Mainos

Petri Matikainen HIFK:n päävalmentajaksi

  • 892 757
  • 2 124
Saattaapi olla että tässä voi jotain perää ollakkin, ettei sopimusta olekaan. Huutelen pelkästään sillä perusteella, että täälä Lahen päässä Ilkka Kaarna on ainoastaan sanonut jotain tyyliin "ei ole vielä mitään kommentoitavaa".

Olen tainnut tän jonkun kerran täällä jo sanoa mutta sanotaan vielä kerran; Kaarna pistää julkisuuteen juuri sen verran mitä huvittaa tai tarkemmin paljon tarpeelliseksi näkee. Ja on sen suhteen melko tarkka.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Silloin HIFK voisi pitää PS:n 'ruorissa' sen aikaa että Omsk kyllästyisi odottelemaan. Helpolla tota paskahousua ei saa päästää.

Miten pidät ruorissa valmentajan joka haluaa venäjälle? Muihin tehtäviin ei voi ohjata, koska ne eivät ole duuneja mitä työsopparissa on sovittu, ja silloin Matikainen on oikeutettu purkamaan sopimus.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten pidät ruorissa valmentajan joka haluaa venäjälle? Muihin tehtäviin ei voi ohjata, koska ne eivät ole duuneja mitä työsopparissa on sovittu, ja silloin Matikainen on oikeutettu purkamaan sopimus.

Mulla lukee ainakin omassa sopimuksessa "tai muuta työnantajan osoittamaa työtä". No, ehkä jääkiekkomaailmassa ei ole moisia klausuuleja.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Mulla lukee ainakin omassa sopimuksessa "tai muuta työnantajan osoittamaa työtä". No, ehkä jääkiekkomaailmassa ei ole moisia klausuuleja.

No mutta eihän se niin mene, että sut palkataan toimistotöihin, mutta vietkin vain roskia..

Jottei ihan OFF Topiciksi mene, niin veikkaan ettei IFK tästä taloudellisesti tule hyötymään(oikeudessa korvaukset ym), Petu vie pelin likasena loppuun asti.
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten pidät ruorissa valmentajan joka haluaa venäjälle? Muihin tehtäviin ei voi ohjata, koska ne eivät ole duuneja mitä työsopparissa on sovittu, ja silloin Matikainen on oikeutettu purkamaan sopimus.

En usko ettö Omsk viitsii odotella edes paria viikkoa jos varmuutta vapautumisesta ei ole. HIFK kokontuu vasta viikon päästä ja seuraava päävalmentaja voisi aloittaa valmistelun kulisseissa vaikka heti.
Paras vaihtoehto on tietysti vapautus korvausta vastaan mutta jos ei kauppoja tule niin ilmaiseksi ei pidä päästää, ainakaan ilman jotain ongelmia petturille.

Olisi tietysti Winwin tilanne jos sopimus vaan laitettaisiin poikki mutta tässä on kyse muustakin kuin rahasta. Jonkun on näytettävä tietä.
 

emz1

Jäsen
Hahaha johan alkaa lyyti kirjoittaa. Täys vittu farssi, sanoisin minä.

Tässä käy vielä niin, että Matikaisesta tulee samaan aikaan sekä työtön että köyhä. Ai että mä nautin!
Näyttävät otsikot Iltalehti vetää tällä aiheella, mutta onko sillä nyt tässä vaiheessa oikeasti yhtään mitään väliä että onko se puumerkki siellä paperissa vielä vai ei? Suullinen sopimus jokatapauksessa löytyy ja molemmin puolin tyydyttävä ratkaisu on löytynyt. Ei ne ukot huvikseen sinne Venäjälle matkustele ja Omsk tiedottele uudesta päävalmentajasta.

Se on yksi ja sama että kirjoitetaanko se nimi paperiin tänään, huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla. 2-3 vuoden päästä tätä tapausten tuskin muistetaan enää muualla kuin HIFKin leirissä.
 

REALplayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Bruins, Pool
Niin, "Herra" ilmoitti jättävänsä maajoukkueen keskittyäkseen HIFK:n tehtäviin jonkin aikaa sitten, olisiko tämä vodka-projekti ollut jo pidempäänkin vireillä? Tervaa ja höyheniä?
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Matikaisesta ei tule työtön eikä köyhä.

Täällä saamari kerrotaan epätotuutta aivan helkkaristi, vittu teitä paskanaamoja; haaskalintuja!

No: ei oo kautta niin pitää vääntää, useammat tunnetut nimimerkitkin syyllistyneet aivan naurettaavaan "bullshit" -iin.

Tiedän että vituttaa IFK leirissä, mutta tällekkin farssille saadaan satavarma lopputulos, ettei tartte spekuloida.

Petu koutsaa jatkossa idässä ja IFK:ta joku muu, mulle aivan sama kuka.

Totuus on vettä sakeampaa, ja tulette huomaamaan että kun kakka on housussa, sitä on enää turha pyyhkiä.

Oma mielipiteeni on että Petu teki väärin mutta kuka vittu sitä kysyy.......
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
èÏËËÅÊÎÙÊ ËÌÕ á÷áîçáòä - ïÍÓËÁÑ ÏÂÌÁÓÔØ
Avangard Omsk ilmoittaa edelleen nettisivullaan, että seuran päävalmentaja on Petri Matikainen ja IL kertoo, että Matikaisella ei ole Omskin kanssa sopimusta. Ota tästä nyt selvää. No, HIFK-Hockey Oy ja Matikainen tekevät nyt niin ja toivottavasti jo tänään on uutta oikeaa faktaa tilanteesta. Matikaisen jatkaminen HIFK-päävalmentajana kaudella 12-13 on edelleen ns. mahdoton vaihtoehto, koska uskottavuuden voi menettää kokonaan vain kerran ja nyt se on kyllä jo ohitettu rasti Matikaiselta HIFK:ssa.

Jostain kaukaa soi päähäni Pelle Miljoonan biisi ja kömpelöitä sanoja: "Hifki tahtoisin jäädä, mutta moottorisaha on kuuma, KHL:n rahat mulle huutaa..."
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Mitenköhän on?

Media spekuloi kiitettävästi Matikaisen loikkauksella. Onkohan julkisuudessa ilmoitetut asiat lehtien puolesta aivan objektiivisia? Onkohan kyse kuitenkaan aivan niin yksipuolisesta tapahtumasarjasta, kuin kakkalehdistö antaa ymmärtää? Tekisikö Matikainen loikkauspäätöstä muutaman päivän harkinnalla, vai olisiko taustalla jotain vakavampaakin esim. seuran puolelta? IFK:sta tehdään marttyyriä hyvällä vauhdilla, mutta periaatteessa seurat heittelevät ulos pelaajia samoin periaattein. Painostetaan pelaajia siirtymään muualle jne. Hassua, että tässä asetelmassa unohtuu seuran näkemys toimintatapojen moraalisesta puolesta. Nämä asiat taitavat koskea kaikkia seuroja.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Paksu leidi on suorittanut äänenavauksensa. Pitäisi ulvahtaa tänään, jos siirtyy niin syynä ovat henkilökohtaiset syyt (vittuuntuminen, minkä ymmärrän hyvin). Ja samalla ilmoitettaneen ensi kauden valmennus.
 
Matikaisesta ei tule työtön eikä köyhä.

Täällä saamari kerrotaan epätotuutta aivan helkkaristi, vittu teitä paskanaamoja; haaskalintuja!

No: ei oo kautta niin pitää vääntää, useammat tunnetut nimimerkitkin syyllistyneet aivan naurettaavaan "bullshit" -iin.

Tiedän että vituttaa IFK leirissä, mutta tällekkin farssille saadaan satavarma lopputulos, ettei tartte spekuloida.

.......

Joo useammat viestit kyllä taitavat kertoa kirjoittajasta itsestään enemmän kuin Petusta. Sääli että pitää vajota noin alas, mutta tutkimusten mukaan 80% aikuisista jää moraaliltaan samalle tasolle kuin 10-vuotias. Tätä taustaa vasten ei yllätä yhtään. Meistähän loppujen lopuksi kukaan ei tiedä, mitä on tapahtunut Petun ja IFK organisaation johdon välillä. IFK:sta leivotaan marttyyria, joka tietysti fanien värilasien kautta on yksi ja ainoa totuus. Vähän sama homma kuin otteluiden aikana omat kärsivät tuomareista aina enemmän kuin vastustaja.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näyttävät otsikot Iltalehti vetää tällä aiheella, mutta onko sillä nyt tässä vaiheessa oikeasti yhtään mitään väliä että onko se puumerkki siellä paperissa vielä vai ei? Suullinen sopimus jokatapauksessa löytyy ja molemmin puolin tyydyttävä ratkaisu on löytynyt. Ei ne ukot huvikseen sinne Venäjälle matkustele ja Omsk tiedottele uudesta päävalmentajasta.

Sehän on selvä, että Matikaisella ja Omskilla on sopimus. Jos Matikainen on käynyt koko valmennustiiminsä kanssa Omskissa, niin ei hän siellä vaan tutustumisreissulla ole käynyt. Asioista on sovittu. Omsk kusisi pahasti myös omien kannattajiensa niskaan, jos väittäisivät sopimuksen tehdyn, mikä myöhemmin osoittautuisikin joksikin muuksi. Pidän Omskin ilmoitusta asiasta sen vuoksi kaikkein uskottavimpana koko tässä mediasopassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei HIFK ole marttyyri, mutta sitä ei ole ainakaan Petri Matikainen. Korvaus tiskiin sopimuksen rikkomisesta ja sitten Omskiin valmentamaan, hei-hei Petri Matikainen. Älä tule takaisin, kiitos.
Elämä jatkuu ja hoidetaan tämä typerä asia pois jo tänään, että HIFK voi aloittaa normaalin valmistautumisensa kauteen, samoin Omsk ja joku maksaa HIFK:lle korvauksen, Matikainen ja/tai Omsk.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Meistähän loppujen lopuksi kukaan ei tiedä, mitä on tapahtunut Petun ja IFK organisaation johdon välillä. IFK:sta leivotaan marttyyria, joka tietysti fanien värilasien kautta on yksi ja ainoa totuus. Vähän sama homma kuin otteluiden aikana omat kärsivät tuomareista aina enemmän kuin vastustaja.

En minäkään tiedä, mitä on tapahtunut Petun ja organisaation välillä. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että merkittävää epäluottamusta olisi ollut. Kuten sanoin aiemmin, julkisuuteen ei lausuttu mitään tulkinnanvaraista ja Petulle annettiin selkeä mahdollisuus yrittää uudestaan toisella kaudella. Varmasti viime kausi on herättänyt johdossa ajatuksia, ja Petun asemasta lienee keskusteltu hyvinkin vakavasti. Mutta näin on varmasti toimittu jo Nokan ensimmäisillä "hieman laimeammilla" kausilla, joten mitään ihmeellistä tässä ei ole.

Ainoa epäluottamus tuli joukkueen puolelta, ja tässähän seurajohto ei voi auttaa. Jos joukkueen luottamus valmentajaa kohtaan rakoilee, niin ei se auta, vaikka johtoporras tekisi mitä.

Tämä uusi käänne kertoo minustakin vain siitä, että nyt ollaan herätty siihen, ettei ihan miten tahansa voi toimia. Nyt levitetään savuverhoa väittämällä ettei sopimusta olekaan. En tiedä onko sopimus jo virallistettu KHL:ssa, mutta veikkaan, että muussa tapauksessa soppari pysyy nyt Omskin kaapissa kunnes Petu on oikeasti vapaa. Lopputulos ei tietenkään muutu enää, Petu valmentaa Omskissa ja hyvä niin.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seppäsen Twitterin mukaan Raato on koutsannut Petun olemaan hiljaa, joka varmaankin on viisasta juuri nyt.

Se kuva, joka Matikaisesta on saatu vuosien aikana, ei kyllä yhtään vastaa tätä, joka nyt on piirretty. Vaikea uskoa, että ihmisen koko persoonallisuus ja tapa tehdä työtä on muuttunut parissa kuukaudessa.

Minäkin toivon, että asiat selkeytyvät pian. European Trophy -matsit odottavat ihan jo nurkan takana, eikä meillä ole valmentajaa :)
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Paksu leidi on suorittanut äänenavauksensa. Pitäisi ulvahtaa tänään, jos siirtyy niin syynä ovat henkilökohtaiset syyt (vittuuntuminen, minkä ymmärrän hyvin). Ja samalla ilmoitettaneen ensi kauden valmennus.

"Jos" siirtyy?

Pekka Jalosen jutulle ei varmaan kannata laittaa paljoa painoarvoa.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Todella paskamainen temppu Matikaiselta anyway. Ei missään muodossa ammattimaista. HIFK tässä kärsii ja pahasti. Ei näitä asioita näin hoideta. Oikein olisi jos Matikainen saisi kenkää OMSKista nopeasti.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella paskamainen temppu Matikaiselta anyway. Ei missään muodossa ammattimaista. HIFK tässä kärsii ja pahasti. Ei näitä asioita näin hoideta. Oikein olisi jos Matikainen saisi kenkää OMSKista nopeasti.

Taisi saada jo ennen kuin oli edes sopimusta...eiku...
Kai sillä nyt se soppari on kuitenkin ainakin ollut kun kerran tuossa Johanneksen linkittämässä Omskin virallisilla kotisivullakin on Petri merkitty päävalmentajaksi.

On tää jotain ihan uskomatonta. Toivottavasti nyt todellakin tänään saadaan jotain todella virallista tiedotetta koskien myös HIFK:n uutta valmentajaa. Ei muuten mutta vatsalihakset alkaa olla niin kipeenä ettei kohta ylös pääse.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Farssihan tämä on...

Farssihan tämä koko siirto on ja itse ainakaan tiedossa olevien faktojen perusteella pysty osoittamaan tarinan suurta sankaria tai konnaa. Mutta sen uskallan kyllä sanoa, että tiedottaminen on asiassa mennyt ihan päin persettä joka tapauksessa. Matikainen ei ole missään sanonut yhtään mitään, HIFK ilmoittanut olevansa täysin tietämätön asiasta ja OMSK ilmoittanut oikeastaan ihan mitä tahansa, ristiin rastiin. Rysyjen en usko tästä oppivan yhtään mitään, mutta toivoisin seurojen, agenttien ja muiden toimijoiden Suomessa ainakin tämän keissin perusteella ymmärtävän että huono tiedotus johtaa helvetinmoiseen soppaan!

Mutta hienoa kuitenkin että HIFK on tapetilla, saa julkisuutta ja me kiekkoniilot jotain tekemistä kesähelteillä.

Kuten Johannes edellä sanoikin, pääasia kuitenkin HIFKn kannalta että homma saadaan pois kuleksimasta ja joukkueelle valmentaja jonka johdolla valmistautuminen kauteen voidaan aloittaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuo Iltalehden uutinen on ihan täyttä paskaa. Ei kai sinne nyt koko valmennustiimi matkusta katsomaan, että "joo, tässä ois nyt nämä meidän saunatilat ja pukukopit". Kyllä tämä on sovittu juttu jo. Petri Matikainen (ja tietysti myös Nurminen & Heiskanen) valmentavat ensi kaudella Omskia.

Nyt kyse on oikeastaan enää siitä, miten Matikaisen HIFK-sopimus hoidetaan alta pois. Eli kuka maksaa HIFK:lle vai maksaako kukaan?

Naurettava case, joka taas vain kerran osoittaa sen, ettei poliisiin ole luottaminen.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kuten Johannes edellä sanoikin, pääasia kuitenkin HIFKn kannalta että homma saadaan pois kuleksimasta ja joukkueelle valmentaja jonka johdolla valmistautuminen kauteen voidaan aloittaa.

Juuri näin, eli uuden valmentajan on selvittävä tämän viikon aikana. Joukkue kokoontuu 30.7 ja harjoittelee parhaillaan omatoimisesti, joten sikäli päivällä ei ole niin väliä. Muutenkin joukkueet aloittavat kuvioita ja pelitapaa harjoitella toden teolla vasta nyt omatoimisen jakson jälkeen, joten siksikään tilanne ei vielä ihan täysi katastrofi ole HIFK:n kannalta. Totta kai uuden valmentajan on nyt opiskeltava tuntemaan pelaajat paremmin, ja vanhalta pohjalta päästäisiin muutenkin nopeammin liikkeelle. Tilanne on siis vaikea, mutta ei mitenkään ylitsepääsemätön vielä. Muutenkin joukkueiden voimasuhteet ovat nykyään sen verran tasaiset, että ihan aidosti riittää olla keväällä iskussa. Vielä 5-10 vuotta sitten oli turha haaveilla finaaleista kärkinelikon ulkopuolelta.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tuo Iltalehden uutinen on ihan täyttä paskaa.
Jäi muuten edellisestä postauksesta pois juuri tämä median osuus, kun toisaalla venäläisiä uutisia käännetään ja lainataan faktoina ja sitten kirjoitellaan omia epäilyksiä ja mielipiteitä faktoina. Tämä on kuin takavuosien Ruokolahden leijona-uutisointi. Elää omaa elämäänsä jo...
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valtaselta hiukan kommentteja:

- Meillä on yhä voimassa oleva sopimus Matikaisen kanssa. Sitä ei ole purettu. Siksi sitä pitäisi kunnioittaa, Valtanen sanoo.

- Keskustelut Omskin kanssa sopimuksen purkamisesta eivät ole edenneet.


Lähde: Iltalehti

EDIT:

Sekä Petri Matikaisen agentti antoi hieman julki kommentteja:

- Petrin ja minun oli mentävä takaisin Suomeen, koska kyse on hänen voimassa olevan HIFK-sopimuksensa purkamisesta, Hudacek sanoi.

- En tiedä, miten neuvottelut etenevät. Ne ovat Avangardin ja HIFK:n väliset. Agentit eivät saa sekaantua niihin. Katsotaan miten käy.



Lähde: Iltalehti
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä on kuin takavuosien Ruokolahden leijona-uutisointi. Elää omaa elämäänsä jo...

Tähän on nyt pakko kommentoida aiheen vastaisesti, että leijona taisi sittenkin olla totta. Heinäkuussa julkisiksi tulleista rajavartioston raporteista paljastui, että myös rajavartion koirapartio oli leijonaan törmännyt ja olisi sen ampunut, ellei se olisi loikannut Venäjän puolelle. Edelleen tietysti mahdollista, että kyseessä olisi ollut muu eläin, mutta huomattavasti epätodennäköisempää kuin jonkun perusjuntin havainnon kohdalla. Uutisointi oli toki silti aiheesta värikästä ja huhuihin perustuvaa. Se ei ole selvinnyt, miksei rajavartiosto tuolloin asiasta pukahtanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös