Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 966
  • 15 579

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä tulee velkaantumiseen niin kokoomus ei sitä kuitenkaan taida olla luvannut, että velkaantuminen loppuu, mutta sen tahti hiipuu.

Näin tulee myös tapahtumaan. Alku ei päätä huimaa (0.7 mrd vvm:n laskelmista), koska leikkauksia ei haluttu tehdä enempää ja suhdanteiden vuoksi talouskasvua ei juuri ole tai ei lainkaan 2024.

Siinäpä on oikeastaan aika tyhjentävä vastine.

Erittäin. Ei ole järkevää leikata mielenterveyspalveluista tai vammaispalveluista. Näin kuitenkin on tapahtunut viime vuodet ja myös edelliset neljä vuotta. Mielenterveyskuntoutujat ovat heikoilla tällä politiikalla. Ovat olleet jo pitkään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Odotan että valmistellaan laki joka velvoittaa työnantajan työllistämään ensisijaisesti suomalaisen työnhakijan. On kohtuutonta että esim. ansiosidonnaiselle pääsy vaikeutuu epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleville, mutta samaan aikaan ulkomaalaisia voidaan palkata ohi suomalaisen hakijan.

Tästähän se lähtee, kun tavoitteena on pudottaa työttömien määrää.
Sellainen on jo. Kutsutaan saatavuusharkinnaksi.

Paska systeemi. Lähtee ajatuksesta, että työpaikkojen määrä on vakio ja ulkomaalainen tosiaan veisi suomalaisen työpaikan.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä oli mielestäni ihan osuvasti sanottu - nähdäkseni ei-niin-vasemmistolaiselta toimittajalta.

@emilelo: On selvää, että Suomi on velkaantunut ja muuttunut kroonisesti alijäämäiseksi valtioksi aikaisempien hallitusten aikana. Mutta kun nykyinen haki ja sai valtaa lupaamalla korjata asian, niin ”mutku noi” -viestintä ei ole uskottavaa. Jos lupasi korjata, niin korjaa, eikä selitä.
 
Jos nykyhallitus olisi tehnyt ne 20 miljardin leikkaukset ja tasoittanut tilit, niin veikkaanpa, että tälläkin toimittajalla olisi vielä enemmän huudeltavaa.

Mutta nämä säästöthän ovat ne joita Kokoomus ja myös PS ajoivat ennen vaaleja. Ei tässä ole johdettu ketään harhaan, vaikka moni nykyistä oppositiota äänestänyt kovasti yrittää niin spinnata.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä oli mielestäni ihan osuvasti sanottu - nähdäkseni ei-niin-vasemmistolaiselta toimittajalta.

Ainakin tekstinsä perusteella populistinen rinnedemari. Siis sellainen, joka näkee ennen ensimmäisenkään menoarvion toteuttamista, että tästä ei tule mitään ja hallitushan lupasi korjata asiat. Vähissä taitaa olla toimittajat, jotka ymmärtävät taloudesta. Ilmankos Suomen kestävyysvajeen ja talouskasvun osalta ei ilmesty juurikaan kriittisiä juttuja. Ja jos maratonin näkee 60 metrin juoksuna, jotain on ymmärryksessä vialla.

Romakkaniemeltä hyvä kommentti:

Viimeksi muokattu:

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kiitos sille, kenen avulla saatu pientä parannusta saatu työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määriin.
Mutta tässä riittää kyllä nykyiselläkin hallituksella ja eduskunnalla tehtävää.

Viime vuoden lopussa sai työkyvyttömyyseläkettä yhteensä 7566 iältään 16–24-vuotiasta henkilöä, Kela kertoo tiedotteessaan. Määrässä on laskua 32 henkilöä edellisen vuoden loppuun verrattuna.

Pitkään jatkunut kasvu työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrissä siten pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 2021, Kela kertoo.

– Käänne laskuun näkyy erityisesti kaikista nuorimmassa, 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Viimeisten kahden vuoden aikana vähenemistä on tapahtunut mielialahäiriöiden, skitsofrenioiden, neuroosien ja psykosomaattisten häiriöiden perusteella työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten määrissä, Kelan tilastoasiantuntija Reeta Pösö sanoo tiedotteessa.

– Nuorten ammatillisen kuntoutuksen kehittämisen myötä yhä useampi nuori, jolla on kohonnut riski jäädä opiskelun ja työelämän ulkopuolelle, on ohjautunut Kelan kuntoutusetuuksien saajaksi. Monesta näkökulmasta on ehdottomasti parempi, että työkyvyttömyyseläkkeen sijaan nuoria on pystytty tukemaan matalan kynnyksen kuntoutuspalveluilla, Kelan tutkimuspäällikkö Karoliina Koskenvuo sanoo.

Tuamas

Jäsen
Korporaatio-kokoomus ja kumppanit kritisoivat edellistä hallitusta, kun velkaantumistahti oli 10 mrd€/vuosi.

Nyt sotu-leikkausten myötä saavutettiin siis merkittävästi alhaisempi, vain 10,1mrd€ alijäämä ensimmäiselle talousarviovuodelle.

Saa nähdä kuinka kunnianhimoista velkakuripolitiikkaa tehdään seuraavassa talousarviossa, päästäänkö jo 10,0 mrd alijäämään vai peräti 9,9mrd€ alijäämätasolle.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Muistetaanpa, että Käteisen sixpackin syntymisen hintana oli periaatepäätös siitä, että jokainen säästö euro kompensoidaan samansuuntaisilla veronkiristyksillä. Seurauksena oli, ettei mitään oikein voitu säästää, ettei taloutta olisi ajettu veroilla aiheutettuun taantumaan. Tämän tietenkin palstan vassarit unohtavat aina mainita kun huutavat siitä, kuinka paljon Kataisen aikana velkaannuttiin. Ja silloiset demarit olivat Marinin demareihin verrattuna talouden nobel-ehdokkaita.

Eikö finanssikriisin jälkeen nimenomaan kymmenien julkaisujen voimin todettu, että talouskuripolitiikka kasvatti valtioiden velkaantumista ja hidasti talouskasvua eurokriisin jälkeen? Tämä ei ole edes mitään uutta tietoa vaan ensimmäiset tätä havaintoa tukevat tutkimuset ovat jo yli 10 vuoden ikäisiä (McKee & co). Tältä pohjalta voisi päätellä, että Kataisen hallitus olisi voinut toimia vielä tehottomammin ja sosiaalipoliittisesti tuhoisammin ilman hillitseviä voimia hallituksessa tuolloin.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Korporaatio-kokoomus ja kumppanit kritisoivat edellistä hallitusta, kun velkaantumistahti oli 10 mrd€/vuosi.

Nyt sotu-leikkausten myötä saavutettiin siis merkittävästi alhaisempi, vain 10,1mrd€ alijäämä ensimmäiselle talousarviovuodelle.

Saa nähdä kuinka kunnianhimoista velkakuripolitiikkaa tehdään seuraavassa talousarviossa, päästäänkö jo 10,0 mrd alijäämään vai peräti 9,9mrd€ alijäämätasolle.
Jo pelkästään lainanhoitokustannuksilla voi olla jotain tekemistä asian kanssa.

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Korporaatio-kokoomus ja kumppanit kritisoivat edellistä hallitusta, kun velkaantumistahti oli 10 mrd€/vuosi.

Nyt sotu-leikkausten myötä saavutettiin siis merkittävästi alhaisempi, vain 10,1mrd€ alijäämä ensimmäiselle talousarviovuodelle.

Saa nähdä kuinka kunnianhimoista velkakuripolitiikkaa tehdään seuraavassa talousarviossa, päästäänkö jo 10,0 mrd alijäämään vai peräti 9,9mrd€ alijäämätasolle.
Voimme tehdä johtopäätöksen, että keneltäkään ei ole leikattu, joten ei ole köyhillä tai vasemmistolla mitään valittamista.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Osaako joku kertoa, että miksi oikeistohallitukset vihaavat harmaan talouden torjuntaa? Sipilä meinasi lopettaa touhun kokonaan ja nykyinen hallitus leikkaa reilulla kädellä toimintaa. Eikö tuo juuri ole valtion talouden kannalta hyvää tekemistä ja lisäksi vaikea nähdä, että miksi rehelliset yritykset olisivat tuota vastaan? Mutta ilmeisesti EK:ssa halutaan pitää myös ne vähemmän lakeja noudattavat bisnekset pyörimässä.

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje

Ihan puhdas arvaus, olisiko tehty vaikuttavuusarviointia ja todettu että sijoitetulle rahalle ei saada riittävästi vastinetta? Tai sitten kyseessä on sipiläläis-orpolainen salaliitto jolla pyritään vähitellen tekemään koko Suomen työväenluokasta vähintään maaorjia.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Sisäministeriössä siis valmistellaan tukea kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, jotta nämä poistuisivat maasta mahdollisimman nopeasti. Tämä voi olla taloudellista tukea matkakustannuksiin ja uudelleenkotoutumiseen tai sellaista hyödyketukea jonka avulla palaaja voi kouluttautua uudelleen tai perustaa oman yrityksen.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Ihan puhdas arvaus, olisiko tehty vaikuttavuusarviointia ja todettu että sijoitetulle rahalle ei saada riittävästi vastinetta? Tai sitten kyseessä on sipiläläis-orpolainen salaliitto jolla pyritään vähitellen tekemään koko Suomen työväenluokasta vähintään maaorjia.

Tuossa 2019 tilastoja. En nyt just heti löytänyt uusimpia numeroita, mutta siis aika selkeästikin harmaan talouden tutkimisen voisi kuvitella kannattavan...
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ihan puhdas arvaus, olisiko tehty vaikuttavuusarviointia ja todettu että sijoitetulle rahalle ei saada riittävästi vastinetta? Tai sitten kyseessä on sipiläläis-orpolainen salaliitto jolla pyritään vähitellen tekemään koko Suomen työväenluokasta vähintään maaorjia.

Kumma ettei näitä vaikuttavuusarviointeja sitten julkaista. Edellisellä kerralla kun poliisin harmaan talouden vastaisista toimista oltiin leikkaamassa, oli julkisuudessa tietoja joiden mukaan tuohon sijoitettu raha tuottaa vuosittain itsensä moninkertaisesti takaisin(nythän ollaan leikkaamassa verottajan rahoituksesta harmaan talouden torjunnassa).

E: Masaman löysikin noita lukuja mukaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Sisäministeriössä siis valmistellaan tukea kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, jotta nämä poistuisivat maasta mahdollisimman nopeasti. Tämä voi olla taloudellista tukea matkakustannuksiin ja uudelleenkotoutumiseen tai sellaista hyödyketukea jonka avulla palaaja voi kouluttautua uudelleen tai perustaa oman yrityksen.
Eli käydään hakemassa toimintatonni Suomesta ennen kuin jatketaan muualle? Noh ehkä se tulee halvemmaksi meille suomalaisille.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
"ULKOMINISTERIÖN hallinnonalalla varsinaisesta kehitysyhteistyöstä nipistettäisiin noin 84 miljoonaa euroa."
Tämä on hyvä vitsi. Tässä talouden tilassa kehitysyhteistyöstä leikataan vain 84 miljoonaa ja samalla otetaan lisävelkaa 10 miljardia.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

”Valtuustoaloitteen teki kaupunginvaltuutettu Juha Haapakoski(kok). Yhdentoista valtuutetun allekirjoittamassa aloitteessa todetaan, että Junnilan olisi ministerin tehtävästä erotessaan pitänyt erota myös Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä.”
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC

Tuossa 2019 tilastoja. En nyt just heti löytänyt uusimpia numeroita, mutta siis aika selkeästikin harmaan talouden tutkimisen voisi kuvitella kannattavan...
Normien ja säätelyn purkua, malliesimerkkinä loistavasti onnistunut taxi-uudistus. Seuraavaksi laitetaan tase töihin, mitähän kivaa nyt myydään ulos kun kantaverkosta saatiin niin hyvät massit?
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös tuo harmaan talouden torjunta ole vapaan kilpailun estämistä?
Harmaan talouden torjunta on "pro market" -ajattelua. Harmaan talouden torjunnan torjuminen lienee kategoriaa "pro business".

Saa taas ajattelemaan, että Suomessa ei ole yhtään aitoa markkinatalouspuoluetta...
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Osaako joku kertoa, että miksi oikeistohallitukset vihaavat harmaan talouden torjuntaa?
Pitää varmistaa halpaa työvoimaa yrityksille ja varmistaa että kaverit/vaalirahoittajat ei jää kiinni. Työntekijöiden oikeuksien heikentäminen on pelin henki tällä hallituksella.

Mutta oikeasti ei tossa ole mitään järkeä. Googelin mukaan Suomessa arviot harmaan talouden ja veronkierron määristä vaihtelevat 10 ja 14 miljardin euron välillä. Se vastaa 5,5–7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ja 4-6 miljardin euron vuosittaisia verojen ja maksujen menetyksiä.

Mielestäni suuntaus pitäs olla just päinvastainen eli valvontaa olisi satsattava enemmän että riski kiinijäämiseen kasvaisi. Kovasti puhutaan siitä kuinka lisää velkaa on otettava, mutta sitten samaan aikaan talousrikollisille halutaan höllenyksiä valvontaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös