Jotenkin tuntuu että kaikessa poliittisessa keskustelussa on läsnä lähinnä kultakalan muisti. Eivät nämä tämänkään päivän leikkaukset, sopeutukset tai miksi niitä haluaakaan sanoa, ole mielestäni mistään muusta seurausta kuin parista viime vuosikymmenten populismista ja oman suojatyöpaikan petaamisesta. Nykyhallitus tekee mielestäni sen mikä on vain väistämätöntä ja välittämättä omasta tulevaisuudestaan. Valtiomiestoimia. Vaikkakin todettava, että onhan Orpo ollut ministeri/pääministeri silloinkin kun olisi jo pitänyt ryhtyä toimiin. Kaikki puheet siitä miten NYKYhallitus kiusaa ja pettää, on sellaisten puhetta jotka omalla toimimattomuudellaan pettivät kansalaiset aiemmin.
Ja jotta jonkunlainen totuus pysyisi mukana kaikessa, niin karu totuus vaan taitaa olla, että rahat eivät tule riittämään koska väestö vanhenee ja elää hyvin hyvin epäterveellisesti niin liikunnan, unen, ruokailun kuin myös päihteiden käytön suhteen. Sitä ei mikään hallitus "siivoa" sitten seuraavalla hallituskaudella, kuten ikävä kyllä esim jatkoajastakin jonkun puoluefantasioissaan kirjoitettua kukkua joutuu todistamaan. Kaikki lähtisi liikkeelle varhaiskasvatuksesta lähtien peruskouluun ja liikuntamahdollisuuksiin panostamisella. Millä resurssilla tämä tehtäisiin, on tietenkin hyvä kysymys.