Pettäminen (erotettu Naisasiat-ketjusta)

  • 37 263
  • 266

Cube

Jäsen
Alamummo kirjoitti:
Olen lähestynyt tätä tilannetta jatkuvasti sen kolmannen osapuolen näkökulmasta. En sen petetyn näkökulmasta (jota puolestasi kysyt). Asiassa on todella merkittävä ero. En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö petetty osapuoli saisi tuntea vitutusta pettämisestä molempia kohtaan, sanoin ainoastaan ettei kolmas osapuoli ole vastuussa siitä jos joku pettää puolisoaan. En ole myöskään sanonut, että hyväksyn pettämisen. Parisuhteessa ei petetä, mutta sinkkuna ei voi pettää.
Totta, sinkku ei tuollaisessa tilanteessa petä ketään, mutta toimii toki silti väärin. Alkeellistenkin moraalikäsitysten mukaan on väärin kohdella muita ihmisiä niin ikävästi ja halventavasti kuin tuollaisessa tapauksessa sekä pettäjä että toinen mies/nainen petettyä kohtelevat. Näin erityisesti silloin, mikäli ko. toiminta ei ole millään muotoa "pakollinen paha" (vrt. irtisanomistilanne) tai tuota jotain haitat ylittävää hyötyä.

Kyse ei ole siis yksinkertaisesti siitä "pettääkö" sinkku, vaan siitä toimiiko sinkku yleisesti väärin. Tuollainen yritys tarttua johonkin tiettyyn kapeaan termiin tuntuu kummasti moraalisen porsaanreiän etsimiseltä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Varsin vaikeaa dilemmaa täällä pohdiskellaan.

Luettuani näitä kirjoituksia, tuntuu täällä unohtuneen kokonaan ns. henkinen pettäminen, monessa asiaa koskevassa keskustelussa tuttavapiirissä on noussu esiin, ettei se satuttavin ole itse se teko, vaan se henkinen teko, joten se pussi päässä kiusauksia vältellen ei moraalisesti ole yhtään kestävämpää. Tulee mieleen kaverini, joka suhteensa sivussa koki työpaikkaihastumisen ja tilaisuus tuli, kun oma maikku lähti maalle vanhempiaan tapaamaan.Vaan oli niin hätäinen tuo kaveri, että alkoi touhut, saman tien, kun saattoi armaansa asemalle. Kämpille päästyä kellisti työtoverinsa samoin tein ja juuri ratkaisevalla hetkellä ovi kävi...oli maikku unohtanu junalippunsa kotiin. Kaveri siitä ponkaisi toisen päältä sladdi tanassa ovelle hokien:"en ollu sisällä, en ollu sisällä", toisin sanoen ei ehtinyt. Summa summarum oli, että maikun mukaan eroon johti juurikin tuo lause, kaikessa koomisuudessaan, itse pettämisen olisi kuulemma kyennyt antamaan anteeksi, ei valehtelua.

Tästä johtuu mieleen tuo streittarimainen kontrollifriikkinen asenne parisuhteen pluiskahtamisiin, Girlzillan ja muutaman muun sanoin, jos pettää suhde loppuu siihen. Minä kyllä näen sen niin, että jos parisuhde syvyydeltään on ilmankostuttimen on/off toiminnon luokkaa miksi siinä on alunperin osallisena ollutkaan.

Ja lopulta: errare humanum est. Suhteen kai on tarkoitus kestää lastenkasvatuksen riemut ja surut, vakavat sairaudet, luonnonmullistukset ja ties mitä. Siinä pitää olla siis kykyä kestää inhimillset erehdyksetkin. Tilanteessa jossa joku on omaksunut käyttäytymismallikseen vieraissa hyppimisen on mahdollista vielä selvittää ne mentaalit syyt ja saada hoitoa sairaudelleen, jos, ja huomatkaa, rakastaa toista.

Tuolla aiemmin joku kehotteli varomaan kapakkailtojen etenemistä teille/meille tilanteeseen jne. Minä kyllä olen monesti kiinnostavien vastakkaisen sukupuolen edustajien, mutta ennen muuta kiinnostavien ihmisten, kanssa lähtenyt jatkamaan juttua, eikä koskaan ole tarvinnut pettää kumppaniani, enkä ole muutenkaan kavennellut olemistani siksi, että elän vakitusessa suhteessa ja rakastan kumppaniani, tai että kokisin siinä olevan jotain väärää kumppaniani kohtaan, jos itsekseni liikkeellä ollessani kivaan ihmiseen tutustun. Vaimon kanssa liikkeellä ollessani tietysti nautin hänen seurastaan, sitä ei sitten häiritse kaverit eikä tutut.

Itsetunto ja itseluottamus on avainasioita siihen, että ei tarvitse pettää, mutta myös siihen, että, jos suhteessa tulee tälläinen vahinko, on siitä maailmanloppu vielä kaukana.

Kolmas pyörä on taas pappia kyydissä omien itsekkäiden vaikuttimiensa pohjalta ja hänellä on niihin täysi oikeus, siinäkin tilanteessa, että tietää toisen olevan varattu, koko vastuun kantaa osapuoli, joka sen suhteen aidan yli hyppää, muu on paskapuhetta.

Monesti tuntuu, kun tähän ikään on jos jonkinlaista kieputusta tullut vierestä seurattua, että se heikoin ja typerin lenkki on pettäjä, jonka henkinen kantti ei riitä tuskansa käsittelyyn itse, vaan vetää vielä limoihinsa täysin viattoman puolisonsa tekemään vaikeat päätökset puolestaan ja saa näin parantumattoman arven tai ainakin hyvin pitkäkestoisen vekin parisuhteeseensa, minä siis olen sitä mieltä, että satunnaisen lipsahduksen seuraukset täytyy lipsahtajan itse kyetä käsittelemään, sotkematta siihen kumppaniaan.

Muistakaa kuitenkin, jos lipsahtaa, ehkäisy kuntoon! Aids tukikeskuksissa on kuultu jos jonkin näköistä tilitystä, kaupungilla kuiskitaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedän itse ainakin toistakymmentä tapausta, missä sinkkunainen vikittelee/ on vikitellyt erittäin aktiivisesti varattua miestä, vaikka tietää miehen suhteesta. Että kyllä näitä "tosi moraalittomiakin" löytyy, vaikka täällä harva niihin kuuluukaan.

Mielenkiintoista näissä tapauksissa on, että n.50%:ssa miehet eivät ole tehneet tarpeeksi selkeästi selväksi naiselle, että kiinnostusta ei löydy. Osa varmasti nauttii saamastaan huomiosta, vaikka eivät varsinaisesti naista rohkaisekaan eikä halua naisen kanssa suhdetta. Toisille ihmisille jonkinasteinen toivo yhteisestä "tulevaisuudesta" tai hetkistä jossakin vaiheessa, on ihan selkeä vihreä valo jatkaa vikittelyä. Nämä ihmiset tarvitsevat selkeät rajat ja useimmiten välien katkaisun kokonaan.

Toiset miehet eivät taas halua millään pahoittaa naisen mieltä. Miksi? Sitä on mietitty. Samalla kuitenkin oman vaimon/ tyttöystävän annetaan kärsiä mielipahasta. Ja lähes kaikissa suhteissa naiset tietävät näistä kilpasiskoista, koska naiset eivät millään muotoa salaakaan halujaan. Siinä ei edes vaimon yhteydenotot näitä naisia paljon rajoita, päinvastoin. Vaimo on aina miestään kahlitseva mustasukkainen hullu. Kyllä minä ainakin jossakin vaiheessa ottaisin lusikan kauniiseen käteen ja ottaisin tähän wanna be toiseen naiseen yhteyttä, jos eivät miehen säälittävät piipitykset mene perille. Vaikka en mikään kyttääjä olekaan, kyllä mä omieni huolta pidän ja omaa hyvää ukkoani en suosiolla muille luovuta.

Sinkkunaisilla on hyvin usein sellainen lähestymistapa varattuja miehiä kohtaan, että haluavat olla "vain ystäviä". Miehet ovat jostain kumman syystä liian usein täysin naisen vietävissä ja sinisilmäisiä. Uskovat tämän vikittelijän puheisiin ystävyydestä, joka ei millään muotoa missään vaiheessa täytä normaalin ystävyyden kriteerejä. Jos miespuolinen "ystävä" käyttäytyisi samaan tapaan, saisi jannu nopeasti turpaansa, sen verran homomaista käytöstä se olisi. Mutta jotenkin naisen loukkaaminen on monille miehille täysin kammoksuttavaa, vaikka kyse ei mistään suuresta satuttamisesta olisikaan. Tiedä sitten, peilaako miehet omia tuntemuksiaan tätä kautta. Naisille toisten naisten käyttäytymisen tulkitseminen on lähes aina helppoa, joten suosittelen, että mikäli teidän pitää jonkun naisen käytöksen motiiveja arvuutella, teette sen yhdessä naispuolisen henkilön kanssa.

Itse olen kyllä niin vanhanaikainen, että nainen joka makaa "kaikkien" kanssa on huomattavasti vastenmielisempi kuin vastaava mies. Huora- sana on jo itsessään kauhea, mutta nähdessäni naisen, joka on pukeutunut itseään paljastavasti ja "halvasti", en voi olla ajattelematta muuta kuin, että muidu on huora. Ei kovin hyvää käytöstä varmasti minulta, mutta voi voi. Jos naisen koko kroppa on perskannikoita myöten tarjolla, en voi välttyä ajatukselta, että naiselta lohkeaa myös tuheroa helposti. Ja minun silmissäni se ei ole naiselta todellakaan mikään hyve, joskaan nyt ei tarvitse papin aamenta odottaa. Jakorasia miehet ovat lähinnä huvittavia ja usein aika säälittäviäkin.
 

Rocco

Jäsen
Kyllä muija saa käydä muualla, jos vain kertoo että on käynyt, eikä retostele toisen äijän koosta tai vastaavista. Tämän kun lupaa muijalle, niin tuskinpa menee. Kun kielletty hedelmä ei ole enää kielletty, eipä se niin paljoa enää kiinnosta.

Ai niin, toisten naisten kanssa muija saa touhuta niin paljon kuin ehtii... Siihen en puutu.
 
Eikös tuolla joku todennut ettei pettäminenkään satuta sitä toista osapuolta jos ei se tiedä siitä. Joten miten se sinkku voi satuttaa jotakuta jos ei se varatun miehen/naisen puoliso siitä tiedä. Se mikä on moraalisesti oikein, onkin eri juttu ja riippuu vähän tapauksesta. Omasta tapauksesta en jaksa enempää jauhaa, ei siitä mitään hyötyä ole. Itse itseni parhaiten tunnen ja omien tekojen seurausten kanssa elän. On ne sitten mitä tahansa.
Mitä tulee tuohon Panzerfaustin mainitsemiin juttuihin niin olen minäkin eri mieltä. Ei kaikki petä vaikka siihen tulisi millainen tilaisuus. Jos olisin parisuhteessa niin ei sieltä baarista voisi tulla vastaan niin vetävää urosta että mukaan lähtisin. Ei niitä ole tullut tähänkään asti, vaikka sinkkuna enimmäkseen olen ollutkin. Ja toisekseen jos olen parisuhteessa ei minun sitä seksiä tarvitse muualta hakea. Minulle riittää ihan se oma kumppani. Jos sitten sattuisi niin että joku toinen alkaisi kiinnostaa enemmänkin niin kyllä minä sen aiemman suhteen lopettaisin ennenkuin lähtisin toisen matkaan. Luultavasti se olisikin jo ohi, jos tunteita alkaisi esiintyä toista ihmistä kohtaan. Enkä ymmärrä miksi pitää roikkua suhteessa jos ei siinä ole enää mitään tunnetta mukana. Vaikka olisi lapsiakin, niin ei sekään ole hyvä lasten kannalta. Ainakin nyt puhun ihan omakohtaisista kokemuksista. Siis lapsen näkökulmasta. Ei se ollut mitenkään kivaa penskana katsella sitä "parisuhdetta" mikä oli äidin ja miehensä välillä. Ja loppujen lopuksi se ei päättynyt mitenkään onnellisesti, mutta se siitä. Ehkä siihen olisi suhtautunut eri tavalla jos kyseinen mies olisi ollut isäni. Tosin tuskin olisin niitä tekoja hyväksynyt sen enempää kuin nytkään.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
pikkukatti kirjoitti:
Ja toisekseen jos olen parisuhteessa ei minun sitä seksiä tarvitse muualta hakea. Minulle riittää ihan se oma kumppani. Jos sitten sattuisi niin että joku toinen alkaisi kiinnostaa enemmänkin niin kyllä minä sen aiemman suhteen lopettaisin ennenkuin lähtisin toisen matkaan.

Minusta noissa lauseissa on aika pitkälle parisuhteen problematiikkaa. Kyse on loppujen lopuksi arvoista ja siitä mitä haluaa elämältään. Jos haluat jakaa elämäsi jonkun kanssa lopun ikääsi, silloin suosittelen naimisiinmenoa ja parisuhteeseen panostamista. Mutta se on harhaluulo, etteikö joskus kiinnostaisi seksi ihan sellaisenaankin ja jossain vaiheessa kuitenkin oma parisuhde tuntuu tylsältä ja seksi puulta. Tällöin moni saattaa ajatella, että nyt on kyllä parisuhde ihan perseellään kun alkaa aidan toinen puoli kiinnostaa enemmän ja eiköhän se ollut nyt tässä.

Ennen sitoutumista on hyvä olla elämänkokemusta, sillä muutoin on oikeastaan päivänselvää, että jossain vaiheessa rikotaan sydämiä puolin ja toisin, mutta toisaalta sitä elämänkokemusta hankkiessa sydämiä varmasti väkisinkin menee rikki.

Mutta arvomaailmoja on monia ja sen takia ensiarvoisen tärkeää on sitä miettiä myös omalta kohdaltaan. Mitä haluat elämältäsi ja mikä on sen tarkoitus? Asettamalla näitä kysymyksiä itselleen ja kumppanilleen, säästyttäisiin varmaan monelta täysin turhalta tragedialta.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
BoredOldLady kirjoitti:
Itse olen kyllä niin vanhanaikainen, että nainen joka makaa "kaikkien" kanssa on huomattavasti vastenmielisempi kuin vastaava mies.

Tuo vanha totuus naisen ilmaisemana on tervettä tekstiä. Ja oli tietysti selvää, että varsinkin kun tämä siirtyi nyt omaksi ketjuksi, niin tänne ilmestyy "en varmasti pettäisi vaikka mikä olisi" -tillityksiä jatkuvalla syötöllä, mutta naisten kohdalla niillä on hieman(e: mutta vain hieman..) enemmän uskottavuuttakin kuin miesten. Toinen juttu on sitten se, että näitä lukevat eri ikäiset ihmiset eri elämäntilanteissa ja sekin jo vaikuttaa suhtautumiseen.
 
Viimeksi muokattu:

JWill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teppo Winnipegs
Tämäkin keskustelu olisi niin paljon hedelmällisempi, jos kirjoittajat vain uskaltaisivat suoraan kertoa pettämiskokemuksistaan ja myöntäisivät todelliset tuntonsa ja tekonsa.

En tietenkään tarkoita tällä, että olisin itse koskaan pettänyt. Pois se minusta... Hyi!
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ma olen kerran pettanyt.

Mutta a) se keta ma petin oli sen ansainnut ja kee) se oli sen arvoista!
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Ottamatta juuri sen enempaa kantaa asiaan (lue kolmannen osapuolen vastuulle pettamistilanteissa) ihmettelen kuinka paljon painoarvoa ihmiset lataavat seksille?

Ymmarran kylla, etta jos seksiin ja pettamiseen sidotaan tunteita, ihastumista, rakastumista tms. niin se varmasti loukkaa jokaista petetyksi tullutta. Mutta (vilpitön) kysymys kuuluu: voiko arvon väittelijöiden mielestä seksia 'harrastaa' pelkästään fyysisenä nautintona? Tiedän, etta tallainen kysymys on arkielamassa parisuhteessa elävien osalta hyvin harvinainen, muttei sentään teoreettinen? Sitä (kai) esim. Scholl on hakenut tuolla huorissa-kaymis esimerkillään?

Toinen kysymys: Kuinka pettamisen yksioikoisesti tuomitsevat suhtautuvat esimerkiksi itsensatyydyttamiseen? Onko se pettämistä? Mihin pettämisen rajat ylipäätään vedetään, kun niitä niin mielellään vedetään?
 
Suosikkijoukkue
Hifk
Prof. Puck kirjoitti:
Toinen kysymys: Kuinka pettamisen yksioikoisesti tuomitsevat suhtautuvat esimerkiksi itsensatyydyttamiseen? Onko se pettämistä? Mihin pettämisen rajat ylipäätään vedetään, kun niitä niin mielellään vedetään?

Kyllä itse näkisin itsetyydytyksen myöskin pettämiseksi, varmasti tulee ajateltua muita tyttöjä tyydytyksen aikana, ja tämän voi kyllä laskea jo melkein samaksi asiaksi kuin fyysisen kontaktin, itsekkin kerran kokeilin vain ajatella omaa tyttöystävääni, mutta ajatukseni harhautui televisiosta näkemääni naiseen, tuli suunnattoman paha olo vaikka orgasmin sainkin.

Kärsin asiasta monia päiviä, ja sen jälkeen olen antanut vain itseni purkautua itsestään. Päässä kuitenkin tapahtuu se suurin seksuaalinen toiminta, ei pelkkä fysiikka sitä voi tehdä, siksi sitä voidaankin pitää samana asiana.

Tosin tunnen muutamia tyyppejä jotka eivät ajattele oikein mitään, heille vaan pelkkä fysiikka on tärkeää. No tosin en vielä asioista sen enempää tiedä, mutta sekin aika vielä tulee, odotan innokkaasti juhannusta ja kihlautumistani, vanhempani ovat antaneet minulle luvan kokeilla tyttöystäväni kanssa silloin ensi kerran, kuulemma sitä pitää tietää kenen kanssa avioliittoon on menossa ja miltä se sitten oikein tuntuu.

Olen ostanut jo ainakin kuusi kondomi pakettia, saas sitten nähdä!

Pastori Punaisissaan, kokematon mutta innokas.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
EEhhheee...

Huikeeta settiä Pastorilta Punaisissa=). Jos olet tosissasi, niin...

Punainen Pastori kirjoitti:
odotan innokkaasti juhannusta ja kihlautumistani, vanhempani ovat antaneet minulle luvan kokeilla tyttöystäväni kanssa silloin ensi kerran, kuulemma sitä pitää tietää kenen kanssa avioliittoon on menossa ja miltä se sitten oikein tuntuu.

Olen ostanut jo ainakin kuusi kondomi pakettia, saas sitten nähdä!

Pastori Punaisissaan, kokematon mutta innokas.

Oletko muuten pitkäänkin tyttöystäväsi kanssa seurustellut? Vai että kerran olet nahkahissiä liikutellut tyttöystävää muistellen - heh! Joo-o ja jne.
Lisäksi sinulta tulee ihan itsestään! Oho - tuohon ei moni eläin pysty.
Lupa vanhemmilta tyttöystävän korkkaamiseen - ouh yeah baby. Ja vielä 6 pakettia kortsuja. Ajattelitko laittaa kaikki kortsut sitten päällekkäin vai vedellä tyttöystävääsi viikseen about 60 kertaa putkeen?
Suosittelen muuten juomunäkkiä - ei tule liian äkkiä...

Holocaust häpeästä punaisena, kokenut, mutta EI enää niin innokas kuin nuorena...
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Holocaust kirjoitti:
Huikeeta settiä Pastorilta Punaisissa=). Jos olet tosissasi, niin...

Pastori Punaisissa on tämän palstan lupaavin trolli pitkään aikaan, ehdottomasti. Ehdottoman tarpeellinen lisä, kun Veinikin on häädetty omalle hiekkalaatikolleen. Tietysti on olemassa (hyvin) pieni mahdollisuus, että kyseessä ei olekaan trolli, mutta ei sellaista viitsi ajatella näin positiivisella mielellä. Aurinko paistaa jne...
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Prof. Puck kirjoitti:
Ottamatta juuri sen enempaa kantaa asiaan (lue kolmannen osapuolen vastuulle pettamistilanteissa) ihmettelen kuinka paljon painoarvoa ihmiset lataavat seksille?

Ymmarran kylla, etta jos seksiin ja pettamiseen sidotaan tunteita, ihastumista, rakastumista tms. niin se varmasti loukkaa jokaista petetyksi tullutta. Mutta (vilpitön) kysymys kuuluu: voiko arvon väittelijöiden mielestä seksia 'harrastaa' pelkästään fyysisenä nautintona? Tiedän, etta tallainen kysymys on arkielamassa parisuhteessa elävien osalta hyvin harvinainen, muttei sentään teoreettinen? Sitä (kai) esim. Scholl on hakenut tuolla huorissa-kaymis esimerkillään?

Voi harrastaa. Tuntuu niin helvetin hyvälle, niin miksi sitä ei saisi pitää pelkästään sellaisena. Kyllä monessa parisuhteessa on varmasti molempia seksityyppejä; intohimoista rakkaudentunnustusta ja urheiluseksiä, panemista panemisen vuoksi. Itse ainakin tunnistan nämä molemmat taiteenlajit omasta elämästäni. On ne erityisen tärkeät hetket jolloin panemiseen liittyy tunteet toista ihmistä kohtaan, se on se yhteinen kokemus, rakkautta. Sitten toisaalta on semmonen molemminpuolinen fyysisen nautinnon tarve, nostetaan kumppani keittiön pöydälle ja aloitetaan puuhat. Ei järin romanttista, mutta toimii.

Toinen kysymys: Kuinka pettamisen yksioikoisesti tuomitsevat suhtautuvat esimerkiksi itsensatyydyttamiseen? Onko se pettämistä? Mihin pettämisen rajat ylipäätään vedetään, kun niitä niin mielellään vedetään?

Ei ole. Päinvastoin, sehän olisi itsensä pettämistä jos ei harrastaisi masturbaatiota. Tietenkin jos oma käsi maistuu paremmalle kuin kumppanin, niin voi miettiä että onko suhteessa enää järkeä...
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan hyvää keskustelua tämän aiheen ympäriltä. Itse kuulun enemmän tähän ryhmään, joka ei moraalisesti syyllistäisi sinkkua tapahtuneesta. Perustelut ovat olleet esillä jo niin monta kertaa etten viitsi toistaa.

En tiedä, olenko sitten täydellisen itsekeskeinen ja moraaliton mulkvisti, mutta minusta ensisijaisesti jokainen on tilivelvollinen itselleen ja vasta sitten muille. Sinkku ei mielestäni tee mitään väärää vaikka panis varattua, sinkku ei petä ketään. En sano myöskään, että tuo mikään hyvä asia olisi, en todellakaan. Minusta se on lähinnä neutraalihomma. Se varattu on tarinan paskiainen.

Kyllä minua ärsyttäisi, jos joku sinkku pokaisi yhdeksi illaksi naiseni, mutta silti minusta se sinkku ei tee väärin.

Ylipäätään olen havainnut, että yleisesti ottaen pahimmat "moraalikortin" käyttäjät ovat niitä, joilla on hyvin vähän/ei juuri lainkaan elämää. On niin äärettömän helppo moralisoida, kun ei ole elämää. Tämä kuulostaa hyvin provosoivalta, mutta ainakin omassa tuttavapiirissä näin se vaan on mennyt. Ne, keillä ei ole koskaan mitään sutinaa kenenkään kanssa, moralisoi yhden illan juttuja jne. Tämä moralisointi on ääreisärsyttävää, kun se on jotenkin niin tekopyhän kuuloista: "en minä muita tuomitse, mutta..." tai "itse en kyllä voisi". Väkisinkin tulee mieleen sanoa, että "no ei varmaan tulekaan mieleen, kun ei pääse edes tekopaikkaan" :)

Ja lopuksi oma historia: Yhden kerran on ollut peliä varatun kanssa, useita vuosia sitten. Uskon, että tuo kokemus avasi ko. henkilön silmiä aika tavalla, eikä varmasti tehnyt hänelle pidemmän päälle mitään muuta kuin hyvää. Hän jatkoi suhdettaan mieheensä (olisi tosin ollut yhdessä vaiheessa valmis jättämään miehensä, mutta ko. vaiheessa en ollut siitä kovin innoissani, ja hyvä niin, molempien kannalta). Se, mitä hyvää tuossa tapahtui naisen kannalta, oli, että hän oppi vaatimaan oman osansa huomiosta, eikä enää ollut täydellisen sopeutunut olemaan lähinnä yksi kodinkone ja harmaa hissukka osana kalustusta => hänen itsetuntonsa nousi varmasti ja sen huomasi. Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia, ja sen vuoksi minua ärsyttää oikeastaan kaikki moralisointi, joka aina lähtee niin mustavalkoisesta lähtökohdasta.
 

Juha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oi Lahti On!
Voit panna vaimoani mutta älä vain ota aikalisää!

Hauska lukea ihmisten moraalikäsityksiä pettämisestä. Ensimmäiset ongelmat syntyvät varmaan jo siitä, että pettäminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Kirjoittamattomista säännöistä kun on jokaisella oma versionsa. Ovatko varattujen ihmisten kanssa vehtaaviin sinkkuihin lempeästi suhtautuvat yhtä ymmärtäväisiä kun käsitellään muita moraalikäsityksiä?

Hyvät naurut siitä ainakin saa, sillä suurimpia pettureita ja juudaksia tällä palstalla ovat esimerkiksi:

- valmentajat. Jos mittautat vastustajan mailan olet ämmä ja hamekangasta vailla. Äläkä ainakaan ota aikalisää viimeisellä minuutilla, jos joukkueesi johtaa enemmän kuin maalilla. Silloin on pettänyt koko jääkiekkoyhteisön ja rikkonut todella pyhää kirjoittamatonta sääntöä.

- puolustajat. Keep your head up! Älä edes yritä väistää laidan lähellä kun karvaaja tulee päälle. Petät koko yleisön ja vielä loukkaannut itse.

- hyökkääjät. Älä vahingossakaan koske maalivahtiin. Tai jos kosket olet ansainnut turpaasi ja mielellään loukkaannut loppukaudeksi. Saunan taakse moiset säännöistä välittämättömät paskiaiset.

- villepeltoset, markkutähtiset, kimhirschovitsit ja muut jotka vaihtavat seuraa. Heidän pitäisi ajatella kannattajiaan eikä ikinä edustaa kilpailijaa.

Olenkin tullut lopputulokseen jossa joidenkin kannattajien mielestä vastustajajoukkueen (sinkku)valmentaja on petturi mittauttaessaan mailan mutta on ihan ok jos hän pelin jälkeen lähtee kiksauttamaan kannattajan puolisoa.
 

jessie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
heki kirjoitti:
En tiedä, olenko sitten täydellisen itsekeskeinen ja moraaliton mulkvisti, mutta minusta ensisijaisesti jokainen on tilivelvollinen itselleen ja vasta sitten muille. Sinkku ei mielestäni tee mitään väärää vaikka panis varattua, sinkku ei petä ketään. En sano myöskään, että tuo mikään hyvä asia olisi, en todellakaan. Minusta se on lähinnä neutraalihomma. Se varattu on tarinan paskiainen.

En aivan allekirjoita tuota. Totta on, että jos varattu lähtee sinkun (tai kenen tahansa mukaan) ja pettää, niin paskahan hän on. Mutta jos sinkku on tietoinen siitä, että ko. henkilö on varattu, niin voisi aivan hyvin kunnioittaa toisten suhdetta ja jättää lähtemättä mukaan. Itse en ole sinkkuelämää viettäessäni halunnut varattuihin sekaantua. Tärkein syy on ollut se, että en haluaisi omalla käytökselläni aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä.En varmaan voisi ottaa omalletunnolleni sitä, että jonkun pariskunnan suhde hajoaisi sen vuoksi, etten minä olisi voinut pitää käsiäni irti varatusta miehestä.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
jessie kirjoitti:
Mutta jos sinkku on tietoinen siitä, että ko. henkilö on varattu, niin voisi aivan hyvin kunnioittaa toisten suhdetta ja jättää lähtemättä mukaan.

Jos näkee ihmisen makaavan kadulla, niin onko se ihmisen oma asia vai pitäisikö siihen puuttua? Sammunut? Sairaskohtaus?

Minä olen sitä mieltä, että ihminen on yhteisöllinen eläin, eikä moraalia voi rajoittaa vain omaan käytökseen, vaan se tulee nähdä laajemmin.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mää en oo koskaan seurustellu kenenkään kanssa, mutta kertokaahan viisaammat, mitä oikeastaan tarkoittaa pettäminen. Eli sovitaanko jokaisen seurustelusuhteen alussa, että "eipä sitten olla muiden kanssa". Tällöin muiden kanssa oleminen on toki pettämistä, mutta jos moista ei sovita (kuten oletan), silloinhan ei petetä.

Muookkaus: Niin ja voihan tohon vastata "ei". Että ei se sillonkaan oo pettämistä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä se on sellainen sanaton sopimus mielestäni. Tai en tiedä, ehkä jotkut ääneen määrittelee säännöt. Käytännössä se on kait sellaista, mitä ei sallisi toisen tekevän. Sitä ei myöskään itse tulisi tehdä.

Tasapuolisuutta, sano.
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Seurustelu on sekin tavallaan erikoinen asia. Kaikki osaavat seurustella, vaikka eivät sitä olisi koskaan aikaisemmin tehneet. Tottakai jokainen seurustelee omalla tyylillään, mutta silti.

Harvemmin kuitenkaan koskaan tulee keskusteltua sen toisen osapuolen kanssa pettämisestä tai toisten kanssa olemisesta. Se seurustelu vaan jossain vaiheessa ajautuu siihen tilanteeseen, että toista rupeaa arvostamaan ja kunnioittamaan. Jos silloin edelleen tekee mieli olla jonkun toisen kanssa, niin sitten ei kannata seurustella siinä meneillään olevassa parisuhteessa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No lähinnä homma on kyse siitä, että löytyy sopiva henkilö. Täysin vääränlaisen kanssa seurustelu on mahdotonta. Se on yleensä seksiä ja muuta, mutta yhteiselo ei vaan suju. Kyllä sen ihminen yleensä tajuaa jos on persoona, kenen kanssa asiat sujuu kuin itsestään ja ilman pakottamista ja väkinäisyyttä.

Helppoa ei ole löytää sellaista ihmistä, kenen kanssa tuo sujuu luontevasti.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Käytännössä se on kait sellaista, mitä ei sallisi toisen tekevän. Sitä ei myöskään itse tulisi tehdä.

Tuo on minusta hyvä käytännön periaate. Jos sössin itse, niin sallin saman toiselle. Jos toinen sössii, niin hän sallii saman minulle. Jos kolmannen puoliso sössii, niin minä voin sössiä hänen vaimonsa kanssa.
 

Linda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On tietysti eriasia pettääkö lopulta, mutta uskallan väittää, että ihminen valehtelee, jos ei moinen teko ole koskaan parisuhteen aikana käynyt mielessä. Ihminen ei sille vaistolle mahda mitään. Vaikka aiemmassa viestissäni ihmisen erotinkin eläimestä juurikin moraalinsa ja syyn ja seurauksen tiedostamisen takia, niin juuri tämä on niitä ihmisen hallitsemattomia eläimellisiä puolia, jotka johdattelevat aika vahvastikin. Osaa toki enemmän kuin toisia, riippuen kait hillintäkyvystä.


Uskallan kertoa, että edellisessä suhteessani ei ainoatakaan kertaa käynyt mielessä pettäminen. Sellaista ei vain toisten meistä elämässä ole mahdollista tapahtua. Ehkä erotitkin vain naisen eläimestä?

Niin ja lisättäköön, että mieheni mielessä se kävi ja se tuli myös toteutettua.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Käytännössä se on kait sellaista, mitä ei sallisi toisen tekevän. Sitä ei myöskään itse tulisi tehdä...

Tuohon suuntaan, tuohon suuntaan.

Hieman toisin sanottuna: mitä et toivo toisen tekevän sinulle, älä tee sitä hänelle. Jos itsellesi olisi ihan ok, että kumppanisi koiniskelee hieman siellä täällä, niin mikäs siinä.

Se miten toista arvostaa näkyy siinäkin, että kuinka paljon tätä on valmis satuttamaan.

Pettäjät muutoin usein halveksivat itseään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös