Perussuomalaiset

  • 6 001 342
  • 46 689

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Onhan se ihan selvää, ettei ulkomaalaisten kohdalla sopeutuminen tänne tapahdu hetkessä, kukaan kun ei Suomeen vapaaehtoisesti tule, ellei asiat ole todella huonosti kotimaassa.

Terveitä, nuoria ja työkykyisiä miehiä lappaa Kosovosta jatkuvasti meille elätettäviksi vaikka omassa maassa olisi jälleenrakentamisen paikka ja todellakin tarve tuollaisille viriileille kavereille. Kyllä nämä aivan vapaaehtoisesti tänne tulevat. Aika yllättävää, että sulla on toisenlainen luulo asioista.

Vai olenko minä nyt aivan kuutamolla asian suhteen?
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Arktisiin olosuhteisiin ei tarvitse kenenkään sopeutua.

Onhan se ihan selvää, ettei ulkomaalaisten kohdalla sopeutuminen tänne tapahdu hetkessä, kukaan kun ei Suomeen vapaaehtoisesti tule, ellei asiat ole todella huonosti kotimaassa. Hämmästyttävää kuitenkin, että ne jotka tänne syntyvät eivät silti osaa sopeutua, ja sitä sitten koko elämä puretaan omaa pahaa oloa uhoamalla nakkikiskalla, puukottamalla ryyppykaveria, ajelemalla kännissä autoa, pukeutumalla vaatteisiin, joiden parasta ennen päiväys oli joskus 80-luvulla, sammumalla hankeen ja äänestämällä persuja.

Mitähän tällä koetetaan oikein nyt sanoa? Sitäkö, että Suomi on niin paska maa, että meidän tulisi olla oikein kiitollinen jokaisesta mamusta, joka suorastaan uhraa itsensä tulemalla tänne meidän iloksemme?

Toisaalta tuon voisi kyllä tulkita myös niin, että täällä auttamatton huonoissa olosuhteissa elävällä Suomen kansalla on riittävästi ongelmia jo omastakin takaa, eikä meidän tarvitse enää hyysätä muista maailman pimeistä kolkista tulevia. Hei, olen samaa mieltä!

Ja kannattaisi varmaan sinunkin harkita pakolaisuutta, kun noin kamalasti ahdistaa olla täällä. Ulkona on kylmä, ihmiset on juntteja ja vaatteetkin kasarilta.. suorastaan kyyneleet tulee tämän traagisen kohtalosi edessä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Heitetään tähän tällä viikolla Ylessä tai Hesarissa ollut uutinen (en oikeasti nyt muista kummassa) että Helsinkiin olisi tarvetta 180:lle bussikuskille, eikä Suomalaisia työ kiinnosta. Tälläkin hetkellä bussikuskeista taitaa olla päälle 40% ulkomaalaistaustaisia. Jonkun sitä bussia pitää kuitenkin ajaa - ja jos ei Suomalaiset, niin Virolaiset, Venäläiset ja muut maahanmuuttajat niitä sitten ajelee.

Onko palstan perussuomalaisilla kantaa tähän? Siis jotain muuta kuin että nostetaan bussikuskien liksaa?

En tiedä, mutta Porin Linjoilla en ole törmännyt kertaakaan mamu-kuskiin. Yksi mustalainen oli joskus, mutta eipä ole sitäkään vuosiin näkynyt. Onko Visvakokkeleilla jotain syytä tähän?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan mielenkiinnosta, haluaisitko heittää näistä pari esimerkkiä?

Kivikko, vuosaari ... Alueiden kouluissa on yli puolet ulkomaalaistaustaisia ja opettajien aika menee muuhun kuin opettamiseen.

Ennen kuin minut tuomitaan ulkomaalaisvastaiseksi, totean, että vaikka lapseni asuvat osan ajastaan kivikossa ja kävivät ala-asteen alueen koulussa, olen pistänyt ne yläasteelle englannin kieliseen kouluun kulosaareen, missä on ulkomaalaisia vielä enemmän, vaan somaleja ei, koska sinne on pääsykoe.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Aamun 27.2.2011 HS:n mukaan Suomessa asuvista ulkomaalaisista eniten on virolaisia, vähän yli 28000, jotka ovat niukasti ohittaneet venäläiset suurimpana ryhmänä, joita on täällä n. 27500. Suomessa asuu pysyvästi n. 5,3 miljoonaa henkilä, joten virolaiset ja venäläiset muodostavat yhteensä vähän yli prosentin Suomen asukkaista. Venäjällä asui v. 2008 alussa n. 142 miljoonaa henkilöä, joten Suomessa asuu pysyvästi n. 0,02% venäläisistä. Ei ole kovin haluttu kohde venäläisille pysyvästi asua Suomessa.

Viro – Wikipedia
Virossa asuu taas vakituisesti 1,34 miljoonaa henkilöä, joten yli 2% virolaisista asuu vakituisesti Suomessa. Virolaisista taas venäläisiä on yli 25% ja vain 68,7% on alku-virolaisiksi laskettavia henkilöitä, Vironkielistä väestöä Virossa on 67,9% ja venäjänkielisiä 25,6%. Suomalaisia asuu pysyvästi Virossa 0,8% väestöstä, joka on n. 11000 suomalaista.
Jos lasketaan venäläisten ja virolaisten halu asua pysyvästi Suomessa suhteutettuna maiden väkilukuun, niin virolaiset haluavat asua Suomessa n. 100 kertaa enemmän kuin venäläiset.
http://www.migri.fi/download.asp?id=Ulkomaalaiset+Suomessa+2009;1880;%7B0A2AE526-BFDC-4DA5-8068-E2BB2D90320A%7D

Edit. Täältä voi tutkia minkä maalaisia ulkolaisia Suomessa asui 31.12.2009, jolloin heitä oli vielä yli 155000. Onko määrä nyt oikeasti vähentynyt v. 2010 n. 10%:lla 140000. Miksi, tämä onnela ei kelpaa ulkolaisille pysyväksi asuinpaikaksi.

31.12.2009 venäläiset ja virolaiset olivat yhteensä n. 54000 ulkolaisista eli karkeasti n. 35%. Kiinalaisia ja intalaisia oli yhteensä n. 9000 Suomessa, koska täällä saa opiskella yliopistossa ilmaiseksi ja varmaan osa oli Suomessa hyvinpalkatuissa töissä, kuten Nokialla, tästä ryhmästä. Ryhmä USA, Ruotsi ja Saksa muodostaa n. 14500 Suomessa asuvista ulkolaisista. Nyt on jo 77500 kasassa eli tasan puolet Suomen ulkolaisista 31.12.2009. Somalialaisia Suomessa asui pysyvästi 5549 kpl eli n. 0,1% Suomen väkiluvusta ja irakilaisia 3956. Afganistanista oli ilmeisesti pakolaisia 2251 kpl ja turkkilaisia, jotka lienevät suurelta osin kurdeja 3820 kpl.

Yksi helppo tapa vähentää ulkolaisia Suomesta olisi määrätä ulkolaisille Yliopistoihin lukukausimaksut, joka olisi esim. yhteensä n. 10000 euroa/vuosi. Kiinalaiset ja intialaiset saataisin vähenemään, samoin jenkit, aika pieniin lukumääriin, jos tämä uudistus toteutettaisiin. Kannatan lukukausimaksua ulkolaisille henkilöille Suomen yliopistoihin vilpittömästi. Miksi meidän täytyy kustantaa ulkolaisten opiskelu ilmaiseksi Suomessa.

Edit. edit. Suomessa asui muuten 31.12.2009 333 kpl Jugoslavian kansalaista, 144 kpl Neuvostoliiton kansalaista ja alle 20 kpl Tsekkoslovakian kansalaisista, repikää siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kyllä tämä ulkomaalaisongelma on häviävän pieni ongelma yhteiskunnalle verrattuna esim. alkoholismiin taikka harmaaseen talouteen. Ai niin, puhumalla suomalaisten miesten ongelmista syyllistyn vihreilyyn, kommunismiin ja rasismiin. Ja harmaa taloushan kait on kokonaan ulkomaalaisten juonia, jossa reilut Harjakaisen Timpat ovat joutuneet ulkomaalaisten uhriksi.

Siitä olen kyllä täysin samaa Persujen ynnä muiden kanssa että maahanmuutossa pitää olla linja ja vaikkei muita kulttuureja olekaan syytä sulauttaa niin ei sellainenkaan yhteiskunta saa olla tavoitteena jossa vähemmistöt elävät täysin eristyksessä.

Lukukausimaksuja ulkopuolisille en kannata, päinvastoin tänne pitäisi skoutata fiksuin aines maailmalta opiskelemaan. Jännä juttu miksei maahanmuuton yhteydessä koskaan puhuta Jenkeistä, jotka ovat tehneet siitä yhden yhteiskunnan tärkeimmistä vetureista.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Lukukausimaksuja ulkopuolisille en kannata, päinvastoin tänne pitäisi skoutata fiksuin aines maailmalta opiskelemaan. Jännä juttu miksei maahanmuuton yhteydessä koskaan puhuta Jenkeistä, jotka ovat tehneet siitä yhden yhteiskunnan tärkeimmistä vetureista.

Juu, on tämäkin vaikea juttu ratkaistavaksi. Yleisesti otettuna en kannata sitä, että suomalainen veronmaksaja maksaa kokonaan ulkolaisen henkilön yliopisto-opiskelut, mutta Major Jullin pointti on arvokas. Jos suljemme ovet ulkolaisilta lahjakkailta opiskelijoilta, niin sekin on typerää ja alentaa Suomen opiskelun tasoa kokonaisuutena myös suomalaisten opiskelijoiden osalta ja siltä osin, että osa Suomessa opiskelevista lahjakkaista ulkolaisista jää tänne töihin parantamaan Suomen yritysten kilpailulkykyä, eivätkä tällaiset oikeat kyvyt taatusti vie suomalaiseten työpaikkoja. Saattavat luoda jopa suomalaisille mahdollisuuksia työllistyä heidän yrityksiinsä tai työpaikkoihin, jossa heidän ansiostaan tarvitaan lisää työvoimaa.

Riots, fire, anger – and a defining political moment for a generation | Education | guardian.co.uk
Englannissa suunnitellaan 9000 punnan vuosimaksua kaikille yliopisto-opiskelijoille, joka ei ainakaan sopisi Suomeen, koska opiskeluun tulisi rima, joka tulee ylittää rahan avulla, myös suomalaisille.
 

Liitteet

  • Prince-Charles-Camilla-006.jpg
    Prince-Charles-Camilla-006.jpg
    34,3 KB · kertaa luettu: 398
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Turussa aivan selkeästi Halinen ja Varissuo. Varauksella Runosmäki.

Tiedä sitten riittääkö mielenkiintosi tähän kaupunkiin...

Slummiutuminen ei johdu maahanmuutosta. Siis missään maassa. Tätä on kuitenkin tutkittu aika paljon maailmalla, jossa on oikeita slummiongelmia

Slummiutuminen johtuu yhdyskuntarakenteesta. Ja Suomessa sen pääasiallinen syy on kaavoitus. Eli kaavoitetaan yleisen mielipiteen lyhytaikasesa paineessa homogeenisiä asuinalueita. ”kaikki samanlaista” kuten persut ylipäätän vaatii ”yhtenäiskulttuuria” jne.

Tämä johtaa slummiutumiseen, koska yhdenmallin asuinalueille muuttaa yhden tyypin sosiaalista kerrosta. Heterogeenisille asuinalueelle, joissa on sekä kerros, rivi että omakotiasumista ja omistus ja vuokrasumista, muodostaa yhteisön, jossa eri sosiaaliset kerrostumat elävät samojen intressein keskellä. Se luo yhteenkuuluvuutta ja pitää yllä yhteiskuntarauhaa.

Nyt vaan on pitkään jo kunnissa kaavoettu yhdenmallin asuinalueita, ja se johtaa sosiaalisten kerrosten eriytymiseen ja yhteisiä alueellisia tavoitteita ei synny. Näin siksi että ihmisiltä yksilöinä kysyttäessä, he haluavat asua homogeenisilla alueilla, mutta yhteisen edun kannalta päättäjien pitäs olla tarpeeks valistuneita ymmärtääkseen tämän..

persujen kannatuksen lisääntyessä taitaa olla turha haave
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaha, täällä keskustellaankin näköjään maahanmuutosta, mikä tuntuukin olevan loputon aihe.

Minun on vaikea nähdä islamin kovin nopeasti ottavan täyttä niskalenkkiä suomalaisista. Kristinuskonkin juurtuminen tänne kesti useita satoja vuosia, ja itse olen onnistuneesti pystynyt pitämään itseni erossa kirkosta ja varmaan pystyn vastustamaan myös islamin kutsua samoin kuin epäilemättä suurin osa perussuomalaisista.

Kulttuurien kohtaamisessa noin muuten saattaa sitten syntyä erilaisten yhteentörmäysten lisäksi yllättäviäkin juttuja. Rock-musiikki esimerkiksi olisi jäänyt todennäköisesti syntymättä, jos kaikki olisivat pysytelleet kiltisti omilla mantereillaan (tai jos ihmisiä ei olisi väkisin siirrelty). Ymmärtääkseni myös perussuomalaisten suosimat Sibelius, Edelfelt ja Gallen-Kallela ottivat vaikutteita vähän muualtakin kuin Karjalasta.

Ja lisättäköön nyt vielä sekin tähän loppuun, vaikka kaikki varmaan sen tietävätkin, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on kaiken aikaa ja edelleen ollut erittäin varovaista ja maltillista eikä sitä voi millään tasolla verrata esimerkiksi Saksan, Ruotsin, USA:n, Ranskan tai Kanadan maahanmuuttopolitiikkaan.
 

Necrolyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Leijonat, Caps
On aina helppoa vastustaa asioita ja esittää omiksi tavoitteikseen kaikkien yhteisesti hyväksymiä latteuksia ilman toimintamalleja niiden saavuttamiseksi.
Tätä toki tekevät muutkin, mutta useimpien muiden puolueiden käytännön teoista on jo kokemusta.

Tämä on melko heikko argumentti. Tyhjästä on näet paha nyhjäistä, eikä viiden hengen eduskuntaryhmällä kuuhun mennä. Käytännön kokemusta tulee kuules oikeinkin reilusti puntaroitavaksi heti, kun hyvässä lykyssä kaksikin kymmentä persukansanedustajaa astuu virkaansa tässä tuota pikaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt alkaa mielenkiintoinen aika, nyt eivät pelkät sutkautukset enää riitä, nyt on puolueen linjat laitettu paperille ja ehdokkaat joutuvat seisomaan niiden takana. Aika tästä vaaleihin tulee olemaan kovaa työtä Soinille ja muille ehdokkaille, sen verran kovia juttuja vaaliohjelmassa on. Tämä toisin ei vaikuta vaalimenestykseen, koska äänestäjien mielestä media kohtelee väärin Soinia. Mutta tulevaisuus onkin sitten mielenkiintoisempi, sillä Soini käytännössä ilmoitti tämän vaaliohjeman kautta, että Perussuomalaiset ovat oppositossa ensi vaalikauden.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Soinihan on saanut kannattajansa uskomaan, että "kolmen kopla" on liian monta vuotta saanut huseerata vapaasti, ja sen takia asiat nykyisellään on niin huonosti. Soinin on helppo takertua Iltalehtien lööpeissä esiin nostettuihin epäkohtiin, vaikka ne olisivatkin vain yksittäistapauksia. Ja nyt kun ihmisille on saatu luotua mielikuva siitä, että asiat on huonosti, kaikki omat huolet ja murheet on hyvä kaataa nykyhallituksen niskaan.

Tosiasiassahan Suomessa asiat on kokonaisuutta katsoen varsin hyvin mallillaan. Täälläkin palstalaiset toitottavat, että pakolaiset haluavat tulla Suomeen, kun täällä on niin hyvä olla. Eikö täällä siinä tapauksessa ole tehty jotain oikein viimevuosina? Suomi vippasi Kreikalle rahaa viime vuonna... Olisko parempi tilanne sitten ollut, että Suomen olisi tarvinnut muiden EU-maiden tukia? Ehkä meidän talouspolitiikka on jollain lailla onnistunut, kun tilanne on näin päin?

Itseni rehellisesti sanottuna hieman pelottaa, että millaisen sotkun edellytykset tässä on. Mielestäni lause "ei ne nyt voi huonommin asioita hoitaa kuin nykyhallitus" ei todellakaan pidä paikkaansa.

Itse voin ainakin myöntää, että kyllä tämä tilanne hieman pelottaa..
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Tämä on melko heikko argumentti. Tyhjästä on näet paha nyhjäistä, eikä viiden hengen eduskuntaryhmällä kuuhun mennä. Käytännön kokemusta tulee kuules oikeinkin reilusti puntaroitavaksi heti, kun hyvässä lykyssä kaksikin kymmentä persukansanedustajaa astuu virkaansa tässä tuota pikaa.

Kritiikkihän ei kohdistunut Persujen kokemattomuuteen vaan siihen, että heidän vaaliohjelmansa ei kerro mitään käytännön toimenpiteitä ja että vanhoista puolueista tiedetään historian perusteella, mitä on odotettavissa, vaikka nämä eivät kertoisikaan.
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
Kyllä kun tästä taaksepäin lukee kaksi, kolme sivua niin selviää varmaan merkittävin syy tälle tästä persujen kannatukselle. Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että maahanmuutto- politiikasta keskustellaan ja tuodaan esille myös maahanmuuttoa vastustavien kanta asiasta mutta onhan se oikesti ihan marginaalinen asia tulevassa hallitusohjelmassa jos edes siinä mainitaan.

Ennemmin haluaisin kuulla perussuomalaisten suusta mitkä on niitä asioita mistä ollaan valmiita tinkimään mahdollisissa hallitusneuvottelussa?
Soini itse sanoi, että arvonlisävero olisi yksi tälläinen. Perussuomalaisten ohjelmassa lukee, että arvonlisäveroa ei tule korottaa mutta Soini sanoi Pressiklubi - ohjelmassa kuitenkin yhden prosentin korotuksen olevan mahdollista, asiassa on kuulema sen verran neuvotteluvaraa.
Äkkiä kuulostaa siltä, että voi käydä kalliiksikin tavalliselle tallaajalle tuollaiset neuvotteluvarat varsinkin kun niistä ei paljoa näemmä ennen vaaleja haluta keskustella.
Mistähän kaikesta muusta ollaan valmiita tinkimään Soinin ministeri salkun takia?
 
Jännittävää kyllä huomata, miten näiden kolmen suurimman puolueen ja vihervasureiden kannattajat eivät vieläkään ymmärrä, että perussuomalaisia äänestävät ovat äänestämässä enemmän edellä mainittuja puolueita vastaan kuin itse perussuomalaisia. Kyse on prostestiäänistä ja nyt perussuomalaisia äänestämällä saa aikaiseksi enemmän säpinää eduskunnassa kuin että 20 prosenttia äänestäjistä piirtäisi äänestyslippuun kyrvän kuvan.
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
...perussuomalaisia äänestävät ovat äänestämässä enemmän edellä mainittuja puolueita vastaan kuin itse perussuomalaisia...

Kyllä minä ainakin tuon ymmärrän, ei kai tuo puolue muuten ääniä juuri saisikaan, tosin tuo ulkomaalaisvastaisuus (-viha) on myös suuri syy perussuomalaisten äänestämiselle.

Sitä en vaan ymmärrä, että ollaan ehdoin tahdoin ampumassa itseä jalkaan äänestämällä puoluetta jolla omienkin sanojen mukaan puuttuu tarvittava osaaminen toimia ns. isona puolueena, puhumattakaan nyt vaaliohjelman sisällöstä tai sen puuttesta.
Sen kyrvän piirtäminen muuten käy huomattavasti paljoa vähemmän lompakon päälle.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Aivan mahtavan huvittavaa shöyta tämä punaviher-akselin lähestulkoon pahokauhu ja hysteria, mikä vain lisääntyy koko ajan tiedotusvälineissä. Sitä mukaa kun persujen luvut gallupeissa kasvavat, niin nämä solidaariset maailmanparantajat heittävät lisää vettä kiukaalle huonoilla vastauksillaan sekä yrityksillä osua Soinia vyön alle.

Ihanaa nähdä näiden "parempien kansalaisten" hätä, kun he huomaavatkin suomalaisten olevan gallupien perusteella valmiita äänestämään jotain aivan muuta. Sitten vauhkotaan jo natsikorttiakin heilutellen, kuinka vain he ovat oikeassa ja Soini on saatanasta seuraava alaspäin. Eli, ketkähän ne loppujen lopuksi ovat ahdasmielisiä ja putkikatseisia?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jotenkin en ihmettelisi, jos paljastuisi että Tarinankertoja on näiden tekeleiden takana. No persujenhan kannatushan vaan kasvaa sitä mukaan mitä näitä sinäänsä lahjakkaita teoksia tulee julki.

Sori, en kyllä kehtais ominani esittää.. c'mon, natsikortinheiluttelusta olen tasan samaa mieltä kuin suurin osa täällä.. natsikorttia käyttävältä on eväät lopussa.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kertokaa nyt joku että tässä jutussa on joku virhe, itse kun en ole tuota persujen vaaliohjelmaa jaksanut kahlata läpi:

Verkkouutiset - Kokoomuksen Toivakka PS:lle: Lapsilisä on jo indeksissä!

Kappaleesta 4.1 suora lainaus

Perussuomalaisten vaaliohjelma kirjoitti:
Lapsilisät tulee myös mielestämme sitoa kuluttajahintaindeksiin, niin ettei niiden reaalinen taso enää romahda, kuten on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana.

Mainittakoon muuten, että samassa kappaleessa mainitaan tuo lapsivähennys, jota Urpilainen esitti myös ideana lauantaina. Sattumaa tai ei.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kertokaa nyt joku että tässä jutussa on joku virhe, itse kun en ole tuota persujen vaaliohjelmaa jaksanut kahlata läpi:

Verkkouutiset - Kokoomuksen Toivakka PS:lle: Lapsilisä on jo indeksissä!
Jutussahan sanotaan, että lapsilisiin tehdään tänä vuonna indeksikorotus. Käsittääkseni indeksiin sitominenhan on aivan eri asia, joka tarkoittaa lapsilisien kasvua indeksin mukaan automaattisesti joka vuosi. Ts. Kokoomuksen Toivakalla ei taida olla termit hallussa.

Opintotukeakin nostetaan kerran 15 vuodessa indeksikorotuksen verran, mutta tuskinpa se Toivakan mukaan on indeksiin sidottu.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jutussahan sanotaan, että lapsilisiin tehdään tänä vuonna indeksikorotus. Käsittääkseni indeksiin sitominenhan on aivan eri asia, joka tarkoittaa lapsilisien kasvua indeksin mukaan automaattisesti joka vuosi. Ts. Kokoomuksen Toivakalla ei taida olla termit hallussa.

Kannattaisiko itse tarkastaa lukutaito kun tuossa uutisessa lukee aika selvästi:"Tällä vaalikaudella perusturvaetuuksia on nostettu työttömyysturvan tasolle ja sidottu indeksiin. " Koskee siis myös lapsilisiä ja joihin tehdään "ensimmäiset indeksikorotukset"

Lainaukset Verkkouutisten jutusta ja boldaukset omia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös