Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 631 067
  • 18 851

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tämä onkin kun ortopedin diagnoosi oli jäätynyt olkapää mutta halusi silti mut magneettiin. Ongelma on että talo ei maksa ja kunnalliseen ei diagnoosin perusteella oteta kun työterveyslääkäri pisti lähetteen.. Työnantajan vastine oli etteivät he maksa että olen saikulla sitten niin kauan kun käsi paranee itsestään.

Dilemma tässä onkin että kun oon Kelan rahoilla niin talolla ei ole intressiä saada mua työkuntoon takasin.

Mua kyllä edelleen ihmetyttää toi ettei maksa, jos kerran kuuluu työterveyden piiriin. Jos se vamma ei kuulu työterveyden piiriin (mistä siis ilmeisesti työnantajan mielestä kyse), silloinhan työnantaja ei ole korvausvelvollinen. Tai siis, jos kyseessä on työssä vahingoittunut olkapää, silloin työnantaja on korvausvelvollinen, ja se voi toki halutessaan hakea Kelalta korvauksia sitten jälkikäteen.

Avainasia tuossa lienee tosiaan se vastuunjako; meneekö vamma vakuutuksen alle. Jos ei, niin ikävä homma tosiaan, mutta ei se silti ole työnantajan vastuulla huolehtia niistä kuluista siinä tapauksessa.
 
peksa

Juttelin oman esimieheni kanssa joka on mun puolella tässä kun se tietää hommat kun itse tehnyt niitä myös. Se sanoi mulle ettei hän voi asialle mitään kun päätökset näistä tekee kaksi henkilöä ja että kun osastolle palkattiin juuri pari uutta niin akuuttia tarvetta ei sen puolesta näytä olevan.

Tämä vaiva ei estä käytännössä kaikkia töitä mutta esim nykytyössäni en pysty tekeen mitään kun raskaita nostoja paljon ennenkuin käsi täysin kunnossa.

Mut tosiaan saa nähdä mikä taho hermostuu ensin jos tämä saikku jatkuu vielä toisen 5kk koska levolla se ei parane eikä jumpalla.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tämä on käyty moneen kertaan läpi tässäkin ketjussa. Aina sen joku kaivaa. Kirjoitin jälleen kerran tarkoituksella "yksittäisestä" tai "yksittäisistä" työntekijöistä. Suuremmissa joukkoirtisanomisissa tilanne on erilainen.

Järkevintä olisi yksittäistapauksissa ns. Tanskan malli. Siinä palkkaaminen ja irtisanominen on helppoa, mutta alkuun työttömyysturva vankka. Tämä ohjaisi työntekijänkin kehittämään osaamistaan.

Onko kukaan tutkinut, että kuinka paljon lisää työelämästä täysin syrjäytyneitä tällainen uudistus tuo mukanaan?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tämä vaiva ei estä käytännössä kaikkia töitä mutta esim nykytyössäni en pysty tekeen mitään kun raskaita nostoja paljon ennenkuin käsi täysin kunnossa.

Mutta avainkysymys onkin korvausvelvollisuuden kannalta, että miten käsi on vahingoittunut. Onko se työssä/työperäistä? Jos on, silloin yksiselitteisesti laki velvoittaa yrityksen maksamaan KAIKKI siitä koituvat kulut. Jos taas kyseessä ei ole työperäinen vamma, silloin yritys saa tehdä mitä lystää korvausten kanssa, kunhan siis maksavat sovitun sairaslomapalkan.

Eli, jos paperityömiehellä jää käsi kahden ison massarullan(?) väliin, on se 100% työnantajan korvattavaa, koska kyseessä on työtä tehdessä sattunut tapaturma. Jos taas kahvitauolla sen kätensä teloneen kaverin kollega läikyttää kahvit päälleen ja saa siitä vammoja, ei työnantajan kai ole mikään pakko korvata muuta kuin se peruslääkärikäynti, koska tapahtuma tapahtunut kuitenkin työajalla.

Ja jälkimmäisessä tapauksessahan se sitten valitettavasti on sinun harteilla se vamman korjaaminen ja siitä aiheutuvien kustannusten hoitaminen.
 
Ei sillai mulla huonosti asiat ole kun yönsä saa nukuttua ilman pillereitä. Mutta lopputiliä ei voi oikeestaan ottaa kun pitää saada selvyys mistä vaiva on peräisin. Tässä on ainoa hyvä puoli että saa hoitaa vammaansa omaan tahtiin eikä työkkäri patistele työnhakuun.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mutta avainkysymys onkin korvausvelvollisuuden kannalta, että miten käsi on vahingoittunut. Onko se työssä/työperäistä? Jos on, silloin yksiselitteisesti laki velvoittaa yrityksen maksamaan KAIKKI siitä koituvat kulut. Jos taas kyseessä ei ole työperäinen vamma, silloin yritys saa tehdä mitä lystää korvausten kanssa, kunhan siis maksavat sovitun sairaslomapalkan.

Eli, jos paperityömiehellä jää käsi kahden ison massarullan(?) väliin, on se 100% työnantajan korvattavaa, koska kyseessä on työtä tehdessä sattunut tapaturma. Jos taas kahvitauolla sen kätensä teloneen kaverin kollega läikyttää kahvit päälleen ja saa siitä vammoja, ei työnantajan kai ole mikään pakko korvata muuta kuin se peruslääkärikäynti, koska tapahtuma tapahtunut kuitenkin työajalla.

Ja jälkimmäisessä tapauksessahan se sitten valitettavasti on sinun harteilla se vamman korjaaminen ja siitä aiheutuvien kustannusten hoitaminen.
Sitten on taas sellaisia tapaturmia, joissa ollaan harmaalla alueella. Työkaverin polvi hajosi töissä, kun hän kumartui lisäämään paperia kopiokoneeseen. Se ei kelvannut työtapaturmaksi, koska vakuutusyhtiö ei selvityksen perusteella uskonut, että polvi hajosi töissä. Varmaan hajoamisessa oli osana esimerkiksi työkaverini ylipaino ja muitakin syitä saattoi olla, mutta kyllä tuo lopullinen rikkoutuminen tapahtui töissä, työaikana ja työtehtävää tehtäessä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kannatetaan. Ei se voi olla mikään perusoikeus asua kalliilla alueella kalliissa asunnossa, ellei sitä kykene itse kustantamaan.

Mutta onneksi näin:

Toiseksi perustuslakivaliokunta edellytti, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee täsmentää lakia sillä tavalla, että siinä olevat erityiset perusteet poiketa asumismenojen katosta tehdään oikeusharkintaiseksi.
Viranomaisen tulee siten ottaa erityisperusteet huomioon toimeentulotukipäätöksen teossa, jos kriteerit täyttyvät. Perusteita voivat olla esimerkiksi pitkäaikainen, vakava sairaus, vammaisuus tai korkea ikä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Itse olin aiemmin Orpon hallitusohjelman takana jos ei ihan 100 % niin ainakin 90 %. Kun laskelmat ja lausunnot hallitusohjelman vaikutuksista eri ryhmille saatiin julkisuuteen, paljastui mielenkiintoinen asia. Tavoiteasettelu oli liiaksi ideologinen vaikka hallitusohjelman tekstissä puhuttiinkin taloudesta ja eri tavoin Suomen laittamisesta raiteilleen.

Kokoomuksen sisällä on asiasta keskustelua ja itse käyn sitä useammassa ryhmässä. Into uudesta hallituksesta ei ole suinkaan hiipunut, mutta moni näkee vaaran merkkejä osin nuorten, osin lapsiperheiden, osin opiskelijoiden, osin osa-aikaisten ja monen muun ryhmän tulevaisuuskuvan muuttumisessa.

SDP ja Kokoomus voivat löytää toisensa ja sanoisin, että siihen on todellinen tarve.

Hyvin ymmärrettävää, että näkee riskejä leikkauksissa. Ja varsinkin siinä tapauksessa, jos/kun niitä voi kasaantua yhdelle taloudelle. Niissä tilanteissa toivon valtiolta jonkinlaista kohtuullistamista, ja koska työelämän ulkopuolella olevia toivotaan hartaasti töihin tavalla tai toisella, niin tosiaan sen työttömyystuen suojaosan kohdalla voisi olla pohdinnan paikka palautukseen. Jos esimerkiksi perheestä on vaan 1 töissä ja sekin ei -täyspäiväsesti, niin olisi perusteltua.

Opiskelijoista en ole huolissani, siellä on mahdollisuuksia enemmän, ja osa-aikatöitäkin aika hyvin tarjolla varsinkin isommissa kaupungeissa. Tulorajat kuitenkin poistaisin heti. Myös lainaosan nostaminen on hyvinkin ok mun mielestä sinne. Olisin itsekin varmaan ottanut, niin vähempi työmäärä olisi voinut riittää.

Mutta tosta veroalesta kuuluu kaikkialta vähän erikoista kommenttia (ei sulta Cobol siis vaan yleisesti). Eli niin kauan kun minä olen työelämässä ollut, niin on kuulunut lähes kaikkialta kitinää kun ei jää käteen palkasta niin paljon kun pitäisi. Nyt kun hallitus suunnittelee edes pientä tuloveron alea, niin sekin on huono. Eli onko ihminen ikinä tyytyväinen. Leikataan liikaa ja liian vähän, verokarhu vie liikaa ja liian vähän...samaan aikaan :)
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mutta onneksi näin:

Toiseksi perustuslakivaliokunta edellytti, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee täsmentää lakia sillä tavalla, että siinä olevat erityiset perusteet poiketa asumismenojen katosta tehdään oikeusharkintaiseksi.
Viranomaisen tulee siten ottaa erityisperusteet huomioon toimeentulotukipäätöksen teossa, jos kriteerit täyttyvät. Perusteita voivat olla esimerkiksi pitkäaikainen, vakava sairaus, vammaisuus tai korkea ikä.
Tottakai nuo seikat täytyy ottaa huomioon. Noin muuten on enemmän kuin tervetullutta karsia tukia "liian kalliisiin" asuntoihin, koska ei se ole yhteiskunnan tehtävä tukea ns. pelipaikoilla asumista.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Eli onko ihminen ikinä tyytyväinen. Leikataan liikaa ja liian vähän, verokarhu vie liikaa ja liian vähän...samaan aikaan :)
Ei sinulle tullut mieleen, että on olemassa hyvin ansaitsevia ihmisiä ehkä jopa Kokoomuksessa, jotka eivät pidä oikeudenmukaisena Orpon ja Purran linjaa alentaa rikkaitten verotusta samaan aikaan kun hallitus kurittaa köyhimpiä ja joutuu ottamaan paljon lisää velkaa. Eivät kaikki ihmiset ajattele aina pelkästään omaa etuaan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei sinulle tullut mieleen, että on olemassa hyvin ansaitsevia ihmisiä ehkä jopa Kokoomuksessa, jotka eivät pidä oikeudenmukaisena Orpon ja Purran linjaa alentaa rikkaitten verotusta samaan aikaan kun hallitus kurittaa köyhimpiä ja joutuu ottamaan paljon lisää velkaa. Eivät kaikki ihmiset ajattele aina pelkästään omaa etuaan.
Joo tottakai ymmärrän oikein hyvin, että moni on valmis passaamaan pienen veroalensa heikommassa tilanteessa olempien eteen. Hienoahan se on olla epäitsekäs tollasessa.

Onko se sitten ollut vaan sanahelinää tai jotain, mutta kyllähän Suomessa nyt kuitenkin porua on ollut iät ja ajat siitä tuloista riippumatta, että kun liksa on tuo mutta käteen jää tuon ja tuon verran. Olisihan siihen veroaleen voinut tietysti tulorajan laittaa johonkin kohtaan.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Satoset on estäneet hyvän neuvottelun kulttuurin jo vuosikymmeniä, vaikka ovat olleet hallitusvastuussa vasta joitain kuukausia. Hitto ne on kyllä.

Ei. Väärin meni.

Keskustelukulttuuri on ollut huono vuosikymmeniä jo ennen Satosia.

Odotuksia ja toiveita oli, että kulttuuri muuttuisi, kun kyvykkäät nousevat valtaan.

Valitettavasti näyttää siltä, että ei taida kulttuuri näillä Satosilla parantua.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Valitettavasti näyttää siltä, että ei taida kulttuuri näillä Satosilla parantua.
Ehkä Satosten seuraajat onnistuvat opettamaan ay-liikkeille aitoa keskustelu- ja sovintokulttuuria? Aika utopistisen optimistinen toive, mutta ei kai toivominen tai edes haaveilu kiellettyä ole.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Usein porukka venyy, mutta sitten jos se pienempi porukka tekisi vakituiseen kaikki hommat, niin väsytään ja työteho sekä työtyytyväisyys laskee ja sitä kautta lopulta tuottavuuskin ja saikutkin lisääntyy.

Tehokkuutta kannattaa ja pitää lisätä, mutta vain järkevin keinoin. Lyhytnäköinen konkreettisen ponnistelun lisääminen(olettaen että mainittavia löysiä ei ole) toimii hetken, mutta vaikutus kääntyy negatiiviseksi aika nopeasti.

Ei työnteon muutenkaan tarvitse eikä kuulu olla mitään supersuorittamista maksimiteholla 8-16. Harva sellaista kauaa jaksaa. Reipas, aktiivinen työtahti ilman lusmuilua on paras.
Tehokkuus on kyllä mielenkiintoinen juttu tässä nykymaailmassa. Sehän on useammassa paikassa johtanut tulokseen, jossa tuotetaan pääosin paskaa, tai sanotaanko kauniimmin, että huonoa jälkeä.
Tämä vaatimus tulee lisäksi sieltä johtotasolta, joka tekee asiasta entisitäkin mielenkiintoisemman.

Eriyisestihän tässä on kunnostautunut rakennusteollisuus, jonka kusetusten yksityiskohtiin ei viitsi paljoa mennä tässä sen tarkemmin, mutta olen ollut todella mielenkintoisissa tilanteissa asiaa tutkailemassa.

Voidaan mainita mm. useampi tilanne, jossa työntekijät ovat joutuneet palauttamaan työnantajlle palkkaa takaisin, jotta paperilla näyttää, että on maksettu ja toimittu oikein, mutta välittömästi palkan maksun jälkeen on pitänyt palauttaa rahoja herra johtajalle käteen. Mukavasti pestyä rahaa siis. Paljon olisi sieltä kertomista, mutta kyllä yritysten moraali usein on vähintäänkin kyseenlainen ja laadustakin fuskataan mikä voidaan, jos vaikka asiakas ei huomaisi.

Mutta erään esimerkin "tehokkuusajattelusta" voin ottaa omalta kohdaltani aikanaan eräällä alalla, jota en tunnistettavuus syistä nyt erittele. Tilanne siis oli se, että palkkaa yrityksellä ei koskaan ollut mahdollista nostaa, koska silloin oltiin aina liki konkassa kun sitä kysyttiin.

Se miten tämä liittyy asiaan on se, että työskentelin tuolloin yhden kaverin kanssa samalla laitteella vuoroissa.
Kaveri teki laitteella "tuotteita" seuraavan yksikön käyttöön noin 50 kpl/h, minä vastaavasti tein "ainoastaan" ehkä noin 35 kpl/h, ja minä siis olin laskennallisesti se paska työntekijä.
Ongelma asiassa kuitenkin oli se, että minun tekemisstäni "tuotteista" jouduttiin korjaamaan mahdollisesti noin 1%, ja nekin usein siksi, että seuraavan vaiheen tekijät halusivatkin muutoksia tai olivat aiemmin ohjeistaneet väärin. Sitä vastoin kaverin tekemistä tuotteista tuli takaisin enemmän kuin 50%, jota minä sitten jouduin korjaamaan.

Tämä siksi, että minä opettelin laitteen toiminnan niin tarkoin, että tiesin miten jokainen muutos vaikuttaa lopputulokseen, luin tarkoin mitä toivotaan ja säädin laitteen sen tekemään. Kaveri taas teki ainoastaan kaikki perusmittaukset ja luotti siihen, ja vituiksi meni. Ja minä siis olin perseestä ja sain puhuttelun koska en "tuottanut" tarpeeksi.
Opin siis oikein hyvin, että tällä yrityksellä -kuten myöskin rakennusteollisuudella- näytti olevan kulttuuri, jossa ei koskaan ole aikaa tehdä asioita kunnolla, mutta aina on rahaa, sekä nyt sitä aikaakin, tehdä asiat uudelleen ja tuhlata materiaaleja sekä rahaa. Palkan korotuksiin ei raha kuitenkaan koskaan riitä.

Joten tässä vähän osviittaa tehokkuudesta, sekä yritysten filosofiasta valitettavan useinkin. Tämän touhun myötä kuitenkin näiden loistavien johtajien palkat ovat lähteneet lapasesta, mutta työntekijöiltä sitä vastoin vaaditaan aina vaan lisää ja nopeammin ja mielellään myös pienemmillä palkkakuluilla joihin ketterä vaihtoehto on juurikin nykyään harrastettu ei täysipäiväisyys sekä nollatuntisopimukset. Ne epäilemättä sopii oikein hyvin neroiksi asemoituneen johdon elämän pönkittämiseen, mutta kovin huonosti elämäänsä rakentavan nuoren tai ylipäätään sen rahan varsinaisesti tuovan ryhmän elämisen fasilitetteihin. Sitten ihmetellään kun on velkaongelmissa tai ei perusteta perheitä.

Viimeksi tällä viikolla ollessani erään yrityksen työntekijän kanssa tekemisissä, sain kuulla että kaikille työntekijöille kyseisessä yrityksessä on nyt hymyily pakollista jokaisessa tilanteessa. Tämä oli hyvin palkatun johdon uusin innovaatio tehdä työstä kivaa vaikka ei palkkaa juuri saisikaan.

Mulle ei siis uppoa mikään paskanjauhaminen yritysten korkeasta moraalista, ja siitä että siellä ajateltaisiin yhtään enempää kuin on pakko, mitään työntekijän etua. Olen niin monissa vesissä näiden kanssa pyörinyt ja saanut olla seuraamassa, että melko löyhäpäistä touhua useissa yrityksissä kyllä harrastetaan.

Tulevaisuudessa ehdottomasti tarvitaan yrittäjiä, mutta mitä enemmän ne on sellaisia lähinnä itseään työllistäviä, sitä todennäköisemmin edes välttävä moraali työn tuloksen kannalta säilyy. Ei vaadi varsinaista neroutta kuitenkaan elää toisen työpanoksella osaamatta välttämättä itse tuottaa yhtään mitään muuten kuin paperilla tai tietokoneen laskentaohjelmistossa.

Pahoittelen kaikki jota tämä loukkaa, mutta olen oman toimintani puitteissa aivan itse ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä, joten uskoisin tietäväni kuitenkin mistä puhun. En tässä luonnollisestikaan mainitse yhtiöitä enkä henkilöitä nimeltä, sillä ei ole aikomustakaan ajautua mihinkään selkkaukseen.

Edelleen kannustaisin maailmaa muuttumaan enemmän suuntaan, jossa isojen kasvua rajoitetaan ehkäisemällä yrityskauppoja ja hillitsemällä tätä päätöntä rahastusta erilaisilla yritysideoilla joiden myötä ei aina mikään kehity koska hyvä tuote ostetaan pois jotta paskaa voi edelleen myydä ja joiden myötä muutenkin kaikki omistus keskittyy hyvin pienen ryhmän käsiin, joka ei todellakaan palvele kilpailua eikä juuri ketään muutakaan.
Nytkin on Suomi kovassa nousussa uuden teknologian saralla, mutta virhe tapahtuu juuri sinä samana päivänä kun sekin myydään ulkomaalaisomistukseen, sillä siihen loppuu sen tuotto tähän maahan ja moraalisestikin saattaa syntyä arveluttavaa jälkeä riippuen siitä kenen käsiin teknologia päätyy.

Jos kerran on hyvä yritys joka tuo tasaista virtaa, niin huolehtii että se tuottaa, ja pitää kiinni työntekijöistään, joskus mielellään silloinkin kun on vaikeaa, ja katsoo että se tuotto tulee myös sinne jossa tuotetaan. Voit myydä vaikka miljoona tuotetta, mutta jonkun ne pitää valmistaakin.

Edelleen teollistumisen myöhemmän kehityksen -eli tietokoneiden, jotka lisäksi nyt ottavat vielä aivan uutta ulottuvuuttakin nopeasti kehittyvän laskentatehon ja tekoälyn myötä- on pakko tunnustaa tosiasiat, eli se, että kaikille nyt vaan ei tule olemaan koskaan ikinä eikä milloinkaan sitä työtä, ja sittenkin kaikkien pitänee elää. Tämänhän piti muutenkin olla sen teollisuuden koneistumisen myötä asia mikä tapahtuu, eli ihmisille jää aikaa toteuttaa itseään ja toimeentulosta huolehditaan. Ihan näin ei näytä menneen vai?

Siksi sitä kasvunkin ideologiaa joudutaan nyt aivan kohta miettimään koko lailla eri tavalla, ja se vaan ei tunnu menevän millään mm politikkojen kalloon. Ja ei kai menekään, jos omia omistuksia joudutaan suojelemaan poliittisilla päätöksillä.

Täälläkin arvelen olevan mm yritysten johdossa olevia ihmisiä, joiden työn tulee tekoäly tekemään paremmin hyvinkin nopeassa aikataulussa ( ja tekisi jo nytkin jos se käytännöksi otettaisiin). Jos nyt haluaa itselleen tai muille perustella sitä, että inhmillisyys pitää olla mukana yritysten johdossa, niin ehkä ei sitten kannata -kuten tutkimuksetkin osoittaa- palkata sinne psykopaatteja ja narsisteja asioita hoitamaan. Käsitykseni mukaan on myös sekin tuotu esiin, että johtajat eivät useinkaan ole edustamansa yrityksen älykkäintä osaa, joten sekään ei oikeastaan perustele alati kasvaia palkkaeroja, joten suodaan nyt työntekijöillekin mahdollisuus vinkua.

Totta kai ideologisesti olisi ihanaa pelastaa Suomi -kuten tässä moni perustelee- mutta jos se oikeasti on ihanaa, niin sittenhän sitä varmaankin on valmis sijoittajana, johtajana tahi omistajana myös tinkimään itseltään ja vaikka maksamaan lisääkin veroja silloin kun on vaikeaa. Ei kai sitä koko ajan voi vain yhtä osaa syyttää, eli riistävää työntekijää, joka haluaa elää palkallaan. Aiemminkin olen todennut, että kun tietyillä aloilla turha paska tiputetaan rattailta, niin ansiotasio nousee ja sitä myötä ostovoima, joka kuitenkin on hyvä asia silloin kun se on laaja. Huonointa rahaa on se mikä ei liiku ja ole kierrossa, vaan odottelee lähinnä luovuttamista sille perijälleen tai jossa uiskennellaan siellä rahalaarissa ja annetaan sen sateena ropista päälleen.
Toki on eri asia, jos Suomen pelastamisesta puhutaan vain lämpimikseen ja ideologisista syistä, tai siksi, että omat hommat menee täysin seinille, jos ei sitä kaikesta huolimatta itselle vaurautta tuottanutta maalänttiä saada pidettyä pystyssä. Keinot siihen pelastamiseen kuitenkin pitää löytyä mielummin sieltä, jossa nytkin on vähiten.

Tämä kuitenkin vaatii poliittista uskallusta tehdä ratkaisuita jotka avaavat kilpailua merkittävästi, ja siten poistavat esteitä mm sen yksinyrittämisen edestä. Kaikki eivät halua, eikä tarvitsekaan, olla työantajia kuin korkeintaan itselleen, mutta niin kauan kun EKn tyyliset vinkujat vievät touhua, niin on turha odottaa yksinyrittäjän tulevan toimeen, sillä järjestelmä tukee nyt vain sitä välistävetämistä. Oman alansa ammattilainen kun ei tarvitse satahenkistä keskijohtoa tahi muutaakaan johtoa saadakseen asiansa toimitettua.

Yritysten moraaliahan voi nyt oikein hyvin tarkastella myös siinäkin valossa, että miten moni kuitenkin edelleen vaikkapa venäjällä toimii. Aivan liian isoiksi kasvaneet monikansalliset yhtiöt kun hallitsevat liki kaikkea ja lunastelevat kilpailua pois keksimällä näitä "leikkiarvoja" yrityksille, niin ei kukaan voi ostaa kohta mitään mikä ei olisi edes vähän moraalisesti aveluttavaa. Tätäkin piti rajoittaa, mutta puheeksi on jäänyt ja vinkuminen keskittyy nyt lähinnä vain Googleen ja Microsoftiin sekä mahdollisesti Appleen että ovatpa pahoja perseenreikiä.

Tällä hetkellä tuntuu, että perusteita mm hallituksen touhuille mietitään ensisijaiseti joko oman edun vuoksi, tai sitten vaan vitutuksesta siihen, että kaikki eivät ole töissä ja mä joudun olemaan. En tiedä, mutta tällainen fiilis välillä tulee, että moni asettaa itsensä jotenkin moraaliltaan korkeamalle, mutta onko siihen oikeasti perusteita muutoin kuin omissa kuvitelmissaan, niin sen saa jokinen ihan itse päättää. Minä kuvasin asioita vain omien tietojeni ja kokemusteni pohjalta, ja en tietenkään voi yleistää tätä koskemaan kaikkia yrityksiä saati yrittäjiä, mutta vaikea sitä täältä käsin on tietää kuka ja missä toimii moraalisesti sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, ja pääosin sen jokainen tietänee itse jos asiaa tarkastelee omalla kohdallaan.

Mutta itsensä korottaminen vain siksi että saa hyvää palkkaa on huono lähtökohta arvostella toisia ihmisiä ja heidän elämäänsä. Se että saa parempaa palkkaa ei ole sama kuin, että olen muita älykkäämpi, parempi, ihmeellisempi tai edes ahkerampi. Moni asia kuitenkin on myös sattumaa, ja kuten monesti on nähty niin paskatkin johtajat saa silti ne miljoonansa. Työntekijä ei saa kuin ne potkut. Ei tule sitä kultaista kädenpuristusta perässä. Jos tulisi, niin irtisanominen olisi varmastikin hitokseen helpompaa.

Ei siis voida olla niin omahyväisiä, että ajatellaan että vain minä olen hyvä, koska tarjoan työtä, joten toisen on alistuttava kaikkeen mitä minä haluan, ja sillä hinnalla millä minä haluan. Tosiasiahan lienee, että työntekijöitä kyllä saa jos palkka kohtaa ja koulutusta ylläpidetään ja tuetaan. Jos ei saa työntekijää, niin katseen voi myös kääntää sinne yritykseenkin päin, että mistä mahtaa johtua.

Pahoittelen kaikkien pahaa mieltä joka tästä seuraa, mutta minkäs tosiasioille mahtaa. KIva olisi jos yhteisymmmärrys kuitenkin löydettäisiin. Ja vaikka liitot ehkä ovat paskoja ja piikki lihassa, niin tosiasia lienee kuitenkin, että vielä heikoimilla se työntekijä on yksinään, vaikka muuta joku väittäisikin.

Jollakin voi sujua se "paikallinen sopiminen", mutta toisilla se menee vituiksi ja apua tarvitaan. Paikallinen sopiminen kuitenkin on ollut eri muodoissa kyllä mahdollista jo aiemminkin, joten en ihan tarkkaan ymmärrä, että miten pitkälle se halutaan viedä ennen kuin EK ja ystävänsä ovat onnellisia. Luultavasti ei koskaan, sillä aina ovat itkeneet niin kauan kuin muistan että elämä ja yrittäminen on perseestä ja köyhyydessä kuolevat kaikki.
 
Viimeksi muokattu:

Virgil Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Satonen on virheensä varmasti tehnyt, kuten aiemmin totesin. Mutta keskustella täytyy silti.

Mitä tulee lainattuun osaan, en pidä järkevänä julkisen puolen alojen heilumista korotusten kärjessä. Kyse on osin siitä, että mukautuvammalla palkkapolitiikalla vähennetään osaltaan Suomen velkaantumisvauhtia. [Tätä ajattelua pitäisi toki laajentaa myös mm. veropohjaan. Ansiotuloverotus on keski- ja isommilla palkoilla liiankin tiukkaa, mutta muita ratkaisuja löytyy].

En osta työntekijäpuolen pelottelua siitä, että jos sovitaan vientivetoinen palkkamalli, kuoppakorotuksia ei nähdä. Työnantaja saa edelleenkin maksaa haluamansa palkan yli sopimusten ja paikallisen sopimisen edelleen laajentuessa työntekijän asema vahvistuu niillä aloilla, joilla on työvoimasta pulaa. Tässä voisi käydä vähitellen niin, että on valtakunnallinen perussopimus ja sen yksityiskohdista päätetään paikallisesti. Vähän samaan tapaan siis kuin Ruotsissa.
Ei varmasti julkisen puolen tulisikaan heilua siellä kärjessä jatkuvasti. Ja paino sanalla jatkuvasti. Mutta onko se siellä oikeastaan koskaan ollutkaan? Mielestäni ei.

Nythän jo julkisella puolella on varsin pitkät lomat verrattuna yksityiseen, ja sehän on perintöä siitä, että on kompensoitu huonompaa tulotasoa paremmilla lomilla.

Nyt hallitus ajaa mallia, jossa julkisen sektorin palkankorotukset eivät voisi koskaan ylittää vientisektorin vastaavia korotuksia. Eli siis palkkaerot julkisen ja yksityisen sektorin (sekä vientisektorin ja muiden yksityisen puolen toimijoiden) välillä jatkossa vain kasvaisivat ja kasvaisivat. Valtakunnansovittelijan toimiston voisi lopettaa saman tien. Säästöä tietenkin sekin.

Julkisella puolella (esim. varhaiskasvatuksen opettajat ym. lukemattomat nimikkeet) ei palkoista neuvotella. Ne tulevat suoraan taulukosta. Toki joitain lisiä maksetaan silloin tällöin, mutta puhutaan jostain satasista. Siellä ei myöskään työnantaja (kaupunki tai kunta) maksa korkeampaa palkkaa halutessaan. Voit kysyä lisätietoja Helsingin kaupungilta, jolla on tällä hetkellä puolet varhaiskasvatuksen opettajien paikoista täyttämättä.
 
Vantaa maksaa varhaiskasvatuksen opettajille nyt parempaa palkkaa kuin naapurit. Aloituspalkka on jopa parempi kuin luokanopettajilla. Harmi vaan muiden opetusalan työntekijöiden kannalta, että Vantaa käytti tämän kuuluisan vientialojen sopimusta paremman sopimuksen paikalliseriä kohdistetusti varhaiskasvatuksen opettajien (ja erityisopettajien) palkkojen korottamiseen. Me tavalliset aineenopettajat ja luokanopettajat emme saaneetkaan sitä kuuluisaa kuoppakorotusta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Eihän näissä ikinä ole kyse siitä mikä on oikeudenmukaista vai ei.

Esimerkiksi eräs tuttavani toimii julkisella hammaslääkärinä. Hänen kk-palkkansa on siellä 10 000 euron lähistöllä. Kun SOTE-uudistuksen "palkkaharmonisointi" tapahtui, niin hänen palkkansa nousi entisestään tuhannella eurolla. Kertoi asiasta ja oli sitä mieltä itsekin, että eihän tässä ole mitään järkeä...
 
Ei tuo järjestelyeräpäätös minulle mikään iso asia ollut, ja ihan odotettavissa. Meidät aineenopettajat on unohdettu paikallisissa erissä niin kauan kuin olen töissä ollut, eli 25 vuotta ainakin.

Mutta isossa kuvassa tilanne on toinen. Vantaa voi nyt saada helpommin palkattua lastentarhanopettajia kuin naapurit, mutta mistään ei työmarkkinoille heitä lisää tule. Se, mikä tulee Vantaalle, on poissa ehkäpä Helsingistä. Ja Vantaan näkökulmasta: esimerkiksi Tuusulassa opettajat saavat parempaa palkkaa, koska siellä järjestelyeriä on käytetty enemmän opettajien palkkaan. Vantaalla on jo nyt joka syksy valtavasti opettajan paikkoja täyttämättä, tulevaisuudessa ehkä enemmän.

Olisi kyllä keinoja parantaa kokonaistilannetta, mutta niihin ei mikään hallitus halua mennä. Pitäisi perustaa Oaj:n ajama opettajarekisteri, ja vaatia opettajan pätevyys töihin. Kunnille kunnon sakot, jos siihen eivät pysty. Palkat kellumaan ja hintakilpailu opettajista. Samalla voisi lisätä hieman opettajienkoulutuksen aloituspaikkoja. Tällä hetkellä palkat eivät nouse eikä voida tehdä paikallisia sopimuksia, koska työnantaja saa päättää paikallisten palkkaerien kohdentamisesta ja kunnat voivat opettajan tehtävään palkata kenet tahansa 18 vuotta täyttäneen, jolla ei ole rikosrekisteriä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt hallitus ajaa mallia, jossa julkisen sektorin palkankorotukset eivät voisi koskaan ylittää vientisektorin vastaavia korotuksia. Eli siis palkkaerot julkisen ja yksityisen sektorin (sekä vientisektorin ja muiden yksityisen puolen toimijoiden) välillä jatkossa vain kasvaisivat ja kasvaisivat. Valtakunnansovittelijan toimiston voisi lopettaa saman tien. Säästöä tietenkin sekin.

Edelleen hallituksen tarkoitushan on saada työmarkkinajärjestöt sopimaan asia keskenään. Tällöin hallitus ei anna ko. lakiesitystä lainkaan. Mutta jos työmarkkinajärjestöt eivät sopuun pääse, annettava lakiesitys ei estä paikallista sopimista yli korotusten. Tässä lähteenä kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien tutkimusjohtaja Mika Juutinen, jolta löytyy useampi haastattelu aiheesta. Esim linkissä:

"Se on totta että tällä aiotulla lakikirjauksella sovittelijan käsiä ehkä jonkin verran kahlitaan, mutta täytyy tietysti muistaa että eihän tämä lakikaan estä sitä, etteivätkö osapuolet sitten keskenään sopimalla pysty tekemään mitä vain. Mutta sovittelijan kautta se menisi näin, että sovittelijan kädet olisi ehkä enemmän sidottu."

Osapuolet voivat sopia mitä vain, mutta sovittelijan kautta eivät ylittää linjaa.
 
Virgil Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Osapuolet voivat sopia mitä vain, mutta sovittelijan kautta eivät ylittää linjaa.
Toki näin on. Mutta mitäs luulet, mikä on työnantajapuolen halukkuus sopia mahdollisesta vientialojen korotuksien ylittävästä korotuksesta, kun tietävät jo etukäteen, että sovittelijakaan ei voi edes ehdottaa korkeampaa korotusta?

Oma veikkaukseni on, että tämä mahdollinen muutos tulee vain pidentämään neuvotteluja tulevaisuudessa ja siten aiheuttamaan entistä enemmän haittaa kansantaloudelle. Ellei sitten jostain taikaiskusta kaikki osapuolet hyväksy sitä, että julkisen alan työntekijät / virkamiehet ovat jatkossa ja ikuisesti alati syvenevässä palkkakuopassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei varmasti julkisen puolen tulisikaan heilua siellä kärjessä jatkuvasti. Ja paino sanalla jatkuvasti. Mutta onko se siellä oikeastaan koskaan ollutkaan? Mielestäni ei.

Esimerkiksi eräs tuttavani toimii julkisella hammaslääkärinä. Hänen kk-palkkansa on siellä 10 000 euron lähistöllä. Kun SOTE-uudistuksen "palkkaharmonisointi" tapahtui, niin hänen palkkansa nousi entisestään tuhannella eurolla. Kertoi asiasta ja oli sitä mieltä itsekin, että eihän tässä ole mitään järkeä...

Yllä olevan lisäksi monissa ammateissa ero julkisen puolen hyväksi on useita prosentteja. Ero näyttäisi olevan siinä, että naisten palkat ovat suunnilleen samoissa julkisella ja yksityisellä puolella. Miesten palkoissa yksityisellä on eroa 6-7 prosenttia.

Toki näin on. Mutta mitäs luulet, mikä on työnantajapuolen halukkuus sopia mahdollisesta vientialojen korotuksien ylittävästä korotuksesta, kun tietävät jo etukäteen, että sovittelijakaan ei voi edes ehdottaa korkeampaa korotusta?

Oma veikkaukseni on, että tämä mahdollinen muutos tulee vain pidentämään neuvotteluja tulevaisuudessa ja siten aiheuttamaan entistä enemmän haittaa kansantaloudelle. Ellei sitten jostain taikaiskusta kaikki osapuolet hyväksy sitä, että julkisen alan työntekijät / virkamiehet ovat jatkossa ja ikuisesti alati syvenevässä palkkakuopassa.

Julkinen puoli on ajanut pitkälti yksityisen puolen kiinni palkoissa ja joissakin tapauksissa mennyt ohi. Naisten palkat ovat selvityksen mukaan samaa tasoa yksityisellä ja julkisella puolella. Miesten palkoissa on vielä eroa yksityisen hyväksi. Korkeakoulutetuista osa julkisella puolella on palkkakuopassa. Jos verrataan esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden palkkoja, ne ovat yksityisellä sektorilla 13–18 prosenttia korkeampia kuin kunnissa. Koskee mm. osaa opettajista.

Näen edelleen, että vasemmisto ja SAK liittoinen käyvät lähinnä poliittista taistelua hallituksen kaatamiseksi + haluavat säilyttää tai jopa lisätä pelottelemalla ja disinformaatiolla SAK:n ja liittojen valtaa Suomen poliittisessa kentässä.

Mutta ei se Orpon hallituskaan ole asioita parhaalla ja rakentavalla tavalla ajanut eteenpäin.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
SAK ja kumppanit haluavat myös työntekijäpuolen ääntä kuuluviin, kuten kuuluukin. Nythän työmarkkinaehdotukset on täysin EK:n, Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin lobbaamia uudistuksia. Pitäisi olla kolmikantaista neuvottelua, mutta. Hyvin toki Orpo ja Purra toimivat yrittäjäpuolen ajokoirina.

Toki jos se johtaa hallituksen kaatumiseen että työntekijäpuoltakin kuunnellaan, sitten saa Orpo ja kumppanit katsoa peiliin.

Toivottavasti Suomen Yrittäjiä ei kuulla, jos heidän ajattelunsa perustuu Mikael Pentikäisen pelottelulle.
 
Varmasti nämä hallituksen ajamat uudistukset sopivat myös KT:lle. Esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen on asia, jota kunnat kovasti mielellään harjoittavat, ja välillä ovat niistä joutuneet myös jälkeenpäin maksamaan. Muistaakseni ketjuttamisten salliminen tai helpottaminen oli hallituksen listalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös