Tuskin uskovatkaan, mutta Terho, Jussi Niinistö ja Lohela (tai ei ehkä Lohela niinkään, mutta hän taas toisi esiin perussuomalaista naisnäkökulmaa) omaisivat kuitenkin selkeästi paremmat saumat päästä toiselle kierrokselle kuin mitä Halla-aho omaisi. Sen takia persujen tulisi IMO löytää joku muu kuin Halla-aho saadakseen sitä mainosta niin paljon kuin mahdollista.
Niin voisiko Perussuomalaiset tosiaan taktikoida ja koittaa haalia naisten ääniä tulevissa eduskunta- ja kuntavaaleissa asettamalla Lohelan ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Lohelan ehdokkuus olisi kuitenkin perusteltavissa sillä, että hän on ollut politiikan näköalapaikalla ja on käsittääkseni kiitelty yli puoluerajojen mm. tasapuolisuudestaan eduskunnan puhemiehenä. Mikäli Sauli Niinistö asettuu ehdolle, niin tuskin Saulin seuraavaa kautta uhkaa edes Jeesus, puhumattakaan Perussuomalaisesta ehdokkaasta.
Jussi Niinistö on mielestäni turhan väritön ehdokas, etenkin kun voittomahdollisuudet ovat lähellä nollaa. Tämän lisäksi Jussi Niinistö on Halla-ahon tavoin profiloitunut ennen kaikkea yhden alan asiantuntijaksi. Sampo Terhon aika tulee vielä, mutta sanoisin, että pitkällä tähtäimellä Lohelan ehdokkuus voisi tehdä Perussuomalaisille puolueena hyvää.
Timo Soini lienee tyytyväinen nykyiseen pestiinsä ulkoasiainministerinä ja ymmärtänee sen, että hänen tähtensä on hiipumassa. Soinin ei kannatakaan asettua ehdolle. Media ja kansa ovat mielestäni sanalla sanoen kyllästyneet Soiniin eikä Soinilla nykyisellään ole mitään uutta tarjottavaa. Soinihan juuri julkaistussa gallupissa oli kaikista vähiten toivottu presidentti, mikä ei toki ole yllätys. Soini jakaa mielipiteitä laajasti ja sillä ei pitkälle pötkitä, kun presidentinvaaleissa taistellaan kansan suosiosta.