Suomi tuskin eristäytyy, mutta itsekkyys tulee lisääntymään eli päätöksiä ei tehdä enää automaattisesti Euroopan hyvää ajatellen.
Euroopan hyvä on usein Suomen hyvä. Esimerkiksi tässä Soinin politikoinnin epärealistisuus pomppaa esiin, kun puhutaan kotimaisen talouden turvaamisesta, mutta samaan aikaan viitataan kintaalla muiden eurooppalaismaiden talousnäkymien merkitykselle. Totta kai niillä on merkitystä. Ei finanssikriisi Suomesta lähtenyt, vaikka se täälläkin on vaikuttanut. Ison pahan EU:n aikana kriisi saatiin nopeasti hallintaan. Saatiinko 90-luvun lamassa ennen EU-jäsenyyttä?
Soini on todennut, että Kreikalle lainaaminen on riski, koska kohta on muutkin Etelä-Euroopan maat käsi ojossa. Viime torstaina Katainen yritti Soinille selittää, että jos kriisi pääse leviämään moneen maahan, sillä on yhä todennäköisemmin vaikutusta myös Suomen talouteen. Tähän Soini kuittasi, että 11 miljoonan asukkaan Kreikka ei pysty yksin unionin taloutta kaatamaan. Eli yhtenä päivänä ongelma ei ole todellakaan pelkästään Kreikassa, mutta toisena päivänä ongelma onkin nimenomaan vain Kreikassa?
Mikä sinun mielestäsi on suurin konfliktin uhka nykyään Suomessa?
Akuuttia uhkaa ei ole, mutta koskaan ei pidä kuvitella, etteivätkö ajat voisi muuttua.
Täytyy muistaa, että EU ja sen edeltäjät on alun perin perustettu nimenomaan turvaamaan rauhaa ja ehkäisemään sodat. Siinä on onnistuttukin: jos oikein muistan, yli 60 vuoteen mitkään nykyisistä EU-maista eivät ole olleet keskenään sodassa, eikä uhkia näy nytkään. Jos uhka ilmaantuisikin, todennäköisesti unioni puuttuisi asiaan ennaltaehkäisevästi hyvissä ajoin. Tai Nato, riippuen mistä maista on kysymys.
Suomen naapurina on lähinnä EU-maita, Norjasta tuskin hyökätään, eikä tällä hetkellä näy mitään syytä, miksi USA tai mikään kaukaisempi suurvalta hyökkäisi tänne. Ajat muuttuvat, mutta tuohon skenaarioon aikojen pitäisi muuttua todella paljon. Jäljelle jää siis vain Venäjä.
Natoon liittyminen onkin sitten kaksipiippuinen juttu, koska se ärsyttäisi Venäjää mutta toisaalta antaisi lisää turvaa ja puolustusvalmiutta Venäjän hyökkäyksen varalle. Sen vuoksi mahdollisen Natoon liittymisen pitää tapahtua tarkasti harkitun prosessin päätteeksi ja ajan ollessa sopiva.
Eli jospa se vastakkainasettelu onkin ainoastaan pinnallisuutta ja tekopyhyyttä vastaan... ;)
Aihetta tosiaan on, mutta asenne on väärä. Kentälle persujen viestit uppoavat ihan liikaa siten, että ympäristön kunnioitus on ituhippien hörhöilyä. Mullakin on Earth Hourin aikana näkynyt muutamilla facebook-kavereilla näkynyt statuspäivityksiä tyyliin "taas näitä hippien hörhöilyjä, kostoksi pistän ite kämpässä kaikki mahdolliset valot päälle". Nämä kaverit tuskin edes ovat persujen äänestäjiä, mutta sikäli kuin olen persujen puheita kuullut, luulen tällaisten asenteiden kukoistavan juuri siellä.