Jatketaanpa vielä ainakin kerran asian selittämistä. Onneksi on töissä hiljainen heinäkuu - ja case jopa liippaa erittäin läheltä ammatillista osaamistani...
- Matikaisen sopimus on lähtökohtaisesti määräaikainen työsopimus, siinä missä tavallisella duunarillakin. Työnantaja ei voi estää työntekijän siirtymistä uuteen työpaikkaan.
- Sopimuksen rikkomisesta voi aiheutua korvausvelvollisuus, mutta korvauksen suuruus riippuu todellisista kustannuksista - ellei ole erikseen sovittua tarkkaa summaa (en usko tässä tapauksessa, koska silloin ei olisi koko soppaa, vaan purkukorvaus menisi suoraan sopimuksen mukaan). Korvaussumma ei voi olla "mitä tahansa", vaan sen pitää olla kohtuullinen (tod. näk. maksimissaan sopimuksen jäljellä oleva arvo).
- Myös pelaajasopimukset ovat määräaikaisia työsopimuksia. Kuten aikanaan case Bosman opetti, urheilumaailma ei voi itse sopia normaalista työelämästä poikkeavia sitovia normeja. Ei vaikka kaikesta olisi mustaa valkoisella. Työlainsäädännön määrittämät työntekijän oikeudet ohittavat lähtökohtaisesti yksityisoikeudelliset sopimukset.
- Pelaajien tilanne eroaa hieman valmentajien tilanteesta pelaajaoikeuksien takia (joiden oikeudellista pohjaa ei ole ymmärtääkseni juurikaan testattu Bosmanin jälkeen). Pelaajaoikeuksien siirtoa rajoittamalla SJL ja IIHF voivat puuttua pelaajien siirtymiseen - ainakin niin pitkään kuin kukaan ei riitauta asiaa...
- "Valmentajaoikeuksia" ei ole ainakaan samalla tavalla. Valmentajat ovat siten vielä aidommin "tavallisia duunareita."
- Osapuolet voivat keskenään noudattaa myös poikkeavia menettelytapoja, mutta ne eivät ole automaattisesti oikeudellisesti päteviä. Ne pätevät vain niin pitkään kuin kaikki suostuvat vapaaehtoisesti noudattamaan niitä.
Miksi ei löydy esimerkkejä valmentajista/pelaajista, jotka ovat itse maksaneet sopimusrikostaan?
- Oikeudellisia ennakkotapauksia ei juurikaan ole. Jopa oikeuteen menneet tapaukset on yleensä sovittu ennen päätöstä. Kukaan ei ole halunnut "keikuttaa venettä." Ennakkopäätös voisi muodostua sellaiseksi, mitä kukaan (ainakaan työnantajapuolelta) ei halua. Mahdolliset ratkaisut on pidetty poissa julkisuudet. Sen lisäksi jotkut seurat ovat päästäneet valmentajia siirtymään kesken sopimuskauden kokonaan ilman korvausta (ilmeisesti ymmärtäessään asemansa heikkouden).
Miksi KHL-seurat ylipäänsä suostuvat maksamaan suuria siirtokorvauksia, vaikka saattaisivat saada valmentajat (ja ehkä pelaajatkin) halvemmalla?
- Suomessa on oma lainsäädöntönsä, Ruotsissa omansa, USA:ssa ja Venäjällä omansa. EU-maissa tietenkin vielä EU:n vaikutus. Venäläisseuroilla tuskin on asiantuntemusta Suomen työlainsäädännöstä. Myöskään oikeuden päätöksistä ei voi olla etukäteen varma - varsinkaan ennakkotapausten puutteessa. Siirtokorvausten maksaminen on ollut vain tapana - ehkä ainoa mahdollisuus joissain maissa - ja se on varmasti myös helpoin tie ökyrikkaalle seuralle.
Yhteenvetona:
Kyllähän Matikainen tässä on mokannut, kun ei ole selvittänyt siirtymistään hyvissä ajoin. Moraalisessa mielessä hän on "väärintekijä." Suomalainen työlainsäädäntö on kuitenkin tarkoituksellisen epätasa-arvoisesti erittäin vahvasti työntekijän puolella. Siten HIFK:lla on vain vähäiset mahdollisuudet estää siirto. Se ei voi juurikaan "määräillä" Matikaista, koska jos Petu kieltäytyy tottelemasta, ainoa sanktio voi olla erottaminen - ja silloin se vähintäänkin riskeeraisi korvausten saamisen. Toki on mahdollista, että Omsk on aidosti viaton koko sotkussa, ja solidaarisuudesta entistä työnantajaa kohtaan ei "ota" Matikaista ennen asian selvittämistä. Mutta uskooko tähän kukaan?
Veikkaan että ongelma ratkeaa sillä, että lopulta Omsk avaa kukkaronnyörinsä. Se on vain helpointa, vaikka se ei välttämättä ole heidän kannaltaan halvin vaihtoehto. Koko näytelmä saattaakin johtua halusta pudottaa Matikaisen "hintalappua" - mutta toisin kuin yllämainitut ranskalaiset viivat, tämä menee jo spekulaation puolelle...
