Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 631 902
  • 18 854

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kysehän ei ole kuitenkaan siitä että kokkarit mestarillisesti saisivat toimillaan Suomen talouden käännettyä siihen asentoon ettei valtion tarvitse enää ottaa lainaa. Kuten tuo kuvaajakin kertoo, kokoomus on viimeisen noin 30 vuoden aikana ollut joko pääministeripuolue tai hallinnoinut valtionvarainministerin salkkua lukuunottamatta Martinin/Rinteen hallitusta ja Vanhasen/Jäätteenmäen hallitusta, eikä ole juurikaan edesauttanut tilanteen kääntämistä aiemminkaan. Ennemminkin kokoomus vain siirtää niitä lainarahoja omien eturyhmiensä taskuun, kuten tekevät muutkin puolueet.

Eihän Kokoomus tavoittele tai ole tavoitellut break eveniä julkisen velan suhteen. Päinvastoin.

Kokoomusta voi syyttää kestävyysvajeen rakentelusta siinä kuin muitakin, mutta onhan Kokoomus tuon mainitsemasi 30 vuoden aikana valtionvarainministerin salkulla/pääministerinä ollut osaltaan rakentamassa sellaista talouspolitiikkaa, joka on poikkeuksellista Euroopassa. Meillä on erittäin vähän köyhiä työssäkäyviä vrt muu Eurooppa:

Isot muutokset, kuten globalisaatio, muuttavat tilannetta Suomessakin. Silti tuloerot ovat täällä edelleen pienemmät kuin vaikkapa monta kertaa tasa-arvoiseksi mainitussa Ruotsissa.

Kysymys kuuluukin, onko maalla jonka talouskasvu on pitkään ollut kehnoa, tehtävä muutoksia talouspolitiikassaan? Tässä Orpon hallitus on päätynyt muutoksiin.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tai sitten ei.

Jos se siirtymä ei tuota mitään tuottoa, niin meillä on rahat kaivossa eikä mitään tulosta käytetystä rahasta.

Ei vihreässä siirtymässä mitään vikaa ole ajatuksena, kommentoin vain sitä että onko se kuitenkaan sellainen onni ja autuus mitä toitotetaan. Toistaiseksi kyse on pikemminkin kuplasta, koska konkretiaa vähän huuteloo.
Ei sinne kaivoon mitään rahaa heitetä, sinne kuvainnolliseen kaivoon menee työpanosta ja välineitä. Raha kiertää. Pankit ja sijoittajat kirjaavat tappioita. Voidaan kysyä, onko mitään parempaa kohdetta johon kohdistaa työpanosta. Joidenkin mielestä seuraava vuosineljännes osakkeenomistajille on tärkeämpi kuin puhdas ilma ja luonto, joidenkin mielestä ei.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Pöly alkaa laskeutua. Juuri tarkastettu IS etusivu kertoo Orpon olevan luottavainen ja muut uutiset ovatkin sitten Krimin siltaan liittyviä, emeritus ulkoministerin Soinin analyysiä ja loput sitten tuttuja julkkisjuoruja. Ehkä elämä palaa taas raiteilleen.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Jossain oli juttu, että Persuille ei välttämättä olisi mitenkään ongelmallista vaikka hallitus kaatuisi ja oppositio kutsuisi. Jutun kirjoittajan mukaan Persut oppositioon jäätyään pääsisivät kasvattamaan kannatustaan.

Oma mielipiteeni on, että asia ei ole lainkaan näin yksinkertainen. Persut ovat näyttäneet hallitusohjelman myötä minkälaiseen työttömiä ja köyhiä kurjistavaan sekä duunareiden etuja polkevaan päätöksentekoon hallituksessa ovat valmiita. Nämä em. asiat he onnistuivat hyvin kiertämään kampanjoinnin aikana ja siksipä nämä valmiudet hallitusohjelman toteuttamiseen yllätti allekirjoittaneenkin.

Edellä mainituilta ryhmiltähän Persut eniten ääniä saivat, joten uskon että moni jättäisi kyllä seuraavissa vaaleissa äänensä antamatta. Tai itseasiassa olen siitä ihan 100% varma.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Videota tuossa ei ole. Pahoittelut.
Muistetaanpa sun alkuperäinen väite:

Vuoden 2017 puoluekokouksessa Halla-aholaisten otettua vallan, ei mennyt kun minuutteja ja innokkaimmat puoluekokouslaiset tekivät natsi tervehdyksiä.

Halla-aho valittiin lauantaina ja sinä laitat todisteeksi väitteestäsi seuraavana päivänä otetun valokuvan, jossa on menossa/käynnissä on tavallinen käsiäänestys. Trollaatko?
Jokainen vuorollaan valitsee mitä toimittajaa uskoo ja mitä ei.
Tää on tällainen flat eartherien ja evoluutionkieltäjien argumentti, kun jäävät tappiolle.

Mutta silti edelleen, mitä toimittajaa sinä uskot, kun väität menneen minuutteja Halla-ahon valinnasta natsitervehdyksiin? Edelleenkään et ole suostunut kertomaan yhtäkään lähdettä väitteellesi ja olet myös kieltänyt olleesi itse paikalla. Mihin perustat uskomuksesi?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jossain oli juttu, että Persuille ei välttämättä olisi mitenkään ongelmallista vaikka hallitus kaatuisi ja oppositio kutsuisi. Jutun kirjoittajan mukaan Persut oppositioon jäätyään pääsisivät kasvattamaan kannatustaan.

Oma mielipiteeni on, että asia ei ole lainkaan näin yksinkertainen. Persut ovat näyttäneet hallitusohjelman myötä minkälaiseen työttömiä ja köyhiä kurjistavaan sekä duunareiden etuja polkevaan päätöksentekoon hallituksessa ovat valmiita. Nämä em. asiat he onnistuivat hyvin kiertämään kampanjoinnin aikana ja siksipä nämä valmiudet hallitusohjelman toteuttamiseen yllätti allekirjoittaneenkin.

Edellä mainituilta ryhmiltähän Persut eniten ääniä saivat, joten uskon että moni jättäisi kyllä seuraavissa vaaleissa äänensä antamatta. Tai itseasiassa olen siitä ihan 100% varma.

Ei tietenkään persujen kaltaiselle puolueelle ole mikään ongelma potkia köyhiä ja pienituloisia. Kansallismielinen puolue elää ja hengittää maahanmuuton vastustamisesta ja ennakkoluuloista. En tiedä tekivätkö sen virheen että menivät yhden vaalikauden liian ennen hallitukseen ja olisi pitänyt odottaa suurimmaksi kasvamista. Silloin olisi päässyt laittamaan ison vaihteen päälle agendassaan. Toki se nytkin kohtuullisesti onnistuu kun antavat Kokoomuksen määrittää talouspuolen ja itse saavat maahanmuuton.
 
Muuttuu ongelmaksi siinä kohtaa kun huomaavat kannatuksen laskevan, kun iso osa äänestäjistä kokee tulleensa petetyiksi. Jos hallitus pysyy jollain ihmeen kaupalla kasassa seuraavat neljä vuotta, Persujen kannatus on sen jälkeen lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä prosenttia.

Ihmiselle on kuitenki lopulta kaikista tärkeintä se oma leipä.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pöly alkaa laskeutua. Juuri tarkastettu IS etusivu kertoo Orpon olevan luottavainen ja muut uutiset ovatkin sitten Krimin siltaan liittyviä, emeritus ulkoministerin Soinin analyysiä ja loput sitten tuttuja julkkisjuoruja. Ehkä elämä palaa taas raiteilleen.
Jep.

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ei tietenkään persujen kaltaiselle puolueelle ole mikään ongelma potkia köyhiä ja pienituloisia. Kansallismielinen puolue elää ja hengittää maahanmuuton vastustamisesta ja ennakkoluuloista. En tiedä tekivätkö sen virheen että menivät yhden vaalikauden liian ennen hallitukseen ja olisi pitänyt odottaa suurimmaksi kasvamista. Silloin olisi päässyt laittamaan ison vaihteen päälle agendassaan. Toki se nytkin kohtuullisesti onnistuu kun antavat Kokoomuksen määrittää talouspuolen ja itse saavat maahanmuuton.
Osittain samaa mieltä kanssasi. Ongelma on vain se, että työperäiseen maahanmuuttoon panostetaan paljon osaajapulan takia. Maahanmuuttajia tulee jokatapauksessa lisää tänne halusi persut sitä tai ei.

Suomen kannalta on elintärkeää saada lisää osaajia tänne koska muuten Suomen kansantaloutta ei saada hoidetuksi kuntoon. Ikääntyvän väestön takia hoitohenkilökunnan tarve kasvaa runsaasti täällä.

Jos sosiaali- ja terveysalankriisi räjähtää käsiin niin Suomi on todella pulassa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On ihan tutkittu asia,että menoleikkaukset taantumassa sekä syventävät,että pitkittävät taantumaa.
Niin. Onneksi olemme nousukaudella loppuvuodesta 2023 alkaen, niin vuodesta 2024 voimme leikata ja korjata Marinin hallituksen ja aikaisempien hallitusten perintöä. Eiku ei voikaan, koska nazi.

On muuten tutkittu juttu, että silloin kannattaa säästää ja leikata.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kanadassa on tavoitteena tuoda 1,45 miljoonaa ihmistä kolmen vuoden (2023-25) aikana. Sielläkin väki harmaantuu, eikä nykynuoriso sikiä entiseen tapaan, joten työntekijöitä tarvitaan muualta.

Täytyy tähän myös lisätä omakohtainen kokemus työperäisestä maahanmuutosta Kanadaan. Koko prosessista jäi todella ammattimaisesti ja sujuvasti hoidettu kokemus. Vuosi oli 2012.

Kun työsopimus oli kirjoitettu firma hoiti lennot, työviisumin ja asunnon valmiiksi. Lentokentällä oltiin noutamassa, esiteltiin iltakierroksena työpaikka, asunto ja lähialue. Ensimmäisenä palkallisena työpäivänä hoidettiin käytännön byrokratia joka sisälsi sosiaaliturvaan liittyvät asiat sekä Quebecin osavaltioon, että Kanadaan. Tämän jälkeen tehtiin vielä kierros pankissa tilin avaamiseksi.

Koko prosessi ennen maahantuloa hoidettiin siis valmiiksi, maahantulotarkastus sujui mutkitta ja ensimmäisen päivän jälkeen käytännön asiat olivat kunnossa. Virallinen sosiaaliturvakortti taisi tulla postiin parissa viikossa, sitä ennen kävi väliaikaikainen kortti.

Tein alunperin määräaikaisen sopimuksen ja jo pari kuukautta ennen sen umpeutumista tarjottiin jatkoja. En parisuhteen takia silloin siihen tarttunut mutta sinkkuna olisin varmasti jäänyt pidemmäksi aikaa. Muutamia vuosia takaperin samoja aikoja sinne tulleita sai kansalaisuuden maahan. Tähän edellytyksenä toki sitten tarvittiin myös se paikallisen kielen opettelu.

Suomalaisena tietyt asiat oli helpompaa kuten ilmasto, kulttuurillisesti tietyt asiat oli vaikeampia. Tämä siis käytännön nollatason ranskalla kanadanranskankielisessä pienemmässä kaupungissa. Ontariossa lienee sekin helpompaa.

Mutta paikallisten lämpimän vastaanoton ja englannin kielen osaamisen myötä myös kulttuurillinen kynnys jäi melko pieneksi.

Miksi tämän toin esille: Mielestäni tämä on se sujuvuuden taso johon Suomessakin tulisi pyrkiä.

Poistaa kynnykset maahantulosta eikä lisätä niitä.

edit. Lisätään loppuun vielä että firmalla jossa olin töissä oli jengiä ympäri maailmaa Japanista Etelämerikkaan. En muista kenenkään puhuneen ongelmista maahantulossa. Itseasiassa ainoa tapaus jonka muistan oli lähi-idän taustalla oleva Ranskalainen joka jäi jumiin Jenkkien puolelle rajaa uutta viisumia hakiessa. Jenkeissä kun hiukan profiloidaan porukkaa eri tavalla. :/
 
Viimeksi muokattu:

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep.

Se nyt on varma, ettei Purra taivu RKP:n edessä, joten RKP voisi hyvin lopettaa tuon veivaamisen. Purra ei halua korjata omaa tapaansa viestiä, ja vaikka haluaisikin, ei ole persujen kannalta mitään järkeä heittäytyä salonkikelpoiseksi nyt, kun se näyttäisi nöyristelyltä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Näin se tässä näyttää menevän, eikä oikeen päähän mene se, minkä takia nyt pitäisi kesällä hallituksesta poistua, tai yhtään kenenkään luottamuksesta enää äänestää. Palaveeraisivat nyt niin paljon kun on tarpeen, ja olisi hetken vaikka ihan ilman mitään julkisia ulostuloja. Sitten kun 1,5kk päästä alkaa ns.normikausi taas, ja kaikki kivet on kesän aikana käännetty hallituksen sisällä, niin sitten noita ratkaisuja.

Läpinäkyvyys on hyvästä, mutta menee ihan pelleilyksi tuo homma kun kaikki on heti medialle lauottava. RKP ei ole nyt angstissaan miettinyt loppuun asti tuotakaan kuviota.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sepä olisi veikeää, että SDP ja Keskusta uusine puheenjohtajineen suostuisivat hallitusyhteistyöhön Kokoomuksen kanssa ja jättäisivät sekä PS:n, Vihreät, Vasemmistoliiton että RKP:n oppositioon riitelemään.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hallitus asettaa alkuviikosta työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella eduskunnalle syksyksi tiedonanto hallituksen yhdenvertaisuustoimista:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun Marinin hallitus otti velkaa, kyse oli talouden elvyttämisestä. Kun Orpon hallitus ottaa velkaa kuitatakseen Marinin hallituksen elvytykset, kyse on syömävelasta. Näin ne asiat koetaan.
Mitä sinä sekoilet nyt? Orpon hallitus ottaa lisävelkaa kuitatakseen Marinin hallituksen elvytykset?
 
Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin. Onneksi olemme nousukaudella loppuvuodesta 2023 alkaen, niin vuodesta 2024 voimme leikata ja korjata Marinin hallituksen ja aikaisempien hallitusten perintöä. Eiku ei voikaan, koska nazi.

On muuten tutkittu juttu, että silloin kannattaa säästää ja leikata.
Ottamalla lisää velkaa?
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Nyt jo lehteenkin päässyt tämä. Oikeutettua kyllä, sen verran kuvottavaa toimintaa.

Sanokaapa joku viisaampi onko dear Mr Tynkkynen tehnyt elämässään mitään järkevää?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Nyt jo lehteenkin päässyt tämä. Oikeutettua kyllä, sen verran kuvottavaa toimintaa.
Kävin Tynkkysen innoittamana allekirjoittamassa tuon adressin. Nyt allekirjoituksia on 117604.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
En tiedä, mutta venäjän trollilta vaikuttaa yrittäessään järjestää persuja entistä kinkkisempään rakoon
Eikö hän käynyt jollain uudelleenkoulutusleirillä rajan paskemmalla puolella? Varmaan sieltä on tarttunut mukaan muutakin kuin halpaa vodkaa ja hapankaalia. Melkoinen kultakimpale Sebbe tuntuu kuitenkin PS:lle olevan äänisaaliineen, seuraajineen ja somepreesensineen. Todellinen PS 2.0:n kasvot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös