Mainos

Pesiskausi 2021

  • 338 213
  • 2 276

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten että Tampere on paras pesiskaupunki yhden kauden jos laskee mukaan Naiset ja Miehet?
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni tilanteen omituisin seikka on, että Aine kuittaa ehtimisnäytöllä Korhosen ehtineen ykköspesään ja muuttaa ratkaisuaan vasta tamperelaisten protestoinnista. Jonka näyttäisi aloittavan keskellä kenttää seisova Jussila. Mistä Aine saa syyn muuttaa ratkaisuaan?

Videolta näkyy, kuinka Aine katsoo syötönvalvojaan päin ennen kuin viheltää palon merkiksi. Olettaisin, että syötönvaloja vahvistaa korvanappiin Korhosen olleen irti. Mitään muuta järkevää selitystä tuolle ei ole.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten että Tampere on paras pesiskaupunki yhden kauden jos laskee mukaan Naiset ja Miehet?

Ei kukaan, ja syytkin on varsin selvät eikä tarvitse ihmetellä miksi etenkin miesten joukkue herättää lajin parissa erinäisiä tuntemuksia.
 
Mikäli tuomaristo ei olisi alkanut miettimään tuomiotaan, olisi pelaamisen keskeyttäminen käden ollessa ylhäällä pitänyt tulkita vapaataipaleeksi. Kysehän olisi silloin nimenomaan pelin viivyttämisestä.
Aineen käsihän nousi vasta samaan aikaan kun Puhtimäen heitto lähti kohti kakkosta. Näin sen näin paikan päällä ja samalta se näytti myös Ruudun kautta uudelleen katsottuna. Ja ihana muistuksena viime vuoden välierät jolloin eräs nimeltä mainitsematon lukkari heitteli parikin kertaa tuomarin käden ollessa pystyssä ja teki toki jälkimmäisellä heitolla palon. Silloin tuota kyseistä lukkaria pidettiin suorataan Karpaattien Nerona.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Aineen käsihän nousi vasta samaan aikaan kun Puhtimäen heitto lähti kohti kakkosta.

Kirjoitat nyt ihan väärästä asiasta. Kukaan ei nimittäin ole väittänyt, että heitto olisi ollut vapaataipaleen arvoinen, vaan Puhtimäki purki syöttöasennon pelituomarin käden ollessa ylhäällä.

Mitään ei ratkennut tuohon, mutta kieltämättä närästää, kun yksi joukkue sanelee palot ja laittomat sen lisäksi, että sen lukkarin matalan raja on 35 senttiä.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mitään ei ratkennut tuohon, mutta kieltämättä närästää, kun yksi joukkue sanelee palot ja laittomat sen lisäksi, että sen lukkarin matalan raja on 35 senttiä.

No mutta, ennen vanhaan sentään oli yksi pelaaja (en mainitse nimeä, koska alaikäisetkin voivat lukea palstaa ja heitä on suojeltava hirvittävyyksiltä), joka saneli kuka voittaa pelit ja kelpaako lopputulos. Nyt ollaan sillä tavalla edetty, että sanelijana (diktaattorina, etymologia) on joukkue. Se on vissiin pesäpallon etu että ison paikkakunnan rahajoukkueelle annetaan tasoitusta. Minä sen tiedän, totisesti. 1997 – nevö föget.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten että Tampere on paras pesiskaupunki yhden kauden jos laskee mukaan Naiset ja Miehet?
Tietyllä tavalla luonnollista kehitystä. Jalkapallossa oli aikoinaan MyPa, Haka Suomen huipulla ja Jarokin vakiintunut pääsarjajoukkue. Lajin kuitenkin koko ajan mentyä ammattimaisempaan suuntaan ja kahden ekan kohdalla tehtaiden rahahanojen ehtyminen tarkoitti sitä, että tippuivat isompien kaupunkien kelkasta. Jaro on nyt vakiintunut Ykkösen joukkue, MyPa kävi konkassa ja Hakallekaan on vaikeaa povata noilla resursseilla muuta kuin ehkä hissijoukkueen asemaa isossa kuvassa.

Pesäpallossa Manse on uhka pienemmille pitäjille ja lajin vieminen kaupallisempaan suuntaan ei palvele heitä. Mieluummin koko lajin pitäisi polkea paikallaan, jotta pysyvät menossa mukana.
 
Histo

Jäsen
Videolta näkyy, kuinka Aine katsoo syötönvalvojaan päin ennen kuin viheltää palon merkiksi. Olettaisin, että syötönvaloja vahvistaa korvanappiin Korhosen olleen irti. Mitään muuta järkevää selitystä tuolle ei ole.
Käytännössä näin.

Aineen käsihän nousi vasta samaan aikaan kun Puhtimäen heitto lähti kohti kakkosta. Näin sen näin paikan päällä ja samalta se näytti myös Ruudun kautta uudelleen katsottuna.
Kun tuomari nostaa käden pystyyn liiallisen heittelyn merkiksi, lukkari saa jatkaa heittelyä mikäli kyseessä on selkeä polttoyritys. Mutta tarkoitin tässä tilanteessa sitä, että käden noston jälkeen asento purettiin heittämättä ja syntyi hässäkkä ja pohdiskelin, miten olisi pitänyt tuomita mikäli tuomaristo ei olisi ollut sitä mieltä että ykköselle tulee tuomita palo. En näe muuta vaihtoehtoa kuin vapaataipaleen.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kirjoitat nyt ihan väärästä asiasta. Kukaan ei nimittäin ole väittänyt, että heitto olisi ollut vapaataipaleen arvoinen, vaan Puhtimäki purki syöttöasennon pelituomarin käden ollessa ylhäällä.
Kun tuomari nostaa käden pystyyn liiallisen heittelyn merkiksi, lukkari saa jatkaa heittelyä mikäli kyseessä on selkeä polttoyritys. Mutta tarkoitin tässä tilanteessa sitä, että käden noston jälkeen asento purettiin heittämättä ja syntyi hässäkkä ja pohdiskelin, miten olisi pitänyt tuomita mikäli tuomaristo ei olisi ollut sitä mieltä että ykköselle tulee tuomita palo. En näe muuta vaihtoehtoa kuin vapaataipaleen.
Katsoin nyt tuon tilanteen. Pari asiaa tuli heti mieleen.

Puurot ja vellit ovat menneet aika monella sekaisin. Niin ne näyttivät menevän myös Sotkamon pelaajilta, kun protestoivat tilanteesta, missä ei ollut protestoitavaa sen suhteen, että Puhtimäki purki syöttöasennon.

Sillä ei nimittäin ole merkitystä purkaako Puhtimäki syöttöasennon vaikka kahteen kertaan tuomarin käden ollessa ylhäällä. Ainoastaan sillä on merkitystä, että Puhtimäen on pakko heittää polttoyrityksen verran tai syöttää, kun pelituomarin käsi on pystyssä ulkojoukkueen tarpeettoman heittelyn merkiksi. Tätä heittoa ei tapahtunut ja ilmeisesti peliäkään ei laitettu poikki.

Pitää huomioida, että lukkari voi syöttää purettuaan asennon ja kyseessä on tietysti väärä syöttö, jos lyöjä ei lyö. Vapaataivalta pelkästä asennon purkamisesta ei seuraa vaikka pelituomarin käsi olisi ylhäällä.

Seuraava on sitten tulkintaa, en ole kuullut tai lukenut mikä oli tuomarien näkemys tekemälleen päätökselle.

Jos tuomarit näkivät, että heittelyllä saatiin palo ja tarpeetonta heittelyä ei tapahtunut, niin se on mahdollista. Myös ykkösellä olevan polttaminen ja vapaataival kärkietenijälle olisi ollut sääntöjen mukainen tuomio. Mielestäni Sotkamon pelaajille/pelaajalle/puheoikeuden käyttäjälle olisi pitänyt antaa kortti kentälle ryntäämisen takia. Pitää katsoa löytyykö tuomareiden perusteluita tuohon tilanteeseen liittyen mistään mediasta.

Näitä huomautuksia ja yhden pisteen varoituksia annetaan Superpesiksessä mielestäni aivan liian vähän, eli katsotaan tilanteita vähän sormien läpi. Haluaisin nähdä mitä tapahtuisi, kun yksi tuomari tuomitsisi nuo tilanteet sääntökirjan mukaan ja antaisi kortin jokaisesta tuollaisesta teosta, kun rynnitään kentälle pelin ollessa käynnissä. Milloinkohan pelaajat oppisivat mitä saa tehdä ja mitä ei saa?

En halua nähdä sellaista tilannetta, että muutama pelaaja ryntää kentällä, lukkari yllättäen syöttää pelin ollessa käynnissä ja lyöjä lyö. Jälki voi olla pahimmassa tapauksessa rumaa.
 
Säännöt mahdollistavat varoituksen antamisen kotipesään tulemisesta ja myös muita rangaistuksia (esim. teknisen palon). Näitä mahdollisuuksia eivät jostain syystä tuomaristot käytä. Tästä kirjoitin jo aiemmassa viestissäni, että haluaisin sääntöihin muutettavan varoituksen automaattiseksi (jolloin tuomaristo ei enää voi tulkita annetaanko varoitus, vrt. ulkopelinjohtajan luvaton kentälle tulo).

Kaikkiaan tuo eilinen oli jälleen valitettava esimerkki huonosti johdetusta tilanteesta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...

Mitään ei ratkennut tuohon, mutta kieltämättä närästää, kun yksi joukkue sanelee palot ja laittomat sen lisäksi, että sen lukkarin matalan raja on 35 senttiä.

Höpö, höpö! Lukkarit ja joukkueet ovat aina pyrkineet vaikuttamaan tuomareihin ja vastustajiin, Manse tai Puhtimäki ei ole tästä poikkeus. Kohonen vain katsoi ja moni paskoi housuihinsa, tuomarit ja pelaajat. Aina jotakin närästää, kannattaa ottaa Rennietä.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Aina jotakin närästää, kannattaa ottaa Rennietä.

Kokeilehan sitä, niin ei tarvitse lainata jokaista viestiäni kertoaksesi, että olet eri mieltä.

Kohonen sentään oli ylivoimaisesti paras roolissaan, Puhtimäki on ansainnut asemansa koskemattomana pelkästään somen avulla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kokeilehan sitä, niin ei tarvitse lainata jokaista viestiäni kertoaksesi, että olet eri mieltä.

Kohonen sentään oli ylivoimaisesti paras roolissaan, Puhtimäki on ansainnut asemansa koskemattomana pelkästään somen avulla.

Tulee aika raskas syksy, jos aina uhriudut tällä tavoin. Pelaajat pyrkivät vaikuttamaan tuomareihin ja jotkut ovat vaan vaikuttavampia kuin toiset. Puhtimäki on tämä päivän Kohonen, vastustajat ja tuomarit kunnioittavat häntä
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Sillä ei nimittäin ole merkitystä purkaako Puhtimäki syöttöasennon vaikka kahteen kertaan tuomarin käden ollessa ylhäällä. Ainoastaan sillä on merkitystä, että Puhtimäen on pakko heittää polttoyrityksen verran tai syöttää, kun pelituomarin käsi on pystyssä ulkojoukkueen tarpeettoman heittelyn merkiksi. Tätä heittoa ei tapahtunut ja ilmeisesti peliäkään ei laitettu poikki.

Pitää huomioida, että lukkari voi syöttää purettuaan asennon ja kyseessä on tietysti väärä syöttö, jos lyöjä ei lyö. Vapaataivalta pelkästä asennon purkamisesta ei seuraa vaikka pelituomarin käsi olisi ylhäällä.
Hyvää tarkennusta tuosta kohdasta. Taisin itsekin kirjoittaa tuosta nimenomaisesta kohdasta (syöttöasennon purkaminen / vapaataival) hieman väärin, jos se mainitsemallasi tavalla sääntökirjassa seisoo. Toki se ei ollut koko kirjoitukseni pihvi, mutta sikäli se sisälsi lapsuksen tuon osalta, joten hyvä tarkennus.

Joka tapauksessa kuten nyt jo sanottua, niin mielestäni Niko Korhonen ei ole irti ykköspesältä, vaan jalka on riittävän ajoissa pesällä ennen kuin pallo kopsahtaa kakkosvahdin räpylään (sillä oletuksella, että kakkosvahti oli pesässä kiinniottohetkellä - ja näin taisi olla).
 
Qotscha

Jäsen
Tuossa on ruutukaappaukset (200 %:n skaalauksella) kymmenestä peräkkäisestä freimistä tuosta puhutusta tapauksesta. Kuvataajuus kun on 50 ruutua sekunnissa, on freimien väli kaksi sadasosaa, Hyvin tiukka tilanne, mutta freimi freimiltä tarkasteltuna näyttää minun silmääni palolta (olettaen, että kiinniottajan jalka on pesässä).
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Itse taas sanoisin toiseksi viimeisen kuvan perusteella, että räpylä ei ole kiinni ja Korhosen jalka on pesässä.

Edelleen ongelmana pitäisin sitä, että pallon ollessa kakkosella ja miehen irti ykkösellä, paloilmoituksen pitäisi kyllä tulla tuomariston suunnalta, eikä Mansen joukkueelta.

@TosiFani, tsemppiä jaksamiseen.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ruudun päälähetys näkyy tulevan tänään naisten välieristä Manse-Kirittäret. Pitää itse seurata jälleen fanikamerasta Jymy-Manse. Sääennuste näyttää Sotkamoon vesisadetta pelin ajaksi, joten pallo erottuu ruudulta hyvin. Odotuksena Jymy saa silti sisäpelin pyörimään, vaikka Putte laittaa kapuloita rattaisiin. Toivottavasti pelissä on jälleen tunnetta ja saadaan kunnon turpakäräjiä aikaan.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Tuossa on ruutukaappaukset (200 %:n skaalauksella) kymmenestä peräkkäisestä freimistä tuosta puhutusta tapauksesta. Kuvataajuus kun on 50 ruutua sekunnissa, on freimien väli kaksi sadasosaa, Hyvin tiukka tilanne, mutta freimi freimiltä tarkasteltuna näyttää minun silmääni palolta (olettaen, että kiinniottajan jalka on pesässä).
Tuo näyttää niin niukalta palolta, että pitäisi mennä etenijän eduksi.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mulla on vähän lihakset kireinä. Ajattelinkin kutsua veljet @Grainger in ja @TosiFani n pesäpallo-otteluun ja menen istumaan heidän väliinsä. Eiköhän siinä hieronnassa lihakset verry! Mitä tulee pesäpallosyksyyn niin epäilen että Kouvolalle lyödään lopuksi hopiaa kätöseen, taas. Tosin saattaa käydä toisin.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tuossa on ruutukaappaukset (200 %:n skaalauksella) kymmenestä peräkkäisestä freimistä tuosta puhutusta tapauksesta. Kuvataajuus kun on 50 ruutua sekunnissa, on freimien väli kaksi sadasosaa, Hyvin tiukka tilanne, mutta freimi freimiltä tarkasteltuna näyttää minun silmääni palolta (olettaen, että kiinniottajan jalka on pesässä).
Kiitos näistä. Nyt on nähty vaivaa ja on kerrankin sellaiset still-kuvat, joista pystyy jo oikeasti aika hyvin näkemään, että mikä oli homman nimi.

Kieltämättä tilanne oli tiukempi mitä liikkuvasta kuvasta katsoin, eli ensin katsoin, että niukahko ehtiminen, nyt muutan tulkintani --> helvetin niukka ehtiminen.

Paras tulkinta mitä tuosta voi tehdä on, että etenijän jalka on pesässä samaan aikaan, mitä pallo kakkosvahdin räpylässä pussinsuu kiinni - eli yhtäaikaa ja silloin menee sääntöjen mukaan etenijän eduksi. Toiseksi viimeisessä kuvassa on hiinä ja hiinä, onko kakkosvahdin räpylä kiinni pallo sen sisällä, samaan aikaan samassa kuvassa Niko Korhosen jalka on kuitenkin jo pesällä. Joten vaikka tuon tulkitsisi aukottomasti siten, että räpylä on Mansen kannalta vahdilla ajoissa kiinni, on etenijän jalka kuitenkin jo pesällä, jolloin tilanne on ehtiminen. Edellisessä kolmanneksi viimeisessä kuvassa Korhosen varpaat eivät ole aivan pesällä (kantapää siinä ja siinä osuuko tuossa jo pesään), mutta pallo ei myöskään ole vielä vahdin hallussa oikeaoppisesti räpylä täysin kiinni.

Olennaisinta tässä lienee myös:
1. Jos tuomari ei ole varma / tilanne ei ole selkeä, niin älä nyt ainakaan ehtimisen jälkeen enää tuomiota muuta - varsinkaan vastapuolen protestoinnin perusteella (eli aloite ei tässä tapauksessa tullut tuomariston itsensä toimesta).
2. Jälleen kerran huomaamme kuinka helvetin vaikeita ja tiukkoja tilanteita nuo ovat livenä tuomareille tuomittaviksi. Täällä meillä on videoa, kuvaa ja aikaa käytössä - ja silti meinaa olla erittäin kinkkinen tilanne päätettäväksi.

Okei, tästä aiheesta tuli nyt monta viestiä, vaikkei varsinaisesti itseä edes kosketa, mutta voihan ne väliajat pelien välillä näinkin käyttää.

Tuo näyttää niin niukalta palolta, että pitäisi mennä etenijän eduksi.
Jos se on niukka palo (etenijä ei ole ennen palloa pesällä) niin se on palo. Jos on yhtäaikaa, niin silloin menee etenijän eduksi. Okei, ehkä tarkoitit samaa asiaa, mutta pakko oli viilata pilkkua!

- - - - - -

Vedolla Isoketo palaa jokeripaidassa mukaan. Hjyvä hyvä, vielä kun olisi 100% kunnossa, toivotaan. Kopla pyöräyttää betonille Hakin numerolle kolme. Jälleen kerran, toiveissa kiilaa siihen ennen. Tosin, jos Saarikentän kaava toistuu, niin sieltä paukuttaa Koplan kakkoskärki ne pinnat. Eiköhän Kopla kuitenkin saa tänään kotonaan enemmän myös ykköskärjestä tilannetta. Veto lienee myös parantaa sisäpeliään. Yhtenä avaimena ollee siis se, kumpi parantaa sisäpeliään enemmän.

Mansen rosteri taitaa olla sama kuin pari päivää sitten. Jymy pyöräyttää Aapon numerolle yhdeksän. Liekkö pientä vaivaa olisi vaiko taktinen muutos, veikataan ensin mainittua.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mulla on vähän lihakset kireinä. Ajattelinkin kutsua veljet @Grainger in ja @TosiFani n pesäpallo-otteluun ja menen istumaan heidän väliinsä. Eiköhän siinä hieronnassa lihakset verry! Mitä tulee pesäpallosyksyyn niin epäilen että Kouvolalle lyödään lopuksi hopiaa kätöseen, taas. Tosin saattaa käydä toisin.

Mä olen tyypillinen nössö, paljon puhetta, vähän tekoja. Kirjoittelisin vaan Jatkoaikaan ja kiristelisin hampaita, olisi hieronta aika yksipuolinen. Huomenna katsomaan Lohi showta Kankaanpäähän.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hienoa pesisjännitettä tulossa tänään taas monikameralähetyksestä.

Hieman yllättynyt olen noista Jyväskylän vaikeuksista. Tai yllättynyt olen oikeastaan eniten siitä, että miten paljon yksi Emma Körkkö vaikuttaa joukkueen tekemiseen. Joukkueen leveästä materiaalista on kuitenkin niin paljon puhuttu, että ei hänen ihan tuollainen elämän ja kuoleman pelaaja pitäisi olla. Tuo sarja Mansea vastaan on kuitenkin todistanut sen, että juuri semmoinen hän on.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Aineen käsihän nousi vasta samaan aikaan kun Puhtimäen heitto lähti kohti kakkosta. Näin sen näin paikan päällä ja samalta se näytti myös Ruudun kautta uudelleen katsottuna. Ja ihana muistuksena viime vuoden välierät jolloin eräs nimeltä mainitsematon lukkari heitteli parikin kertaa tuomarin käden ollessa pystyssä ja teki toki jälkimmäisellä heitolla palon. Silloin tuota kyseistä lukkaria pidettiin suorataan Karpaattien Nerona.

Kaksi täysin eri asiaa saatu yhdistettyä samaksi. Neroutta.

Tuo tilanne on kaikkinensa aivan käsittämätön. Tuomarit näyttivät jo ehtimistä, jonka jälkeen alkaa Jussilan ja Puttepossun huuto ja yllättäen sitten puhalletaankin palo tilanteesta, jossa Korhosen jalka on pesällä aivan selvästi ennen kuin pallo on kakkosvahdin räpylässä.

Kaiken huippuna tässä on tuo Puhtimäen syöttöasennon purkaminen käden ollessa jo ylhäällä. Tämän pitäisi nyt ja aina olla automaattisesti vapaataival, koska enää ei voi syöttää kun väärän eikä edes polttaa (koska etenijät osaavat mennä pesälle).

Eli joka tapauksessa kärkietenijän olisi pitänyt saada vapaa kolmoselle, tulkitsivat Korhosen tilanteen sitten miten päin vaan.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...

Olennaisinta tässä lienee myös:
1. Jos tuomari ei ole varma / tilanne ei ole selkeä, niin älä nyt ainakaan ehtimisen jälkeen enää tuomiota muuta - varsinkaan vastapuolen protestoinnin perusteella (eli aloite ei tässä tapauksessa tullut tuomariston itsensä toimesta).
...

Kun kyseessä on Aine, en usko että aloite tuli joukkueelta. Me emme tiedä mitä tietoa Aineen korvanappiin tuossa tilanteessa tuli.

Tuomareiden tuomiot tulevat joskus viiveellä, vaikka päätös olisikin tehty heti tilanteessa. Jos syöttötuomari on sanonut jotain Aineelle, Puhtimäki kuuli tämän ja purki asennon tästä syystä.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Kun kyseessä on Aine, en usko että aloite tuli joukkueelta. Me emme tiedä mitä tietoa Aineen korvanappiin tuossa tilanteessa tuli.

Tuomareiden tuomiot tulevat joskus viiveellä, vaikka päätös olisikin tehty heti tilanteessa. Jos syöttötuomari on sanonut jotain Aineelle, Puhtimäki kuuli tämän ja purki asennon tästä syystä.
Tämäkin on hyvin mahdollista joo - me emme varmana toki tiedä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös