Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 625
  • 15 578

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kunhan nyt päästäisiin ensin syksyyn asti ja katsottaisiin miten tämä hallitus saa hommia tehtyä. Nyt kaikki huomio kiinnittyy ennen hallitus/ministerivastuita oleviin kirjoituksiin tai möläytyksiin. Eivät suoranaisesti liity tämän hallituksen yhteisesti päättämään hallitusohjelmaan tai kuinka sitä saadaan toteutettua käytännössä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erittäin hyvä kirjoitus Cobol. Mielestäni Kokoomuksen ministerit ovat päteviä ja asiallisesti käyttääntyviä henkilöitä kuten myös Sari Essayah. RKP:een ministerit pärjäävät varmasti myös hyvin hallituksessa.

Se on sitten eri asia millaista politiikkaa he toteuttavat.

Totta. Tanskassa päädyttiin demarien, keskustan ja oikeiston hallitukseen. Vaikka Tanskan taloustilanne ja moni muu tilanne on ruusuilla tanssimista Suomen tilanteeseen nähden, demareita edustava pääministeri Mette Frederiksen totesi, että tuleva hallitus joutuu tekemään paljon kompromisseja, koska Tanska on poikkeuksellisen hankalasta tilanteesta.

Siis Tanska kasaa kansallisen "hätätilahallituksen blokkien yli", koska ei kaikkea velkaa ei ehditty maksamaan koronan aikana, bkt kasvaa vain 2-4 % vuodessa, työttömyys on luokkaa 2 %, vienti vetää erinomaisesti (ainakin ennen 2/2022), huoltosuhde on terveempi ja tanskalaiset tienaavat keskimäärin selvästi suomalaisia enemmän.

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

On ne hölmöjä siellä Tanskanmaalla, kun näkevät tuollaisen vaivan maksaakseen velan, jota ei tarvitse koskaan maksaa takaisin. Ainakin joidenkin aatesuuntien näkemyksen mukaan...

Veikkaanpa, että syksyllä (jos siis hallitus on vielä kasassa) alkaa työmarkkinauudistuksien osalta sellaiset öykkäröinnit AY-mafialta, että se vähintäänkin hidastaa päätösten tekoa. Ja tästäkös juutit ja ruotsalaiset tykkää; kun etumatka pahimpaan kilpailijaan kasvaa muutenkin koko ajan, niin nyt ne hönöt siellä pohjolan perukoilla pahentavat ennestään omaa asemaansa kansainvälisessä kilpailussa...
 
Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Tällöin on järkevää olla leikkaamatta sellaisista tuista, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti työllistämiseen.
Poimitaan hyvästä tekstistä yksi lause pohjaksi.

Hyvin tärkeää olisi myös huolehtia siitä, että tukileikkaukset eivät aja ihmisiä enenevässä määrin toimeentulotuen piiriin. Tukien passivoivasta vaikutuksesta puhutaan, ja vaikken itse tähän usko taloudellisista syistä kuin poikkeustapauksissa - vaatii aika harvinaiset olosuhteet, että tukipotilla elelee mukavasti, ja harvalla nuppi kestää jämähtää tahallaan kituuttamaan - niin toimeentulotuki on passivoiva ihan eri levelillä.

Ymmärrän ihan omasta kokemuksesta, että työttömyyskorvauksissakin on tietty vaara: kun aikanaan kortistoon valmistuttuani otin vastaan ensimmäiset lyhyet oman alan sijaisuudet, niin tiesin kyllä että vaikeaa on aina hetken aikaa. Lyhyiden pätkien palkoilla itsensä elättäminen oli vaikea rasti, kun ne viivästyttivät tukien saamista niin paljon (käsittääkseni nykypäivänä ei enää niin pahasti kuin tuolloin, mutta silti). Nuorelle sinkulle ei ollut ongelma kärvistellä jotenkin ja elää pyhällä hengellä, kun oli sittemmin arvokkaaksi osoittautunut mahdollisuus saada jalka oven väliin, mutta voiko tuollaisen liikkeen tehdä joku, jonka vastuulla on vaikkapa lapsia? Kuitenkin on vaikea nähdä, että tuossa ongelmana olisi työttömyyskorvauksen rahallinen korkeus, vaan nimenomaan se byrokratian raskaus. Eikä tuossa edes ole mitään probleemaa siinä tapauksessa että on hiukankin sukanvarressa.

Kuitenkin toimeentulotuella elävä ei tee noita kannattavuustarkasteluja joidenkin kuukausien mitassa, vaan se olotila on pysyvä. Monen potentiaalisen työn hakeminen ja muu oman tilanteen parantaminen käy mahdottomaksi kun omasta autosta täytyy luopua ja säästäminen ei ole sallittua. Auto on yksi homma, mutta moniin töihin kuuluu muitakin sen verran kalliita asioita jotka täytyy itse omistaa (työkaluja, laitteita, lupapapereita), että noiden nipistäminen yhden kuukauden toimeentulotuesta voi olla hankalaa tai mahdotonta. Pariutuminenkin hankaloituu, kun avioituminen tai yhdessä asuminen ei onnistu tavan tallaajan kanssa, vaan ainoat vaihtoehdot ovat toinen sosiaalitapaus tai hyvin vauras henkilö, joka pystyy suoraan elättämään. Joo pariutuminen ei suoraan auta työmarkkinoilla, mutta elämänhallinta ja mielenterveys auttaa, ja helpomminhan se kasassa pysyy vaikkapa perustyössäkävijän rinnalla.

En täysin ymmärrä hallitusohjelman "ajojahtia" osa-aikatyöntekijöitä kohtaan osana tätä työllisyyskuviota. Eihän osa-aikatyön, pätkätöiden jne. tekeminen pikku tukilisällä tietenkään valtiontalouden näkökulmasta optimihomma ole, mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät ole tuota valinneet. Ei vakituinen kokopäivätyö ole nykypolvelle mikään syliin putoava automaatio vaan vaatii usein osaamisen lisäksi oikeassa paikassa olemisen oikeaan aikaan, ja silppu-urankin kokoon kasaamisessa on voinut olla aikamoinen duuni. Tulee mm. tuosta suojaosan poistosta se olo, että hallituksen viesti on "olisitte mieluummin jouten ja syrjäytyisitte", mikä ei millään mittarilla sovi osaksi taas tuota isompaa viestiä. Kun tosiaan vielä fakta on se, että niistä ketä tuonne toimeentulotukirumbaan uppoaa niin moni ei sieltä enää palaa.
 
Luulenpa, että osa-aikaisten "ajojahdissa" kyse on työtuntimääristä. Tänä vuonna työllisten määrän kasvu 43 000 henkilöllä ja 1.7 prosentilla sai hyvän vastaanoton mediassakin Q4/2022 vrt Q4/2021. Vähemmälle huomiolle jäi se, että työssä olevien tehtyjen työtuntien määrä putosi samana ajanjaksona 1.3 prosenttia. Luvut Tilastokeskus.

Orpon hallitus pyrkii lisäämään tehtyjen työtuntien määrää vähintään samassa suhteessa kuin työllisten määrän lisäys.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jos asia olisi näin yksinkertainen, miksiköhän Suomi ja muut maat eivät ota 500 mrd uutta velkaa ja kasvata jakamalla se eläkkeinä ja palkkoina bkt:tä 16 kertaa x 500 mrd? Koska keynesin kerroin on huuhaata. Se ei perustu tieteelliseen tutkimukseen syy-seuraussuhteesta vaan tekee virheellisen oletuksen (X määrä velkaa jaettavaksi palkkoihin ja eläkkeisiin kasvattaa sivuvaikutuksineen bkt:ta 16 kertaa velan määrä).
Jos toisaalta luit kommenttini, en suinkaan suosittele jatkuvaa velanottoa, päinvastoin. EU:n kriteeritkin tulevat tässä vastaan. BKT:n kasvattaminen keynesiläisittäin ei ole toimiva ratkaisu. Taloustieteilijätkin kiistelevät joistakin asiaan liittyvistä yksityiskohdista, se on myös hyvä pitää mielessä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä talouspoliittinen keskustelu on nähdäkseni viime aikoina muodostunut hyvin yksipuoliseksi. Vasemmisto nähdään holtittomana velanottajana ja oikeisto leikkaajana. Vastapuolet tuntuvat olettavan, että sitten kun oma joukkue pääsee hallitukseen, asiat yhtäkkiä korjaantuvat - kunnes osat taas neljän vuoden päästä vaihtuvat.

Rinne teki mielestäni sen virheen, että hän meni siitä mistä aita oli matalin. Valitsemalla kansanrintamahallituksen hän säilytti kasvonsa suhteessa vaalikampanjaan eikä joutunut tekemään kompromisseja vastapuolen eli kokoomuksen kanssa. Kepu lahjottiin aluetukipolitiikalla ja sotella mukaan. Oma arvioni hallituksesta oli tuolloin, että neljä vuotta menee hukkaan, vaikka mitään radikaaleja mokia tuskin tulee. Mielestäni tämä toteutui hyvin pitkälti, joskin korona ja muut poikkeustilanteet vaikuttivat huomattavasti päätöksentekoon.

Kevään vaaleissa kävi tavallaan samalla lailla, eli voittajapuolue kokoomus valitsi "helpon tien" tukeutumalla niihin puolueisiin, joiden kanssa on vähiten talouspoliittista vääntöä. Tämäkin oli mielestäni virhe. Hallitusohjelmasta tuli kokoomuslaisen talouspolitiikan unelma, eli leikkauksia saatiin kohdistettua työttömiin, asumiseen ja tuensaajiin. Ay-liikkeen vallan heikentäminen asetettiin selväksi tavoitteeksi. Moni hallitusohjelman linjauksista on nähdäkseni ihan oikeansuuntaisia, mutta mitään rakenteellista ratkaisua ne eivät tarjoa; aivan kuten ei tarjonnut Rinteen ohjelmakaan.

Poliittista keskustelua seuraamalla voisi kuvitella, että Suomen ongelmat ratkeavat, kunhan vain leikataan tarpeeksi. Keskustelu pyörii jatkuvasti saman teeman ympärillä, eli keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Todellisuudessa tällä ei ole isossa kuvassa juuri mitään merkitystä. Suomen ongelmat johtuvat lähes yksinomaan heikentyneestä ikärakenteesta, vähäisestä maahanmuutosta ja maaseutuvaltaisesta asumisrakenteesta. Niin kauan kun näihin ei keksitä ratkaisua, on täysin yhdentekevää, leikataanko tänä tai ensi vuonna 2 vai 3 miljardia. Iso kuva ei muutu.

Sen takia minusta paras ratkaisu olisi ollut muodostaa hallitus, joka tekee kaikkensa tämän edessä häämöttävän katastrofin välttämiseksi. Siihen vaaditaan kuitenkin järjestelmätason uudistuksia, ei mitään pisteveroja tai kymmenien miljoonien leikkaustoimia sinne ja tänne. Maahanmuuttoa pitäisi houkutella enemmän eikä vähemmän. Asumisrakennetta pitäisi saada uudistettua radikaalisti, jotta työvoiman tarjonta ja kysyntä kohtaavat. Työmarkkinoita pitäisi saada kehitettyä niin, että sosiaaliturva tukee työllistymistä eikä päinvastoin. Pitäisi avata ennakkoluulottomasti uusia verotulon kohteita, oli se sitten kannabista, nuuskaa tai mitä hyvänsä. Jollain tavalla pitäisi myös ratkaista eläkejärjestelmän ongelmakohdat.

Leikkaaminen tuottaa vain lyhyen aikavälin säästöjä, jotka eivät muuta Suomen suuntaa. Toki kannatan monia leikkauksia, kuten yli 10 000 euron kauppiaskohtaista kyläkauppatukea. Paljon riittäisi parsittavaa. Ongelmana vain on se, että leikkaus ei itsessään kasvata taloutta tai lisää tuotantoa, vaan voi päinvastoin vähentää sitä.

Kun tehdään isoja yhteiskunnallisia rakennemuutoksia, olisi hyvä olla yhteisymmärrys suurimpien puolueiden kesken, miten se tehdään ja millä aikavälillä. Nyt aikaväli on jatkuvasti 4 vuotta ja tavoitteena ajaa omia intressejä "yleisen edun" varjolla. Hyvänä esimerkkinä sote, jossa ensin kokoomus yritti ajaa tuhoon tuomittua markkinamallia, minkä jälkeen kepu sai oman lempilapsensa eli ylisuuren maakuntamallin. Kukaan ei voittanut tässäkään.

Olisi aika luopua lyhytjänteisestä eduntavoittelusta ja pyrkiä muuttamaan suuntaa pitkäjänteisesti. Henk.koht en usko, että Orpon porukasta on siihen. Katsotaan nyt, näkevätkö edes joulua. Aikaa valuu koko ajan hukkaan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Orpon hallitus pyrkii lisäämään tehtyjen työtuntien määrää vähintään samassa suhteessa kuin työllisten määrän lisäys.
Millä taikatempulla Orpo muuttaa osa-aikatyöt kokopäiväisiksi, jos työnantajilla ei ole siihen tarvetta tai halua. Eikö nähdä riskinä, että osa-aikaisten töitten määrä laskee työntekijöiden jäädessä kotiin tukien alentamisen vuoksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos toisaalta luit kommenttini, en suinkaan suosittele jatkuvaa velanottoa, päinvastoin. EU:n kriteeritkin tulevat tässä vastaan. BKT:n kasvattaminen keynesiläisittäin ei ole toimiva ratkaisu. Taloustieteilijätkin kiistelevät joistakin asiaan liittyvistä yksityiskohdista, se on myös hyvä pitää mielessä.

Luin mielenkiintoisen tekstisi, mutta tyydyin kommentoimaan linkittämääsi tekstiä. Ei tuosta Keynesin kertoimesta ole ymmärtääkseni kuin sen virheelliseksi osoittavaa keskustelua. Toki joku voi tosissaan uskoa, että vaikkapa 10 mrd jakaminen Suomessa palkkoihin, tukiin, eläkkeisiin yms toimii. Ellen väärässä ole, juuri tätä kokeiltiin Kuubassa ja Venezuelassa. Suuri Inflaatio on yksi seuraus, samoin korkojen nousu. Ainakin Henzy Hazlitt ja Mark Skousen ovat kepittäneet Keynesin kertoimen.

Millä taikatempulla Orpo muuttaa osa-aikatyöt kokopäiväisiksi, jos työnantajilla ei ole siihen tarvetta tai halua. Eikö nähdä riskinä, että osa-aikaisten töitten määrä laskee työntekijöiden jäädessä kotiin tukien alentamisen vuoksi.

Työnantajilla on pula ammattilaisista. Työtä saa vaikka heti. Vvm:n lukujen mukaan karsimalla etuuksia osa valitsee edelleen sen pienemmän etuuden ja se on siinä. Osa taas on valmis muuttamaan työn perässä ja kouluttautumaan vaikka uuteen ammattiin kun ei pysty tukien pienentyessä enää samanlaiseen kulutustasoon. Vvm:n mukaan tukien kiristämisellä saadaan positiivinen nettotulos.
 
Analyzer

Jäsen
Siirsin PS-ketjusta. Ehkä tähänkin vastaus löytyy.

Orpon ei Kokoomuksen kannatuksen takia kannata hajottaa hallitusta asettamalla PS tilanteeseen, jossa Purran valitsema henkilö syynää etukäteen jokaisen PS:n yksittäisen kansanedustajan tai ministerin tekstin ennen julkaisemista. Hallitus kaatuisi tähän ja kaato menisi Orpon piikkiin. Näyttää siltä, että Kokoomus hyötyy PS:n ja RKP:n kipuilusta ja kumpi vaan näistä hallituksen kaataa, se sataa osin Kokoomuksen laariin.

Jos PS on jatkossa ulkona hallituksista, Kokoomus on ainoa merkittävä oikeistovoima osin konservatiivisin näkemyksin. Nyt ei kannata ärsyttää PS:n kannattajia vaan pyrkiä voittamaan mahdollisimman monta heistä tulevissa vaaleissa.

Kun puhutaan mahdollisesta hallituksen kaatumisen vaikutuksista Kokoomuksen kamnatukseen, niin on tärkeä huomioida yksi asia.

Galluppien mukaan Kokoomuksen äänestäjät ovat tyytyväisiä hallitusohjelmaan. Miksipä eivät olisi, hyvähän se on ja hyvin Kokoomuslainen.

Jos hallitus kaatuu, niin siellä on sen jälkeen kaksi isoa tai keskisuurta porvaripuoluetta oppositioissa. Kokoomus taas on hallituksessa demareiden ja vihreiden kanssa, joiden kanssa ainakin viime hallituskauden sekä vaalikampanjan perusteella on mahdotonta saada taloudellisesti vastuullista ohjelmaa aikaan.
Sen olettaisi näkyvän Kokoomuksen kannatuksessa, tuskin positiivisesti.

Tällä nykyisellä hallituspohjalla on olemassa aika vahva näkymä, että Kokoomuksen kannatus pysyy korkealla ja persujen kannatus ainakin jonkun verran laskee. Persuista mahdollisesti siirtyy myös Kokoomukseen kannatusta. Oppositiossa lihoo todennäköisesti demarit, Keskusta tuskin kummoiseen nousuun pystyy.

Onhan tämä nykypohja Kokoomukselle ihanteellinen niin hallitusohjelman kuin tulevaisuuden kannatusnäkymien vinkkelistä.

Sen verran politiikkaa kenttää katson tuntevani, että kyllä hyvin monelle on tärkeämpää puolueen ja sitä kautta oman vaikutusvallan kasvaminen/ työn pysyminen, kuin maan asioiden ajaminen mieleiseensä suuntaan. Nämä arvopuheet on monille vain yksi pelaamisen väline.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun puhutaan mahdollisesta hallituksen kaatumisen vaikutuksista Kokoomuksen kamnatukseen, niin on tärkeä huomioida yksi asia.

Galluppien mukaan Kokoomuksen äänestäjät ovat tyytyväisiä hallitusohjelmaan. Miksipä eivät olisi, hyvähän se on ja hyvin Kokoomuslainen.

Jos hallitus kaatuu, niin siellä on sen jälkeen kaksi isoa tai keskisuurta porvaripuoluetta oppositioissa. Kokoomus taas on hallituksessa demareiden ja vihreiden kanssa, joiden kanssa ainakin viime hallituskauden sekä vaalikampanjan perusteella on mahdotonta saada taloudellisesti vastuullista ohjelmaa aikaan.
Sen olettaisi näkyvän Kokoomuksen kannatuksessa, tuskin positiivisesti.

Tässä olikin verrokkina Tanska, jossa demarit kiristivät kansalliskonservatiivista arvoasetelmaansa maahanmuuton ja tanskalaisuuden ympärillä, mutta olivat samaan aikaan liberaaleja toisissa asioissa. Kovempi linja söi oikeistopopulistien kannatusta.

Kokoomus voi hyvin olla hallituksessa SDP.n ja Vihr kanssa, mutta pitääkseen kannatuksensa konservatiivien osalta, politiikan täytyy olla myös tiukkaa hum maahanmuuton osalta. Ja saada tämä osaksi hallitusohjelmaa.

Tietenkään en tiedä, minkä tien Kokoomus valitsee, mutta minusta nyt on valtatie auki fiksuilla liberaaleilla ja konservatiivisilla valinnoilla yli 25 prosentin. Jos siis asiaa lähestytään puhtaasti kannatuksen, ei arvovalintojen osalta. Ja puhuin Orposta, joka ei ole arvovalintoja miettinyt vaan kannatusprosenttia. Asia muuttuisi luultavasti Valtosen johdolla ja ehkä myös Häkkäsen johdolla, mutta hieman eri suuntiin.

Sen verran politiikkaa kenttää katson tuntevani, että kyllä hyvin monelle on tärkeämpää puolueen ja sitä kautta oman vaikutusvallan kasvaminen/ työn pysyminen, kuin maan asioiden ajaminen mieleiseensä suuntaan. Nämä arvopuheet on monille vain yksi pelaamisen väline.

Totta.
 
Analyzer

Jäsen
Tässä olikin verrokkina Tanska, jossa demarit kiristivät kansalliskonservatiivista arvoasetelmaansa maahanmuuton ja tanskalaisuuden ympärillä, mutta olivat samaan aikaan liberaaleja toisissa asioissa. Kovempi linja söi oikeistopopulistien kannatusta.

Kokoomus voi hyvin olla hallituksessa SDP.n ja Vihr kanssa, mutta pitääkseen kannatuksensa konservatiivien osalta, politiikan täytyy olla myös tiukkaa hum maahanmuuton osalta. Ja saada tämä osaksi hallitusohjelmaa.

Tietenkään en tiedä, minkä tien Kokoomus valitsee, mutta minusta nyt on valtatie auki fiksuilla liberaaleilla ja konservatiivisilla valinnoilla yli 25 prosentin. Jos siis asiaa lähestytään puhtaasti kannatuksen, ei arvovalintojen osalta. Ja puhuin Orposta, joka ei ole arvovalintoja miettinyt vaan kannatusprosenttia. Asia muuttuisi luultavasti Valtosen johdolla ja ehkä myös Häkkäsen johdolla, mutta hieman eri suuntiin.

Totta.

Viestissäni avaan sitä, että vaikka Kokoomus valitsisikin Tanskan demareiden tyylin arvokysymyksissä, niin sinne jää vielä ongelmaksi se uskottavan talouspolitiikan tekeminen demareiden ja vihreiden kanssa tässä skenaariossa. Kahden ison tai keskisuuren porvaripuolueen ollessa oppositiossa. Toinen niistä on ainakin paperilla kyennyt sitoutumaan tiukan talouskurin hallitusohjelmaan, joka perinteisiä Kokoomus-äänestäjiä usein miellyttää.

Näen Kokoomuksen kannatuksen kannalta tämän nykypohjan ja siinä jatkamisen järkevimmäksi. Se mikä vihreisiin mahdollisesti karkaa tulee korkojen kera persuista takaisin.
 
Totta. Juuri siksi nykypohjalla jatketaan. Mutta ei kauan, jos tilanne ei muutu. RKP:n ja PS:n arvopohjat ovat aivan erilaiset.

Näen Suomen tilanteen niin vakavana, että SDP:ssä vasemmisto-akselilla lähes eniten vasemmalla oleva Marin on tässä rasite. Talouspolitiikassa eivät SAK:n liitotkaan näe kaiketi enää vaihtoehtoja. On lisättävä työperäistä maahanmuuttoa, mutta myös kiristettävä joitakin etuuksia muutaman mainitakseni. Kokoomus voi joustaa joistakin työelämäuudistuksista ja SDP puolestaan joistakin omista "ei koskaan" vaatimuksista.

Emme tee mitään hallitusohjelmalla, jota hallitus ei pääse toteuttamaan kun oppositio kasaa jo nyt sytykkeitä syksyn kuumaan "Jo riittää natsit, jo riittää äärioikeisto, jo riittää fasistit, jo riittää vuorineuvokset sinun taskullasi."

Epäilisin, että PS ei tätä painetta (heillä lähinnä talouden leikkaukset) kestä tai jopa aiokaan kestää ja vähän sama RKP:llä. Nyt katsellaan tilannetta, jos irtaantuminen tuottaisi vähiten vahinkoa ja eniten hyötyä. Ja istuvatko hallitusohjelman isot tavoitteet kuinka hyvin lainsäädäntöön.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kokoomus voi hyvin olla hallituksessa SDP.n ja Vihr kanssa, mutta pitääkseen kannatuksensa konservatiivien osalta, politiikan täytyy olla myös tiukkaa hum maahanmuuton osalta. Ja saada tämä osaksi hallitusohjelmaa.
Onko Kokoomus nykyään niin persuuntunut, että se haluaa ajaa tiukkaa humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa? Luulin, että hallitusohjelmaa laadittaessa se tuossa asiassa vain myötäili persuja, että nämäkin saivat yhden oman asian hallitusohjelmaan, mikä muuten meni EK:n laatimassa muodossa läpi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onko Kokoomus nykyään niin persuuntunut, että se haluaa ajaa tiukkaa humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa? Luulin, että hallitusohjelmaa laadittaessa se tuossa asiassa vain myötäili persuja, että nämäkin saivat yhden oman asian hallitusohjelmaan, mikä muuten meni EK:n laatimassa muodossa läpi.

Kokoomus ei hae oppia PS:sta vaan nähdäkseni Tanskalaisista demareista. Kolmisen vuotta sitten Kokoomus teki taktisen muutoksen, joka näkyi heti mm. Orpon puheissa. Kyse on kannatuspohjan laajentamisesta oikeistokonservatiivien suuntaan, koska oikeistoliberaaleja ja oikeistoliberaalivihreitä ei Suomessa enää juuri ole.

En tiedä montako kertaa olen tämän todennut, mutta oisko 20. Kokoomus tutkitutti sen, mistä saa lisää kannatusta ja ainoa suunta oli nyt valittu. Nyt tasapainoillaan enemmän konservatiivisten asioiden kanssa kun aiemmin tasapainoiltiin enemmän liberaalien asioiden kanssa. Kokoomus hakee Orpon aikana jatkossakin kannatusta Kok ja PS:n välimaastosta ja PS:sta.

Sama kehitys on Euroopan maissa.

e: ja sama kehitys eri tavalla on menossa Euroopan ja USA:n vasemmistossa/demokraateissa. Kansalliskonservatiivisempi linja on valittu mm. kaupassa (mm. USA) ja omien yritysten tukemisessa (mm. Saksa) sekä vesitetty erilaisia yhteisiä ilmastoon liittyviä päätöksiä (mm. Saksan vihreät ja demarit). Protektionistinen suhtautuminen vasemmalla on nyt arkipäivää eikä vapaa kauppa enää kiinnosta, jos on koskaan kiinnostanutkaan.
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Muuten RKP:kin sai yhden asian läpi hallitusneuvotteluissa, kun puolueen vaatimuksesta päätettiin laskea terveyssiteiden alv 24:stä 14 prosenttiin.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
On ne hölmöjä siellä Tanskanmaalla, kun näkevät tuollaisen vaivan maksaakseen velan, jota ei tarvitse koskaan maksaa takaisin. Ainakin joidenkin aatesuuntien näkemyksen mukaan...

Ei kaikkea kannata uskoa, mitä internetistä lukee. Tanska ei ole käytännössä absoluuttista lainamääräänsä pienentänyt 20 vuoteen ennen koronaa, vaan kokonaisuutena suht tasaista käppyrää pienillä pompuilla ja kuopilla siellä on menty. Toki sitten finanssikriisin dept-to-gdp -käppyrä on näyttänyt mukavalta, kun talous kasvaa. Ja näinhän se useilla valtioilla menee, että ajan kanssa otettu velka muuttuu suhteessa pieneksi, vaikka sitä ei absoluuttisesti lyhennetä.
 
Toki näin ja tästä oli kyse:

Velkaa on siis lyhennetty Tanskassa kahden viimeisen vuoden aikana keskimäärin yli 100 miljardilla kruunulla eli yli 13 miljardilla eurolla vuodessa – sodasta ja koronapandemian jälkivaikutuksista huolimatta.

Ja Ruotsia käsiteltiin edelliskerralla ja sitä ennen, joten sekin Suomen verrokiksi:

Orpon hallituksen tavoite on vihdoin viedä Suomea samaan suuntaan, jossa nettovelkaa ei tarvitsisi 5-10 vuoden jälkeen ottaa. Siis voi ottaa, mutta ei ole pakko kun nyt valtion tulot ovat menoja pienemmät.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei vittu RKP, sanokaa nyt kyllä tai ei. Tämä saa naurattavat mittasuhteet entisestään ja jos hallitus meinaa jatkaa, niin tämän hionnan jälkeen niin ei tämä hyvää lupaa.

RKP ja erilliskokoukset. Kuin kevät ja minä. Mikä pari.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei vittu RKP, sanokaa nyt kyllä tai ei. Tämä saa naurattavat mittasuhteet entisestään ja jos hallitus meinaa jatkaa, niin tämän hionnan jälkeen niin ei tämä hyvää lupaa.

RKP ja erilliskokoukset. Kuin kevät ja minä. Mikä pari.

Onhan tuo surkeaa seurattavaa. Kyse lienee siitä, että Henrikssonin johdolla konservatiivisempi siipi haluaa jatkaa hallituksessa, mutta pitkälti kaupunkilainen vasemmistoliberaalinen siipi haluaa RKP:n ulos. Minustakin tämä veivailu tulisi loppua. Jos ei muuten, sitten RKP:n lähtöön. Parempi toki jatkaa tällä pohjalla, jos se mahdollista olisi.

Tiedoksi hallituksen hajoamista odottaville: RKP ei päätä kokouksessaan mitään vaan kuullaan erilaisia kantoja. Ilmeisesti Orpoa joko kuullaan suoraan tai Henriksson tuo hänen terveisensä. Tapaaminen toteutetaan etänä tai näin ainakin oli alkuviikosta tarkoitus.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Työnantajilla on pula ammattilaisista. Työtä saa vaikka heti. Vvm:n lukujen mukaan karsimalla etuuksia osa valitsee edelleen sen pienemmän etuuden ja se on siinä. Osa taas on valmis muuttamaan työn perässä ja kouluttautumaan vaikka uuteen ammattiin kun ei pysty tukien pienentyessä enää samanlaiseen kulutustasoon. Vvm:n mukaan tukien kiristämisellä saadaan positiivinen nettotulos.

Tästä on kuitenkin aika suuri loikkaus ja oletus siihen että ne tavoitellut työtunnit oikeasti kasvavat.

Omasta mielestä työmarkkinoiden sirpaloituminen on ihan luonnollinen selitys sille että työtunnit ja työlliset tilastoina erkanevat toisistaan.

Sitä perinteistä kokoaikatyötä on vähemmän tarjolla. Työn tarjontapuolella tarjotaan haitarisopimuksia, yrittäjäpohjaisia toimeksiantoja, vuokratyökeikkoja jne.

Myös työn kysyntäpuolella on kasvavaa tahtoa muille kuin kokoaikaisille sopimuksille. Tämä näkyy mm. 60% ja 80% työaikojen kysynnän nousussa (vaikka monesti ovatkin väiaikaisia joustoja). Tämän lisäksi selkeästi on lisääntynyt työllisten ryhmä jotka kokevat keikkatyön ja muun elämän yhteensovittamisen järkeväksi tavaksi toimia. Sillon kun on aikaa painetaan pidempiä päiviä ja välillä kevennetysti tai ei ollenkaan.

Minusta on ihan hölmöläisen hommaa taistella tätä kehitystä vastaan. Päinvastoin, uskon itse osa-aikatyön joustavamman mahdollistamisen ja myös osatyökykyisten tukemisen olevan ihan avainasemassa että yhteiskunnassa mahdollisimman moni pysyy kiinni ja osallistuu. Vaikka se olisi jotain muuta kuin 100%.

Tempputyöllistämisellä ja osatyökykyisten tukemisella tilastot saadaan kauniimmiksi, mutta on näissä siltikin taustalla se tärkeä ajatus työelämäkytköksestä ja kokemuksesta. Kunhan vaan taustalla on sitten oikeasti mahdollisuus myös päästä johonkin oikean tarpeen työhön kiinni, edes sillä oman kapasiteetin/halun kontribuutiolla.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei vittu RKP, sanokaa nyt kyllä tai ei. Tämä saa naurattavat mittasuhteet entisestään ja jos hallitus meinaa jatkaa, niin tämän hionnan jälkeen niin ei tämä hyvää lupaa.

RKP ja erilliskokoukset. Kuin kevät ja minä. Mikä pari.
Umpiruotsalaiseen tapaan diskuteerataan kyllästymiseen asti. Minustakin olisi reilumpaa, jos RKP päättäisi jotain, joko lähteä hallituksessa tai pysyä siinä edes vaikka syyskuun loppuun.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kokoomus ei hae oppia PS:sta vaan nähdäkseni Tanskalaisista demareista.
Tanskassa EU:n ulkopuolisella maahanmuuttajalla on työsuhteen päätyttyä 6 kuukautta aikaa hakea uusi työpaikka tai hänen pitää lähteä maasta. Orpon hallitus päätti määräajaksi 3 kuukautta. Miksi Kokoomus ei tässä asiassa hakenut oppia tanskalaisilta demareilta?
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kyse on kannatuspohjan laajentamisesta oikeistokonservatiivien suuntaan, koska oikeistoliberaaleja ja oikeistoliberaalivihreitä ei Suomessa enää juuri ole.

Oma tulkintani tästä on, että Kokoomuksen konservatiiviset ovat ottaneet useamman askeleen oikealle liberaalien pysyessä enemmän paikallaan. Kun itse liikkuu oikealle näyttää siltä että liberaalit liikkuu vasemmalle.

Ehkä se on vain oma liberaalikupla jossa on ihmisiä oikealta ja vasemmalta. Nähdäkseni ne ei kuitenkaan ole minnekääm kadonneet. Kokoomus saa edelleen ääniä suurista kaupungeista joissa liberaali suuntaus voi edelleen varsin hyvin. Ei se mikään vasemmiston etuoikeus ole.

Sen kyllä allekirjoitan että väestön ikääntyessä konservatismi luonnostaan nousee. Kokoomus selkeästi hakee eläkeläläisten ääniä, se näkyy hallitusohjelman leikkaamattomuuspäätöksissäkin. Isossa kuvassa se taktiikka on kuitenkin haitallista rakennemuutoksille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös