Pesiskausi 2015

  • 249 267
  • 1 501

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Nyt Jymy sitten katkaisee Ankkurien ankkurin. Toinen jakso neljännen aloittavalla 7-2 ja juoksuista neljä tullut nyt viimeisimmässä sisävuorossa. Roope Korhonen lyönyt Jymyn 11 juoksusta neljä, mutta muuten jakautunut ihan mukavasti. Ankkurit viimeistä kertaa sisälle toisella jaksolla (kenties koko kauden osalta Kitron stadionilla).

Ja PattU lyö Vetoa. Niin sitä pitää!
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mitähän niin törkeää tuossa Kokkosen tapauksessa kävi, että pelikielto piti antaa? Luulin aluksi, että tarjoili lääkepurkkia siinä oikeassa loukkaantumistilanteessa. Lautaskammosta kuittailua en jaksa pitää oikein minään.
Kun Pasi Kokkonen sai pelikieltoa purkin tarjoamisesta, niin Jyväskylän Pasi Rajalle on tultava pelikieltoa tämänpäiväisestä esityksestään. Rajala kävi välillä kuumana kuin hellankoukku ja yhdessä vaiheessa ottelua Rajala otti kopin ja heitti tahallaan pallon kohti kakkospuolen katsomoa. Tuosta provosoinnista pitäisi aina antaa suoraan punainen kortti, mutta tänään Rajala selvisi vain keltaisella.

Kokkosen kurinpitopäätöksestä ei tarvitse vaihtaa kuin nimi ja se käy täydellisesti Rajalan tapaukseen sellaisenaan. Saa käyttää.

Kurinpitopäätös kirjoitti:
Pesäpallon pelisääntöjen 50 §:n mukaan törkeästä provosoinnista tuomitaan yleensä pelirangaistus. Kurinpitopäällikkö voi kilpailumääräysten 49 §:n mukaan määrätä asiassa rangaistuksia. Asian taustat huomioon ottaen pidän Rajalan menettelyä kokonaisuutena arvioiden erityisen epäurheilijamaisena ja näin ollen katson, että Rajalaa tulee asian johdosta rangaista peli- ja toimitsijakiellolla.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mitä enemmän olen tuota Rajalan tahallista pallonheittoa katsomoon miettinyt, niin sitä isompi rangaistus siitä pitäisi mielestäni antaa. Joku 3-5 ottelua olisi sopiva rangaistus, sillä tuo kuuluu temppuihin mitkä eivät missään nimessä koskaan saa olla millään tasolla sallittuja. Tuo on suoraan verrannollinen pelaajan yleisöön kiinnikäymiseen ja siitä tulisi heittämällä 10 ottelun pelikielto.
 
Steus

Jäsen
Katsojat huorittelee kouvolalaisia naisfaneja, pelaajat homottelee syöttötuomaria ja heittelee palloa yleisöön. Ajatella että tunsin jossain vaiheessa sympatiaa Kiriä kohtaan..........

edit. Onko muuten videota tuosta Rajalan tapauksesta? Katselin ottelua kotipesäkatsomosta ja tilanne meni vähän ohi.
 
halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Hautala ei ole mikään lukkarivelho, mutta ulkopelaajaksi parhaimmistoa lukkaroimaan. Eikä todellakaan mikään pompuntappaja, mutta se nyt tulee vähän luonnostaan kotikentällä, kun siellä ei pomppua pysty lyömään kuin hikisesti siepparin yli. Jani Karppanen syöttää korkeampaa tolppaa kuin Jukka Holttinen ja omaa kovimman käden mitä lukkarilla on nähty. Ikävä kyllä lautaskammo, joka on oikeastaan jatkunut jo vuosikausia ja sitä ennen muutama vuosi sitten olleet sairausongelmat ovat kyllä syönneet miehestä terän.

Ei toki mitään tähtiä kumpikaan, mutta runkosarjasijoitus neljäs ja neljänneksi vähiten annettuja juoksuja Kirillä kuitenkin heti kärkikolmikon jälkeen eli luultavasti lukkariosastokin täytynyt onnistua vähintään kohtalaisesti.

Mitä enemmän olen tuota Rajalan tahallista pallonheittoa katsomoon miettinyt, niin sitä isompi rangaistus siitä pitäisi mielestäni antaa. Joku 3-5 ottelua olisi sopiva rangaistus, sillä tuo kuuluu temppuihin mitkä eivät missään nimessä koskaan saa olla millään tasolla sallittuja. Tuo on suoraan verrannollinen pelaajan yleisöön kiinnikäymiseen ja siitä tulisi heittämällä 10 ottelun pelikielto.

Eikös se nyt kuitenkin suojaverkkoihin heitetty eikä katsomoon asti, vaikka ei mikään puolusteltava teko ollutkaan. Eli keltainen kortti aivan sopiva rangaistus.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Eikös se nyt kuitenkin suojaverkkoihin heitetty eikä katsomoon asti, vaikka ei mikään puolusteltava teko ollutkaan. Eli keltainen kortti aivan sopiva rangaistus.
Tuo idiootti heitti pallon suoraan kohti katsomoa missä oli lapsiakin heittolinjalla. Onneksi tällä kertaa osui verkkoon. Jos olisi yli tullut, niin ei taatusti pelaisi loppukaudella enää peliäkään. Mutta verrattuna Kokkosen provosointiin, niin tuosta Rajalan idioottimaisuudesta pitäisi aina antaa vähintään sama rangaistus.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal

Osaako Mazaa tai joku muu kertoa, missä kohtaa peliä tämä tapahtui? Video on ilmestynyt Vimeoon, mutta kokonaan ei ehdi katsomaan....
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Tuo idiootti heitti pallon suoraan kohti katsomoa missä oli lapsiakin heittolinjalla. Onneksi tällä kertaa osui verkkoon. Jos olisi yli tullut, niin ei taatusti pelaisi loppukaudella enää peliäkään. Mutta verrattuna Kokkosen provosointiin, niin tuosta Rajalan idioottimaisuudesta pitäisi aina antaa vähintään sama rangaistus.

Tässä tapauksessa Rajalahan teki sen virheen että provosoitui Kouvolan yleisön ala-arvoisesta käytöksestä. Yleisöhän häiritsi Kirin ulkopeliä huutelemalla koppareille "alas". Lisäksi ei kannata liian marttyyriksi nyt ryhtyä ja kaivaa tilanteeseen dramatiikkaa vetämällä lapsia mukaan tähän.. Keltainen kortti tilanteesta oikea ratkaisu ja tänään jatketaan Hippoksella.
 
Sen verran haluan poimia tuota kohtaa, että lapset (=lue pesisjunnut) huutelivat etenkin edellisessä kotipelissä ties mitä peliin liittyviä huutoja (mm. alas), kun muutama junnujoukkue istui samassa katsomossa. Suurin osa huudoista oli kuitenkin varsin järkevää älämölöä. Vaikka yleisö huutaisi mitä tahansa, niin pelaaja ei saa siitä provosoitua. Siitä uskoisin kaikkien olevan samaa mieltä.

Lisäksi...
KPL Facebook kirjoitti:
Eilisessä ottelussa Kirin pelaaja heitti pallon kohti kakkospuolen turvaverkkoa. Verkon takana eräs isä reagoi tilanteeseen viemällä lapsensa pois vaara-alueelta. KPL haluaa markkinoida pesäpalloa lapsiperheille viihdyttäväksi, älykkääksi ja turvalliseksi lajiksi. Pelaajan tempaus oli todella valitettava. KPL pahoittelee herrasmiesmäisenä pelaajana yleisesti tunnetun henkilön käytöstä ja tahtoo tarjota tapahtumasta säikähtäneelle perheelle ilmaisen perhelipun ja muksulle fanituotteen sunnuntain neljänteen puolivälierään.
Pieni anteeksipyyntö Rajalta olisi ainakin paikallaan. Heitto vähän ylemmäs ja sillä kertaa ambulanssilla olisi saattanut lähteä joku muu kuin Karppanen.
 
Viimeksi muokattu:

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä tapauksessa Rajalahan teki sen virheen että provosoitui Kouvolan yleisön ala-arvoisesta käytöksestä. Yleisöhän häiritsi Kirin ulkopeliä huutelemalla koppareille "alas". Lisäksi ei kannata liian marttyyriksi nyt ryhtyä ja kaivaa tilanteeseen dramatiikkaa vetämällä lapsia mukaan tähän.. Keltainen kortti tilanteesta oikea ratkaisu ja tänään jatketaan Hippoksella.

Jotenkin huvittaa, miten heikosti päät kestää jyväskyläläisillä. Ensin itketään kulisseissa kun Kokkonen tarjoaa lääkepurkkia ja nyt ei kestetä kun junnut huutaa "alas". Kiri vaikuttaa ihmeen pehmeäpäiseltä porukalta tämän ottelusarjan perusteella.
 
Käsittääkseni pelissä oli joku tempaus, jossa lapset pääsivät ilmaiseksi sisään ja juurikin tuo katsomo oli varattuna skideille. Kyllähän tuosta pitäisi ehdottomasti saada pelikieltoa ja reilusti, koska vaaransi katsojien turvallisuuden täysin. Eikä ollut mikään vippaisu turvaverkon vierestä vaan täysi heitto melko kaukaa. Eiköhän KPL tämän ole pistänyt eteenpäin, kuten Kokkosen naurettavan pilleripurkki-keissin Kiri vei eteenpäin, jossa ei ollut edes kortin paikkaa.

KPL:n lautasen äärellä tälläkin kaudella pyörinyt Stefan Sburatura otti rajusti kantaa Kokkosen pelikieltoon ja totesi vain, että melkoisen hiljaista varmaankin kaarella tulee, jos kerran lukkarin heikkouksiin ei saa iskeä. Hänelle on moneen otteeseen heitetty rasistisia kommentteja kaarella ja tälläkin kaudella kyselty, että osaako hän puhua suomea, mutta näistä ei ole sitten rankaistu mitenkään. Tekopyhää.
 
Kine

Jäsen
Suosikkijoukkue
PattU, Raahe-Kiekko, RJK, TeKi, AS Moon
Jotenkin huvittaa, miten heikosti päät kestää jyväskyläläisillä. Ensin itketään kulisseissa kun Kokkonen tarjoaa lääkepurkkia ja nyt ei kestetä kun junnut huutaa "alas". Kiri vaikuttaa ihmeen pehmeäpäiseltä porukalta tämän ottelusarjan perusteella.

Kumma, ettei tuomarit puuttuneet tuohon "alas" -huuteluun. Yleensä ei tarvitse kuulua katsomosta kuin kerran "alas" tai "väärä", niin tuomarit pistävät pelin poikki ja ohjeistavat katsojia. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan tapahtunut eilen Kouvolassa? On typerää huudella ns. pelihuutoja katsomosta, mutta on myös typerää heittää pallolla katsojia kohden. Rajala ja Matikka ovat käyneet tänä kesänä tarpeettomankin kuumina. Pattijoella suorastaan jahtasivat nuorta takarajatuomaria, joka näytti valkoista Matikan maankautta otetulle syöksykopille. Kokeneempi kakkostuomari tuli takarajatuomarin onneksi väliin.

Kokkos-case on makuasia. Keltainen kortti olisi saattanut olla riittävä, mutta tietyllä tavalla mentiin henkilökohtaisuuksiin. Parempi puuttua ajoissa tulkinnanvaraisiin ylilyönteihin, kuin liian myöhään vrt. v. 2008 PattU-Jymy -finaalit. Joka tapauksessa Kokkosen selitys (joka on luettavissa kurinpitopäällikön päätöksestä) siitä, ettei tiennyt Karppasen aiemmasta lautaskammosta ja terveysongelmista, on täyttä paskaa. Eiköhän Karppasen terveysongelmista ole jokainen aktiivinen pääsarjapelaaja tietoinen. Selkärangatonta valehtelua Kokkoselta, ei voi muuta sanoa.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Aki Orava jatkaa Ankkureissa myös ensi kaudella, sopimus on mallia 1+1.

Ankkureille elintärkeä jatkopaperi niin sisä- kuin ulkopelinkin kannalta.

Hieno mies.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siirretään vedonlyöntiketjusta, kun vastaus ei liity vedonlyöntiin mitenkään.

Pelkästään lukkari Hautala ei ollut sairastuvalla vaan myös ykköslukkari Karppanen puuttui kokoonpanosta. Syöttelijäksi oli valittu KAKKOSPELINJOHTAJA LEHTIMÄKI!!! Ja silti Kiri vei ensimmäisen jakson, tuo tapahtuu harvemmin kuin kerran seitsemästä! Ihme juttu...

Lehtimäki näyttää vetäneen ekan jakson numerolla 8 ja sisäpelitehoilla 2/2 eli 100%. Kuka tietää että milloin viimeksi Lehtimäki on pelannut 1.) edellisen pelin 2.) edellisen Superin pelin? Ja mikä on Lehtimäen ikä?
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tokan jakson ekan vuoroparin tasoittavalla tulee Lehtimäelle eteen ajolähtö yhdellä palolla. Siitähän mies lyö tietenkin juoksun. Sen jälkeen edessä on 1-2-tilanne, jonka mies myös hoitaa uudestaan ajolähdöksi. Edelleen siis sisällä täydet tehot, nyt 4/4. Ei ollenkaan paskempi stunttaus.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kuka tietää että milloin viimeksi Lehtimäki on pelannut 1.) edellisen pelin 2.) edellisen Superin pelin? Ja mikä on Lehtimäen ikä?

Superissa viimeksi kaudella 2011. Tarkempia päivämääriä en tiedä, mutta pelasi jonkun puolenkymmentä ottelua Kirin paidassa. Sitä en tiedä, että pelasiko tuon jälkeen vielä alemmilla sarjatasoilla. Ikää miehellä ei vielä ole kuin jossain 35 kieppeillä.

Vakuuttava paluuottelu joka tapauksessa.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joka tapauksessa Kokkosen selitys (joka on luettavissa kurinpitopäällikön päätöksestä) siitä, ettei tiennyt Karppasen aiemmasta lautaskammosta ja terveysongelmista, on täyttä paskaa. Eiköhän Karppasen terveysongelmista ole jokainen aktiivinen pääsarjapelaaja tietoinen. Selkärangatonta valehtelua Kokkoselta, ei voi muuta sanoa.

Joo ihan samoilla linjoilla.

Nyt on Kiri suunnilleen 70-30 -suosikki välieriin.
 
Jumis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieno sarja menossa Kirin ja KPL:n välillä. Hienoa nähdä pitkästä aikaa Jyväskylässä pudotuspelipesistä ja vielä niin, että Kirillä on hyvät saumat edetä jatkoon. Tunnetta ja tapahtumia on peleissä riittänyt ja näinhän sen pitääkin olla. On mukava huomata, että täälläkin vallitsee tunteikas ilmapiiri pesiksen ympärillä. Kiri osoitti tänään sekä henkistä vahvuutta että materiaalin laajuutta ottamalla kakkospelinjohtajan lukkaroimana komean voiton ja tästähän on mitä mainiointa jatkaa kohti seuraavia pelejä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jotenkin huvittaa, miten heikosti päät kestää jyväskyläläisillä. Ensin itketään kulisseissa kun Kokkonen tarjoaa lääkepurkkia ja nyt ei kestetä kun junnut huutaa "alas". Kiri vaikuttaa ihmeen pehmeäpäiseltä porukalta tämän ottelusarjan perusteella.

No siis kyllähän se on myös Kouvolan yleisöltä poikkeuksellisen moukkamaista ja urheiluhengen vastaista käytöstä, jos sieltä aletaan huutamaan vääriä tai alas-huutoja kopinnostojen osalta. Muuten yleisö saa provota vaikka kuinka ja paljon huutelemalla, mutta nuo pelihuudot pitää olla täysin pannassa ja se ei todellakaan käy selitykseksi, että kyse on junnuista, koska kyllähän näitä pitää sitten ohjeistaa, että moinen huutelu ei kuulu pesiskatsomoon. Toki tämä nyt ei sitä tarkoita, että Rajalan teko olisi hyväksyttävä.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tapaus LEHTIMÄESTÄ muutamalla sanalla. Joku lajista vähemmän tietävä, voisi taas kuittailla, että aivan amatöörien puuhastelua, kun kesken playoffsien pystyy vain tuolla tavalla tulla mukaan pitkän tauon jälkeen. Ja noh, kyllähän sitä itsekin hieman ihmetteli tätä casea ja tuollaisen vaikutelmanhan se antaa - vaikka suurin osa joukkueista ja pelaajista reenaa kuin ammattilaiset ja on hyvinkin rautaisessa kunnossa. Itse peliä en ole nähnyt, mutta ilmeisen hyvin oli vielä kaikenlisäksi Lehtimäki vetänyt. Joku oli twitterissä heittänyt hyvin aiheeseen liittyen, että hyppääkö JYPin Marko Virtanenkin pahan loukkaantumissuman iskiessä askiin ensi kaudella :)

Pesäpallossa on sen verran paljon eri pelipaikkoja, jotka vaativat erilaisia ominaisuuksia, jonka vuoksi tällainen on mahdollista. Tämä varmasti myös osiltaan tekeekin lajista hienon. Lukkarin paikka on kaikkein tärkein ulkopelipaikka, mutta samalla se on myös pelipaikka, johon on ehkä kaikkein helpoin pitkän pelitauon jälkeen tulla mukaan, jos jokin ulkopelipaikka täytyy valita. Näitä vanhojen lukkarien comebackkeja nyt onkin vuosien saatossa nähty lukuisia. Jos syöttämisen tatsi on tallessa ja fysiikka toimii edes siedettävästi, niin sinne vain lavalle. Varmaan se syöttelykin lähtee sitten aika hyvin vanhasta muistista rullaamaan, jos ja kun on sitä ylipäänsä edes vähän reenannut ja pitänyt em. kuntoa yllä.

Toinen rooli, mihin näitä "comebackkeja" nähdään, ja minne on suhkot helppo tulla mukaan, on kotiuttajajokeri.

EDIT: Olihan tuossa lisäksi myös tuollainen "yllätysmomentti" mukana. Eli homma tuli Koplallekin varmasti puskista ja eivät tienneet yhtään mitä Lehtimäen kanssa tuleman pitää. Ehkä mitä useampia pelejä nähtäisiin, Lehtimäen homma hyytyisi ja paikat saattaisivat alkaa prakaamaan? Tai mistä minä tiedän, kuinka timanttisessa kunnossa kaveri on.

Jos nyt ajatellaan skenaario, että kaikki TOP-4 jengit hoitavat itsensä puolivälieristä jatkoon, niin luulisi etenkin Lehtimäellä menevän Kirin olevan Vimpelille suoranainen suupala ja toivevastus - siitä sitten Kohosta vastaan finaaleihin, nousisi vähän lukkarin taso kertaheitolla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kalpa
Joku oli twitterissä heittänyt hyvin aiheeseen liittyen, että hyppääkö JYPin Marko Virtanenkin pahan loukkaantumissuman iskiessä askiin ensi kaudella :)

... Jos syöttämisen tatsi on tallessa ja fysiikka toimii edes siedettävästi, niin sinne vain lavalle. Varmaan se syöttelykin lähtee sitten aika hyvin vanhasta muistista rullaamaan, jos ja kun on sitä ylipäänsä edes vähän reenannut ja pitänyt em. kuntoa yllä.

EDIT: Olihan tuossa lisäksi myös tuollainen "yllätysmomentti" mukana. Eli homma tuli Koplallekin varmasti puskista ja eivät tienneet yhtään mitä Lehtimäen kanssa tuleman pitää. Ehkä mitä useampia pelejä nähtäisiin, Lehtimäen homma hyytyisi ja paikat saattaisivat alkaa prakaamaan? Tai mistä minä tiedän, kuinka timanttisessa kunnossa kaveri on.
.

Onhan tuossa tapaus Lehtimäessä ainesta vuoden urheilutarinaksi jo pelkästään tuon yhden ottelun takia. Saa nähdä miten käy jos joutuu useamman pelin pelaamaan. Pysyykö syöttö vielä lautasella yms. vai menikö yksi peli ns. hurmiossa. Tietysti voi olla että Lehtimäki on harjoituksissa on toiminut välillä lukkarina ja sitä kautta "hyvä" tuntuma päällä.

Vieläkö JYPillä on Kenkä Siekkinen maalivahtivalmentajana? Virtasen lisäksi voivat heittää hänet maalivahdiksi tarpeen vaatiessa. Kuka vielä väittää ettei kolmen maalivahdin rotaatiolla voi voittaa mestaruutta.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No siis kyllähän se on myös Kouvolan yleisöltä poikkeuksellisen moukkamaista ja urheiluhengen vastaista käytöstä, jos sieltä aletaan huutamaan vääriä tai alas-huutoja kopinnostojen osalta. Muuten yleisö saa provota vaikka kuinka ja paljon huutelemalla, mutta nuo pelihuudot pitää olla täysin pannassa ja se ei todellakaan käy selitykseksi, että kyse on junnuista, koska kyllähän näitä pitää sitten ohjeistaa, että moinen huutelu ei kuulu pesiskatsomoon. Toki tämä nyt ei sitä tarkoita, että Rajalan teko olisi hyväksyttävä.

Rajalan reaktiosta vain kirjoitin. Tuollaiset huudot ei kuulu katsomoon, joten yleisöä ei tarvitse mitenkään puolustella. Kotipesän taakse huudot eivät kuuluneet. Katsomo, josta niitä huutoja ilmeisesti tuli, on lähes takarajan tasalla. Tuomareiden niihin pitäisi viimeistään puuttua.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Sotkamon Jymystä ensimmäinen välieräjoukkue, kun Alajärven Ankkurit kaatui suoraan kolmessa ottelussa. Kolmas ottelu päättyi hetki sitten Jymyn 2-0 (2-0, 3-1) -kotivoittoon ja näin ollen Jymy lähtee tavoittelemaan 16. peräkkäistä SM-mitaliaan ja tietysti viidettä peräkkäistä mestaruutta. Kolmannesta ottelusta on mainittava Roope Korhosen 0/4 kotiutukset. Ei oikein osunut nyt kohdalleen Roopella, mutta nyt on vajaa viikkoa pistää maila kohdilleen.

Hiukassa 3329 katsojaa, kyseessähän oli JymyHyvä -ilmaispeli. SuperJymy lahjoitti jokaisesta katsojasta yhden euron Oulun yliopistollisen sairaalan lasten syöpäosastolle, joten sotkamolaisittain pyöristettynä lahjoitettu summa oli 4000 euroa. Tuossa vielä linkki Joni Laurosen (Jymyn vakiokuuluttaja) perheen taisteluun. Kannattaa katsoa, vaikka ei Jymystä pitäisikään.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Hieno tapahtuma Jymyltä kokonaisuudessaan. Sellainen huomio, että olisi voinut luulla tuollaisessa pelissä olevan vielä enemmänkin katsojia. Ilmaispeli, vieläpä tulemalla paikalle tuet tuota projektia rahallisesti, pleijarit käynnissä ja kelitkin taisi Kainuussakin olla hyvät jne.

-

Vimpeli otti tänään toisen kiinnityksensä. Tänään myös Graingerin hampaissa ahkerasti oleva Puputti veti ihan hyvillä tehoilla 5/6. Muuan Kanalan Mikko laittoi vielä vähän paremmaksi (9/9).

Perhana, kun ei tule tuota huomista peliä telkkarista. Se olikin vasta mahdollisesta viidennestä puolivälierästä alkaen. Nelosen porukka varmaan toivookin kakit housuissa, että Pattijoki ei vain mene voittamaan huomenna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös