Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 966
  • 15 580

Jeffrey

Jäsen
Virallinen vakuutusjärjestelmä ei kuitenkaan koskisi kaikkia. Sitähän ei annettaisi sairaille täja monella ei olisi varaa, ei edes kaikilla työassäkäyvillä.

Itseasiassa jos kaupallisilta toimijoilta ostaa terveysvakuutuksen laajalle määrälle ihmisiä esimerkiksi yritykset ostaa henkilöstölleen. Niin tällöin olemassa olevia sairauksia ei huomioida, eli kaikki saa vakuutuksen.

Ja tokikin kyllä sairausvakuutus on ihan virallinen vakuutus, siitä on jopa oma lakinsa. Olisi tärkeä ymmärtää myös se, että ei sitä terveydenhuoltoa makseta mistään mysteerisistä veroista, vaan ihan ihmisiltä kerätyistä rahoista.

Eli me kollektiivisti maksetaan toistemme terveydenhuolto. Tästäkin syystä on tärkeää, että meillä on investointeja ja työpaikkoja, sekä ihmiset tekemässä niitä töitä jotta tätä rahaa saadaan.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Näin ne asiat koetaan eri tavoin. Mielenkiintoisinta minusta onkin pohtia, mistä näin vahvasti eriävät käsitykset samoista teemoista juontuvat. Tuskin siitä, että nuo muut on ihan tyhmiä ja väärässä ja meidän jengi oikeassa kaikessa.
Varmasti siitä että pitkälti se sosioekonominenkin asema ns periytyy. Itse olen perheestä jossa on sairaanhoitaja ja opettaja. En ole nähnyt millaista se elämä on kun aamulla katsellaan pörssikursseja. Varmasti siinä osakesalkkuperhessä on vaikea ymmärtää mitä on työssäkäyvänä elää kädestä suuhun.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Itseasiassa jos kaupallisilta toimijoilta ostaa terveysvakuutuksen laajalle määrälle ihmisiä esimerkiksi yritykset ostaa henkilöstölleen. Niin tällöin olemassa olevia sairauksia ei huomioida, eli kaikki saa vakuutuksen.

Ja tokikin kyllä sairausvakuutus on ihan virallinen vakuutus, siitä on jopa oma lakinsa. Olisi tärkeä ymmärtää myös se, että ei sitä terveydenhuoltoa makseta mistään mysteerisistä veroista, vaan ihan ihmisiltä kerätyistä rahoista.

Eli me kollektiivisti maksetaan toistemme terveydenhuolto. Tästäkin syystä on tärkeää, että meillä on investointeja ja työpaikkoja, sekä ihmiset tekemässä niitä töitä jotta tätä rahaa saadaan.
Mutta jos olet niin sairas tai esim syrjäytynyt niin et saa ikinä vakuutusta.
 
Jeffrey

Jäsen
Mutta jos olet niin sairas tai esim syrjäytynyt niin et saa ikinä vakuutusta.

Jos kuvitellaan tilanne, jossa Suomi valtiona ostaisi kaikille suomalaisille kaupallisen vakuutuksen sairausvakuutusmaksujen kertymällä noin 35 miljardia euroa. Niin uskon myös sairaiden ja syrjäytyneiden saavan vakuutuksen - aivan kuten työnantajien vakuutuksissa jo on.

Toki tämä nyt on tällaista nyanssiviisastelua sen jälkeen kun pääpointti osui.

Edit: Toki olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että sairaat ja syrjäytyneet ovat tässä hankalassa asemassa. Ja heidän tulisikin olla ensisijaisesti kiitollisia rikkaille ja kaikille muille työssäkäyville omasta terveydenhuollostaan eikä valtiolle. Rikkaat ja työssäkäyvät sen hänen hoitonsa kustantaa eikä valtio.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Tämä ketju on kyllä huikeaa rationalisuuden ilotulitusta. Valtiontalous on rapistunut, ja nyt kun sitä pakotetusti laitetaan kuntoon niin öyhöttäjät kaivautuu esiin purkamaan pahaa oloaan. Se tie jolla oltiin Rinteen-Marinin hallituskaudella - siihen ei ole enää varaa. Ei. Ole. Varaa.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Varmasti siitä että pitkälti se sosioekonominenkin asema ns periytyy. Itse olen perheestä jossa on sairaanhoitaja ja opettaja. En ole nähnyt millaista se elämä on kun aamulla katsellaan pörssikursseja. Varmasti siinä osakesalkkuperhessä on vaikea ymmärtää mitä on työssäkäyvänä elää kädestä suuhun.

Nauratti ääneen, sen verran hauska kärjistys kokoomuslaisista tämä.

No itse olen kroonisesti sairas kipupotilas, jonka lapsuutta väritti konkurssit ja päivittäin ruoaksi syöty maitopottu. Palkkatöihin tuskin enää kelpaisinkaan (kusettamatta sairauksista ainakaan), mutta ei siihen toisaalta olisi varaakaan, kun poissaoloja tulee niin helvetisti, että näkyy jo palkassa liikaa.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Sä et vastaa nyt oikein mihinkään kysymyksiin mitä sulle esitetään ja jankkaat vaan tuota samaa. Siitä, että valtiontalous on kunnossa, hyötyvät kaikki. Jos meillä ei ole rahaa, ei ole myöskään niitä palveluita. Porvarismin hyötyjiä ovat myös kaikki ne työntekijät, jotka työskentelevät yksityisissä yrityksissä. Huomasin, että olit käynyt toisessa ketjussa julistamassa miten iloinen olet siitä, että teikäläisen palkka maksetaan veronmaksajien rahoilla ja ihmettelit miten joku voi olla yksityisellä puolella. Siltikään en ymmärrä, että mitä sinulla on yrittäjiä ja markkinataloutta vastaan? Olisiko se kommunismi sitten tosiaan se mitä haluat?
Ei sillä ole mitään väliä mitä minä haluan, se ei kuitenkaan toteudu. Harmittaa vain heikompien puolesta, että köyhää kyykytetään entistä enemmän ja talous ajaa ihmisarvon ohi. Sitä on kokoomuslainen politiikka. Olet vapaa ja onnellinen, jos kykenet potkimaan hiekkaa toisten silmille. Ellet, niin voi voi. Kokoomus on koulukiusaajien puolue, laillistettu keino käyttää valtaa heikompiin nähden osoittamatta hiukkaakaan empatiaa tahi ymmärtämystä. Mutta katsellaan muutama vuosi, miten Kokoomus meidät pelastaa.
 
Analyzer

Jäsen
Ehkä pari napsua enemmän kierroksia ja kohkaamista somessa ja medioissa mitä arvelin. Eihän sen toki pitäisi yllätys olla tässä nykyilmapiirissä.

Moni kuitenkin haluaa unohtaa koko homman juurisyyn. Nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole varaa pitää. Se on mahdotonta. Tuollaiset Marinin-Rinteen hallitusohjelmat jotka viisveisaavat talouden raameista ovat varastamista tulevilta polvilta meidän välittömäksi hyödyksi.

2000 luvun alun lihavat vuodet oli paljolti Nokian ansiota. Myös ikärakenne oli silloin terve(siihen hetkeen). Yhteiskuntamme pääsi tuolloin pöhöttymään, koska rahaa oli. Nyt sitten ”saavutettujen” etujen leikkaus tuntuu olevan mahdotonta monelle.

Jottei totuus unohtuisi, niin myös tällä hallituskaudella Suomessa annetaan paremmat pärjäämisen edellytykset tulotasosta tai terveystilanteesta riippumatta kuin valtaosassa maailman maissa. Tahtoo monelta unohtua.
 
Animal

Jäsen
Mutta jos olet niin sairas tai esim syrjäytynyt niin et saa ikinä vakuutusta.
"Kaikki Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset on vakuutettu sairauden varalta. Sairausvakuutuksen rahoittavat työnantajat, työntekijät ja valtio yhdessä. Sairausvakuutuksesta maksetaan vakuutetulle sairaus- ja vanhempainpäivärahoja, lääke- ja matkakorvauksia sekä korvauksia yksityisten terveyspalvelujen kustannuksista."

Tämä ote STM:n sivuilta.

Pitäisi olla jokaiselle selvää, että on valtion kannalta oleellista, että Suomessa on paljon elinvoimaista, markkinaehtoista yritystoimintaa sekä mahdollisimman moni työskentelyyn kykenevä on töissä ja mielellään yksityisellä sektorilla. Tempputyöllistäminen julkiselle sektorille tai johonkin julkisrahotteiseen puuhastelujärjestöön tai -projektiin ilman selkeitä tavoitteita on periaatteessa vain rahan siirtämistä taskusta toiseen. Lapset, sairaat, vaivaiset ja vanhukset ovat sitten tietty asia erikseen.
 
Byvajet

Jäsen
mahdollisuuksien tasa-arvo on se jonka mukana menestytään tai jäädään jälkeen.

Mahdollisuuksien tasa-arvo toteutui parhaiten maailmassa, jossa ei tarvinnut käydä kouluja, mutta duunari saattoi saada tehtaan portille menemällä hyväpalkkaisen vakiduunin. Tuolloinkin mahdollisuuksien tasa-arvon pystyi kuitenkin helposti kyseenalaistamaan.

Nykymaailmassa tuo on pelkkä hokema. Esimerkiksi kaksostutkimusten mukaan vaikuttaa yhä enemmän siltä, että valtava osa elämästämme tai potentiaalistamme ratkeaa hedelmöityksen hetkellä. Ihminen on esiohjelmoitu kone, joka kokee tahdon tunteita, mutta ohjautuu perimänsä ja sattuman ohjaamana. Tahdon tunne on ihan eri asia kuin tahto. Tahtominen on vain hetkellinen kokemus, minkä esimerkiksi moni alttarille astellut ja myöhemmin eronnut tietää. Lupausten antaminen on turhaa, koska todellista mielenhallintaa ei ole.

Kun tarkastelemme elämäämme, selitämme sitä tahdolla, koska muistamme asiat, joissa tahdon tunne on johtanut haluttuun, mutta unohdamme asiat, joissa olemme epäonnistuneet tahdon tunteesta huolimatta.

Ihminen voi selittää menestyksensä työelämässä tahdolla. Hän voi väittää, että hänen menestyksensä taustalla on päätös tehdä kovasti työtä. Samaan aikaan hän voi kuitenkin painia kovasta yrittämisestä huolimatta ylipaino-ongelmien kanssa. Ristiriita ei useimpia häiritse. Tulkinta luodaan tukemaan omaa tunne-elämää. Ehjää selitystä oman toiminnan perusteista ei edes yritetä luoda.

Nykymaailma suosii älykkyyttä, sosiaalista sujuvuutta ja ulkonäköä. Lisäksi kaiketi auttaa, jos attribuoi onnistumisensa omaksi ansioksi ja epäonnistumisensa muiden syyksi, koska se kasvattaa itseluottamusta ja auttaa jaksamaan. Lisäksi tällainen toimintamalli kasvattaa valtaa, koska ihmiset laumaeläiminä seuraavat mielellään johtajaa riippumatta siitä, onko hänen puheidensa ja tekojensa taustalla mitään todellista.

Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ihmisten erilaisuuden vuoksi ole eikä tule. Siksi enemmän pitäisi kiinnittää huomiota lopputulokseen.

Tämä ketju on kyllä huikeaa rationalisuuden ilotulitusta. Valtiontalous on rapistunut, ja nyt kun sitä pakotetusti laitetaan kuntoon niin öyhöttäjät kaivautuu esiin purkamaan pahaa oloaan. Se tie jolla oltiin Rinteen-Marinin hallituskaudella - siihen ei ole enää varaa. Ei. Ole. Varaa.

Tuskin talouden sopeutuksen pakosta on epäselvyyttä. Keskustelu koskee sitä, miten se toteutetaan. Kun vanhuuden kulut ovat nousseet 20 vuodessa 20 miljardia, mutta eläkeläisiä ei oteta mukaan sopeutustalkoisiin, se kertoo ainoastaan sen, että kokoomukselle talouden sopeutus ei ole ensisijainen tavoite.

Kokoomus ei osoita korkeaa moraalia, rationaalisuutta ja uhrautumista kansakunnan hyväksi, vaan sille tärkeämpää on oma kannatus kuin talouden laittaminen kuntoon. Siksi se leikkaa ideologisesti vähäosaisilta sen sijaan että leikkaisi ihmisiltä, joilta leikkaamalla saataisiin suurimmat säästöt tai joilta leikkaaminen vaikeuttaisi vähiten heidän elämäänsä.
 
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä millainen meno ketjussa olisi, jos hallitus suunnittelisi leikkausta myös eläkeläisille.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tämä ketju on kyllä huikeaa rationalisuuden ilotulitusta. Valtiontalous on rapistunut, ja nyt kun sitä pakotetusti laitetaan kuntoon niin öyhöttäjät kaivautuu esiin purkamaan pahaa oloaan. Se tie jolla oltiin Rinteen-Marinin hallituskaudella - siihen ei ole enää varaa. Ei. Ole. Varaa.
Ihan varmasti on varaa. Mitä nämä velkamiljardit muuta ovat kuin numeroita jossain digissä. Tuleeko joku soittamaan Suomen ovikelloa ja vaatimaan rahaa? Maksa tai lyön pesismailalla polvilumpioon? Sanokaa valtio joka ei ole velkaa. Kelle ne kaikki on velkaa? Toisilleen? Ihan urpo ajatuskin että joku valtio maksaisi kaikki velkansa. Maailma pyörii miinuksella koko ajan kuitenkin.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Näin ne asiat koetaan eri tavoin. Mielenkiintoisinta minusta onkin pohtia, mistä näin vahvasti eriävät käsitykset samoista teemoista juontuvat.

Sehän se politiikan mielenkiintoinen puoli onkin. Ihmisten taustat ja lähiympäristö vaikuttaa näkemyksiin vahvasti ja asiat voidaan kokea hyvin eritavalla.

Sormien läpi katselua ja kritiikin ihmettelyä havaittavissa hallitusohjelmaan huonompiin linjauksiin liittyen tällä kertaa oikeiston suunnasta. Edellisen hallituksen aikana asetelma oli toisinpäin.

Toistuva kaava ja oikeastaan eniten politiikassa huolestuttaa tämä polarisaatio ja toimien ehdottomuus. Kun omat toimet esitetään ainoana vaihtoehtona se vain petaa seuraavalle hallituskierrokselle heilahduksen toiseen suuntaan.

Tämä toki toistuu oppositio/hallitus asetelmassa muutenkin mutta tuntuu että joka vaalikausi mennään kauemmas pitkäjänteisestä politiikanteosta yli hallituskausien. Ilmastotavoite 2035 on harvinainen esimerkki vaikka sitäkin yritettiin lieventää yhden puolueen toimesta. Onneksi jäivät asiassa yksin.

Näitä pitkäjänteisiä linjauksia tarvittaisiin lisätä huomattavasti lyhytkestoisten päätösten sijaan. Omat odotukset on eniten siinä että tuleva hallitus saisi muutaman ison päätöksen johon myös oppositio voisi sitoutua. Tällä hekellä se näyttää aika vaikealta, mutta katsotaan mitä tulee. Vihreät voinee sitoutua osaan päätöksistä ja Keskusta toisiin. Mihin demarit pystyy sitoutumaan lienee kuitenkin ratkaisevaa jatkuvuuden kannalta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä on hieman vaikea asia. Ymmärrän indeksit ja kustannustason nousun. Nykyiset etuudet (sosiaaliturva) ovat eläkeläisillä ja muilla etuuksia saavilla suhteellisen korkeat suhteessa maksettuun eläkkeeseen ja suhteessa vaikkapa 2000 ja sen jälkeen syntyneisiin. Pelkästään eläkkeelle pääsyssä ero voi olla 6-7 vuotta.

Eläkevarat tulisi sijoittaa nykyistä tehokkaammin ja eläkkeiden määrä muuttuisi sijoitusten tuoton mukaan. En sano, että tasan näin, mutta jotain tähän suuntaan. Muussa tapauksessa 2030-luvulla työssä olevat maksavat luokkaa 25 prosenttia palkastaan silloin eläkkeellä olevien eläkkeeseen.

Orpon hallitus on onneksi tätäkin pohtimassa. Toivottavasti nähdään myös tekoja pohdinnan jälkeen.
Nimenomaan eläkejärjestelmä pitäisi uusia niin, että myös maksussa olevat eläkkeet laskisivat saman tasoisiksi kuin uusilla eläkeläisillä on. Eläkejärjestelmän suurin valuvika siinä, että juuri suurin ryhmä on maksanut vähiten aikanaan sisään. Mutta tästä uusi hallitus on linjannut, että tämä on pyhä lehmä.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Tuskin talouden sopeutuksen pakosta on epäselvyyttä. Keskustelu koskee sitä, miten se toteutetaan.

On siitä epäselvyyttä. Riittää kun omastakin lähipiiristä etsii vasemmistohenkisiä ihmisiä ja kuuntelee heidän referointiaan viimeisiltä vuosilta. Tai hakee Yle Areenasta paneeleita/A-Talkeja joissa Andersson, Marin, Mäkynen et al. briljantisti avaa talousnäkemyksiään.

Kokoomus ei osoita korkeaa moraalia, rationaalisuutta ja uhrautumista kansakunnan hyväksi, vaan sille tärkeämpää on oma kannatus kuin talouden laittaminen kuntoon. Siksi se leikkaa ideologisesti vähäosaisilta sen sijaan että leikkaisi ihmisiltä, joilta leikkaamalla saataisiin suurimmat säästöt tai joilta leikkaaminen vaikeuttaisi vähiten heidän elämäänsä.

Osoittaapas. Heikoimmilta jos leikataan, niin niiltä leikataan välttämättömiä siivuja pois. Kyllä he jatkossakin tukia ja etuuksia saavat, mutta on selvää että pelin henki näiden asioiden sisällä kiristyy. Ja se on juuri se tie joka pakottaa sopeutumaan ja pyrkimään toimimaan itsekin suuremman hyödyn mukaisesti. Tämä on ainoa jäljellä oleva tie, muuten rahat loppuu. Tai oikeastaan nehän ovat jo loppuneet. Lisävelalla tulevien sukupolvien kurittaminen on ollut _ainoa_ keino tähän saakka.

Markkinavetoinen talous on ainoa joka toimii. Tästä syystä tämän koneiston lompakkojen suuntaan ainoiden sopeutustoimien kohdistaminen, kuten esität, on todella typerä ja lyhytnäköinen vaihtoehto.

Pehmeys, ihmisyys ja että kaikki, etenkin vähäosaisemmat, saa kaikkea - se on kaunis ideaali. Mutta kukaan ei ole saanut sitä toimimaan eikä nykyisessä tilanteessa se enää voi olla vaihtoehto.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Ihan varmasti on varaa. Mitä nämä velkamiljardit muuta ovat kuin numeroita jossain digissä. Tuleeko joku soittamaan Suomen ovikelloa ja vaatimaan rahaa? Maksa tai lyön pesismailalla polvilumpioon? Sanokaa valtio joka ei ole velkaa. Kelle ne kaikki on velkaa? Toisilleen? Ihan urpo ajatuskin että joku valtio maksaisi kaikki velkansa. Maailma pyörii miinuksella koko ajan kuitenkin.

Kiitos. Oma pointtini on tällä alleviivattu. Allekirjoituskamaa.

Numeroita jossain digissä. Tuleva klassikko.
 
Animal

Jäsen
Toistuva kaava ja oikeastaan eniten politiikassa huolestuttaa tämä polarisaatio ja toimien ehdottomuus. Kun omat toimet esitetään ainoana vaihtoehtona se vain petaa seuraavalle hallituskierrokselle heilahduksen toiseen suuntaan.
Tästä on helppo olla samaa mieltä. Vaikka olenkin tällainen keskustaoikeistolainen konservatiivi, niin tietyissä kysymyksissä kolmikantaneuvottelut ja TUPO -ratkaisut olisivat nykypäivänäkin paikallaan, vaikka joillekin ne ovat kirosana ja häivähdys viime vuosituhannelta.

Poterot eivät ole vain oikealla ja vasemmalla ja se lienee se suurin ongelma. Poreroita alkaa olla jo kymmenessä eri suunnassa ja kaikki ovat joissain kysymyksissä toistensa liittolaisia ja joissain toisiaan vastaan.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Markkinavetoinen talous on ainoa joka toimii.
Hyvin toimii. Kokoomuslaisen näkökulmasta. Tuolla on laitokset ja laitosten pihat pullollaan ihmisiä jotka voisivat olla eri mieltä. Mutta kokoomuslaisen lompakko on onneksi täynnä eli homma toimii.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ihmisten erilaisuuden vuoksi ole eikä tule. Siksi enemmän pitäisi kiinnittää huomiota lopputulokseen.

En jaa itse ihan näin suoraviivaista näkemystä mille polulle ihminen asettuu perimän ja sattuman myötä. Uskon ainakin itse että yhteiskunta voi vaikuttaa päätöksillä siihen millainen mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin ihmiselle jää. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa, mutta sen osan johon voi kynnystä pitää madaltaa ja mahdollisuuksien puitteissa laajentaa.

Oli kyse tahdosta tai unelmista, niille pitää jäädä tilaa. Muussa tapauksessa ajaudumme pikkuhiljaa kohti aivan erilaista yhteiskuntajärjestelmää.

Tuskin talouden sopeutuksen pakosta on epäselvyyttä. Keskustelu koskee sitä, miten se toteutetaan. Kun vanhuuden kulut ovat nousseet 20 vuodessa 20 miljardia, mutta eläkeläisiä ei oteta mukaan sopeutustalkoisiin, se kertoo ainoastaan sen, että kokoomukselle talouden sopeutus ei ole ensisijainen tavoite.

Näin juuri. Tämä hallitusohjelmassa ehkä eniten hiertää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä ketju on kyllä huikeaa rationalisuuden ilotulitusta. Valtiontalous on rapistunut, ja nyt kun sitä pakotetusti laitetaan kuntoon niin öyhöttäjät kaivautuu esiin purkamaan pahaa oloaan. Se tie jolla oltiin Rinteen-Marinin hallituskaudella - siihen ei ole enää varaa. Ei. Ole. Varaa.
Se verran pitää korjata, että Suomessa on ollut monta hallitusta putkeen jotka ovat jakaneet rahaa surutta. Kataisen hallitus taitaa silti edelleen pitää ennätystä rahan jakamisessa, jota pidän kyllä Suomen lähihistorian surkeimpana kokoonpanona.

Valtiontalous on rapistunut jo kohta toista vuosikymmentä putkeen, kun talous ei kasva. Ihan helvetillinen tilanne tuleville sukupolville.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Henkilökohtaisesti pidän kyllä hyvin erikoisena tätä ajattelua, että ollaan ”liian hyviä” johonkin hommiin. Lähtökohtaisesti jokaisen ihmisen pitäisi pyrkiä elättämään itsensä ja mikäli oman alan töitä ei löydy niin pyrkiä tekemään jotakin muuta. Ei se koulutus, aiempi työkokemus sekä muu osaaminen tee sinusta muita parempaa ihmistä, jonka ei tarvitse esimerkiksi alentua siistijäksi tai kaupan kassaksi vaan voi odotella arvolleen sopivia töitä.

Asiat voi nähdä monella tavalla. Itse pidän arvossa sitä että ihmiset tekevät työkseen sitä missä ovat hyviä ja mistä ovat kiinnostuneet. Joillekin toisille työ on ehdoton itseisarvo ja suoranainen pakko, varsinkin kun ajatus ei koske omaa itseä.

Koulutus, työkokemus ja osaaminen eivät tee kenestäkään parempaa ihmistä. Mutta kyllä ne vaikuttavat siihen millaisena ihminen itsensä näkee ja mitä valitsee. Joku mainitsi esimerkkinä eduskunnasta pudonneet kansanedustajat. En ole vielä kuullut että kukaan heistä olisi mennyt kaupan kassalle. Ja suuresti epäilen että nämä palstan kokkariviisauksien jakajat tekisivät niin itsekään.

Pakottamisella ja uhkaamisella tuotetaan huonosti motivoituneita työntekijöitä. Sellaisia tämä yhteiskunta ei ainakaan tarvitse.
 
Hexa

Jäsen
Nimenomaan eläkejärjestelmä pitäisi uusia niin, että myös maksussa olevat eläkkeet laskisivat saman tasoisiksi kuin uusilla eläkeläisillä on. Eläkejärjestelmän suurin valuvika siinä, että juuri suurin ryhmä on maksanut vähiten aikanaan sisään. Mutta tästä uusi hallitus on linjannut, että tämä on pyhä lehmä.
Potentiaalisia äänestäjiä on niin paljon, että siksi tuohon epäkohtaan ei yksikään puolue uskalla puuttua ja kajota.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
, kun talous ei kasva.
Tätä jatkuvan kasvun uskontoa olen ihmetellyt koko aikuisikäni. Minkä kustannuksella talouden pitäisi kasvaa? Maapallo ei kuitenkaan kasva. Jostain se kasvu on pois. Kehitysmaista? Pitäisikö oppia olemaan tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina vaatia lisää? Tai haluta vaihteeksi henkistä kasvua?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös