Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 629 097
  • 18 846

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Eikö hän käynyt jollain uudelleenkoulutusleirillä rajan paskemmalla puolella? Varmaan sieltä on tarttunut mukaan muutakin kuin halpaa vodkaa ja hapankaalia. Melkoinen kultakimpale Sebbe tuntuu kuitenkin PS:lle olevan äänisaaliineen, seuraajineen ja somepreesensineen. Todellinen PS 2.0:n kasvot.
Jos äänestysikä olisi 13 niin Tynkkysen äänimäärä olisi todella suuri. Hiukan pelottaa kun tuollaisella ulostulolla olevat ihmiset tutustuttaa nuoret politiikkaan.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hallitus asettaa alkuviikosta työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella eduskunnalle syksyksi tiedonanto hallituksen yhdenvertaisuustoimista:

Jos persut lähtevät tuohon pelleilyyn mukaan, niin kannatus romahtaa aivan takuulla.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool

Nyt jo lehteenkin päässyt tämä. Oikeutettua kyllä, sen verran kuvottavaa toimintaa.

Hyvä että menee IL:n etusivulle asti, niin alkaa aueta vähemmänkin politiikkaa seuraaville millainen meno Sebulla on. Aika surullista, että kansanedustajan mandaatin saanut henkilö keskittyy lähinnä kiusaamaan ja maalittamaan muita netissä kun ei taida muuhunkaan kyetä.

En nyt tiedä kuka tuossa voittaa. Varmaan kiihkeimmät persufanit diggaavat, kun "meidän joukkueen" ärsyttäjä kuumentaa tunteita, mutta monelle neutraalimmalle persujen äänestäjällekin saattaa alkaa tulemaan jo kunnon "hohhoijaa"-fiilikset näistä lukiessa. Ei ehkä tekisi pahaa jos persujen ryhmä pyytäisi Sebua pitämään some-taukoa ja olemaan vähän aikaa nätisti. En kyllä tiedä haluaisivatko sellaista edes.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Isänmaan nimissä: tämä hallitus pitäisi kaataa nopeasti. Osmo Soininvaara on isänmaan asialla. Hyvä että joku on.

Osmonkin pitäisi jo tuolla iällä oivaltaa, että hallituksen kaataminen on helpompaa kuin uuden pystyyn saaminen, tässä historiallisessa tilanteessa.

Miksei voida vain hyväksyä se, että hallituksen moraalinen taso on jotain Bothan hallitusten tasoa ja jatkaa sitten eteenpäin? Tiedetään, että vasemmisto pitää moraalikeskustelua yllä, koska se ei ymmärrä mitään taloudesta. Nyt on keskusteltu ja tiedetään, että hallituksella on nollatoleranssi vähän kaikkeen. Tämä riittää.

(Muutenkin on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten pitäisi keskeyttää kesälomiaan tällaisten kohujen vuoksi. Monella on varmaan Italian matka ja pääsee nauttimaan lämmöistä.)

Kun kuitenkin tiedetään, että SDP ja Kok suhtautuvat toisiinsa kuin magneetin samannimiset kohtiot. Kun tiedetään, että voidaan saada vielä Kiuru demarien puheenjohtajaksi. Kun kuitenkin tiedetään, että millään muulla kokoonpanolla ei saada enemmistöhallitusta aikaiseksi. On laskettu.

Niin että pitääkö väkisin saada aikaan uudet vaalit, kun vähemmistöhallitus ei kuitenkaan toimi. Eipä Kepukaan halua äänettömäksi yhtiömieheksi kun kansa alkaa kapinoida leikkauksia vastaan. Ja edes Saarikko ei toistamiseen vie puoluettaan vihervassarihallitukseen. Jossa KD olisi pakosta mukana.

Joten sitten tumpuloitaisiin uudet vaalit. Ja nyt seuraa yllätys älyköille. Juuri mikään ei vaaleissa nyt muuttuisi.

PS saisi mobilisoitua kaikki omansa ja vähän sympatialisää, niin sillä olisi sitten 50 edustajaa vaalien jälkeen. Kokoomuksen kannatus säilyisi verraten vakiona, koska vaaliohjelma oli hyvä. SDP saattaisi imeä kannatusta lisää, lähinnä samalta suunnalta. Ehkä siitä tulisi suurin puolue. Mutta Vihreät ja Vasemmistoliito kuitenkin häviäisivät ja Kepu.

Ja kepuhan ei vassarien sekaan lähde! Joten mitäpä demarit vaalivoitollaan tekisivät? Vastaanotto oikealla olisi yrmeä. Pitäkää tunkkinne, me kaadamme pian koko roskan. Ja niin sama rumba alkaisi uudelleen. On nimittäin niin, että kosto elää. Tämän ymmärtäminen on Osmolle ja demareille aivan liian vaikeaa. Mikä antaa surullisen kuvan suomalaisen koulutusjärjestelmän tasosta.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Nyt jo lehteenkin päässyt tämä. Oikeutettua kyllä, sen verran kuvottavaa toimintaa.

Mitä enemmän persuilta tulee näitä ylilyöntejä, sen vaikeammaksi menee hallituksen työ jatkossa. Jos hallitus nyt kaatu näiden jatkuvien kohujen takia ei PS pääse nykyjohdollaan hallitukseen vaikka olisi suurin puolue. Kukaan muu ei tähän kyytiin enää halua lähteä.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Totta kai lähtee.Hillotolpat pelissä.Persujen kannattajakunta on niin typerää,etteivät edes tajua kun niitä vedetään kuivana kakkoseen.
Heh, aikamoisen yleistyksen vedät. Kannattaa esim. muistaa, että persuja äänesti viime vaaleissa kolmannes työikäisistä miehistä (tai siis äänestäneistä työikäisistä miehistä) eli väitit juuri tätä kolmannesta idiooteiksi. Rohkenen väittää, että väitteesi on väärä.

Ja rasismista vielä. Olen valinnut asuinalueeni Helsingissä siten, että siellä on vain vähän maahanmuuttajia, koska en halua, että lapseni joutuvat päiväkoteihin ja kouluihin, joissa maahanmuuttajien osuus on liian (tämä on subjektiivinen määritelmä) korkea. Mielestäni kyse on rasistisesta käyttäytymisestä, sillä määrittelevänä tekijänä tässä on sekä ihonväri että kansalaisuus. Eli tämän määritelmän perusteella omassa käyttäytymisessäni ja toiminnassani on tämän perusteella selkeästi rasistisia piirteitä. Jokainen saa sitten vetää johtopäätöksen, että olenko rasisti vai en. Ongelma on vain se, että tällaista johtopäätöstä ei voida vetää ilman tietoa siitä, että miten suurta osaa käyttäytymisestäni tai ajatusmaailmastani em. toiminta edustaa.
 

Analyzer

Jäsen

Toivottavasti hallitus saisi tästä vähän lisäpontta. Kaikesta tästä sähläyksestä ja kohuista huolimatta kaikkien kannatus on kuitenkin käytännössä sama kuin vaaleissa. Hallitusohjelmaan siis ollaan joka puolueen kannattajien parissa tyytyväisiä ja tätä sirkustakaan ei olla pelästytty.

Henriksson oli näköjään ottanut kommentointi ja tiedotusvastuun nyt itselleen. Se on hyvä, siellä selvästi nyt alkoi osalla vähän mopo keulia kun pitää keskeneräisiä asioita koko ajan olla kommentoimassa omalla uhmakkaalla näkemyksellä ryyditettynä. Mitä tulee näihin RKP:n rivijäsenten ja piiripäälliköiden ulostuloihin, niin kannattaa ottaa huomioon yksi asia. Politiikka on aina kilpailua myös puolueen sisällä. Siellä on ihan varmasti sitäkin, että kerrankin kun pääsee oikein valtakunnanmediaan esille niin halutaan profiloitua ja haastaa jotta oma nimi jää mieleen seuraaviin vaaleihinkin.

Vielä kun Purra saisi nuo pahimmat simpanssit ruotuun. Taitaa olla tekemätön paikka.
Joskin täytyy sanoa, että kyllä siellä jotkut on ihan tosissaankin. Tarkoitan, että tiettyjä henkilöitä jotka yleensä esiintyvät kärjekkäästi ovat olleet paljon pehmeämpiä ulostuloissaan kuin yleensä. Esimerkiksi käyköön Tavio.
 
Viimeksi muokattu:

Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heh, aikamoisen yleistyksen vedät. Kannattaa esim. muistaa, että persuja äänesti viime vaaleissa kolmannes työikäisistä miehistä (tai siis äänestäneistä työikäisistä miehistä) eli väitit juuri tätä kolmannesta idiooteiksi. Rohkenen väittää, että väitteesi on väärä.
Keskimääräinen älykkyysosamäärä Suomessa on 100. Eli tuo persuja äänestänyt kolmannes mahtuu helposti sinne kansakunnan tyhmimpään puolikkaaseen.
Sebastian Tynkkysen yksittäisen kansalaisen maalittaminen on kyllä erittäin tuomittavaa kansanedustajalta ja demokraattisen yhteiskunnan vastainen. Poliitikko jahtaa toisinajattelijoita.Erittäin huolestuttavaa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes

Nyt jo lehteenkin päässyt tämä. Oikeutettua kyllä, sen verran kuvottavaa toimintaa.

Todella erikoinen tyyppi nettikäyttäytymisensä perusteella. Erittäin ristiriitainen rekordi myös:
  • väittää olevansa koulukiusattu, ja nyt harrastaa kansanedustajan asemassa somekiusausta yksityishenkilöitä vastaan postaamalla heidän kuvansa Twitterissä, nauramalla kuvalle ja samalla epäsuorasti kehottaa kannattajiaan hyökkäämään kyseistä henkilöä vastaan. Sitä ennen maalitti toimittajia.
  • syyttää kyseistä henkilöä venäläiseksi nettitrolliksi, vaikka hän itse trollaa netissä ja on ollut mm. Venäjä-myönteisellä arktisella leirillä: (IL:n uutisointi aiheesta) Suomen Kuvalehti: Venäjä on yrittänyt solmia kontaktia Sebastian Tynkkyseen: "Poikkeuksellisen aggressiivista"
  • vastustaa ulkomaalaisia ja sateenkaari-ihmisiä, vaikka hän on itse parisuhteessa mosambikilaisen miehen kanssa.
Tässä eivät oikein väitetyt arvot ja teot kohtaa.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
  • vastustaa ulkomaalaisia ja sateenkaari-ihmisiä, vaikka hän on itse parisuhteessa mosambikilaisen miehen kanssa.

Tähän nyt pakko kommentoida eroava mielipide.

Missä Sebastian Tynkkynen on sanonut vastustavansa ulkomaalaisia? Linkkiä kehiin vaan, jos sellainen löytyy. Itselleni ei moista ole vastaan tullut, vaikka vuosia onkin tullut poliittisen kentän tekemisiä seurattua.

Sateenkaari-ihmiset ei ole synonyymi homoseksuaalille. Jälkimmäiset voivat olla ok, mutta ensimmäiset ei. Tai päinvastoin. Eivät nuo tosiaan tarkoita samaa asiaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toivottavasti hallitus saisi tästä vähän lisäpontta. Kaikesta tästä sähläyksestä ja kohuista huolimatta kaikkien kannatus on kuitenkin käytännössä sama kuin vaaleissa. Hallitusohjelmaan siis ollaan joka puolueen kannattajien parissa tyytyväisiä ja tätä sirkustakaan ei olla pelästytty.

Hyvä gallup-tulos varsinkin Kokoomukselle, mutta myös hallitukselle vyörytys huomioiden ja se, että yhtä kriisipalaverihan tämä on ollut. Näyttää siltä, että Orpon herramiesmäinen taustajohtaminen saa kansaltakin tukea Orpon yrittäessä pääministerin roolissa saada RKP:tä ja PS:ää pysymään samassa hallituksessa neuvotellen ja neuvotellen ja neuvotellen...
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Vielä kun Purra saisi nuo pahimmat simpanssit ruotuun. Taitaa olla tekemätön paikka.

Tässä lauseessa on tietty paradoksi, sillä Purra itse lukeutuu tuohon joukkoon joka pitäisi hänen itsensä laittaa ruotuun?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Oikeisto ottaa velkaa oikeaan aikaan ja oikeista syistä. Yleensä paikatakseen vasemmiston velanotossa tekemät virheet.

Vasemmisto ottaa velkaa väärään aikaan ja vääristä syistä, eivät ymmärrä taloudesta mitään.

Noin pähkinänkuoressa.

SItten taas todellisuudessa. Oman taloutensa kasvattamiseksi Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, toi se mukanaan mitä lieveilmiöitä tahansa. Velanotto on sivuseikka. Mitään kestävää ei voida luoda jos kiihtyvää vauhtia keikahtavalle väestöpyramidille ei tehdä mitään.
 

Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä miten tuon voisin selvemmin kirjoittaa, että se aukeaisi myös sinulle.
Kerro nyt vain,vaikka uudestaan!

Velan määrä ei ole ongelma jos talous kasvaa vastaavasti enemmän. Kannattavuus riippuu lainojen korosta ja siitä mitä sillä lainalla saadaan aikaan.Vaikka valtion velka ja yritysten velka eivät ole verrannollisia,koska valtiolla on verotusoikeus,niin investointiin velkarahalla pätee sama logiikka. Edellinen hallitus sai sillä lainarahalla talouskasvua ja työllisyyden kasvua. Nykyhallituksen menoleikkaukset kurjistavat taloutta,eivätkä luo talouskasvua. Voidaan katsoa muutaman vuoden kuluttua olinko oikeassa

Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan vuonna ainoastaan 1,2 prosenttia ja vuonna 2025 ainoastaan 1,4 prosenttia.Hallitus ottaa silti lisävelkaa joka vuosi,joten velkasuhde ei lähde laskuun.

Eihän sinun väittämässä ole päätä eikä häntää Että nykyinen hallitus joutuisi ottamaan lisävelkaa edellisen hallituksen toimien vuoks,kun nykyinen hallitus voisi vain kumota edellisen hallituksen päätökset ja tehdä tarvittavat menoleikkaukset.Voisitko ystävällisesti yksilöidä ne edellisen halllituksen toimet joiden vuoksi uusi hallitus on pakotettu ottamaan lisävelkaa.

Mihinkään vihervassari suvakki öuh öyh röyh wrööm touhuun en lähde mukaan,vaan oletan keskustelukumppanin olevan kartalla asioista joista keskustellaan ja kykenevän argumentoimaan asiallisesti ja järkevästi väitteensä.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Velan määrä ei ole ongelma jos talous kasvaa vastaavasti enemmän. Kannattavuus riippuu lainojen korosta ja siitä mitä sillä lainalla saadaan aikaan.Vaikka valtion velka ja yritysten velka eivät ole verrannollisia,koska valtiolla on verotusoikeus,niin investointiin velkarahalla pätee sama logiikka. Edellinen hallitus sai sillä lainarahalla talouskasvua ja työllisyyden kasvua. Nykyhallituksen menoleikkaukset kurjistavat taloutta,eivätkä luo talouskasvua. Voidaan katsoa muutaman vuoden kuluttua olinko oikeassa

No tässä on kyllä niin tyypillinen vasemmistolainen talousnäkemys, että oksat pois.

Ensimmäiseen boldaukseen, näin on. Siitähän toki ei ole mitään takeita, että se vasemmistopuolueiden velkaralli millään lailla sitä taloutta kasvattaisi. Päinvastoin, muut verrokkimaat painelee koko ajan kauempana meistä, joka tekee meillekin koko ajan haastavammaksi pysyä perässä.

Jälkimmäiseen: Ei tuota voida vielä määritellä. Edellisen hallituksen tekemiset näkyvät vasta parin vuoden sisään taloudessa. Ihan samalla lailla myöskään Orpon hallituksen tekemiset eivät näy heti, vaan vasta 2-3 vuoden aikajänteellä. Tai siis toki, jos sä pumppaat ulkopuolelta jonkun muun rahaa omaa lompakkoon vaikkapa 200 000, on sinun taloutesi toki silloin parantunut sen 200 000. Hetkellisesti.

Marinin hallituksen ottamaa lisävelkaa käytettiin kärjistettynä koronan hoitoon (tämä ok), Ukrainan sotaan (tämäkin ok), Business Finlandin kautta yritysten rahoitukseen (tämä periaatteessa ok, toteutus oli vähän sinnepäin). Ja tukien ja muiden sosiaalimenojen kattamiseen (tämä on juuri sitä paskaa velkaa). Millä ihmeen ilveellä sinä saat käännettyä TALOUDELLISESTI plus-merkkiseksi sen velkarahan, jota on pumpattu sinne yhteiskunnalle TALOUDELLISESTI negatiivis-merkkiseen osaan väestöstä?
 

Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä miten tuon voisin selvemmin kirjoittaa, että se aukeaisi myös sinulle.
Kerro nyt vain,vaikka uudestaan!

Velan määrä ei ole ongelma jos talous kasvaa vastaavasti enemmän. Kannattavuus riippuu lainojen korosta ja siitä mitä sillä lainalla saadaan aikaanVaikka valtion velka ja yritysten velka eivät ole verrannollisia,koska valtiolla on verotusoikeus,niin investointiin velkarahalla pätee sama logiikka. Edellinen hallitus sai sillä lainarahalla talouskasvua ja työllisyyden kasvua. Nykyhallituksen menoleikkaukset kurjistavat taloutta,eivätkä luo talouskasvua. Voidaan katsoa muutaman vuoden kuluttua olinko oikeassa.
No tässä on kyllä niin tyypillinen vasemmistolainen talousnäkemys, että oksat pois.

Ensimmäiseen boldaukseen, näin on. Siitähän toki ei ole mitään takeita, että se vasemmistopuolueiden velkaralli millään lailla sitä taloutta kasvattaisi. Päinvastoin, muut verrokkimaat painelee koko ajan kauempana meistä, joka tekee meillekin koko ajan haastavammaksi pysyä perässä.

Jälkimmäiseen: Ei tuota voida vielä määritellä. Edellisen hallituksen tekemiset näkyvät vasta parin vuoden sisään taloudessa. Ihan samalla lailla myöskään Orpon hallituksen tekemiset eivät näy heti, vaan vasta 2-3 vuoden aikajänteellä. Tai siis toki, jos sä pumppaat ulkopuolelta jonkun muun rahaa omaa lompakkoon vaikkapa 200 000, on sinun taloutesi toki silloin parantunut sen 200 000. Hetkellisesti.

Marinin hallituksen ottamaa lisävelkaa käytettiin kärjistettynä koronan hoitoon (tämä ok), Ukrainan sotaan (tämäkin ok), Business Finlandin kautta yritysten rahoitukseen (tämä periaatteessa ok, toteutus oli vähän sinnepäin). Ja tukien ja muiden sosiaalimenojen kattamiseen (tämä on juuri sitä paskaa velkaa). Millä ihmeen ilveellä sinä saat käännettyä TALOUDELLISESTI plus-merkkiseksi sen velkarahan, jota on pumpattu sinne yhteiskunnalle TALOUDELLISESTI negatiivis-merkkiseen osaan väestöstä?
Mitkä edellisen hallituksen tekemiset näkyvät vasta parin-kolmen vuoden kuluttua.Aivan päätön väite, koska nyt on uusi hallitus. Sinäkin voit yksilöidä mitkä Marinin hallituksen päätökset vaikuttavat vasta 2-3 vuoden kuluttua? Miksi uusi hallitus ja eduskunta ei voisi niitä päätöksiä kumota?

Orpon hallitus velkaannuttaa Suomea edelleen, paitsi, että se ei saa sillä velalla talouskasvua aikaiseksi, koska taloutta kurjistetaan hallituksen toimilla. Tehdään juuri sama virhe, mitä tehtiin eurokriisin jälkeen. Menoleikkaukset taantumassa sekä syventävät, että pitkittävät talouden elpymistä. Mutta oikeistohallituksen velkaralli on vain parempaa, koska? Velkasuhteen ennustetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 78 prosenttiin. Mutta se on vain Suomen taloudelle hyväksi, koska viheravassarikommarisuvakit oyhröyh wöö?


Edellisen hallituksen aikana vuonna 2021 BKT kasvoi 3,1% ja vuonna 2022 2,1%. Sinä väität ettei taloudelle aiheutunut velkaelvytyksestä postiivisia vaikutuksia. Työllisyysaste oli korkeimpia vuosikymmeniin. Nuo kaikki sekä lisäävät valtion verotuloja, että vähentävät valtion menoja.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mitkä edellisen hallituksen tekemiset näkyvät vasta parin-kolmen vuoden kuluttua.Aivan päätön väite, koska nyt on uusi hallitus. Sinäkin voit yksilöidä mitkä Marinin hallituksen päätökset vaikuttavat vasta 2-3 vuoden kuluttua? Miksi uusi hallitus ja eduskunta ei voisi niitä päätöksiä kumota?

No siis käytännössä kaikki. Arvioita voidaan toki esittää, mutta lähtökohtaisesti kaikkien hallitusten päätökset ja teot voidaan arvioida vasta n. 2-3 vuoden säteellä. Toki jotkut näkyy mahdollisesti aiemminkin, jotkut myöhemmin.

Toki ne voidaan kumota, mutta miksi niitä pitäisi kumota, jos hallituksen tavoitteena on talouskasvu? Vai vihjaatko siihen, että ehkä ne päätökset eivät kasvatakaan sitä taloutta toivotusti?

Orpon hallitus velkaannuttaa Suomea edelleen, paitsi, että se ei saa sillä velalla talouskasvua aikaiseksi. Mutta oikeistohallituksen velkaralli on vain parempaa, koska?

Kyllä, näin tekee. Lukisiko peräti hallitusohjelmassakin. Ei tarkoits ollutkaan lopettaa velan ottoa, vaan hillitä sitä, ja saada se otetun velan määrä pikkuhiljaa laskuun. Sitten, kun tämä on toteutettu, voidaan joskus tulevaisuudessa alkaa miettimään miten se saataisiin maksettua pois.

Oikeistohallitus (tai ainakin tämä hallitusohjelma) karsii mahdollisimman paljon niitä kuluja, joita pystyy karsimaan. Siitä huolimatta velkaa on otettava, koska meidän talous on mitä on. Se otettava velka käytetään pakollisiin kuuihin (esim. SoTe, joka muuten oli juurikin sen edellisen hallituksen aikaansaama rahasyöppö).

Edellisen hallituksen aikana vuonna 2021 BKT kasvoi 3,1% ja vuonna 2022 2,1%. Sinä väität ettei taloudelle aiheutunut velkaelvytyksestä postiivisia vaikutuksia. Työllisyysaste oli korkeimpia vuosikymmeniin. Nuo kaikki sekä lisäävät valtion verotuloja, että vähentävät valtion menoja.

Niin, nuo prosentit eivät johtuneet pelkästään Marinin hallituksen toimista, vaan niihin vaikuttivat monet muutkin asiat. Onko yllättävää, että BKT nousi vuonna 2021, kun se ensin kyykkäsi oikein huolella vuonna 2020? Tuossa 2022 luvussa näkyvät todenäköisesti jo aikalailla Business Finlandin tekemiset, joita en siis sinällään kritisoinutkaan. Väitän tosin, että eri lailla rahat jakamalla, olisi tuo kasvu saatu vielä isommaksi.
 

Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No siis käytännössä kaikki. Arvioita voidaan toki esittää, mutta lähtökohtaisesti kaikkien hallitusten päätökset ja teot voidaan arvioida vasta n. 2-3 vuoden säteellä. Toki jotkut näkyy mahdollisesti aiemminkin, jotkut myöhemmin.
Ei ole edelleenkään päätä eikä häntää. Ne Marinin hallitukset ovat menneet jo.

Sinun täytyy laittaa myös nuo Suomen talouskasvuluvut oikeaan kontekstiin (korona, Ukraina) ja vertailla muiden maiden talouden kehityksiin niinä vuosina.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ei ole edelleenkään päätä eikä häntää. Ne Marinin hallitukset ovat menneet jo.

Sinun täytyy laittaa myös nuo Suomen talouskasvuluvut oikeaan kontekstiin (korona, Ukraina) ja vertailla muiden maiden talouden kehityksiin niinä vuosina.

Ei ne ole menneet, ei laisinkaan. Ihan jo Marinin hallituksen SoTe-päätökset aiheuttavat nykyiselle hallitukselle miljardin lisäämenoja. Onko nämä menot siis sinun logiikallasi Orpon hallituksen vika?

Ei se talous käänny sormia napsauttamalla, vaan se on monien asioiden summa. Nykytilanteeseen ei vaikuta pelkästään Marinin hallitus, vaan ihan kaikki sen edeltäjätkin. Mukaanlukien Keskusta- ja Kokoomusvetoiset poppoot.

edit. Ei nykymallinen SoTe ole Kokoomuksen lempilapsi. Kepun kyllä, koska nehän siellä oli asiaa päättämässä. Kokoomuksen mallissa olisi ollut vähintäänkin puolet vähemmän alueita (=vähemmän byrokratiaa ja turhia kuluja). Minun mallissani toki oltaisiin alueet kasattu nykyisten suurten sairaaloiden ympärille (Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio, Oulu) ja modifioitu sitten järkevimmällä mahdollisella tavalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös