Perussuomalaiset

  • 5 397 931
  • 43 514

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Vain persuissa

Kyseessähän on kuitenkin Kristillisdemokraattien ehdokas. Ei sillä, mielestäni hyvin voisi olla myös persujenkin ehdokas.

Ymmärrän, että taisto "hyvän ja pahan välillä" tekee macchiavellistiset doktriinit houkutteleviksi, mutta siitä huolimatta muistakaamme "käänteinen" Humen giljotiini.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kai tänne täytyy vastata..

En ole puolueen jäsen, mutta näillä näkymin aion äänestää Perussuomalaisia. Pari juttua, mikäli ketään kiinnostaa.

- Meidän pitäisi ohjata voimavarat omien kansalaisten hyvinvointiin, sillä rahaa on rajatusti ja omat kansalaisetkin voivat huonosti. "Omat ensin"-ajattelutapa lienee yleistä niin isommissa kuin pienemmissä ympyröissä. Niin Suomessa kuin Somaliassa tai missä vaan muualla.

- Ajatus "koko maailman pelastamisesta" on kyllä melko hullua. Kaunis ajatus, mutta käytännössä mahdoton toteuttaa. Pienessä mittakaavassa esim. minäkin katson ensin että omalla perheellä on kaikki hyvin ja kun niin on, katson ympärille että voinko auttaa jotain muuta. Ihan normaalia, ei rasistista ajattelua vai mitä? Tottakai minäkin toivon että kaikilla olisi kaikki hyvin, mutta kun ei ole. Pitääkö meidän pistää valtava määrä rahaa pohjattomaan kuiluun ja huomata että fyrkat meni mihin meni ja että oma väki on edelleen nälissään?

- Homot. Minun puolestani homot saavat olla homoja niin paljon kuin tykkäävät. Ei se minua haittaa. Mutta jos minun täytyy katsella lihavaa karvaperseistä miestä joka pukeutuu pinkkeihin bikineihin ihan vaan sen takia että heillä on siihen oikeus, niin sanon että se on mielestäni vastenmielistä. En pidä siitä, enkä haluakaan. Miksi minun pitäisi? Onhan minullakin kait oikeus rynnätä vaikka moskeijaan kinkku kainalossa ja ilmoittaa että "Minä tulen nyt tänne syömään sikaa, piditte siitä tai ette. Mutta minulla on oikeus!" Teon järkevyydestä voi joku taas olla eri mieltä.

- Ja miksi pitää väkisin päästä kirkossa naimisiin? Kun se ei ole välttämätöntä kuitenkaan? Jos kirkko ei halua homoja vihkiä, niin olkoon vihkimättä. Kai sitä maistraatissakin naimisiin pääsee? Tämä kirkosta eroamis-buumi on kyllä niin hassua. Toki kaikilla on oikeus erota sieltä jos haluaa, mutta samalla täytyy myös hyväksyä se, että kummiksi ei pääse, ynnä muuta. Mielestäni samalla myös nämä tyypit menettävät oikeutensa valittaa siitä, että sunnuntaisin pitää saada tuplapalkka ja suurjuhlapyhisin tripla, jne. Tulee mieleen mus.. anteeksi, romanit, jotka haluavat itselleen vain oikeudet, mutta eivät velvollisuuksia.

Olisihan tässä vaikka kuínka tarinaa kerrottavana ja painottettavana ihan maalaisjärjellä, tai vaikka kaupunkilaisjärjellä, mutta enpä nyt jaksa enempää julistaa. Sitä vaan toivon, että pannaan nyt omat asiat kuntoon ensin ja sitten vasta katsellaan että pystytäänkö johonkin muuhun. Samassa veneessä tässä ollaan kuitenkin.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Meidän pitäisi ohjata voimavarat omien kansalaisten hyvinvointiin, sillä rahaa on rajatusti ja omat kansalaisetkin voivat huonosti. "Omat ensin"-ajattelutapa lienee yleistä niin isommissa kuin pienemmissä ympyröissä. Niin Suomessa kuin Somaliassa tai missä vaan muualla.

Osaisitko nimetä edes yhtä konkreettista toimenpidettä perussuomalaisten ohjelmista, jolla omien kansalaisten hyvinvointi saadaan kuntoon? Siis yhtä. Ja siis konkreettista.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
- Ja miksi pitää väkisin päästä kirkossa naimisiin? Kun se ei ole välttämätöntä kuitenkaan? Jos kirkko ei halua homoja vihkiä, niin olkoon vihkimättä. Kai sitä maistraatissakin naimisiin pääsee?

miljoonannen kerran: Tässä ei ole kyse kirkollisesta vihkimisestä vaan oikeudesta tasa-arvoiseen kohteluun lain edessä. Rekisteröity parisuhde ei ole sama asia kuin siviilivihkiminen.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä esimerkiksi oman puolueesi kohdalla olisi vastaus?

Perustulo ja sitä odotellessa toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirtäminen kunnilta Kelalle.

Ansiotyön verottamisesta siirtyminen enemmän kulutuksen verottamiseen.

Yrittäjyyteen kannustaminen esimerkiksi helpottamalla ensimmäisen työntekijän palkkaamista.

Perusteollisuudessa jalostusasteen nostaminen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
"Moi, mä olen Toejoen Veikko, joka ihmettelee, etteikö aivoja voikaan siirtää ja uskoo siihen, että nyt 2010-luvulla kun homojen ei enää tarvitse kuulua alimpaan ihmiskastiin, on kyseessä oikeastaan Illuminaatin salajuoni Jumalaa vastaan niiden homojen toimesta, jotka on lapsena raiskattu, mutta joita ei kuitenkaan ole uhrattu menoissa" - Jouko Pihoa mukaillen, jonka puheissa ei ToeJoen mielestä ollut mitään kummallista.

Jatka toki.

edit:
- Työn, lyhytaikaisenkin vastaanottamisen tekeminen kannattavaksi
- Työntekijän palkkaamisesta koituvien kustannuksien helpottaminen
- Työnantajan ja Ay-siiven yksipuolisesta sanelu ja änkyröintipolitiikasta siirtyminen rakentavaan paikalliseen sopimiseen
- Eli työnteko takaisin muotiin :)

edit2: oikeastaan miksi minä edes viitsin vääntää, kun toi Norevillekin on olemassa.
 
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
EDIT: Siis minusta konkreettisia toimenpiteitä voivat tehdä vain tahot jotka voivat asioista päättää. Nyt siis Keskusta ja Kokoomus apupuolueineen. Kaikkien muiden ehdotukset on enemmän tai vähemmän poliittista lässytystä.

No kai on sentään oltava niin, että jos tosissaan pyrkii valtaan, kuten olen ymmärtänyt perussuomalaisten pyrkivän, niin jonkinlaisia konkreettisia esityksiä olisi lupa odottaa. Vaikka kuinka olisivatkin lässytystä, niin kai sentään vähemmän lässytystä kuin persujen nykyiset varsin löperöt puheet.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
- Homot. Minun puolestani homot saavat olla homoja niin paljon kuin tykkäävät. Ei se minua haittaa. Mutta jos minun täytyy katsella lihavaa karvaperseistä miestä joka pukeutuu pinkkeihin bikineihin ihan vaan sen takia että heillä on siihen oikeus, niin sanon että se on mielestäni vastenmielistä. En pidä siitä, enkä haluakaan. Miksi minun pitäisi? Onhan minullakin kait oikeus rynnätä vaikka moskeijaan kinkku kainalossa ja ilmoittaa että "Minä tulen nyt tänne syömään sikaa, piditte siitä tai ette. Mutta minulla on oikeus!" Teon järkevyydestä voi joku taas olla eri mieltä.

Ja tämä on taas sen tason yleistystä ja ennakkoluuloja, että pahaa tekee. Eivät homot halua oikeutta kulkea ympäriinsä 'hassuissa' tai 'epäsovinnaisissa' vaatteissa vaan oikeuden olla oma itsensä esim. työpaikoilla, kouluissa tai kaupungilla kumppaninsa kanssa kulkiessaan. Tähän käy kaikki, mikä on heteroillekin sopivaa. Ei siis erioikeuksia vaan samat oikeudet. Näitä tilanteita on jo täälläkin käyty niin paljon läpi, etten halua enää alkaa niitä toistamaan.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
En ole paljoa asiaa seurannut, mutta miksi ihmeessä tässä sitten on kirkko niin suuresti tulilinjalla? Miksei se keihäänkärki kohdistu päättäjiin/lakeihin ja vaikka maistraatteihin?

Tämä nyt on käytännössä vain ja ainoastaan median vika. Suosittelen lukemaan Oras Tynkkysen lakialoitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista. Siinä nimittäin puhutaan lähinnä vain siviilivihkimisestä. Kirkko tehköön jatkossakin, mitä haluaa.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko tämä nyt niin hankalaa? Minulle on edelleen yksi ja sama että ketkä homoilevat missäkin ja että vaikka olisivat pääministereitä, niin ajatus on edelleen sama.

Homot näemmä haluavat olla kuin muutkin, joten miksi moinen itsensä esiintuonti? Harvoin näkee normaalia perheenisää tuolla selittämässä kuinka häntä pitäisi ymmärtää. Ja ainakin viime viikon "kakkosessa" (älkää ymmärtäkö väärin) ilmoitti homo ehkä menevänsä gay-kirkkoon mielellään. Miksi sellainen pitäisi olla?

Emmekö me voisi olla täällä niinkuin ennenkin? Miksi se on niin vaikeaa? Voin sanoa että olen rakastanut lapsuuttani ja toivon omilla lapsillanikin olevan asian niin hyvin. Joten miksi se ei saa olla niin?
 
miljoonannen kerran: Tässä ei ole kyse kirkollisesta vihkimisestä vaan oikeudesta tasa-arvoiseen kohteluun lain edessä. Rekisteröity parisuhde ei ole sama asia kuin siviilivihkiminen.

Kyllähän kaikki täysi-ikäiset ihmiset ovatkin tasa-arvoisia lain edessä. Täysi-ikäiset miehet voivat avioituja täysi-ikäisten naisten kanssa. Kaikki tekeminen ei sen sijaan ole tasa-arvoista, eikä pidäkään olla.

Kukaan ei ole myöskään esittänyt, mitä hyötyä homojen kirkkovihkimisestä on yhteiskunnalle.
 
Viimeksi muokattu:

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
Onko tämä nyt niin hankalaa? Minulle on edelleen yksi ja sama että ketkä homoilevat missäkin ja että vaikka olisivat pääministereitä, niin ajatus on edelleen sama.

No sittenhän tässä ei ole mitään ongelmaa. Kunhan ymmärrät, että homouden esiin tuomista ei ole esimerkiksi perheestään kertominen työpaikalla, kumppaninsa kädestä pitäminen tai pussailu julkisella paikalla.

Homot näemmä haluavat olla kuin muutkin, joten miksi moinen itsensä esiintuonti?

Välillä itseään pitää tuoda esille, jotta epäkohdista voisi keskustella. Joillekin ihmisille tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että homoja todellakin syrjitään Suomessakin seksuaalisesta suuntautumisesta johtuen. Myös nuorille, oman identiteettinsä kanssa painiville, on tärkeää nähdä, että he eivät ole yksin, ja että siinä ei ole mitään väärää olla homo. Tätä ei voi oikeasti tajuta kukaan, joka ei ole tällaista tilannetta läpi käynyt.

Ja ainakin viime viikon "kakkosessa" (älkää ymmärtäkö väärin) ilmoitti homo ehkä menevänsä gay-kirkkoon mielellään. Miksi sellainen pitäisi olla?

Tämä on sitten taas mielenkiintoista, että ensin sanotaan, että homot eivät kuulu ev.lut.kirkkoon, koska he ovat kirkon opin mukaan 'syntisiä', mutta sitten, jos he haluaisivat perustaa oman kirkon tai seurakunnan, niin sekin on väärin? Onko se niin vaikea ymärtää, että homokin voi olla uskovainen? Ja sitä en tajua, mitä sellaisen kirkon olemassaolo sinua liikuttaisi?

Emmekö me voisi olla täällä niinkuin ennenkin? Miksi se on niin vaikeaa? Voin sanoa että olen rakastanut lapsuuttani ja toivon omilla lapsillanikin olevan asian niin hyvin. Joten miksi se ei saa olla niin?

Maailma muuttuu monellakin tavalla. Tasavertaisuuden tavoittelu ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen ovat vain tapoja muiden joukossa. Me emme homoina uhkaa sinua tai lapsiasi millään tavalla. Ainoa tapa, jolla näkymisemme ja kuulumisemme vaikuttaa lapsiisi verattuna sinuun on, että he tulevat luultavasti kohtaamaan enemmän erilaisuutta elämänsä aikana ja näin ollen heistä todennäköisesti kehittyy suvaitsevia ja erilaisuutta arvostavia ihmisiä.

edit. Toejoen Veikon kanssa en enää keskustele. Hän on osoittanut argumenttiensa tason, eikä se päätä huimaa...
 
edit. Toejoen Veikon kanssa en enää keskustele. Hän on osoittanut argumenttiensa tason, eikä se päätä huimaa...

Tai sitten sinulta loppuvat argumentit keskusteluun. Totesin, että kukaan ei ole esittänyt mitä hyötyä homojen kirkkovihkimisestä on yhteiskunnalle. Myöskään sinä et sellaista esittänyt, josta syystä minulle jää se käsitys, että sinua kiinnostaa asia vain itsesi takia, eikä laisinkaan yhteiskunnallisena kysymyksenä. Tästä seuraa se, että olen taas hieman vakuuttuneempi ajatuksistani homojen suhteen ja vallitsevana teemana vaikuttaisi olevan: "minä ja minun oikeudet". Itsekäs lähestymistapa, ettenkö sanoisi.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...

Kukaan ei ole myöskään esittänyt, mitä hyötyä homojen kirkkovihkimisestä on yhteiskunnalle.

Mikäs persujen kanta tähän homoasiaan on?

Mitä tulee homojen oikeuteen kirkkovihkimiseen niin en ymmärrä koko kysymystä. Ihan sama jos joku hifk fani valittaisi siitä kun jokereiden fanien pikkujouluissa ei digata Kibeä. Älä mene sinne jos ei porukka kiinnosta ja on väärää mieltä.

Se, että homot eivät saa valtion edessä samanlaista avioliittoa aikaiseksi kuin heterot, on sen sijaan selkeää syrjimistä sen perusteella mitä tykkää tehdä makkarissa.

Homojen kirkkovihkiminen on kirkon asia 100%. Vihkimisoikeuden myöntäminen ja sääntöjen luominen on valtion asia.

Ihmettelen, että miksi tässä yhteydessä ei isommin ole nostettu pöydälle valtion ja kirkon erottamista toisistaan ja kirkon verotusoikeuden poistamista samassa kahinassa. Kirkon verotusoikeus on jotain niin käsittämätöntä, että en voi ymmärtää. Miksi muumimaailmalla ei ole verotusoikeutta?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ihmettelen, että miksi tässä yhteydessä ei isommin ole nostettu pöydälle valtion ja kirkon erottamista toisistaan ja kirkon verotusoikeuden poistamista samassa kahinassa. Kirkon verotusoikeus on jotain niin käsittämätöntä, että en voi ymmärtää. Miksi muumimaailmalla ei ole verotusoikeutta?

Hyvä pointti. Juuri nykyisestä valtionkirkko-asemasta seuraa se, että kirkolla on jatkuvasti paineita muuttua sen mukaisesti miten valtiovallan lainsäädäntö uudistuu. Jos valtio suhtautuisi uskontokuntiin neutraalisti (kuten esim. Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa) olisi myös kullakin uskontokunnalla oikeus määritelllä oppinsa ja käyttäytymisensä (lähes) miten haluavat. Esim. Yhdysvalloissahan protestattiset kristityt tekevätkin usein päätöksen siitä, mihin kirkkokuntaan kuuluvat sen perusteella mikä parhaiten sopii heidän yleiseen - ei vain uskonnolliseen - maailmankuvaansa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Homojen kirkkovihkiminen on kirkon asia 100%. Vihkimisoikeuden myöntäminen ja sääntöjen luominen on valtion asia.

Itse asiassa keskustelu lähti varsinaisesti liikkeelle siitä, että eduskunta mahdollisesti säätää lain siviili-avioliitosta myös homo-pareille, johon ex-piispa Huovinen kommentoi, että kirkon pitäisi ehkä siinä tilanteessa luopua vihkimisoikeudestaan, mikä on tilanne aika monessakin länsimaassa ymmärtääkseni. Tästä puheenvuorosta syntyi sitten vilkas kirkon sisäinen keskustelu. Todennäköistä on että kirkko jossain vaiheessa muuttaa tulkintaansa opista vähän sivistyneempään suuntaan - missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, lähinnä se vain jatkaa vuosituhantista opin kehittämisen perinnettä. Voisi puhua hengellisestä evoluutiosta... Joten en sinänsä ymmärrä, miksi ei voisi kirkkoa asiassa painostaa, jos on sen jäsen ja kiinnostunut asiasta.
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Sitä mää vaan kovasti ihmettelen, että tarvittaessa kirkolla ei olisi mitään vaikeuksia vihkiä Hitleriä ja neiti Braunia auvoisaan avioliittoon, mutta että homoseksuaaleja keskenään, sehän olisi syntiä se.

Mitä perussuomalaisiin tulee, niin toivottavasti muutama nimimerkki täällä ja monet vastaavat hörhöt muilla palstoilla jaksavat melskata vaaleihin asti, ovat nimittäin sen verran hienoa antimainosta persuille. Itse en voisi äänestää persua edes rotestiksi, sen verran umpimielinen kuva persukannattajista on syntynyt. Itse asiassa, taidan äänestää jotain maahanmuuttajavihreää, sen verran vituttaa näiden änkeröiden vouhotus jokaisella palstalla.
 
Se, että homot eivät saa valtion edessä samanlaista avioliittoa aikaiseksi kuin heterot, on sen sijaan selkeää syrjimistä sen perusteella mitä tykkää tehdä makkarissa.

Pitäisikö ihmisen saada avioitua koiran kanssa? Jos ei niin miksi ei? Eikö siinä syrjittäisi makkarileikkien perusteella?
Mielestäni sääntöjen tekijöillä tulisi olla myös vastuu yhteiskunnan tulevaisuudesta ja terveestä yhteisöstä. Valitettavasti äänien toivossa alistutaan tekemään kansakunnan kannalta haitallisia päätöksiä ja jäljet näkyvät viiveellä. Ihmisten tulee olla yhdenvertaisia, tekojen ei.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin mutta jos esimerkiksi puolue sitoo itsensä ohjelmassaan vaikka ydinvoiman vastustamiseen ja silti on käytännössä hyväksymässä sen (poliittisia jälkinäytöksiä ei lasketa), niin eikö se ole laskettavissa aika lässytykseksi?

Mitä nyt sitten tarkoittaa "olla hyväksymässä". Vihreät ainoana eduskuntaryhmänä toimi ydinvoima-asiassa yhtenäisenä ryhmänä ja vastustivat ydinvoimalupia käsittelyn kaikissa vaiheissa: hallituksessa, valiokunnissa ja eduskunnassa. Jos tuosta saadaan väännettyä, että he "käytännössä hyväksyivät" ydinvoiman, niin on se minusta aika räikeää vääristelyä. Yksikään muu ryhmä ei ollut asiassa yksimielinen ja yhtenäinen.
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Pitäisikö ihmisen saada avioitua koiran kanssa? Jos ei niin miksi ei? .

Onpa kinkkinen kysymys. Koska mielestäsi ihmisten ja eläinten väliset asiat ovat rinnasteisia, esitän puolestani sinulle kysymyksen. Kun kerta on sallittua syödä eläimiä, pitäisikö olla sallittua syödä ihmisiä? Jos ei, niin miksi ei? Mietin vaan, että kun tämä eläinlihansyönti on sallittua, niin kohta joku tulee vaatimaan, että pitää sitä ihmislihaakin saada maistella. Mihin vedetään raja, kysyn vaan? Kyllä normaali ihminen tajuaa, että lihansyönti on sairautta ja johtaa väistämättä kannibalismiin. Sairaat ja pervessit ihmiset eivät tietenkään tajua, vaan kannattavat lihansyöntiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös