa näyttelee se, minkä ikäinen olet. Jos menet opintovuosina kauppaan töihin niin voit sitä reittiä kulkea eteenpäin, jos opinnot itsessään muodostavat tulevaisuudessa investoitavan tuotteen eli koulutuksen, johon vielä tarvitaan tekijöitä. Ongelmaksi tämä kaikki muodostuu niille ihmisille, joilla on olemassa tutkinto ja osaaminen sekä kyky työllistyä korkean tuottavuuden tehtäviin, mutta tällaisia tehtäviä ei yksinkertaisuudessaan ole saatavilla inhimillisin vaihtokustannuksin. Sen ansiosidonnaisen loputtua työttömyys kohtelee kaikenlaisien lähtötilanteiden ihmisiä samalla tavalla.
ymmärrän kyllä sen ajatuksen, että työnteon tulee olla lähtökohtaisesti aina kannattavaa. Ja valtiontalouden kannalta tuo työnteon kannattavaksi tekeminen on fiksumpaa tehdä niin, että maksetaan nykyistä vähemmän sohvalla makaamisesta kuin se, että heikennetään kilpailukykyä nostamalla merkittävästi palkkoja.
Ja tässä erkanemme toisistamme eniten: kun työnteko ei nykyisellään aina voi olla kannattavaa. Jos inhimilliset kustannukset omalla alalla ovat liian suuret työllistymiseen niin silloin pakkokeinot ohjaavat toiselle alalle. Jos sijoitamme korkean potentiaalin tekijät matalapalkka-aloille niin he eivät siellä rakenna itselleen uutta uraa vaan he hukkaavat vähäisenkin motivaationsa. Tämä mielikuva työttömästä makailemassa sohvalla on aikansa elänyt ja olen miettinyt, mitenhän sitä saisi makrotasolla muutettua, koska se mielikuva on niin voimakas, että se ohjaa jopa hallitusta. Jos kerron oman kokemukseni vuoden työttömyydestä 2017 niin se oli elämäni karmeinta aikaa monella eri tavalla ja jos sitä vähän kärjistää niin aika itsessään on arvotonta, jos sitä ei voi kuluttaa mihinkään. Minulla oli vuoden aikana aikaa vaikka mihin, mutta minulla ei ollut varaa suorittaa sitä. Olisin tarvinnut kipeästi uuden pyörän, jotta olisin voinut suorittaa pidempiä lenkkejä ja parantaa henkistä olotilaani, mutta minulla ei ollut varaa uuteen pyörään saati sitten uusiin pyöräilyvaatteisiin. Kun ystäväni lähtivät viikonloppuisin mökkeilemään niin minulla ei ollut varaa lähteä mökille mukaan, koska sinne olisi pitänyt ostaa jotain yhteiseen pöytään ja minulla ei ollut varaa.
Pahinta työttömyydessä on se, että toimettomuus passivoi ihmistä valtavasti. Koko elämä alkaa olemaan sitä laskutoimitusta, mihin minulla on varaa ja mihin minulla ei ole varaa. Ja vaikka sinulla olisi kaikki maailman aika (itselläni olisi esimerkiksi ollut aikaa kirjoittaa gradu) niin en saanut mitään aikaiseksi, koska työttömyys ja jatkuva huomisen selviäminen olivat mielessäni. Kun ihmisen voimavarat uppoavat selviämiseen niin silloin niitä voimavaroja ei ole edes mihinkään mielekkääseen tekemiseen. Karkeasti telkkarikin on kiva, mutta jos sinulla ei ole muuta siellä katsottavaksi kuin päivisin klassikkokisoja eikä varaa ostaa suoratoistopalveluita niin sohva menettää aika pian merkityksensä. Ainoa asia, mitä työttömyydestäni kaipaan on se, että minulla oli aikaa kävellä hitaita lenkkejä vailla määränpäätä, koska hidasta kävelyä tavarani kestivät ja kengätkään eivät menneet puhki, koska uusiin ei olisi ollut varaa.
Edelleen työttömillä on oivia mahdollisuuksia kehittää osaamista niin työvoimakoulutusten kuin omaehtoisten opintojen avulla.
Ilmeisesti et ole ollut kovin paljoa työttömänä, koska osaamisen kehittämiseen on tarjolla lähinnä vuodesta toiseen pyörivä "näin teet CV:n" sekä "tulityökortti ja hygieniapassi" ja plussana päälle kättelykurssi. Jos haluat oikeasti parantaa osaamistasi niin pitäisi päästä johonkin pidempään koulutukseen ja näille pääseminen ei ole ihan helppoa. Omaa osaamista kannattaa aina kehittää työssä, mutta esimerkiksi itse odotan jo mielenkiinnolla, millaisen himmelin pystyn itselleni rakentamaan, kun pitäisi laajentaa vielä nykyinen opettajan tutkinto kattamaan luokanopettajan hommat sekä saada yksi aloitettu kieli maaliin (60 opintopistettä). Käytännössä ilman tukea niin säästöistähän tuollainen n. vuoden opiskelu pitää rahoittaa tai sitten täytyy ottaa velkaa. Jos olisin työtön niin minulla ei olisi tietysti edes mahdollisuutta tuota tutkintoa suorittaa, koska sehän tekisi minusta työttömän työnhakijan.
www.is.fi
