Pesiskausi 2015

  • 248 995
  • 1 501

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Edellinen kausi on taputeltu jo kuukausi sitten loppuun ja syksyn siirtomarkkinoillakin on ehtinyt tapahtua. On siis ehdottomasti aika avata ketju jo tulevalle pesiskaudelle, koska keskustelu koskee nyt pitkälti tulevaa kautta.

Omissa papereissani Sotkamo on edelleen ylivoimaisesti suurin suosikki mestariksi ja Jani Komulaisen jatkaessa mestaruus on jo lähes tulkoon kirkossa kuulutettu. Kestohopeamitalisti Vimpeli on kokenut menetyksiä ja siellä on edessä ainakin jonkin asteinen nuorennusleikkaus. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että Jymyn finaalivastus vaihtuu. Tosin pronssijoukkue Joensuu ei ole vahvistumassa yhtään, joskaan nyt ei myöskään heikentymässä, ainakaan oleellisesti. Haastajaosastolla on hiljaista, kun niin Pattijoella Kiteellä, Hyvinkäällä kuin Seinäjoella tuntuu olevan ongelmia talouden kanssa. Nuorista pelaajista pitkälti koostuvat Koskenkorva ja Kouvola ovat tulevan kauden mahdollisia jokerikortteja jopa ihan mitalipeleihin saakka.

Merkittävimmät tähän mennessä toteutuneet pelaajasiirrot sarjassa ovat Matias Rinta-Ahon siirtyminen Vimpelistä Kouvolaan ja Kimmo Carlsonin meno Hyvinkäältä Kiriin. Myös Ville-Pekka Jokisen ja Hannu Huuskosen siirtymiset Ykköspesikseen ovat maininnan arvoiset. Erittäin paljon on vielä laatupelaajia ilman sopimusta, mutta tähän mennessä syksy on ollut todella tylsä siirtojen osalta. Mika Laukkanen ja Markku Hylkilä taitavat olla kovimmat pelurit, jotka varmuudella iskevät piikkarit naulaan.

Seuraavassa luetteloa laadukkaista pelaajista, jotka ovat vielä ilman sopimusta minnekään. Sulkuihin olen laittanut seuran tai seurat, joihin pelaajaa on povattu spekulaatioissa:

Jani Komulainen (Sotkamo)
Antti Kuusisto (Vimpeli, Seinäjoki)
Teemu Isoketo (Vimpeli, Kossu)
Perttu Hautala (Kiri)
Tuomo Lönnmark (Vimpeli, lopettaa?)
Pasi Kokkonen (Hyvinkää, lopettaa?)
Joonas Eirola (Manse, lopettaa?)
Jussi Kemilä (Pattu, Kempele)
Pertti Mäkelä (Pattu, Vimpeli)
Marko Pelkonen (Pattu, Oulu)
Mikko Haukkala (Vimpeli, Seinäjoki, Kossu)
Jukka Latvala (?)
Juho Toivola (Kossu, Seinäjoki, Pattu)
Hannu Kiukkonen (Kiri)
Miikka Matikka (Kiri, Tahko)
 
halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Antti Kuusisto siirtyy Vimpelistä Jymy-Jusseihin 2-vuotisella sopimuksella kertoo sanomalehti Ilkka nettisivuillaan. Suuria muutoksia Vedossa, varmoja lähtijöitä nyt Rinta-Aho, Kuusisto, Hautala ja Huuskonen. Lisäksi Lönnmarkin lopettamisesta on huhuttu. Taitaa olla Joensuun vuoro napata hopea ensi kaudella.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Teemu Isoketo (Vimpeli, Kossu)
Tuomo Lönnmark (Vimpeli, lopettaa?)
Pasi Kokkonen (Hyvinkää, lopettaa?)
Pertti Mäkelä (Pattu, Vimpeli)
Mikko Haukkala (Vimpeli, Seinäjoki, Kossu)
Miikka Matikka (Kiri, Tahko)

Muista en osaa sanoa mitään, mutta noista ylläolevista sen verran, että Matikka saattaa palata kotiin Imatralle, ja toivottavasti Kokkonen älyäisi lopettaa. Viime kaudella pilasi ihan yksin monta peliä, kun ei huvittanut pelata. Ihmettelen myös, että miksi Isoketo lähtisi mihinkään Vimpelistä ja vielä enemmän ihmettelen että mikä ihmeen huhu Mäkelän siirrosta Vimpeliin oikein on? Erkun oma huhu? Mitä ihmeen käyttöä Vimpelillä olisi Mäkelälle, sisällä ei niin minkäänlaista roolia eikä ulkonakaan mikään kummoinen vahvistus. Lönnmark olisi kunnossa ollessaan edelleen hyvä mies kakkosen kärkeen, mutta taitaa olla aika klesana ja jaksaako enää kuntouttaa itseään kesän ruljanssin vaatimaan kuntoon? Jos Haukkalan saavat naarattua Vimpeliin, niin ei tuo joukkue nyt sitten kovin oleellisesti heikkene viime kaudesta, ja finaalipari on sama.

Hieman näin aiheen vierestä ihmettelen, että Joensuu ei vahvistu ollenkaan. Luulisi nyt, että olisi edes yhden-kaksi pelaajaa hommanneet, jotta olisi realistiset mahdollisuudet pelata finaalipaikasta. Toki voihan olla että ovat yrittäneet, mutta ei ole ollut halukkaita tulijoita.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muista en osaa sanoa mitään, mutta noista ylläolevista sen verran, että Matikka saattaa palata kotiin Imatralle, ja toivottavasti Kokkonen älyäisi lopettaa. Viime kaudella pilasi ihan yksin monta peliä, kun ei huvittanut pelata. Ihmettelen myös, että miksi Isoketo lähtisi mihinkään Vimpelistä ja vielä enemmän ihmettelen että mikä ihmeen huhu Mäkelän siirrosta Vimpeliin oikein on? Erkun oma huhu? Mitä ihmeen käyttöä Vimpelillä olisi Mäkelälle, sisällä ei niin minkäänlaista roolia eikä ulkonakaan mikään kummoinen vahvistus. Lönnmark olisi kunnossa ollessaan edelleen hyvä mies kakkosen kärkeen, mutta taitaa olla aika klesana ja jaksaako enää kuntouttaa itseään kesän ruljanssin vaatimaan kuntoon? Jos Haukkalan saavat naarattua Vimpeliin, niin ei tuo joukkue nyt sitten kovin oleellisesti heikkene viime kaudesta, ja finaalipari on sama.

Mäkelän kohdalla huhuja on ollut ainakin twitterissä sekä myös pesisforumilla. Olen myös eri mieltä kanssasi Mäkelän hyödyllisyydestä Vimpelille. Sieltä on nyt lähteneet niin Rinta-Aho kuin Kuusisto, joten numerolla lyöviä kotiuttajia ei ole kuin Puputti ja hänenkin vahvuudet ovat enemmän pelin tekemisessä. Lisäksi Vimpeliltähän puuttuu kunnollinen kakkosvahti, etenkin jos Lassila jatkaa kopparin tontilla. Kyllähän se nyt etenkin finaaleissa nähtiin, että Lönni ei ole mikään oikea kakkosvahti.

Isokedon kohdalla en tiedä tarkkaan tilannetta. Voi olla, että jatkaa Vimpelissä. Huhuja poislähdöstäkin on kuitenkin ollut. Minusta ajatuksesi siitä, että Vimpeli ei oleellisesti heikkene, jos saavat Haukkalan, on vähän outo. Ketäs siellä Vimpelin etukentällä oikein häärii? Hanhisalo ja who? Vaikka Kuusiston mollaaminen onkin muotia, niin ei siirtomarkkinoilla, Vimpelin juniorimyllystä puhumattakaan, ole saman tasoisia etumiehiä. Kokonaisuudessaan jos miettii lähtijöitä, niin Kuusisto, Rinta-Aho, Huuskonen ja Hautala muodostavat kovan nelikon. Jos paikkaajat ovat vain Haukkala ja omat junnut, niin ei hääviltä näytä.
 
Perustan kantani siihen, että eipä tuolle Rinta-Aholle tällä kaudellakaan annettu jurikaan roolia, joten Rinta-Ahon tämän kauden korvaaminen sisällä ei ole kovin kummoinen tehtävä. Huuskonen, vaikka ihan ehdottomia kärkipään lukkareita superissa olikin, niin finaaleissa ei vaan pärjännyt Sotkamolle, ja jopa täysin heittokädetön Heimonenkin oli parempi. Sisällähän Huuskosella ei käytännössä ollut mitään roolia tällä kaudella. Hautala ulkona täysin korvattavissa, sisällä ei hänelläkään ollut oikein roolia tällä kaudella kun Lönni ei päässyt mihinkään siinä edellä. Kuusisto toki ulkona ehdoton huippu, mutta sisällä, aika hiljaista.

Joten jos ajatellaan seuraavaa kautta ja oletetaan nyt että Isoketo jatkaa ja Haukkala tulee sisään, niin kärki pysyy ihan samana. (Isoketo-)Kanala-Haapakoski-Puputti, siihen perään sitten Haukkala, viime kaudellakin oli Kossussa nelonen hihassa. Lyöjäjokerit on samat kuin viime vuonna. Kakkoskärjessä sitten Heimonen, Lassila, Kuusiston tilalla ilmeisesti Hanhisalo ja sitten vielä Lönnille ja Rinta-Aholle paikkaajat, noiden järjestystä en toki osaa sanoa, mutta ei tuo varmasti sen huonompi ole kuin Vimpelillä tällä kaudella ja siitähän oli kyse. Ei Vimpelin kakkoskärki tällä kaudella ihan oikeasti ollut kovin kummoinen ja kun sille Rinta-Aholle ei oikeasti annettu mitään vastuuta.

Ulkona taas oikeastaan siepparin tontti on se, missä Rinta-Ahon menetys näkyy eniten verrattuna tähän kauteen, ja siihen pitää löytyä jostakin korvaaja. Lassila käsittääkseni pystyy ihan hyvin hoitamaan kakkos- tai kolmosvahdin tontin, eli täyttämään Lönnin tai Hautalan saappaat, se yksi uusi pelaaja ottaa sitten toisen vahdin paikan. Haukkala on se toinen koppari ja Hanhisalo stunttaa Kuusiston ja Heimonen Huuskosen.

Heikentyyhän tuo Vimpeli näillä näkymin toki pienesti, mutta ei tuo heikennys mikään dramaattinen todellakaan ole, niin kuin täällä väitetään.
 
Steus

Jäsen
Kyllähän Vimpelistä lähti sisäpelin osalta Rinta-ahossa 39 lyötyä, Hautalassa ja Kuusistossa 13 lyötyä mieheen ja Huuskosessakin vielä 9 täppää. Tuoduissa lähti 80 pinnaa. Ei olliheikkalat tule tuolllaisia lukemia tekemään ja eiköhän meillä kaikilla ole konsensus siitä, että ulkopeli Vedolla tässä kärsi eniten.

Ykköskärki Haukkalan myötä menisi muotoon (Isoketo)-Kanala(/Haapakoski)-Haapakoski(/Kanala)-Puputti-(Haukkala)-Mäkelä-Rantalahti-Haukkala.

Tässä siis Haapakosken ja Kanalan järjestys vielä epävarma ja Haukkalaa käytettäisiin kolmostilanteen rakenteluun jokereille, mikäli nelikko ei olisi sellaista vielä aikaan saanut. 2-3:ssa mies on ehdottomasti sarjan parhaita, mutta kotiuttajaksi en saa häntä käännettyä mitenkään päin. Nämä (mahdolliset) muutokset vaikuttavat minun silmissäni peluutukseen siten, että Rantalahtea ei tarvitse enää käyttää vaihdoissa, mutta yksi numerokotiuttaja on poissa.

Veto on heikentynyt.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jani Komulainen on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Sotkamon Jymyn kanssa. Sen sijaan Jere Vikström siirtyy ensi kaudeksi vuokralle Kiteen Palloon, jotta saa vastuullisen roolin sisällä.

Kiteellä on itse asiassa todella etenemisvoimainen joukkue ensi kaudella. Vikström-Posti-T.Hurskainen muodostavat todella nopean kärkikolmikon ja myös oletettavasti nelosena pelaava Toni Laakso omaa vielä hyvät jalat. Myös Jussi Hurskainen on kakkoskärjessä nopeakinttuinen menijä. Edelleen ongelmana on kotiutusosasto. Toni Laakso lyö kovaa, mutta on ehkä kuitenkin parempi vaihtotilanteissa. Sami Partanen pystyy lyömään merkistä palloa väliin, mutta mikään pelote hän ei ole. Joni Tervo on kehityskelpoinen nuori kotiuttaja, mutta miksikään vastuunkantajaksi hänestä ei todellakaan ole.
 
KIMPE

Jäsen
Niin, vaikka Vimpeli on heikentynyt, niin silti väli Vimpeli ---- muut pysyy edelleen kohtuullisena, joten en jaksa uskoa toisen finalistin vaihtuvan. Sotkamo on yhä suuremmassa ylhäisyydessä kaikkien edellä, jonka jälkeen tulee Vimpeli ja sitten loput. Ainoa mikä oikeastaan harmittaa tämän hetken siirtomarkkinoilla on se, että Rinta-Aho lähti Kouvolaan. "Omat pojat" projekti koki pienoisen kolauksen heti alkuunsa, kun seuraava potentiaalinen huippulyöjä/ulkopelaaja lähti toisiin maisemiin. En kuitenkaan jaksa uskoa lisähankintoihin, koska paikallisessa lehdessä oli todettu vähän siihen suuntaan, että pääosin jatketaan tämän/edelliskauden jengillä.

Mielestäni Haukkalan hankinta tarkoittaa joko A) Sitä ettei Isokedon olkapää/käsi kestä täysipainoisesti ulkopelaamista tai B) että Isoketo on siirtymässä muualle. Toki sitten on vielä C vaihtoehto joka on näiden kahden edellämainitun yhdistelmä, mutta sitä pitäisin hieman omituisena ratkaisuna. Nykyisellään Vimpelin peliryhmä näyttäisi siis tältä(oletuksena ettei tule lisää siirtoja tai lopettamisia tai etten unohtanut ketään kun ulkomuistista tuon tein).

1. Kanala
2. Haapakoski
3. Puputti
4. Haukkala
5. Lassila
6. Lönnmark
7. Heikkala
8. Ruuska
9. Heimonen

Jokereina sitten Isoketo, Rantalahti ja Mäkelä.

Ihan mukavasti omia junioreita (- vaikka joku tuleekin pian kertomaan etteivät kaikki läheskään ole). Kuitenkin tässä on nyt se sukupolven vaihdos tehty ja ensimmäinen kausi näillä nuoremmilla pelureilla. Itse ainakin uskon finaalipaikkaan, mutta on eri asia onko tällä nipulla edes mahdollisuus haastaa Jymyä. Periaatteessa ei, mutta annetaan nyt edes joku mahdollisuus.

Mielenkiintoisin tästä nipusta on Lassilan potentiaalinen nousu ihan hyväksi numerolla lyöväksi pelaajaksi. Tokihan hyppäys A-junioreista miesten sarjaan tuohon sisäpelirooliin on iso, mutta luottoa löytyy. Läpilyöntiuhka ei ole samalla tasolla Rinta-Ahon kanssa, mutta kyllä se lyönti tasaisesti sinne väliin tuntuisi putoavan.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En minä Vimpelin sisäpeliä epäile, etteikö se toimisi edelleen. On ihan mahdollista, että ViVe luukuttaa tulevalla kaudellakin eniten juoksuja koko Superissa. Kysymysmerkki on sen sijaan ulkopeli ja etenkin etukenttä. Heimonen ei pysty auttamaan etukenttää yhtään pienissä ja Hanhisalon heittokäsi tuntuu olevan melkoisen tuhnu. Lönnmark myöskään ei enää vaikuta miltään kovin vahvan fysiikan omaavalta ulkopelaajalta. Jo tämän vuoden välierissä Joensuu pystyi pienillä tekemään paikoitellen turhan helposti tilannetta Vimpeliä vastaan. Kaiken järjen mukaan tulevalla kaudella se on vielä paljon helmompaa, kun niin lukkari, ykkösvahti kuin sieppari ovat heikompia näppien polttamisessa kuin viime kauden rosterin palaset.

Oma arvioni on, että Vimpeli pelaa ensi kaudella pronssiottelussa.
 
halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Kyllähän Vimpelistä lähti sisäpelin osalta Rinta-ahossa 39 lyötyä, Hautalassa ja Kuusistossa 13 lyötyä mieheen ja Huuskosessakin vielä 9 täppää. Tuoduissa lähti 80 pinnaa. Ei olliheikkalat tule tuolllaisia lukemia tekemään ja eiköhän meillä kaikilla ole konsensus siitä, että ulkopeli Vedolla tässä kärsi eniten.

Ulkopeli kärsii todella paljon Kuusiston ja Rinta-ahon lähtöjen myötä, siirtomarkkinoilta ei vastaavia löydy saati sitten omista junnuista. Lukkaripeli paranee kokonaisuutena, mutta pienistä ei Heimosen kädellä helposti polteta eikä saa enää vastaavaa apua siihen kuin Rinta-aho ja Kuusisto pystyisivät tarjoamaan. Sisällä Rinta-aho sai n. puolet kaudesta hyvin vastuuta kotiuttajana kun jokerit olivat välillä kuutamolla, 39 lyötyä kertoo kohtalaisesta vastuusta. Lyötyjen ja tuotujen menetykset yhteensä olikin yllä mainittu, kärkilyöntejä lähti 2-kärjen usein pakollisesta kopittelusta huolimatta Hautala 104, Kuusisto 87, Lönnmark (jos lopettaa) 84 (23 pelissä) ja Rinta-aho 81. Kyllä siinä junnuilla vaan on tekemistä täyttää saappaat.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mikko Haukkala siis tosiaan palaa Vimpeliin kaksivuotisella sopimuksella. Kova vahvistus on kyseessä, jos vain pysyy terveenä. Valitettavasti mies vain taitaa tätä nykyä kuulua samaan kastiin Yli-Hirvelän kanssa eli kausi ilman vammoja on toiveajattelua.

Huhut Vimpelin ympärillä vellovat kovasti. Marko Pelkosta Vimpeliin vihjaa Kainuun Sanomien urheilutoimittaja Teemu Määttä twitterissä. Pesisforumilla taas tiedetään kertoa, että Vimpeli on havitellut Marko Nygårdia ykkösvahdin tontille. Minusta tuo Nygård olisi hankintana jo aika hilpeä, vaikka toki Vimpelin oma kasvatti taitaa kyseessä ollakin.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Nygård on kuitenkin suomenmestari Vimpelin paidasta, joten varmasti menee kakkoskärjessä koppeja nostelemassa siinä missä Hanhisalot ja muut hieman nimettömämmät pelaajat.

Etupelaajia ei kovin paljon ole saatavilla vapailta markkinoilta. KPL:n etukenttä on tosi hyvällä mallilla ja yksi sarjan parhaista. Rytkönen&Toikka&Rinta-aho kolmikko ei varmasti anna ensi kaudella yhtään tilannetta helpolla. Alkais kausi jo...
 
En minä Nygårdia huonona pelaajana pidä, mutta mielestäni juuri hänen kaltaiset hankinnat ovat sellaisia, joita Vimpelin ei pitäisi tehdä. Sen ymmärrän, että he kilpailukykyä ylläpitääkseen hommaisivat laatupelaajan tyyliin Pelkonen, mutta tällaiset marginaalihankinnat vievät vain pelipaikan ja motivaation omilta junnuilta. Vimpelin olisi pitänyt aloittaa joukkueen nuorentaminen jo kaksi vuotta sitten ja jättää Hautala sekä Jaatinen hankkimatta ja luottaa omiin poikiin, jotka juuri olivat vieneet A-poikien SM-kullan. No, nyt nuorennusleikkaus tapahtuu ryminällä ja kovin hallitsemattomasti, kun niitä lahjakkaimpia junnuja on hukattu muualle, Rinta-Aho etunenässä.

Etupelaajia ei kovin paljon ole saatavilla vapailta markkinoilta. KPL:n etukenttä on tosi hyvällä mallilla ja yksi sarjan parhaista. Rytkönen&Toikka&Rinta-aho kolmikko ei varmasti anna ensi kaudella yhtään tilannetta helpolla. Alkais kausi jo...

Koplan etukentän kolmio lienee sarjan paras kokonaisuudessaan. Toisaalta polttolinja on kovin keskinkertainen. Koppariosastosta on vaikea sanoa, kun en tiedä kuka pelaa Hacklinin parina. Jos Lammila siirtyy takaisin koppariksi, on takakenttä loistavassa jamassa, mutta polttolinja heikkenee entisestään.

------

Kempeleen Kiri on tiedottanut uusista sopimuksista. Merkittävimmät hankinnat ovat Jarmo Viittanen ja Hannu Ikonen, jotka molemmat siirtyvät Pattijoelta KeKiin. Eli huhut Kemilän siirrosta osoittautuivat ankaksi, kuten Beltran ehti jo arvellakin. Omasta mielestäni Kempeleen porukka ei vaikuta sellaiselta, että se nousisi Superiin. Oulu ja Puijo lienevät ne kaksi kovinta ennakkoon ajateltuna.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Koplan etukentän kolmio lienee sarjan paras kokonaisuudessaan. Toisaalta polttolinja on kovin keskinkertainen. Koppariosastosta on vaikea sanoa, kun en tiedä kuka pelaa Hacklinin parina. Jos Lammila siirtyy takaisin koppariksi, on takakenttä loistavassa jamassa, mutta polttolinja heikkenee entisestään.
Katsotaan tilannetta hieman tarkemmin. Kuusi ensimmäistä ulkopelipaikkaa ovat hyvinkin selviä, mutta viimeisen kolmen kohdalta päädytään jonkinlaiseen kokonaistilanteen kannalta parhaaseen ratkaisuun.

Lukkari: Joni Rytkönen
Sieppari: Matias Rinta-aho
Ykkösvahti: Sasu Toikka
Kakkosvahti: Matti Latvala
Kolmosvahti: Konsta Hyötyläinen
Kolmoskoppari: Juho Hacklin

Kakkoskopparin, ja polttajien paikat menevät sitten allaoleville pelaajille. Lammila on heistä paras koppari, joten linjaan jäävät Mäentausta ja Saukko. Nopeudesta ei tule KPL:n linjan pelaaminen ainakaan olemaan kiinni.

Kakkoskoppari: Anssi Lammila
Kakkospolttaja: Tommi Mäentausta
Kolmospolttaja: Matti Saukko

Jokerit: Iiro Haimi, Ossi Meriläinen ja Teemu Nurmio.

Sisäpelin osalta kokoonpanon luominen on huomattavasti vaikeampaa.
Uskon Eero Pitkäsen kokoavan kaksi kärkeä yhden pitkän kärjen sijaan.

1. Mäentausta
2. Lammila
3. Latvala
4. Rinta-aho
5. Toikka
6. Saukko
7. Rytkönen
8. Hacklin
9. Hyötyläinen

Suurta eroa ei tule vaikka monet pelaajat vaihtaisivat paikkaa päittäin, Lammila<->Rytkönen, Latvala<->Hacklin tai Mäentausta<->Saukko.
Mäentausta on likimain sarjan nopein pelaaja, joten hän pitänee paikkansa ykkösenä, mutta muut vaihdokset voidaan tehdä päivän kunnon mukaan.

Hacklin on ehkä jopa hieman Latvalaa varmempi vaihtaja, tai ainakin hän saa tehtyä varmemman vaihdon jättipompullaan kakkoskärjessä ja täten vältettyä palon. Taas jos pomppu ei nouse, niin nouseeko Hacklinin koppi riittävän varmasti kakkoskärjessä? Nousee se takavuosia varmemmin ainakin. Hieman arvelen Hacklinin ottavan kauden mittaan kolmoset hihaansa, sillä viime kaudellakin 1->2 ja 2->3 vaihdot menivät yli 70% tehoilla, mikä oikeuttaa ykköskärjen paikkaan.
 
Niin kyllä tuo Koplan rosteri on sellainen, että kahden kärjen peluutus on fiksuinta. Joskin on sanottava, että kotiutusvoimaa kakkoskärjestä ei löydy ja lyöjämörssäri Meriläinen on omissa papereissani keskinkertainen, ailahtelevainen ja melko vaaraton lyöjäjokeri. Toisaalta Haimi voi lyödä joitakin tärkeitä pinnoja ja täten auttaa.

Latvalan ja Hacklinin osalta arvioisin niin, että kotipeleissä ja hyvissä pomppuolosuhteissa Hacklinin on perusteltua pelata kolmosena. Sitten taas heikommissa pomppuolosuhteissa ja avarammilla kentillä Latvala monipuolisempana vaihtolyöjänä on parempi vaihtoehto pääpelintekijäksi. Tosin en ole varma onko Latvalan jalat enää siinä kunnossa, mitä kolmoset hihassa olevalla pelaajalla tulisi olla.

Kokonaisuudessaan Kopla on erittäin mielenkiintoinen joukkue ensi kaudella. Uskoisin, että Pitkänen tuo joukkueeseen sellaista tiettyä ryhtiä ja munaa, kun KPL viime vuodet on ollut kovin aneeminen porukka usein. Lisäksi Rinta-Ahon edesottamukset kiinnostavat kovasti. Nyt on paikka ykköskotiuttajana ja toden teolla nähdään mihin kaverista on.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Ihmettelen myös, että miksi Isoketo lähtisi mihinkään Vimpelistä ja vielä enemmän ihmettelen että mikä ihmeen huhu Mäkelän siirrosta Vimpeliin oikein on? Erkun oma huhu? Mitä ihmeen käyttöä Vimpelillä olisi Mäkelälle, sisällä ei niin minkäänlaista roolia eikä ulkonakaan mikään kummoinen vahvistus.
Huhut Vimpelin ympärillä vellovat kovasti. Marko Pelkosta Vimpeliin vihjaa Kainuun Sanomien urheilutoimittaja Teemu Määttä twitterissä. Pesisforumilla taas tiedetään kertoa, että Vimpeli on havitellut Marko Nygårdia ykkösvahdin tontille. Minusta tuo Nygård olisi hankintana jo aika hilpeä, vaikka toki Vimpelin oma kasvatti taitaa kyseessä ollakin.
Vimpelillä on näillä näkymin tuo kakkosvahdin paikka auki ja oikein parempaakaan ei ole tähän hätään saatavilla, joten tulisiko sieltä sitten Pattijoelta Mäkelä tai Pelkonen tähän rooliin. Pelkonen tottakai ennemmin, koska vaikka ei ulkona mikään seppä olekkaan, niin kyllähän hän lyöntivoimaa toisi mukavasti lisää. Pattijoki jos/kun heikentyy, niin ehkä sieltä on em. herroilla haluja siirtyä kovempaan joukkueeseen ja Vimpeli varmasti muutenkin pesäpallopaikkakuntana viimeisen päälle houkuttelee.

Perustan kantani siihen, että eipä tuolle Rinta-Aholle tällä kaudellakaan annettu jurikaan roolia, joten Rinta-Ahon tämän kauden korvaaminen sisällä ei ole kovin kummoinen tehtävä.
Ei Matias mikään ykköskotiuttaja ollut, mutta kyllä kaveri pääsi paljon esim. toisena kotiuttamaan. Kentällä esim. Kanala-Haapakoski-Puputti, kun Mäkelä oli käynyt edellä koittamassa. Aina ei ajot kuitenkaan tulleet vielä numerolle kolme Puputti ja Rantalahtea käytettiin yleensä vasta kakkoskärkeen.
Niin, vaikka Vimpeli on heikentynyt, niin silti väli Vimpeli ---- muut pysyy edelleen kohtuullisena, joten en jaksa uskoa toisen finalistin vaihtuvan. Sotkamo on yhä suuremmassa ylhäisyydessä kaikkien edellä, jonka jälkeen tulee Vimpeli ja sitten loput. Ainoa mikä oikeastaan harmittaa tämän hetken siirtomarkkinoilla on se, että Rinta-Aho lähti Kouvolaan. "Omat pojat" projekti koki pienoisen kolauksen heti alkuunsa, kun seuraava potentiaalinen huippulyöjä/ulkopelaaja lähti toisiin maisemiin. En kuitenkaan jaksa uskoa lisähankintoihin, koska paikallisessa lehdessä oli todettu vähän siihen suuntaan, että pääosin jatketaan tämän/edelliskauden jengillä.
Olisi mielenkiintoista kuulla pojan omasta suusta, mitkä olivat ne syyt, jotka saivat vaihtamaan joukkuetta. Koplan sivuilla taisi aiemmin jo jotain ollakin, mutta oliko tämä sitten absoluuttinen totuus, on eri asia. Vastuu oli kuitenkin kokoajan lisääntymään päin, paikkakunnan oma poika, yksi parhaista organisaatioista ja kentistä pelata pesäpalloa jne.

Eiköhän Veto tosiaan ensi kaudellakin finaaleissa ole, sanon mä, vaikka kokonaisuudessaan joukkue hieman heikentyykin, etenkin siis ulkopeli.

Mielestäni Haukkalan hankinta tarkoittaa joko A) Sitä ettei Isokedon olkapää/käsi kestä täysipainoisesti ulkopelaamista tai B) että Isoketo on siirtymässä muualle. Toki sitten on vielä C vaihtoehto joka on näiden kahden edellämainitun yhdistelmä, mutta sitä pitäisin hieman omituisena ratkaisuna. Nykyisellään Vimpelin peliryhmä näyttäisi siis tältä(oletuksena ettei tule lisää siirtoja tai lopettamisia tai etten unohtanut ketään kun ulkomuistista tuon tein).
Jos ulkona haluaa pelata, on tottakai pelipaikkaa katseltava muualta. Mikä on sitten käden tilanne, siitä ei ole tietoa... Jos ei käsi kestä ulkona pelaamista, niin luulisi, että jatkaa Vedon etenijäjokerina.

Ulkona taas oikeastaan siepparin tontti on se, missä Rinta-Ahon menetys näkyy eniten verrattuna tähän kauteen, ja siihen pitää löytyä jostakin korvaaja. Lassila käsittääkseni pystyy ihan hyvin hoitamaan kakkos- tai kolmosvahdin tontin, eli täyttämään Lönnin tai Hautalan saappaat, se yksi uusi pelaaja ottaa sitten toisen vahdin paikan. Haukkala on se toinen koppari ja Hanhisalo stunttaa Kuusiston ja Heimonen Huuskosen..
Lassila pelaa varmasti linjassa Haapakosken ja Kanalan kanssa. Auki ovat siis lähinnä ykkös-, kakkos-, ja kolmosvahdin paikat sekä siepparin tontti.

"Joutuisikohan" Lönni jatkamaan (sieppari) ja Hanhisalo on sitten se ykkösvahti. Kakkosvahdiksi esim. Heikkala tai ulkopuolelta tuleva esim. Pelkonen.

Jani Komulainen on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Sotkamon Jymyn kanssa. Sen sijaan Jere Vikström siirtyy ensi kaudeksi vuokralle Kiteen Palloon, jotta saa vastuullisen roolin sisällä.
Jaaha. Mistä firmasta saa parhaimman kertoimen Jymyn mestaruudelle?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tamperelainen Manse PP on kasaamassa kovaa ryhmää ensi kaudeksi Ykköspesikseen. Ehkä koko valtakunnan kovin etukenttäpelaaja Joonas Eirola on siirtymässä työkuvioiden takia sinne ja samoin Jyväskylän Kirin huippunopea etenijä Eetu Karhulahti on Mansen miehiä ensi kaudella. Sopimukset julkaistaan ilmeisesti huomenna. Jo aiemmin syksyllä Manse hommasi Jukka Tuomiston Alajärveltäsekä aikoinaan Jymyssä SM-kullan voittaneen Mika Ilkon Ulvilasta ja kun ennestään joukkueessa pelaa Seinäjeolla ja Nurmossa Superia tahkonnut Jarkko Paloniemi, niin kova ryhmä on tulossa kasaan. Pelinjohtajana häärii vielä Sotkamon kakkospelinjohtajana aiemmin toiminut Sami Heikkinen, niin uskoisin Tampereen pesisylpeyden olevan taistelemassa divarin kärkisijoista ensi kaudella.

Kokonaisuudessaan Ykköspesiskausi 2015 vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Toisaalta tietyllä tapaa sääli Superin tason kannalta, että niin moni selvästi pääsarjatason pelaaja vetää ensi kaudella Ykköspesistä.
 
Viimeksi muokattu:
Sinällään ykköspesis on monella tapaa jo mielenkiintoisempi, kuin Superi, jossa voittaja on jo täysin selvillä. Manse on tosiaan satsannut isosti jengiin, samaa voi sanoa Oulusta. Sitten on vielä viime kaudella menestyneet Kempele ja Imatra. Kuopio taitaa heikentyä hieman ja putoaa kelkasta, mutta muilla neljällä on kyllä mahdollisuus löytää flow ja hypätä ylöspäin. Aina parempi. Mitä kovempi taso on ykkösessä, sitä pienempi on ero Superin ja Ykkösen välillä.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Tamperelainen Manse PP on kasaamassa kovaa ryhmää ensi kaudeksi Ykköspesikseen. Ehkä koko valtakunnan kovin etukenttäpelaaja Joonas Eirola on siirtymässä työkuvioiden takia sinne ja samoin Jyväskylän Kirin huippunopea etenijä Eetu Karhulahti on Mansen miehiä ensi kaudella. Sopimukset julkaistaan ilmeisesti huomenna. Jo aiemmin syksyllä Manse hommasi Jukka Tuomiston Alajärveltäsekä aikoinaan Jymyssä SM-kullan voittaneen Mika Ilkon Ulvilasta ja kun ennestään joukkueessa pelaa Seinäjeolla ja Nurmossa Superia tahkonnut Jarkko Paloniemi, niin kova ryhmä on tulossa kasaan. Pelinjohtajana häärii vielä Sotkamon kakkospelinjohtajana aiemmin toiminut Sami Heikkinen, niin uskoisin Tampereen pesisylpeyden olevan taistelemassa divarin kärkisijoista ensi kaudella.

Kokonaisuudessaan Ykköspesiskausi 2015 vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Toisaalta tietyllä tapaa sääli Superin tason kannalta, että niin moni selvästi pääsarjatason pelaaja vetää ensi kaudella Ykköspesistä.

Ihan hyvä vaan et tasottuu erot sarjatasojen välillä. Eiköhän tässä näy myös ne taloudelliset realiteetit - ei vaan ole superin porukoilla massia kasata joukkueita joista puolet kulkee jostain toiselta puolen suomea. Kulukorvaukset ja palkat jotka houkuttelis kulkemaan ei vaan oo realismia tässä taloustilanteessa monellakaan paikkakunnalla. Mä näen että voi olla tervehdyttävä vaikutus tällä myös toimintaan monessa paikassa ja lopulta urheilullisuuden voitto. Kasataan JOUKKUEITA omilta lähialueilta ja JOUKKUEENA reenataan myös talvikaudella. Junnuille aukeaa näytönpaikkoja toivottavasti ja onhan se erityisesti junnujen kasvun ja kehityksen kannalta opettavaista olla talvellakin niiden konkareiden rinnalla reenaamassa ja näkemässä millasta on urheilijan arki talvikaudellakin. Ei se oo terve tilanne erityisesti niiden junnujen kasvun kannalta, että iso osa porukasta koostuu kiertolaisista jotka tulee mistäkin paikkakunnalta pari kertaa kuussa leireilemään ja muuten sit omillaan reenaillaan. Toivottavasti Manseen nousee entistä kiimaisempi pesisbuumi ja ainakin Oulu, Kempele ja Kuopio saa parhaat juniorinsa paremmille kehityspoluille kun saavat harjoitella kokeneiden pelaajien seurassa. Suurinosa näistä superista ykköseen vaihtaneista pelaa nyt sitten ykköstä sielä suunnalla missä asuu ja harjoittelee.

Ainoahan tässä on, että kaula Sotkamoon senkuin kasvaa ainakin nyt hetkellisesti ja todennäköisesti ensikesänä nähdään niin suvereeni kainuulaismarssi että se näivettää superia tietyssä mielessä. Toivottavasti sarja pysyy muuten mahdollisimman tasasisena.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jyväskylän Kiri on tehnyt jatkosopimuksen Miikka Matikan kanssa. Lisäksi Perttu Hautala odotetusti palaa Kirin riveihin parin vuoden Vimpelin visiitin jälkeen.
 
Jyväskylän Kiri on tehnyt jatkosopimuksen Miikka Matikan kanssa. Lisäksi Perttu Hautala odotetusti palaa Kirin riveihin parin vuoden Vimpelin visiitin jälkeen.

Matikan jatkosopimus oli kyllä pienoinen yllätys. Antoi kritiikkiä organisaatiolle ja joukkueenjohdolle muistaakseni ihan avoimestikin jossain haastattelussa, mutta myös esiripun takana pöllysi jossain vaiheessa. Kirilläkin on (taas) paperilla kyllä kilpailukykyinen joukkue. Jo kuluneeksi kaudeksi piti nousta taistelemaan pudotuspelipaikoista, mutta loukkaantumiset runtelivat (taas) omalta osaltaan Kirin kautta.

Kyllähän sieltä pitäisi pikkuhiljaa alkaa olla laittaa sisäpeliin laadukkaita ukkoja. Carlson, Ylitalo, Matikka, Määttälä, Hautala, Kiukkonen.. Hautala lienee yksi vaihtoehto myös lautasen äärelle? Taneli Rantatorikka ei nimittäin jatka. Toki sieltä palaa ryhmään aikoinaan rytinällä noussut lautasten superlupaus Jani Karppanen, joka sairastui kuitenkin alkutöikseen krooniseen lautaskammoon ja on vetänyt Valon riveissä pari kautta tuntumaa hakemassa.

Mun puolesta pesiksessä voitaisiin mennä nyrkkeilyn tyyliin, jossa on maailmanmestari ja sitten vielä supermestari. Sotkamo voisi puolustella tuota supermestarin titteliään ja muille olisi jaossa Suomen mestaruus. Varsinkin nyt, kun Vimpeliäkin saatetaan jopa uhmata. Noh, vitsailut sikseen, kyllä se Sotkamokin vielä joskus häviää.. ehkä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Hautala lienee yksi vaihtoehto myös lautasen äärelle? Taneli Rantatorikka ei nimittäin jatka. Toki sieltä palaa ryhmään aikoinaan rytinällä noussut lautasten superlupaus Jani Karppanen, joka sairastui kuitenkin alkutöikseen krooniseen lautaskammoon ja on vetänyt Valon riveissä pari kautta tuntumaa hakemassa.

Kirin lukkarina häärivät ensi kesänä ilmeisesti siis Hautala, Karppanen, sekä edustuksen rinkiin nostettu -95 syntynyt Jan Brandt. Saas nähdä kuka lautasen ottaa haltuun.

Vielä mielenkiintoisempi kysymys on se, kuka Kirin viuhkaa pyörittää ensi kesänä? Taitavat vaihtoehdot olla käymässä aika vähiin.
 
Jos Karppanen saa pidettyä lautaskammon kurissa ja loukkaantumiset eivät häntä kiusaa, niin hän on kyllä yksi Superin parhaista lukkareista. Ylivoimaisesti tällä hetkellä kovin heittokäsi Suomessa ja Holttistakin korkeampi tolppa. Harmi vaan, että päänuppi ei ole aina kestänyt isoja pelejä ja sitten onkin ollut kaikenlaisia vaivojakin kaupan päälle.
 
halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Marko Pelkonen siirtyy Pattijoelta Hyvinkään Tahkoon ensi kaudeksi. Paha menetys Pattu:lle ja täsmähankinta Hyvinkäälle, nyt on Tahkolla toinen hyvä numerolla lyövä kotiuttaja Korhosen lisäksi. Korhosta voidaan peluuttaa enemmän myös nro:lla 3 nyt tarvittaessa. Pattun tilanne on ilmeisesti hieman hankala taloudellisesti tällä hetkellä, saa nähdä minkälaisen joukkueen saavat kasaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös