Lisäksi hakualueen laajentamista tukee matkakuluvähennysten pudottaminen ja omavastuuosuuden kasvattaminen.
Jos henkilö X palkataan uuteen työpaikkaan, niin hänellä ei ole ensimmäisenä vuotena kertynyt lomia (pl. pekkaset jos tällaisia on). Kuvitellaan, että hän tekee vuodessa 251 työpäivää.
Matkakuluvähennyksen määrä pudotetaan 7000 euroon, tästä on jo vähennetty 900 euron omavastuu.
Matkakuluvähennyksen enimmäismäärä jaettuna työpäivillä, eli 7000€/251 päivää=27,88€, joka on päiväkohtainen maksimi vähennysmäärä verotuksessa.
Tämä luku jaetaan kilometrikohtaisella korvauksella, joka on 0,28€/km, jolloin saadaan kilometrimäärä, jonka voi ajaa maksimivähennyksen saamiseksi.
Eli 27,88/0,28=99,57
Päivässä voi siis omalla autolla kulkea yhteensä 99,57km, joka jaetaan kahdella, jotta saadaan yhdensuuntainen matka työpaikalle. Verotuksellisesti siis kannattaa ajaa hieman alle 50 km suuntaansa työpaikalle. Kaikki tästä ylimenevät kilometrit eivät ole enää verovähennyskelpoisia.
Näillä polttoaineen hinnoilla ja tes:in minimipalkoilla vielä ihmetellään miksi ei löydy tekijöitä, jotka ovat laajentaneet työnhakukenttäänsä tai sitten yllättäviä sairauspoissaoloja ilmenee.