Petteri Orpon hallitus

  • 1 657 861
  • 18 998

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tarkoitin, että toivon mukaan tuo kokonaan uusi rata Helsingin ja Tampereen välillä unohdetaan, koska se on sikahintainen ja erittäin monelta kantilta haitallinen, kuten lukuisat asiantuntijat sekä mainitut minsteriöt ovat tuoneet selkeästi ilmi. Eli päärataan suuntautuvat resurssit nykyisen linjauksen perusparannukseen sekä lisäraiteisiin sille. Pääradan toimivuus on koko maan logistiikan, huoltovarmuuden ja henkilöliikenteen kannalta avainasemassa.

Juuri tästä AL:n jutussa oli mielestäni kyse kuten siitäkin, että pohjoiseen jäämerelle käsittääkseni tulee panostusta.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kai ihan hyvä suuntaus. Ruotsissakin taitaa ihan toimia, ettei ole perintöverotusta. Toki OECD suosittelee perintöverotusta.

Petteri Orpon (kok) hallitusohjelman mukaan hallitus selvittää perintöveron poistoa. Hallitusohjelman mukaan perintövero voitaisiin korvata luovutusvoittojen verotuksella.

Mahdollisesta lakkauttamisesityksestä on odotettavissa kova vääntö. Esimerkiksi OECD suosittelee perintöverotusta varallisuuserojen kasvun hillitsemiseen ja julkisen talouden tasapainottamiseen.

 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Nyt siis alkaa työnantajaliittojen ja työntekijäliittojen sekä hallituksen kolmikantainen käsittely.

Eloranta sanoo, että seuraavaksi hallitusohjelmaa käydään läpi jäsenliittojen kanssa. Hallitusohjelman mukaan uudistukset valmistellaan kolmikantaisesti.

– Vaikkakin erittäin nopealla aikataululla ja hyvin täsmällisesti määritellyllä lopputuloksella. Totta kai siihen prosessiin silti mennään ja pyritään tekemään se, mitä tehtävissä on.

Eloranta ei kuitenkaan nimeä mitään yksittäistä kynnyskysymystä.

– Varmasti on kysymyksiä, joita me emme tule missään olosuhteissa hyväksymään. Mutta mihin se sitten johtaa, niin sitä en lähde ennakoimaan.

– Jos haluatte, että sanon, milloin ollaan torilla, niin vaikka tietäisinkin, en sanoisi. Mutta kun en edes tiedä, niin en voi sanoa, Eloranta sanoo.

 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Juuri tästä AL:n jutussa oli mielestäni kyse kuten siitäkin, että pohjoiseen jäämerelle käsittääkseni tulee panostusta.

Jäämerestä AL:n jutussa ei mainittu, mutta "pohjoisesta Suomesta" kylläkin. Itse jotenkin automaattisesti tulkitsin tuolla viitattavan pääradan parannuksiin Oulun seudulla sekä mahdollisesti Haaparanta-yhteyttä. Mutta ehkäpä tuo kohta selviää.

Jäämeren rata on ilmeisesti poistettu kokonaan Lapin maakuntakaavasta, joten se olisi varmaankin aika pitkän takana.

Tallinna-rautatietunnelin (+RailBalticin yhdessä kolmen Baltian maan sekä Puolan kanssa) jatkoselvittäminen ja lobbaus EU:n suuntaan rahoituksen suhteen voisi olla ihan paikallaan. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ollaan entistä visummin saaressa sekä tavallaan eristyksessä muusta Euroopasta (vaikkakin onneksi Nato-meren takana). Lisäksi luultavasti myös niin merikuljetusten kuin lentämisenkin hinnat tulevat lähivuosikymmeninä suhteellisesti nousemaan: molemmilla aloilla fossiilisista poissiirtyminen vienee vielä runsaasti aikaa ja siksi on vaikea nähdä hintojen laskevan. Rautatieyhteydet Eurooppaan olisivat siten myös huoltovarmuuskysymys.
 
Viimeksi muokattu:
Eli jos sanon että merimetsojen määrää olisi hyvä rajoittaa metsästämällä niin pelkään törmääväni oravaa eksoottisempaan luontokappaleeseen? Aikamoiset johtopäätökset sieltä vedät tuntematta minua yhtään.
Vaikea täältä käsin on lopullisia motiiveja arvioida. Merimetsojen, merikotkien ja esimerkiksi susien tappamiseen liittyy petoviha sekä (osin kuvitellut) rajatut haitat, joita pedot aiheuttavat. Jos ensimmäinen ja viimeinen ajatus kirjoittajalla on näiden eläinten ampuminen sen sijaan, että hommaa yritettäisiin ratkaista vaikka kompensoimalla petovahinkoja, niin vedän omat johtopäätökseni.

Se on sitten lähinnä semantiikkaa näin meikäläiselle, että onko reaktion juurisyynä petoviha vai -pelko.
 

Animal

Jäsen
"Tunnin junan" merkittävin hyöty ei mielestäni ole tuo n. 40 minuutin matka-ajan lyhennys Helsingistä Turkuun, vaan se että tuosta tulee Vihdistä, Lohjalta, Veikkolasta ja muualta noin 100 000 ihmistä lisää Uudenmaan raideliikenteen piiriin. Tuo on merkittävää, ja tuon vuoksi jonkinlainen peukku projektille.
Se on juuri näin, se yhdistää Turun ja PK-Seudun välisen alueen työssäkäyntialueena, kuten nyt on yhdistettynä Tampere-PK-Seutu ja Lahti-PK-Seutu. Lienee myös ajan kysymys koska tähän samaan kokonaisuuteen liittyen alkaa poikittaisliikenne Riihimäki/Hyvinkää - Lohja välillä, kun siihenkin on paraikaa tulossa sähköt. Näiden (ja Lentoradan) jälkeen seuraava looginen askel olisi ns. Klaukkalan rata, niin sitten alkaisi olla Uudenmaan rataverkko siinä tikissä, kuin väkilukuun suhteutettuna kuuluu.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaahas ministereitä ei paljasteta vielä 17:00 tiedotustilaisuudessa - vain salkkujako ja hallitusohjelma. Boring.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Tunnin junan" merkittävin hyöty ei mielestäni ole tuo n. 40 minuutin matka-ajan lyhennys Helsingistä Turkuun, vaan se että tuosta tulee Vihdistä, Lohjalta, Veikkolasta ja muualta noin 100 000 ihmistä lisää Uudenmaan raideliikenteen piiriin. Tuo on merkittävää, ja tuon vuoksi jonkinlainen peukku projektille.

Se vähän riippuu mihin paikalliset asemat rakennetaan. Jos mietitään että autolla työmatka on n. 30 - 45 min, junan kaiketi pitäisi pystyä samaan, huomioiden matkan paikalliselle juna-asemalle, junamatkan ja mahdolliset jatkoyhteydet duunipaikalle. Jos työpaikka ja koti on aseman vieressä, niin voisi kuvitella että heitä onnisti. Toki bensan ollessa 2€/l ja edestakainen matka vie 6l/100km, niin taitaa olla aika fifty-sixty, onko auto vielä edullisempi kuin juna.

Muuttaisiko tämä turkulaisten lentokäyttäytymistä? Eli ei lentäisikään Turusta vaan junalla Helsinkiin ja sieltä Hki-Vantaan kentälle. Kupittaalta tunnissa Pasilaan ja sieltä 25 min lentokentälle. Vaihtoehtoisesti ajat suoraan Turusta vajaa 2h lentokentälle. Ehkä turkulaiset lentää mielummin Arlandaan ja sieltä Eurooppaan SAS:lla.

Ehkä tästä miljardiprojektista joku hyötyy, mutta se joukko lienee aika pieni.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muuttaisiko tämä turkulaisten lentokäyttäytymistä? Eli ei lentäisikään Turusta vaan junalla Helsinkiin ja sieltä Hki-Vantaan kentälle. Kupittaalta tunnissa Pasilaan ja sieltä 25 min lentokentälle. Vaihtoehtoisesti ajat suoraan Turusta vajaa 2h lentokentälle. Ehkä turkulaiset lentää mielummin Arlandaan ja sieltä Eurooppaan SAS:lla.
Ihmiset käyttävät lennoissa ”syöttölentoja”, koska valtio tukee niitä ja jos ”syöttölento” on myöhässä, ei haittaa niin paljoa jos myöhästyy kun saa uudet lennot. Junan ollessa myöhässä taasen on rehellisesti kusessa.

Toki jotkut varmasti käyttävät junaakin lentoasemalle.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmiset käyttävät lennoissa ”syöttölentoja”, koska valtio tukee niitä ja jos ”syöttölento” on myöhässä, ei haittaa niin paljoa jos myöhästyy kun saa uudet lennot. Junan ollessa myöhässä taasen on rehellisesti kusessa.

Toki jotkut varmasti käyttävät junaakin lentoasemalle.

Tampereella Finski lopetti syöttölennot kannattamattomina ja bussi roudaa tamperelaiset Hki-Vantaalle. Kummola ei oikein tykännyt. Tiedä sitten miten tamperelaiset nykyään lentelee.


Turusta ei ole lentoja Helsinkiin, eli tuosta on ainakin vaikea vaihtaa junaan.
OK, taisi olla vielä jokunen vuosi sitten. Tosin meidän firman turkulainen on jo pitkään lentänyt Tukholman kautta Köpikseen.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
On salkkujakokin mielenkiintoinen juttu. Viikonloppuna puolueissa kuhisee ihan urakalla - kuka saa ja kenelle annetaan...
Ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan...

Hallitusohjelma vaikuttaa vähän siltä, että itkua on tiedossa, muttei onnesta.
 

peksa

Jäsen
Jaahas ministereitä ei paljasteta vielä 17:00 tiedotustilaisuudessa - vain salkkujako ja hallitusohjelma. Boring.

Tyhmäkin osaa arvata kuka minkäkin pestin noista riistäjistä saa. Ainoa bonus tässä on että KD ja RKP uppoavat näiden kahden persläpipuolueen mukana. Persuilla isompi kato käy tästä saikkupäivästä.

Toki ainahan voit teloa itses töissä ja työtapaturmissa ei ole karenssipäivää..
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tämä taitaa nykypäivän trendi antaa ministerin salkkuja vuodeksi. Mikäs siinä, karavaani kulkee ja normaalia suurempi palkka juoksee.
Jotenkin kummasti persut ja kokoomus päättivät antaa nuorisoministerin salkun (salkut?) kristillisille sekä rkp:lle. Pehmeämmät arvot?
Olisihan se ollut aikamoinen kulttuurishokki nuorisolle, jos tuo salkku olisi annettu persulle.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hmm, Halla-ahosta sisäministeri? Tulee olemaan aika värikästä menoa jos näin!
Jostain olin lukevinani, että persut ovat alusta saakka vaatineet sisäministerin salkkua itselleen. Saattaa olla Halla-Aholle tai sitten vaan yleisesti persut haluavat olla vastuussa mamu-asioista.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nyt alan ymmärtää itse ohjelman maltillisuutta - PS:ltä on ostettu kompromisseja sisä- ja oikeusministeriöillä. Tulee olemaan aika haipakkaa hallituksen meno näiden pestien osalta...
 

peksa

Jäsen
Tampereella Finski lopetti syöttölennot kannattamattomina ja bussi roudaa tamperelaiset Hki-Vantaalle. Kummola ei oikein tykännyt. Tiedä sitten miten tamperelaiset nykyään lentelee.

Ainoa etu Pirkkalasta Hki-Vantaalle oli jos on jatkolento niin kapsäkit menee hyvin.

Muuten en näe siinä järkeä kun esim Rautatieasemalta Pirkkalaan bussilla on se 30min ja junalla Tikkurilaan 1h20min. Et käytännössä säästä aikaa kovinkaan paljon kun joudut kuitenkin silloin oleen ajoissa Pirkkalassa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ei varmasti tule turhaa maahanmuuttoa ja kiintiöpakolais määrä pienenee edelleen vuositasolla, koska PS:ä saa oikeusministerin - ja sisäministerin salkun.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jostain olin lukevinani, että persut ovat alusta saakka vaatineet sisäministerin salkkua itselleen. Saattaa olla Halla-Aholle tai sitten vaan yleisesti persut haluavat olla vastuussa mamu-asioista.
Minusta tuossa on myös potentiaaliakin, jos siis kyse on Halla-ahosta - hallitusohjelma on sangen maltillinen maahanmuuton suhteen, onneksi, mutta voi olla hyvinkin pätevä muilla osa-alueilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös