Varsin vaikeaa dilemmaa täällä pohdiskellaan.
Luettuani näitä kirjoituksia, tuntuu täällä unohtuneen kokonaan ns. henkinen pettäminen, monessa asiaa koskevassa keskustelussa tuttavapiirissä on noussu esiin, ettei se satuttavin ole itse se teko, vaan se henkinen teko, joten se pussi päässä kiusauksia vältellen ei moraalisesti ole yhtään kestävämpää. Tulee mieleen kaverini, joka suhteensa sivussa koki työpaikkaihastumisen ja tilaisuus tuli, kun oma maikku lähti maalle vanhempiaan tapaamaan.Vaan oli niin hätäinen tuo kaveri, että alkoi touhut, saman tien, kun saattoi armaansa asemalle. Kämpille päästyä kellisti työtoverinsa samoin tein ja juuri ratkaisevalla hetkellä ovi kävi...oli maikku unohtanu junalippunsa kotiin. Kaveri siitä ponkaisi toisen päältä sladdi tanassa ovelle hokien:"en ollu sisällä, en ollu sisällä", toisin sanoen ei ehtinyt. Summa summarum oli, että maikun mukaan eroon johti juurikin tuo lause, kaikessa koomisuudessaan, itse pettämisen olisi kuulemma kyennyt antamaan anteeksi, ei valehtelua.
Tästä johtuu mieleen tuo streittarimainen kontrollifriikkinen asenne parisuhteen pluiskahtamisiin, Girlzillan ja muutaman muun sanoin, jos pettää suhde loppuu siihen. Minä kyllä näen sen niin, että jos parisuhde syvyydeltään on ilmankostuttimen on/off toiminnon luokkaa miksi siinä on alunperin osallisena ollutkaan.
Ja lopulta: errare humanum est. Suhteen kai on tarkoitus kestää lastenkasvatuksen riemut ja surut, vakavat sairaudet, luonnonmullistukset ja ties mitä. Siinä pitää olla siis kykyä kestää inhimillset erehdyksetkin. Tilanteessa jossa joku on omaksunut käyttäytymismallikseen vieraissa hyppimisen on mahdollista vielä selvittää ne mentaalit syyt ja saada hoitoa sairaudelleen, jos, ja huomatkaa, rakastaa toista.
Tuolla aiemmin joku kehotteli varomaan kapakkailtojen etenemistä teille/meille tilanteeseen jne. Minä kyllä olen monesti kiinnostavien vastakkaisen sukupuolen edustajien, mutta ennen muuta kiinnostavien ihmisten, kanssa lähtenyt jatkamaan juttua, eikä koskaan ole tarvinnut pettää kumppaniani, enkä ole muutenkaan kavennellut olemistani siksi, että elän vakitusessa suhteessa ja rakastan kumppaniani, tai että kokisin siinä olevan jotain väärää kumppaniani kohtaan, jos itsekseni liikkeellä ollessani kivaan ihmiseen tutustun. Vaimon kanssa liikkeellä ollessani tietysti nautin hänen seurastaan, sitä ei sitten häiritse kaverit eikä tutut.
Itsetunto ja itseluottamus on avainasioita siihen, että ei tarvitse pettää, mutta myös siihen, että, jos suhteessa tulee tälläinen vahinko, on siitä maailmanloppu vielä kaukana.
Kolmas pyörä on taas pappia kyydissä omien itsekkäiden vaikuttimiensa pohjalta ja hänellä on niihin täysi oikeus, siinäkin tilanteessa, että tietää toisen olevan varattu, koko vastuun kantaa osapuoli, joka sen suhteen aidan yli hyppää, muu on paskapuhetta.
Monesti tuntuu, kun tähän ikään on jos jonkinlaista kieputusta tullut vierestä seurattua, että se heikoin ja typerin lenkki on pettäjä, jonka henkinen kantti ei riitä tuskansa käsittelyyn itse, vaan vetää vielä limoihinsa täysin viattoman puolisonsa tekemään vaikeat päätökset puolestaan ja saa näin parantumattoman arven tai ainakin hyvin pitkäkestoisen vekin parisuhteeseensa, minä siis olen sitä mieltä, että satunnaisen lipsahduksen seuraukset täytyy lipsahtajan itse kyetä käsittelemään, sotkematta siihen kumppaniaan.
Muistakaa kuitenkin, jos lipsahtaa, ehkäisy kuntoon! Aids tukikeskuksissa on kuultu jos jonkin näköistä tilitystä, kaupungilla kuiskitaan.
