Perussuomalaiset

  • 6 100 639
  • 47 383

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ellen ihan väärässä ole, on edustajien mielipiteitä kuultu ennen äänestystä ryhmäpalaverissa.

Varmasti on kuultu. Kuitenkaan ennen napinpainallusta ei voida vielä tietää, mitkä kaikki seikat päätökseen ovat vaikuttaneet, niin on hyvä kysyä jälkikäteen.

Odotettavissa lienee tiukkaa vääntöä sanan 'ryhmäkuri' sisällöstä.

Mielestäni ryhmäkurista puhutaan silloin, jos/kun asiasta jonkinlaisia sanktioita annetaan. Selvityksen pyytäminen rangaistuksen sijaan olisi mielestäni erittäin hyvä vaihtoehto. Silloin puolue voi lyödä kirjoihinsa ja kansiinsa, miksi "puolueen yleisen linjan" (miten ikinä se määrittyykään) vastaan äänestettiin ja kenties parantaa prosessejaan tulevaisuudessa tai oppia menneestä. Sen sijaan jos nyt perussuomalaiset tuosta rangaistuksia lähtevät antamaan, niin silloinhan kyse on selvästä ryhmäkurista. Pelkästään sen kysyminen, että "miksi olit eri mieltä" ei mielestäni ole lainkaan paheksuttavaa puoleelta, joka on kampanjoinut ryhmäkuria vastaan.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Huhtasaaren larppa on tehnyt selkokielisen vaalivideon, ilmeisesti ydinkannattajakunnalleen.

Laura Huhtasaari - PS varapuheenjohtajaehdokas 2017 - YouTube

Selkokieli – Wikipedia
On muuten harvinaisen kamala video. Muutama hassu asia saatu venytettyä viiteen minuuttiin kun puhutaan tosissaan niin kuin vastapuoli olisi joku vähä-älyinen jolle tarvitsee kaikki asiat esittää mahdollisimman hitaasti ja yksityiskohtaisesti.
Jos joku Perussuomalaisten jäsen jolla on jo joku varapuheenjohtajaehdokas mielessään mutta ei ole aivan varma päätöksestään katsoo tuota niin veikkaan että viimeistään minuttin kohdalla hän sulkee videon ja toteaa ettei tuota ainakaan äänestä.
 
Tuamas

Kannattajat ehdottavat jo presidenttiehdokkuutta Laura Huhtasaari | Facebook
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen sijaan jos nyt perussuomalaiset tuosta rangaistuksia lähtevät antamaan, niin silloinhan kyse on selvästä ryhmäkurista.

Sieltähän se huomautus sitten tuli, mikä antaa ikävän sivumaun ryhmäkurista puolueelle, joka on sitä paheksunut toisten ollessa vallassa. Toivottavasti joku muistaa muistuttaa Soinia asiasta.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Sieltähän se huomautus sitten tuli, mikä antaa ikävän sivumaun ryhmäkurista puolueelle, joka on sitä paheksunut toisten ollessa vallassa. Toivottavasti joku muistaa muistuttaa Soinia asiasta.

Puolue, joka vastusti ryhmäkuria antaa varoituksen ryhmäkuria rikkoneille kansanedustajilleen, jotka
A) äänestivät niin kuin puolue oli ennen vaaleja ja hallitukseen mennessään luvannutkin eli vastustivat hallintorekisterilakia ja
B) äänestivät poliiseina omantuntonsa mukaisesti eivätkä voineet tukea lakia, joka voi lisätä mahdollisuuksia veronkiertoon Kokoomuksen etupiirien haluamalla tavalla.

Aika lailla viimeisiä nauloja Soinin ja perussuomalaisten jytkyarkkuun. Lieneekö kelkan kääntäminen tässäkin asiassa yhdessä oikeusministerin salkun luovuttamisessa Kokoomukselle ollut se hinta, jolla Soinille pedataan paikkaa ministerinä puheenjohtajavaihdoksesta huolimatta? Persettä on myyty, mutta heikot kaupantekijän lahjat ovat perussuomalaisten puoluekoneistolla olleet, sillä myyntiaktista ei ole ollut etua kuin Soinille ja Kokoomukselle samalla kun PS antoi sekä vapaaehtoisesti pois yhden tärkeimmistä hallituksen salkuista että loputkin periaatteensa ja lupauksensa. Sutenöörinä toiminut Soini jää toki voitolle, mutta perusssuomalaisten eduskuntaryhmän perse on paitsi kipeä, myös kuppaiseksi nussittu politiikan isojen poikien toimesta.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Timo Soini plokissaan joulukuussa 2015 kirjoitti:
Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin. Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa. Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime eduskuntakaudella.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Ylläoleva yhdistettynä Soinin "persu ei myy persettään"-retoriikkaan saa ajattelemaan, että ehkäpä ne vain tykkää kun tungetaan tavaraa kakkoseen, ilmaiseksi lähtee?

(eikä siinä mitään vikaa ole, antaa kaikkien kukkien kukkia)
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On muuten harvinaisen kamala video. Muutama hassu asia saatu venytettyä viiteen minuuttiin kun puhutaan tosissaan niin kuin vastapuoli olisi joku vähä-älyinen jolle tarvitsee kaikki asiat esittää mahdollisimman hitaasti ja yksityiskohtaisesti.
Tässä täytyy ottaa huomioon, että Huhtasaari on tottunut puhumaan porilaisille lapsille ja varsinkin heidän vanhemmilleen, joten vertaaminen vähä-älyiseen ei ole kaukana totuudesta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä täytyy ottaa huomioon, että Huhtasaari on tottunut puhumaan porilaisille lapsille ja varsinkin heidän vanhemmilleen, joten vertaaminen vähä-älyiseen ei ole kaukana totuudesta.

Aika mautonta syyttää lapsia vähä-älyisiksi.

Huhtasaarella on virka Porissa Herttuan erityiskoulussa, jossa opiskelee erilaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita. Siellä joutuu varmasti käyttämään selkokieltä, mutta käsittääkseni Huhtasaari on ollut virkavapaalla jo useamman vuoden. Normaalisti ihminen toimii ympäristön vaatimusten mukaisesti, ehkä Huhtasaaren nykyinen työympäristö vaatii myös selkokieltä.
 
Eikö ole aika mautonta kutsua ketään vähä-älyisiksi? Mutta tosiaan teen poikkeuksen porilaisten kanssa, ikään katsomatta. Jokaisella on oma tyyli puhua, mutta toisten tyyli on ärsyttävämpi kuin toisten, riippuen kuulijan omasta asenneilmapiiristä.
 
Eli pidät potilaista Laura Huhtasaarta vähä-älyisenä?

Tiedoksesi, nykyinen termi on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, ei vähä-älyinen, heikkolahjainen jne.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sieltähän se huomautus sitten tuli, mikä antaa ikävän sivumaun ryhmäkurista puolueelle, joka on sitä paheksunut toisten ollessa vallassa. Toivottavasti joku muistaa muistuttaa Soinia asiasta.
Varoitukset siis ryhmäkurin vastaisesti äänestäneille.

Surkuhupaisasti huomautus sille yhdelle, joka ei matkan takia ollut paikan päällä äänestämässä, mutta oli kuitenkin kertonut vastustavansa puolueen linjaa asiassa. Kuntavaalien aikaan persut vielä mainosti radiossa, että "meillä saa sanoa". Nyt on sitten siirrytty ajatusrikoksista rankaisuun.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Surkuhupaisasti huomautus sille yhdelle, joka ei matkan takia ollut paikan päällä äänestämässä, mutta oli kuitenkin kertonut vastustavansa puolueen linjaa asiassa.

Tuo on kyllä erityisen typerää. Siinä annettiin rangaistus vähän niinkuin varmuuden vuoksi.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Puolueen miesjärjestö Perusäijät on päättänyt pyytää Laura Huhtasaarta persujen presidenttiehdokkaaksi. Huhtasaari ilmoitti tuoreeltaan Twitterissä harkitsevansa asiaa, ja hänen tunnetuin kannattajansa on tällä hetkellä Jani Mäkelä.

Vaikka Sauli Niinistöä vastaan kenelläkään ei ole palaa, Huhtasaarta ei voi laittaa presidenttiehdokkaaksi. Mielummin vaikka Kike kuin tämä kohusta kohuun kulkenut platinablondi.

https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/865895151746654209 (Linkki Huhtasaaren twiittiin jossa juttua kommentti koskien pyyntöä)
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vasta vähän aikaan sitten puoluetoveri Simon Elo justiinsa ehtikin kehua Jussia:

"Halla-aho on perhekeskeinen ihminen. Hän korostaa lojaaliuttaan perheelle ja puolueelle."
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Vasta vähän aikaan sitten puoluetoveri Simon Elo justiinsa ehtikin kehua Jussia:

"Halla-aho on perhekeskeinen ihminen. Hän korostaa lojaaliuttaan perheelle ja puolueelle."

Ei kai tuossa sen enempää oteta kantaa onko kyse entisestä, nykyisestä tai tulevasta perheestä? Lisäksi eikö henkilö, jolta löytyy useampikin perhe nimenomaan ole perhekeskeinen?

Asiasta sen verran, että nyt saattoi Hallis mokata aika isosti pj-pestin suhteen. Saa nähdä.
 
Tuamas

Jäsen
Täysin irrelevantti asia, jonka uutisoinnissa on vahva paskajournalismin maku.

Tämä tosin kääntänee kelkan PJ-kisassa Terholle, kun Halla-ahon kannattajakunnasta merkittävä osa on konservatiivihihhuleita (Elo, Huhtasaari jne.)

Toki ei olisi ensimmäinen kerta kun sopivassa paikassa raamatun opetukset konservatiivuskiksilta unohtuisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös