Vertasin tähän koska tilanne on verrattavissa.
No näinhän se on kun oikeasta suunnasta katsotaan. Jos siis ei erota rahan pumppaamista itselleen ja perhepiiriin kuntayhtiön saamasta tuesta. Iso ero, voin kertoa.
Vertasin tähän koska tilanne on verrattavissa.
Mennyt vähän ohi, kuka Orpon hallituksen ministeri onkaan puoltanut tukea golfkentälle tai johonkin muuhun harrastukseen, jossa ministeri perheineen on osakkaana?
e: taisi ollakin kyse persujen kansanedustajasta, joka hommasi miljoonan kuntien omistamalle ampumaradalle. Ei siis itsensä tai perheensä osin tai kokonaan omistamalle. Joo-o. Tyypillistä lypsämistä omalle alueelle kansanedustajalta, mutta ei nyt sentään voi verrata Lindenin tapaukseen.
Essayah myös tämän täysin absurdin erillisrahoituksen junailijana Kontiolahden ah-stadionin valoihin, ja sitten maakuntajohtaja perässä perustelee kansanterveydellä arvokisavaloja. Ei ole osakas eikä mitään juridista jääviyttä, mutta näyttää ihan saatanan typerältä.
Helvetisti on säästettävää sotepuolella, mutta ampumahiihdon arvokisoja perustellaan kansanterveydellä. Näin penkkiurheilijanakin ajateltuna kuulostaa hölmöltä.Essayah myös tämän täysin absurdin erillisrahoituksen junailijana Kontiolahden ah-stadionin valoihin, ja sitten maakuntajohtaja perässä perustelee kansanterveydellä arvokisavaloja. Ei ole osakas eikä mitään juridista jääviyttä, mutta näyttää ihan saatanan typerältä.
Näin on. Mutta ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun ministeri/kansanedustaja junailee rahaa haluamaansa kohteeseen ja perusteet ovat sitä itseään. Tässä on silti iso ero siihen, että junailisi perheyhtiölleen tai itselleen ja siksi pohdin @mikko600 nostoa.
Onhan tuossa mitä enemmän myös kansallinen turvallisuus kyseessä. Ammunta ja hiihto, molemmat erittäin tärkeitä maanpuolustustaitoja. Pohjimmiltaan Sari on isänmaan asialla.Essayah myös tämän täysin absurdin erillisrahoituksen junailijana Kontiolahden ah-stadionin valoihin, ja sitten maakuntajohtaja perässä perustelee kansanterveydellä arvokisavaloja. Ei ole osakas eikä mitään juridista jääviyttä, mutta näyttää ihan saatanan typerältä.
Aloin miettimään, että onko Kontiolahti menettämässä jotkut kisat jos ei valoja uusita, ja sitä kautta jäisi tuloja ja näkyvyyttä saamatta. Todennäköisesti ei, vaan kyse on suhmuroinnista, mutta tuli vaan mieleen.Onhan tuossa mitä enemmän myös kansallinen turvallisuus kyseessä. Ammunta ja hiihto, molemmat erittäin tärkeitä maanpuolustustaitoja. Pohjimmiltaan Sari on isänmaan asialla.
Helvetisti on säästettävää sotepuolella, mutta ampumahiihdon arvokisoja perustellaan kansanterveydellä. Näin penkkiurheilijanakin ajateltuna kuulostaa hölmöltä.
Sitä olen pohtinut, tarviiko Suomen välttämättä panostaa huippu-urheiluun kun kerran muut maat tekevät sen puolestamme. Mielestäni se että esikuvat ovat suomalaisia, ovat jäänne yhtenäiskulttuuriselta ajoilta, jolloin elettiin vielä kansallistunteen vallassa. Samaa EU:tahan ollaan kaikki. Esim vaikka Dublantis on esikuvana kelle tahansa juniori-iässä olevalle seiväshyppääjälle.Isossa kuvassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että huippu-urheiluun panostaminen on panostamista kansanterveyteen. Pidän esikuvia lähes välttämättömänä, jotta saadaan lapset liikkumaan. Ei se lapsi lähde pururataa kiertämään vanhempien pakottamana tai jos vaikka se pururata olisi alansa huippua. Hän lähtee sitä kiertämään Myllylänä tai Mäkäräisenä.
Ei kai huippu-urheilu aina välttämättä kovin terveellistä touhua ole. Pahimmillaan paikat on paskana jo nuorena. Toki touhusta saa paljon muuta hyvää ihmisenä itselleen kuin pelkän urheilemisen.Isossa kuvassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että huippu-urheiluun panostaminen on panostamista kansanterveyteen. Pidän esikuvia lähes välttämättömänä, jotta saadaan lapset liikkumaan. Ei se lapsi lähde pururataa kiertämään vanhempien pakottamana tai jos vaikka se pururata olisi alansa huippua. Hän lähtee sitä kiertämään Myllylänä tai Mäkäräisenä.
Lisäksi nämä ykkösmiljoonat eivät meidän SOTEa pelastaisi vaikka ne sinne kanavoitsisiin. Pitkässä juoksussa meidän SOTEn pelastaa kansanterveyden pelastaminen ja se, että saadaan ihmiset huolehtimaan itsestään. Tässä huippu-urheilijoiden esimerkki on täysin korvaamaton asia. Ja jos nyt ykkösmiljoonien investoinneilla saadaan edes muutama lapsi pelastettua diabetekselta tai sepelvaltimotaudilla niin tuo investointi on hyvin nopeasti maksettu takaisin.
Sitä olen pohtinut, tarviiko Suomen välttämättä panostaa huippu-urheiluun kun kerran muut maat tekevät sen puolestamme. Mielestäni se että esikuvat ovat suomalaisia, ovat jäänne yhtenäiskulttuuriselta ajoilta, jolloin elettiin vielä kansallistunteen vallassa. Samaa EU:tahan ollaan kaikki. Esim vaikka Dublantis on esikuvana kelle tahansa juniori-iässä olevalle seiväshyppääjälle.
Toki Simula on ko. yhtiön hallituksen puheenjohtaja, eli vaikka tuossa ei olekaan kysen Linden-tason koplailusta, niin kyllä siellä hiukan enemmän on kytköstä kuin puhdas rahan junailu kotiseudulle. Mutta sinänsä siltarumpuiluahan tuo lähinnä on, kuten nuo Essayahin valotkin. Jälkimmäisessä mielenkiintoista on se, että koska asiaa ei saatu junailtua urheilurahoista, niin ne silpaistiin elinkeinopuolelta. Sikäli siis varsin luovaa pekkarointia.No näinhän se on kun oikeasta suunnasta katsotaan. Jos siis ei erota rahan pumppaamista itselleen ja perhepiiriin kuntayhtiön saamasta tuesta. Iso ero, voin kertoa.
Suurin ongelma on se, ettei suomalaiset liiku tarpeeksi. Toinen ongelma on se, ettei suomalaiset syö tarpeeksi terveellistä ruokaa. Liikkumattomuus aiheuttaa todella paljon ongelmia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä sekä väestölle että yhteiskunnassa kohonneina kustannuksina sote- ja terveysalan palvelutuotannossa.Ei kai huippu-urheilu aina välttämättä kovin terveellistä touhua ole. Pahimmillaan paikat on paskana jo nuorena. Toki touhusta saa paljon muuta hyvää ihmisenä itselleen kuin pelkän itse urheilemisen.
Ihailla täytyy esim. norjalaisia kun ihan tavalliset perheet lähtevät yhdessä hiihtämään ja ulkoilemaan. Siinä on todellista kansanterveyden hoitamista.
Juurikin näin on asianlaita.Ei kai huippu-urheilu aina välttämättä kovin terveellistä touhua ole. Pahimmillaan paikat on paskana jo nuorena. Toki touhusta saa paljon muuta hyvää ihmisenä itselleen kuin pelkän urheilemisen.
Ihailla täytyy esim. norjalaisia kun ihan tavalliset perheet lähtevät yhdessä hiihtämään ja ulkoilemaan. Siinä on todellista kansanterveyden hoitamista.
Olen samaa mieltä. Onko kuitenkin tärkeämmät ampumahiistostadionin valot vai esim. urheilijoiden valmennuksen tai leirityksen tai nousevien nuorten kykyjen tukeminen?Isossa kuvassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että huippu-urheiluun panostaminen on panostamista kansanterveyteen. Pidän esikuvia lähes välttämättömänä, jotta saadaan lapset liikkumaan. Ei se lapsi lähde pururataa kiertämään vanhempien pakottamana tai jos vaikka se pururata olisi alansa huippua. Hän lähtee sitä kiertämään Myllylänä tai Mäkäräisenä.
Lisäksi nämä ykkösmiljoonat eivät meidän SOTEa pelastaisi vaikka ne sinne kanavoitsisiin. Pitkässä juoksussa meidän SOTEn pelastaa kansanterveyden pelastaminen ja se, että saadaan ihmiset huolehtimaan itsestään. Tässä huippu-urheilijoiden esimerkki on täysin korvaamaton asia. Ja jos nyt ykkösmiljoonien investoinneilla saadaan edes muutama lapsi pelastettua diabetekselta tai sepelvaltimotaudilla niin tuo investointi on hyvin nopeasti maksettu takaisin.
Ei kai huippu-urheilu aina välttämättä kovin terveellistä touhua ole. Pahimmillaan paikat on paskana jo nuorena. Toki touhusta saa paljon muuta hyvää ihmisenä itselleen kuin pelkän urheilemisen.
Ihailla täytyy esim. norjalaisia kun ihan tavalliset perheet lähtevät yhdessä hiihtämään ja ulkoilemaan. Siinä on todellista kansanterveyden hoitamista.
Ei se BilleBeino- paita kenestäkään vielä jääkiekkkoilijaa tee.…ja lähtiessään yhdessä hiihtämään pukeutuvat Daehlie merkkiseen tuulipukuun
Eipä niistä kansallisista tai kansainvälisistä esikuvista ole kauheasti hyötyä, jos kunta säästää niin aikuisten kuin lastenkin liikuntapaikoista ja harrastukset ovat nousevien hintojen puolesta monien perheiden ulottumattomissa.
Ei se BilleBeino- paita kenestäkään vielä jääkiekkkoilijaa tee.
Niin, lapset voisi aivan hyvin juosta metsässä ja kiipeillä puissa. Talvella sitten leikkiä lumisotaa, niin sitä tehtiin omassa ja vanhempien lapsuudessakin.Tämä ongelma on aikuisten maailmassa. Totta kai lapsikin haluaisi pelata hienoilla areenoilla, mutta ei lapsi sellaista tarvitse vaan hyvinkin alkeellinen olosuhde käy ja pallona toimii tarvittaessa vaikka kääritty sukka.
Uskallan väittää, että kunnalliset liikuntapaikat ja harrastusmahdollisuudet ovat Suomessa maailman mittapulla aivan huippuluokkaa. Valitettavasti se ei ole meidän kansanterveyttä pelastanut.
Varmaan näinkin. Toisaalta jos hallitus toteuttaa kaavaillun korotuksen liikuntapalveluiden arvonlisäveroon (10 % --> 14 %), niin eivät taida yhdet ampumahiihtostadionin valot ja laajennettu ampumarata kääntää yhtälöä vielä kansanterveyden kannalta plussalle.Isossa kuvassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että huippu-urheiluun panostaminen on panostamista kansanterveyteen. Pidän esikuvia lähes välttämättömänä, jotta saadaan lapset liikkumaan.
Niinpä. Lapsia on kuitenkin vähemmän kavereiksi toisilleen pihaleikkeihin nykyään kuin aikaisemmin. Nykyään ”lumisotaa” pelataan yksin tai kavereiden kanssa verkossa.Niin, lapset voisi aivan hyvin juosta metsässä ja kiipeillä puissa. Talvella sitten leikkiä lumisotaa, niin sitä tehtiin omassa ja vanhempien lapsuudessakin.
Tämän olen valitettavasti huomannut. Omassa lapsuudessani pelattiin kylän kakaroiden kanssa kaikilla mahdollisilla kentillä tai vähintään mielikuvituskentillä kaikkia urheilulajeja jalkapallosta ja jääkiekosta pesäpalloon. Omat lapset taas ovat tiukasti sisätiloissa ja ulos niitä ei saa kuin yhden kaverin kanssa kerrallaan. Yhteisöllisyys ja sitä kautta terveet harrastukset puuttuvat.Niinpä. Lapsia on kuitenkin vähemmän kavereiksi toisilleen pihaleikkeihin nykyään kuin aikaisemmin. Nykyään ”lumisotaa” pelataan yksin tai kavereiden kanssa verkossa.
Eikös hallitus aiemmin leikellyt lapsiperheiltä tukia ja nostanut liikuntapaikkojen verotusta jne.? Lapset tutkitusti oppivat hyvin vanhemmiltaan liikunnallisen elämäntavan, joten nuo lienevät paljon olennaisempia kuin jonkun ampumahiihtoradan tukeminen. Tuskin tulee tämän seurauksena harrastuksen pariin uusia junnuja liukuhihnalta ja esiteinit paina lenkkipoluilla ihan mäkäräisinä.Vastavänkääjistä huolimatta pidän erinomaisena asiana, että lapsille pyritään luomaan sisäistä motivaatiota liikunnallisempaan ja terveellisempään elämäntapaan. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että lapsi saa tällaiselle tielle oman motivaationsa ja oppii tavat jo lapsena.
Elintasosairaudet ja liikunta/tukielinsairauksien hoito kustantaa vuosittain noin 7 miljardia euroa - tähän vielä välilliset kustannukset päälle. Samaan aikaan kun kustannukset ovat nousseet, suomalaiset ovat nousseet Euroopan toiseksi lihavimmaksi kansaksi. Ei tämä homma mielestäni ratkea sillä, että nostetaan lääkärien tai sairaanhoitajien palkkaa tai edes alvia laskemalla. Tämä asia ratkeaa sillä, että ihmiset oppivat erilaiset elintavat.